Selaat arkistoa kohteelle horner.

Rosbergin johdolla sunnuntain sadekisaan

4.10.2014 F1-ennakot

Mercedeksen Nico Rosberg valloitti paalupaikan sunnuntaiseen Japanin osakilpailuun. Kisapäivänä nähdään, että ehditäänkö kisa Suzukassa ajamaan ennen taifuunin saapumista.

Eturivi oli jälleen hopeanuolten miehittämä, kun MM-sarjaa johtava Lewis Hamilton otti toisen lähtöruudun. Hamilton hävisi paalupaikan kahden kymmenyksen erolla tallikaverilleen. Satoi tai paistoi, niin Mercedekset ratkaisevat kisassa voiton keskenään.

Bottas selvästi muun ryhmän paras

Williamsin Valtteri Bottas teki jälleen loistavaa työtä aika-ajoissa. Bottas oli selvästi aika-ajojen kolmanneksi nopein. Tallikaveri Felipe Massa hävisi neljä kymmenystä tallikaverilleen ja oli neljäs.

Kisa ajetaan erityisen suurella todennäköisyydellä sadekelillä, joten Williams voi menettää hieman suorituskykyään takana tuleviin verrattuna. Jos kisa päästään ajamaan, niin toivottavasti Bottas pystyy ajamaan palkintokorokesijasta.

Räikkösellä vaikeat aika-ajot

Ferrarin Kimi Räikkönen kärsi lauantaiaamuna moottoririkon, joten hän sai heikomman moottorin käyttöönsä loppuviikonlopuksi. Aamun harjoituksen vähäiset kierrokset näkyivät aika-ajoissa, sillä auton säädöt eivät olleet kohdallaan. Näin ollen huomisesta kisasta voidaan odottaa jo valmiiksi vaikeata.

Räikkönen starttaa kilpailuun kymmenentenä. Suomalaisen rinnalta starttaa hänen tuleva tallikaverinsa Red Bullin Sebastian Vettel, jonka siirto Maranellon punaisiin julkistettiin lauantaina Red Bullin tallipäällikön Christian Hornerin toimesta. Vettel on voittanut viimeiset neljä maailmanmestaruutta itävaltalaistallissa, joten saksalainen kaipasi uusia haasteita.

Ferrarilla nykyisin ajava Fernando Alonso saa siis etsiä uuden ajopaikan tulevalle kaudelle. Alonso on vahvimmin liitetty huhuissa McLaren-talliin, jonka moottorikumppaniksi palaa Honda tulevalla kaudella. Espanjalainen ajoi kauden 2007 McLarenilla.

Alonso lähtee huomiseen kilpailuun erittäin tutusta viidennestä lähtöruudusta.

Taifuunivaara leijuu kisan yllä

Japanin GP voi jäädä hyvinkin ajamatta, sillä taifuuni Phanfone on rantautumassa Japaniin. Kilpailun starttia olisi mielestäni pitänyt aikaistaa, vaikka se olisi tarkoittanut eurooppalaisille faneille erittäin varhaista herätystä.

Toivottavasti kisa päästään ajamaan vielä hyvän sään aikana.

Japanin GP:n lähtövalot sammuvat aamuyhdeksältä Suomen aikaa.

Japanin GP:n lähtöjärjestys