Selaat arkistoa kohteelle Italia.

Katkelmia maarajojen ylittämisestä

2.1.2018 Yleinen

15.5.2017, Maanantai klo 21:40
”Olen istunut sängyssä ja hakenut koko päivän tietoa kaupungeista joihin tahdon mennä. Kyllä minua edelleen pelottaa ja huolettaa fyysinen kuntoni yhdistettynä Interrailiin. En ole edes kertonut suunnitelmistani lääkäreille, koska pelkään että minulta kielletään kaikki… Mutta bucket listini nosti tämän idean päähäni. Tämä on jotakin mitä haluan tehdä ennen kuin kuolen, joten jos sydämeni pysähtyisikin tulevalla matkalla, niin pysähtyisihän ainakin onnellisena. Ihan samalla tavalla se voi pysähtyä kotimaassani, tyhjänä kaikesta mitä olisin voinut kokea, mutta mitä en kokenut koska pelkäsin.”

 26.5.2017, Torstai klo 18:25
”Pakkasin rinkan. Se on aivan valtava. Mahdun itse sen sisään täysin ongelmitta. Olen miettinyt kaiken mahdollisen painon kautta; mitä vähemmän rinkkani painaa, sitä todennäköisemmin jaksan. Mutta kyllä siitä painava tuli. Se vaappuu selässäni ja saa askeleeni tuntumaan vieläkin huterammilta. Taidan olla mielipuoli kun lähden sille reissulle… Mutta sitten katson tekemääni matkasuunnitelmaa ja muistan, että juuri sellaisten asioiden takia haluan ottaa riskejä. Haluan elää.”

 2.6.2017, Perjantai klo 8:04
”Kirjoitan Milanosta, maailman kämäisimmästä hostellista. Minulla oli melkein likaisempi olo suihkun jälkeen kuin ennen sitä, mutta silti tämä on parasta. Kun bussi lähti lentokentältä keskustaan, tunsin oloni vapaaksi. Saan tehdä mitä haluan ja mennä mihin haluan. Olen myös tietoisesti vapauttanut itseäni Anoreksian kahleista. Se yritti tänään pakottaa minua laskemaan eilisiä ruokia, mutta minä kieltäydyin. Uskotko? Tunnen oloni vahvemmaksi. Tuntuu kuin olisin saanut voimani takaisin moninkertaisesti.”

 4.6.2017, Sunnuntai klo 9:35
”Eilen tuntui ensimmäistä kertaa siltä että lysähdän rinkkani alle. Energiat olivat vähän väliä nollassa ja väsymys painoi koko kroppaa. Torkahdin junan lattialle. Se oli niin täynnä etten mahtunut istumaan, eikä minusta ollut kannattelemaan itseäni. Nyt olen paikallisten ympäröimänä pienessä Italialaisessa kaupungissa, San Martino Buon Albergossa. Taustalla siintää vuoristo. Aamuinen tuuli on lämmin ja lempeä.”

 6.6.2017, Tiistai klo 4:59
”Tunnit vierähtelivät yllättävän kepein ja lennokkain askelein juna-aseman lattialla Villachissa, jossa vietin yöni. Jätin ahdistuslääkkeen tänään ottamatta koska tiesin että se väsyttää minua. Normaalisti jos unohdan ottaa sen, en saa unta ennen kuin muistan… Siksikö siis olen vielä hereillä? Otan sen lääkkeen kun tiedän ettei tarvitse vähään aikaan kyetä kantamaan rinkkaa ja selvittämään missä pitää seuraavaksi olla. Aurinko alkaa nousta ja taivas on violetti. Sen eteen piirtyy suuren vuoriston siluetti ja tunnelma on kieltämättä väsähtänyt, mutta taianomainen. Maisemat vilistää ohi junan ikkunasta mutta kaikki näyttäytyy liilassa hehkussa. Ollaan jossain päin Itävaltaa.”

 8.6.2017, Torstai klo 14:05
”Kun saavuin perille Sloveniaan, olin niin väsynyt että se ilmeni huonovointisuutena joka vei minut muutamassa tunnissa tosi huonoon kuntoon. Ehdin jo hetken ajatella etten enää pääse jaloilleni. Mutta tässä vielä istun ja kirjoitan. Bledin järvellä. Olen rakastunut tähän paikkaan, se on kaunein tähän mennessä ja haluan nauttia tästä ainakin viimeiseen bussiin asti… En haluaisi lähteä täältä ikinä. Haluaisin muuttaa vuoristoon ja olla joku muu. Ainakin tänään.”

”Eilen tapasin Aberton. Hän on 24 vuotias Italialainen lääkäriopiskelija, ja hän kertoi minulle matkoistaan ympäri Eurooppaa. Aberto ymmärsi ja jakoi täydellisesti tunteen siitä, miten joskus haluaa vaan lähteä kauas ja unohtaa oman elämänsä ja arkensa hetkeksi. Hänellä on kaunis hymy.”

 9.6.2017, Perjantai klo 14:45
”Aberto ehdotti brunssia. Minä pakkasin tavarani ja lähdin karkuun.”

”Täällä junassa on runsaasti istumapaikkoja, mutta rakastan hengailla käytävässä koska junan ikkunat saa siellä auki. Niistä pystyy työntämään pään ja kädet ulos ja tuntemaan ihanan, raikkaan, lämpimän tuulen joka tuivertaa hiukset sekaisin. Ympärillä näkyy vuoria, metsää ja turkoosi joki jonka mutkia juna myötäilee. Tästä paremmaksi ihminen ei voi itseään tuntea. Kunpa matka kestäisi ikuisesti.”

 11.6.2017, Sunnuntai klo 15:28
”Zagrebin juna-asemalla tutustuin Amerikkalaisiin reppureissaajiin, ja viimeyönä karattiin Ivanin kanssa keskuspuistoon. Minulla oli ylläni yöpaidan housut, eikä lainkaan kenkiä. Hän odotti minua talon nurkalla kun kello oli yksi. Kellahdettiin märälle nurmikolle ja sovittiin, että olisimme toisillemme rehellisiä. Mitä menetettävää meillä olisi? Emme tulisi enää koskaan näkemään toisiamme, ja sinä tiedät että rakastan sen faktan luomaa tunnelmaa. Kerroin hänelle sairaudestani, minusta, kaikesta. Hän kyseli ja kuunteli ja vaikutti jopa lumoutuneelta joistain niistä asioista, joita minä normaalisi häpeäisin. Kerroin olevani vielä edelleenkin sekaisin silloin tällöin, ja hän puhui asioista joista ei ollut kertonut kenellekään. En ole koskaan käynyt sellaista keskustelua englanniksi. Totesimme olevamme idiootteja kun emme osaa arvostaa itseämme tarpeeksi. Hän haukkui minua tyhmäksi leikkisä virne kasvoillaan, ja minä heitin häntä viileällä ruoholla. Ivan kantoi minut reppuselässään kämpälle. Kynnyksellä hän sanoi karhealla äänellään että olen kaunein olento jonka hän on koskaan tavannut. ’Inside and out’. En ikinä unohda niitä sanoja, ja haluan tehdä selväksi Anoreksialle, että vaikka Ivan tiesi sen asuvan sisälläni, hän ei puhunut siitä sanoessaan minua kauniiksi.”

 12.6.2017, Maanantai klo 15:47
”Istutaan samalla rannalla jolla istuttiin joskus äidin, iskän ja Fiian kanssa. Tuntui ihanalta palata tänne. Split. Tämä on yksi lempikaupungeistani ja aina kun joudun jättämään sen, aattelen että tämä voi olla viimeinen hetkeni täällä. Täällä minä kuitenkin taas olen. Vesi on kirkkaan turkoosia, ja niin suolaista että se kelluttaa koko vartaloa ja maistuu huulilla. Kun uimisen jälkeen kuivuu aurinkokylvyssä niin suolakiteet alkavat kutitella iholla, joka kerrankin myötäilee vartaloa, jonka sisällä on hyvä olla.”

 13.6.2017, Tiistai klo 19:03
”Vesiputousten ääni on massiivisen rauhoittava. Käsittämätöntä miten luonnossa voi olla tuollaisia paikkoja, ja miten ne ovat samalla niin kauniita ja tappavan vaarallisia. Virtauksen voima on valtava. Melko lähelle sitä olisi päässyt uimaan, mutta sydämeni on väsynyt. En voinut ottaa riskiä ja ajautua virtauksen vietäväksi rikkinäisellä sydämellä. Se teki oloni haikeaksi, mutta silmieni edessä loistava näkymä ei jättänyt tilaa pettymyksen tunteille. Ylhäällä putousten alkupäässä oli kasvillisuuden muodostamia kirkkaita altaita. Niiden keskellä kulki pieniä polkuja joiden yli puut taipuivat vihreiksi porteiksi. Se kaikki herätti hämmästyttävällä tavalla kunnioittamaan luontoa. Se on vahva ja arvaamaton, mutta niin kaunis ja herkkä. Se paikka sai minut sanattomaksi. On eri asia tietää jonkin uskomattoman asian olemassaolo, kuin nähdä se omin silmin. Eikä edes vain nähdä, vaan myös tuntea ja kokea. Tämä matka on ollut parasta mitä minulle on tapahtunut vuosiin.”

 14.6.2017, Keskiviikko klo 13:33
”Kävelimme kohti rantaa, ja mitä pidemmälle kävelimme, sitä enemmän ihmisiä seuraamme liittyi. Kello kääntyi pikkutunneille ja meitä oli jo 7. Tie rannalle oli pilkkopimeä. Kävelimme käsi kädessä pientä kivistä rantapolkua ja kuun valo oli ainoa asia joka meitä valaisi. Se oli kyllä uskomattoman kirkas kuutamo. En tiedä kuka sen keksi, mutta tietysti me menimme veteen. Ei meillä ollut uimapukuja tai pyyhkeitä, saatika vesikenkiä. Vesi oli öisen vilpoista ja mustaa. Roiskittiin sitä toistemme päälle ja vaikka terävät kivet meren pohjassa raapivat jalkojani, en osannut varoa niitä koska minulla oli niin hauskaa. Vedestä noustessa jalkani vuosi verta ja yön viileys puhalsi märän ihon kananlihalle kun puimme vaatteita märkien alusvaatteiden päälle. Kävelin kämppään asti avojaloin, hymy huulillani.”

”Huomenna lähden kotiin enkä ole lainkaan valmis palaamaan. Tuntuu kuin olisin ollut ikuisuuden poissa, mutta samalla tiedän että haluaisin ja tarvitsisin ainakin toisen ikuisuuden jättääkseni tämän kaiken. Kotona minua ei odota mikään. Siellä ei juuri nyt ole mitään mitä kaipaisin. Täältä jään ikävöimään lämmintä tuulta, meren suolaa ja sen tuoksua ilmassa, kadulla vapaana saapastelevia riikinkukkoja ja kahviloista saatavaa paksua kaakaota jota en edes pystyisi juomaan kotona. Eniten tulen kaipaamaan vapautta. Sitä, ettei tiedä mitä huomenna tapahtuu tai mihin seuraavaksi päätyy, ja sitä ettei se epätietoisuus haittaa. Kukaan ei kysy mitä teen elemälläni, ja jos kysyy, saan tehdä mitä haluan. Saan olla kuka haluan. Saan olla minä. En ole koskaan ollut näin oma itseni. Suomessa minua kahlitsee Anoreksia ja pelko. Pelko siitä etten riitä, osaa tai pysty. Täällä mikään ei ole pidätellyt minua. Siksi en halua kotiin. Haluan olla minä yhtä täysillä kuin nämä viimeiset viikot, mutta mitä lähemmäs ajatukseni liukuvat Suomea, sitä enemmän alan pelätä etten pysty siihen siellä. Ja sitten huomaan jo olevani pois itsestäni. Pelkääväni. En tiedä mitä teen kun palaan Suomeen. En tiedä jatkuuko sairasloma, pääsenkö musikaaliin vai menenkö töihin… En tiedä miten Anoreksia toivottaa minut tervetulleeksi. En tiedä mitään, enkä olisi koskaan uskonut että tarvitsen rohkeutta kyetäkseni palaamaan kotiin.”

”Otan vastaan mitä tulee, ja jos kaikki menee pieleen niin tiedän nyt mistä lopulta löydän itseni jos kadotan minut jälleen. Löydän itseni maailmalta. Sieltä, missä vapaus asuu. En ole saanut matkallani vastauksia tulevaisuuttani koskeviin kysymyksiin, mutta olen saanut jotain parempaa: Olen tutustunut itseeni uudelleen. Tiedän kuka olen, ja pidän siitä. Tiedän mitä haluan, ja uskon nyt että se on mahdollista tasan niin kauan kun muistan kuka olen.”

 15.6.2017, Torstai klo 13:37
”Seikkailu on päättynyt. On mentävä kotiin ja vietävä matkamuistona kaikki kokemani. Saan kantaa sitä sisälläni koko loppuelämäni ja se on hienoa. Ei se oikeasti edes ole kantamista: Nämä muistot ovat höyhenen kevyitä ja ne kutittelevat minua mukavasti antaen voimaa ja uskoa kaikkeen tulevaan. Minulla on takana elämäni ehkä hienoimmat viikot. Ei pitäisi olla surullinen kotiinpaluusta, vaan onnellinen kaikesta tapahtuneesta.”

 15.6.2017, Edelleen torstai klo 23:02
”Konservatoriolta tuli info: ’Pääsy- ja valintakokeet hylätty’. Mamma Miaan minua ei valittu. Huomenna alkaa hormonitutkimukset. Postiluukusta oli tullut uusi sairaslomatodistus, vakuutuskorvauslaskelmia, kelakorvauslaskelma ja 2 kutsua sisätautipolille. Tämäkö on taas sitä arkea johon tänään matkustin takaisin? Tämäkö on minun kotini? Minun maailmani? Pysähdyin hetkeksi ja laitoin silmät kiinni. Yritin tunnustella ja irtautua siitä kaikesta mikä hiipi minua kohti: paniikki, ahdistus, epätoivo, epätietoisuus, pettymys ja pelko. Kaikki se minkä jätin tänne ennen kuin lähdin. Avasin silmäni ja aloin pyörittää vaihtoehtoja: Jos menisin töihin… Saisin nopeasti rahat ja pääsisin lähtemään pian taas pois. Vielä pidemmäksi ajaksi. Ja kauemmas. Voisinko lähteä karkuun tutkimuksia, lopettaa psykoterapian, unohtaa lääkärit, kaikki ongelmat ja kaiken mitä on ollut?”

 16.6.2017, Perjantai klo 23:54
”Ajatukseni ovat koko illan kiertäneet syvissä vesissä ympyrää. Olen vuorotellen miettinyt asioita ja ollut liian väsynyt miettimään mitään. Olen ajatellut ahdistuslääkkeen ottamista mutta ollut liian väsynyt tekemään mitään. Onko matkustuksen jälkeinen masennus ihan oikea käsite vai onko sen matkailun tuoma adrenaliini lopultakin kadonnut ja jättänyt jäljelle vain entistäkin suuremman väsymyksen? Väsymys ja masennus ovat parhaita kavereita, sen olen oppinut jo kauan sitten. Tai sitten sopassa on mukana vielä kaikki hylkäyskirjeet ja pettymykset joita koetan väistellä.”

 17.6.2017, Lauantai klo 22:45
”Käytiin äidin ja iskän kanssa pitkä keskustelu. Puhuttiin Konsan tuloksesta ja kaikki se vaan ryöpsähti ulos suustani, vaikka olin päättänyt etten halua puhua siitä tai edes ajatella sitä… Välttääkseni viimeviikot pilaavan pahan mielen. Mutta ei viimeviikkoja voi pilata. Se on eri asia että todellisuus on kohdattava. Keskusteltiin pitkään. Iskä puhui omaan painokkaaseen ja saarnaavaan sävyynsä siitä, miten minussa on se kaikki mitä tarvitaan mihin ikinä. Miten minun pitää vain tulla terveeksi. Hän sanoi ettei maailma paranna minua. Hän sanoi ettei oikeasti mikään muutu kun ylittää Suomen rajan. Rajan ylittäminen ei ole ratkaisu, koska sen tuoma helpotus ei ole totta kestävässä näkökulmassa. Ja se on ihan totta että se ei ole totta… Mutta siitä ei pidä vaipua epätoivoon vaan ajatella se näin: Jos pystyn ulkomailla olemaan oma itseni ja luottamaan itseeni ja unelmiini ja siihen kuka olen, niin miksi en pystyisi siihen täällä? Mitä se rajan ylittäminen siihen vaikuttaa? Okei, se vaikuttaa paljonkin, mutta perusajatus on iskällä ihan oikein. Ei mielisairaus tiedä maan välisiä rajoja vai tietääkö?
Minun on lakattava pelkäämästä. Mitä minä oikeasti haluan? Taina kysyisi sitä nyt, ja minä miettisin pitkään ja ajattelisin ihan ensimmäisenä uutta, pidempää reissua ja poissa pysymistä, mutta vastaisin lopulta ’terveyttä’. Haluan olla terve ja käyttää kaiken sen sairauteen suunnatun energian siihen, että jonakin päivänä minä vielä onnistun. Jos se ei ole Konservatorio tai Mamma Mia, niin se on joku muu. Tarvitaan terveyttä, uskoa, luottamusta ja rohkeutta. Matkustamisesta saa oikein käytettynä aineksia kaiken sen ammentamiseen. Kotiinpaluu ei ole epätoivoiseen arkeen palaamista, vaan sen tajuamista mikä on pielessä, ja avartuneemmalla mielellä sen kimppuun käymistä. Ongelmia ei paeta. Minun ongelmani ovat Anoreksia ja pelko. Niiden sisään mahtuu kaikenlaista, mutta totuus on, että matkalle ei saa lähteä ongelmia karkuun. Matkalle lähdetään hakemaan näkökulmaa, uskoa, sekä halua elää. Ja sen kaiken minä sain.
On vaikeaa selittää tätä kokemattomalle ihmiselle miltä tuntuu päästä pois minun arjestani. Siitä, kun mikään ei tunnu miltään ja epäonnistuminen ja sen pelko varjostavat kaikkea. Siitä pois pääseminen edes pieneksi hetkeksi tuntuu käsittämättömän hyvältä. Niin ihanalta, että se hämärtää totuutta: Alkaa helposti uskomaan että pakeneminen on se oikea tie. Iskä ja äiti ovat ehkä kokemattomia tietämään miltä minun elämäni näyttää, tuntuu ja maistuu minun pääni sisällä, mutta siinä he ovat oikeassa, että maan rajojen ylitys ei ole lopullinen ratkaisu… Eikä sen kai pitäisi olla edes väliaikainen.”

 

Ahdistusta ilmassa

24.6.2015 Yleinen

Melko tarkkaan kohta puoli vuotta sitten (rv13) olin kuntosalilla ja sain sillä verenvuodon. Tuo oli onneksi sitten harmitonta, mutta edelleen kun menen kuntosalille muistan sen hetken ja ahdistun siitä vietävästi. Se tunne, kun tajusin että nyt tapahtuu jotain pelottavaa ja painun vessaan. Se tunne miten itku kurkussa vapisevin askelin raahaudun pois salilta. Nuo tapahtumat palaa mieleen tänäkin päivänä, viimeksi tänään. En uskalla oikein kunnolla treenata, vaikka tiedän ettei moista voi tapahtua, enhän ole edes raskaana. Tänään päätin, että yritän käydä kuntosalilla nyt niin paljon vaan kun pystyn ja ehdin, ja kun hoidot alkaa niin sitten mennään oman fiiliksen mukaan. Ja jos joku kaunis päivä raskaudun, niin joudun varmaan pitämään itseni poissa salilta. Sitten harrastetaan ihan vaan kävelyä. :)

Laskettuaika lähenee uhkaavasti. Alkuviikosta oltiin ostoksilla ja miten onnistuinkin bongaamaan sieltä ne kaikki raskaana olevat. Olisin voinut lähteä kotiin samantien, mutta päätin etten anna periksi. Parin päivän päästä koittaa tämän kesän odotetuin hetki (sen piti olla kyllä jotain muuta mutta…) lennämme sinivalkoisin siivin Italian auringon alle. Aion ottaa tuosta reissusta kaiken irti ja olen antanut itselleni luvan ostaa jotain pientä tulevalle vauvalle. Jospa se saataisiin sitten pian käyttöön. ;) Blogiin voi tulla vähän pidempi tauko, sillä Italiasta kotiutumisen jälkeen lähdemme todennäköisesti kohti pohjoista, sukuloimaan ja sitten eräjormailemaan mökille Lappiin. Siellä jos missä sielu lepää. Mutta toivottelen kaikille lukijoilleni ihanaa kesää! (kyllä se aurinko vielä paistaa..)

Uusi IVF-hoito

16.6.2015 Yleinen

No niin, jälleen olemme askeleen lähempänä seuraavaa hoitoa. Lääkäri soitteli tänään ja tehtiin suunnitelma seuraavaa hoitoa ajatellen. Nyt siis aikataulut on kiinni minun omasta kierrosta joka näyttää liikkuvan siellä 40päivän tietämillä. Minulle se on siis aivan loistava juttu, mutta mikäli jotain ihmeellistä ei tapahdu niin seuraava kierto alkaa juuri kun klinikka on kiinni kaksi viikkoa. Siihen kiertoon hoitoa ei sitten voida tehdä ja seuraava kierto menee sitten elokuun lopulle. Juttelin lääkärin kanssa siitä, että onko hoidon kannalta väliä mennäänkö omaan kiertoon vai käytetäänkö esimerkiksi Terolutia. Lääkäri valoitti sitten tilannetta sen verran, että omaa kiertoo suosittelee sillä jos lähdetään omaa kiertoa sörkkimään Teroluteilla niin silloin munasarjat voivat toimia eri syklissä mitä vuoto ja näin ollen stimulaatio ei ala munasarjojen kohdalla nollasta. Heitän siis aikataulu toiveeni romukoppaan ja nyt mennään kroppani ehdoilla. Muuten jatkamme hoitoa lyhyellä kaavalla ja samoilla lääkkeillä tosin Gonal-f annosta nostetaan 250 yksikköön tai jopa korkeammaksi. Jospa sitten alkaisi tapahtumaan ja saataisiin parempi satsi munasoluja. Infektioverikokeet on käytävä uusimassa ennen seuraavaa punktiota. Nyt odottelen soittoa klinikan hoitajilta jotta saadaan tehtyä donor-varaus. Sitten alkaisi kaikki olla kunnossa seuraavaa hoitoa varten.

Eilen kävin tapaamassa pappia, toistaiseksi viimeistä kertaa. Nämä kolme tapaamista papin kanssa ovat olleet toipumiseni kannalta parasta antia. Ne tunteet mitä minulla oli kun ensimmäisen kerran tapasimme, on vaihtunut ja tilalle on tullut jotain muuta. Toki ikävä on kova, mutta surua ja pettymystä en tunne enää paljoakaan. Nyt on jotenkin toiveikas olo tulevaisuuden suhteen, toivottavasti se on hyvä merkki. Marraskuussa (isänpäivän) aikoihin seurakuntamme järjestää Tyhjän sylin messun jonne aion osallistua. Pappi kysyi minulta mitä toivoisin tuolta tilaisuudelta. Oli vaikea vastata, kun en tiedä mitä niissä yleensä on. Mutta itse toivoisin, että se olisi tilaisuus, jossa minä voisin hetken muistella meidän vauvaa. Sytyttää kynttilän hänen muistolleen ja keskittää ajatukset häneen, meille niin tärkeään ja rakkaaseen vauvaamme. <3

Pahoittelen muuten, että nyt kesällä blogissa voi olla hieman hiljaisempaa, kun olemme milloin missäkin ja tuntuu vaikealta löytää aikaa kirjoittamiseen. Mutta jospa sitä välillä ehtisi kirjoittaa edes jotain. :) Nyt odottelemme kovin innoissamme lähestyvää Italian matkaa, jossa paikkaillaan viimeisetkin haavat joita talven aikana tuli. <3

Mission Impossible 2015: Euroviisufinaali

23.5.2015 Yleinen

Eilen oli viisuraportoinnissa välipäivä. Eikä se johtunut facebook -sivuillani julkaistuista Jägermeisterpulloista – ne olivat edellisen janoisen ryhmän jäljiltä :) Syy oli hyvinkin yksinkertainen, sillä olin liian tuohtuneessa mielentilassa luettuani Helsingin Sanomien Laura Frimanin kolumnin Euroviisuista ja sen faneista. Frimanin mukaan on erittäin rankkaa olla eurooppalainen kun viisujakin pitää katsoa kolmena päivänä viikossa. Vielä pahempia ovat kuitenkin viisufanit, joka ovat ”kitkeriä ja huumorintajouttomia, sekä näennäisesti liberaaleja” ja fanitus tapahtuu vain itse fanien sallimalla ”kapealla segmentillä”. WTF!!!

Monta ärräpäätä lasketeltuani, päätin jättää typerän, lapsellisen ja asiattoman kolumnin omaan arvoonsa ja antaa Laura Frimanin poltella siltoja takanaan. Sen sijaan nyt keskitytään tämän illan mahtavaan, upeaan ja fantastiseen jännitysnäytelmään, jossa musiikki on pääosassa!

Eiliset puku-/tuomariharjoitukset Stadthallenissa menivät nappiin. Wien todellakin on oiva paikka Euroviisujen 60-vuotisjuhlille. Jo alkumetreillä show ottaa lempeään, moderniin ja avarakatseiseen syleilyynsä, seurasipa lähetystä paikanpäältä 10 000 fanin kanssa tai kotisohvan nurkkaan käpertyneenä. IMG_2284

Ennen eilistä harjoitusta minulla oli hyvin vahvat voittajasuosikit. Shown jälkeen koko voittajapakka meni täysin sekaisin. Uskomattomia esityksiä, upeaa laulantaa ja loisteliaat lavastukset. Noin tunnin välein vaihdan omaa suosikkiani, ja se kertoo siitä, että tänä vuonna voittajaa on lähes mahdotonta ennustaa. Ja aivan varmasti yllätyksiä on luvassa. Itselleni suurimmat yllätykset tarjoilivat Ranska, Espanja ja Italia.

Mitä voi tapahtua?

Venäjä voittaa? Ennakkosuosikki Venäjä kerää äänet entisiltä alusmailtaan tuttuun tapaan, ja muiden äänet hajautuvat muille ehdokkaille. Venäjän taakkana on Ukrainan tilanne (jonka vuoksi Ukraina ei tänä vuonna ole mukana) sekä toistuvat uutiset maan ihmisoikeuskysymyksistä erityisesti koskien sateenkaariväkeä. Se, mikä on ollut iloinen asia, on että buuauksia ei tänä vuonna ole tullut, ja vaikka tulisikin, tekniikalla järjestäjät saavat ”taustahälyn” poistettua. Sen sijaan hallissa liehuu yllättävän paljon sateenkaarilippuja juuri Venäjän kappaleen aikana…

Italia voittaa? Toinen ennakkosuosikki Italia kerää ääniä varmasti, mutta uppoaako pop-ooppera kaikkiin katsojiin? Toivon, että tv:n katsojille välittyy kolmen nuoren herran mahtipontinen tunnelmointi ja yksi hienoimmista lavastuksista. Eilisissä harjoituksissa pojat olivat kuitenkin hieman löysällä tuulella ja toivoisin tähän iltaan hieman enemmän herrasmaista ryhtiä ja särmää. Italia sijoittuu ehdottomasti viiden parhaimman laulun joukkoon.IMG_2294

Ruotsi voittaa? Laskelmoitu ja hyvin esitetty kappale, jonka esittäjääkin kelpaa katsella. Erikoisimmat lavastukset tänä vuonna, jossa plagioitu / myöh. korjattu pikku-ukko seikkailee Månsin kanssa. Onko Ruotsin pahin uhka tänä vuonna itse Ruotsi? Maa tunnetaan hyvistä kappaleistaan, mutta onko timantinkova ammattitaito jo mennyt liian pitkälle? Niin kovaksi, että fanit ja äänestäjät kääntävät selkänsä Ruotsille? Katsotaan. Salissa ainakin Ruotsi saa yhdet kovimmista aplodeista ja kappale on varmasti mukana kärkikahinoissa.

Israel voittaa? Vauhdikas Israel on yksi fanisuosikeista. Eikä ihme, sillä tänä vuonna mukana on runsaasti hidastempoisia kappaleita. Israelin kappale on rytmikäs sekoitus tanssimusiikkia, jossa hyvin saadaan joukkoon myös etnisiä piirteitä. Kun tämä kappale pääsee vauhtiin, peto on irti! Saattaa olla jopa kisan yksi yllättäjistä – toivon! Israelin ongelmana on sen poliittinen tilanne, joka jakaa mielipiteitä – valitettavasti. Samoin esiintymisnumero kolme saattaa lennättää Israelin takaisin Tel Aviviin ilman kristallista voittomikrofonia.

Viro voittaa? Tämän kisan ehdottomasti hienoimpia visuaalisia toteutuksia ovi-kohtauksineen. Seuraa Elinan ja Stigin intensiteettiä lavalla. Jopa tätä kirjoittaessani iho on kananlihalla. Viron kappale ei jätä ketään kylmäksi, mutta esiintymisnumero aivan  kisan alussa, ei ainakaan paranna voiton mahdollisuuksia.

Serbia voittaa? Beauty never lies…Israelin ohella yksi kilpailun bilebiiseistä. Joskin kolmen minuutin esitysajasta tuota bilepuolta olisi saanut olla enemmänkin eikä vain biisin lopussa. Hieno lavashow, upeaääninen artisti ja tietty viisujen perinteinen asujen vaihto nähdään tässä kappaleessa. Varmaa, taattua tavaraa, joka räjäyttää tunnelman Stadthallenin kattoon! Kymmenen parhaan joukossa ehdottomasti!

Norja voittaa? Taas yksi ennakkosuosikki, joka ei osu eikä uppoa minuun. Kappale ”Monster like me” on ahdistava ja synkkä, mutta jostain kumman syystä keikkuu sijoituslistan kärkipäässä, jos faneilta kysytään. Norja on viimevuosina saanut kantaa ennakkosuosikin viittaa, joskus syystä joskus aiheetta. Onko Norjasta tulossa samanlainen vakiosuosikkimaa niinkuin Ruotsista? Tämäkin jollotus on sijoilla 1-10 pidinpä siitä tai en…

Australia voittaa? Menevä viisu mannerten takaa. 60-vuotisjuhlien vuoksi mukaan kutsuttu innokas Euroviisumaa esiintyy kertaluontoisesti tänä vuonna. Jos voitto nyt napsahtaisi Australian kohdalle, ei kannustuslippuja tai viisukoneistoa tarvitse Austraaliaan IMG_2283saakka viedä, vaan tuolloin kisat järjestää (ilmeisesti) joku suurista viidestä maksajamaasta. Hyvä kappale, jota varmasti radiossa tullaan kuulemaan useinkin – mutta voittaja Euroviisuissa – I don’t think so…

Belgia voittaa? Rytmikäs, hieman erikoinen kappale, jonka rapraprappapapapapa  jää soimaan korvamadoksi. Voitto ei ole mikään mahdottomuus, mutta kuitenkin melko epätodennäköistä edellä mainittujen joukossa. Tulee varmasti sijoittumaan hyvin kymmenen parhaan joukkoon, mutta tokkopa Belgiassa kuitenkaan viisuillaan ensi keväänä, vaikka Belgia-fanit jo eilen voitonjuhlia suunnitelivatkin yön pimeinä tunteina.

Espanja voittaa? Eilisisen esityksen jälkeen soisin voiton kernaasti Espanjalle. Huikea artisti, kauniskin sellainen, toi lavalle yltiöpäisen shown, joka sai kädet hikoilemaan. Eikä syynä ollut ainostaan se miestanssija, vaan koko paketti, joka on täydellinen viimeistä piirtoa myöten. IMG_2290

Huomasin juuri,  että voittajaehdokkaita olisi vielä lisääkin, mutta  vedetään raja tähän. Veikkaan, että edellämainitut sijoittuvat kilpailun kärkeen ja voittaja löytyy, joistakin tästä kymmenen kärjestä. Mutta tänä vuonna yhden tai edes kahden voittajan nostaminen esiin on täysi mahdottomuus.
Ja sitten se MUTTA…kun kyseessä on Euroviisut, kaikki on mahdollista! Minulla on outo etiäinen, että illan aikana koetaan vielä yllätyksiä… Asiantuntijaraateja on ohjeistettu antamaan äänet hyville ja laadukkaille kappaleille, puhelinäänestäjät… no, äänestävät miten äänestävät…:)
Itse toivoisin, että voittaja olisi joko Viro tai Italia. Venäjän voitto olisi suuri pettymys ja Ruotsi jo ehkä hieman tylsä.

Ai niin,  niitä tärppejä illan showta ajatellen…
Nyt tulee vain kaksi ja molemmat heti alussa: Lentävä Conchita ja iiiiiihana fanien tervehdys ”Building Bridges”, joka sai multakin silmäkulmat kostumaan…

Superhyperüberextra -mahtavaa Euroviisuiltaa kaikille!!!!!!

ps: Jännittää jo nyt niin vietävästi…

35vee

24.3.2015 Yleinen

Olin toivonut tältä päivältä jotain muuta. Tänään, omana syntymäpäivänäni minun piti odottaa vauvaamme, mutta nyt olenkin vain enkelivauvan äiti. Olisi ollut ihana laskea kädet vatsan päälle ja tuntea pienen liikkeet, mutta nyt itken ikävää. Tämä ikävä vaan on välillä niin raastavaa. Mietin, että helpottaako tämä ikävä koskaan, tai tarvitseeko sen edes helpottaa.  Viime aikoina olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, että suunnittelen meidän kesän reissua Italiaan. Rakastuin Italiaan heti ensimmäisellä kerralla, kun siellä kävimme. Pari viikkoa vauvamme syntymän jälkeen varasimme kesälle reissun. Oli pakko saada jotain odotettavaa. Toivon, että matkasta tulee hyvä ja saamme siitä voimia lähteä elokuussa uuteen hoitoon.

Simpukan palstalla pyöriessäni (muiden kertoessa hoidoista ja siirroistaan) on viime aikoina mielessä liikkunut tuleva hoito. Välillä olen miettinyt pitäisikö meidän hoito aloittaa jo aiemmin, vaikka kesäkuussa. Tiedän sen, että ei kannata kiirehtiä joten aiemmalla suunnitelmalla mennään eteenpäin. Ehdinpä nauttia kesästä ja saada jotain tietoa tulevaisuudesta, siis töiden ja opiskelujen suhteen. Jospa tämä vuosi 35-vuotiaana toisi eteensä paljon hyvää ja suuria muutoksia.