Selaat arkistoa kohteelle Joulukuu.

01.12.2017

1.12.2017 Yleinen

Se on sitten joulukuu jo! Katsoin heti herättyäni DVD:ltä ensimmäisen jakson The Joulukalenteria. The Joulukalenteri on jo ollut muutaman vuoden ajan tapanani katsoa, joulukuussa aina oikea jakso oikeana päivänä tietenkin. Heti perään vetäisin suklaajoulukalenterista ensimmäisen suklaan. Nami nami! The Joulukalenterihan tulee nyt taas telkkarista, tänään ensimmäinen jakso kello 18:50 Subilta. Jokaisen jakson pituus on muistaakseni jonkin verran päälle 10 minuuttia. Juulian joululevyä kuuntelin sitten jonkin aikaa, siinä on muutama aikas hieno kappale. Kiitos pikkuveljelle sen hankkimisesta minulle. Löytyyhän se nykyään Spotifystä, mutta on se hienoa omistaakin noin hieno levy.

Käytiin juuri äsken isoveljen kanssa Gigantista ostamassa Playstation VR. Olin oikeastaan valmis pettymään. Asentelemisessa meni jonkin aikaa ja sitten veli kokeili niitä vr-laseja ensin ja kyselin ihan malttamattomana, että miltä se näyttää? Saanko minäkin kokeilla? Veli ajatteli, että olen joku 10-vuotias. :) Minulla ei ollut mitään käsitystä, miltä virtuaalitodellisuus näyttäisi ja tuntuisi. Valitsimme Youtube VR:stä jonkin virtuaalivideon, jossa oli Paul McCartney. Ilman 3D-efektiä tosin. Katselin sitä ja ajattelin, että onpa erikoista, ihan kuin olisin videon sisällä itse! Itse asiassa tuli mieleen se, kun joskus näin hyvin realistisia selkounia. Mietin, että jos nyt olisi joku jyrkänne ja siitä pitäisi hypätä alas, niin en ehkä uskaltaisi! Vielä mielenkiintoisemmaksi meininki meni, kun kokeilin ”syvänmerensukellusta”. Kuva oli aika realistinen ja huutelin vaan, että ”mahtavaa, mahtavaa!”. Ajattelin, että tätä systeemiähän voisi soveltaa vaikka mihin hienoon. Esim. elokuva jossa itse olisi mukana, eli katsella ympärilleen ja näin, voisi tuntua tosi hienolta elämykseltä.

Sitten iskäkin tuli käymään ja hänkin kokeili uutta laitettamme ja taisi tykätä kovasti. Kysyin häneltä, ja hän vastasi, että ihan kiva. Virtuaalitodellisuus tuntuu jo nyt hienolta, vaikka se maailma on vielä lapsenkengissä. Ja tämähän on vasta halvin vaihtoehto, ehkä muut VR:t ovat vielä parempia! Minulla on laadukas pyörivä tuoli, jonka päällä on kiva istua virtuaalilasit päässään. Mutta ei siis ollut lopulta pettymys. Luulen, että tämä on hieno laite! Suosittelen ostamaan, jos on ylimääräistä rahaa! Vielä kun tosiaan tulisi paljon materiaalia, pelejä ja elokuvia. Haluan pyytää anteeksi äidiltä, joka ei halunnut, että ostamme PS VR:n. Tule joskus kokeilemaan niin huomaat, ettei se ole niin paha juttu!

Parin kuukauden aikana olen taas muuten vähän urheillut. Kerran viikossa olen käynyt pelaamassa sählyä ja se on ollut kivaa. Edellisestä kerrasta oli ollut joku puolitoista vuotta jo. Lenkkeillytkin olen melkein joka päivä, joten eiköhän kunto tässä pikkuhiljaa taas kohene.

Joulua odottelen innolla. Olen ostanut jo muutaman lahjan itselleni, ja suunnitelmissa oli ostaa vielä pikkuveljelle ja itselleni ainakin yksi kalliimpi lahja. En tiedä onnistuuko nyt, kun tähän PS VR:ään meni niin paljon mania. Esko Valtaojan Kohti ikusuutta vois olla yksi mihin rahat vielä hyvin riittäisivät. Itsenäisyyspäiväkin on ovella. Suunnittelin vähän, että syötäisiin pizzaa isoveljen ja äitin kanssa silloin. Ja katsottaisiin TV:stä linnan juhlia.

Inkanblogin joulukalenteri luukku XXII ”joulusiivous osa II (kuvaosuus)”

22.12.2015 Joulukalenteri

Tein vihdoinkin joulusiivouksen toisen osan ”kuvaosion”. Jos ette muista tai ette ole vielä lukeneet ensimmäistä osaa, kannattaa käydä lukemassa se HETI jonka jälkeen voit jatkaa tämän lukemista. Tässä osiossa laitan kuvia mun huoneesta, joka on niin kun room tour, vai mitä?

Hyvää joulun odotusta!!

<3 Inka

Joulu tulee!

16.12.2015 Yleinen

Moikkelis!(:

Se olisi joulukuu puolessavälissä. Ihan hirveän nopeasti aika meneekin, huhhuh.
Täytyy sanoa, että tämä Suomen sää ja ilmasto ei aivan sellaisia joulunalusaikoja ole tarjonnut kuin silloin, kun itse olin pienempi. Mutta joulufiilis ja -mieli alkaa aina siinä vaiheessa löytyä, kun tutut askareet ja siivoukset joulua varten käynnistyy. Eihän joulu ole kuin kerran vuodessa, joten eiköhän oteta kaikki ilo irti (:

Siitä tulikin mieleen, että joululahjat on varmasti joillakin jo hankittu ja toisilla ne vielä odottavat kaupan hyllyssä, mutta ei hätää, itsekin olen aivan vaiheessa :)
Minulle itselle lahjojen saaminen ei ole niin tärkeää, vaan mielestäni on niin ihana tunne antaa ihmisille lahjoja ja saada heidä aidosti iloisiksi ja onnellisiksi, vaikka kyseessä olisikin vain pieni juttu (:
On lahjojen saaminenkin mukavaa, mutta ei se joulun pääasia kuitenkaan ole. Uskon, että monelle perinteet ja kaikki ennen joulua tapahtuvat järjestelyt ovat tärkeä osa joulua. Samalla siinä tulee yhteenkuuluvuuden ja yhdessä tekemisen tunnetta, kun kaikki on yhdessä koolla. Joulu on kuitenkin yhdessä olon ja toisten ihmisten muistamisen juhla (:
Sekin tuo joulun tuntua, kun posti kantaa laatikkoon oikeita postikortteja, eikä pelkästään sosiaalisessa mediassa lähetettyjä viestejä hienoin hymiöin, mutta kukin tekee miten tuntuu parhaalta (:

Toivon kaikille hyvää joulunalusaikaa ja voimia viimeisiin työ- sekä koulupäiviin, enää ei paljoa ole jäljellä ja sitten saa vetää henkeä ja nauttia joulusta! (:

Heipsun!! :)

Inkanblogin joulukalenteri luukku IX ”joululahjatoiveita”

9.12.2015 Joulukalenteri

Dear mom and dad…

Tänä jouluna haluaisin lahjaksi:

•läppärin (arvo noin 200-300€) koska haluaisin pystyä kirjoittamaan blogipostauksiani paremmin sekä hallitsisi sen käytön paremmin, sillä minulla ei ole tällä hetkellä Windows.

• Kameran tokmannilta saa go pron tapaisia action cameroita noin 20€ Tai sitten joku järkkäri (n. 300-400€)

• leveämpi sänky (120cm)

• Joku sairaan hieno rannekello.

• Jotain hiustuotteita (esim. Lisää pinnejä, lakkaa, shampoo ja hoitoaine, kuiva shampoo, ponnareita)

• työpöydän tuoli (esim. ikeasta saa 60€ jotai)

•  joku tabletti (noin 150€)

• hiustenkuivaaja

• lahjakortti jonku vaatekaupan nettikauppaan

• paljon lukijoita!!!

Tällainen on munlahjatoivelista. Millainen on sun? Kommentoi alas mitä haluat joululahjaksi.

<3 Inka

Mitä joulukuussa tapahtui (osa1)

12.1.2015 Yleinen

Hääh?

Hääh?

Sairastelua. Pyjama oli melkein kuukauden vaatetus ja frozenia fanitin

Sairastelua. Pyjama oli melkein kuukauden vaatetus ja frozenia fanitin

 

Toinen ahkerasti auttoi joulu siivouksen kanssa

Toinen ahkerasti auttoi joulu siivouksen kanssa

Koitettiin me ite vaihtaa renkaitaan. Muuten ois varmasti onnistunut, mutta tunkki oli rikki.. (Tai ei osattu käyttää)

Koitettiin me ite vaihtaa renkaita. Muuten ois varmasti onnistunut, mutta tunkki oli rikki.. (Tai ei osattu käyttää)

Vanhemman pojan kanssa kakun leivontaa

Vanhemman pojan kanssa kakun leivontaa

Lopputulos; minikakku

Lopputulos; minikakku

Omaan huoneeseen hieman tunnelma valaistusta

Omaan huoneeseen hieman tunnelma valaistusta

Lehdissä leikkiminen oli parasta

Lehdissä leikkiminen oli parasta

Tää oli pojista kivaa. Oli vain yksi kiikku ja Kummatkin halusi niin se piti jakaa :)

Tää oli pojista kivaa. Oli vain yksi kiikku ja Kummatkin halusi niin se piti jakaa :)

Järjesteltiin lelut, heitettiin rikkinäiset roskiin ja nimettiin lelulaatikot kategorioittain. Mm. Autot, juna rata, askartelu jne.

Järjesteltiin lelut, heitettiin rikkinäiset roskiin ja nimettiin lelulaatikot kategorioittain. Mm. Autot, juna rata, askartelu jne.

Mitä muuta joulukuussa tapahtui? Oliko Emmi todella koko kuukauden pyjamassa? Katso seuraava postaus.