Selaat arkistoa kohteelle Heureka.

Lasten Heureka järisyttää

22.7.2014 Yleinen

VANTAA. Tiedekeskus Heureka Vantaalla Keravanjoen rannalla on ottanut näyttelynsä teemaksi lapset. Alkukesällä vierailin kyseisessä putiikissa isäukkoni kanssa. Ilokseni sain havaita kaikenlaista lapsellista. Ensimmäiseksi ihmettelimme, sitten kokeilimme ja sen jälkeen ihastelimme koko tapahtumaa: tieteellistä suhtautumista arkipäivän asioihin.

Ensimmäisenä kävelimme ruoka-ainekoneen luokse. Painelimme esimerkiksi aamiaisen valittavista aineksista. Minun ruokavalioni oli liian suolaista ja rasvaista. Isäni sai huomattavasti terveellisemmän kokonaisarvion omasta lautasestaan. Mutta onhan hänellä selvästi useampia aamuja enemmän kuin minulla.

Katsahdin sitten outoa metallikojua. Se ei näyttänyt aluksi miltään, mutta olikin itse asiassa oikein hieno vehje, jolla sai tehtyä oman kolikon itselleen, muistoksi Heurekasta. Kojeeseen mentiin seisomaan, sihdattiin sivulta tulevaan kameraan pärstäsilhuettia, painettiin nappia ja astuttiin ulos. Parin metrin päässä oli jonkinlainen hitsauslaite. Se oli kolikontekokone. Otimme kolikot mukaamme ja suuntasimme kohti ties ensimmäistä kännykkää. Kaksi paneelia oli laitettu niin, että ne olivat vastakkaisissa seinissä, välissä kolmisenkymmentä metriä. Kun pieneen suppiloon sanoi jotakin, toinen kuuli sen selvästi kuin nykykännykkään.

Mielenkiintoinen kapistus, mutta se ei aiheuttanut niin paljon hilpeyttä kuin se, että nostin köyttä kiskomalla Minin ilmaan kolmen metrin korkeuteen. Vieressä oli lapsille tarkoitettu futispallon potkaisututka. Ajattelin – perustuen siihen, että olin pelannut pienenä jalkapalloa – , että potkaisen ennätyksen. Pikkupojat olivat ahkeria potkimaan. Paras sai aikaan 84 km/h kärkkärillä. No, minä mietiskelin, että satanen menee kyllä helposti rikki. Odotin sitkeästi vuoroani, kunnes pikkupojat olivat lähteneet muualle. Asettelin pallon hyvin alustalle. Potkaisin niin kovaa kuin jaksoin. Sisäterälaukaukseni sai tutkan näyttämään lukemaa 74 km/h. Onneksi selkäni takana ei ollut ketään vuoroaan odottavaa, joten halusin väkisin paremman. Kärkkärillä sain saman tuloksen. Tunsin olevani liian vanha potkimaan.

Pienen otsahien jälkeen lapsilla oli mahdollisuus päästä oikeaan televisiostudioon. Taustaviltti oli merensininen, kuva tarkka ja vakaa. Vanhemmat saivat katsella ja ihastella lapsiaan oikeassa studiossa. Vieressä oli suuren suuri vaaka, joka kertoi painon mukaan, mikä eläin olet. Kojeen mukaan olin hevonen. Isäukkoni oli karhu!

Kun olimme kierrelleet lähes koko paikan, huomasimme eräänlaisen näyttelyn, joka käsitteli ihmisen mielettömyyttä, henkistä sairautta. Onkohan noilla kahdella aiheella jokin yhdistävä tekijä, ensin olet lapsi ja sen jälkeen sinä olet hullu? Asiasta oli paljon materiaalia, kuunneltavia diskokipaleita musiikkia erilaisista kuulokkeista, tietokilpailu tietokoneen kanssa ja paljon muuta. Paikalle oli saatu hyvin koskettavia tositarinoita.

Parasta koko tapahtumassa olivat monet pallonheittokoneet. Erilaisia heittokojeita oli useita. Lopuksi istuin aulan suurille huonekaluille, ja koin, miltä tuntuu istua ruokapöydässä, kun pöytä on leukaan asti korkea. Kuvaamisen jälkeen olimme valmiita poistumaan ja sulattamaan kaikkea sitä jännää, mitä olimme juuri äsken kokeneet.

Mikko Roivas