Selaat arkistoa kohteelle jono.

Lääkärillä taas

7.4.2015 Kauneus ja terveys, Yleinen

Tänään minulla oli lääkärin kontrolliaika. Rasvaa oli säilynyt paremmin kuin ensimmäisessä leikkauksessa, mutta alan huomata taas kokoeroa. Lääkäri kysyi minulta, miten haluaisin tästä edetä. Kerroin, että toivoisin vielä oikeaan rintaan kohotusta. Lääkärille tämä kävi, ja hän myös otti puheeksi sen, että voisimme pienentää nännipihoja taas, koska ne ovat venyneet hiukan takaisin entistä kokoa päin. Olin tästä hyvin iloinen, koska olen itsekseni haaveillut pienemmistä nännipihoista. Jos oikeaa rintaa lähdetään kohottamaan, sitä varten minulle täytyisi tehdä taas uusi haava rinnan alle, mistä ihoa kiristettäisiin. Tämä jäi minua mietityttämään. En ole varma kummat haluan: symmetriset ja ryhdikkäät, mutta enemmän arvelliset, vai hiukan epäsymmetriset ja roikkuvammat rinnat. Tätä täytyy miettiä. Rasvaa ei kuitenkaan seuraavassa leikkauksessa siirretä enää.

Tissit tällä hetkellä.

Tissit tällä hetkellä.

Kysyin myös reisistäni, jotka omasta mielestäni ovat jääneet hiukan epätasaisiksi viime rasvansiirrosta. Lääkäri vakuutteli, että ajan myötä ero tulisi tasaantumaan. Se oli mukavaa ja helpottavaa kuulla. Vaikka eihän sitä eroa ulkopuolinen oikeastaan näe kunnolla.

Kuvaa reisistä.

Kuvaa reisistä.

Minut on siis nyt laitettu taas leikkausjonoon, ja todennäköisesti ajan saan loppukesästä tai alkusyksystä. Minulle tuo sopii oikein hyvin, sillä olisi kurjaa olla kesällä toipilaana. Isompi leikkaus totta kai jännittää, mutta olen mielessäni päättänyt, että oli lopputulos mikä hyvänsä, se tulee olemaan se, mihin aion olla tyytyväinen. Ellei toki jotain todella merkittävää virhettä jää tisseihin, mitä kyllä epäilen. Olen omasta mielestäni käynyt tarpeeksi monta leikkausta siinä vaiheessa. Eipä tässä siis muuta, kuin kesän loppua odottelemaan.

P.S. Ajattelin kirjoittaa kysymyksiä ja vastauksia tyylisen jutun seuraavaksi. Kommentteihin voi siis laittaa asioita, joihin kiinnostaisi saada vastaus minulta :)

Hiukan päälle 2 viikkoa toisesta leikkauksesta

28.2.2015 Kauneus ja terveys, Yleinen

Tässä nopea päivitys tissien tilanteesta. Toistaiseksi siirretty rasva vaikuttaisi pysyvän ihan hyvin paikallaan, ainakin paremmin kuin viimeksi, mutta en vielä pidätä hengitystäni. Kipuja ei tällä hetkellä ole, aiemmin tissiä jomotti jatkuvasti. Mustelmat ovat yhä tallella, mutta eivätköhän ne siitä pikkuhiljaa parane. Myös reidet ovat mielestäni parantuneet paljon nopeammin kuin viimeksi, eivätkä ole herkät kuin ehkä painaessa.

Haavateipit olen saanut ottaa pois ja enää puolisen viikkoa täytyy tukihousujen kanssa sinnitellä. Jes!

Mojovat mustelmat.

Mojovat mustelmat.

Vaikka yritin ottaa kuinka monta kuvaa, niin huono valotus luo illuusion, että vasen tissi näyttää pienemmältä kuin se oikeasti on (ainakin omasta mielestäni). Livenä katsottuna ne ovat samankokoiset. Siihen onkin ollut totuttelemista, kun on tottunut kokoeroon!

Eipä tässä oikeastaan muuta, toipuminen sujuu hyvin ja innolla odottelen seuraavaa lääkäriaikaa.

Toinen leikkaus

15.2.2015 Kauneus ja terveys, Yleinen

Viime viikolla oli toinen leikkaus, ja olen päässyt siitä nyt hyvin toipumaan. Tällä kertaa pelkästään reisistäni otettiin rasvaa; yhteensä noin kaksi desiä siirrettiin vasempaan rintaan. Rinnat ovat nyt kooltaan symmetriset. Tai no, vasen on hiukan isompi, mutta se on ehkä ihan hyvä vaan, koska rasvaa jonkin verran lähtee aina siirtojen jälkeen. Toivon, että tällä kertaa siirretty rasva oikeasti pysyy paikallaan! Rinnat eivät muodoltaan ole symmetriset, sillä vasen rinta on nyt ”pinkeä” ja hiukan kohommalla, kun taas oikea on veltomman oloinen. Mutta nyt on liian aikaista sanoa, millaiseksi tuo vasen tuosta kehkeytyy. Ensimmäisenkin leikkauksen rintani olivat sellaiset pinkeämmät, mutta ajan myötä löysentyivät (paremman sanan puutteessa), joten mielenkiinnolla seuraan, miten tilanne tästä etenee.

Lääkäri oli tyytyväinen tulokseen, ja minulla on hänen kanssaan seuraava tapaaminen jo huhtikuun alussa! Sitten katsotaan tilanteen mukaan taas, miten edetään. Itse tosiaan ehkä toivoisin vielä rintojen kohotusta, varsikin, jos sattuisi käymään niin, että vasen rinta jää ryhdikkäämmäksi. Toisaalta sain myös lääkärin puheiden perusteella käsityksen, että hän haluaisi poistaa vasemmasta rinnastani yhden isomman luomen varuiksi. No, näitä asioita voimme pohtia sitten seuraavassa tapaamisessa.

Olen katsellut reisiäni siirron jälkeen ja onhan vielä aikaista tehdä johtopäätöksiä, mutta tällä hetkellä ne näyttävät omaan silmään epätasaisilta rasvanottokohtien suhteen. ”Aaltoisilta”. Toivon tilanteen tasautuvat ajan kanssa, mutta saa nähdä. Ainakaan jalkoihin ei tullut uusia arpia, vaan niitä vanhoja käytettiin uudelleen rasvanottokohtina.

Oloni on huomattavasti parempi kuin ensimmäisen leikkauksen jälkeen, mutta olihan operaatiokin tällä kertaa pienempi. Sairaalassa yö meni kivuitta, en joutunut edes pyytämään lääkettä heräämön jälkeen kertaakaan. Pystyin lähes heti liikkumaan varovaisesti. Jotenkin myös tällä kertaa henkilökunnasta jäi paljon miellyttävämpi olo, kaikki tuntuivat paljon mukavammilta ja huolehtivaisemmilta kuin ensimmäisellä leikkauskerralla.

Nyt sitten on taas edessä tukihousujen käyttö 3 viikkoa, mutta ainakin tällä kertaa sain uudet, jotka eivät ole haaroista avonaiset :D Rinta täytyy myös pitää lämpimänä ja painavien tavaroiden nostelua tai yleisesti itsensä rasittamista on vältettävä. Sama rumba kuin viimeksikin. Laitan kuvia sitten, kun hiukan aikaa on kulunut ja näen, miten keho on toipunut leikkauksesta.

Itselleni tulee vielä tässä miettiessä mieleen, että tähän korjausprojektiin lähtiessä täytyy olla kyllä hyvä kärsivällisyys ja rautaiset hermot. Asiat tapahtuvat pikkuhiljaa, ja on osattava hyväksyä se, että jokin asia itsessään on ”kesken”. Se on ehkä itselleni ollut haastavaa välillä, kun jään pähkäilemään ”jääkö tämä nyt tälläiseksi” tai ”tämä on nyt tämän näköinen, hui kamalaa”. Olen aika kärsimätön ihminen. Mutta pienin askelin menen eteenpäin, eikä saa unohtaa, sitä mitä on jo saavuttanut. Jokainen muutos on askel poispäin tubulaarisista rinnoista.

Lääkärikäynti ja seuraava leikkaus

15.1.2015 Kauneus ja terveys, Yleinen

Vierailu poliklinikalla alkaa tuntua jo tutulta kuviolta. Tosin enää ei jännitä, mikä on kiva kehitys.

Vastaanotolle saapuessani menimme heti lääkärin kanssa asiaan, eli tutkimme rintani. Lääkäri oli hyvin tyytyväinen paranemiseen ja etenkin arpien siistiyteen. Oikeaan rintaan ilmestyneistä haavoistakaan ei kuulemma tarvitse huolestua, sillä se on vain normaali ärtyneen, tikkiä hylkivän ihon reaktio. Se oli helpottavaa kuulla.

Minulle on kuulemma varattu seuraava leikkausaika helmikuulle. Tuntuu hyvältä tietää tarkka päivämäärä. On taas jotain konkreettista, mitä odottaa!

Suunnittelimme seuraavaksi yhdessä lääkärin kanssa, mitä seuraavaksi tehtäisiin. Tuntui kivalta huomata, miten paljon lääkäri kyseli myös minun mielipidettäni, eikä yksin ladellut kiveen hakattuna, kuinka tästä edettäisiin. Päädyimme keskittymään seuraavaksi vasempaan rintaan, joka on nyt pienempi kuin oikea. Eli minulle tehdään uusi rasvansiirto vasempaan rintaan kokoeron tasaamiseksi. Oikeaan puolestaan ei tällä kertaa tehdä mitään. Lääkäri tosin kysyi minulta, haluaisinko rasvansiirron myös siihen, mutta oikeastaan isommat tissit eivät kiinnosta minua niin paljon kuin symmetriset.

Kysyin lääkärin mielipidettä rintojeni ryhdikkyydestä, ja hän sanoi, että on mahdollista tehdä uusi kohottava leikkaus, jos niin toivon. Sovimme kuitenkin, että miettisimme sitä vasta sitten, kun rintojen kokoero on ensin saatu korjattua.

Katsoimme sitten mahdollisia rasvanottokohtia. Olin jouluna ja uutena vuotena ainakin omasta mielestä mässäillyt niin reilusti, että nyt olisi mistä siirtää. Mutta ei kyllä ollut. Naureskelin, että en näköjään kuitenkaan syönyt jouluna tarpeeksi, kun ei näyttänyt kiloja tarttuneen. Huoneessa ollut hoitaja huokaisi siihen perään ”että tasan ei käy onnenlahjat”, mihin me kaikki lääkäri mukaan lukien naureskelimme.

Tosiaan, muutama mahdollinen ottokohta löytyi onneksi. Ensisijaisesti rasvaa otetaan polvien sisäpuolelta, ja jos niistä ei irtoa tarpeeksi, niin siirrytään jenkkakahvoihin (tavallaan toivon, ettei polvista siksi riittäisi!) Takapuolta harkittiin myös, mutta sitten istumisesta ei tulisi kuulemma kovin mukavaa moneen viikkoon, joten ihan hyvä ettei siihen päädytty. Lääkäri naureskeli, että minua saatetaan joutua kieputtelemaan ympäri siinä leikkauspöydällä, mihin tokaisin, että eipä tuo minua haittaa, kun on taju kankaalla muutenkin.

Lopuksi sain vielä pikakertauksen ohjeista, mitä ennen leikkausta tehdään ja mihin kellonaikaan se suunnilleen tulisi olemaan. Sairaalan jonohoitaja soittaa vielä minulle 100% varman ajankohdan, samoin saan kirjeen kuten viimeksikin. Saatan joutua soittelemaan jonohoitajan perään, jos tällä viikolla soittoa ei kuulu. Koko lääkärintapaaminen vei yhteensä ehkä 15 minuuttia.

Olen innoissani taas. Tällä kertaa ei jännitä tuleva leikkaus, kun se tulee olemaan paljon pienempi ja helpompi operaatio kuin se ensimmäinen. Sairaslomaakaan en tarvitsisi kuin korkeintaan puolitoista viikkoa. Toivon, että tällä kertaa rasvaa jäisi kunnolla paikalleen.

Olisipa jo helmikuu!

Tissit sanoi poks

12.1.2015 Kauneus ja terveys, Yleinen

Toivottavasti kaikilla oli mukava joulu ja uusivuosi. Minullakin on uusia kuulumisia tissien suhteen, ja nämä uutiset saivat kyllä oloni todella hupsuksi :D

Ensimmäinen asia tapahtui jouluaaton yönä. Olin nukkumassa, mutta heräsin jossakin välissä janoon. Kurotin oikean käteni viereisellä yöpöydällä olevalle vesilasille, kun tunsin oikeassa rinnassani jonkin napsahtavan. Tunne muistutti hiukan katkeavaa kuminauhaa, mutta ilman kipua. Säpsähdin täysin hereille, säikähtäneenä tietenkin. Hamuilin puhelimeni taskulampun päälle ja yritin tutkia mitä oli tapahtunut. En nähnyt mitään poikkeavaa, joten päätin mennä takaisin nukkumaan (olin yhä ihan unenpöpperössä). Seuraavana aamuna näin kunnolla mitä oli oikeastaan tapahtunut.

Oikean tissini nännipiha oli selkeästi ”laajentunut”. Luulen ymmärtäväni viimein miksi tissien ympärillä oli kiristyneen ja poimuttuneen näköistä ihoa. Nännipiha ja iho oli ommeltu tikeillä yhteen niin, että itse arpi olikin koko ajan niiden välissä sisällä suojassa, parantumassa. Jos nyt yhtään sain järkevästi selitettyä. Napsahdus johtui ilmeisesti siitä, että tikit antoivat viimein kunnolla periksi ja nännipiha pääsi ”avautumaan”. Iho on tasainen ja sileä, hyvin luonnollisen näköinen siinä kohtaa missä iho muuttuu nännipihaksi. Siinä on näkyvissä osittain haalistunut arpi, joka varmasti täysin parannuttuaan ei pahemmin tavallisesta ihosta erotu.

Noin viikkoa myöhemmin myös vasen tissini napsahti, eli en onneksi joutunut kulkemaan Oo tisseillä pitkään (tai enemmän Oo kuin yleensä)!

Neljä kuukautta leikkauksesta.

Neljä kuukautta leikkauksesta.

Eli huvittavaahan tässä on siis se, että olen kaikki nämä viikot silloin aikaisemmin laittanut arpikudosta parantavaa teippiä iholle, jossa ei edes ollut arpikudosta! :D Että hyvää päivää vaan minulle sitten.

Tissien avautumisen myötä ne ovat olleen hiukan ärhäkämpinä. Ensin vasempaan tissiin ilmestyi kohta, joka punoitti ja josta lähti sellaista sykkivää kipua. Mietin aluksi, että ei kai se nyt tulehtunut, mutta nyt kohta on jo rauhoittunut, eikä ole yhtään kipeä tai punainen. Oikea tissi puolestaan on alkanut kenkkuilla. Eilen huomasin rintaliiveihini jääneen kellertävää töhnää ja siitä huomasin oikeaan tissiin ilmestyneen yhteen kohtaan vaalean, noin nuppineulan värillisen pään kokoisen patin. Se ei ollut kylläkään yhtään kipeä. En tiedä oliko fiksua, mutta en voinut vastustaa sen rutistamista, toki puhdistin sen desinfiointiaineella. Nyt sekin kohta vaikuttasi rauhoittuneen, mutta seuraan tilannetta.

En oikein pidä niin paljon tissieni uudesta muodosta nännipihojen avautumisen jälkeen. Omasta mielestäni niiden ryhdikkyys kärsi hiukan siitä (etenkin sivuprofiilista tämän huomaa). Myös kokoero on aika selkeä. Yritän kuitenkin olla ajattelematta liikaa ja keskittyä siihen, mikä on parempaa kuin ennen. Prosessi on kuitenkin yhä edelleen kesken. Ja minulla on oikeastaan ihan jo tällä viikolla seuraava lääkärin tapaaminen! Olen innoissani ja haluan kuulla, miten hänestä parantuminen on mennyt ja mitä seuraavaksi tehdään. Viisi kuukautta on mennyt kuin hujauksessa.

Päivittelen siis tänne lääkärin kuulumiset ihan muutaman päivän kuluessa.

Kuulumisia

8.12.2014 Kauneus ja terveys, Yleinen

Heipä hei vaan pitkästä aikaa!

Aika on kulunut nopeasti arkeen uppoutumalla, enkä ole oikein täällä blogissa ehtinyt tai muistanut käydä. Mitään radikaalia uutta ei ole ilmentynyt, pari pikkujuttua vain. Ensinnäkin silikoniteippejä vaihtaessa pari viikkoa sitten, huomasin vasemman rinnan lappuun jääneen kellertävää nestettä. Kyseinen kohta oli myös hiukan kipeä. Päätin jättää laput laittamatta siksi aikaa, että kohta paranisi, ja totta kai seurata tilannetta. Pari päivää myöhemmin kipeästä kohdasta puskikin ihon läpi jälleen yksi tikinpala, jonka leikkasin irti. Nyt kohta on rauhoittunut, mutta en ole laittanut silikoniteippiä takaisin paikalleen. Minusta tuntuu, että arvet paranevat nopeammin happea saadessaan, joten toistaiseksi seurailen tilannetta ja annan tissien hengittää vapaasti. Nännipihojen iho on myös teippien jäljiltä tosi kuivaa, ja olen rasvaillut niitä aina, kun muistan. Tosin nyt ne näyttävät jo alkavan rauhoittua. Välillä hermoilen, että olisiko alusta asti pitänyt antaa tissien olla ilman mitään teippejä; mietin olenko häirinnyt parantumista jotenkin. Edelleenkin kaikki kyllä kehuvat, että arvet paranevat nätisti, joten yritän olla ajattelematta asiaa liikaa.

Eipä tässä oikeastaan muuta, hyvää joulun odottelua kaikille! :)

Hiukan päälle kuukausi leikkauksesta

6.11.2014 Kauneus ja terveys, Yleinen

VAROITUS! Jutun lopussa on kuvia, joissa näkyy parantuvaa tikkipintaa.

Samaan aikaan tuntuu, että aika on vierähtänyt todella nopeasti että hitaasti. Jännää miten paljon yhteen kuukauteen voi mahtua tapahtumia.

Kipuja ei tosiaan ole enää yhtään ja nyt jo nostelen painavampia esineitä itse. Pääsin siksi palaamaan töihinkin, mikä on piristänyt kaamospäiviäni paljon. Vatsa saattaa tuntua painellessa hiukan herkältä, mutta normaalielämässä en huomaa mitään poikkeavaa. Vaikka olenkin nyt kokenut rasvanimun, en rehellisesti sanottuna huomaa reisissäni kauheasti eroa, kun taas mahassa näen ehkä alimman vatsamakkaran pienentyneen.

Tikkejä ei ole enää paljon jäljellä. Muutamasta kohdasta iho on puskenut tikinpäitä ulos ja noin puolet noista olen voinut napsaista omin sormin pois. Loput olen antanut olla rauhassa paikallaan, koska uskon, että nekin saa nypättyä pois ajan saatossa. Arvet vatsassa ovat pienet ja siistit, joten olen antanut niiden olla paljaana. Sama pätee rintojen alapuolella oleviin rasvansiirtoarpiin, mutta pidän niitä hyvin tiukasti silmällä. Oikeassa reidessä arpi näytti kauhukseni alkavan leventyä, joten lätkäisin siihen päälle heti samaa arpikudosta hillitsevää laastaria, mitä nännipihoissanikin nyt on. Ihan sama, vaikka niissä on pikkuisen tikkiä jäljellä, en salli arpien leventyä, jos vain voin tehdä jotain sille.

Nännipihan arvet ovat kuulemma siistit ja parantuvat hyvin. Vasen nänni ja sen piha ovat kauttaaltaan enemmän turvoksissa ja ulkonevat, kun oikea puolestaan on jo enemmän tissin myötäinen. Vasemmassa nännissä on myös hassu ”ruttu”. En tiedä tuleeko se häviämään ajan myötä vai korjataanko se seuraavassa leikkauksessa, tai tehdäänkö sille ylipäätään mitään. Nännien tuntoaisti on sama kuin ennenkin, eikä se ollut oikeastaan hävinnyt missään vaiheessa edes heti leikkauksen jälkeen. Nännipihojen alueella on myös mystistä mustaa väriä, jonka epäilen vahvasti olevan tussia, joka ei ole päässyt peseytymään pois oltuaan koko ajan laastareiden alla.

Itse rasvansiirto… No, sanotaan, että olen tyytyväinen, etten ole joutunut maksamaan siitä 5000 euroa, mitä yksityisellä usein joutuu vähintään maksamaan. Olisin muuten hyvin pettynyt tällä hetkellä. Rasvaa ei tosiaan ole tuntunut jääneen paikalleen kovinkaan paljon ellei sitten yhtään, ja tissien kokoero on palannut näkyviin. Olen lukenut, että ensimmäinen siirto on usein vasta kudosten herättelyä, ja että vasta seuraavalla siirtokerralla voi odottaa tavaraa jäävän paikalleen enemmän. Odotan mielenkiinnolla kirurgini mielipidettä asiasta, kun seuraavan kerran näen hänet. Kokoero ei siis minua niin paljon haittaa varsinkin nyt, kun muoto on korjaantunut.

Tissit ovat nykyään mielettömän mukavat! Ne eivät roiku yhtään ja ovat söpön pienet sekä pyöreät. Ällö tuubimuoto on poissa, samoin puolet tissistä peittävä nännipiha. Suihkussa ja oikeastaan muuallakin ihan ihmetyttää miten paljon vapautta käsille jää, kun ei tarvitse jatkuvasti tissejä tukea. Kokeilin tänään rintaliivejä ensimmäistä kertaa kuukauteen. Ihan hämmästyin miten tiukilta ja kiristäviltä jokainen rintaliivi tuntui, varsinkin nyt kun olen voinut oleilla täysin ilman liivejä niin pitkään. Olen viimein muuttunut sellaiseksi naiseksi, joka voi heittää rintaliivit päivän päätteeksi nurkkaan ja olla mukavasti! Pistää perspektiiviin, kuinka paljon jouduin oikeastaan vanhoja tissejäni tukemaan ja litistämään kasaan, että ne olisivat edes jotenkin normaalin näköiset. Nyt voin kumarrella ja olla vaikka miten päin, ja silti tissit pysyvät nätisti liiveissä. Kuppikoko on siis näillä näkymin sama kuin ennenkin, mikä on ihan kiva näin rahan kannalta.

Odotan kovasti aikaa, kun kaikki arvet ovat parantuneet, eikä teippejäkään tarvitse enää käyttää. Ymmärrän, että siihen voi mennä vielä pitkä aika, mutta nyt voin konkreettisesti ainakin odottaa jotain. Tuntuu, että olen viimein hyvin lähellä sitä naiseutta, joka minulta on jäänyt saamatta kaikki nämä vuodet. Usein yhä peilin edessä säpsähdän yllättyneenä nähdessäni rintani sivusilmällä. Osittain en varmasti vielä täysin käsitä muutostani. Mieltä on oman kokemukseni mukaan muutoksien edessä työstettävä paljon rankemmin ja kauemmin kuin kehoa.

Tässä alla on vielä lisää päivitettyjä ennen ja jälkeen vertailukuvia:

Ennen

Jälkeen

Ennen & jälkeen

6.10.2014 Kauneus ja terveys, Yleinen

VAROITUS! Jos olet yhtään herkkä edes lieville kuville tikeistä tai mustelmista, kannattaa tämä juttu jättää lukematta.

Aion nyt tehdä jotain, jota lähes jokainen tubulaariset rinnat omaavat kammoavat. Aion näyttää rintani, niin ennen että jälkeen korjausleikkauksen. Varmasti monia kiinnostaa, minkälaisilla tisseillä pääsee korjausleikkaukseen. Tässä on nyt siis yksi esimerkki kriteerit täyttävistä tubuista:

Ennen

Ennen

Jälkeen

Jälkeen

Kuten näkyy, vanhat rintani olivat hyvin tyypillinen esimerkki tubulaarisista rinnoista, minkä lisäksi ne olivat myös erikokoiset. Tuossa kuvassa ne olivat jopa hiukan edustavampana kuin yleensä, sillä kylmästä ilmasta johtuen nännit olivat hitusen esillä. Todella masentavaa, että tuossakin kunnossa ne olivat hiukan ”parempina” kuin tavallisesti. Kuppikokoni oli B, vaikkakin pienempi rinta jäi siinä aina hölskymään ja isommasta usein pursuili nännipiha ulos.

Jälkeen kuva on päivän tai kaksi leikkauksen jälkeen. Vaikka asia on varmaan jo selvää aikaisempien kirjoitusteni perusteella, korostan vielä: kaikki muutokset on tehty omalla rasvallani ja muodon korjauksella, ei silikonilla. En saa silmiäni irti uudesta pyöreästä muodosta ja ihailisin niitä varmasti jatkuvasti peilin edessä, ellei niitä tulisi nyt peittää lämpimästi villapaidalla tai huovalla. Vasemmassa rinnassa (kuvat on otettu peilin kautta, eli samoin kuvasta katsottuna vasemmalla) esiintyy enemmän kipuja, mutta sitä operoitiinkin paljon enemmän. Sen alapuolella on mojova mustelma, joka nytkin jomottaa hiukan ikävästi, mutta kipu ei ole sietämätön enää. Kuvassa on toinenkin musta viiva mustelman alapuolella, mutta se on siis vain tussia leikkauksen jäljiltä. En oikein ole saanut pestyä niitä pois, koska alueet ovat vielä niin kosketusherkkiä.

Muita kuulumisia; tukihousut alkavat kyllästyttää jo, vaikka edes ensimmäinen viikko ei ole vielä ummessa. Eivät nämä ole mukavat, vaikkeivät suoranaista kipua aiheutakaan. Onneksi edes tukisukat saan viikonloppuna jättää pois. Leikkauksen jälkeen kärsin ummetuksesta, mikä sai vatsani turpoamaan kuin pullataikina (jälkeen kuvassa tämä on hiukan havaittavissa). Kuvitelkaa miten mukavaa, turvonnut maha, jonka nuo housut samaan aikaan litistävät kasaan, hyh. Eilen kyllästyin tukkoiseen oloon ja otin asiaan kuuluvaa lääkettä, mikä sitten tänään sai hommat kulkemaan, ja olo on mielettömän paljon parempi sillä saralla.

Huomenna on ensimmäinen haavateippien vaihto edessä. Vatsa ja reidet ovat edelleen hyvin arat, mutta lepotilassa eivät yhtään kipeät. Liikkuminen tuo kivun esiin, samoin en voi laskea reisilleni yhtään painoa. Ihossa on tuntoaisti, joka oli heti leikkauksen jälkeen hiukan turtunut. Oikea rinta on kivuton ja vasen puolestaan kipeänä vielä koko ajan, kuten jo mainitsinkin. Nänneissä on tunto, joka ei edes heti leikkauksen jälkeen kadonnut minnekään.

Eli näillä näkymin hyvältä näyttää ja toipuminen sujuu loistavasti. Jännittää miten paljon rasvaa sitten lopulta jää paikoilleen, mutta olen henkisesti valmistautunut ja tiedostanut sen, että sitä tulee tästä katoamaan. Ainakin muoto on nyt jo hurjan paljon parempi ja nännipihat ihanan pienet! Ja ainakin, jos rasva häviää, voin taas ajatella, että nämä ovat oikeasti kesken, ja seuraava askel tapahtuu sitten tammikuussa taas.

Ensimmäinen leikkaus on nyt takana

4.10.2014 Kauneus ja terveys, Yleinen

 Kuten otsikko jo kertookin, olen pari päivää sitten käynyt ensimmäisessä korjausleikkauksessani. Isoin muutos on jo siis takana!

Menin leikkauspäivänä äitini kanssa suoraan osastolleni sairaalassa. Minut ohjattiin antamaan vielä yksi verikoe laboratorioon, jonka jälkeen palasimme odottamaan anestesialääkärini tapaamista. Hän saapui melko pian ja selitti minulle terveystietojeni perusteella, mitä nukutusta uskoi aikovansa käyttää (mahdollisimman kevyttä tapauksessani, hän oli kuulemma iloinen, että pääsi vaihteeksi nukuttamaan näin tervettä nuorta henkilöä). Sen jälkeen saapui hyvin pian kirurgini, joka ohjasi minut sivummalle suljettuun huoneeseen. Siellä hän pyysi minua ottamaan taas paidan ja rintsikat pois, minkä jälkeen hän alkoi piirtää rintakehälleni tussilla ohjeviivoja itseään varten. Hän selitti, mistä aikoi ottaa rasvaa siirtoa varten ja piirsi myös nuo kohdat näkyviin. Hän kysyi olisiko minulla viimehetken kysymyksiä, mutta en jännityksissäni keksinyt mitään.

Kirurgin tapaamisen jälkeen hoitajat ohjasivat minut sänkypaikalleni osastohuoneeseen, missä minun piti vaihtaa sairaalavaatteet päälle ja lukita omat tavarani kaappiin. Siinä sitten äitini kanssa odottelimme leikkausaikani saapumista. Noin tuntia ennen hoitajat saapuivat antamaan minulle rauhoittavan lääkkeen. Oli ihan mukava vaipua syvään raukeuteen kaiken jännittämisen jälkeen. Lopulta oli aika mennä, ja hoitajat veivät minut sängylläni leikkaussaliin. Sanoin näkemiin äidilleni, joka saattoi minut niin pitkälle, kuin oli sallittua.

Leikkaussali oli hyvin kylmä. Sänkyni vietiin leikkauspöydän vierelle ja minut pyydettiin asettumaan siihen itse. Tein niin ja rauhoittavista huolimatta siinä maatessani minuun alkoi nousta pieni levottomuus. Huoneessa oli kolmisen ihmistä lisäkseni, ja vaikka kaikki esittäytyivätkin minulle, en muista heidän nimiään enää. Päälleni levitettiin uimapatjaa muistuttava, mutta paperinohuesta materiaalista koostuva peitto, joka ilmeisesti täytettiin kuumalla ilmalla. Se lämmitti minua kylmältä salilta. Minulle yritettiin laittaa käteen kanyyli kaksi kertaa huonolla menestyksellä (se sattui ja kirveli hirveästi), kunnes lopulta kolmannella kerralla se onnistui. Onneksi minut nukutettiin pian sen jälkeen, en usko että edes rauhoittavat olisivat kauan pitäneet minut rauhallisena kaiken sen jännityksen ja leikkaussalissa makaamisen johdosta. Alle kymmenen sekuntia ja maailmani pimeni.

Seuraavat muistikuvani ovat, kun vänkään umpitokkurassa heräämössä hoitajalle, että haluan nukkua vatsallani. Hoitaja selvästi huvittuneena muistuttaa, etten saa, sillä olen juuri tullut rintojen korjausleikkauksesta. Pariin otteeseen yritän vängätä samaa asiaa, kunnes luovutan ja vaivun takaisin uneen. En osaa yhtään arvioida aikaa, mutta ilmeisesti heräilin aina vähän väliä jutustelemaan hoitajan kanssa (muistan kysyneeni menikö leikkaus hyvin, ja siitä lämpöilmapatjasta). Ilmeisesti parin kolmen tunnin kuluttua heräämössä oltuani hoitajat tulivat hakemaan minut takaisin osastolle.

Osastolla pyydän kännykkäni kaapista ja soitan kotiin. Olen vielä ihan lääkehuuruissa, mutta mieleltäni lähes selvänä. Puhelun lopetettuani tekstaan parhaille ystävilleni ja ilmoitan leikkauksen menneen hyvin. Päätän sen jälkeen yrittää nukkua, sillä kello on jo paljon.

Yö oli kuitenkin ihan hirveä. Minulla oli paljon kipuja ja kynnykseni on ainakin omasta mielestäni aika alhainen, joten taisinkin pyydellä useaan kertaan lääkkeitä avuksi. En voinut nukkua kuin täysin lautasuorana selälläni, mikä itsessään on hyvin epämukava asento minulle, mutta pieninkin liike, edes ihan hitunen jalan koukistus, teki todella pahasti kipeää. Jaloissani oli myös jonkinlaiset puristussiteet, jotka taisivat olla liian tiukalla, sillä vannon, että yhdessä vaiheessa tuntui, ettei niissä kiertänyt lainkaan veri. Jalkani menivät ihan tunnottomiksi, ja jos yritin liikuttaa niitä, niihin alkoi sattua niin paljon, ettei itku ollut kaukana. Onneksi hoitaja löysäsi niitä, kun lopulta kutsuin hänet epätoivoisena paikalle. Tajusin myös, ettei minulla ollut edes alushousuja päällä enää (onneksi olin kuitenkin peiton alla). Jossakin vaiheessa minun oli ihan pakko mennä vessaan ja sain siihen yökkösen siunauksen sekä pyjamatakin suojakseni. Jos kaikki muu siihen mennessä oli tuntunut pahalta, se ei ollut mitään verrattuna siihen kuinka paljon käveleminen sattui. Pidättelin itkua matkalla vessaan, mutta takaisin tullessa en enää kestänyt vaan aloin vollottaa mahdollisimman hiljaa sängyssäni, etten herättäisi muita osastolla olleita. Jossakin vaiheessa taisin nukahtaa hetkeksi, mutta heräsin siihen, kun yökkönen veti peiton päältäni tarkastaakseen, ovatko leikkaushaavojen siteet yhä kunnossa (säikähdin häntä aika pahasti). Kun aamu viimein tuli, tunsin itseni ihmisraunioksi. Mutta selvisin, ja kuten ystäväni sanoivatkin, olen nyt yhtä kokemusta vahvempi.

Aamupalan tullessa en oikeastaan tuntenut itseäni kovin nälkäiseksi, vaikken ollut syönyt 24 tuntiin. Söin kuitenkin sinnikkäästi lähes kaiken eteeni tuodun ruoan, sillä tiesin tarvitsevani energiaa. Olin varmaan aika hassu näky, itkua pidätellen lappoessani puuroa suuhuni. Se oli kuitenkin hyvä päätös, sillä ruokaa saatuani oloni alkoi kohentua merkitsevästi. Aamupäivällä siskoni ja isovanhempani tulivat katsomaan minua, päivällä äitini. Iltapäivällä vointini oli jo sen verran hyvä, että tiesin kivuista huolimatta haluavani seuraavaksi yöksi kotiin. Olin aiemmin päivän aikana tavannut fysioterapeutin, joka toi minulle tukihousut, joita minun tulee käyttää seuraavat kolme viikkoa mielellään yötä päivää. En tiedä miksi, mutta tukihousut ovat haaruksista avonaiset… Myöhemmin myös tapasin kirurgini, joka tuli vielä tarkastamaan lopputuloksen ja selitti, kuinka leikkaus oli mennyt. Minulle oltiin tehty rasvanimu aluksi mahaan, mutta siitä ei ollut riittänyt tarpeeksi tavaraa, joten myös reisistä päädyttiin ottamaan. Rintojen nännipihat oli pienennetty ja muoto kohotettu, samoin vasemmassa rinnassa oli ollut jotain kovettunutta rintakudosta (en nyt muista tarkkaa nimeä, mutta kyseessä ei ollut kasvain), joka oli muussattu pehmeäksi. Kirurgi oli hyvin tyytyväinen lopputulokseen ja oli myös varannut minulle seuraavan kontrolliajan tammikuuksi, jolloin arvoimme tilanteen ja mahdollisen seuraavan leikkauksen tarpeellisuuden. Lopuksi sain vielä hoito-ohjeet hoitajalta ennen lähtöäni. Kotiin pääsin isäni kyydillä.

Nyt olen keskittynyt vain lepäämään ja toipumaan kotona. En saa käyttää rintaliivejä tai muuta rintoja puristavaa, samoin rinnat on pidettävä jatkuvasti lämpiminä. Kaikki tämä on sen vuoksi, että siirretyt rasvasolut jäisivät henkiin ja kiinnittyisivät uudelle paikalleen. Kivut ovat kestettävät buranalla, eivätkä enää yhtään niin pahat kuin pari päivää sitten. Jokainen päivä tuntuu roimasti edellistä helpommalta. Vaikka leikkausarpia suojaavat teipit hiukan peittävät näkymää, olen jo ihaillut uusia rintojani peilin edessä. Ne ovat ihanan pyöreät ja nännipihat nätin pikkuiset (eivät enää peitä puolta tissiä!). Ensimmäistä kertaa elämässäni näin rinnakkaana pystyn oleilemaan ilman rintaliivejä mukavasti, rinta ei roiku yhtään! Tämä on niin uutta ja samaan aikaan ihanaa. Koko on kuulemma lähes sama kuin vanhoissa rinnoissani, vaikka nyt toki massa on kiinteästi siinä mihin se kuuluukin, eikä lerpata maata kohti. Mutta juuri muoto on se, mikä minulle on tärkeää, ei koko! Ja olen nyt jo hyvin, hyvin tyytyväinen!

Oloni on huojentunut, aivan kuin vuosikausien taakka olisi haihtunut savuna ilmaan. Välillä jopa pelkään, että herään siihen, että tämä on vain unta. Olen niin, niin, niin onnellinen ja tyytyväinen! Ihanaa!

Leikkausta edeltävä suunnittelu… tai jotain sinnepäin

1.10.2014 Kauneus ja terveys, Yleinen

Tänään minulla oli aika leikkausta edeltävää suunnittelua varten poliklinikalla. Ainakin teoriassa. Menin siis taas sairaalaan, tällä kertaa mummini kanssa. Minun tuli käydä ennen omaa poliklinikka-aikaani laboratoriossa ja valokuvauksessa (kyllä, luit oikein). Laboratoriossa otettiin verikoe. Kammoan neuloja, mutta nyt olen kiitollinen, että olin aikaisemmin yrittänyt voittaa pelkoni käymällä verenluovutuksissa. Tämä ei tuntunut missään siihen verrattuna.

Sen jälkeen suuntasin valokuvaukseen, mistä en oikein tiennyt mitä odottaa. Minut johdatettiin hyvin kiireellisesti suljettuun huoneeseen, jossa miespuolinen valokuvaaja kysyi syyn, miksi olen leikkaukseen tulossa. Sain soperrettua, että tubulaarisia rintoja olisin tulossa korjauttamaan, ja hän naurahtaen pyysi minua käyttämään arkikieltä, sillä hän ei ole lääkäri. Vastasin, etten ole minäkään, ja tarkensin kyseen olevan kehityshäiriöisten rintojen korjausleikkauksesta. Sitten minun piti ottaa paita ja rintsikat pois, samoin laastari verikokeen oton jäljiltä, minkä jälkeen valokuvaaja ohjasi minut huoneen perällä keskelle ison kankaan eteen. Minusta otettiin kuvia vaikka kuinka monesta eri kulmasta, niin kädet alhaalla että ylhäällä. Keskeltä otetun kuvan jälkeen valokuvaaja kehotti minua kumartumaan eteenpäin kuin Matti Nykänen mäkihyppäämässä, mikä sai minut purskahtamaan nauruun. Tilanne oli vain niin koominen. Lopulta kuvat oli otettu ja minut ohjattiin nopeasti ulos. Koko toimitus vei alle 10 minuuttia ja siitä jäi hyvin liukuhihnamainen vaikutelma. Mutta toisaalta se oli ihan hyvä, sillä en ehtinyt edes ajatella nolostumista pikaisen toimituksen takia.

Sitten siirryimme mummini kanssa itse poliklinikalle ilmoittautumaan ja odottamaan aikaani. Ja sitä saikin odotella oikein olan takaa. Kolme ja puoli tuntia kului, ja me yhä odotimme. Onneksi mummini halusi tulla mukaani, noin pitkänä aikana olisi ollut kurjaa olla yksin ilman seuraa. Lopulta minut kutsuttiin sisälle huoneeseen, ja pyysin mummini mukaan. Sairaanhoitaja luki papereitani läpi ja ihmetteli kovaan ääneen, miksi minut oli nyt jo kutsuttu tapaamiseen, vaikka leikkaukseni ei ole vielä tänään. Kuulemma kirurgini ei tuntenut tarvetta tavata minua kuin juuri ennen leikkausta, sillä olimme kuitenkin tavanneet vasta kuukausi sitten. Samoin anestesialääkärini ei nähnyt syytä, miksi minun tulisi tavata hänet päivänä, jolloin minua ei vielä leikata. Ilmeeni olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen tässä vaiheessa. Sairaanhoitaja oli kuitenkin tosi mukava ja pahoitteli kovasti, että olimme odottaneet turhaan mummini kanssa. Ainakin hän mittasi verenpaineeni ja kyseli muuten terveydestäni, sitten selosti minulle leikkauspäivää koskevat ohjeet; minne tulla ja mihin aikaan, mihin aikaan ei saa enää syödä, jne., joten ei kai se ihan hukkareissu ollut. Tapaaminen oli sitten siinä ja lähdimme munkkikahveille mummini kanssa (hän aikoi siten kuulema vielä viime hetkellä lihottaa minua rasvansiirtoa varten, että on mistä ottaa <3).

Eipä tässä oikeastaan muuta kuin hurjasti jännitän sekä odotan itse leikkausta. Toivottavasti kaikki menee hyvin, eikä tule mitään muita akuutteja tapauksia, joiden takia minun aikani peruuntuisi. En tiedä miten meinaan saada nukuttua yöt ennen leikkausta, mutta kaipa sitten sairaslomalla voi nukkua senkin edestä.

Jos kaikki menee, kuten on suunniteltu, niin seuraavan kerran, kun postaan tänne, minulla on uudet rinnat. En vain pysty käsittämään tätä! Ihan hullua, mutta hyvällä tavalla. Kuulemisiin siis!