Selaat arkistoa kohteelle Hülkenberg.

F1 2017 alkukausi osa 1

15.8.2017 Näkökulma

F1-sarja viettää tällä hetkellä ansaittua kesälomaa, joten on hyvä aika tarkastella kauden avauspuoliskoa. Avausosassa käydään läpi kärkikymmenikön jälkimmäisellä puoliskolla majailevat tallit.

10. Sauber F1 Team

25-vuotisjuhliaan viettävälle Sauber-tallille alkukausi on ollut jälleen kerran haastava. Sveitsiläistallin uudeksi kuljettajaksi pestattu Pascal Wehrlein joutui jättämään kauden kaksi ensimmäistä kilpailua väliin Race of Champions -kisassa saadun niskavamman vuoksi. Saksalaisen tilalle nostettu Antonio Giovinazzi ajoi hienosti Australian avauksessa 12:nneksi. Italialaiselle koitti kuitenkin karu arki seuraavana kisaviikonloppuna, kun Giovinazzi ajoi sekä aika-ajoissa että kisassa ulos – ja vieläpä lähes täsmälleen samassa paikassa!

Wehrlein palasi radoille Bahrainissa, jossa hän löi heti aika-ajoissa tallikaverinsa Marcus Ericssonin. 22-vuotias saksalainen löi ruotsalaisen tallikaverinsa myös kisassa, sillä Wehrlein oli ruutulipulla 11:s. Avauspisteet hän saavutti Espanjan GP:n kahdeksannella sijallaan, kun Wehrlein ajoi muista poiketen yhden pysähdyksen taktiikalla. Kyseessä oli saksalaisen ensimmäiset pisteet sitten Manorilla saavutetun 10. sijan edellisenä vuonna Itävallassa. Pistetili karttui vielä Azerbaidjanin GP:ssä, kun Wehrlein löi Ericssonin taistelussa viimeisestä pistesijasta.

Sauberin kannalta hyvä juttu on se, että heillä on jo enemmän pisteitä kuin viime kaudella (5 vs. 2). Huono juttu on se, että heillä on hitain auto tällä hetkellä, eikä autoon ole odotettavissa isoja päivityksiä enää tämän kauden aikana. Sauberin täytyy loppukauden aikana käyttää kaikki mahdolliset pistesaumansa hyödykseen, mikäli he aikovat parantaa viimevuotista sijoitustaan.

Lähitulevaisuus

Tällä hetkellä Sauberin lähitulevaisuus näyttäisi olevan turvattuna. Kun moottorisopimus Hondan kanssa raukesi, niin tallipäällikkö Monisha Kaltenborn jätti tiimin. Kaltenbornin tilalle palkattu Frederic Vasseur on pätevä korvaaja, sillä hän omistaa useita pienemmissä formulaluokissa kilpailevia talleja.

Sauber teki juuri ennen kesätaukoa jatkosopimuksen Ferrarin kanssa. Poikkeuksena on vaan se, että Ferrari toimittaa ensi kaudesta lähtien sen hetkiset voimanlähteensä myös Sauberille. Aiemmin Sauber on joutunut ajamaan Ferraria vuotta vanhemmilla moottoreilla.

Ferrari-diili aiheuttaa kuitenkin ongelman, sillä Sauberilla ei ole riittävästi tilaa mahdollisille kuljettajille. Ericsson ei ole näillä näkymin lähdössä ainakaan mihinkään, sillä osa Sauberin taloudellisista tukijoista kuuluvat myös ruotsalaiskuskin taustajoukkoihin. Toiselle kuskipaikalle ovat ehdolla Wehrlein, Giovinazzi ja Charles Leclerc. Wehrlein voisi löytää Mercedes-kytköksen avulla tallipaikan Williamsilta, jos Lance Stroll lähtisi Force Indialle.

Jos Ferrari painostaa ottamaan akatemiakuskeistaan joko Giovinazzin tai Leclercin, niin valitsisin ehdottomasti monacolaisen Leclercin. Vaikka Giovinazzi on kuskeista vanhempi, niin Leclerc on mielestäni kuljettajana varmempi. Giovinazzi oli viime vuonna GP2-sarjan toinen, mutta tuolloin sarjan kärkikuskit ajoivat huomattavasti epätasaisemmin kuin Leclerc tällä kaudella. LecLercin dominanssi tämänvuotisessa F2-sarjassa on muistuttanut Stoffel Vandoornea GP2-sarjassa kaudella 2015.

Luulen, että Wehrlein saa siis etsiä itselleen uuden ajopaikan ensi kaudeksi. Wehrleinin ajopaikan ottaa mielestäni Ferrari-lupaus Leclerc, sillä hän on nopeampi sekä kypsempi kuljettajana kuin Giovinazzi.

9. McLaren-Honda

Talvitesteistä asti oli jo nähtävissä, että McLaren-Honda ei vielä tälläkään kaudella taistele palkintosijoista. Kaudesta on vielä toinen puolisko ajamatta, mutta kausi on varmasti tuntunut jo pitkältä Fernando Alonsolle ja Stoffel Vandoornelle.

Vielä ei ole edes varmuutta, että toimittaako Honda McLarenille voimanlähteet myös ensi kaudella, mutta aika on jo vähissä, mikäli McLaren suunnittelisi moottorikumppanin vaihtamista. McLaren on kuitenkin osoittanut viimeistään tällä kaudella, että auton rungossa ei ole isoja heikkouksia. Jos he saisivat kilpailukykyisen moottorin, niin palkintosijat eivät olisi hirveän kaukana.

Alonsolle kauden kohokohta oli varmasti tuo Indianapolisin 500 mailin kisaan osallistuminen, mikä harmittavasti päättyi moottoririkkoon. Huhut ovat viemässä kaksinkertaista maailmanmestaria takaisin Indycar-sarjaan jo tämän kauden puolella. Alonson huippusuoritukset kuninkuusluokasta löytyvät Unkarin kuudennesta ja Azerbaidjanin yhdeksännestä sijasta.

GP2-mestari ja F1-tulokas Vandoornella on takanaan vaikea alkukausi. Kuten useat sisäpiiriläiset ovat kertoneet, niin tämä on yksi vaikeimmista kausista aloittaa F1-sarjassa. 25-vuotias belgialainen on parantanut varsinkin viimeisissä neljässä kisassa, sillä hän on niissä kaikissa ajanut 12 parhaimman joukossa ruutulipulle. Parhaimpana saavutuksenaan Unkarin 10. sija ja pistetilin avaus.

Lähitulevaisuus

Vandoornella on monivuotinen sopimus brittitallin kanssa, joten hän ajaa varmasti McLarenilla myös ensi kaudella. Kysymys kuuluukin, että mitä tekee Alonso? Mercedes olisi mielestäni hullu, jos se vaihtaisi loistavasti ajaneen Valtteri Bottaksen kuljettajaan, joka on viimeksi voittanut maailmanmestaruuden yli 10 vuotta sitten.

En usko kaksinkertaisen maailmanmestarin siirtyvän myöskään Indycar-sarjaan puhtaasti rahallisista syistä. Honda tarjoaa varmasti yli 30 miljoonaa euroa, mitä hän ei todellakaan saa Yhdysvaltain suurimmasta formulasarjasta. Uskon, että joko Alonso jatkaa McLarenilla tai sitten hän lopettaa uransa.

8. Renault Sport F1 Team

Ranskalaisjätti Renault osti kauden 2015 päätteeksi Lotus-tallin itselleen. Varsinkin viime vuosi oli siirtymävaihe ranskalaistallille. Tällä kaudella Nico Hülkenberg on väläytellyt viidellä pistesijallaan, joista parhaimpina Espanjan ja Britannian kuudennet sijat. Hülkenberg harmittelee varmasti Bakun katuradalla ajettua osakilpailua, sillä hän olisi voinut ottaa siellä uransa ensimmäisen voiton tai palkintosijan ilman omaa ajovirheestä seurannut ulosajoaan.

Jolyon Palmer jäi varsinkin alkukaudesta pahasti saksalaisen tallikaverinsa varjoon, mutta viimeisten kisojen aikana hän on hieman kuronut eroa kiinni. Silti Hülkenberg on edelleen ainoa Renault-kuljettajista, joka on saavuttanut MM-pisteitä.

Lähitulevaisuus

Renault voi ehkä haastaa Haasin taistelussa seitsemännestä sijasta, mutta se vaatii pisteitä molemmilta ranskalaistallin kuljettajilta. Hülkenberg ajaa varmasti myös ensi kaudella ranskalaistiimissä. Palmerin tulevaisuus on vuorostaan erittäin epävarma, sillä Renault on tuomassa rallionnettomuudessa vakavasti loukkaantunutta Robert Kubicaa takaisin kuninkuusluokkaan.

Kubica ajoi vakuuttavat testit Unkarissa tämänvuotisella autolla kaksi viikkoa sitten. Luulen, että puolalainen tarvitsee vielä muutaman testin lisää, jotta voidaan olla täysin varmoja puolalaisen suorituskyvystä. Uskon, että Palmer saa pitää paikkansa ainakin nämä kaksi viimeistä Euroopassa ajettavaa kisaa, joiden jälkeen tilannetta katsotaan uudemman kerran riippuen brittikuskin suorituskyvystä.

7. Haas F1 Team

Toista kauttaan kuninkuusluokassa ajava yhdysvaltalaistiimi Haas on onnistunut ällistyttävän hyvin haastamaan muita vakiintuneita talleja. Haas on jo nyt kerännyt viimevuotisen pistemääränsä, vaikka tällä kaudella he eivät ole vielä yltäneet viiden joukkoon. Yhdysvaltalaistiimi on kerännyt pisteitä seitsemästä kisasta, kun viime vuonna pisteitä tuli neljästä kisasta alkukaudella.

Romain Grosjean ja Kevin Magnussen ovat myös paljon tasaisempia pari kuin Grosjean-Esteban Gutierrez, sillä Grosjean on 13:s ja Magnussen 14:s pisteissä. Viime kaudella Gutierrez ei kerännyt pistettäkään. Haas on tietysti myös hyötynyt siitä työstä, mitä Ferrari on viimeisen vuoden aikana tehnyt moottoripuolella.

Lähitulevaisuus

Haas jatkaa samalla kuljettajakaksikolla myös ensi kaudella, mikä on loistava asia yhdysvaltalaistiimille. Loppukausi näyttää, että riittävätkö Haasin resurssit kehittämään autoansa kauden loppuun asti, sillä viime kaudella he saavuttivat vain yhden pistesijan kauden jälkimmäisellä puoliskolla. Luulen, että pisteitä voi tulla vielä useammasta kisasta loppukauden aikana. Veikkaisin jopa Grosjeanin yltävän kärkiviisikkoon jossain loppukauden kisassa.

Yhteistyö Ferrarin kanssa jatkuu myös ensi kaudella, joten he saavat nauttia siitä kovasta työstä, mitä Ferrari on onnistunut tekemään moottoripuolella myös tulevaisuudessa. Vaikka uusin moottoripäivitys on edelleen vain Ferrarilla, niin yhdysvaltalaistiimi on rakentanut hyvän rungon moottorin ympärille.

6. Scuderia Toro Rosso

Toro Rosso aloitti kauden samalla kuljettajakaksikolla, jolla he päättivät viime kauden. Carlos Sainz on kerännyt pisteitä jokaisesta kisasta, jossa hän on ruutulipun nähnyt. Vuorostaan Daniil Kvjat aloitti kauden Australian yhdeksännellä sijalla, mutta pisteitä on kertynyt sen jälkeen vain Espanjasta. Kvjat lähti kesätauolle kuuden kilpailun pisteettömässä putkessa, mikä ei ole hyvä asia hänen tulevaisuutensa kannalta.

Kvjatin ja Sainzin välit tulehtuivat, kun Sainz ei suostunut antamaan vetoapua tallikaverilleen aika-ajoissa, sillä molemmat olivat sopineet auttavansa toisia vuorotellen kauden aikana. Kaiken huippuna oli Britannian GP, jossa Kvjat ajautui kaksinkamppailun seurauksena suoraan tallikaverinsa kylkeen, mikä päätti molempien kisat.

Lähitulevaisuus

En usko, että se on Toro Rosson etujen mukaista jatkaa kyseisellä kuljettajakaksikolla myös ensi kaudella. Luulenpa, että Sainz voi hyvinkin olla Alonson korvaaja McLarenilla, mikäli Honda ei saa kaksinkertaista maailmanmestaria vakuuttuneeksi brittitallin suorituskyvystä.

Myös huhut Hondan mahdollisesta siirtymisestä Toro Rosson moottorikumppaniksi saattaisivat myös avata ovia uusille kuljettajille, jos tallin omistajatahoissa tapahtuisi samalla myös muutoksia. Tulevaisuus näyttää, että mitä tapahtuu moottoririntamalla.

Ensiksi Toro Rosson täytyy saada kuljettajat keinolla millä hyvänsä ajamaan järkevästi radalla, sillä kolareita tallikaverien välillä ei saisi tapahtua, mutta niitä on varsinkin tällä kaudella nähty yllättävän runsaasti viikonlopusta toiseen.

Jälkimmäinen osa tämän kauden alkupuoliskosta julkaistaan ensi viikon alussa.

Hamilton siirsi mestaruusjuhlat päätöskisaan

14.11.2016 F1-kisat

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi sunnuntaina voittoon dramaattisessa Brasilian GP:ssä, josta ei puuttunut ulosajoja sekä näyttäviä ohituksia. Hamilton siirsi voitollaan MM-tittelin kohtalon kauden päätöskisaan.

Hamilton kontrolloi kisaa helponnäköisesti kärkipaikalla, eikä luopunut johtoasemastaan missään vaiheessa. Red Bullin Max Verstappen olisi saattanut tehdä Hamiltonin kisasta vaikean, mutta nuori hollantilainen sortui ajovirheeseen, jonka jälkeen Red Bull epäonnistui rengastaktiikassaan.

Verstappen putosi letkan hännille, mutta useiden näyttävien ohitusten jälkeen, hän nousi lopulta uskomattomasti palkintokorokkeen kolmannelle paikalle. Vaikka en pidä Verstappenin asenteesta, niin hän oli ehkäpä ainoa kuljettaja, joka näytti nauttivan ajamisesta sateella. MM-sarjaa johtava Nico Rosberg huokaisi varmasti helpotuksesta, sillä Verstappen sekä puolittainen pyörähdys olisivat voineet rokottaa Mercedes-kuskin pistepottia Brasiliasta.

Rosbergin toinen sija Brasiliassa tarkoittaa sitä, että hän voi kolmannellakin sijalla varmistaa maailmanmestaruuden Abu Dhabissa, vaikka Hamilton voittaisi. Näin ollen Hamilton, joka on nyt voittanut idolinsa Ayrton Sennan kotiradalla sekä ensimmäinen 24:llä eri radalla GP-kisan voittanut kuljettaja, tarvitsee pienimuotoisen ihmeen päätöskisassa, mikäli hallitseva maailmanmestari mielii uusia maailmanmestaruutensa.

Räikkösen ulosajo säikäytti

Ferrarin Kimi Räikkönen roikkui aina ensimmäiseen turva-autoon asti palkintosijan tuntumassa, kunnes hän pyörähti uusintalähdössä pääsuoralla. Räikkösen Ferrari pyörähti vaarallisesti pääsuoran poikki, mutta onni oli tällä kertaa suomalaisen puolella, sillä ainekset hengenvaaralliseen onnettomuuteen olivat olemassa.

Mielestäni Räikkösen Ferrarista saattoi puhjeta rengas, sillä onboard-kamerasta katsottuna ulosajo ei näyttänyt tavalliselta vesiliirrolta. Räikkönen ei itse kommentoinut renkaita kuin vaan toteamalla, että 2000-luvun alkupuolella ei saderenkailla ollut minkäänlaisia vaikeuksia ajaa näissä olosuhteissa. Ferrarin huono taktiikka hautasi Sebastian Vettelin keskikastiin, mutta saksalainen nousi lopulta viidenneksi häviten vain sekunnin Force Indian Sergio Perezille.

Williamsin kohtalo sinetöity

Williams tarvitsi ihmettä Brasiliasta, mutta sitä ei tullut, sillä molemmat kuskit jäivät ilman pisteitä, kun taas Force Indian Perez oli neljäs ja Nico Hülkenberg seitsemäs. Näin ollen intialaistiimi jättää Williamsin autonvalmistajien pistetaulukossa viidenneksi. Tällä tappiolla voi olla vaikutuksia myös Williamsin ensi kauden budjettiin.

Valtteri Bottaksen ja Felipe Massan kisat menivät piloille, sillä Williams vaihtoi liian aikaisin välikelin renkaille. Massan viimeinen kotikisa päättyi ulosajoon, minkä jälkeen brasilialainen otettiin näyttävästi vastaan varikkosuoralla.

Päättäjillä pallo pahasti hukassa

Mielestäni kisaa olisi kannattanut suoraan siirtää tunnilla, sillä kilpailun johto sääti turva-auton kanssa oikein urakalla. Välillä ajeltiin, kun ei olisi pitänyt ja välillä taas lopetettiin ajaminen, vaikka sade oli hiipunut. Toivottavasti ensi kaudeksi rengasvalmistaja Pirelli saa kehitettyä huomattavasti paremmat saderenkaat.

Kilpailun tuomaristo saa myös sapiskaa, sillä Red Bullin Daniel Ricciardo tuli varikolle, kun varikko oli suljettu. Ennen vastaavasta rikkeestä on saanut 10 sekunnin Stop & Go -rangaistuksen tai jopa hylkäyksen. Tällä kertaa Ricciardo selvisi pelkällä viiden sekunnin aikasakolla, eikä hän lopulta hyötynyt varikkokäynnistään, mutta sen ei pitäisi lieventää rangaistusta.

Kisa oli merkittävä Sauberille, sillä Felipe Nasrin yhdeksännen sijan myötä sveitsiläistiimi nousi autonvalmistajien MM-sarjassa ohi Manorin. 9. sija saattaa olla useiden miljoonien eurojen arvoinen, sillä vain 10 parasta tiimiä saa palkintorahoja kauden päätteeksi.

Pitkään peräti neljäntenä roikkunut Toro Rosson Carlos Sainz ajoi erittäin hyvää kisaa, mutta sivusi lopulta uransa parasta sijoitustaan, kun espanjalainen ylitti ruutulipun kuudentena. Myös Esteban Ocon oli pitkään pistetaistossa, mutta auto ei lopulta ollut riittävän nopea kärkikymmenikköön. Manorille kesken kauden noussut Ocon ajaa ensi kaudella Force Indian väreissä.

Haasille parhaan lähtöruudun hankkinut Romain Grosjean ei päässyt edes starttaamaan seitsemännestä lähtöruudusta, sillä hän oli haastavien olosuhteiden ensimmäinen uhri, kun ranskalainen ajoi seinään jo matkalla lähtöruudukkoon. Ilman jatkosopimusta Haasin kanssa jäänyt Esteban Gutierrez otti yhteen tiiminsä kanssa niin suullisesti kuin myös fyysisesti taiston tauottua.

F1-historian 67. kausi huipentuu kahden viikon kuluttua Abu Dhabissa.

Lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne 20/21 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne

Red Bullit haastajina Meksikon voittotaisteluun

30.10.2016 F1-ennakot

Vaikka Mercedes-kuskit valloittivatkin eturivin sunnuntaiseen Meksikoon GP:hen, niin he saavat tarkkailla erityisesti Red Bull-kuskeja.

MM-taistelussa takaa-ajajan roolissa oleva Lewis Hamilton kiidätti hopeanuolensa jälleen kerran paalupaikalle. Pitkään näytti jo siltä, että MM-sarjaa johtava Nico Rosberg joutuu tyytymään vasta neljänteen lähtöruutuun, mutta viimeinen yritys nosti saksalaisen eturivin toiseen lähtöruutuun.

Pehmeillä renkailla kisaan starttaava MM-sarjan kärkikaksikko saa katsoa lähdössä peileihinsä, sillä toisesta rivistä hyökkäävät Red Bullit superpehmeillä renkailla. Red Bull oli erittäin vahva pitkissä vedoissa perjantain harjoituksissa, joten nähtäisiinkö Meksikossa Max Verstappen ja Daniel Ricciardo tosissaan taistelemassa voitosta.

Räikkösellä teknisiä ongelmia

Ferrarin Kimi Räikkönen löi jälleen tallikaverinsa Sebastian Vettelin, kun Räikkönen oli kuudes ja Vettel seitsemäs. Räikkönen kärsi aika-ajon viimeisellä osiolla moottoriongelmasta, mikä toivottavasti ei tarkoita lähtöruuturangaistuksia. Räikkönen kavensi aika-ajot tallikaveriaan vastaan tilanteeseen 10-9, mikä on huomattavasti parempi saldo kuin 12 kk sitten.

Räikkönen epäili, että Ferrarista jäi paljon vauhtia piiloon, joten toivottavasti Maranellon punaiset värit loistavat itse sunnuntain kisassa. Jos Räikkönen ei saa lähtöruuturangaistuksia, niin hän ajaa kärkiviisikon sijoituksista.

Bottaksen tähtäimessä Force Indiat

Williamsin Valtteri Bottas oli jälleen tallikaveri Felipe Massaa nopeampi, kun Williams-kuskit miehittivät sijat kahdeksan ja yhdeksän. Itse kisassa Williams lähtee jahtaamaan Force Indian kahdeksan pisteen suuruista johtoa autonvalmistajien MM-sarjassa.

Force Indian Nico Hülkenberg lähtee viidentenä ja tallikaveri Sergio Perez 12:ntena, joten Williamsin varikkomuurilla pitää olla hereillä, jotta molemmat kuskit eivät putoa kummankin Force Indian taakse ensimmäisten varikkopysähdysten jälkeen. Bottas taistelee kisassa jäännöspisteistä eli sijoista 7-10.

Meksikon GP:n lähtövalot sammuvat iltayhdeksältä Suomen aikaa.

Lähtöjärjestys

Hamilton jälleen voittoisa Austinissa

24.10.2016 F1-kisat

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi neljännen kerran voittoon Yhdysvaltain GP:ssä, joka ajettiin nyt viidennen kerran Teksasin Austinissa sijaitsevalla Circuit of the Americasin -radalla. Hamiltonille voitto oli jo uran viides Yhdysvaltain osakilpailuissa.

Paalumies Hamilton sai vihdoinkin hyvän lähdön kilpailuun, eikä menettänyt kärkipaikkaansa kuin vain varikkopysähdysten ajaksi. Voitto tuli hallitsevalle maailmanmestarille makoisaan paikkaan, sillä viimeksi Hamilton juhli osakilpailuvoittoa heinäkuussa Saksan Hockenheimissa.

Hamilton nousi voittonsa myötä vasta kolmanneksi F1-kuljettajaksi, joka on saavuttanut urallaan vähintään 50 GP-voittoa. Kolminkertaisen maailmanmestarin edellä ovat vain Alain Prost (51) ja Michael Schumacher (91).

Rosbergille suuri torjuntavoitto

Mercedeksen Nico Rosbergilla ei ollut yhtä helppo kisa kuin tallikaverillaan. Pehmeillä renkailla startannut Rosberg ei saanut yhtä hyvää lähtöä kuin tallikaveri Hamilton, sillä saksalaiskuski joutui taipumaan superpehmeillä startanneelle Daniel Ricciardolle.

Rosberg ajoi pitkään kolmantena, sillä häntä kovasti hiillostanut Red Bullin Max Verstappen kurvasi ilmoittamatta varikolle, kun itävaltalaistallin mekaanikot eivät olleet valmiina pysähdykseen. Hitaan stopin jälkeen Verstappenin auto pysähtyikin hetkeä myöhemmin radan varteen, mikä tarkoitti virtuaalista turva-autoa.

Verstappenin keskeytys oli Rosbergin pelastus, sillä hän ei ollut vielä pysähtynyt, kun taas Verstappenin tallikaveri Ricciardo oli jo pysähtynyt, joten Mercedes-kuski sai käytännössä viimeisen pysähdyksensä ilmaisiksi. Näin ollen Rosberg oli ruutulipulla toinen ja Ricciardo kolmas.

Rosbergin toinen sija tarkoitti sitä, että hänen MM-johtonsa kaventui 26 pisteeseen, kun vielä kolme osakilpailua on ajamatta. Saksalaiselle riittää edelleen toiset sijat maailmanmestaruuden varmistamiseen, vaikka tallikaveri Hamilton voittaisi kaikki loput osakilpailut.

Ferrari pilasi Räikkösen kisan varikolla

Viidennestä lähtöruudusta startannut Ferrarin Kimi Räikkönen nousi hienosti neljänneksi avausmutkaan tultaessa. Räikkönen pystyi superpehmeillä renkaillaan haastamaan koko avausstintin ajan pykälää kovemmilla renkailla ajaneen Rosbergin.

Räikkönen oli ensimmäisiä autoja, joka siirtyi superpehmeistä pehmeisiin renkaisiin. Valitettavasti suomalaisen Ferrari ei sopinut laisinkaan pehmeille renkaille, sillä hän joutui Verstappenin ohittamaksi hetkeä myöhemmin. Ferrarin suomalaiskuskin vauhti palasi hurjaksi, kun hän siirtyi hieman ennen kisan puoltaväliä takaisin superpehmeisiin.

Kun Räikkönen tuli tekemään kolmatta ja samalla viimeistä pysähdystään, niin Ferrarille sattui anteeksiantamaton virhe, sillä suomalainen päästettiin liikkeelle ennen kuin oikea takapyörä oli kunnolla kiinnitetty. Räikkönen ei voinut asialle mitään, sillä hänelle näytettiin vihreää valoa, vaikka takapyörä ei ollut vielä kunnolla kiinni. Tästä seurauksena harmillinen keskeytys, kun Ferrarilla oli loistava mahdollisuus ottaa Red Bullia kiinni tallipisteissä.

Näin neljännen sijan peri Ferrarin Sebastian Vettel, joka oli läpi viikonlopun hitaampi Ferrari-kuljettajista. Vettel on muutenkin ollut jollain tavalla vaisu kauden jälkimmäisellä puoliskolla. Saapa nähdä, että jatkuuko sama meno myös kauden loppuun saakka.

Bottaksen kisa piloille avausmutkassa

Williamsin Valtteri Bottaksen kisa meni pieleen jo ennen kuin se ehti edes alkamaan. Bottas osui yhteen Force Indian Nico Hülkenbergin kanssa avausmutkassa, kun Force India-kuski joutui väistämään yllättäen oven sulkenutta Vetteliä.

Bottas kärsi rengasrikon, joka aiheutti myös mittavia vahinkoja pohjalevyyn, kun Williams-kuski mateli takaisin varikolle kolmella pyörällä. Tallin laskelmien mukaan Bottas menetti 0,3 – 0,5 sekuntia vauhtia per kierros. Bottas oli ruutulipulla 16:s.

McLaren-Hondan Fernando Alonso vastasi kisan näyttävimmistä ohituksista, kun hän väänsi itsensä väkisin sekä Williamsin Felipe Massan että Toro Rosson Carlos Sainzin ohitse. Alonso oli ruutulipulla peräti viides. Jenson Button vielä lisäsi McLaren-tallin pistetiliä yhdeksännellä sijallaan.

Force Indian Sergio Perez nousi kahdeksanneksi, kun hän joutui avauskierroksella juuri Sainzin pyöräyttämäksi. Massa otti siis seitsemännellä sijallaan vain kaksi pistettä enemmän kuin Force India, joka johtaa yhä kahdeksalla pisteellä taistelua autonvalmistajien neljännestä sijasta.

Romain Grosjean otti Haas-tallille sen kotikisassaan kymmenennen sijan eli yhden MM-pisteen.

F1-kausi jatkuu jo tulevana viikonloppuna Meksikon Autodromo Hermanos Rodriguezin radalla.

Yhdysvaltain GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne 18/21 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne

Lewis Hamilton vihdoin paalulle Teksasissa

23.10.2016 F1-ennakot

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi paalupaikalle Yhdysvaltain GP:n aika-ajoissa lauantaina. Paalupaikka oli Hamiltonille ensimmäinen Circuit of the Americas -radalla.

Hamilton on kahtena edellisenä kautena joutunut myöntämään Mercedes-tallikaverinsa Nico Rosbergin Yhdysvaltain GP:n aika-ajoissa paremmaksi, mutta hallitseva maailmanmestari onnistui vihdoinkin lauantaina kukistamaan Rosbergin. Paalulta Hamiltonin on ainakin henkisesti helpompi lähteä kaventamaan tallikaverinsa 33 pisteen suuruista MM-johtoa sunnuntaina.

Mielenkiintoista on nähdä, että mitä tapahtuu lähdössä, sillä kärkinelikosta vain kolmantena starttaava Red Bullin Daniel Ricciardo on liikkeellä superpehmeillä renkailla. Hamilton, Rosberg sekä Red Bullin Max Verstappen lähtevät kaikki liikkeelle pehmeillä renkailla. En olisi yllättynyt, vaikka avausmutkassa rytisisi, sillä lähtökiihdytys tehdään jyrkkään ylämäkeen, joten avausmutkan leikkauspistettä on vaikeata nähdä.

Hamiltonille avain voittoon löytyy hyvästä startista sekä oikea-aikaisista pysähdyksistä.

Räikkönen löi jälleen tallikaverinsa

Ferrarin Kimi Räikkönen on äitynyt hyvään aika-ajovireeseen kauden jälkimmäisellä puoliskolla. Räikkönen on pystynyt lyömään Sebastian Vettelin neljästi lauantaisin, kun kesätauon jälkeen on nyt kuudet aika-ajot ajettu. Asiasta merkittävän tekee se, että Vetteliä pidetään yhtenä lähtöruudukon parhaimmista aika-ajoajajista, kun taas Räikköselle aika-ajot ovat olleet heikkous jo tovin verran.

Räikkönen oli siis viides Yhdysvaltain aika-ajoissa ennen tallikaveriaan. Ellei edessä tapahdu jotain merkittävää, niin Ferrarin vauhti ei riitä viidettä sijaa korkeammalle, joten pahasti näyttää siltä, että Räikkönen ajaa tallikaveriansa vastaan tuosta viidennestä sijasta sunnuntaina.

Bottas nopeampi Williams-kuskeista

Williamsin Valtteri Bottas oli kahdeksas ennen tallikaveri Felipe Massaa. Williams-kaksikon eteen kiilasi kuitenkin vastikään monivuotisen sopimuksen Renaultin kanssa tehnyt Nico Hülkenberg. Force Indian Hülkenberg oli aika-ajojen seitsemäs, mikä oli huono asia autonvalmistajien neljännestä sijasta heidän kanssaan taistelevan Williamsin kannalta.

Pahoin pelkään, että Williamsin vauhti ei riitä sunnuntaina taistelussa Force Indiaa vastaan, sillä he saavat tarkkailla erityisesti kärkikymmenikön ulkopuolelta starttaavaa Force Indian Sergio Pereziä. Näkisin Bottaksen ajavan kisassa pistesijoista 8-10.

Ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä edessä kilpaileva Haas-talli on ollut suurissa ongelmissa myös tänäkin viikonloppuna. Perjantain harjoituksissa Haasin autoista irtosi lukuisia osia, joten Esteban Gutierrez ja Romain Grosjean voivat olla onnellisia, jos he edes selviävät ruutulipulle sunnuntain kisassa.

Yhdysvaltain GP:n lähtövalot sammuvat klo 22 Suomen aikaa.

Lähtöjärjestys

Rosberg jälleen paalulle Hockenheimissa

31.7.2016 F1-ennakot

Mercedeksen Nico Rosberg ajoi kotiyleisönsä edessä paalulle, kun F1-sarja palasi vuoden tauon jälkeen takaisin Saksan Hockenheimin radalle.

Rosberg kokosi hyvin itsensä viimeiseen vetoon, sillä hän joutui keskeyttämään ensimmäisen vetonsa teknisten ongelmien vuoksi. Saksalainen pääsee näin ollen paalupaikalta uusimaan toissa vuoden voittoansa.

Eturivistä starttaava Mercedes-tallikaveri Lewis Hamilton hakee Unkarin toisintoa eli lähdössä ohi ja karkuun Rosbergilta. Jos Mercedekset ei kärsi teknisistä ongelmista, niin se kumpi on letkan kärjessä avausmutkasta tullessa, todennäköisesti juhlii Saksan GP:n voittoa.

Red Bull kiilannut Ferrarin edelle

Ferrari on nyt pudonnut kolmanneksi nopeimmaksi talliksi, sillä Hockenheimin ei pitänyt sopia Red Bullille, mutta silti molemmat Red Bull-kuskit päihittivät Ferrari-kuskit aika-ajoissa. Toivottavasti Ferrari löytää suorituskykyä kesätauon aikana, sillä muuten on Ferrari-faneille piinallisen pitkä loppukausi luvassa. Teknisen johtajan James Allisonin lähtö Ferrari-tallista luo myös mustia pilviä maranellolaisten taivaalle.

Jos viidennestä ruudusta starttaava Kimi Räikkönen pääsisi lähdössä ohi toisesta Red Bullista, niin kisavauhti voi hyvinkin riittää palkintokorokkeelle. Räikkönen on ollut koko viikonlopun paremmassa iskussa kuin vierestä lähtevä tallikaveri Sebastian Vettel.

Räikköselle tuttu vastustaja Max Verstappen lähtee suomalaiskuskin edestä, joten iltapäivä kertoo, että nähdäänkö Unkarin toisintoa. Kova kamppailu varmasti nähdään Red Bullien ja Ferrarien kesken viimeisestä palkintosijasta.

Bottas jälleen tallikaveriaan vikkelämpi

Williamsin Valtteri Bottas oli alustavasti kahdeksas, mutta Force Indian Nico Hülkenberg ajoi aika-ajoissa väärin merkatuilla renkailla, joten Bottas nousi seitsemänneksi. Force Indian Sergio Perez oli yhdeksäs ennen Bottaksen tallikaveria Felipe Massaa.

Williams on pari edellistä kisaa taistellut säätöjensä kanssa, mutta niiden pitäisi olla nyt Hockenheimissa kunnossa. Force India ja Williams käyvät kisassa kovan taistelun jäännöspisteistä.

Saksan GP:n lähtövalot sammuvat klo 15 Suomen aikaa.

Saksan GP:n lähtöjärjestys

Hamilton ylivoimaisesti paalulle Itävallassa

3.7.2016 F1-ennakot

Mercedeksen Lewis Hamilton otti paalupaikan vaikeissa olosuhteissa ajetuissa Itävallan GP:n aika-ajoissa.

Hamilton hallitsi parhaiten kostean radan tuomat olosuhteet aika-ajon päätösosiossa, kun hän ajoi yli puolen sekunnin erolla paalulle. Mercedes-tallikaveri ja MM-sarjaa johtava Nico Rosberg oli toinen, mutta hän starttaa vaihdelaatikon vaihdon takia vasta kuudentena.

Hamilton lähtee sunnuntain kisassa kaventamaan tallikaverin 24 pisteen johtoa MM-sarjassa, mihin hallitsevalla maailmanmestarilla pitäisi olla loistavat mahdollisuudet. Jos Rosberg pystyy välttämään ongelmat, niin hän taistelee kisassa palkintosijasta.

Hülkenberg ja Button suuryllättäjät

Force Indian Nico Hülkenberg hyödynsi haastavat olosuhteet loistavasti, sillä hän oli kolmas, mutta Rosbergin rangaistuksen myötä ”Hulk” nousee eturivin toiseen ruutuun. Hülkenberg on viimeksi ollut kolmen joukossa, kun hän ajoi paalulle Williamsilla kauden 2010 Brasilian GP:ssä. Force India-kuskin ajamista avausosion lopussa tuomaristo tutki aika-ajojen jälkeen, mutta saksalaisen todettiin nostaneen kaasua keltaisten lippujen alueella, vaikka hän ajoikin kyseisellä kierroksella nopeimman sektoriaikansa.

Toisesta ruudusta starttaava Hülkenberg on viime aikoina lähtenyt hyvin viivalta, joten paalumies Hamiltonin täytyy olla tarkkana lähdössä, ettei saksalainen pääse ohi. Sergio Perezin aika-ajo meni pieleen, kun hänen Force Indiastaan petti tukivarsi jo aika-ajon avausosiossa.

Jenson Button otti McLarenille uuden Honda-aikakauden parhaimman aika-ajotuloksen, kun hän oli alustavasti viides, mutta nousi kolmanteen lähtöruutuun muiden rangaistusten ansiosta. Button voi huomenna aiheuttaa päänvaivaa kärkipään kuskeille, mutta McLarenin vauhti tuskin loppujen lopuksi riittää kovinkaan korkealle. Mahdollinen sadekeli voi huomattavasti parantaa brittikuskin mahdollisuuksia.

Räikkönen taistelee palkintosijasta

Ferrarin Kimi Räikkönen oli alustavasti kuudes, kun tallikaveri Sebastian Vettel oli neljäs. Vettel sai myös rangaistuksen vaihdelaatikon vaihdosta, joten hän putoaa yhdeksänteen lähtöruutuun. Räikkönen nousi näin Rosbergin ja Vettelin rangaistusten myötä neljänneksi.

Jos on kuivaa, niin Ferrari-kuskit lähtevät kisaan muista kärkikuskeista poiketen superpehmeillä renkailla. Mercedes yritti vaihtaa vielä samalle taktiikalle, mutta toisen aika-ajon lopussa alkanut sade päätti nämä yritykset. Ferrarit yrittävät ajaa muita pidempään kovemmilla renkailla, jolloin pehmeämmillä renkailla ajavat Mercedekset jäisivät ruuhkaan.

Räikkönen lähtee jahtaamaan vähintään toista sijaa tämänpäiväisestä kisasta. Jos Hamilton ja Rosberg törmäävät ongelmiin, niin silloin tie voittoon pitäisi olla auki. Ferrarilla toivotaan, että sadetta ei enempää nähtäisi tämän viikonlopun aikana, jotta he pystyisivät hyödyntämään mahdollisen rengasetunsa.

Williamsilla vaikeaa sateella

Williamsit olivat ihan hyvässä vauhdissa aika-ajojen alussa, mutta sadekeli tuntuu edelleen tuottavan heille huomattavasti enemmän ongelmia kuin muille kärkitalleille. Valtteri Bottas oli kahdeksas ja Felipe Massa kymmenes, mutta Vettelin rangaistus nostaa Bottaksen seitsemänteen lähtöruutuun.

Williams toivoo varmasti kuivaa keliä, sillä heidän autonsa toimii edelleen huomattavasti paremmin kuivalla kuin sateella. Red Bull Ringin pitäisi sopia erinomaisesti Williamsille, joten Bottas voi taistella jopa palkintosijasta, jos on kuivaa.

Wehrlein ylsi uskomattomaan suoritukseen

Manorin tulokaskuski Pascal Wehrlein sivusi 12:nnella lähtöruudullaan tallin kaikkien aikojen parasta lähtöruutua. Edesmennyt Jules Bianchi starttasi edellisen kerran vastaavalta sijalta Iso-Britannian GP:hen kaudella 2014.

Sunnuntain kisassa nähdään, että pystyykö Wehrlein tuomaan tallille ensimmäiset pisteet sitten Monacon GP:n 2014. Jos he onnistuvat taktikoinnissa paremmin kuin muut, niin se on mahdollista, sillä Mercedes-moottorista Manoria ei ihan heittämällä ohitella.

Lauantain oheisluokissa nähtiin, että jopa näin lyhyellä radalla voi sataa vain osassa rataa, mikä pisti tallien rengastaktiikat täysin sekaisin, joten vastaava keli voisi auttaa muun muassa Rosbergia ja Vetteliä.

Sunnuntai käynnistyi sateisena, joten jäädään odottamaan, että mitkä ovat olosuhteet, kun kilpailu käynnistyy klo 15 Suomen aikaa.

Itävallan GP:n lähtöjärjestys

Hamilton vahva suosikki paalulle suosikkiradallaan

11.6.2016 F1-ennakot

Mercedeksen Lewis Hamilton piti kovinta vauhtia perjantaina Kanadan GP:n harjoituksissa. Hamilton lähtee aika-ajoissa jahtaamaan paalua yhdellä suosikkiradoistaan.

Hamiltonin ajaminen näytti suhteellisen helpolta, joten näkisin lähtökohdat aika-ajoihin siten, että hallitsevalle maailmanmestarille täytyy osua tekninen vika tai iso ajovirhe, jos joku muu haluaa paalupaikalle.

Mercedes-tallikaveri Nico Rosberg oli kolmas jääden puolen sekunnin päähän Hamiltonista. Rosbergin täytyy pystyä parantamaan erityisesti ensimmäistä ja toista sektoriaan, jos hän aikoo haastaa tallikaverinsa taistelussa paalusta. Jos hän ei saa parasta irti autostaan aika-ajoissa, niin hän ei starttaa välttämättä edes eturivistä. Alkavatko jo paineet näkyä Rosbergin suorituksissa?

Ferrarin Sebastian Vettel kiilasi harjoituksissa Mercedesten väliin, joten on mielenkiintoista nähdä, että pystyykö hän vastaavaan suoritukseen myös aika-ajoissa. Vettel oli erittäin tyytyväinen Kanadaan tuotuihin päivitysosiin, joten tämän pitäisi luvata hyvää saksalaiselle ja koko Ferrari-tallille.

Räikkösellä vaikea harjoituspäivä

Ferrarin Kimi Räikkönen tuskaili koko harjoituspäivän autonsa säätöjen kanssa. Erityisesti radan jatkuva kehittyminen aiheutti suomalaisen säätötyölle päänvaivaa. Räikkönen kuitenkin uskoo, että auto saadaan enemmän hänen mieleisekseen ennen lauantain aika-ajoja. Ferrarin suomalaiskuski taistelee toivottavasti toisen ja kolmannen rivin lähtöruuduista.

Tuosta neljännestä lähtöruudusta eteenpäin käydään näillä näkymin kova taistelu. Räikkösen lisäksi siitä taistelevat molemmat Red Bullit sekä Williamsin Valtteri Bottas. Red Bullin Max Verstappen ja Daniel Ricciardo olivat perjantain harjoitusten neljäs ja viides. Red Bull-kaksikon välinen ero oli vain reilun sadasosan verran. Uskoisin, että aikaero kärkikolmikkoon tulee supistumaan aika-ajoissa. Red Bullit hävisivät vajaan sekunnin Hamiltonille perjantain harjoituksissa.

Bottas oli ajokkinsa käyttäytymiseen tyytyväinen koko perjantain ajan, joten sieltä löytyy myös aikaparannusta. Uskoisin Williamsin suomalaiskuskin starttaavan jopa kolmannesta lähtörivistä, mutta todennäköisimmin neljännestä rivistä. Bottaksen tallikaveri Felipe Massa ajoi toisena kisaviikonloppuna peräkkäin seinään jo avausharjoituksissa. Ulosajo maksoi Massalle paljon rata-aikaa, joten hänen ei pitäisi pystyä lyömään tallikaveriaan aika-ajoissa. Brassikuskin paikka kärkikymmenikössä voi olla tiukassa, jos Force Indian Sergio Perez ja Nico Hülkenberg jatkavat vahvoja aika-ajovireitään.

Viimeisessä shikaanissa voi rytistä

Kanadan radan viimeinen shikaani eli mutkat 13 ja 14 tuotti monille kuljettajille ongelmia harjoituksissa, joten en olisi yllättynyt, vaikka joku siihen täräyttäisi aika-ajoissa. Tuo mutka 14 sai nimekseen Mestareiden muurin, kun vuoden 1999 kilpailussa kolme maailmanmestaria ajoivat seinään tuossa kohtaa.

Nykypäivänä kuljettajien on helpompi välttää ulosajo tuossa mutkassa, sillä tuo mutkan 13 ulkopuoli on nykystandardien mukaisesti asvaltoitu.

Kanadan GP:n aika-ajot käynnistyvät klo 20 Suomen aikaa.

Ensimmäisten vapaiden harjoitusten tulokset (FP1)

Toisten harjoitusten tulokset (FP2)

Daniel Ricciardo paalulle hirmuajalla Monacossa

29.5.2016 F1-ennakot

Red Bullin Daniel Ricciardo otti uransa ensimmäisen paalupaikan Monacossa lauantaina. Kyseessä oli Red Bullin ensimmäinen paalupaikka sitten vuoden 2013 Brasilian GP:n.

Aika-ajot näyttivät aluksi sujuvan Mercedeksen Lewis Hamiltonin komennossa, mutta liian korkea bensanpaine pysäytti hallitsevan maailmanmestarin varikon portille viimeisen osion alussa. Ricciardo löi heti aluksi tauluun hirmuajan, jota muut eivät pystyneet rikkomaan.

Mercedeksen Nico Rosberg oli toinen ennen tallikaveri Hamiltonia, joka sai lopulta kasaan ainoastaan yhden nopean kierroksen. Monacon GP:n voittotaistelu tullaan käymään todennäköisesti näiden kolmen kesken. Jos kisa käynnistyy kuivalla kelillä, niin Ricciardo starttaa muista poiketen superpehmeillä renkailla, minkä pitäisi tarjota hänelle enemmän pelivaraa kisataktiikan suhteen. Jos kisa taas käynnistyy sadekelillä, niin ei Red Bull ole huono auto sateellakaan. Mielenkiintoista on nähdä, että kuinka suurella riskillä Mercedes-kuskit lähestyvät avausmutkaa, kun muistetaan edellisen kisan tapahtumat. Rosberg jahtaa neljättä peräkkäistä voittoaan kotikulmillaan.

Sunnuntaina julkistettiin odotettu tieto, että Red Bull jatkaa moottorikumppanuuttaan Tag Heurin (Renault) kanssa kauden 2018 loppuun saakka. Itävaltalaistallin sisartalli Toro Rosso siirtyy myös käyttämään samoja voimanlähteitä. Tällä kaudella Toro Rosso käyttää Ferrarin moottoreita.

Red Bullin kannalta aika-ajo ei kuitenkaan ollut täydellinen, sillä Espanjan GP:n voittaja Max Verstappen ajoi ratavalliin uima-altaan kohdalla. Verstappen saa käyttöönsä uuden rungon kisaan, joten hän joutuu starttaamaan kisaan varikolta.

Räikköselle lähtöruuturangaistus kisaan

Ferrarin Kimi Räikkösen aika-ajo ei sujunut aivan täydellisesti, joten hän jäi vasta kuudenneksi. Räikkönen sai huonoja uutisia jo ennen aika-ajoa, sillä hänen autoonsa jouduttiin vaihtamaan uusi vaihdelaatikko, mikä tietää viiden lähtöruudun rangaistusta. Räikkönen starttaa näin ollen vasta 11:ntenä.

Monaco on huonoin rata saada lähtöruuturangaistus, sillä ohittaminen ruhtinaskunnan kapeilla kaduilla on äärimmäisen vaikeata. Jos kisa ajetaan kuivalla, niin Räikkönen taistelee viimeisistä pistesijoista. Sadekeli on oikeastaan ainut mahdollisuus nousta kärkiviisikkoon, mutta samalla siinä piilee myös riski siihen, että väärällä ratkaisulla voi pilata oman kisansa. Lähdöstä on suomalaisen kuitenkin selvittävä ilman ylimääräisiä kolhuja, jotta MM-pisteille olisi asiaa.

Tallikaveri Sebastian Vettel oli neljäs, mutta hänkään ei ollut tyytyväinen suoritukseensa. Todennäköisesti Vettel tarvitsee apuja kärkikolmikolta, jos hän mielii nousta palkintokorokkeelle kisassa.

Williamsilla odotusten mukainen viikonloppu

Williamsin tämänvuotinenkaan auto ei sovi parhaalla mahdollisella tavalla ruhtinaskunnan kaduille. Valtteri Bottas oli 11:s, mutta nousee maanmiehensä lähtöruuturangaistuksen myötä 10:nneksi. Felipe Massa taas jäi vasta 14:nneksi, joten hänen kannaltaan MM-pisteiden saavuttaminen näyttää vaikealta.

Bottas vuorostaan teki sen minkä pystyi eli päihitti tallikaverinsa aika-ajoissa. Kisasta ei tule helppo erityisesti sadekelillä, sillä Williamsin auto ei ole toiminut viime vuosina laisinkaan märissä olosuhteissa. Suomalaiskuskin suurimpana tavoitteena kisassa on ottaa ne uran ensimmäiset MM-pisteet Monacosta, sillä ne ovat edellisellä kolmella yrityksellä jääneet haaveeksi.

Aika-ajon suurimmista yllätyksistä vastasivat kolmannesta rivistä starttaavat Force Indian Nico Hülkenberg ja Toro Rosson Carlos Sainz. Molemmat kyttäävät kisassa mahdollisuutta ajaa uran paras kisa, ja nousta palkintokorokkeelle ensimmäistä kertaa F1-urallaan.

Kuka kirjoittaa nimensä voittajien joukkoon tänä vuonna, kun legendaarisen Monacon GP:n lähtövalot sammuvat klo 15 Suomen aikaa.

Aika-ajojen tulokset

Ajovirhe maksoi Räikköselle eturivin lähtöpaikan

16.4.2016 F1-ennakot

Kimi Räikkönen oli erittäin lähellä päättää pitkän paaluttoman putkensa Kiinan GP:n aika-ajoissa lauantaina.

Räikkönen on ollut koko viikonlopun erinomaisessa vauhdissa, mutta ajovirhe radan viimeisellä sektorilla maksoi Ferrarin suomalaiskuskille mahdollisuuden paalupaikkaan. Mercedeksen Nico Rosberg ei pettänyt, vaan hän otti paalupaikan suvereenilla erolla Red Bullin Daniel Ricciardoon.

Rosberg lähtee kisaan muista kärkikuskeista poiketen pehmeillä renkailla, joten tulee olemaan erittäin mielenkiintoista nähdä, että kenen taktiikka toimii parhaiten. Jos Ricciardo pääsisi alussa ohi Rosbergista, niin se voisi hyvinkin auttaa Ferrareita pitkässä juoksussa.

Räikkönen oli viimeksi lyönyt Sebastian Vettelin aika-ajoissa puhtaasti ajamalla viime syyskuussa Italiassa, joten tämä ei ole ollut jokapäiväistä herkkua suomalaiselle. Toivottavasti Vettel pysyy takana myös alussa, sillä se antaisi Räikköselle strategisen edun tallikaveriinsa nähden.

Jos huomenna nähdään ”normaali” kisa, niin Rosberg ajaa jo kuudenteen peräkkäiseen voittoonsa. Tällöin Rosberg saisi palkintopallille seurakseen Ferrari-kaksikon.

Bottas jätti tallikaverinsa varjoonsa

Williamsin Valtteri Bottas otti viidennen lähtöruudun Kiinan osakilpailuun, mitä voidaan pitää erittäin hyvänä suorituksena, sillä tallikaveri Felipe Massa jäi ulos aika-ajon päätösosiosta. Bottas jäi lopulta vain viiden sadasosan päähän neljännestä sijasta.

Toivottavasti Bottas saa nyt kauden ensimmäisen ehjän suorituksensa, niin hänen pitäisi olla vähintään kärkiviisikossa kilpailun päätteeksi.

Force Indian Nico Hülkenbergin autosta irtosi vasen eturengas toisen osion lopussa, mikä tarkoitti sitä, että tuomaristo lätkäisi hänelle kolmen lähtöruudun rangaistuksen sunnuntain kisaan. Näin ollen Massa starttaa 10:ntenä perässään McLaren-kaksikko Fernando Alonso ja Jenson Button. Alonso varsinkin uhkuu intoa, sillä häneltä jäi väliin Bahrainin osakilpailu loukkaantumisen takia. Kaksinkertainen maailmanmestari oli optimistinen mahdollisuuksistaan pistetilinsä avaamiseen sunnuntain kisassa.

Yhdysvaltalaiselle Haas-tallille viikonloppu on näyttänyt vaikeimmalta tähän mennessä. Romain Grosjean oli 14:s ja Esteban Gutierrez 18:s. Katsotaan, mitä taktiikkavelhot laativat ja pystyisikö yhdysvaltalaistiimi jatkamaan pisteputkeaan jopa onnen avustuksella.

Mitä tekee Lewis Hamilton?

Mercedeksen Lewis Hamiltonin alkukausi on ollut vastoinkäymisiä täynnä. Hamilton sai jo ennen viikonlopun alkua viiden lähtöruudun rangaistuksen, sillä hänen vaihdelaatikkonsa kärsi vaurioita Bahrainin GP:n lähtökolarissa Bottaksen kanssa.

Aika-ajot päättyivät hallitsevan maailmanmestarin osalta lyhyeen, sillä hänen autossa havaittiin ERS-ongelma jo heti session alussa. Hamilton starttaa siis viimeisenä sunnuntain kisaan.

Toivottavasti Hamilton pystyy järjestämään yleisölle näyttäviä ohituksia kisan aikana, sillä hän saa nyt vapaasti valita taktiikkansa. Jos Hamilton malttaa mielensä ja pysyy poissa ongelmista, niin kärkiviisikkoon pitäisi olla ihan hyvät mahdollisuudet.

Jännittävä Kiinan GP käynnistyy Shanghaissa aamuyhdeksältä Suomen aikaa.

Aika-ajojen tulokset