Selaat arkistoa kohteelle ihmisyys.

Uskommeko yliluonnolliseen Jumalaan?

17.8.2017 Raamatusta

Heprealaiskirje 11:1-3

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.

Heräsin muutama päivä sitten unesta, kun koin Herran puhuvan uskosta sydämelleni. Yritin kirjoittaa sen ylös: Usko koskettaa näkymätöntä maailmaa. Se on yliluonnollista. Se on kosketus meille näkymättömään Jumalaan, joka on aivan yhtä todellinen kuin se, mitä voimme havaita luonnollisilla silmillämme. Kosketamme sitä, mikä muuttuu uskon kautta näkyväksi maailmassamme. Se taas vaatii aina rohkeutta olla välittämättä ihmisten mielipiteistä, koska he alkavat pitää meitä järjettöminä helposti tämän johdosta, koska ihmiset, jotka eivät seuraa Jeesusta, perustavat havaintonsa aina omille kokemuksilleen ja sille, mitä heidän mielestään viisaat ihmiset sanovat.

Se on todella surullista, koska ihmisiä on todella helppo tänä päivänä johtaa harhaan. Jos joku kertoo ihmisläheisesti, vakuuttavasti ja suostuttelevasti omia totuuksiaan, sitä uskotaan, eikä viitsitä itse ottaa selvää. Tarvitsemme siis tänä päivänä paljon lähdekriittisyyttä, koska ilman sitä alamme uskomaan asioihin joita pidetään totuutena, vaikka monet asiat ovat vastoin Jumalan sanan totuuksia. Mihin meidän pitäisi sitten uskoa ja luottaa? Jumalan omaan sanaan, kun se kertoo uskon esikuvista:

Heprealaiskirje 11:5-6

Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. ”Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen.” Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli – niin hänestä todistetaan – elänyt Jumalan mielen mukaisesti. Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.

Mitä voisimme oppia Henokista? Ainakin sen, että hän tahtoi vilpittömästi oppia tuntemaan Jumalan ja olla hänen ystävänsä, ollen kuuliainen kaikessa, mitä Herra hänelle puhui. Siksi hänen sanotaan eläneen Jumalan tahtomalla tavalla. Jakeessa kuusi meitä kutsutaan toimimaan samoin: Ojentautumaan Jumalan sanan perusteella ja valitsemaan kuuliaisuus, tottelemattomuuden sijasta. Usko haastaa. Se ei ole välinpitämätön, vaan tahtoo kunnioittaa koko luomakunnan ainoaa Kuningasta, joka on tuonut pelastuksen Jeesuksessa ihmisen vastaanotettavaksi.

Eikö meidän tulisi syvästi kunnioittaa häntä sen tähden? Eikö meillä olekin täysi syy pitää häntä luotettavana, koska hän on luonut jokaisen ihmisen? Hän odottaa, ettemme vaadi häntä ilmaisemaan itseään juuri sillä tavalla, miltä meistä tuntuu parhaalta. Koska hän on jo ilmaissut itsensä niin selkeällä tavalla: Hän on luonut maailmankaikkeuden, voimme katsoa tähtiin ja kiittää, että vaikka hän on kaikkivaltias, hän tahtoo olla yhteydessä ihmiseen, luomakunnan kruunuun, johon hän puhalsi Eedenissä elämän hengen, ilman sitä ihminen ei eroaisi eläimistä. Hän ei tahtonut ihmisestä kasvotonta robottia, joka sekoittuu massaan, vaan loi meistä yksilöllisiä, joilla on vapaus valita, mitä tahdomme tehdä elämällämme.

Hän tiedosti, että salliessaan ihmiselle vapaan tahdon, siitä seuraa mahdollisuus torjua Luoja ja synti voisi tulla turmelemaan maailmamme, mutta ymmärrämme, että ilman tätä mahdollisuutta ei olisi myöskään luovuutta, jota näemme ihmisissä päivittäin. Tämän päivän ihmisen ongelma on selkeä: Tahdomme olla vapaita, mutta emme tahdo kantaa vastuuta synneistämme, joten koko tietoyhteiskuntamme tekee kaikkensa, että Jumala poistetaan ja ihmisestä tehdään oman elämänsä jumala.

Jos katsomme tänään koulumaailmaan yhteiskunnasamme, oppikirjat tehdään sellaisiksi, että ihminen voi valita vapaasti mihin uskoo, lapset opetetaan tottumaan noituuteen ja tehdään siitä houkuttelevaa. Enää ei saa puhua tytöistä eikä pojista, koska jokaisen täytyy saada itse määritellä oma sukupuolensa. Mihin tämä kaikki johtaa? Entistä syvempiin identiteettiongelmiin. Nuoret, jotka miettivät omaa identiteettiään, eivät saa enää tukea, vaan heidät ohjataan valitsemaan itse miten pukeutuvat ja jos joku poika kokee itsensä tytöksi, tehdään leikkaus. Ihmisistä tulee entistä rikkinäisempiä, koska heidän pitäisi tehdä päätöksiä, joista Jumala aiemmin päätti.

Miksi ihminen tekee tänään kaikkensa, ettei tarvitsisi uskoa Jumalaan, joka loi meidät yhteyteensä? En toki osaa vastata tyhjentävästi, eikä se on päämääräni, mutta kun katsomme mihin suuntaan maailmamme kehittyy, tulee mieleen tämä kohta:

Johannes 12:9-11

Suuri joukko juutalaisia tuli Betaniaan saatuaan tietää, että Jeesus oli siellä. He eivät tulleet sinne ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myös nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt kuolleista. Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin, koska hänen tähtensä monet juutalaiset jättivät heidät ja uskoivat Jeesukseen.

Jälleen törmäämme tosiasiaan, jota juutalaisten hengellinen johto ei pystynyt kieltämään: Lasarus oli todistettavasti kuollut ja Jeesus oli herättänyt hänet kuolleista. Vaikka maailmamme huutaisi kuinka kovalla äänellä, että Jumala on kuollut, niin silti Jumalaa ei voi kieltää, koska hän edelleen toimii ja muuttaa ihmisten elämiä! Niin kauan kun minä saan elää tässä maailmassa, en koskaan lakkaa todistamasta omaa todistustani Jumalan muuttavasta voimasta, joka on eheyttänyt minua valtavasti! Siksi jokaisen Jumalan lapsen tulisi olla aina valmis kertomaan todistuksensa Jumalan kunniaksi.

Huomaa, miksi juutalaiset jättivät fariseukset: He näkivät ja kuulivat omilla silmillään ja korvillaan, että Lasarus oli todella noussut kuolleista! Fariseusten tarjoama uskonto ei antanut järkevää selitystä, mitä oli tapahtunut, vaan yritti poistaa ihmeen läsnäolon, koska kun ihmiset kuulivat mitä miehelle oli tapahtunut, sitä useampi päätti lähteä seuraamaan Jeesusta! Tätä saa aikaan elävä usko Jumalaan, joka ei ole kuollut, vaan elää tänäkin päivänä, riippumatta siitä mitä ihmisten mielestä tämän maailman viisaat sanovat!

Rohkaisen sinua rakas lukijani olemaan rohkea ja luja, koska sinä olet näkymättömän Jumalan elävä todiste siitä, että hän on todellinen, sanoi maailma mitä tahansa. Nyt ei ole aika perääntyä ja pelätä, kun maailma sekoaa, vaan olemaan Jumalan sanansaattaja, niin että mahdollisimman moni ihminen löytää katkenneen yhteyden Luojaansa, joka kuoli jokaisen heidän puolestaan. Ole siunattu Jeesuksen nimessä :D

Ihminen vai narkoleptikko?

20.10.2015 elämää

Huh Huh, koulussa riittää hommaa ja paljon on menoja, mutta nyt iski inspiraatio kirjoittaa vähän syvällisempää asiaa.

Mitenköhän sen aloittaisin?

Tätä blogia aloittaessani ajattelin, että tuo kirjoituksissani esille omia ajatuksiani ja päästän lukijan mieleni syövereihin. Ajattelin myös laittavani blogiani esille enemmän, vielä kun en ole ”uskaltanut” markinoida bloggaamistani kuin parille kaverille ja heillekin lähinnä maininnan tasolla. En ole aloittanut blogin kirjoittamista sen vuoksi, että haluaisin olla pinnalla ja kaikkien tietoisuudessa, vaan haluaisin ihmisten saavan edes pienen ajatuksen siitä, miten narkolepsia vaikuttaa elämääni sekä mitä minä itse ajattelen ja tunnen. Tietenkin haluaisin myös jakaa ajatuksiani muille narkoleptikoille, sillä ainakin itse olen joutunut elämään monien ajatuksieni ja tuntemuksieni kanssa yksin ennenkuin löysin vertaistukea muista narkoleptikoista.

Mutta viime aikoina minua on kiinnostanut ajatus siitä, näkevätkö ihmiset minut narkoleptikkona, vai ihmisenä, jolla nyt sattuu vain olemaan joitain rajoitteita elämässään. Kun asiaa ajattelen, muistan onnekseni paljon tapauksia, joissa ihmiset olettavat minun tekevän samoja asioita ja hoitavani asiani samallalailla kuin muutkin. Joskus nimittäin olen miettinyt minkälaisen kuvan muut luovat minusta, kun kerron minulla olevan narkolepsia.

Uusien tuttavuuksien kanssa en normaalisti ole sairautta pimittänyt, vaan olen suoraan sanonut olevani narkoleptikko. Eipähän ainakaan ihmettele jos satun nukahtamaan. Monesti ihmisiä sitten kiinnostaa olenko sairastunut piikistä ja olenko mahdollisesti saanut korvauksia, eikä siinä mitään, uteliaisuus herättää ihmisissä monenlaisia kysymyksiä ja minä niihin rehellisesti vastailenkin. Kuitenkin ajatus siitä, miten monilla tulee minusta kuva sairauden vammauttamana nuorena jonka tulevaisuus on pilalla, kuvottaa minua. Monesti asiaa pahoitellaan, ja ihmisten silmistä näkyy sääli.

Omasta mielestäni se tuntuu lähinnä pahalta, sillä se sääli, ajatus siitä miten elämäni on murennettu, on totta vain jos minä, sinä ja muut asian niin ajattelemme. Oma reittini nykypäivään on ehkä ollut kivinen, mutta en vaihtaisi siitä mitään; olen ollut peruskoulussa koulukiusattu, nukkunut loput siitäkin koulusta, opiskellut pätkän aikaa metsäkoneen kuljettajaksi samalla lukio-opintoja lukien, odottanut diagnoosia, elänyt epätietoisuudessa, kokenut sairastumisen ja diagnoosin jälkeisen shokin, käynyt lukion kohtuullisin arvosanoin ja selvinnyt opiskelemaan juuri sinne, minne halusinkin. Monet vaikeudet on koettu ympärillä olevien läheisten kanssa, joita ilman en ehkä olisi tässä ja nyt, omana itsenäni.

En koe, että tulevaisuuteni olisi pilalla. En koe, että en saisi elää täysipainoista elämää. Enkä etenkään koe, että tarvitsisin sääliä. Apua ja ymmärrystä kyllä tarvitsen, mutta en sääliä. Se, että olen narkoleptikko ei tarkoita elämäni olevan erityisen hankalaa tai huonolaatuista, vaikka minullakin on välillä huonompia kausia. Minäkin olen normaali ihminen.