Selaat arkistoa kohteelle ihminen.

Yuval Noah Harari – Sapiens – Ihmisen lyhyt historia (kirja luettu)

24.5.2018 Yleinen

Mielenkiintoinen kirja ihmisen historiasta. Useasta asiasta olin eri mieltä, mutta on avartavaa ymmärtää toisten näkemyksiä. Kirja on käsittääkseni suosittu ja sitä on myyty paljon.

Kirjan saa Adlibrisistä hintaan 12,78 € (aika hyvä hinta näin paksulle kirjalle!):

https://www.adlibris.com/fi/kirja/sapiens-9789522794703?gclid=CjwKCAjwxZnYBRAVEiwANMTRX5Xrjer08xmBiQ8f_uhd2sqCw-iNbbIddnLMW5qQvoLY7u23EcX2JxoCXLYQAvD_BwE

Seuraavaksi luen Kindlellä e-kirjan. Kyseessä on Jesper Juulin The Art of Failure – An Essey on the Pain of Playing Video Games.

Ihminen vai narkoleptikko?

20.10.2015 elämää

Huh Huh, koulussa riittää hommaa ja paljon on menoja, mutta nyt iski inspiraatio kirjoittaa vähän syvällisempää asiaa.

Mitenköhän sen aloittaisin?

Tätä blogia aloittaessani ajattelin, että tuo kirjoituksissani esille omia ajatuksiani ja päästän lukijan mieleni syövereihin. Ajattelin myös laittavani blogiani esille enemmän, vielä kun en ole ”uskaltanut” markinoida bloggaamistani kuin parille kaverille ja heillekin lähinnä maininnan tasolla. En ole aloittanut blogin kirjoittamista sen vuoksi, että haluaisin olla pinnalla ja kaikkien tietoisuudessa, vaan haluaisin ihmisten saavan edes pienen ajatuksen siitä, miten narkolepsia vaikuttaa elämääni sekä mitä minä itse ajattelen ja tunnen. Tietenkin haluaisin myös jakaa ajatuksiani muille narkoleptikoille, sillä ainakin itse olen joutunut elämään monien ajatuksieni ja tuntemuksieni kanssa yksin ennenkuin löysin vertaistukea muista narkoleptikoista.

Mutta viime aikoina minua on kiinnostanut ajatus siitä, näkevätkö ihmiset minut narkoleptikkona, vai ihmisenä, jolla nyt sattuu vain olemaan joitain rajoitteita elämässään. Kun asiaa ajattelen, muistan onnekseni paljon tapauksia, joissa ihmiset olettavat minun tekevän samoja asioita ja hoitavani asiani samallalailla kuin muutkin. Joskus nimittäin olen miettinyt minkälaisen kuvan muut luovat minusta, kun kerron minulla olevan narkolepsia.

Uusien tuttavuuksien kanssa en normaalisti ole sairautta pimittänyt, vaan olen suoraan sanonut olevani narkoleptikko. Eipähän ainakaan ihmettele jos satun nukahtamaan. Monesti ihmisiä sitten kiinnostaa olenko sairastunut piikistä ja olenko mahdollisesti saanut korvauksia, eikä siinä mitään, uteliaisuus herättää ihmisissä monenlaisia kysymyksiä ja minä niihin rehellisesti vastailenkin. Kuitenkin ajatus siitä, miten monilla tulee minusta kuva sairauden vammauttamana nuorena jonka tulevaisuus on pilalla, kuvottaa minua. Monesti asiaa pahoitellaan, ja ihmisten silmistä näkyy sääli.

Omasta mielestäni se tuntuu lähinnä pahalta, sillä se sääli, ajatus siitä miten elämäni on murennettu, on totta vain jos minä, sinä ja muut asian niin ajattelemme. Oma reittini nykypäivään on ehkä ollut kivinen, mutta en vaihtaisi siitä mitään; olen ollut peruskoulussa koulukiusattu, nukkunut loput siitäkin koulusta, opiskellut pätkän aikaa metsäkoneen kuljettajaksi samalla lukio-opintoja lukien, odottanut diagnoosia, elänyt epätietoisuudessa, kokenut sairastumisen ja diagnoosin jälkeisen shokin, käynyt lukion kohtuullisin arvosanoin ja selvinnyt opiskelemaan juuri sinne, minne halusinkin. Monet vaikeudet on koettu ympärillä olevien läheisten kanssa, joita ilman en ehkä olisi tässä ja nyt, omana itsenäni.

En koe, että tulevaisuuteni olisi pilalla. En koe, että en saisi elää täysipainoista elämää. Enkä etenkään koe, että tarvitsisin sääliä. Apua ja ymmärrystä kyllä tarvitsen, mutta en sääliä. Se, että olen narkoleptikko ei tarkoita elämäni olevan erityisen hankalaa tai huonolaatuista, vaikka minullakin on välillä huonompia kausia. Minäkin olen normaali ihminen.

 

Ihminen, synti ja pyhitys

4.10.2015 Raamatusta

Tämän päivän aihe ei ole mieltä aina niin ylentävä. Jokainen ihminen kohtaa jossain vaiheessa oman pahuutensa. Aihe perustuu siihen, että olen opiskellut Global University Finlandin kurssia nimeltä ihminen ja synti. Voin sanoa suoraan: Mainio kurssi, jonka kautta ihmisyys, suhde Jumalaan ja synti ovat selkeyttäneet omia ajatuksia aiheesta.

Syntiinlankeemus Eedenissä aloitti sellaisen prosessin, jota kukaan ihminen ei pysty pysäyttämään. Kukaan ihminen ei voi pysäyttää synnin seurauksia. Emme ole nähneet maailmaamme ennen syntiinlankeemusta, emmekä voi suhtautua ulkopuolisena tarkkailijana syntiin, koska jokainen on syntiä tehnyt ja siksi erotettu Luojastaan. Synnin turmelus vaikuttaa jokaisessa ihmisessä planeetallamme. Niin kuin Paavali sanoo:

Room. 7:15-17

Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen, sillä minä en toteuta mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, minä myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en sitä enää teekään minä itse vaan synti, joka minussa asuu.

Ensimmäinen asia joka meidän tulee myöntää on, että minä olen syntinen Pyhän, Kaikkivaltiaan Kuninkaan edessä. En voi puolustella vääriä asenteitani, tekojani ja sanojani hänen edessään, joka on kaikkitietävä. Olemme syntyneet syntisiksi, siksi Paavali sanoo, että synti asuu meissä. Vaikka Aadam teki syntiä ja olemme perisynnin alaisia hänen vuokseen, emme silti voi siirtää vastuuta hänelle, vaan olemme itse vastuussa omista vääristä valinnoistamme ja elämästämme.

Miten synnin vaikutusta voisi havainnollistaa? Esimerkiksi sillä tavalla, että aikaisemmin yhteytemme Luojaan oli täysin ehyt, Aadam ja Eeva olivat suorassa yhteydessä Jumalaan. Kun syntiinlankeemus tapahtui, linja katkesi. Synti katkaisi ikään kuin ”puhelinlinjan” meidän ja Luojan välillä.

Mihin tieto syntisyydestämme johtaa? Siihen, etten voi miellyttää Jumalaa. En voi pelastaa itseäni hyvillä teoillani oikeudenmukaisen tuomarin edessä. Kun Jumala näyttää meille, että olemme syntisiä ja tiedostamme oman tilamme, tulen siihen johtopäätökseen, että minä tarvitsen pelastajaa, joka vapauttaa minut tästä karmeasta kierteestä.

Room. 8:3-6

Mikä laille oli mahdotonta, koska se lihan vuoksi oli heikko, sen teki Jumala. Hän lähetti oman Poikansa syntisen lihan hahmossa ja synnin tähden ja tuomitsi synnin lihassa, jotta lain vanhurskauden vaatimus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan vaan Hengen mukaan. Niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Lihan mieli on kuolema, mutta Hengen mieli on elämä ja rauha.

Näissä Pyhän Hengen innoittamisissa sanoissa Paavali kertoo erittäin tärkeän totuuden: Se mikä on minulle ja sinulle mahdotonta, koska olemme syntisiä, teki Jumala! Hän lähetti Poikansa maailmaan ihmiseksi, jotta hän voi kantaa meidän kaikkien syntivelan ristille, tuomitsi oman rakkaan Poikansa meidän edestämme, koska synnin palkka on kuolema. Kaikkien ihmisten synnit olivat Jeesuksen päällä ja vaikkei hän ollut tehnyt koskaan syntiä, häntä rangaistiin, jotta me saisimme syyttömyyden lahjan hänen ansiostaan. Katsotaanpa, miten tätä rangaistusta kuvaa Jesaja:

Jesaja 53:3-5

Hän oli halveksittu ja ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän kärsi. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta häntä haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden, runneltiin meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu.

Toisin sanoen: Synnin rangaistus, syyllisyys ja häpeä joka on meidän päällämme siirrettiin Jeesukseen. Tunnustamalla ja hylkäämällä syntimme saamme anteeksi kaiken, koska Jeesus on kärsinyt rangaistuksen edestämme. Mikä ilouutinen! Olemme päässeet rauhaan oikeudenmukaisen Jumalan edessä ja sen kautta olemme parantuneet kuollettavasta sairaudesta, nimeltä synti. Toki näissä jakeissa viitataan myös siihen, että Jeesus kantoi myös sairautemme ristille ja hänen nimessään voimme parantua myös niistä.

Mitä siis tapahtui Jeesuksen ansiosta? Katkennut ”puhelinlinja” ihmisen ja Luojan välillä palautui ennalleen. Nyt meillä Jumalan lapsilla on täysi oikeus lähestyä Jumalaa rukouksen linjoja myöten ja käydä dialogia Herramme kanssa :)

Palataan takaisin Roomalaiskirjeen kahdeksanteen lukuun. Siellä verrattiin lihan ja Hengen mieltä. Kun ihminen on tullut siihen päätökseen, että tahdon antaa koko elämäni Jeesukselle ja seurata häntä elämäni loppuun asti meistä tulee Jumalan lapsia, eli perillisiä. Tämä päätös on kuin lähtölaukaus kisalle, joka päättyy aikanaan taivaan kirkkauteen. Se mitä tapahtuu sillä välillä kun olemme lähteneet Jeesusta seuraamaan ja pääsemme taivaaseen hänen luokseen on merkittävää. Voimme elää tuon ajan joko lihan tai Hengen mukaan. Vaikka olemme siirtyneet eräänä päivänä kuolemasta elämään ja meidät on lunastettu synnistä ja sen turmelevasta vaikutuksesta, se ei tarkoita sitä, että emme voi enää tehdä syntiä. Uskovatkin tekevät syntiä edelleen, kyse on siitä, miten asennoidumme siihen. Pyhitys on kaksiosainen: Jeesuksessa pyhitetty kertakaikkisesti, niin kuin Raamattu selkeästi osoittaa, mutta sitä kuvataan myös jatkuvaksi prosessiksi, jossa Jumalan lapset kasvavat Jeesuksen kaltaisiksi. Raamattu osoittaa selkeästi, että ilman pyhitystä kukaan ei ole näkevä Herraa. Olemme matkalla, ja meidän on katsottava tarkasti, miten rakennamme Kristus perustalle.

1.Piet. 1:13-17

Vyöttäkää siis mielenne ja olkaa raittiita. Pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä. Olkaa niin kuin kuuliaiset lapset älkääkä mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana elitte. Tulkaa sen sijaan kaikessa vaelluksessanne pyhiksi, niin kuin teidän kutsujannekin on pyhä. Onhan kirjoitettu: ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.” Jos te siis Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee jokaisen hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika.

Meidän tehtävämme on siis laittaa kaikki toivomme Jeesukseen ja alkaa elämään Pyhän Hengen johtamaa elämää, eikä totella enää vanhan syntisen luonnon himoja. Apostoli kehottaa tulemaan pyhiksi vaelluksessa, aivan kuten Jumalammekin on pyhä. Meidän tulee siis elää alamaisena Jumalan Hengelle, eikä syntiselle luonnollemme, jonka kautta sielunvihollinen yrittää saada meidät lankeamaan pois Jumalan tahdosta. Pietari muistuttaa, että jokainen, myös uskovat, tekevät tiliä Jumalan edessä elämästään, ja siksi kehottaa elämään jumalanpelossa tämän matkamme taivaaseen. Jos todella ymmärrämme, että meidät on kutsuttu elämään pyhää elämää Jeesuksessa, emme tahdo elää synnissä. Se saa meidät vihaamaan sitä saastaa, koska tekemällä tietoisesti syntiä murehdutamme Pyhän Hengen. Kiitos Jumalalle, hän on Totuuden Henki ja varoittaa meitä ja tahtoo meidän käsittävän, että Kristuksen maksama hinta oli kallis meidän edestämme.

Mitä tästä kaikesta voi päätellä? Sen, että kun Aadam ja Eeva lankesivat paratiisissa syntiin, siitä alkaen perisynti on vaikuttanut elämässämme, koska se on osa luontoamme. Ainoa tapa korjata yhteys pyhään Jumalaan on vastaanottaa pelastus uskomalla Jeesukseen ja hyväksymällä armo omalle kohdalle. Kun olemme vastaanottaneet pelastuksen ja yhteys Jumalaa palautunut, me ymmärrämme, että Jeesus on elämämme Herra. Hän on ostanut omalla verellään meidät ja tahdomme tehdä hänen tahtonsa elämässämme tästä eteenpäin. Sitä on pyhityselämä, johon Jumala meitä johtaa. Meillä on syytä iloita ja ylistää siis Jeesusta tänäkin päivänä, olivat olosuhteemme mitkä tahansa. Ole siunattu Jeesuksen nimessä :)

Heikko itsetunto

23.8.2015 Raamatusta

Sellainen minulla on ollut. Ja alemmuuden tunne toisinaan pyrkii pintaan. Sielunvihollinen, valheen isä, pyrkii lyömään sillä monia meistä ja me tomppelit välillä usein, välillä harvemmin uskomme. Ymmärretäänkö me todella miten arvokkaita olemme Jumalalle, joka on luonut ihmisen omaksi kuvakseen? Kysyn vaan. Uskallan väittää, että identiteettimme tuhoaminen on saatanan yksi päästrategioista, koska se liittyy voimakkaasti siihen keitä koemme olevamme, ja kuka on Luojamme ja miksi olemme täällä, mikä on elämän tarkoitus.

Minä olen Jumalan kuva. Sano se ääneen, jos voit. Se merkitsee, että kuulumme hänelle, koska hän todella loi sinut ja olet ainutlaatuinen; ei ole ketään sinun kaltaistasi maan päällä.

1.Moos 1:26-27

Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja ja koko maata sekä kaikkia maan päällä liikkuvia isoja ja pieniä eläimiä.” Niin Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. 

Ajattele! Kolmiyhteinen Jumala; Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat suunnitelleet ihmisen luomisen, koska tuossa sanotaan ”tehkäämme”. Sitä on edeltänyt huolellinen paneutuminen työhön, jonka hän aikoi suorittaa. Mitään vastaavaa ei tapahtunut muiden luotujen kohdalla. Jumala loi ihmisen kuudentena päivänä jo luotuaan kaiken muun. Hän oli valmistanut kaiken ihmisen tuloa varten, kuten huomaamme:

Psalmi 115:16

Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisille. 

Ajattele, että ihmisen luomiseen sisältyi Jumalan suoranainen teko. Hän muotoili ensimmäisen ihmisen maan tomusta. Hän ei vain sanonut sanaa; hän myös muovaili miehen. Samalla tavoin hän osallistui suoraan naisen luomiseen. Riippumatta siitä miten tulkitsemme ensimmäisen Mooseksen kirjan alkuluvut, voimme todeta Raaamatun selkeän linjan: Ihminen on Jumalan ainutlaatuinen luomus, eikä häntä voi rinnasta muihin Jumalan luomiin olentoihin (Chan 1994, 31-32).

Ihmisen ainutlaatuisuudesta erinomaisen kuvauksen antaa kuningas Daavid Psalmissa 139:13-16

Sinä loit minut sisintäni myöten, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. Minä kiitän sinua siitä, että minut on tehty ylen ihmeellisesti. Ihmeelliset ovat sinun tekosi, sieluni tietää sen sangen hyvin. Minun luuni eivät olleet sinulta kätkössä, kun minut salassa valmistettiin, kun minut kudottiin taidokkaasti maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani. Kaikki päivät oli luotu ja kirjoitettu sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut. 

On aivan timanttia ymmärtää, että taivaan ja maan Herra on luonut ihmisen omaksi kuvakseen ja osallistunut hänen luomiseensa. Siksi jokainen ihminen on äärettömän arvokas, riippumatta mitä mieltä muut ihmiset ovat hänestä. Voimme siis näiden jakeiden perusteella tehdä päätelmän, että koska olemme Luojan käsialaa, meissä jokaisessa on ”pala” Jumalaa. Koska hän on luonut meidät, hän omistaa meidät. Silti Jumala päätti antaa ihmiselle vapaan tahdon tehdä päätöksiä ja kantaa niistä vastuu. Voimme siis valita yhteyden häneen tai olla erossa hänestä valintamme mukaisesti. Ilman yhteyttä häneen emme ole kokonaisia ihmisiä siinä merkityksessä, että emme ole yhteydessä rakastavaan Luojaamme. Hän tuntee meidät aivan kokonaan. Sinulla ja minulla ei ole yhtään ajatusta, jota hän ei tuntisi perin pohjin, kuten Psalmin 139 alkupuolen jakeissa kerrotaan.

Mikä sitten avuksi siihen, että kokisimme Jumalan suuren myötätunnon elämämme yllä ja hyväksyisimme, että riippumatta siitä miten meitä on kohdeltu elämämme aikana, olemme korvaamattoman arvokkaita taivaalliselle Isällemme? Meidän täytyy opetella kunnioittamaan Jumalan sanaa enemmän ja uskoa siihen paljon enemmän kuin vaihtuvia tunteitamme, jotka vaihtelevat monesti sen mukaan, miten ihmiset asennoituvat ja toimivat kanssamme. Jos alamme sisäistämään asemaamme Jumalan luomina, hänen ostaminaan ja vapauttaminaan lapsinaan, itsetuntomme nousee, kuten Jumala tahtoo. 

Sefanja 3:14-17

Riemuitse, tytär Siion, puhkea huutoon, Israel. Iloitse ja riemuitse kaikesta sydämestäsi, tytär Jerusalem. Herra on poistanut sinun tuomiosi, raivannut pois vihollisesi. Herra Israelin kuningas, on keskelläsi. Ei sinun enää tarvitse nähdä onnettomuutta. Sinä päivänä sanotaan Jerusalemille: ”Älä pelkää, Siion, älkööt kätesi hervotko. Herra, sinun Jumalasi, on keskelläsi, hän on pelastava sankari. Hän iloitsee sinusta suuresti, hän tyynnyttää sinut rakkaudessaan, riemuiten hän sinusta riemuitsee.” 

No, nyt joku voi katsoa jaejaksoa ja todeta, tuossahan puhutaan israelilaisille. Me jotka olemme vastaanottaneet pelastuksen Jeesuksessa, olemme hengellisen Israelin kansalaisia. Meillä on jopa velvollisuus iloita äänekkäästi, riemuita koko sydämestämme siitä, että meitä uhmannut kadotustuomio on pois pyyhitty Jeesuksen tähden! Mikä seuraus siitä oli, että Jeesus kertakaikkiaan sovitti syntimme kuollessaan ristillä? Se, että synnin rikkoma suhde Jumalaan ennalleen asetettiin! Mikä valtava syy iloita! Siksi Jumalamme on syy iloon ja hän on keskellämme ja hän ansaitsee kaiken ylistyksen ja palvonnan hänen lapsiltaan. Sinä, joka olet välillä alaspainettu voit lukea: rakastava Isäni iloitsee minusta suuresti ja tyynnyttää minut rakkaudellaan. Mikä valtava lohduttaja Jumalamme onkaan. Hänen sylinsä on aina avoin jokaiselle luodulleen joka kaipaa tulla hänen läsnäoloonsa ja kokea täydellistä rakkautta. Voitko enää kuvitella olevasi masentunut, turhautunut kun alat näkemään kuinka Isäsi on tehnyt kaiken valmiiksi? Hän toivottaa sinut milloin tahansa rakastavaan läsnäoloonsa, voit lähestyä häntä Jeesuksen kautta ja kokea kuinka arvokas hänelle olet. 

Siinä hetkessä kun alat ymmärtämään ja kokemaan sinua rakastavan Luojasi läheisyyttä kaikki paholaisen valheet ja hyökkäykset vain sulavat pois elämästäsi. Sinun ei tarvitse enää laulaa ”minä mato matkamies maan” siinä merkityksessä, että olet surkea ja paholainenkin sanoo, että niin oletkin surkea mato, vaan voit kiittää ja palvoa Isääsi ”kiitos Isä rakkaasta Pojastasi, joka vapautti minut synnin ja kuoleman vallasta Abba Isän rakastavaan yhteyteen ja saan tänään iloita kuninkaan tyttärenä/poikana!”

Toivon, että nämä jakeet ja ajatukset voisivat nostaa katseesi itsestäsi Jeesukseen. Kun alat ymmärtämään, että olet hänen lunastamansa entinen synnin orja, alat palvomaan häntä erittäin mielelläsi. Meidän tehtävämme on alkaa ymmärtämään, että olemme Jumalan täydellisen rakkauden kohteita ja se saa meissä halun antautua täysillä hänen hyvään tahtoonsa. Vaikkei meille ole helppoa elämää luvattukaan Jumalan lapsina, voimme aina tiedostaa, että Herramme on rohkaisemassa ja kantamassa kun käännymme hänen puoleensa milloin tahansa. Täyttykäämme siis Jumalan rauhalla ja iloitkaamme siitä, mitä hän on puolestamme tehnyt :) Ole siunattu. 

Nakkimakkara

4.1.2015 Muutto kauas pois, Yleinen

”Miksei se enään maistu minulle tuo nakkimakkara”. Niin huusi paljon viinaa käyttävä mies. ”Perkele se kun oli niin hyvää ennen, sitä oikein odoteltiin ja odoteltiin ennen, nyt ei enään se maistu”. Sohkasen Nipa oli murtunut mies.

DSC_0002

Sohkasen Nipa oli eräänlainen väliinputooja. Oliko hän liian hyvä ihminen. Ehkä oli, tai sitten ei. Mutta kun vaimo lähti niin hän jäi aivan yksin. Ei ollut kavereita aivan lähellä. Seuraavaan asuntoon oli matkaa ainakin 20 kilometriä. Ei silloin kaverit olleet kovinkaan lähellä. Eihän kukaan olisi näin kauas halunnut muuttaa ja vielä sellaisen taipaleen päähän, että ketään ei missään näkynyt. Joku moottorikelkkailija joskus huristeli Nipan mökin läheltä jatkaen taas matkaa tunturiin.

moottorikelkka

Jos mennään taaksepäin ajassa kun vielä vaimokin siinä samassa asunnossa palveli miestään. Jostain heille tuli sellainen hirveä halu päästä pois siitä tutusta ympäristöstään missä olivat ikänsä asuneet. Kaksi lastakin olivat tehneet ja jotenkin rakkaus kuitenkin piti lämpöisessä otteessaan tätä perhettä. Mutta kun tuli se lama. Markkaa killutettiin jos minkälaisissa killuttimessa mutta se lama vaan iski liiankin kovasti tähän perheeseen. Ensin saivat lopputilit lapset. Olivat kuitenkin eri työnantajilla mutta kun olivat viimeksi tulleita saivat lähteä. ”Kyllä me Teistä huolta kannamme, tulkaa asumaan tänne”. Sitten alkoivat tunteetkin kiristymään kun asunnossa oli liian monta ihmistä asumassa. Vanhemmat kinastelivat jatkuvasti toisilleen. Nipalla teki mieli välillä käydä vaimonsa Riitan vällyjen alla tutkimusmatkalla, mutta eipä Riitta antanutkaan vällyjä nostella. Oli kuulemma lapset viereisessä huoneessa, kuulevat kaiken rytinän. Rakkaus kun on joskus rytinääkin kun oikein kivaa on.

rakkautta

Sitten tuli sellainen aika, että alkoivat hermot reistailemaan. Vaimosta tuli kylmä miestään kohtaan. Lapset söivät ja söivät ja aina piti olla rahaa antamassa heille. Työt loppuivat myöskin vanhemmilta. Nyt tuli eteen sellainen vaihe, että isäntä Nipa ehdotti muuttoa pois täältä vanhasta paikasta. Vaikka pohjoiseen, vaikka Lappiin saakka. Vaimo hiukan empien oli samoilla ajatuksilla liikkeellä. Mutta lapsethan ajatukseen tietenkin laittoivat haisevan vastalauseen. ”Mehän ei mihinkään autiotupaan muuteta poroja katselemaan”. Mutta kun vanhemmat olivat sen päätöksen kerran tehneet niin he myöskin pysyivät päätöksessään.

poro lapissa

Lapset kun täysi-ikäisiä olivat jäivät vanhempien asuntoon asumaan. Nyt saivat sitten tulla toimeen keskenään. Vanhemmat löivät pientä tarpeellista mukaansa ja nousivat junaan. Matka pohjoiseen alkoi. Ehkä he eivät olisi niin pitkälle haluneet mutta kun hermot tyystin paloivat. Toisena syynä oli molempien vanhempien kädentaidot. Sitä taitoa he eivät pystyneet edellisessä asunnossa mitenkään käyttämään. Vaimo osasi ja halusi tehdä kaikkea sitä mitä vain voi kankaista tai langoista tehdä. Nipa osasi puusta tehdä koristeesineitä vaikka pelkällä puukolla.junaRiitta ja Nipa päätyivät loppujen lopuksi Lappiin. Asuntoa ei tietenkään heti löytynyt, että piti asustaa yksi yö ensin matkustajakodissa. Sieltä he saivat tarvitsemaansa tieto, keneltä voisi asuntoa kysellä. Soitettiin sieltä matkustakodista asianomaiselle miehelle ja hän  lupasi oikein tulla heidät sieltä hakemaankin.

mökkinrähjä

Lopulta päädyttiin mökin pihaan. Ei asunto missään erikoisessa kunnossa ollut mutta sitä sai itse korjailla aivan mielensä mukaiseksi. Siihen sitä sitten pari matkalaukkua kannettiin sisään. Oli hiljaista ja mökissä oli kylmä. Joku huonekalukin löytyi. Kovinkin rempallaan oleva sänky. Keittiön pöytä, josta puuttui yksi jalka ja kaksi huojuvaa tuolia. Sähköä ei tullut tähän kämppään lainkaan. Puhelin piti käydä lataamassa kaupalla kahdenkymmenen kilometrin päässä. Nyt saivat ainakin olla Riitta ja Nipa aivan rauhassa.

Ensimmäiseksi piti viedä kaikki tavarat ulos ja siivota kämppä perin pohjin. Nipa löysi vanhan luudanvarren jolla hän antoi patjalle tuntuvia iskuja. Vahva pöpypilvi nousi patjan sisuksista jokaisella lyönnillä. Ja kun se oli tehty, päätti hän kurkistaa ulkorakennukseen, olisiko siellä puita. Ja olihan siellä muutama puu, että saatiin ainakin kämppään hiukan lämpöä.

Kovin vaikeasti tuntui kaikki lähtevän liikkeelle. Kun sähkö puuttui, olivat nämä ihmiset yksinään tässä maailmassa. Ei päässyt soittelemaan edes lapsilleen. Ensiksi pitäisi päästä sinne kaupalle, jos sieltä saisi jonkinlaista apua. Se oli selvää, että Nipa sinne joutuisi yksin lähtemään. Ei Riitta ollut sellainen ihminen, että hän noin pitkää matkaa jaksaisi kävellä. Ja niin Nipa sonnustautui matkaa varten heti aamusta. Hän otti matkakaveriksi sen vanhan luudanvarren johonka oli tutustunut edellispäivänä kun piti saada patjasta sankat pölyt pois. Ja olihan se jotenkin turvana jos sattuisi sudet hänen päälleen hyppimään matkalla.

ruokaa

Niin lähti Nipa matkaan. Mutta sitä ennen he halailivat toisiaan mökin rappusilla oikein lämpöisesti. Mielikuvat syöksähtivät Nipan mielee, jokohan sitä tänään pääsisi oikein sängyssä rakastelemaan. Mutta nyt oli Nipan lähdettävä kävelemään kohti kauppaa että kerkiää vielä tämän päivän aikana takaisin. Mielikuvat rakastelustakin hävisivät kokonaan jo tunnin kävelyn jälkeen. Pakko oli välillä istua ja huilattava. Mukana ei ollut kuin vettä jota Nipa käytti harkitusti.

Myöhään iltapäivällä Nipa pääsi kaupalle. Hän oli aivan puhki. Ei ollut tehnyt mitään koskaan kuntonsa eteen. Kaupassa oli pieni teranssi jossa Lapin vanhat äijät sätkät suussaan kittasivat kaljaa. Kyllä siinä oli äijillä katsomista kun tämä valkoinen etelänmies hoiperteli kaupan ovesta sisään. Lapin äijät kokoontuivat Nipan ympärille kyselemään miehen kuntoa ja mitä etelänmies oikein täällä tekee. Vaan ei jaksanut Nipa vastailla miehille. Ennenkuin eräs äijistä sanoi kauppiaalle, että annas sille kalja, nääntyneen näköinen on tämä mies. Nipa sai pullon käteensä ja veti siitä puolikkaan pullon kulauksen. Hetken päästä alkoivat Nipan luomet nousemaan jo ylös ja hänessä alkoi taas näkymään elämisen merkkejä.

vaeltajaNiin alkoi Nipa kertoilemaan koko asiaansa miksi hän on tänne oikein tullut. ”Eihän siinä asunnossa voi elää jos sinulla ei ole mitään kulkupeliä. Vähällähän täällä ihminen pärjää mutta tuskaiseksi elämä muuttuu jos joutuu jatkuvasti tänne kaupalle kävelemään ja kantamaan painavia kasseja kotiinsa. Nyt tuntui, että jokaisella oli pientä auttamisenhalua. Kauppias lupasi antaa mönkijän lainaksi, että Nipa saa vietyä kauppatavarat kotiinsa. Eräältä äijältä löytyi pieni akrikaatti, että saa ainakin puhelimeen virtaa ja pienen sähkölevynkin se kuumentaa. Äijiltä löytyi paljon auttamisen tahtoa. Eräällä äijällä oli pieni mönkijä jonka hän lupasi lahjoittaa Nipalle. Siinä oli vain pieni vika jonka hän ensin korjaa.

mönkijäKauppiaan mönkijään laitettiin vielä peräkärry perään. Kauppias lahjoitteli pientä astiaa mukaan, että saa ainakin pienen keiton tehtyä ja syötyä. Bensakannu täyteen polttoainetta, ruokaa ja muuta pientä tavaraa. Elämä tuntui Nipalla olevan taas aika kohdillaan kun hän lähti ajelemaan kohti kämppäänsä. Matkalla hän jo taas ajatteli yhdessä Riitan kanssa yhteistä rakkaustehtävää joka taas Nipan mieleen tunkeutui. Matkakin tuntui oikein lentävän kun mieli oli iloinen.

Viimein Nipa saapui mökin pihaan. Mutta ei näkynyt Riitta tulevan edes ovelle vastaan. Nipa meni ensin Riitalle ilmoittamaan että tulisi kantamaan näitä tavaroita sisälle. Mutta ei näkynyt Riittaa sisällä, eikä missään talon lähettyvillä. Mönkijän jäljet näkyivät pihan hiekalla. Olisiko joku tullut mökille ja Riitta oli lähtenyt jotain hakemaan. No ehkä hän sieltä kohta tulee. Nipa kanteli tavaroita sisälle ja järjesteli paikkoja kuntoon, että sänky kestäisi iltaisen rakkaustapahtuman. Mutta ilta vaan pimeni eikä vaimoa kuulunut tulevan kotiin. Nipan mieltä painoi alakuloisuus kun kaikki asiat olivat nyt jotenkin kohdillaan mutta toinen puoli sängystä on tyhjä.

revontulet

Ei tullut Riitta kotiin seuraavanakaan päivänä, eikä sitä seuraavana. Ei koko viikkoon, ei kuukauteen. Nyt oli Nipa jo menettänyt toivonsa, että Riitta sieltä vielä takaisin tulisi. Oli vain jatkettava omaa elämää ja työtä, että jostain saisi rahaa. Hän käveli luonnossa ja löysi sieltä aina pudonneita kelomännyn oksia. Niitä hän katseli tuvan lattialla eri asennoissa ja aina välillä välähti taas uusi tekele mieleen. Sitten alettiin sitä rakentelemaan kuntoon. Nipalla oli tiedossa eräs inminen joka osteli Nipan tekemät koristeet. Olivat kuulemma menneet hyvin kaupaksi kun ovat hiukan erilaisia kuin muiden koristeet. Töitä riitti Nipalla ja mökkiä hän aina paranteli sekä huonekalujakin rakenteli itse kotiinsa. Nipa oli saannut kylän piirissä vahvan ja hyvän kaverisuhteen. Hän oli maksanut akrikaatin ja pienen mönkijän, nyt nekin olivat omia. Samoin kauppiaalle astiat ja ne sapuskat joita hän antoi ensimmäisellä kerralla.

Nipa rakensi pihalle työtilaa. Lupa oli omistajalta saatu ja nyt hän voisi rakentaa vaikka huonekaluja. Niidenkin tekemistä olivat monet kyselleet mutta ennen ei oikein paikkaa ollut niitä tehdä. Vanhat eläkeäijät tulivat aina auttelemaan Nipaa kun tiesivät, että oluttakin oli aina tarjolla. Nipalta monesti kyseltiin eri asioista Nipan kantaa asiasta. Hän ulkopuolisena osasi antaa oman käsityksen asiasta, niin äijällä oli helpompi tehdä niiden pohjalta omat päätökset. Nipa oli nyt kylällä oikein pop. Nipasta puhuttiin melkeinpä aina, oltiinpa sitten kotona tai lorottelemassa pisualtaaseen paikkakunnan kaljapaikassa.

ruskaAikaa kului ja talvea odoteltiin. Työtila oli saatu kuntoon ja Nipa rakenteli huonekaluja asiakkeiden tarpeista. Työtä oli aivan tarpeeksi ja Nipa sai toteuttaa niitä ajatuksia joita hänellä oli ollut jo monet vuodet. Hänen vaimonsa Riitta ei tullut mieleen kuin joskus yön tunteina kun ei unta tahtonut tulla. Hän oli päässyt niistä ajatuksistaa jo irti. Vaimon kohtalosta ei ollut kuin arvailuja. Kaikkein vahvin teoria oli se, että naapyrikylän varsinainen naistenmies Hugo Kilppi olisi Riitan viennyt tunturiin. Monien muidenkin miesten vaimot olivat Hugon mukaan lähteneet. Mutta olivat tulleet kyllä anovasti takaisin kun Hugo oli heihin kyllästynyt. Panopuuna Hugo heitä piti ja naiset olivat niin mielissään kun Hugo osasi puhua eritavalla kuin muut Lapinmiehet. Mutta kun Hugo kyllästyi naiseen niin hän heitti naisen takaisin ja haki taas toisen naisen viihdyttämään itseään.

Nipa heräsi eräänä yönä kun oveen koputettiin. Hän meni katsomaan kuka oven toisella puolella oli. Hämmästys oli suuri kun Riitta seisoi oven takana pyydellen heti anteeksi. Nipa ei jäännyt kuuntelemaan vaimonsa itkuntuherrusta vaan painui sänkyyn nukkumaan. Aamulla uudelleen Riitta koitti ottaa mieheensä yhteyttä, ja saikin jonkunverran pientä vastakaikua. ”Eli panopuunako sinä sitten olit. Aika köykäinen ajatus sulla on avioliitosta. Jos olet huomannut niin osaan minä yksinkin laittaa kämpän kuntoon. Eikös ole hyvä tulla valmiiseen kotiin. Se on vaan työtä tehtävä jos jotain haluaa ja toivoisin sinunkin sitä tekevän”. Sen jälkeen elettiinkin sitten aivan hiljaista elämää. Ei paljon puhuttu vaan tehtiin vaan työtä. Lopulta sai Riittakin itsestään sen verran irti, että pystyi hankkimaan itselleen poppanan kudontalaitteen.

koiravaljakkoNyt kun Riittakin alkoi tekemään poppanapuillaan kauniita poppanoita alkoi jo Nipakin puhumaan vaimolleen. Mutta ei vielä rakastelusta ollut puhetta, ei se vaan kovinkaan mielekkäästi tullut ensimmäiseksi mieleen. Toinen äijä oli sitä tehtävää innokkaasti hoitanut niin eläköön nyt sen äijän lumoissa sitten aikansa vielä. Kai sitä joskus mullakin voisi kiinnostus alkaa heräämään, mutta ei ihan vielä.

Niin Riitan poppanat kuin Nipan koriste-esineet ja huonekalut menivät kuin kuumille kiville. Töitä tehtiin ja oltiin jo yhdessä onnellisia. Rahaakin tuli enemmän kuin etelän palkkatyössä. Välillä pidettiin vapaata ja laitettiin asuntoa kuntoon sisältä. Kova pakkanen paukkui ulkona mutta mökissä oli lämmintä. Nipa oli tuonnut kyliltä vähän viinaksia ajatellen iltaa kun jo pesuhuonekkin oli kunnossa. Siellä sai otettua jo kunnolliset suihkut mikä rakastelua ennen oli tietenkin hieno asia. Nipa vain hieman pelkäsi kun viinaksia juodaan niin osaisiko hän olla hiljaa vaimon rakkaudenlennosta. Kai se oli vain kokeiltava miten tässä käy. Nipa meni keittiöön ja teki oikein hyvänmakuiset paukut laseihin. Sitten ojensi toisen lasin vaimolleen ja sanoi, ”Tänään tai ei koskaan enään puhuta siitä missä sinä aikaasi vietit kun ei suo täällä näkynyt. Ole hyvä”. Riitalle tuli kyynel silmään kun ajatteli kuinka hyvä mies hänellä oikein on. Nyt Riittaa harmitti vieläkin enemmän hänen lähtö panopuuksi. Hän otti pienen kulauksen lasistaan ja siirtyi miehensä viereen sohvalle. Hän otti miestään kaulasta kiinni ja kuiskasi korvaan, ”Minä rakastan sinua”. Niin se tapahtui, kaikki asiat oli unohdettu. Mutta Nipalla oli vielä toinenkin asia. ”Soitetaanko lapsille jos he vaikka tulisivat käymään täällä tai sitten vaikka jäisivätkin tänne”. Näin tehtiin ja Nipa otti puhelimen käteensä ja soitti pojalleen. Lapset olivat oikein innoissaan kun vanhemmat pyysivät heitä Lappiin. Mutta ensin siivootte asunnon kuntoon. Sovitaan tarkemmin sitten kuinka pääsette helposti tänne.

lapinpuukko

Nyt olivat vanhemmat onnessaan vieläkin enemmän. Ehkä he huomasivat lopulta syyn miksi me tänne lähdimme. Hienoa, että perhe on taas mukana kokonaisuudessaan. Toivotaan, että huomasivat erään asian. Kaikenlainen rahan ruikutus. Ostaa pitää aina vaikka ei kuitenkaan tarvitse. Täällä tulee vähemmälläkin toimeen. Ja kun ajattelee vielä poikaa joka on kiinnostunut kaikennäköisestä rakentelusta ja tyttö on kiinnostunut eläimistä. Ehkä he vielä jäisivät tänne meidän kanssamme asumaan.

Muutama lasi illan aikana juotiin ja käytiin yhdessä pesulla. Kumpikin tunsivat suurta halua päästä jo toistensa luo sänkyyn. Ja kun se tapahtui viimein, oli kaikki sellaista rauhallista etenemistä, ehkä toisen kiusaamistakin. Mutta eikö se kuulukkin välillä asiaan. Ainahan on kokeiltava uusia asioita.

Aamulla kun pariskunta heräsi niin pientä hyväilyä jatkettiin vielä ennenkuin noustiin sängystä pois. Nipa vielä nauraen totesi, että ei olisi se vanha sänky kestänyt.

Lapsetkin saapuivat vanhempien luokse. Jotenkin vain tuntui lapsista tämä talvikin lumoavalta kun vetraa etelän räntäsateisiin. Ja minkälainen se kesä sitten täällä on. ”Jääkää tänne katsomaan, vaikeaa sitä on toisen kertoa”.

Ja niinhän siinä kävi, että lapset jäivät vanhempien seuraksi odottamaan talven päättymistä. Vanha asunto käytiin tyhjentämässä ja muuttivat lapsetkin Lappiin pysyvästi. Tyttö oli kiinnostunut ulkona liikkuvista eläimistä. Poroille hän hankki syötävää ja tutki ihmeelistä maastoa. Hän jopa kirjoitti kaikki havainnot ylös sekä minkälainen oli ilma mikäkin päivä. Poika taas auttoi isäänsä puuverstaalla ja keksi pieniä asioita joista oli puunkäsittelyssä hyötyä. Niin kului aika toiden merkeissä Lapissa. Jopa tyttökin kiinnostui lopulta äidin tekemisiin. Varsinkin kun hän pääsi käymään kaupoilla katsomassa erilaisia Lapinvaatteita.

Näin sitä joskus käy. Yleensä ihmiset hakeituvat sinne missä on töitä ja kotitalon ikkunat laudoitetaan kiinni. Nyt kävi toisinpäin.

Kiitos

piki

Laulaminen ja erilaiset laulut auttavat eteenpäin ja luultavimmin tekee illastasi onnellisen

15.10.2014 Yleinen

10454458_876625599031454_7940139191631000377_n

  • Jannika B Eukonkannoissa kesällä 2014!

Hello!

Tänään pohdin omasta mielestäni hyvin herkkää aihetta. Elämässä välillä voidaan kohdata vaikeitakin aikoja. On eroja, sairauksia ja muita yhtä vakavia asioita, jopa läheisen kuoleminen.

Yleensä ihmiset ajattelevat toisiaan ja ovat heille ystävällisiä ja toisen tukena. Mutta kuinka usein ihminen itse pysähtyy miettimään miten voi? Onko stressiä tai muita paineita? Jaksanko minä ihan oikeasti? Siksi on hyvä välillä pysähtyä ajattelemaan myös omia ajatuksiaan ja tunteita. Oman elämänhallinta on tärkeää ja varsinkin jos mieli ei kestä lopulta. Jos tulee parisuhteessa ero tai saa kuulla että oma läheinen ihminen on kuolemaisillaan. Ennen kaikkea kannattaa kuunnella omaa kehoa ja mieltä. En sano etteikö pitäisi olla myös tukemassa muita siihen asiaan liittyviä ihmisiä. Mutta jokaisen ihmisen hyvinvointi on hyvin pitkälle kiinni omassa jaksamisessa ja jos tuntuu että ei meinaa pysyä koossa – on varmaan oikein hetkeksi keskittyä vain omaan itseensä ja antaa aikaa taantua esimerkiksi suru-uutisesta.

Toinen asia, jota olen miettinyt on se, että olemmeko me koskaan miettineet, jos tämä päivä, jota nyt menemme eteenpäin – se olisi meidän viimeinen iltamme. Huomenna meitä ei enää olisi. Miten saisit tehtyä siitä vihoviimeisestä illastasi mahdollisimman onnellisen? Ainakin niin että osaat nimenomaan kuuntelemalla itseäsi ja syömällä hyvän viimeisen aterian ja käydä vielä pitkässä suihkussa ja kuunnella se sinun lempikappaleesi vielä kerran!

Tähän kirjoitukseeni sopii hyvin omasta mielestäni yksi hyvä biisi, joka on osuvasti Jannika B:n kappale Itseni herra. Se kertoo juuri näistä asioista, joita olen käynyt läpi tässä tekstissä. Muutenkin näin Jannikan Eukonkannoissa viime kesänä! Hän oli kaunis ja lahjakas laulaja ja Eukonkannot oli hauska tapahtuma!

Alapuolella olevasta linkistä pääsee katsomaan Jannikan vedon kyseisestä kauniista biisistä:

 Jannika B – Itseni herra

<3 Martsa 

 

Päiväni ihmisenä

30.4.2014 Yleinen

Vähintäänkin elämäni tärkein valinta on edessä. Tehdä näin vai tehdä noin? Kukaan ei kerro, en voi kysyä, pelkään liikaa enkä tahdo valita. Edessä ihmisiä, takana ja sivuilla, kaikki odottavat vastaustani. Luon katseen kattoon, huokaisen syvään ja kerron etten tiedä. Nään pettyneet ilmeet, myötähäpeä paistaa heidän sielusta. Tahdon vajota maan alle ja jäädä sinne. Kaikki nousevat seisomaan ja kävelevät ovesta ulos jättäen oven auki huoneeseen jossa istun nyt, yksin. Ovesta näen valkoisen seinän ja mietin missä värit ovat, tälläisellä hetkellä mietin missä ovat maailman värit jotka tuovat kauneuden. Kävelen pitkin jalkakäytävää ja nään ruuhkautuneet kadut, turhautuneet ja vihaiset ihmiset autojen ratissa. Miksi he ovat vihaisia? Katseeni harhailee ympäristössä, pelkkää surua ihmisten silmissä.  Mikseivät he huomaa pientä kukkaa joka sitkeästi päivästä toiseen yrittää kasvaa läpi asfaltin halkeaman? Mikseivät he huomaa maailman pieniä kauniita asioita vaan keskittyvät vihaan ja suruun?

Ehkä olen erilainen, ehkäpä juuri minä olen se omituinen joka poikkeaa massasta. Minulla ei ole kiire, istuudun puiston penkille ja katson merta. Se voima aalloissa on pelottava mutta vähintäänkin kiehtova. Pieni tuulen puuska saa pääni kääntymään sivulle, nään miehen, hänellä on koira mukanaan. Koira haluaisi haistella puiston puita ja nurmikkoa, mies huutaa ettei hänellä ole aikaa pysähdellä. Miksi hänellä on kiire? Miksei hän arvosta koiraansa että antaisi tämän haistella maailmaa?

Kerrostalon rappukäytävässä kuulen kuinka naapurin mies huutaa vaimolleen. Ovi aukeaa ja vaimo juoksee silmä mustana, itkien ulos. Siirryn syrjään ettei mies satuttaisi minua. Miksi mies on noin vihainen vaimolleen? Miksen minä uskaltanut astua riidan väliin?

Eksyin omassa  yksiössäni huoneisiin, pitkän etsinnän jälkeen istun sohvalle ja avaan telkkarin. Saippuasarjoja, Mainoksia, ihmediettejä, tosi-tv:tä, julkisuuden henkilöitä. OSTAOSTAMYYMYY, Miksi meitä aivopestään tuollaisella paskalla? Miksi meidän päähän ängetään tuollaisia asioita?

Kaupan kassalla kassaneiti kertoo ostosteni summan, katson häntä silmiin, huomaan väsymyksen. Maksan ostokseni ja annan hänelle ostamani tikkarin, toivon että edes tuo vaatimaton karkki piristäisi häntä edes vähän. Hänen naamalleen nousi hymy ja toivotin hyvää päivänjatkoa iloisesti vaikka sisälläni myrsky yltyi. Taas kadulla mietin miksi jätinkään ainoan ostokseni tuolle väsyneelle kassaneidille.. Koska jokaisen tulisi arvostaa kaikkea mitä hänellä on. Arvostin löytämääni 20senttistä ja päätin lahjoittaa sen eteenpäin toivoen että vielä tuo pieni ele lähtisi kiertämään ja muuttuisi suureksi.

Kävelen ohi leikkipuiston ja nään nuoren naisen kahden lapsen kanssa. Se viaton hymy lasten naamalla kertoo ilosta. Pysähdyn hetkeksi, katson jälleen ympärilleni. Nään vanhan miehen viinapullo kädessään sammuneena leikkipuiston reunalle. Mikä on saanut tuon lapsen noin iloiseksi? Onko hänellä rakastava perhe? Mikä on saanut tuon vanhan juopon tuohon tilanteeseen? Onko hän joutunut kokemaan liikaa vaikeita asioita?

Jos ihmiset pysähtyisivät ja katsoisivat ympärilleen mitä kaikkea heillä onkaan! Kaunis luonto, koira joka rakastaa sinua vaikket sinä arvostaisi tuota upeaa eläintä. Ja tärkeintä, muita ihmisiä! Jos pysähtyisit ja katsoisit kuinka moni ympärilläsi voi huonosti, voisit auttaa. Joskus pelkkä hymy vastaantulijalle saattaa pelastaa hänen ankean päivänsä. Mikseivät ihmiset hymyile toisille? Onko se tosiaankin niin vaikeaa? Koska et tunne häntä, ei sinun tarvitse huomioida häntä? Vihaamme toisiamme ja annamme sille liikaa valtaa. Ihmettelemme miksi elämä on epäreilua. Mietimme miksi maailma on näin kylmä paikka. Tahdomme kaiken mutta emme tahdo luopua mistään. Miksi? Koska olemme vain ihmisiä..

Yhtä kaikki se on, tämä liike levoton
Kaikki tahtoo sammuttaa rakkauden janoaan
Ja paljon siihen juoda saa
Sillä tuttuun helvettiin on helpompaa jäädä kii
Kuin mennä tietä uutta tuntematonta
Vaikka se viedä voi paratiisiin
Yhtä kaikki se on, sitä kaikki haluaa
Sitä yhtä ja ainoaa

Kaija Koo – Yhtä kaikki