Selaat arkistoa kohteelle harrastus.

Viikolla futista

17.10.2016 Yleinen

Viikolla pelaan jalkapalloa enimiten koulussa, koska vapaaajalla ei oikein ole aikaa futikselle kun olen kavereiden kanssa ja harrastus välillä. Tykkään jalkapallosta ja myös jääkiekosta niin talvella tulee paljon pelattua jääkiekkoa. Hyvä asia molemmissa on, että niissä molemmissa pitää liikua paljon. Olen pelannut vapaaajalla paljon jääkiekkoa. Tosin oikein en muista milloin aloitin sen. Nyt kun alkanut tulla pakkkaset ei oikein pysty pelaamaan futista. Mutta kuitenkin on hyvä, että pystyy luistelemaan.

Mitä on loomailu?

1.5.2016 Yleinen

MITÄ ON LOOMAILU?

Loomailu on harrastus jossa tehdään koruja kuminauhoista(rainbow loomeista)loomailuun tarvitsee: kuminauhoja,punonta-alustan, koukun ja c-klipsejä.

 

PUNONTA-ALUSTA

rannekkeiden ja korujen tekoon tarvitaan punonta-alusta. Se muodostuu kolmesta irrotettavasta tappi rivistöstä,jotka voidaan yhdistää toisiinsa eri tavoin.

alustaan voi kiinnittää useampia tappi rivistöjä. Alustoja voi myös yhdistää toisiinsa.

 

KOUKKU

pakjauksen mukana tulee koukku koukku on metallinen ja sen toisessa päässä on Hakamäen joka helpottaa alustan asettelua.

C-KLIPSIT

c-klipsit toimivat lukkoina jotka pitävät korun koossa (klipsejä on myös s muotoisia)

KUMINAUHAT

lenkit ovat yleensä kestäviä (se riippuu merkistä) yksinkertaisten rannekkeiden tekemiseen tarvitaan n 25 kuminauhaa

Koukkuun olen tehnyt suojuksen

Alusta ja koukku


    Alusta ja koukku
:)

Tässä osa teoksistani

:)

Tässä osa teoksistani

 

Lue artikkeli kokonaan →

Liikunnan ilo

23.11.2015 Yleinen

Näin joulun alla kun kailotetaan joulun riemua ja iloa niin mie oon erillainen ja kailotan liikunnan iloa ja riemua :D

Kerron asiasta, joka tuli elämääni reilu vuosi sitten ja tänään aamulenkillä tajusin miten tärkeä se minulle onkaan. Ihan salaa, hiljaa hiipinyt suosiooni ja löytänyt paikkansa arjestani ja jäänyt asumaan minuun. Se asia on liikunta.

Minä olen se tyttö, joka koulun liikuntatunnilla laitoin upouudet lahjaksi saadut sukset koulun seinää vasten ja hyppäsin päälle että ne meni poikki. Ei tarttenu hiihtää, se oli niin perseestä etten tienny mitään muuta asiaa maailmassa joka olis voinu tyhmempää olla.Paitsi se, että opettaja haki koulun varastosta toiset sukset tilalle ja piti hiihtää silti. Minä olen se tyttö, jolla oli aina menkat jos liikunnassa oli uintia. Jalkaan koski jos sählyä piti pelata, ranne oli tosi kipeä jos oli koripalloa tai lentopalloa. Halusin aina olla maalissa, ettei tartte juosta. Pesäpallossa oli kivaa ainoastaan syöttäjänä. Siinäkään ei tarttenu juosta. En muista että olisin mitenkään erityisesti vihannut liikuntaa, en vaan tykännyt siitä. Olin laiska. Juoksemisesta en tykänny kun jo teininä saadut liian isot tissit hölsky inhottavasti juostessa ja se koski. Ja olin aina kaikkia muita hitaampi ni en jaksanu edes yrittää. Saatoin hetkellisesti innostua jostain lajista jos huomasin vahingossa olevani hyvä jossain, mutta ei sitä innostusta kauan kestänyt. Ehkä asiaan saattoi vaikuttaa myös se, ettei kotoa kannustettu liikkumaan mitenkään erityisemmin. Kyllä me iskän kanssa käytiin talvisin luistelemassa paljon ja se oli kivaa kun ei tarttenu kilpailla kenenkään kanssa, mutta siinä ne liikunnat oikeestaan oli. Isoveljien liikuntakin oli siinä, että toinen kävi salilla nostelee puntteja ja toinen narras tyttöjä illat pitkät shellin kulmilla ni siitä hirveetä esimerkkiä saanu irti revittyä. Joskus myöhemmin sitten kiinnostuin tanssista, kun äiti sitä harrasti. Tai tanssia oon tykänny aina, mutta harrastin sitä siinä yläaste ikäisenä jonkin aikaa. Peruskoulun jälkeen on tanssitkin sijoittunut tuonne yökerhojen lattioille, eikä oo aina välttämättä ollu ihan askelkuviot kohillaan.

Mitä sinä harrastat? Ehkä yks ahdistavimpia kysymyksiä mitä oon kohdannu suhteellisen usein. Sitä kysytään kun haet uutta työpaikkaa tai haet kouluun. Sitä kysytään jos haluat osallistua johonkin esim kurssille. Kun tapaat uuden ihmisen, normaaliin tutustumisvaiheeseen kuuluu kysyä sitä. Olis hiton hienoa vastata, että oon harrastanu tanssia 6-vuotiaasta asti ja nyt tanssin tuolla yhden kansainvälisestikkin tunnetun tanssiryhmän mukana ja oon esiintyny kaikkien kuuluisien RnB laulajien musavidoilla. Tai jos ei ihan tarviis taas lähtee lapasesta, ni olis ihan kiva jos voi edes vastata, että harrastan liikuntaa. Uin, lenkkeilen, käyn jumpassa jne. Normi juttuja. Mutta mitä minä olen vastannut… noooh, harrastan muuttamista (yli 30muuttoa kolmeenkymmeneen vuoteen) ja sit tykkään neuloa villasukkia. Hmmm kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta ihmiseltä.

Viime syksynä lähdin yhden ystäväni kanssa viikonlopuksi tyttöjen hurvittelu reissulle. Mentiin laivalle ja siellä hytissä istuttiin ja puunattiin neniä näteiks ja soviteltiin vaatteita. Tuskailin siinä kun mikään ei näytä hyvälle ja kaikki puristaa ja ahdistaa. Ystäväni esitti minulle hyvin yksikertaisen kysymyksen, mitä kukaan ei ollut keksinyt kysyä aiemmin tai jos oli kysynyt niin ei ainakaan sellaiseen sävyyn että olisin sitä halunnut kuulla. ”oletko ajatellut tehdä tuolle asialle jotain?” Niin, kenestähän se on kiinni että ei ole niitä harrastuksia joista kertoa tai kenen vika se on jos vaatteet ei mahdu päälle. Yllättävää kyllä, vastaus löyty kun katto peiliin.

Sinne peiliin on tullu tässä viimeisen vuoden aikana kateltua aika usein ja välillä aika tarkastikkin. Miun fysioterapeutti kertoi joskus, että ihmisen pitää harrastaa vähintään vuosi yhtäjaksoisesti liikuntaa, ennenkuin alkaa tarvitsemaan sitä. Miula on nyt alkanut tulla se vuosi täyteen ja todentotta tarvitsen sitä. En olisi ikipäivänä voinut kuvitella, että minä sohvaperuna olen saanut perseeni ylös sohvan nurkasta ja vielä jopa mainostan ja suosittelen liikuntaa, kaikille! En todellakaan ole vieläkään mikään jumppapallo. Käyn ihan vaan lenkillä. Olen harkinnut nyt kuukauden päivät että menisin uimahalliin uimaan, se vähän vielä jännittää mutta kunhan nää menkat loppuu ni ehkä sitten ;) Ei sen tarvii olla mikään hieno trendilaji tai käydä hulluna 6 kertaa viikossa suorittamassa jotain. Vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole jos tykkää. Mutta kannattaa muistaa, että vähempikin riittää. Olen monet kerrat naureskellut jos joku on kertonut miten lenkkipolulle saa jätettyä pahan mielen, väsymyksen ja muut kiristelyt. No ei naurata enää sellaiset puheet. Tässä oli viikonlopun aikana tapahtumaa taas yhtä jos toista, niin ei olisi voinut saada ajatuksiaan paremmin järjestykseen missään muualla kuin lenkillä. Vaikkakin miula on ollu lenkkeilyn tarkoituksena saada itteeni vähän tiiviimpään olomuotoon, on siitä kuitenkin laihduttamisen lisäksi muodostunut sellanen melkein päivittäinen toimenpide joka on vaan päästävä tekemään ja sen jälkeen on niiiiiiin paljon helpompi hengittää ja olla ittensä kanssa. Suosittelen todella lämpimästi kokeilemaan jos et vielä ole kokeillut :)

Tässä kohtaa viimeistään miun isoveli soittaa ja kysyy millä miut on lahjottu ja miks kirjotan tällästä. Jos saan tällä ”mainos puheella” edes yhden teistä vetäisemään lenkkarit jalkaan ja lähtemään lenkille niin olen palkkioni saanut :)

Terveisin

93cm tiiviimpii, melkein 20kiloa kevyempi Mirkku, joka muuten harrastaa liikuntaa :)

Verkkosivut O.o

23.7.2015 Yleinen

Heippä hei En taaska ole päässyt kirjoitamaan verkkosivu päivityksen takia joka on vienyt minulta yli puolet ajasta sitten piti vielä käydä kaverilla nähdä sitä sielkin kului kolme päivää mut olihan meil ihan hauskaakin

tänään ajatelin puhua vähän verkkosivuista ja niiden toimivuudesta ja kaikesta turhasta mitä siihen liity :P toivotavasti ei tuu pitkä kirjoitus

Eli aloitetaas :P Verkkosivujen alkukohtainen tarkoitushan on pitää oma blogia kuten nämä tai kertoa itsestään jotain verkkosivut voi luoda myös ihan yritykselle ja jos ei jaksa luoda ne voi myös tilata monesta paikasta (Y)                                                                                                                                       istehän alunperin teen verkkosivuja ja käytän niitä samalla Tällä hetkellä tekeillään on oman projektin verkkosivut (Damteema;ksi) kutsutaan palvelua lähinä Damis Networkiksi lyhenteeltä Mutta teeme siihen verkkosivu ulkoasut rakaudella tietenkin ;)  Voit käydä katsomassa sivuja Täältä   Viikkojen aikana on yllätävän paljon myös ollut kävijöitä sivuilla niitähän on ollut tuhansia jopa tänään pelkästän tuhansia kävijöitä mietikää paljon se vetää puolensa!

                 Mitä omilla sivuilla voi tehdä?

               Omilla sivuilla voi kuten olen sanonut pitää blogia, kertoa itsestään harrastuksista tms, pitää yleistä päivä kirjaa (Mahdollisuus myös salasana suojata ), Tai muuten vaan rakentaa hyper hienot netti-sivut laitaa pari mainostaa ja antaa olla?!?! tietenkään ne ei siinä kasva ja Palvelin hyökäys on vaarana myös jos  palvelinta ei käytetä!

Esimerkiksi minulla oli tänään palvelimelle hyökätty kerran  US alueltaa Ainahan sitä ei voida määrittä 100% sitä maata mistä hyökäys on tullut mutta on ne aika isoja veikauksia

 ss+(2015-07-22+at+11.48.49)                                 

Hyökäykset || Kävijät || Hakukoneet

Tässä järjestyksessähän ne on tossa vaikka ei kuva kovin selvä ole :P

Kiinnostaako sinua omat verkkosivut?

Eikö 40-60e liika rahaa sinulle huomioi että rahat menee palvelin maksuihin sun muihin

Sinulla on aikaa odottaa pari viikkoa sivustosi valmistumista?

Minä ja yhteistyö kumppani luodaan ilonmielin halukkaille maksua vastaa verkkosivut ja hostaamme ne samalla Suomeksi sanottuna saat täysi hoidon 60 eurolla ja jos haluat oman domainin osoiteessen Haluamasialku.fi se onnistuu 20e lisä hinnasta koska joudumme tilaaman domainit ulkopuolelta

Olemmeko yritys?

Ei emme ole mutta pidämme kirjanpitoa ja veronmaksua samalaisena myös ilman yritys tunnusta! tämä on meille harrastus ja haluamme vaan koota harrastus rahastoamme että saamme paremmat palvelimet ja paremmat palvelut pystyyn ihmisiä varteen jotka niitä tarvitsee :P

Ikuisella massankasvatuskaudella

11.6.2015 Yleinen

Tavis ei nyt treenaa. Tai tavis kyllä treenaa, mutta ei tule mitään muutoksia ja siksi Tavista ottaa nyt päähän. Tavis tahtoo reklamoida.

Oon ollut kaksi ja puoli viikkoa syömättä karkkia. Yleensä en liiemmin syö mitään pulliakaan, joten se puoli on hoidossa muutenkin, jäätelöä toki muutaman kerran syönyt kesän kunniaksi, mutta sitäkin varsin maltillisesti. EIKÄ HITTO MITÄÄN MUUTOSTA!! Missä se on se superenerginen olo, kun ei enää syö karkkia? Missä se on painon putoaminen? Mä en jaksa odottaa!! TAHTOO KAIKKI NYT JA HETI PAIKALLA! On tämäkin, en mä kyllä ihmettele, jos laihduttajulla ei ole liiemmin fiiliksiä pitäytyä ruokavaliossaan tai olla syömättä herkkuja, ku tää on näin tuskastuttavan hidasta, tai minun tapauksessa näköjään täysin turhaa. Ihan sama syönkö koko ajan, vai olenko syömättä. Ei pienintäkään muutosta Hello Kitty- vaakani viisarissa.. Tähän tietenkin joku ehättää heti miettimään, että ”no hanki ruokavalio”. No en kyllä enää hanki. Ei tule kesää, ei toimi, yritetty on.

Olen siis näköjään ikuisesti massankasvatuskaudella. Harmi, että se kaikki massa ilmaantuu keskivartaloon.. Yhtenä yönä näin jopa unta, että selkämakkaraani oli kasvanut utareen näköinen uloke. Siistiä.. Olen saanut näistä pehmukkeistani jo traumoja.

Ja kaiken hyvän lisäksi minulla ei tällä hetkellä edes hevosta ratsastettavana, niin nyt pitäisi keksiä jotain mielekästä aerobista liikuntaa. Mieli tekisi aloittaa joku mätkintälaji. Joku sellainen, missä ei tulis erityisemmin kontaktia toiseen, niinkun siis ei mitään tämmösiä painijuttuja jne, vaan enemmänn just lyöntejä ja potkuja. Näistä täytyy alkaa ottaa enemmän selvää. Tosin työt iltasin jarruttaa aika hyvin näitäkin harrastuksia.. Luistelemaan voisi lähteä heti kun olisi sellainen ilma, ettei olis pelkoa persiissä, että kohta tulee vettä niskaan. Siitäpä puheenolleen, pitääkin muistaa käydä ostamassa uusi jarrupala ja renkaat.

Ja ettei tää kaikki nyt menis tarpeeks surkeesti, ni eihän se siellä salin puolellakaan mene ihan putkeen. Onnistuin jotenkin kehittämään itselleni sekä tennis-, että golfkyynärpään (samaan käteen), joka sitten verottaa aika paljon hauiskääntöjä. No eipä sinällään, ne onkin  mun inhokkiliikkeitä :D . JA! Jotten mä kuulostaisi aivan liian urpolta jo valmiiksi salilla, niin viime viikolla onnistuin muljauttamaan myös kyljestä lihakset suht hyvin kipeeksi, ettei pariin päivään oikeen tiennyt, miten päin sängystä nousee :D . Ja mikäpä parasta, tein jalkoja siinä vaiheessa :D ! Siis, aina ei voi onnistua.

No, tästä ei ole, kun suunta ylöspäin! Nimim. kesäkuntoon 2025..

Luonto

1.3.2015 Yleinen

 

Tänään kävin pyörimässä vanhoilla koti kulmilla. Tuttuja maisemia, mutta aina yhtä hienoja.
IMG_2267 IMG_2269 IMG_2280 IMG_2282 IMG_2287 IMG_2296 IMG_2300IMG_2258

Onko suomalaiset tosiaan näin itsekkäitä ?

25.11.2014 Yleinen

Ha pitkän tauon jälkeen on pakko purkaa tää suunnaton viha maan menosta.

Nyt on ruvennu pistää silmää uutinen joka on tälläisellä otsikolla kun ” Yle: Selänne vastasi rahaa pyytäneelle yksinhuoltajaäidille” ja jos joku ei oo lukenu tätä uutista niin tosiaan yksinhuoltajaäiti pyys rahallista apua Selänteeltä. No ei tässä mitään täs uutisessa vaan sen kommentit … voi hyvää päivää ne sai mun päässä kiehumaan. Ja nyt mä laitan tähän niist pari.

Voisko taas turhempaa uutisointia keksiä!!!!” –> vaikenemisella me pahennetaan asioita… uutisointi on ainoa keino saada näille asioille näkyvyyttä, mutta ikävä tosi asia on, että tässä maassa sekin on turhaa… tässä maassa yrittäminen on turhaa.

”ite joutunu nuorena harrastamaan köyhien lajia eli poliisia ja rosvoa. ei mulla nuorena ollu mitään mahollisuuksia/varallisuutta harrastaa yhtään mitään urheilua. onko se niin välttämätöntä harrastaa lajeja mitkä vaatii vuodessa usean tuhatta euroa kun halvemmallakin voi harrastaa.” –> Antaa kommentoijasta kuva, että on aika helvetin katkera siitä, ettei itse ole saanut harrastaa mitään…. no hyvä, että jotain oot keksiny nimittäin olihan toi pole ja rofe iha kiva leikki ei siinä mitään.:p tarkoittaako tää sitä että, koska et itse ole saanut harrastaa nii muillekkaan ei sitä apua saa antaa?

”nää pyynnöt vois osoittaa eduskuntaan missä todelliset päätökset tehdään/osoittakaa arvoisat vähävaraiset pyyntönne jääkiekkoliiton Kummolan suuntaan sieltä tämä prosessi pitäisi lähteä käyntiin .” –> tottakai eduskuntaan…. onhan sieltä tähänkin mennessä tullut nii helvetin hyviä juttuja. Kyllähän sieltä näiltä  ”kansan”edustajilta tukea tulee aivan varmasti. No mitä tulee sitten jääkiekkoliittoon nii kokemuksella voin sanoa, ettei tämä teidän rakas Kummola edes vastaa apu pyyntöihin, että se siitä.

Sitten oli jonkun verran tätä, että mitä te hankitte lapsii jos ei oo varaa …. pitäisikö jättää lapset hankkimatta, koska sattumalta ei oo varaa maksaa miljoonii tälle suomen ”hyvinvointi” valtiolle. Ei pidä. Kasvattakaa lapsenne muissa maissa.

Ja ennenkun joku tulee inisee Kelasta yhtään mitään niin kerronpa vaan, että joo ehkä saat jonkun muutama hassun 10 sielt repästyy mut se ei todellisuudessa auta. Sosiaalitoimet … jjoo, mutta niiden mukaan lasten harrastukset ei oo pakolliset, joten sieltä turhaa pyytää yhtää mitään.

Joka paikassa inistää siitä miten nuoret ja lapset istuu kotona koneilla ja kuinka se on vaaraksi. no mietitäänpä uusiksi … nuorilla ja lapsilla ei käytännössä ole Suomessa mitään tekemistä. No miksi ei? Monille lapsille ja nuorille urheilu tuo ilon elämään tuo paljon kavereita yms. Mikä meno nykyään on… harrastukset maksavat miljoonia monet joutuu lopettamaan harrastukset rahan takia. Jonka seurauksena jäädään kotiin. Kaverit jää urheilu seuroihin. Mitä vaihtoehtoja sitten nykypäivän lapsilla on? No se on se vaihtoehto, että joko maksat tälle suomen ”hyvinvointi”  valtiolle miljoonia, että saat urheilla tai sit jäät sinne kotiin. No monet sitten päättää jäädä kottin kun puhutaan törkeän hintaisista harrastuksista. Tää ongelma tuo myös syrjäytymis vaaran takasin päin. Urheilulla ollaan yritetty ottaa pois syrjäytymistä jo iät ja ajat no nytten tää maa tuhoaa sen periaatteen.

No minkälainen kuva mulla sitten on nykypäivän Suomesta? Huono todella huono. Oon heittäny toivon jo menemään kauan aikaa sitten. Kansanedustajat ei saa mitään järkevää aikaseksi, nuorille ei oo paikkoja minne mennä vaan ne kerääntyy asemille yms. Josta ei oo mitää hyvää sanottavaa. Lapset tuijottaa näyttöjä jo ala-asteella kun nykypäivän koulutehtävät tyyliin tehdään tabletilla taikka tietokoneilla. Ilkeät ja töykeät ihmiset niiden pienissä ihme maailmoissa.

Kaikki kunnioitus vaan niille, jotka jaksaa tukee vähänvaraisia. Niitä ei tosiaan monia oo, mutta kunniotus niille. Kunniotusta Selänteelle sen avunannoista ja tukemiselle nuorten ja lasten urheiluun. Selänne on aiva huikee tyyppi kaikin puolin!

-karkki25

Hakuharrastus

30.9.2014 Yleinen

”Hakukoe on muiden palveluskoiralajien tapaan sotilaallista alkuperää. Sodan aikana hakukoiria käytettiin haavoittuneiden etsintään. Hakukoiran nykyiset tehtävät ovat lähinnä eksyneiden etsintää. Haku on jakautunut pelastusetsintään (PEHA) ja palveluskoirien hakukokeeseen (PAHA).

Haku tarkoittaa, että koira etsii nopeasti ja järjestelmällisesti ilmavainunsa avulla metsään piiloutuneita ihmisiä eli ”maalimiehiä”. Hakualueen keskellä kulkee pituussuunnassa keskilinja, jota ohjaaja kulkee eteenpäin ja josta koira lähetetään etsimään järjestelmällisesti vuorotellen kummallekin puolelle. Hakualue on tallattu, eikä koiran pitäisi jäljestää, vaan etsiä nimenomaan ilmavirtojen mukana kulkeutuvien hajujen perusteella. Hakualueen pituus ja työskentelyaika riippuu koiran kilpailuluokasta.

Maalimiehen löydettyään koiran tulee ilmaista hänet, joko haukkumalla tai rullalla. Haukkumalla ilmaiseva koiran tulee haukkua koetilanteessa niin kauan, kunnes ohjaaja saapuu paikalle. Rullailmaisu tarkoittaa sitä, että löydettyään maalimiehen, koira ottaa pannassaan roikkuvan rullan suuhunsa ja vie sen ohjaajalle. Tämän jälkeen ohjaaja kytkee koiran näyttöliinaan ja koira vie ohjaajan maalimiehen luo.” (Lähde KPSH:n nettisivut)

Kursseilun ja perustottelevaisuuden opettelun jälkeen on luonnollista lähteä hakemaan sitä päälajia ja omaa harrastusta itselle ja koiralle. Ajattelin että innostuisin Lilyn kanssa erityisesti jäljestämisestä, verijälkeä pellolle sille ei kuitenkaan koskaan ole ehditty vielä tekemään koska hakuilu vei mennessään!

Tiesin myös että mitään kovin vakavaa lajia ei voi Lilyn kanssa alkaa harrastaa mun hermoilla saati atleettista agilityä kun tuota massaa löytyy. Rotu on toisaalta aika itsenäinen ja täysin vastakohta paimenkoirille eli varmasti joku muukin rodunedustaja on samaa mieltä kanssani jos sanon että bullit tuppaa kyseenalaistamaan välillä käskyt, ”aivan turhuutta istua nyt tältä seisomalta” ne murmattaa, ”onko pakko, kannattaisko..”. Bullit ovat sen verta fiksua sakkia että ihan huvikseen ne ei ala ihmistään takapuolesta nuolemaan. ;) Ja varmaan jokunen bullmastiffi sopii tokon viimeistellyn täydelliseen maailmaan mutta ei Lily, haha. Olen myös niin paljon harrastanut näyttelyitä että turhanpäiväinen hienostelu ei tunnu nyt omalta jutulta (Lily on täysin samaa mieltä!) vaan haluan merkityksellistä äksöniä.

JA MÄ NIIN TIESIN että Lily loistaa tässä, rodun tausta huomioiden. Rodulla ei tietenkään ole kilpailuoikeutta palveluskoirakokeissa mutta meidän tavoitteet olikin alusta asti ”korkeammalla”, ei vaan tiedetty että ne nopeutuu. Ja harrastaminen on äkkiä kivempaa ilman kisastressiä! Lähdin siis etsimään lähialueiden koirakerhoista ryhmää jossa treenit saisi aluilleen ja sainkin hauskat ja opettavaiset treenit pk-haun tiimoilta. Oli myös hienoa päästä seuraamaan kisakoiria treeneissä, hienoja otuksia. :) Rämpiminen metsässä, hirvikärpästen seassa ja istuminen märällä mättäällä on kyllä sitä jotain.. Kaikki se on sen arvoista kun koira oikeasti nauttii maalimiehen löytämisestä eikä ainakaan Lilylle hirveästi tarvinnut suuntaa näyttää että mitä täällä nyt oltiin tekemässä, lähdettiin aikalailla ihan kylmiltään liikenteeseen loistavin tuloksin. Ollaan myös puolison kanssa tehty muutama omatoimitreeni.

Lily käyttää ilmavainua automaattisesti kuten kuuluu, se ei hauku ollenkaan joten ilmaisun kanssa opetteluun täytyy ottaa rulla kuvioihin. Nyt kuitenkin emme tule enää lähiaikoina käymään hakuharkoissa, koska..

10626829_826213380737259_1247970253980605277_n – Kopio

.. äkkiä se meni siihen hakuharrastuksen laajentamiseen omassa mielessä, on kuitenkin perus pk-haun lisäksi enemmänkin pelastukseen liittyvää rauniohakua, metsähakua, vesipelastusta jne. Noh, tiesinhän minä että tie tulee olemaan pitkä ja hakeutuminen ylipäätään koulutukseen voi olla kiven alla. Minulla on kuitenkin ilo ilmoittaa että olemme päässeet alkeiskurssille Pirkanmaan etsijäkoirat ry:n! Kyllä siitä riemu repesi ja edessä on pitkä matka mamman mussukasta pelastuskoiraksi.

10670187_845595988798998_875458649792861945_n

Ensimmäiset teoriat on takana enkä voi tarpeeksi painottaa kuinka paljon nyt tiedän ylipäätänsä koirien hajutunnistukseen liittyvistä asioista saati kuinka paljon tulen oppimaan koiran kielen tulkintaa, koirat ovat aivan korvaamattomia tässä tehtävässään, täytyy sitten löytää kuolleeksi epäillyn lemmikin olinpaikka, karannut lemmikki, kadonnut lapsi taikka huume-tai rahakätkö! Eli tästä alkaa aktiivinen harjoittelu Tampereen seudun metsissä. Itse innostuin myös etsijäavustajan kurssista, joka on tarkoitettu nimenomaan jalkaväelle (ilman koiraa etsinnöissä avustava henkilö). Varsinaiseksi etsijäkoiraksi pääsemisessä on upeampi taso ja jatkokurssille mennessä vaaditaan myös pääsykoe.

Pääset blogin kautta seuraamaan meidän taivalta! :) Tämä laji poikkeaa sitten aivan täysin pk-hausta, joten senkin vuoksi jätän sen nyt taka-alalle toistaiseksi.

Jasu & Tarkkanenu (väsyneenä treenistä)

10632856_837410479617549_1644231834632542780_n – Kopio – Kopio

Tiistai

25.3.2014 Yleinen

Eka aattelin kertoo et mulle saa ja mielellään laitelkaa haasteita joita voisin sit tehä. Mut on jo haastettu tekemään spagaati, joka pitäis saada pohjaan kesäloman loppuun mennessä. Ja sit oon luvannu olla karkki- ja herkkulakossa kesäloman alkuun asti.

Eilen en kerenny kirjottelemaan, ku piti lukee tän päivän hissan kokeeseen.  Se meni ihan päin persettä ja siitä tulee varmaan joku 6+ tai jotain semmosta.. Tänään mä en ollu muilla ku yhdellä hissan  tunnilla tekemässä sen kokeen, ku mulla oli TET keittiössä ja olin siellä sit koko päivän Heinin kanssa. Aamulla me pilkottiin n. 10 kg pihvitomaatteja ja sit laskettiin muihin kouluihin pillimehuja ja koko päivän lopuks siivottiin ruokasali. Palkaks me saatiin mansikka tuutit ja päärynä pillimehut:)

Illalla mulla on harkat (harrastan siis hip hoppia) ja en välttämättä postaile enää tänää, mut viimeistään huomenna kerron harkkojen päätapahtumat ja loppu illan.

♥: Amanda