Selaat arkistoa kohteelle Hyydykekakku.

Mansikkajuustokakku

29.6.2015 Kaikki

Tämäi hanan täyteläinen keskikesän juustokakku syntyy kesän tuoreista mansikoista, mutta talvella tätä voi valmistaa myös pakastemansikoista!


Katso myös kevyen sitruunajuustokakun ohje, joka keventää mukavasti kuumaa kesäpäivää!

 

Helppo        30min+ 6h hyytyminen

noin. 10-12palaa

 

Ainekset;

pohja;

160 g marie-tai muita ei makeita keksejä  ¤¤¤ korvaa gluteenittomilla kekseillä

5 rkl voita tai margariinia

täyte;

2 dl kuohu/vispikermaa

2 1/2 dl vaahtoutuvaa vanilijakastiketta

200 g maitorahkaa

250 g mascaroponea

250 g mansikoita

1 rkl mansikkamehutiivistettä

3 rkl kiehuvaa vettä

7 liivatetta

n. 4 rkl sokeria tarvittaessa

muuta;

24cm irtopohja vuoka

 

Valmistus;

Murskaa keksit esimerkiksi muovipussin sisällä kaulimen avulla. Lisää voi tai margariini ja sekoita se murujen joukkoon. Voit sulattaa voita huoletta, sillä voi jähmettyy ennen täytteen lisäämistä. Leivinpaperoi vuoka ja painele murut pohjalle. Pistä vuoka jääkaappiin. Kuvassa ei ole leivinpaperoitu reunoja! Ne voi leivinpaperoida.

IMG_3029

IMG_2665

 

 

 

 

 

 

Pistä liivatteet likoamaan kylmään vetteen.

Vispaa kuohukerma vaahdoksi sähkövatkaimella. Vaahdota, myös vanilijakestike eri kulhossa.Valitse vieä iso uusi kulho ja kaada mascapone ja maitorahka kulhoon ja sekoita ne hyvin yhteen. Huom tähän kulhoon tulee koko täyte joten valitse tarpeeksi iso! Noin. 3-4litraa tilavuutta.

Poista mansikoista karat ja huuhdo ne. Ota noin 5 mansikkaa erilleen koristelua varten!

Jos käytä ulkomaalaisia pakastemansikoita, muista kiehauttaa ne! Survo sauvasekoittimella mansikat soseeksi. Lisää mansikkasose maskarponemaitorahka kulhoon.

IMG_3039

 

 

 

 

 

 

Lisää myös vanilija vaahto ja kermavaahto seokseen.

IMG_3041

 

 

 

 

 

 

Sekoita hyvin. Maista seosta ja lisää tarvittaessa hiukan sokeria, sillä mansikkojen makeus vaihtelee. Purista liivaatteista ylimääräinen vesi pois ja liota ne hyvin kuumaan mehu vesiseokseen. Kaada liivatetta hyvin ohuena nauna täytteeseen samalla sekoittaen.

Kaada täyte vuokaan ja heiluttele hiukan jotta pinta tasoittuu.

IMG_3046

IMG_3048

 

 

 

 

 

 

Pistä jääkaappiin 6 tunniksi tai yön yli.

 

Koristele kakku tuoreilla mansikoilla ja säilytä kylmässä!

IMG_3052IMG_3053IMG_3055

 

 

 

 

Kakku säilyy noin 3 päivää jääkaappissa. Katso myös kevyen sitruunajuustokakun ohje!

IMG_3057IMG_3056IMG_3059IMG_3061

Kevyt sitruunajuustokakku

13.5.2015 Kaikki

Tämä sitruunainen ja erittäin kevyt kakku on raikas ja sopii hyvin kuumaan kesäpäivään! Gluteenittomaksi muunnettaessa!


Kakku on kevyt ja helppo tehdä.

 

helppo                  40 min+ 8 h jähmettyminen

 

Tarvikeet;

200g digestive ¤¤¤ korvaa gluteenittomilla digestive kekseillä

75g voita

 

Täyte;

6 liivatetta

1 sitruunan kuori

1 dl sitruunamehua   n.1-2 sitruunaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

2 dl rasvatonta mango jugurttia tai muu vastaava maku

250 g rasvatonta maitorahkaa

2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

4 valkuaista

Kiille;

3 liivatelehteä

4 dl appelsiinitäysmehua

 

Valmistus;

Murskaa keksit esimerkiksi pienen muovipussin sisällä pieniksi muruiksi. Lisää muruihin voi ja sekoita hyvin. Painele murut leivinpaperilla vuoratun irtopohjaisen kakkuvuuan pohjalle tiiviisti.

Jos haluat kakusta korkeamman, mutta kapeamman valitse 20cm levyinen, jos taas matalemman ja laajemman 24cm sopii hyvin. Itse käytin 20cm levyistä.

IMG_2665

 

 

 

 

 

Pistä liivatteet likoamaan kylmään veteen. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta sen kuori ja purista sitruunamehu. Sekoita  tuorejuusto, rahka, jugurtti, sokeri, vaniljasokeri ja kuoriraaste keskenään. Vaahdota valkuaiset.

Kiehauta sitruunamehu kattilassa ja lisää joukkoon ylimääräisestä vedestä puristetut liivatteet. Sekoita ja lisää tuorejuustoseokseen. Lisää valkuaisvaahto rauhallisesti sekoittaen. Sekoita kunnes aineet sekoittuneet. Tarkista makeus, sillä sitruunoiden happamuus vaihtelee.

Kaada täyte vuokaan ja laita jääkaappiin 4tunniksi.

IMG_2666IMG_2667

 

 

 

 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja kiehauta 1/2dl appelsiinimehusta. Lisää appelsiinimehuun puristetut liivatteet ja sekoita, kunnes liivatteet ovat sulaneet. Lisää loppu mehu ja kaada varovasti kakun päälle. Anna kakun olla vielä jääkaapissa n.4 tuntia.

Irrota kakku varovasti vuuasta ja koristele aluamallasi tavalla. Pitsirullien ja sokerimassa ruusujen ohje tulossa toukokuun lopulla! Kuvassa koristeltu tummasuklaa pitsirullilla, sokerimassaruusulla ja suklaaraasteella.

 

IMG_2681IMG_2676IMG_2677

resepti Kinuskikissalta, kuvat omiani