Selaat arkistoa kohteelle graafinen.

Arpalipukkeesta verhoksi

11.8.2016 ompelu, Yleinen

Keväällä kävin mieheni kanssa Lapin Rakentajamessuilla hakemassa ideoita kotiin ja mieheni tutkailemassa alansa viimeisiä tuulia. Messuilla oli paljon kaikenlaista ja muutama arvontalipukekin tuli rustattua. Eniten jäivät mieleen paikallisen Signesin (kangas- ja ompelutarvikeliike) uudistaminen ja nykypäivään tuleminen. Aiemminkin Signes on ollut hyvin kattava kangaskauppa, mutta nyt myös kaikkea pientä sisustajan silmää miellyttävää oli tullut valikoimiin. Messuilla oli myynnissä valikoima uusia tulokkaita ja tässä kohtaa iski runsauden pula enkä osannut ostaa mitään. Voit tutustua kotisivuihin osoitteessa www.signes.fi

Lisäksi messuilta löytyi kirjatukun messuosasto ja sieltä tarttui mukaan ideakirja. Kirjassa houkuttivat jouluun liittyvät ideat (tunnustan olevani jouluhöppänä) ja pienet kodin tuunausvinkit kuten vanhan pöytälampun johtojen maalaus, millä sai todella ilmeikkään lampun aikaiseksi.

023

Syy miksi kirjoitan aiheesta vasta 4 kuukautta myöhemmin on se arvontalipuke ja se mitä siitä olen nyt operoinut… Signen osastolla kirjoitin lipukkeeseen nimeni ja seuraavalla viikolla sain mukavan yllätyksen. Olin voittanut 100 euron arvoisen lahjakortin liikkeeseen!!! Sain siis rauhassa ajan kanssa lähteä tutkailemaan valikoimaa, ilman että budjetti kärsisi. Otin mieheni mukaan makutuomariksi (lastenvahdiksi). Lapsetkin on ihanasti huomioitu liikkeessä, josta löytyi iso lelukoppa ja äiti sai rauhassa tutkailla, mille alkaisi. Ei myöskään tullut ollenkaan sellainen olo, että olisin jotenkin ”huonompi asiakas” , kun olen voittanut, enkä maksava asiakas. Myyjällä oli aikaa ja halua palvella kärsivällisesti pyöritellessäni kankaita ja ideoita, mitä alkaisin tekemään. Vaikka liikkeessä oli niitä maksaviakin asiakkaita, oli myyjällä aikaa esitellä valikoimaa ja antaa ehdotuksia minulle. Todellakin onnistunut voitto kaikkien kannalta, koska varmasti menen myöhemmin ihan omilla rahoillanikin ostoksille ;)

Loppujen lopuksi mukaani päätyi seuraavanlainen pussukka

007

Mitä pussukka sisälsi?

008

Ivana Helsingin patalaput ja keittiöpyyhkeet

Yhdistelmä

Kangasta, josta syntyi…

011

008 (2)

009 (2)

068

005 (2)

  054

 

Pelti-ihanuudet

3.5.2016 Sisustusideat, Yleinen

Toissa kerralla aiheena oli piensäilytys. Niitä kuvia kun aloin ottamaan ja olin aikeissa laittaa vaan yleisesti kuvan peltipurkeista, tajusin, että minullahan on kertynyt aika lailla erilaisia peltisäilytysrasioita. ;) Hurahdin niihin muutama vuosi sitten. Pikku hiljaa niitä onkin sitten kertynyt. Säilytän niissä lähinnä ruokatarvikkeita. Tässä kokoelmassa on pari tosi vanhaa kirppislöytöä, Muumi-purkki, Prahasta tuliaisiksi saatu suklaapurkki, Ikean punainen ja Marimekon Unikko sekä jostain keräilystä saatu puukantinen rasia.

9.2.

Kahvit säilyvät Marimekon Muijassa, kaakaot Marimekon raitapurkissa ja teet Liptonin peltipurkissa sekä Tea-rasiassa. 9.3.

Kuivamuonakaapissa oli tälläinen kokoelma. Vanha keksirasia säilöö tällä kertaa suklaakeksejä, rikkinäinen kahvipurkki maapähkinöitä ja Ikean peltipurkeissa on sekalaisia mysliaineksia. Lisäksi löytyy vanha karkkipurkki kekseille sinisen keksipurkin päällä, Arabian korkki-kantiset pikkupurkit karpalo- ja tyrnijauheelle, Living and room-sisustuskutsuilta ostettu My sweet-muropurkki ja Ikean metallikantiset taustalla seesamin- ja kurpitsansiemenille.

10

Ikean joulumallistosta pari vuoden takaa tälläinen punavalkoinen raitapurkki. Juuri sopiva soijarouheelle.

11

Muualta kodista löytyy mm. ensiaputarvikkeille ja tytön tavaroille säilytysrasioita. Ruskea purkki pitää sisällään tytön koruntekovälineet.

13

Muumi-purkissa ovat taululiidut

14

Ja ne ensiputarvikelaatikot; pilkullinen ja punainen tekstillä…

15

15.2

Tämä Muumi-purkki on minun lapsuudesta ja kätkee askartelutarvikkeita sisäänsä.

12

Moni näistä purkeista on katseilta piilossa, mutta ilahduttaa kaapissa kaunistamassa. Minun mielestä kokkauskin on hieman hauskempaa kun nostat esimerkiksi leivontatarvikkeet esille ihanissa purkeissa. <3

Vanhan tuunausta

7.4.2016 Sisustusideat

Minulla on pitkään ollut rottinkikori isolle palmulle. Kori on peittänyt ruman saviruukun täydellisesti ja helpottanut kukan siirtelyä. Kori ei vain viime aikoina ole oikein istunut sisutukseen ja kaipasin siihen jotain…

001

Kukan alla on mieheni papan vanha ”tupakkipenkki”. Pelastin sen kaatopaikkakuormalta, kun mieheni mummola myytiin ja tavaroita jaettiin. Se on siitä asti ollut sisustuksen särmä. Minusta tavarat ovat aina mielenkiintoisempia, jos niillä on jokin tarina. En pidä niin sanotuista ”avaimet käteen”- tai ”kerralla valmiiksi”- sisustuksista. Kodissa saa näkyä ajan kerrokset. Tämäkin penkki on varmaan kuullut monet tarinat aikoinaan.

003

Minulta löytyi vanha valkoinen verho, jonka ajattelin hyötykäyttää tähän projektiin. Suunnittelin ensin miten toteutan korille kangassuojan ja sitten aloin miettiä kuviointia. Tässäpä vaihtoehdot. Tein tulostupaperille kuviot ja muotoilin minikokoisia suojia, jotta näen miten kuvio toimii käytännössä.

060

Tässä voittajakuosi. Kuosi on tehty on tehty kangastussilla, omin kätösin jokainen viiva :D

040

Työskentelyä…

Että viivat sai kohtuudella suoraan, piti lainata tytön pomppupalloa. Pomppupallo kangassuojan sisään ja kangas pysyi oikeassa muodossa ja viivat oli helpompi saada kohdilleen. WP_20160306_16_58_36_Pro__highres

Lopputulos paikallaan

037