Selaat arkistoa kohteelle gynegologi.

Gynekologikammo

21.8.2017 Yleinen

Tilanne, jonka jokainen nainen (ainakin meidän kulttuurissamme) joutuu kohtaamaan, ja joka harvalle on kovinkaan luonteva muutenkaan voi olla seksuaalisen hyväksikäytön uhrille todella pelottava. Itse muistan ensimmäisen kertani gynekologilla. Tuolloin en vielä muistanut hyväksikäytöstä oikeastaan mitään, tai ainakaan en edes osannut ajatella että sellaista olisi tapahtunut. Paikalla oli lääkärin lisäksi opiskelija ja minulla oli ollut kummallista verenvuotoa jo pidemmän aikaa. Kuukautiseni vain eivät jostain syystä tuntuneet loppuvan ollenkaan. Jokin aika ennen tätä olin nähnyt painajaisen (?) raiskauksesta ja myöhemmin siitä kuinka paholainen vei syntymättömät lapseni mukanaan, joten olin asian kanssa jotenkin todella kummallisissa tunnelmissa. Teini-ikään kuuluu yliluonnollisten asioiden käsittely ja elin paljon niissä maailmoissa, joskin osasin sulkea mystiset asiat ulkopuolelle arjessani. Iltaisin ja öisin kuitenkin luin ja ajattelin paljon myyttistä hyvää ja pahaa, sielunvaellusta, enkeleitä, henkiä, symboliikkaa jne ja tämä kuvasto väritti käsitystäni maailmasta ja etenkin seksistä. Tai värittää oikeasti vieläkin, mutta olen itse kasvanut ja alan ymmärtää myyttien yleisinhimillisen ja yleismaailmallisen merkityksen. Nykyisin pidän monia ns.yliluonnollisia asioita aivan normaaleina ja luonnollisina asioina, joista osa toki on edelleen tieteen selittämättömissä tai muuten pelottavia. Olen myös löytänyt positiivisen henkisen lähestymisen seksuaalisuuteen, josta olen todella kiitollinen.

No, joka tapauksessa olin vasta teini-ikäinen, ehkä noin seitsemäntoista vuotias, enkä ollut koskaan oikeasti harrastanut seksiä (raiskaus ei ole seksiä!) yhdenkään pojan kanssa, joten itseni paljaaksi riisuminen ja siihen gynekologin tutkimuspöydälle asettautuminen oli jo itsessään vähintäänkin kummallista. Muistan vastanneeni kysymykseen neitsyydestä kuitenkin että ”Ei, en ole enää neitsyt” ja itse tutkimuksen sujuneen helposti ja kivuttomasti. Olin kuitenkin henkisesti aivan paniikissa enkä muistanut mitään mitä lääkäri minulle sanoi. Sain jonkun reseptin ja se kyllä auttoi sikäli että vuoto loppui muutamassa päivässä. Se vuoto tosin alkoi parin kuukauden kuluttua uudestaan ja silloin minulla oli vastassani vanhempi, huonosti suomea puhuva mieslääkäri. Ensin minulle iski todellakin paniikki, mutta hän onneksi huomasi sen ja sanoi että koska minut oli vasta tutkittu ja koska kyseessä ei ole elimellinen vika hän ei tekisi sisäisiä tutkimuksia, vaan sain ehkäisypillerireseptin tasapainottamaan kuukautisiani ja estämään liiallista vuotoa. (No tästäkin voisin joskus kirjoittaa ihan erillisen tekstin, koska tämä resepti on sittemmin muokannut seksuaalisuuttani todella paljon, mutta koetan nyt keskittyä tähän gynekologi aiheeseen…)

Seuraavat gynekäynnit ovatkin olleet sitten helpompia, koska olin sittemmin jo löytänyt ensimmäisen oikean poikaystäväni ja pimppiiini kajoaminen ei enää ollut niin kummallisen tuntuista eikä pelottavaa. Kuitenkin minun on pakko sanoa, että edelleen jännitän gynekäyntejä, erityisesti jos lääkärinä on mies. Uskon että he ovat aivan yhtä päteviä asiassaan kuin naisetkin, mutta minulla on edelleen epämiellyttävä olo asettautua mieslääkärin tutkittavaksi. Olin edelleen melko nuori kun minulle ensimmäisen kerran sattui papa-kokeeseen miespuolinen yleislääkäri ja minulle alkoi tulla pieni paniikki. Onneksi hän huomasi tämän ja pyysi paikalle naispuolisen hoitajan, joka jutusteli kanssani tutkimuksen ajan ja lopuksi tämä lääkäri vielä totesi minulle aivan suoraan, että se on hänellekin hieman epämukava tilanne pyytää nuorta naista riisuutumaan ja alkaa tutkimaan tämän alapäätä. Erityisesti, koska hän ei ole gynekologi, vaan yleislääkäri. Tämä lääkärin kommentti onkin myöhemmin auttanut minua rentoutumaan vastaavanlaisissa tilanteissa, joten kiitos että hän sanoi sen ääneen. Nimittäin miespuolisia gynekologeja olen elämäni varrella tavannut useitakin ja vieläpä muutenkin vaikeissa tilanteissa. Minulla on ollut pari keskenmenoa ja aborttejakin, ja vielä ihan eläviä lapsiakin pari, joten kyllä siellä on tullut useita kertoja jalkansa levitettyä eri lääkäreiden edessä. On ollut kierukkaa, papa-kokeita ja oli myös kerran solumuutoksia emättimessä, joten monta monta kertaa niihin tutkimuksiin olen joutunut enkä minä vielä ole edes neljääkymmentä. Onneksi luottamukseni lääkäreihin on voimakkaampi kuin turha pelko tai häpeä.

Hyväksikäytetyn naiseus

25.4.2017 Yleinen

Jo ennen kuin muistikuvat lapsuuden tapahtumista alkoivat nousta pintaan, minun mieleni alkoi tehdä minulle kummallisia temppuja. Mikä sinällään on tietty luonnollista ja ymmärrettävää, mutta siinä tilanteessa sitä ei tietenkään kukaan ymmärtänyt. Kaikkein vähiten minä itse. Vaikka hyväksikäyttö mahdollisesti tapahtui kun olin 4-7 vuotias, alkoivat ongelmat vasta teini-iässä. Siinä vaiheessa kun muut tytöt kiinnostuivat pojista ja tuntuivat nauttivan uusista naisellisista muodoistaan ja olemuksestaan, minä häpesin itseäni. Onneksi 90-luvulla hiphop oli saapunut tännekin pikku kaupunkiin joten sain siitä oivan tekosyyn pukeutua valtaviin paitoihin ja suuriin roikkuviin housuihin, jotka samalla näppärästi piilottivat orastavat muotoni.

Muistan äitini tuskailleen kun en suostunut pukeutumaan kauniisiin mekkoihin edes juhlissa, vaan jos jonkun mekon puinkin ylleni, oli sekin suuri ja säkkimäinen joka kerta. Koko olemukseni oli poikamainen, olin urheilullinen ja kuljin risaisissa farkuissa (koska ne hajosivat aina romutessani ympäriinsä), kiipeilin puissa ja pelasin lätkää ja pesäpalloa naapuruston poikien kanssa. Tukkani kynin jo ala-asteella lyhyeksi ja nautin silloinkin siitä, että minua luultiin pojaksi. Teini-iässä tämä ei siis enää onnistunut ja minun oli tultava jollain tavoin toimeen naiseuteni kanssa.

Masennuin. Yläaste meni kuin sumussa. Aiemmin olin saanut hyviä arvosanoja, olin ysin oppilas siirtyessäni yläasteelle, mutta lukioon hain 7,8 keskiarvolla. Koulun tai nuorisotalon diskoissa en koskaan tainnut tanssia hitaita poikien kanssa. Muistan kyllä että jotkut pojat olivat ihastuneita minuun ja kai minäkin johonkin heistä, mutta kaikki läheisyys, jopa juttelu ihastuksen kanssa, tuntui ahdistavalta. En voinut kuvitellakaan koskettavani häntä, saati että olisin antanut jonkun pojan koskettaa itseäni. Seksuaalikasvatuksen tunnit olivat kamalia. Niin ne olivat kyllä kaikista muistakin. Kaikille teineille opettajan tyly tiivistys seksistä fyysisenä aktina on kammotus, kun mielikuvat aiheesta ovat kuitenkin melko lailla romanttisia vielä tuossa iässä. Se siitä romantiikasta sitten.

Yläasteella ensimmäistä kertaa muistikuvat alkoivat tunkea pintaan. Luin Jean P. Sassonin kirjoittamaa tositarinaa Saudi-Arabialaisen prinsessan elämänvaiheista ja koska kirjassa kaikuvat raiskaukset ja päähenkilön sisko pakotetaan naimisiin vanhan epämiellyttävän miehen kanssa, nousivat pintaan myös omat traumani. Olimme kyläilemässä ystäväperheessä  ja näin todella kamalan painajaisen jossa minut raiskattiin. Joskus mietin oliko tuo raiskaus totta vai unta. Onko sittenkin mahdollista että minut raiskattiin silloin, tuolla nimenomaisella matkalla, eikä aiemmin. Terapeuttini mukaan kumpikin vaihtoehto on mahdollinen, ja hän sanoikin että ei se kirja yksin voi laukaista tuollaisia unia. Muistoja kyllä. No, ainakin silloin pidin tuota painajaista pelkkänä unena ja koetin työntää sen pois mielestäni. Mielenkiintoinen yksityiskohta on että minulla alkoi kuukautiset (tai ainakin vuosin verta) sinä yönä.

Yläasteella muistan kerran kun tunnilla käsiteltiin insestiä ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Silloin tunsin kuin mustan reiän porautuvan rintaani enkä saanut kunnolla happea. Nyt kun kirjoitan siitä, tunnen tuon saman tunteen, mutta en onneksi enää yhtä voimakkaana. Istuin luokan perällä enkä usko kenenkään huomanneen että horjuin paniikkikohtauksen rajalla tuon tunnin. Koska esimerkkinä oli insestitapaus, minä hieman rauhotuin, koska tunteeni omasta isästäni oli ja on todella positiivinen. Minun hyväksikäyttäjäni oli joku muu.

Minulla alkoi jossain vaiheessa sellaiset kuukautiset että meinasin vuotaa kuiviin. Vuosin verta monta viikkoa, enkä uskaltanut kertoa äidilleni asiasta. Häpesin myös kuukautisia.  Nekin olivat minulle kipeä muistutus siitä, että olen nainen. Että minulla on sukupuolielimet. Ja niistä vuotaa verta. Lopulta olin niin huonossa kunnossa etten meinannut pysyä tajuissani ja äitinikin oli jo havahtunut siteiden katoamiseen. Muistan gynegologin kysyneen neitsyydestäni ja sanoin etten ollut neitsyt. Enkä ollutkaan. Tutkimus sujui kivuttomasti, mutta sekin oli sikäli traumaattinen kokemus että lääkärillä oli harjoittelija jonka kanssa he keskustelivat alapäästäni ja se oli teinille jo itsessään aivan kammottavan noloa. Kammoan edelleen gynegologikäyntejä ja aina kun mahdollista olen pyytänyt sen hetkisen puolisoni mukaan henkiseksi tueksi tai ottanut jotain rauhoittavia ennen kuin uskaltaudun tutkimuspöydälle. Tosin elämä on myöhemmin antanut lisää aihetta traumatisoitua niistä tilanteista, mutta siitä kerron joskus myöhemmin lisää.

Lukiossa aloin seurustella. Olin silloin jo 17-vuotias ja kyseinen poika oli ikäiseni ja todella suloinen tapaus. Meillä oli yhteisiä harrastuksia ja onnistuimme jopa opiskelemaan yhdessä. Saimme yhdessä valkolakit ja muutimme samaan asuntoon asumaan. Seksi oli hyvää, joskin tuolloin käytin reippaasti päihteitä, jotka auttoivat minua rentoutumaan ja vapautumaan myös seksuaalisesti. Ja tietenkin unohtamaan tapahtuneen edes hetkellisesti. En voi kuitenkaan sanoa että päihteet olisivat täysin hallinneet elämääni, vaikka ne suuressa roolissa silloin olivatkin, vaan opiskelin ja valmistuin ammattiopinnoistakin ihan hyvillä arvosanoilla. Tosin pakko minun on myöntää että minun voi sanoa olleen sekä alkoholisti että kannabisaddikti tuohon aikaan ja kyllä ne päihteet vaikuttivat koko elämääni. Käytin välillä myös erilaisia lääkehuumeita, mutta onnekseni puoisoni ei voinut sietää niitä ja komensi minut elokuvamaisesti vetämään ne vessanpöntöstä alas. Hänelle kerroin etten ollut neitsyt, mutta en kertonut sen enempää. En osannut. En itsekään tiennyt mitä sanoa. Tiesin vain etten ollut.

Erosimme myöhemmin mutta kun aloin käsitellä tukahdutettuja muistojani kyseinen mies sanoi minulle aina tienneensä että minulle on tapahtunut jotain sellaista. Itse en muista, mutta hän kertoi että toisinaan olin ollut aivan kauhuissani jopa siitä että hän oli tarttunut minua vyötäröltä tai laskenut kätensä reidelleni. Olin kuulemma joskus jopa lyönyt häntä hänen hyväiltyään minua.

Niihin aikoihin aloin kuitenkin löytää hänen kanssaan naiseuteni ja opin nauttimaan seksuaalisuudesta sen erilaisissa muodoissa lempeästä läheisyydestä rajuunkin rakasteluun. Aloin pukeutua naisellisemmin, olla ylpeä omasta kehostani. Annoin tukkani kasvaa ja sen suhteen jälkeen olen toisinaan jopa uskaltanut flirttailla miehille. Jopa selvinpäin. Silloin minun oli myös helppo tutustua muihin nuoriin miehiin. Koska olin avoliitossa, oli itsestään selvää että ne muut ihmissuhteet eivät johtaisi seksiin.  Eromme jälkeen nuo ystävyydet säilyivät puhtaasti ystävyyssuhteina ja olen todella iloinen että niin kävi, sillä noiden ihanien miesten kautta opin terveen itseluottamuksen syntyvän omasta persoonasta. Ei sukupuolisuudesta, ulkonäöstä tai muista sellaisista seikoista, vaan siitä kuka minä sielultani olen. Olin hyvä tyyppi. Kuin yksi jätkistä, kuitenkin olematta jätkä.