Selaat arkistoa kohteelle haku.

Kun minusta tuli kupekolainen

22.2.2015 Yleinen

Kun olimme omistajani kanssa käyneet toteamassa, että arkitottelevaisuuteni on priimaa, siirryimme vaativampiin haasteisiin.

Omistaja otti yhteyttä Kuopion pelastuskoirien peko-vastaavaan ja toukokuussa 2012 kävimmekin ”urani” ensimmäisissä treeneissä minun ollessa 1,5 vuotias. Se oli jännää, olimmehan molemmat omistajani kanssa täysin amatöörejä, eikä meillä ollut hajuakaan mitä tapahtuu tai miksi jotain tapahtuu. Siellä me oltiin jännän äärellä, aikeissa lähteä kokeilemaan kuinka jälkeä tehdään.

Jännitys hävisi kuitenkin pian, kun huomasimme, että meidät otettiin avosylin vastaan ja porukka siellä oli oikein osaavaa (ja pitkäpinnaista) ja saimme selkeät ohjeet ja opastuksen. Porukka oli pieni, mutta sitäkin tiiviimpi ja kaikki auttoivat toisiaan, emmekä me tunteneet itseämme ulkopuolisiksi, vaikka se ensin vähän pelottikin.

 

Tosiaan, siellä teimme elämämme ensimmäiset jäljet. Olihan se melkoista räpistelyä ja vähän taisi ohjaajanikin olla hukassa, koiran lukutaito kun sillä ei (vieläkään) ole kummoinen. Mutta sen verran kivaa se oli, että jatkoimme jälkitreeniä ja aika pian ohjaajani huomasikin minun olevan melkoisen hyvä jälkikoira.

 

IMG_126308663073490

Halva peltojäljellä 2014 syksyllä

 

Kesä treenattiin sitten tiiviisti tottelevaisuutta ja jälkeä, myös hakua aloiteltiin, mutta se oli minusta liian jännää. Pelotti lähteä niin kauaksi omistajastani metsään, yksin. Kesän lopulla minulle asetettiin tavoite, Bh-koe suoritettu hyväksytysti, ennenkuin täyttäisin 3.

Edistyin jäljellä hyvää vauhtia, myös tottelevaisuus sujui. Tein töitä mielelläni omistajalleni. Ja meillä oli aina treeneissä kivaa :) Todellisuus tuli kuitenkin vastaan, en ollut kyllin rohkea ja itsevarma. Yritin kyllä kovasti mutta se ei riittänyt, niimpä jäimme peko-ryhmästä pois alkukesästä 2013.

Jatkoimme kuitenkin kupekossa, treenasimme jälkeä, tottelevaisuutta ja vähän myös hakua. Siirryimme peltojäljeltä melko äkkiä metsäjälkeen, opin ajaman kulmat, ilmaisin esineet, edistyin jatkuvasti, olin kuulema fiksu. Rohkeuttakin sain lisää ja niin omistajanikin, joten koekalenterin pläräys alkoi. Tietenkin vain tokokokeiden osalta, mutta kuitenkin :)

Lisää taas ensi kerralla :)

———————————

Mikä on Kupeko?

Kuopion Pelastuskoirat ry.

KuPeko ry on perustettu Kuopiossa vuonna 1999 ja rekisteröity virallisesti 2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja tukea pelastuskoiratoimintaa Suomessa.

KuPeko järjestää jäsenilleen pelastus- ja palveluskoiratoimintaan liittyvää koulutusta ja kursseja sekä toimii yhteistyössä viranomaisten ja muiden asianomaisten yhdistysten kanssa.

Tällä hetkellä KuPekossa on 28 jäsentä, joista noin 15 harjoittelee tavoitteellisesti.

Yhdistyksellä on käytössään yhteensä noin 250 hehtaaria metsä- ja peltoalueita sekä varasto- ja teollisuusrakennuksia Kuopion taajamassa.

Sekä tottelevaisuus- että maastoharjoituksia pidetään läpi vuoden.

KuPeko ry on Suomen palveluskoiraliiton jäsen.

 

www.kupeko.org

————————————

Mikä on Bh-koe?

Käyttäytymiskoe (PAKK) on esikoe, joka koirakon on suoritettava hyväksytysti päästäkseen osallistumaan palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin. Hyväksytystä suorituksesta saa koulutustunnuksen BH.

Koe sisältää:

• perustottelevaisuusliikkeitä

• liikenteessä käyttäytymisosuuden

Kokeen voivat suorittaa kaikenrotuiset koirat. Osallistumisen alaikäraja on 12 kuukautta.

 

Hakuharrastus

30.9.2014 Yleinen

”Hakukoe on muiden palveluskoiralajien tapaan sotilaallista alkuperää. Sodan aikana hakukoiria käytettiin haavoittuneiden etsintään. Hakukoiran nykyiset tehtävät ovat lähinnä eksyneiden etsintää. Haku on jakautunut pelastusetsintään (PEHA) ja palveluskoirien hakukokeeseen (PAHA).

Haku tarkoittaa, että koira etsii nopeasti ja järjestelmällisesti ilmavainunsa avulla metsään piiloutuneita ihmisiä eli ”maalimiehiä”. Hakualueen keskellä kulkee pituussuunnassa keskilinja, jota ohjaaja kulkee eteenpäin ja josta koira lähetetään etsimään järjestelmällisesti vuorotellen kummallekin puolelle. Hakualue on tallattu, eikä koiran pitäisi jäljestää, vaan etsiä nimenomaan ilmavirtojen mukana kulkeutuvien hajujen perusteella. Hakualueen pituus ja työskentelyaika riippuu koiran kilpailuluokasta.

Maalimiehen löydettyään koiran tulee ilmaista hänet, joko haukkumalla tai rullalla. Haukkumalla ilmaiseva koiran tulee haukkua koetilanteessa niin kauan, kunnes ohjaaja saapuu paikalle. Rullailmaisu tarkoittaa sitä, että löydettyään maalimiehen, koira ottaa pannassaan roikkuvan rullan suuhunsa ja vie sen ohjaajalle. Tämän jälkeen ohjaaja kytkee koiran näyttöliinaan ja koira vie ohjaajan maalimiehen luo.” (Lähde KPSH:n nettisivut)

Kursseilun ja perustottelevaisuuden opettelun jälkeen on luonnollista lähteä hakemaan sitä päälajia ja omaa harrastusta itselle ja koiralle. Ajattelin että innostuisin Lilyn kanssa erityisesti jäljestämisestä, verijälkeä pellolle sille ei kuitenkaan koskaan ole ehditty vielä tekemään koska hakuilu vei mennessään!

Tiesin myös että mitään kovin vakavaa lajia ei voi Lilyn kanssa alkaa harrastaa mun hermoilla saati atleettista agilityä kun tuota massaa löytyy. Rotu on toisaalta aika itsenäinen ja täysin vastakohta paimenkoirille eli varmasti joku muukin rodunedustaja on samaa mieltä kanssani jos sanon että bullit tuppaa kyseenalaistamaan välillä käskyt, ”aivan turhuutta istua nyt tältä seisomalta” ne murmattaa, ”onko pakko, kannattaisko..”. Bullit ovat sen verta fiksua sakkia että ihan huvikseen ne ei ala ihmistään takapuolesta nuolemaan. ;) Ja varmaan jokunen bullmastiffi sopii tokon viimeistellyn täydelliseen maailmaan mutta ei Lily, haha. Olen myös niin paljon harrastanut näyttelyitä että turhanpäiväinen hienostelu ei tunnu nyt omalta jutulta (Lily on täysin samaa mieltä!) vaan haluan merkityksellistä äksöniä.

JA MÄ NIIN TIESIN että Lily loistaa tässä, rodun tausta huomioiden. Rodulla ei tietenkään ole kilpailuoikeutta palveluskoirakokeissa mutta meidän tavoitteet olikin alusta asti ”korkeammalla”, ei vaan tiedetty että ne nopeutuu. Ja harrastaminen on äkkiä kivempaa ilman kisastressiä! Lähdin siis etsimään lähialueiden koirakerhoista ryhmää jossa treenit saisi aluilleen ja sainkin hauskat ja opettavaiset treenit pk-haun tiimoilta. Oli myös hienoa päästä seuraamaan kisakoiria treeneissä, hienoja otuksia. :) Rämpiminen metsässä, hirvikärpästen seassa ja istuminen märällä mättäällä on kyllä sitä jotain.. Kaikki se on sen arvoista kun koira oikeasti nauttii maalimiehen löytämisestä eikä ainakaan Lilylle hirveästi tarvinnut suuntaa näyttää että mitä täällä nyt oltiin tekemässä, lähdettiin aikalailla ihan kylmiltään liikenteeseen loistavin tuloksin. Ollaan myös puolison kanssa tehty muutama omatoimitreeni.

Lily käyttää ilmavainua automaattisesti kuten kuuluu, se ei hauku ollenkaan joten ilmaisun kanssa opetteluun täytyy ottaa rulla kuvioihin. Nyt kuitenkin emme tule enää lähiaikoina käymään hakuharkoissa, koska..

10626829_826213380737259_1247970253980605277_n – Kopio

.. äkkiä se meni siihen hakuharrastuksen laajentamiseen omassa mielessä, on kuitenkin perus pk-haun lisäksi enemmänkin pelastukseen liittyvää rauniohakua, metsähakua, vesipelastusta jne. Noh, tiesinhän minä että tie tulee olemaan pitkä ja hakeutuminen ylipäätään koulutukseen voi olla kiven alla. Minulla on kuitenkin ilo ilmoittaa että olemme päässeet alkeiskurssille Pirkanmaan etsijäkoirat ry:n! Kyllä siitä riemu repesi ja edessä on pitkä matka mamman mussukasta pelastuskoiraksi.

10670187_845595988798998_875458649792861945_n

Ensimmäiset teoriat on takana enkä voi tarpeeksi painottaa kuinka paljon nyt tiedän ylipäätänsä koirien hajutunnistukseen liittyvistä asioista saati kuinka paljon tulen oppimaan koiran kielen tulkintaa, koirat ovat aivan korvaamattomia tässä tehtävässään, täytyy sitten löytää kuolleeksi epäillyn lemmikin olinpaikka, karannut lemmikki, kadonnut lapsi taikka huume-tai rahakätkö! Eli tästä alkaa aktiivinen harjoittelu Tampereen seudun metsissä. Itse innostuin myös etsijäavustajan kurssista, joka on tarkoitettu nimenomaan jalkaväelle (ilman koiraa etsinnöissä avustava henkilö). Varsinaiseksi etsijäkoiraksi pääsemisessä on upeampi taso ja jatkokurssille mennessä vaaditaan myös pääsykoe.

Pääset blogin kautta seuraamaan meidän taivalta! :) Tämä laji poikkeaa sitten aivan täysin pk-hausta, joten senkin vuoksi jätän sen nyt taka-alalle toistaiseksi.

Jasu & Tarkkanenu (väsyneenä treenistä)

10632856_837410479617549_1644231834632542780_n – Kopio – Kopio