Selaat arkistoa kohteelle inspiraatio.

Mietteitä

5.6.2014 Yleinen

”Kultainen heinäpelto. Siellä kevyein askelin kulkee tyttö, päässään kukista tehty seppele”

Kukaan ei ole täydellinen ja jokainen on erillainen.  Jokaisen kuuluu rakentaa itsensä näköinen polku ja kulkea sitä pitkin, ymmärtää itsensä ainutlaatuisuus ja hyväksyä toiset, omia polkujaan kulkevat ihmiset. Jokaisesta asiasta löytyy jotain kaunista. Unelmat, niin pienet kuin suuret, antavat ihmiselle voimaa ja toivoa tulevaan. Kenenkään unelmia ei tule väheksyä, kenenkään haaveita ei saa lytätä. Olen yksi epätäydellinen ja eksyksissä oleva tyttö, joka katsoo maailmaa avoimin silmin, rakastavalla sydämellä ja halulla tuntea sen jokainen tuulahdus. Maailma on kaunis, mutta siinä on myös paljon pahaa.Ei saa kuitenkaan murehtia liikaa vaan tehdä parhaansa sillä tiellä, jonka on itse valinnut. Pitää osata säilyttää lapsen viattomuus ja hankkia sotilaan rohkeus.

Unelmoin viattomuudesta, kadotetuista paratiiseista, laguuneista, unelmoin, että minulla olisi siivet, unelmoin siitä että minua rakastettaisiin omana itsenäni” -Tommy Tabermann

Elämä on ihmisen parasta aikaa. Opi rakastamaan ja antamaan anteeksi. Haaveile ja toteuta haaveet. Arvosta elämää ja auta toisia. Ole oma ihana itsesi, omintakeinen ja aito. Älä anna muiden painaa sinua maahan vaan usko itseesi ja nouse ylös tuhkasta kuin Feeniks.

”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”

Yhdeksännen luokan lopussa sain stipendin, jossa minua kiitettiin hyvästä käytöksestä, kiltteydestä ja ahkeruudesta. Nyt paria vuotta myöhemmin olen ruvennut miettimään, että ansaitsisinko tuota kunnianosoitusta enään. Minulla todettiin jo varhain lukihäiriö, mutta siitä huolimatta olen usein yrittänyt parhaani vaikka kaltaiselleni ihmiselle se ei aina ole ollut helppoa. Kuitenkin ylä-asteella tunsin kehittyväni ja siitä syystä sain lisää motiaatiota opiskelulle. Pystyin nostamaan arvo-sanojani jopa niin paljon, että pääsin lukioon mihin en koskaan uskonut pääseväni. Nyt lukion 2.luokalla jouduin kysymään itseltäni, olenko enään yrittänyt parastani? Vastaus on selkeä: ei, en ole. Tajusin, että jos haluan saada valkolakin päähän, minun pitää jälleen kerran ryhytyä tekemään töitä. Mutta aita on kovin helppo ylittää matalalta, muiden normaali työpanos kun on minun kohdallani aina tuplasti enemmän hommia lukihäiriön takia. Kun syksyllä 2015, toivottavasti, pääsen ylioppilaaksi haluan valkolakin lisäksi olla ylpeä siitä, että yritin parhaani ja pysyin omana itsenäni. On totta, että ihmiset muutuvat vanhetessaan järkevimmiski, vakavimmiksi ja murehtivat enemmän, ehkä minulle onkin käynyt hieman niin. Miten voi tulla vahvaksi mutta pysyä silti pehmeänä? Pohjimmiltani kun olen herkkä ja välittävä, enkä haluaisi sen muuttuvat vaikka maailma välillä riepotteleekin.

 

Haluan tämän blogin olevan paikka johon voin purkaa sekavia ajatuksiani, ne kun tahtovat mennä solmuun päässäni. Pyrin siihen, että blogi olisi aito ja minun näköiseni tai ajanmyötä siitä ainakin muokkautuisi sellainen. En myöskään ajatellut luokitella tätä minkään kategorian mukaisesti, blogi tulee sisältämään niin runoja, sisustussuunitelmia, lisää oudon kuuloista höpinää, surua, iloa ja unelmia. Kukkaistyttö ei ole täydellinen kuten en ole minäkään.

Kiitos jos jaksoit kuunella,

with love Catharina<3