Selaat arkistoa kohteelle IVF/ICSI.

Punktion jälkimaininkeja

19.8.2015 Yleinen

Vuorokausi punktiosta ja olo on ihan ok. Pikkusen särkee, mutta sen kanssa onneksi selviää. Koitan vielä jaksaa lepäillä tämän päivän niin jos sitten huomenna ois jo kaikki kivut pois. Nyt kipu ei enää ole pistokohdossa vaan munasarjoissa. Että selvisin jälleen suht helpolla.

No aamulla soittelivat klinikalta. Elikkäs 10 munasolua saatiin ja niistä 9 oli kypsiä. Yhdeksästä kypsästä ICSI:llä hedelmöittyi kuusi. Nyt sitten odotellaan huomiseen onko kaikki kuusi vielä mukana matkassa. Alkionsiirto on sitten perjantaina. Saldo on paras mitä mulla on koskaan ollut, mutta jotenkin fiilikset on edelleen kauheen ristiriitaiset. Tietty oon iloinen, että noin monta hedelmöittyi, mutta koko ajan olen asennoitunu siihen, että perjantaina siirretään yksi ja loput menee taas roskiin.

Nauratti muuten eilen illalla tuo eilinen kirjoitukseni. Taisin olla vielä pikkusen lääkkeissä. :D Mutta eikös se sillon ole todenmukaisesti kirjoitettu. ;) Tästä kohti perjantain alkionsiirtoa ja viimeistä käyntiä psykiatrian polilla.

Piinaavaa odotusta

25.2.2015 Yleinen

Viimein koitti elokuu 2014 ja aloimme valmistautua uuteen IVF/ICSI-hoitoon. Kiertoni oli ollut koko vuoden sen 6 viikkoa ja nyt kun suunnitelmat oli tehty ei menkkoja syyskuussa näkynyt. Odotin ja odotin, olin jo aivan raivona omalle kropalleni, että nytkö se taas pettää minut. Syyskuun 30.päivä olin matkalla klinikalle ultraan, kun menkat vihdoin alkoi. JIPPII! Uusi hoito päästäisiin aloittamaan. Voi sitä riemun määrää. Uusi hoito alkoi. Liikkeelle lähdettiin Gonal-f- pistoksilla ja nyt annosta nostettiin reilusti. Kuudentena pistospäivänä ultra jossa näytti oikein hyvältä. Follikkelit kasvoivat hienosti ja niitä olisi tulossa toistakymmentä. Samana päivänä mukaan tuli Orgalutran. Kolmen päivän päästä oli uusi ultra, jossa follikkelien tilanne oli jo hieman huonompi. Osa oli lopettanut kasvunsa ja nyt punktoitavia follikkeleja oli vain kymmenisen kappaletta. Pieni pettymys valtasi mielen, mutta olihan se parempi kuin edellisellä kerralla. Illalla Pregnyl ja parin yön päästä olisi punktio. Punktiota en jännittänyt tälläkään kertaa. Olihan kaikki mennyt hyvin viimeksikin. Ei muuta kuin kanyyli käteen, lääkkeitä suoneen ja punktioon. Kaikki menin hienosti, ilman isompia kipuja. Tosin puolisoni joutui poistumaan huoneesta kesken, kun alkoi tulla huono olo. Punktiossa saldona oli 8 isompaa follikkelia ja useita pienempiä. Lepäillessäni sain tietää, että noista löytyi 7 munasolua. Olin ihan tyytyväinen tilanteeseen. Kotiin päästiin parin tunnin päästä toimenpiteestä. Loppukiertoon lääkityksenä oli Lugesteron, Zumenon sekä Gonapeptyl.

Seuraavana päivänä hoitaja soitti klinikalta, että seitsemästä munasolusta kolme on hedelmöittynyt ICSI:llä. Olin NIIIIN pettynyt. Yksi TOP-alkio siirrettiin kolmen päivän päästä punktiosta. Kahta muuta päätettiin viljellä vielä pari päivää, mutta eipä niistä tullut mitään. Jälleen päätyivät roskiin, eikä pakkaseen. Pettymys oli suuri ja menetin toivoni myös tämän siirretyn alkion suhteen. Nyt siirretty alkio oli kuitenki paljon parempi, mitä vuosi sitten siirretty joten edellytykset piti olla hyvät. No olihan ne. Parin viikon päästä tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin, tai siis kolme. ;) Olin niin onnellinen, mutta samalla pelko hiipi takaraivoon. Älä tuulettele vielä, kaikki voi mennä huonosti. Raskaus voi mennä kesken, ota iisisti…. Miten nautinkaan siitä, että pieni ihmisen alku kasvoi kohdussani pitkien taistelujen jälkeen. Varasin ajan klinikalle varhaisraskauden ultraan. Jännitin sitä käyntiä enemmän kuin mitään siihen mennessä. Ultrassa näkyi sikiö ja syke, mutta koko ei vastannut viikkoja. Minun tapauksessa kuitenkin tiedetään tarkkaan hedelmöittymispäivä, joten jotain oli vialla. Uusi ultra seuraavalle viikolle. Pelko keskenmenosta iski vasten kasvoja. Seuraavassa ultrassa tilanne oli sama. Sikiö oli kasvanut normaalisti, mutta ei vieläkään vastannut viikkoja. Lääkäri laittoi lähetteen naistentautien polille seurantaultraan. Uhkaava keskenmeno. Ei tämä voi mennä näin. Pelkäsin jokaista vessareissua, joko vuoto alkaisi. En uskaltanut lähteä kotoa mihinkään, jos keskenmeno tulisi vaikka kaupassa. Kotona oli turvallisempaa. Naistentautien polilla ultrassa sikiö oli edelleen jäljessä, mutta tämä lääkäri oli sitä mieltä, että ei tarvitse pelätä keskenmenoa. Kaikki oli hyvin. Kipeän olotilan syyksi paljastui tuolla reissulla myös lievä hyperstimulaatio. No, kestän sen kunhan vauvallani on kaikki hyvin.

Uskalsin vihdoin mennä neuvolaankin (olin siirtänyt aiemmin varatun neuvolakäynnin tilanteen vuoksi). Neuvolantäti oli ihana. Juteltiin paljon ajatuksista ja tuntemuksista. Kerroin peloistani ja siitä, etten osaa nauttia tästä raskaudesta, kun pelkään jotain pahaa tapahtuvan. Sain ohjeet varata ultra-ajan äitipolille rv:lle 11-13. Joulu ja uusi vuosi sotkivat hienosti kuvio niin, että pääsin ultraan vasta loppiaisen jälkeen. Jännitin tuota ultraa kovin, oliko vauvallani kaikki hyvin. Päivää ennen ultraa kaikki pysähtyi. Aloin vuotamaan verta. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla. Pelko. Totaalinen paniikki siitä, nytkö kaikki loppuisi. Onneksi vuoto loppui melkein yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja sairaalalta sanoivat, että seuraavan päivän ultra riittää. Ei tarvitse tulla aiemmin näytille. Jännitin vielä enemmän tuota ultraa. Jouduin menemään sinne yksin. Kätilö oli ihana ja ultrassa näkyi pieni ja vilkas vauvani jolla oli kaikki hyvin. Laskettuaika siirtyi koon perusteella, mutta pääasia että vauvallani oli kaikki hyvin. Kävin vielä samalla reissulla lääkärillä, joka ultrasi jotain kohdunlaskimoita. Kaikki oli hyvin. Voisin nauttia vihdoin nauttia raskaudestani.

Lähimmät ihmiset tiesivät raskaudesta. Oli ihanaa puhua heidän kanssaan ja jakaa tuo ilo ja onni sen suuren huolen ja pelon jälkeen. Vihdoinkin meistä tulisi vanhempia. Minusta tulisi äiti. Äiti, pienelle ihanalle ja niin hartaasti toivotulle lapselleni, joka oli osoittanut olevansa todella sinnikäs tapaus. Oikea taistelija. Viikon verran ehdimme nauttia tuosta onnesta ja tehdä muutamat vaatehankinnat meidän tulevalle pienokaiselle, kunnes elämäni musteni jälleen kerran. Lapsivedet menivät rv:lla 15. Tämä ei enää voi olla totta! Sain samantien luvan mennä äitiyspolille tarkistamaan tilanteen. Totaalisen paniikissa soitin taksin ja menin sairaalalle. En tiedä kauanko jouduin odottamaan, että pääsin lääkärille. Ja mikä tuuri. Vastassa oli erikoistuva lääkäri, joka oli aivan kuin kirurgi Holopainen TV-sarjasta Syke. Paikalle tuli myös toinen erikoistuva lääkäri. Nämä sitten keskenään keskustelivat tilanteesta. Ultrassa ei näkyny enää lapsivettä, vauvani oli kuitenkin vielä elossa. Sain päättää jäisinkö osastolle odottamaan vuotoa, vai lähdenkö kotiin. Halusin kotiin. Minua oksetti. Lääkäri käski varata seuraavaksi päiväksi uuden ajan ja käydä sitä ennen labrassa kokeissa. Sain ajan varattua, mutta näin jälkeenpäin tajusin, miten pihalla olin tuossa tilanteessa. Lääkäreiden sanat kaikuivat korvissani. Pidättelin kyyneliä, yritin olla vahva. En pystynyt. Romahdin samantien, kun sain puolisoni puhelimen päähän.  Itkin koko illan. Elämä oli pettänyt minut jälleen kerran. Seuraavana päivänä menimme yhdessä ultraan. Paikalla oli kokenut erikoislääkäri, joka loi meihin vielä vähän uskoa. Kalvojen reikä voi painautua kohdun seinämää vasten ja lapsivettä muodostuu koko ajan lisää. Kaikki voi mennä vielä hyvin. Seurataan tilannetta viikon verran. Pystyin hengittämään. Selvitäänkö me tästä. Selviääkö meidän sisukas vauvamme. Seuraava viikko oli kuin hidastetusta filmistä. En pystynyt poistumaan kotoa muualle kuin labraan. Oli pakko päästä heti kotiin. Seuraavalla viikolla ultrassa tilanne oli sama. Lapsivettä ei ollut. Seuranta jatkuisi vielä viikon, mutta me luovuimme jo toivosta. Aloimme tehdä surutyötä, että joudumme luopumaan meidän niin rakkaasta lapsestamme. Emme tulisi koskaan  saamaan häntä elävänä syliimme.  Tuo viikko oli äärimmäisen raskas. Olimme tehneet päätöksen, että jos seuraavassa ultrassa lapsivettä ei olisi, raskaus keskeytettäisiin. Tiesin, että näin tulisi käymään sillä lapsivettä tihkui kokoajan.

Seuraava ultra ja paikalla oli taas tuo ”tohtori Holopainen”. Kirosin varmaan ääneen, kun näin hänen kutsuvan meidät sisälle. Ultra paljasti sen minkä jo tiesin. Ei lapsivettä. Tällä kertaa lääkäri konsultoi erikoislääkäriä mikä helpotti hieman omaa tilanne, vaikka olimme päättäneet jo mitä tehdään. Vauvan selviäminen ilman lapsivettä on 0, kun keuhkot ei kehity. Päädyimme keskeytykseen. Raivo nousi samantien, kun lääkäri alkoi selvittellä kuinka keskeytys hoidetaan. Hän oli vähän ihmeissään kun ilmoitin, että tulen sairaalaan keskeytykseen. Hänen piti selvitellä miten keskeytys sairaalassa oikein tapahtuisi. Helvetti, minä ala näillä viikoilla kotona vauvaani synnyttämään! Onneksi tilanne selvisi, enkä jaksanut tuosta asiasta alkaa enää raivoamaan. Sain samantien kohdunsuuta pehmittävän lääkkeen ja ohjeet milloin tulla osastolle.