Selaat arkistoa kohteelle hyötyliikunta.

Päivä 52, eipä tullut mentyä salille

28.10.2015 Yleinen

2015-10-27 20.15.38Tänä aamuna heräsin ja ajattelin torkkua vielä hetken. Ei onnistunut. Sisäreidet olivat kipeänä vieläkin maanantain salikäynnistä. Niinpä päätin olla menemättä salille. Turha ottaa stressiä :) Kunhan ruokavalio on kunnossa, se vie jo pitkälle. Ja päivittäin tulee liikuttua hyötyliikuntana sen verran, että olen tyytyväinen siihen. Olenkin ruvennut ahmimaan aiheesta kirjallisuutta. Kuvassa oleva kirja ”Liikunta -paras lääke” on parhaillaan lukemisena. Kyseisestä kirjasta kirjoitan enemmän, kunhan olen lukenut sen.

Ateriat

  • klo 8.20 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 11.30 Pala täytettyä lihamureketta ja punajuurta 70g, 193 kcal
  • klo 13.45 Cafe Latte, rasvattomaan maitoon, 94 kcal
  • klo 16.10 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 20.00 Key Lime Pie -pirtelö, 144 kcal ja
  • Parapähkinä 6g sekä saksanpähkinä 5g, 71 kcal

2015-10-28 20.07.39

 

Auttamista vai karhunpalvelus?

13.3.2015 Yleinen

”Olen käynyt joka aamu kolaamassa naapurin vanhan pariskunnan pihan, kun on satanut lunta”
”Miksi?”
”Mitä miksi? Haluan auttaa, siitä tulee hyvä mieli!”
”No varmasti, mutta eivätkö kykene siihen itse?”
”Kyllä toki, he aina yhdessä tuossa kolailivat, toinen kolalla, toinen lapiolla. Kävi niin sääliksi, vanhat ihmiset..”

Keskustelu jatkui vielä ja selvisi, että tämä vanha pariskunta ei tokikaan ollut pyytänyt apua, kuka sellaista nykypäivänä kehtaisi tehdäkään, mutta että he voivat vielä ikäänsä nähden oikein hyvin, eikä ollut mitään terveydellistä syytä, miksi he oikeasti olisivat tarvinneet apua.. Mutta pian voi olla, jos kaikki tehdään heidän puolesta! Olipa tämä vanhempi nainen jopa yrittänyt, että kyllä he voivat itsekin lumityöt tehdä, mutta tuttavani oli vain väkisin halunnut auttaa. Hyvää tietenkin tarkoittaen..

Vielä kotona asuvien, vanhempien ihmisten voi olla hankala enää lähteä ryhmäliikuntatunneille tai kuntosaleille, ellei siellä ole vartavasiten ikä-ihmisille järjestettyä liikuntaa. Kävelylenkeillä sauvojen kanssa vanhempia näkee useinkin ja se onkin hyvä liikuntamuoto. Mutta nuo lumityöt, vielä yhteisenä puuhasteluna puolison kanssa, voi olla se yksi hyvin tärkeä hyötyliikunnan muoto näille vanhuksille, joka nimenomaan pitää heidän kunnossa, muun liikunnan ohessa.

Oma mummoni, lähempänä kahdeksaakymmentä, lypsää lehmät vielä aamuin illoin. Aluksi, lähimmäisenrakkaudesta minäkin, yritin jo patistaa laittamaan lehmät pois, lopettamaan työnteon ja rauhoittumaan. Lopulta mummoni kysyi minulta, että ”mitä minulle sitten jäisi, en osaa tehdä muutakaan?”

Niin. Ihminen, joka tottunut ruumiilliseen työhön, yhtäkkiä lopettaisi kaiken fyysisen uurastuksen, niin ei siitä voi seurata yhtään mitään hyvää. Päinvastoin. Olisiko mummu hyvin nopeasti laitospotilaana, kun kunto alkaisi hiipumaan, mahdollisesti hyvinkin nopeasti? Lypsyjen tilalle pitäisi jokatapauksessa saada jotain muuta.. Ja mummuni rakastaa lehmiään. Halailee niitä, puhelimessakin puhuu vain lehmistään. Vaikka on siinä tottakai poika apuna, ettei mummun yksin tarvitse selviytyä.

Se on selvä, ettei meistä kukaan ikuisesti jaksa, mutta yritetään ennemminkin kannustaa meille niin tärkeitä vanhuksiamme liikkumaan ja tekemään itse, toki tarvittaessa auttaen ja raskaimmat hommat tehden, ennemmin kuin tekisimme kaiken heidän puolesta? Tottakai, mikäs sen ihanempaa, kuin joskus mennä sen oman rakkaan vanhuksen luokse, siivota koko huusholli, laittaa ruokaa, leipoa, hieroa hartioita, tehdä jalkahoito ja mitä vain hemmotella keksii, mutta tällöinkin päivään voisi sisällyttää sen yhteisen kävelylenkin.

Olen työskennellyt jokusen vuoden vanhusten parissa, useassakin eri kohteessa. Niin laitoksissa, kuin kotihoidon ympäristössä. On ollut vuodepotilaita ja hyvinkin aktiivisia muistisairaita ja kaikkea siltä väliltä. Se, mitä olen aina yrittänyt painottaa ja mihin olen itse satsannut, on kuntouttavan työotteen käyttäminen. Sitä ei vain aina kaikki, varsinkaan omaiset, meinaa ymmärtää. Sehän on kuitenkin vain tietämättömyyttä, joten kannattaa istahtaa alas omaisten kanssa ja selittää heille, miksi tekee niin kuin tekee.

Vaikka tuntuisi kuinka kivalta ajatukselta, että omaa läheistä hemmoteltaisiin, hoitaja hakisi ruuan ruokalasta ja tämä mummu/pappa joutuisi siirtymään vain sängystä pöydän ääreen, tai tuo postin laatikosta sängyn viereen, niin mietipäs tarkemmin.. Eikö ole huomattavasti parempi vaihtoehto, että käsikynkkää kävelemme ne tärkeät askeleet itse ihan sinne ruokalaan asti ja täten saamme hyötyliikuntaa ja lisäksi myös sosiaalisuutta, kun vanhus pääsee juttelemaan muiden vanhusten kanssa? Se ei ole hoitajan laiskuutta tai ilkeyttä, ettei viitsisi hakea sitä ruokaa tai postia laatikosta, vaan päinvastoin. Tähän yhdessä kulkemiseen saattaa kulua jopa huomattavasti enemmän aikaa ja tällöin tulee odottaa vanhus myös syömästä, että saa avustettua hänet takaisin huoneeseensa!

Toiminnalla on aina jokin taka-ajatus ja se on ainakin omalla kohdallani vain se, että sinulle niin rakas läheisesi saisi niitä tärkeitä askelia, mahdollisesti raitista ilmaa postinhakureissulla jne..
Olenpa jopa törmännyt ärtyneeseen omaiseen, kun kävelytin hänen äitiään ihan vain käytävää edestakaisin, jääden matkan varrella ihastelemaan tauluja ja maisemia ikkunoista hänen kanssaan.. Se oli kuulemma kidutusta ja minulta laiskuutta, kun en ollut viitsinyt hakea pyörätuolia. Valitettavasti potilas itse ei kyennyt enää kommunikoimaan sanoin ja täten kertomaan pojalleen, että oikeasti nautti siitä. Oli iloinen siitä. Mutta minä onneksi tiesin sen, koska pelkkä astuminen hänen huoneeseen sai hymyn hänen kasvoilleen ja hän alkoi nousta sängystään, etsi kävelykeppiään ja tiesi heti, että nyt tuli hoitaja, joka vie häntä kävelylle.. Ja palkinnoksi sain halauksen jokaisen kävelylenkkimme päätteeksi ja kauniin letin pitkiin hiuksiini. Ja olen ihan varma, että vaikka tietysti jossain vaiheessa kävelymme vaihtui pyörätuolista maisemien ihasteluun ja lopulta sängystä ei enää noustukaan, vaan ihasteltiin maisemia vain kirjoista, niin saimme monia lisäviikkoja siihen nähden, että sieltä sängynpohjalta emme olisi nousseet laisinkaan kävelemään, vaan menty alusta alkaen pyörätuolilla, kuten poika huutaen vaati.

Joten nyt, hyvin tärkeä asia; Kaiken puolesta tekemisen sijaan vanhuksemme tarvitsevat meiltä yhteistä aikaa, rakkautta, huolenpitoa ja omaa kuntoaan vastaava avustamista.. Annetaan heidän tehdä lumityöt, jos he niistä nauttivat ja siihen kykenevät. Annetaan hakea posti, viedä roskat.. Annetaan ottaa se imuri ja rätti ja siivotaan yhdessä.. Vielä tulee sekin aika, kun eivät niihin enää kykene ja tällöin apumme on korvaamatonta, mutta siihen asti yritetään saada niitä yhteisiä hetkiä lisää ja niitä ei tule passaamalla! Kaikella rakkaudella…