Selaat arkistoa kohteelle hiidet.

Kalevalan tapahtumien tausta

23.10.2015 Yleinen

HIIDET, SAMPO JA KAALIN KRAATTERI

Viron Saarenmaalla on kaunis 110 metriä halkaisijaltaan oleva Kaalijärven meteoriittikraatteri. Se syntyi 2400 – 2600 vuotta sitten, kun itä-Viron yläpuolella ilmakehään tuli satojen tonnien rautameteoriitti, hajosi useaan osaan ja syöksyi vielä kymmenien tonnien painoisena Saarenmaalle. Meteoriitti sytytti jo ennen törmäystä hehkullaan lähes koko Saarenmaan palamaan ja räjäytti sitten maanpintaan kraatterin. Tapahtuma oli kirkas ja ainutlaatuinen, se näkyi kaikkialla Itämeren rannoilla ja tieto oudosta valosta levisi nopeasti. (lähde 2)

Lähi-idän aavikoilla kivien putoaminen taivaalta oli tunnettu jo kauan ja rautaiset kivet saatettiin arvata jopa liekin väristä. Ilmeisesti joku nytkin jossain Volgan ja Uralin suunnalla ymmärsi, mitä tapahtui.

Katastrofi Kalevalan kertomana (2)

Taivas reikihin repesi,

Ilma kaikki ikkunoihin,

Kirposi tulikipuna,

Suikahti punasoronen,

Läpi läikkyi taivosista,

Puhki pilvistä pirisi,

Läpi taivahan yheksän,

Halki kuuen kirjokannen,

Viimein vierähti vetehen,

Aaltoihin Aluen järven”. (runo 47 – säe 103)

Pohjan Akan uskottiin kätkeneen Auringon ja Kuun vuoren sisään. Väinämöinen pyysi Ilmarista tekemään työkaluja Auringon ja Kuun vapauttamiseksi. Kummastusta herättää, että Aurinko ja Kuu kätkettiin

Vuorehen teräksisehen,

Rautaisehen kalliohon” (49 – 235)

ja että työkalut pyydettiin

Taos kuokka kolmihaara,

Tao tuuria tusina,

Avaimia aika nippu”. (49 – 304)

Koska meteoriitti putosi Saarenmaalle, saa Väinämöisen kaskenpoltto selityksen. Lähes koko saaren metsät tuhonnut palo oli liian suuri ihmisen tekemäksi, siksi tekijäksi arveltiin Väinämöinen. Ja kun meteoriittia seuranneet räjähdys ja metsäpalo nostivat korkean savupatsaan, saa myös suuri tammi selityksen.

Saarenmaalaisia ei juuri jäänyt tapahtumasta kertomaan eivätkä kauempana olleet ymmärtäneet mitä oli tapahtunut. Kuitenkin Lemminkäisen kohtalo Tuonelan joella kertonee tapahtumat uhrin kokemana.

Lemminkäinen oli ollut Pohjolassa laulukilpailuissa ja kosiomatkalla. Kohteliaana ja fiksuna nuorena miehenä häntä kadutti, että oli jättänyt vanhan Märkähättupaimenen huomiotta ja pelkäsi nyt kostoa. Kotimatkallaan kohti länsi-Saarenmaata hänen takanaan syttyi valtavan kirkas valo, poltti selkää ja sytytti puskat ja metsät palamaan. Valo sammui saman tien, maa tärisi, tuli hetken hiljaisuus ja sitten hirmuinen tuulenpuuska, meteoriitin paineisku, kaatoi palavat puut ja Lemminkäinen lensi rähmälleen jokeen. Hänet pelasti edessä ollut vesi ja myöhemmin äitinsä hankkima palovammoissa hyväksi todettu hunaja.

Lemminkäisen kumpikin Pohjolan matka päättyi ikävästi. Meteoriittiin nuo matkat sitoo Lemminkäisen äidin varoittelu ulkona olevasta suuresta tulisesta kuopasta, missä tuliset kivenjärkäleet tappavat ohikulkijoita:

Menet matkoa vähäisen,

Tulevi tulinen kuoppa,

Täynnä kuumia kiviä,

Palavia paateroita,

Sinne on satoja saanut,

Tuhansia tukkueltu,

Sa’an miestä miekallista,

Tuhat rautaista oritta”. (26 – 151)

Ilmarinen

Joidenkin runojen mukaan Väinämöinen ja Ilmarinen kyselivät Nevalla, minne tuli putosi. Vastauksen heidän kysymykseensä antoi itse

Ilmatar ihana impi,

Vanhin luonnon tyttäristä”. (47 – 142)

Meteoriitti oli pienen atomipommin voimalla räjähtäessään nostanut korkean sienipilven ja sen jälkeen oli metsäpalo tehnyt perään pitkän savuvanan, joten näytti kuin lännen taivaanrannassa olisi kulkenut valtavan iso härkä kohti Hämettä. Tästä Ilmattaren vastauksesta saa Hämeen härkätiekin selityksen.

Samoin tulijoilta itseltään tiedusteltiin keitä he olivat ja minne olivat menossa. Tämä herättää kysymyksen, tuliko joku merkittävä henkilö idästä Saarenmaalle.

Nousipa merestä miesi,

Uros aallosta yleni,

Ei tuo ollut suuren suuri,

Eikä aivan pienen pieni:

Miehen peukalon pituinen,

Vaimon vaaksan korkeuinen”. (2 – 111)

Hänet mainittiin pieneksi, koska oli tuntematon, samoin runsaat työkaluvarusteensa tulkittiin vaskisiksi, kun rautaa ei vielä yleisesti tunnettu. Mutta mies kasvoi suureksi ja tärkeäksi, hän kaatoi suuren tammen, otti meteoriitiraudan käyttöön ja näin tammi muuttui rikkautta tuovaksi ”elämänpuuksi”.

Myös Hämeen ison härän tappajan kerrotaan tulleen Nevalta ja härän osoittautuneen suureksi onneksi kansalle.

Mies musta merestä nousi,

Uros umpilainehista,

Se oli ukko rautakoura,

Rauankarva katsannolta,

Päässä paatinen kypärä,

Jaloissa kiviset kengät”. (20 – 89)

Kolmannen version mukaa pieni mies ilmestyy Aluenjärvelle kipinän nielleiden haukien ongintaan. Tähänkin kertomukseen liittyy karkaava tuli ja metsäpalo. Kalastusvälineet viittaavat jo enemmän rautapaakkujen nostoon kuin kalastukseen. (48 -151)

Kuinka kaukaa pieni mies tuli ja mistä tiesi, että taivaalta pudonnut iso tuli oli rautaa? Lähimmät raudan valmistajat ja tuntijat olivat tuohon aikaan lähellä Uralia. Jotakin tuo mies kuitenkin tiesi, kun toi työkalutkin tullessaan. Kuuluiko kuokka kolmihaara näihin kaluihin?

Tuli itse Ilmarinen työkaluineen takomaan pudonnutta taivaankantta! Ilmarinen syntyi palaneella Saarenmaalla kraatterin reunatöyräällä:

Syntyi sysimäellä,

Kasvoi hiilikankahalla,

Pihit pikkuiset piossa,

Vaskinen vasara käessä…

Yöllä syntyi Ilmarinen,

Päivällä pajasen laati…

Näki suota salmekkehen,

Maata märkeä vähäisen…

Tuohon ahjonsa asetti”. (9 – 109)

Hiidet

Hiekka-aavikolla meteoriiteja on helppo löytää ja ensimmäiset rautaesineet tehtiinkin meteoriittiraudasta. Teollisessa mitassa rautaa tekivät ensimmäisenä heetit Anatolian vuorilla nykyisen Turkin alueella. He asuivat luolissa, jotka oli kaivettu suuren tulen avulla kallioon.

Heetit huomasivat, että alueen mustasta kivestä, hematiitista, sai tulen avulla rautaa. Sitä he käyttivät erikoisesti aseisiin. Sotaisuutensa vuoksi heettiläisiä pelätiin ja he saivat kaikkialle kiirivän pahan maineen.

Heetit joutuivat kuitenkin suurelta osin pakenemaan alueeltaan 800-600 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Samoihin aikoihin tiedetään raudanvalmistuksen levinneen Uralin alueelle todennäköisesti paikalle tulleiden heettien mukana. Siellä oli myös kieleltään suomensukuinen Ananjinon kulttuurina tunnettu asutus (4), mistä puolet Suomen kalevalanaikaisesta vaskesta oli peräisin. Joku tai jotkut tuolla alueella saivat tietää länteen pudonneesta suuresta punapyrstöisestä valosta.

Saarenmaalle tullut mies suunnisti päättäväisesti kraatterille ja tiesi heti mitä tehdä. Hänelle valmis meteoriitirauta oli todellinen onnenpotku. Rautapaloja kiskottiin ylös kraatterista kaikin mahdollisin keinoin ja kaikenlaisilla työkaluilla. Tässä työssä kuokka komihaara oli paikallaan. Kalevalassa myös Aluenjärven kipinän nielleiden kalojen onginta kertoo tästä samasta asiasta. Häiritsevät kivet kannettiin pois tieltä valliksi kraatterin ympärille eikä vieraita enää päästetty paikalle. Kraatterista tuli kielletty eli pyhä. Rauta antoi rikkautta ja jo ennestään vauras alue, Ultimaksikin kutsuttu, rikastui edelleen.

Tulija toi mukanaan maineensa – hän oli heettiläinen, hiitti eli hiisi! Hiisi tunsi raudan, häntä pelättiin ja palvottiin. Hän toi mukanaan myös osaamisensa, muun muassa hiidenkirnun – kivillä tai hiekalla vuoratun maakuopan, missä rautamalmia pelkistettiin.

Ruotsinvallan aikana Suomeen tulleet masuunintekijät haukkuivat talonpoikiemme raudanvalmistukseen käyttämiä hiidenkirnuja sanalla ’hedningebläster’ (3). Onkohan myös ruotsin sana hedning eli ’pakana’ ja ’jumalaton’ (englannin heathen) alun perin tarkoittanut heettiläistä?

Kaalin kraatterin ikä (2)

Koska Kalevalan runot liittyvät voimakkaasti Kaalin kratteriin, olisi kraatterin iälle hyvä saada luotettava arvo. Melko yleisesti uskotaan 2400 – 2600 vuoden ikään. Kraatterin pohjalta ikä on vaikea määrittää, koska pohjalle valuu välittömästi seinämistä paljon kraatteria vanhempaa sedimenttiä. Mutta jos kraatterin pohja on tongittu niin perusteellisesti kuin runot antavat ymmärtää, niin ajoitus kraatterin sisäpuolelta voi olla mahdotonta. Ympäristön laaja metsäpalo voisi tarjota ainakin hiileen perustuvalle ajoitukselle luotettavamman mahdollisuuden.

Ympäristöstä on löydetty myös meteoriitti-iskuissa syntyviä hyvin pieniä lasipalloja, joiden ikä on helppo määrittää, mutta toisaalta lähialueilla on myös muita nuoria kraattereita, joiden räjähdyksistä pallot ovat saattaneet levitä. Kaalin kraatterinkin pölyn ja savun uskotaan nousseen jopa seitsemän kilometrin korkeuteen. Melkoinen tammi!

Runojen liittyminen aiheiltaan ja ajaltaan kiinteästi meteoriittiin, ajoittaa myös runojen syntyhetken. Kalevalan tärkeimät runot on tallennettu useilta runonlaulualueilta hyvin samanlaisina. Tämä kertoo siitä, että meteoriitin törmäyksen aikoihin laajoilla alueilla Itämeren ympärillä puhuttiin kalevalamittaan sopivaa kieltä. Myös Ultiman muuttuminen meteoriitin aiheuttaman palon vuoksi Ultima Tuleksi todistaa viron kielen paikalla oloa. Voidaan myös olettaa, että vuosisatainen laaja-alainen runonlaulanta on pyrkinyt säilyttämään kieltämme muuttumattomana.

Sampo

(sampoa koskeva osuus on julkaistu Metallitekniikka-lehdessä 11/2002, ”Kalevalan runo opetti sepän taidot” Vesa Raevaara)

Pohjan Akka, aikaansa seuraava johtaja, halusi myös elämänpuun eli sammon. Louhi pyysi tehtävään Väinämöistä. Pohjolassa ei ollut kipinän nielleitä haukia kuten Aluenjärvellä, joten siellä oli tyydyttävä ”aineisiin mitättömiin” ja niiden jalostukseen tarvittiin hiidenkirnua. Väinämöinen ei enää vanhana miehenä ryhtynyt niin suureen tehtävään, vaan hoopotti Ilmarisen Pohjolaan tekemään sen.

Ilmarinen käytti ensin lietsottavaa hiidenkirnua paikallisen malmin ominaisuuksien selvittämiseen ja rakensi sen jälkeen varsinaisen sammon eli luonnollisella vedolla toimivan korkean hiidenkiukaan Pohjolan kivimäen kylkeen.

Tuli kirjava kivonen,

Vahatukko vastahansa” (10 – 302)

Kirjava kivi kiinnosti seppää, koska hän toivoi siinä olevan rautaa? Lisäksi kallion seinämää tai suurta kiveä vasten oli helppo muurata tähän tarkoitukseen sopiva pelkistysahjo.

Aineista mitättömistä…

Joutsenen kynän nenästä,

Värttinän murusta,

Maholehmän maitosesta,

Kesäuuhen untuvasta,

Ohran pienestä jyvästä” (10 – 263)

Värttinän murut ovat pieniä ruskeita rakeita vesiviertehestä joutsenten pesimäsijoilta. ”Lypsit maille, Lypsit soille, Lypsit vienoille vesille”. Murut ovat järvi- ja suomalmia, jota raudan synty-runossa suosta sotketaan, vetelästä vellotaan ja tuodaan sepän pajaan. Sepinkaluja etsiessään seppä taisikin hakea malmia ympäri maita ja mantuja.

Kesäuuhen untuva tarkoittaa kalkkia, se suojaa syntymässä olevaa rautapaakkua. Jos kalkkia ei ollut, niin karitsan luut, siian suomut ja hauen hampaat kävivät hyvin kalkin korvikkeena.

Maholehmän maitonen, kaunisteltu ilmaus, tarkoittaa ureaa. Se liittynee myös syntyvän raudan suojaamiseen.

Ohran pienestä jyvästä saatavan aineen kaikki tietävät. Paloviinalla on helppo saada raudanpelkistysahjo syttymään. Lisäksi Ilmarinen teki joutsenen kynän nenästä eli sulan kärjestä puutiinun pohjaan suuttimen, millä paloviinan sai lentämään suoraan sammon ilmanottoaukkoon.

Näin sai syntyvän rautapaakun poltetuksi puhtaammaksi valmistuksen loppuvaiheessa.

Kirjokansi”

Sammon yhteydessä tämä kaunis sana tarkoittaa sammon sisään kolkuteltua hiili-, malmi- ja kalkkipanosta. Vuoron perään hiiliä ja malmia, väliin hivenen ureaa sekä luita kalkiksi ja taas kerroksittain hiiliä ja malmia. Pitkästyttävää työtä suuren ahjon sisällä ”Pajassa ovettomassa, Aivan akkunattomassa”.

”Jousi tungeikse tulesta …
Aura tungeikse tulesta” (10 – 325)

Lietsottavalla ahjolla seppä etsi oikeita raaka-aineiden suhteita ja tutki saamansa raudan laatua. Hän kokeili ensin saisiko kirjavasta kivestä helpommin rautaa, mutta joutui turvautumaan niihin samoihin rakeisiin mistä Louhikin puhui. Huono rauta pyrkii herkästi karkenemaan, siitä saattaa kuitenkin saada kaaren jalkajouseen. Hyvän näköinen vaan pahan tapainen, totesi seppä saamastaan rautapaakusta ja paiskasi sen takaisin tuleen. Ilmarinen teki useita kokeita takoen samanlaisia tarvekaluja kuten tavallisestikin, hankaimia, kytkyitä karjalle ja auran. Pikku hiljaa kokeilut tuottivat tulosta ja seppä tiesi mitä tehdä. Uteliaat katsojat sen sijaan ihmettelivät kovasti mitä seppä oli tekemässä ja mikä sampo oikein on.

Laittoi tuulet lietsomaan” (10 – 391)

Ensimmäisissä raudanpelkistysahjoissa eli harkkohyteissä oli usein jalkapolkuiset palkeet, siksi ”Kivet kasvoi kantapäihin, Vahat varvasten sijoille”. (10 – 317)

Seppä kuitenkin tiesi, että kiihottamalla tulta väkiviinalla ja luonnollisella vedolla, saattaa ahjon saada palamaan lietsomattakin riittävän kuumasti, joten hän muutti laitteensa rakennetta.

Pohjolan kivimäkehen,

Vaaran vaskisen sisähän,

Yhdeksän lukon taakse” (10 -425)

Lopullisen ahjonsa eli samponsa seppä Ilmarinen muurasi Pohjolan kotikallion kylkeen. Hän tuki muurauksen yhdeksällä vaskivanteella kallioon, ettei rakennelma sortuisi palavan kirjokannen paineesta. Muurauksen alaosassa oli vapaa ilmanottoaukko, mihin tarvittaessa suihkutettiin paloviinaliekki ja yläosa oli korkea kuin piippu luonnollisen vedon aikaansaamiseksi. Tämä jättiläinen paloi niin, että ”Tomu nousi taivahalle, Savu pilvihin sakeni”. (10 – 401)

Näki sammon syntyväksi,

Kirjokannen kasvavaksi” (10 – 407)

Päivänä kolmantena seppä katsoi ahjonsa alaista puolta, näki siellä hehkuvan rautapaakun ja totesi kirjokannen kasvaneen raudaksi – hän oli saanut sammon rakennetuksi.

Juuren juurti maaemähän,

Toisen vesiviertehesen,

Kolmannen kotimäkehen” (10 – 431)

Sammon maahan kaivettu juuri on hiilimiilu. Hiiliä ei runossa erikseen mainita, koska kaikki tietävät sepän niitä aina tarvitsevan. Toinen juuri vesiviertehessä tarkoittaa suomalmin eli limoniitin keruupaikkaa. Kolmas juuri kotimäessä on itse sampo ja sen tukivanteiden kiinnitys kallioon.

Kylkehen on jauhomyllyn,

Toisehen on suolamyllyn,

Rahamyllyn kolmantehen” (10 – 415)

Saamastaan laadukkaasta raudasta seppä takoi kylkiäisiä näytteeksi. Rahamyllyllä ei kuitenkaan ollut oikean rahan eli valuutan kanssa mitään tekemistä. Värttinän muruista käytettiin nimitystä rahamalmi tai vain raha. Koska malmin kerääminen ja puhdistaminen sampoon oli kovaa työtä, seppä lie tehnyt saamastaan raudasta keruukauhan ja rutnikkaseulan eli käsikäyttöisen puhdistusseulan työtä helpottamaan. Taisi insinööri Ilmarisessa olla suorastaan tuotekehittäjän vikaa.

Kun on lypsit mustan maidon,

Siitä syntyi meltorauta,

Kun on valkean valutti,

Siit on tehtynä teräkset,

Kun on puikutti punaisen,

Siit on saatu rääkyrauta” (9 – 61)

Nämä säkeet on tulkittu raudan pelkistyslämpötilan ohjeiksi ja ovat ilmeisesti toinen syy kutsua sampoa kirjokanneksi. Pelkistystapahtuman lämpö määrää saatavan raudan laadun. Sammon vapaa ilma-aukko antoi mahdollisuuden seurata ja säätää pelkistyksen lämpötilaa jatkuvasti juuri tärkeimmästä kohdasta.

Metsät kuluvi,

Maat kuluvi,

Metsät kuluvi leikatessa,

Maat kuluvi kyntäessä,

Seppä akatta kuluvi,

Vaimotonna vanhenevi”

Ilmarinen poltti metsät hiileksi, ohrat viinaksi, sotki malmin soista, muurasi pari sampoa ja kolkutteli monet kirjokannet päästäkseen lopulliseen päämääräänsä. Kun seppä oli työnsä tehnyt, sai hän palkatta poistua ja vaimotta vanheta. Kärsitty vääryys ja oman raudan loppuminen saivat koko Väinölän väen hävitysretkelle pohjoiseen.

Pohjola

Ensimmäinen paikka Suomen lähialueilla, missä rautaa valmistettiin järvi- ja suomalmista pelkistäen, oli Vienanmeren ranta noin 500-600 vuotta ennen ajalaskun alkua. Siellä myös pyydystettiin yleisesti hylkeitä, mursuja ja sarvivalaita. Mursun hampaat ja valaan sarvi selittävät, miksi Ultima tunnettiin Euroopassa norsunluun toimittajana.

Kalevalan mukaan sammon ryöstäjien vene tarttui Pohjolassa ison hauen hartioille ja hauki tapettiin miekalla. Presidentti Lennart Meri on tulkinnut asian niin, että miekka tarkoitti harppuunaa ja hauki mursua. Siksipä hauenluinen kannelkin taisi olla mursunhampainen kannel. Mursun hampaasta, kanteleentekijän unelmasta, saakin jo laatusoittimen, jos vaan on mestari tekemässä. Passasi sellaisella soittaa luikutella Pohjolan väki uneen. Vaan taisipa uneen soitossa olla ohran pienellä jyvälläkin osansa.

Viinapäissä sampokin särjettiin. Erikoisen mielenkiintoinen on Pohjan Akan suutuksissaan ryöstäjille huutama kostouhkaus, jota selvemmin ei enää voi meteoriittiin viitata: (2)

Saatan rautaisen rakehen,

Teräksisen tellittelen,

Halmehillesi hyville,

Parahille pelloillesi”. (43 – 318)

Sampo särkyi, vajosi mereen ja muuttui takaisin veden rahaksi ja rikkaudeksi

Pienempäisiksi muruiksi,

Joita tuuli tuuitteli,

Aalto rannalle ajeli”. (43 – 277)

Lähteet

(1) Suomalaiset/Lönnrot Kalevala ja kansanrunot

(2) Lennart Meri: ”Hopeanvalkea”

(3) Eevert Laine: ”Suomen vuoritoimi 1809-1900” I, II ja III

(4) Kalevi Wiik: ”Eurooppalaisten juuret”

(5) Suomalaiset Internet kirjoitukset