Selaat arkistoa kohteelle joulupukki.

Korvatunturin tiedote.

9.12.2017 Ota joulu sydämeen, Yleinen

Sain viikolla kauniin kirjekuoren. Ulkoasussa oli, poro rekineen, jossa pukki istui suuren lahjasäkin vieressä. Mielessäni pyörähtelivät asiat, ilmoittaako pukki, että en saakaan tänä vuonna lainkaan lahjaa. Avasin kirjettä peloissani ja jännittyneenä. Viimein sain kirjekuoren auki ja taitoin kirjeen suoraksi pöydälle ja ryhdyin lukemaan pukin lähettämää kirjettä.

 

Hyvä lukija (minun nimeni)

Haluan tiedottaa sinulle, kun olemme jo ennestään löytäneet yhdessä joulurauhan, että pukin elämä ehkä tulee muuttumaan. Naisten koskettelu, tuijotus ja lasten nostaminen ehkä ”  väärästä”  kohtaan. Olen syvästi huolissani, jos nämä väitteet koskevat pukkia.

Olet varmasti ymmälläsi tästä kirjeestä, siksi tahtoisinkin hiukan asiaa paremmin selvittää.

Pukkihan nostelee lapsia syliin monia, monia kertoja. Lapset kun ovat sylissäni, niin kuuntelen lasten toivomuksia ja laulammekin yhdessä. Jos siinä nostovaiheessa, esimerkiksi pukin käsi hiukan luiskahtaa, vaikka kohti haarustaa, niin siitä voisi saada syytteen, vaikka pedofiilis- asiasta. Olin kovasti huolestunut, kun kuulin tämän väitteen. Kymmeniä lapsia kun nostelee päivän aikana syliin, niin siinä alkaa jo voimat ehtymään ,ja joskus sitä sattuu ote lipsahtamaan.

 

Nyt kun joulu lähenee, ovat naiset nousseet ” takajaloilleen”.

Koskettelu; eli käsi on ollut vähän väärässä paikassa ja jopa tuijotuskin, olisi ei- toivottu asia. Näitä asioita monessakin paikassa, siis kodeissa tulee tehtyä. Tontut käyvät tutkimassa ikkunoiden takana, ollaanko sitä kilttejä. Ja tuijottamallahan siitä selvitään. Jo kohteliaisuus kysymys on, kun puhutaan, niin katsotaan suoraan silmiin, näin ainakin pukkia on opetettu puhuessaan tekemään. Se tuo sellaisen turvallisen tunnun, ja puhuja ainakin tietää, että häntä kuunnellaan. Näin pukki ainakin tämän asian kokee.

Sitten vielä tämä pahin juttu, kun pukki tulee käymään aattona kodeissa.  Jokaisessa kodissa on hiukan erilainen käytäntö. On ihan normaaleja koteja, jossa lapset laulavat pukille ja pukki jakaa lahjat. Mutta on myöskin niitä villimpiä koteja, joissa ei lapsia ole. Naiset siellä haluavat pukin syliin ja heitä pitää kyllä hiukan pidellä kiinni, etteivät he putoa sylistä lattialle. Olisi se aika toivottaman hupaisan näköistä, jos pukki istuisi tuolilla kädet roikkuen kohti lattiaa. Jos ei näitä hilpeällä tuulella olevia naisia pitäisi yhtään kiinni, niin kyllä he putoisivat pukin sylistä kyllä lattialle. Ei siinä aina tiedä, mistä sitä milloinkin saa pitävän otteen. Naisen kehosta on tehty nyt niin arvokas ja koskematon, että kosketuksesta tulevat poliisit paikalle. Ja jälkeenpäin kysellään, missä pukki oikein on. Ymmärrän tietenkin naisia, jos miehet laittavat käden polvelle tai työntävät kättään housun kauluksesta sisään. Mutta osa näistäkin tapauksista varmasti koskevat myös pukkia. Ei olisi kivaa, jos pukki istuisi putkassa aattoillan, tai ehkä useammankin peräkkäin.

Pukille jo sattui viime jouluna eräs tapaus, josta olen erittäin pahoillani. Aattohan on meille punahattuisilla erittäin kiireistä aikaa. Silloin mennään kovalla kiireellä eteenpäin ja aina sattuu pieniä kommelluksia joita ei pysty aina välttämään.

Olimme Tohmajärvellä jakamassa lahjoja ja menimme Annin ja Matin pihaan. Kolkutin ovelle, mutta ei kukaan tullut ovea avaamaan. aukaisin ulko-oven ja astuin sisään. Huone oli pimeä ja tapailin valokatkaisijaa oven pielestä. Huoneen toisesta päästä juoksi joku tähän samaan pimeään huoneeseen ja läväytti tullessa oven kiinni.  Ilmoitin, että joulupukki täältä on tulossa, mutta mitään ei kuulunut. Lopulta löysin pari pientä nappulaa, katkaisijan tapaista, ja vieläpä molemmille käsille omansa. Pyörittelin niitä ja nostelin ylös ja alas, mutta ei niistä nappuloista mitään valoa tullut. Samalla aukesi ovi, ilmeisesti sieltä mistä olin itsekin tähän huoneeseen tullut. Taskulampulla suunnattiin valoa minua kohden, ja huomasin nojaavani Annia vasten, jolla posket loistivat punaisina, ja pukin kädet olivat Annin rinnuksilla. Mies lampun takana oli Matti, joka kertoi, että ei tässä huoneessa ole vielä valokatkaisijoita. Heillä oli remontti, jossa huoneitä oli suurennettu ja pimeä huone oli talon eteinen, eli entinen keittiö.

Mutta häpeissäni sain lahjat jaettua. Nyt on Annilta tullut kirje Korvatunturille, jossa hän ilmoitti, ettei pukin tarvitse tänä vuonna tulla heille. Olen suuresti pahoillani. Nyt jäävät Anni ja Matti ilman villaisia käsineitä ja sukkia. Heillä nämä joulut ovat olleet hiukan yksitotisia. Molemmille tuli yksi lahja. Vuoron perään käsineet ja sukat. Muita toivomuksia ei ollut kun heillä ei ollut lapsia.

Minä toivoisin, että olisi joku kuka näihin asioihin voisi puuttua. Ei ole mukavaa, jos näiden esitettyjen tapausten jälkeen pukin kierrokset pienenevät.

 

Joulupukki

 

 

Voi sitä pukkia. Harmillista luettavaa. Ei kaiketi sitä kukaan toivo, että joulupukki jäisi pois aattoiltaa hauskuttamasta. Mutta miten tuon asian eteen voisi tehdä?

Tapasin tosiaan joulupukin täällä Hyvinkäällä eräissä pikkujouluissa Torikadulla eräänä vuonna. Kävimme pukin kanssa antoisan keskustelun. Ehkä pukki huomasi tämmöisen vanhan ukon silmissä olleen kiinnostuksen jouluun. Hän silloin sanoikin minulle, että ”kiva, että hän vieläkin näkee ihmisiä, joille joulu on tärkeä asia. Uskon, että sinunkin sydämessäsi on joulu aina. Jatka joulun vientiä eteenpäin ja jaa joulun sanomaa myöskin ihmisten sydämiin”.

 

Sitä minä olen koittanut tehdä ja teenkin edelleen. Joskus se on raskasta, kun vanhat muistot tulevat mieleen. Mutta silloin, ainakin minua rauhoittaa se, kun katson taivaaseen, ja muistelen pois menneitä ihmisiä.

 

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille ihmisille.

 

piki

Marko Leino – Joulutarina (kirja luettu)

10.12.2016 Yleinen

Jouluihmisenä ajattelin, että voisin ekaa kertaa elämässä joulun tienoilla lukea jonkin joulukirjan. Ostin Joulutarinan, koska pidin elokuvaversiosta (elokuvaversion katson taas tässä vielä lähiaikoina). Eikä kirjassakaan mitään vikaa ollut, oli oikein hyvä. Kirjahan siis kertoo joulupukin syntytarinan, ja on koko perheen luettavaa. Suosittelen ostamaan ainakin, jos joulusta tykkää. :)

Tarinan voi ostaa vaikkapa tästä osoitteesta hintaan 10 ja puoli euroa (jos niitä nyt sattuu olemaan jäljellä, ja Googlella varmaan löytyy myös):

https://www.booky.fi/tuote/marko_leino/joulutarina/9789522390691

Pitääpä taas jatkaa yhtä toista kirjaa, loppu on siitä vielä lukematta. Kirjoitan siitäkin sitten lähiaikoina.

Hyvää joulunodotusta toivotan! :)

Joulupukki ja pieniä valkoisia valheita

12.11.2015 Yleinen

Moikkuli moi :)

Heti ens alkuun jätti iso kiitos kaikille ihanasta palautteesta! Pikkasen nauratti, että kymmenestä palautteen antajasta kahdeksan antoi vinkin ettei kannata sitten koskaan kirjoittaa humalassa tai vihaisena :D

Käytin eilen kummipoikaani jalkapallotreeneissä. Matkalla treeneihin 6v pojan kanssa juteltiin ensilumen odotuksesta ja joulusta. Hetken omissa ajatuksissaan oltuaan poika otti sellaisen vaativan kysyjän katseen ja aloitti ”kuule M, oon tässä jo useampana jouluna miettinyt miten on mahdollista, että se joulupukki käy meillä aina silläaikaa kun me ollaan saunassa, enkä mie koskaan edes kuule kun se käy.”  Niin… miten se voikaan olla mahdollista. No tietenkin vastasin, että joulupukki on harjoitellut jo vuosikymmeniä liikkumaan niin hiljaa ihmisten kodeissa ettei sitä kukaan kuule. Siihen kummipoikani totesi ”tänä vuonna en mene saunaan ollenkaan, että näen pukin varmasti”.  En voinut kun hymyillä pojan päättäväisyydelle ja vaihtaa puheenaihetta. Ja tietenkin laitoin pojan äitille viestiä, että täksi jouluksi kannattaa keksiä uusi suunnitelma :D

Tyttöni täyttää parin viikon päästä 11v ja on jo useamman vuoden ollut tietoinen tästä joulupukki asiasta. Tai niin minä luulin. Lapseni on ollut aina tosi välkky ja fiksu. Ikää ei varmaan ollut viittä vuotta enempää kun hän ilmoitti minulle tietävänsä, että ei se joulupukki niitä lahjoja itse tee. Aikuiset ne lahjat ostaa. Mutta kuitenkin ajatus siitä, että joulupukki on olemassa ja se asuu korvatunturilla ja käy kilttien lasten luona, on elänyt hänenkin mielessään. Ja on meillä muutamana jouluna pukki käynytkin kylässä. Edellisen kerran kun vietimme joulua isomalla porukalla ja sinne oli tilattu pukki käymään ( oisko kolme joulua sitten), niin tyttöni kuiskasi minulle ”tiedän äiti että toi on se siun yks kaveri, mut en kerro muille” :)  Jotenkin näistä hänen ”aikuisista” kommenteista olen antanut itseni päätellä, että lapseni on ymmärtänyt joulupukin kaupallisuuden ja ei enää odota sitä oikeaa pukkia kylään.

Tässä muutama päivä sitten tyttö kysyi minulta muistanko sitä joulua kun meillä kävi se oikea joulupukki. Olin ihan että täh!? Mikä kävi?? Toinen kirkkain silmin selittää, niin silloin kun olit J:n kanssa naimisissa ja pojat oli meillä ja  meillä kävi se oikea joulupukki, se ainoa kerta kun meillä on käynyt oikea pukki. Huh huh. Taatusti sen raksutuksen pystyi kuulemaan pääni ulkopuolelle kun mietin kuumeisesti mitä ihmettä tuohon vastaan. Ajatuksena; olen aivan liian huono valehtelemaan uskottavasti tytölleni tästä asiasta, mutta mitä jos hänelle tulee pahamieli. Sitten tajusin mitä olen koko lapseni elämän ajan hänelle hokenut. Totuus pitää kertoa, vaikka siitä tulee pahamieli hetkeksi, lopulta se kuitenkin on se oikea ratkaisu. Niinpä vedin syvään henkeä ja kerroin totuuden. Se oli Asko-pappa jolla oli vaan todella hyvät joulupukin tamineet ja oscarin arvoinen näyttelijän kyky. Tytöllä kävi kyyneleet kiertämään silmissä ja olin ajaa vastaantulevien kaistalle hämmästyksestä. Tuliko hänelle noin paha mieli siitä, ettei joulupukkia olekkaa olemassa? EI. Ei hänelle tullut pahamieli joulupukista, vaan siitä että äiti, mummi, ukki, isi, kaikki läheiset on valehdellut hänelle koko hänen pienen ikänsä joulupukista. ”Mitä järkeä on opettaa lasta olemaan rehellinen aina ja kaikissa tilanteissa jos aikuisilla on lupa valehdella?” Siinä tuli sellainen kysymys, että autoon laski syvä hiljaisuus loppu matkaksi.

Niin, miksi aikuisilla on lupa valehdella? Vai onko?

Tyttöni on siis todella, todella empaattinen ja murehtii toisten ihmisten asioita vähän turhan herkästi. Me ollaan asuttu suurinosa hänen elämästään kahdestaan, joten meille on muodostunut vahvan äiti-tytär suhteen lisäksi kaverisuhde ja jossain määrin lapseni kokee kantavansa vastuuta meidän kodista ja perheestä vaikka kuinka yritän, että olisi vielä ihan vaan lapsi ja antaisi minun olla aikuinen. Mutta ei se ole silti hyväksyttävä selitys sille, miten paljon pieniä valkoisia valheita päästän tytölleni, melkein päivittäin. En nyt ihan ”joulupukin” tasoista järjestelmällistä paskan puhumista harrasta päivästä toiseen, mutta se on ennemmin sellaista –en halua pahoittaa hänen herkkää mieltään niin pikkasen valehtelen- tyyppistä valehtelua. Ja kuitenkin samaan aikaan opetan hänelle kuinka rehellisyys maan perii. Ja kuinka äidille voi aina kertoa ihan mitä tahansa, äitiin voi aina luottaa. Missä vaiheessa lapseni on siinä iässä, että luotan häneen niin paljon että alan myös itse olla hänelle rehellinen?  Siitähän tässä kuitenkin loppujen lopuksi on kyse. En luota tarpeeksi siihen että lapseni kestää totuuden, joten suojelen häntä typerästi, valehtelemalla. Vai missä vaiheessa minä olen sen ikäinen, että luotan lapseeni tarpeeksi ollakseni rehellinen?

Eilen illalla tyttöni sanoi soittavansa Asko-papalle kysyäkseen oliko se muka oikeesti sillon yks joulu meillä, kun se oli niin oikea. Ja päälle kauheet röhönaurut.

Me selvittiin Joulupukin totuudesta.

<3

M

 

 

 

Päivä 61, palaveri ja messuilua

6.11.2015 Yleinen

20151106_132001-1Aamulla palaveerasin parin tuttavani kanssa tulevaisuudestani. Mielenkiinnolla odotan sitä :) Katsotaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan ammatillisesti. :) :) :)

Sitten suuntasin ystäväni kanssa Meidän Viikonloppu -messuille. Kiertelimme kolmisen tuntia messuja. Oli hieman pettymys. 4-5 vuotta sitten kävin viimeksi ja silloin tarjolla oli jotenkin enemmän kaikkea. Messukeskuksessa kävimme myös syömässä ja kahvilla. Mukavaa kuitenkin viettää aikaa hyvän ystävän kanssa. Niin ja tapasimmehan me Joulupukinkin, kuiskimme lahjatoiveet ja kerroimme olleemme kiltisti ;)

Ateriat

  • klo 8.50 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 13.15 Salaatti messuilla, noin
  • klo 18. 20 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 21.20 Cappuccinopirtelö, 138 kcal

20151106_134847

Eräs tarina

4.8.2015 Totta vai tarua, Yleinen

 

Kierteli outo ukko kylän teitä. Lapset eivät tämän miehen lähelle uskaltaneet tulla, koska he pelkäsivät tätä ukkoa. Ei ukko ollut mitenkään vaarallinen mutta hän oli muuten vaan pelottavan näköinen. Vaatteet hänellä olivat resuiset ja likaiset. Lierilakki jossa oli jo osa reunasta ratkennut. Kädessä hänellä oli keppi joka oli pitkä.

Tarina kertoi, että tämä mies oli kohdannut suuren onnettomuuden. Hänen perheensä olisi kuollut tulipalossa. Kukaan ei varmaksi asiaa tiennyt. Jostain vain oli tämä tieto tullut. Eikä kukaan tiennyt missä tämä ukko asui. Mikä oli tämän miehen tehtävä, miksi hän kiertelee kylien raitteja reppu selässään.

Nyt tämä mies asteli Kilonkylän hiekkatietä kyläkaupan ohi. Ihmiset kaupassa katselivat miehen hidasta kävelyä. Ja kun mies oli mennyt jo mutkan taa, alkoi kaupassa taas tavanomainen puheen sorina. Jokainen koitti kertoa uutta tietoa mitä olivat jostain kuulleet. Ja sitten niitä asioita päiviteltiin ja jopa joku oli sitä mieltä, että tuollainen ihminen pitää laittaa putkaan. Joku terävämpi ihminen kerkisi kertomaan, että mistä te sitten tätä ihmistä syyttäisitte. Joku huusi siihen, että kun se pelottaa meitä. Vai pelottaa, mieshän kävelee aivan rauhassa pitkin tietä. Ei hän ole ainakaan minun tietääkseni ketään ahdistellut.
Pikkuhiljaa kaupassa alkoivat taas ihmiset keräilemään koreihinsa ruokatavaroita. Tietenkin pieniä juttuhetkiä vielä käytiin ostosten lomassa, mutta melkein tämä asia jo unohdettiin kokonaan.

Mies kuitenkin jatkoi tiellä hiljaista kävelyään. Paikkakunnan pojatkin antoivat tämän miehen olla rauhassa, koska kotona oli heitä varoitettu. Varoitettu vain siksi, että kun kukaan ei tiennyt, onko hän vaarallinen muille ihmisille. Ehkä väsymys alkoi miestä painaa ja hän kipusikin pienen ojan yli metsän puolelle ja istui kannon päälle. Siinä mies istui ja katseli luontoa, laittoi vielä käyrän piipun palamaan. Tuprutteli piippuaan ja päästeli suuria savuja suustaan ulos. Kaikki oli rauhallista. Ihmiset kävellen ja pyörillään ajelivat ohi ja eivät edes uskaltaneet katsoa tätä miestä.

Paikkaa lähestyi pieni tyttö. Tyttö oli kuin prinsessa pienessä koltussaan. Hän keräili ojan varresta kukkia äidilleen. Tyttö huomasi miehen istumassa kannon päällä. Hän jäi katsomaan miestä. Hän katseli ja katseli ja viimein kysyi, “Oletko sinä joulupukki”. Mies otti piipun pois suustaan ja katsoi tyttöä. “En, en minä ole joulupukki”. “Ai, luulin kyllä kun sinulla on noin pitkä parta. Miksi sinä sitten siinä istut”. “Jaa ettäkö miksi istun tässä”. Tyttö nyökytteli päätään. “Minä olen niin väsynyt, että siksi huilaan tässä. Lepuuttelen hiukan jalkojani”. “Tule meille, meillä on yksi sänky vapaana, voit siinä nukkua”. “Voi sinua tyttö, en minä uskalla tulle teille. Sinun vanhempasi voivat suuttua”. “Eivät ne mitään suutu. Mulla ei ole ketään kaveria. Äiti ja isä vain piirtävät tauluja, ei ne keriä olla mun kanssa. Tule tänne, mennään meille”.

Mies nousi epäröiden pystyyn. Tyttö käsi suorana odotti miehen tuloa tielle. Ja kun mies pääsi tielle otti tyttö häntä kädestä kiinni ja he lähtivät kävelemään tytön kotia kohden. Heitä vastaan käveli ihmisiä jotka olivat aivan kauhuissaan. Ihmiset kun pääsivät kaupalle kokosivat he miehistä joukon joiden tarkoituksena oli mennä pelastamaan tyttö tämän miehen kynsistä.

Tyttö ja tämä mies olivat päässeet jo tytön kotiin. Tyttö, jonka nimi oli Aliisa, pyysi miehen istumaan keinuu ja hän itse kävi sanomassa vanhemmilleen, että hänellä on kaveri pihalla. Vanhemmat vain sanoivat, että “Leikkikää sitten siististi ettei tule mitään vahinkoa”.

Aliisa nousi miehen viereen keinuun ja he keinuivat siinä hetken. “Mitä me leikittäisi. Leikitäänkö piilosta.” “Mitähän se sellainen leikki oikein on,” kyseli ukko. “Toinen menee piiloon ja toinen hakee ja sitten kun löytää, niin toinen menee piiloon”. “Taidan minä sitten sitä osata”: Ensin meni Alisa piiloon ja ukko piti kättään silmien edessä. Alisa huusi, “Saa hakea”. Mies nousi keinusta ja lähti hakemaan tyttöä. Alisan isä huomasi jonkun menevän ikkunan alta mutta hän luuli sen olevan Alisan kaverin, jonkun tytön tai pojan. Hän jatkoi taulun piirtämistä.
Viimein ukko löysi tytön ja sitten meni ukko piiloon ja tyttö haki. Ukko ei löytänyt niin hyvää piiloa, että tyttö löysi hänet heti.

Sitten taas keinuttiin. Ukko kysyi, että haluatko kuulla erään tarinan. “Joo mä tykkään kaikista jutuista. Isäkin kertoo mulle satuja, ne ovat kivoja.
Ukko otti paremman asennon ja alkoi kertomaan tarinaa. Alisa otti miehen kädestä kiinni ja nojasi miehen kättä vasten. Ja niin mies alkoi kertomaan tarinaansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

“Tapahtui kauan, kauan sitten näin.
Oli syksyinen ilma ja lehtiin oli tullut jo kauniita värejä. Osa lehdistä oli vielä vihreitä, mutta suuremmaksi osaksi olivat lehdet keltaisia ja jossain oli jo hiukan punaistakin väriä. Luoja oli antanut taas meille ihastuksen kauniit syksyn värit. Pienessä mökissä asui kaksi nuorta aikuista ihmistä joilla oli pieniä lapsia kaksi. Vanhin tyttö oli sinun ikäinen ja poika oli vähän nuorempi. He asuivat onnellista elämää ja heillä oli suuri köyhyys aina vieraana. Kuitenkin he jaksoivat vaan hymyillä, vaikka koskaan ei tahtonut tietää, mistä seuraavan aterian perheelle laittaisi.
Mies sai aina joskus pieniä töitä. Usemmiten hän kaatoi puita, oli siis metsämies. Mutta aina vain he jaksoivat olla onnellisia. Iltaisin molemmat vanhemmat laittoivat kädet ristiin ja kiittivät aina tästä päivästä, että ovat saaneet elää yhdessä Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa.

Niin päivät vain kuluivat, vaikka elämä ei antanutkaan sitä rahallista onnellisuutta niin paljon kuin he halusivat. Mies sai aina välillä jotain töitä. Ja äitiäkin avustettiin joskus pienillä kangaspaloilla, joita kyläläiset antoivat. Niistä äiti neuloi lapsille vaatteita. Mökki oli huonossa kunnossa. Se oli kylmä ja kun vielä mökki sijaitsi aivan metsän keskelle, ei auringon valokaan ylettynyt ikkunoista sisään lämmittämään. Mutta kaikista vanhemmat kiittivät aina Jumalaa. Kädet ristittiin joka ilta kun lapset olivat jo vuoteessa.

Näin elettiin ja lapsille tehtiin puusta pieniä leluja. Aina kuitenkin vanhemmat jaksoivat lähteä auttamaan toisia asukkaita jotka apua tarvitsivat. Ja myöskin heitä autettiin aina jokaisen mahdollisuuksien mukaan. Siihen aikaan ei ollut kenelläkään paljon rahaa. Maasta piti saada perunoita ja muita juurikkaita, että aina oli jotain ruokaa mitä suuhun pystyi laittamaan. Mutta ei heidän mökin ympäristöön voinnut edes kasvimaata laittaa. Puiden paksuja juuri kulki maassa niin tiuhaan, ettei niitä uskaltanut hakkaa poikki. Tälläinen kohtalo oli heille annettu. Mutta tästäkin he olivat onnellisia. He uskoivat, että joskus heillekin annetaan vielä parempi mahdollisuus.

Lasten nimet olivat Anniina ja Jeremias. Anniina oli tullut jo kouluikään, että vaatteita tarvittiin enemmän ja lämpöisiä vaatteita.
Isällä ja koko perheelle oli potkaissut onni. Isä oli saanut ison metsätyön hiukan pidemmältä kodista. Hän joutui nukkumaan eräässä metsämökissä aina viikon. Työstä sai rahaa, joka oli nyt heille suuri onni.

Isä oli ensimmäisen tilin saannut ja oli tulossa kotiin tilipussin kanssa. Kun hän oli jo lähellä kotia, huomasi hän sankan savun nousevan keskeltä metsää. Hän kiirehti kovaa vauhtia kohti kotia. Ja aivan jo kodin lähellä hän huomasi oman kodin olevat ilmiliekeissä. Hän huusi vaimoaan ja lapsiaan mutta ketään ei näkynyt missään.
Tuli oli vallannut heidän kotinsa, sinne ei voinut enää mennä kun tuli piiskasi taloa joka puolelta. Hän heittäytyi polvilleen ja laittoi kädet ristiin itkien ääneen. Välillä hän nosti katseensa ylös ja hän näki vaimonsa ja molemmat lapsensa nousevan ylös taivaaseen. Isä huomasi, että heillä olisi ollut siivet kun he nousivat ylös kohti taivasta. Hän oli menettänyt perheensä. Isän päässä pyöri vain yksi asia, miksi. Miksi meille kävi näin.

Kyläläisiä kokoontui isän ympärille. Jokainen suri tätä hirvittävää tapausta. Nyt ei asialle enää voinut mitään. Eräs mies otti tämän surevan isän kotiinsa kun miehellä ei ollut enää koti eikä perhettä. Seuraavana päivänä menivät kyläläiset katsomaan hiiltynyttä, palannutta miehen kotia. Raunioista löytyi palanneet ruumiit. Löytyi hänen vaimonsa ja molemmat hänen lapsensa.

Suuri suru lannisti miehen totaalisesti. Töihin hän ei pystynyt. Miehestä tuli kulkuri.
Kun hänen rakas perhe on siunattu haudanlepoon, lähti isä kävelemään pitkin teitä. Hän käveli ja käveli, nukkui missä milloinkin. Hän olisi halunnut puhua ihmisten kanssa, mutta ihmiset karttoivat häntä. Nyt hän oli aivan yksinäinen. Hän olisi halunnut puhua jonkun kanssa tästä suuresta surusta. Mutta kaikki ihmiset karttoivat häntä. Lapsista hän piti. Joskus hän pääsi lapsille jotain puhumaan mutta heti kun vanhemmat huomasivat tapahtuman, hakivat he heti lapsensa hänen luotaan pois. Nyt oli perheensä menettänyt isä vailla ketään ihmistä. Kenellekkään hän ei pystynyt puhumaan, sillä hän oli hylkiö toisten ihmisten silmissä.

Pieni Alisa tyttönen oli nukahtanut miehen vieressä. Pää nojaili miehen käsivartta. Ei ollut mies huomannut niitä miehiä jotka olivat tulleet keinun taakse tarkoituksena häätää tämä mies matkoihin. Mutta miehet jäivätkin kuuntelemaan miehen tarinaa. Useampi mies itki, ja jokainen pyyhki silmäkulmiaan kuivaksi salaa. Jopa tytön vanhemmat olivat tulleet kuuntelemaan tarinaa keinun taakse. Heilläkin oli tarkoitus ajaa mies pois pihasta, mutta olivat myöskin jäänneet kuuntelemaan miehen tarinaa.

Mies katsahti taakseen. Hän nosti tytön syliinsä ja lähti pientä tyttöä kantamaan hänen äitiään kohden. Tytön isä otti tytön syliinsä. Mies pyysi anteeksi ja lähti kävelemään pihasta pois kostunein silmin. Tytön äiti juoksi miehen perään ja otti miehen kädestä ja ohjasi miehen takaisin pihaan. Mies ohjattiin sisälle jonne tuli myöskin isä tyttöä kantaen. Tyttö heräsi sisään tullessa ja meni heti kulkurimiehen luo. “En jaksanut kuunnelle kertomusta aivan loppuun. Minua alkoi nukuttamaan. Kerro se vielä”. Aliisan äiti pyyteli, että jos nyt kulkuri juo ensin kahvia ja vähän leipää. Aliisa innostui ja pyysi kulkuria jäämään tänne. Haluaisin leikkiä sun kanssa. Vanhemmat katsoivat toisiaan ja Alisan isä kysyi, että “Mitenkäs olisi jos jäisit tänne meidän luokse asumaan. Ensiksi käytäisiin vaikka saunassa ja multa löytyisi hiukan puhtaampia ja ehjiä vaatteita.

Ehdotus tuntui hyvältä. Hän pyysi käydä ensin ulkona kun hänellä on vielä eräs asia kerrottavana. Mies meni ulos, polvistui talon seinustalle. Hän laittoi kätensä ristiin ja kiitti Jumalaa tästä onnenpotkustaan. Hän kiitti myöskin vaimoaan ja lapsiaan. Kulkuri painoi päänsä hetkeksi alas ja nosti sitten päänsä uudelleen ylös. Hän näki erään puun heiluttavan oksiaan oikein kun olisi ollut suurikin tuuli. Mikään muu puu ei heilunut. Kulkuri tiesi, että hänen perheensä on seurannut häntä koko matkan ajan. Kulkuri nousi ylös ja suuntasi kulkunsa takaisin sisälle. Hän halusi kiittää talon aikuisia ja tuota pientä tyttöä, jonka rohkeus sai hänen tulemaan tänne. Tähän ainoaan oikeaan paikkaan, jossa tuntui ihmisillä olevan suuri sydän.

Kulkuri jäi asumaan maalari perheeseen. Tytöllä oli hauskaa kun hän oli saanut leikkikaverin. Myös kulkurilla oli hauskaa tytön kanssa. Näin hän oli leikkinyt omien lastenkin kanssa ennen. Iltaisin hän kävi laittamassa kätensä ristiin ja loi kiitosta Jumalalle. Jokaisena iltana hän tunsi, että joku muukin oli huoneessa.

Muutaman viikon päästä oli Alisan isälle tullut ajatus. Hän kysyi lupaa saada kirjoittaa sen saman tarinan minkä kulkuri oli keinussa kertonut, kirjaksi. Suostumuksen hän oli saanut ja kirjaa kirjoitettiin kaksi vuotta. Sen tekemisessä oli koko perhe apuna. Ja viimein kun kirja oli valmis ja se oli saanut painosluvan. Nyt sen julkistamista odoteltiin innolla. Ja viimein oli kirja valmis. Kirjan levitys alkoi, ja siitä olivat kiinnostuneita myöskin ulkomaalaiset kirjakaupat. Kirjasta tuli menestys, ja sitä myytiin monessa maassa kotimaan lisäksi. Kaikki siitä saadut rahat talletettiin kulkurin tilille. Sillä hänen ne rahat piti saada. Jokainen kuitenkin tiesi, että kirjan kertomus koski juuri tämän kulkurin ja hänen perheensä elämää.

piki