Selaat arkistoa kohteelle freelancer.

Monenlaista meneillään

7.4.2016 Yleinen

Työn alla on viimeinen voimistelupuku joukkueen 9. jäsenelle ja sen työstäminen on sujunut mallikkaasti. Muutama sovitus takana ja puku on jo sunnuntaina siinä vaiheessa, että voin antaa sen valmiina voimistelijalle :) Puvun valmistus ja muokkaus on sujunut ihanan vaivattomasti nyt, kun tietää mitä tekee ja miten. Mahtavaa, miten tässä työssä oppii ja kehittyy!

Olen päässyt leikkaamaan valmistujaismekon kankaita ja kaavoittamaan helmaa, josta on tarkoitus tulla kauniisti laskeutuva, halkiollinen ja hulmuava, kun taas yläosa on vartaloa myötäilevä ja olkaimeton. Morsiuspuvun kankaat ovat nyt sifonkia vaille hankittuna ja sifongistakin on jo näytepaloja tulossa postitse. Vuoria pääsen kyllä valmistamaan niitä odotellessa, niin pääsee sitten suoraan muotoiluhommiin, kun saadaan viimeinenkin kangas käsiimme :)

(Kaiken ohella olen puuhastellut myös juhlavaa ja kesäistä hametta itselleni kesän perhejuhliin. Sitä on kätevä työstää silloin, kun esim. asiakastöitä ei voi tehdä etiäpäin ja on odoteltava sovitusta.)

Olen valmistanut muutamia uusia myyntituotteita Etsy.com:iin ja tulossa on ainakin lisää pussukoita ja leuallisia kukkaroita, jotka ovat ihan uusi juttu! Pikku Putiikki-sivun kautta pääset selaamaan Etsyn tuotevalikoimaa :)

Kuvia voimistelupuvuista

4.4.2016 Yleinen

Galleriasta löytyy nyt kuva valmistamistani joukkuevoimistelupuvuista, käy vilkaisemassa :) Aveo-joukkue nappasi suorituksellaan pronssi-mitallit Leppävirralla pidetyistä aluemestaruuskisoista, onnittelut heille ja menestystä myös tuleviin kisoihin!

Sain myös ihanan kuvan osasta tyttövoimistelijoita, joille valmistin puvut jo aikaisemmin. Joukkue on jaettu useampaan ryhmään ja kaikille heille tein hiusrusetit ja osalle heistä kiinnitin lisää koristekiviä tuomaan puvuille entistä enemmän näyttävyyttä. Alla kuva reippaista voimistelijoista:

hiuskoristeetB

Puvut valmiina kisoihin

2.4.2016 Yleinen

Joukkuevoimistelupuku-projektin hektisin osuus on nyt takana. Viikonlopun kisoihin sain puvut juuri ajoissa valmiiksi :) Puvut ovat näyttävät kaikkine yksityiskohtineen. Värit ja materiaalit toimivat hyvin yhdessä ja koristelut kruunasivat kokonaisuuden. Huh, kyllä siinä tuli tehtyä sovituksia ja ommeltua jokunen metri kangasta, joten siksipä tähän väliin muutama ansaittu vapaapäivä.

On ollut mahtavaa työskennellä tämän joukkueen kanssa: heillä on ollut koko ajan hyvä asenne ja meininki sekä joustavuutta, kun on ollut kyse sovitusaikojen sopimisesta jne. Kaikkea hyvää joukkueelle ja tsemppiä kisoihin! Joukkueeseen tulee vielä yksi voimistelija, jonka kanssa puuhaamme puvun parissa heti maanantaista alkaen,

Pukuja tehdessä koin monta ahaa-elämystä ja opin paljon uutta. Työskentely meni osittain opetellessa kuinka rakenneratkaisut toimivat, sillä en ole aiemmin tehnyt tällaisia pukuja. Sain todeta mikä toimii ja mikä ei ja siksi tällaiset projektit ovat parhaimpia: tietotaito kehittyy tehdessä ja seuraavalla kerralla kaikki sujuu jo nohevammin.

Voimistelupukuja on muutenkin ylipäätään kiva tehdä. Pienimuotoinen sarjatuotanto tuo vaihtelua yksittäisiin ompelutöihin ja materiaalit ovat mukavia työstää, ainakin omasta mielestäni ;) Myös kiinnostus pukujen suunnitteluun on alkanut kyteä etenkin tämän projektin aikana: olisi mielenkiintoista kokeilla suunnitella kisa-/harrastuspukuja esityksen teeman ja koreografian pohjalta. Joukkueelle tai yksittäisille voimistelijoille. Ehkä tulevaisuudessa saan mahdollisuuden kokeilla :)

Galleriaan on luvassa kuvia puvuista sekä pikkutyttöjen joukkueelle tekemästäni ”pukupäivityksestä” :)

Työntäyteisiä päiviä

27.3.2016 Yleinen

Olen työskennellyt viime päivät tiiviisti joukkuevoimistelupukujen parissa ja tuleva viikko menee samoissa merkeissä. Tekemistä riittää, mutta puvut ovat edistyneet hyvää tahtia :) Osa puvuista on jo viittä vaille valmiina, osa odottaa lisäsovituksia. Pääsen pikkuhiljaa tekemään viimeistelytyötä, kuten koristelua ja lopputarkistuksia. Pääsin kuikkaamaan muutamaa pukua treeneihin ja vitsit, kun näytti kivalta!

Teen naisten pukujen lisäksi lasten joukkueelle tilausompelua samalla aikataululla, mutta kyseessä ei ole kokonaisten pukujen valmistaminen, vaan jo olemassa olevien pukujen lisäkoristelu ja asusteiden ompelu :) Näin puvut saavat lisäsäväyksen pienellä ehostuksella. Ovat tytöt varmasti mielissään~

Myös morsiuspuvun kanssa on tapahtunut edistystä: hankimme asiakkaan kanssa upeat kankaat pukua varten. Muutama tilauskangas on tulossa, mutta käsilläni on jo materiaaleja, joilla lähteä liikkeelle muotoilussa ja puvun valmistuksessa. Kun voimistelupuvut valmistuvat, siirryn valmistujaismekon ja morsiuspuvun pariin :) Rakastan työni vaihtelevuutta ja monipuolisuutta. On mahtavaa päästä loihtimaan yksilöllistä juhlapukeutumista, joka sopii kantajalleen kuin nakutettu.

Pieni erä tuotteita myynnissä Etsy.com:issa

23.3.2016 Yleinen

Avasin pienen puodin Etsy.com:iin, joka on kansainvälinen nettikauppa. Etsy on suunnattu erityisesti käsityöihmisille ja siellä myydään niin materiaaleja ja tarvikkeita kuin valmiita tuotteita palveluun kirjautuneiden henkilöiden toimesta.

Minulla on Etsyssä puoti nimimerkillä ”masutin”, jonka tarjonnan voit käydä katsastamassa TÄSTÄ KLIKKAAMALLA! Myynnissä kangaspussukoita ja patalappuja. Voit ostaa tuotteita Etsy-sivujeni kautta ja mikäli haluat mittatilaustuotteen haluamillasi mitoilla sekä kankailla, ota sen sijaan suoraan yhteys minuun :) Ota yhteyttä! -sivulta löydät yhteystietoni.

Valmistusjaismekon täydelliset kangaslöydöt

21.3.2016 Yleinen

Löysimme asiakkaalleni täydelliset valmistujaismekkokankaat viime viikonloppuna. Mekossa yhdistyvät juhlava satiini, kuviollinen tylli ja kauniisti laskeutuva polyesterikangas. Alla olevassa kuvassa kaikki kankaat ovatkin esiteltynä :)

valmistujaismekon_kankaat

Pukuun on tulossa lisäyksityiskohtina muun muassa strasseja ja ehkäpä jotain muutakin kunhan ensin näemme miltä puvun varsinainen runko näyttää~ Uuden projektin kanssa on aina ihan mahdoton alkutäpinä päällä. Tekisi mieli tehdä kaikkia asiakastöitä yhtäaikaa, mutta se ei aikataulullisesti ole aina mahdollista. Kiireellisemmät työt hoidan ensin loppuun ja siirryn sitten seuraavaan projektiin. Tottakai esimerkiksi sovitusta odotellessa voi alkaa työstämään toista ompelutyötä.

satiini_läheltä

Vielä lähikuvaa satiinista, joka muuttaa hauskasti sävyään valaistuksesta riippuen. Tietynlaisessa valossa satiini on tumma beige ja toisinaan taas hyvin vaalea, jopa nudemainen beige. Mekossa yhdistyvät raikkaat sävyt, jotka ovat omiaan kesäjuhliin ja puvulla on lisäksi käyttöarvoa myös jatkossa.

 

Omia ompelutöitä

16.3.2016 Yleinen

Kangastilauksen saapumista odotellessa ehtii tehdä omia ompelutöitä. Sain aikaiseksi muun muassa tällaiset veikeät kettu-aiheiset patalaput:

kettupatalaput

Patalappujen eristeenä on froteeta ja kettukangas itsessään on puuvilla. Pysty- ja vaakasuuntaiset ompeleet pitävät froteen napakasti paikoillaan ja ripustuslenkkien ansiosta patalaput voi laittaa esille roikkumaan, jolloin ne toimivat myös keittiön sisustuselementtinä :) Veikeä kangas löytyi Eurokankaan askartelupuuvillojen palalaarista :) Nappasin heti mukaani, kun sen näin! Kangas on kirkkaamman värinen sävyiltään, puhelimen kamera haalensi sävyjä.

Ompelin myös ruudullisen, vuoritetun pussukan:

pussukka

Pussukan kangas on Anttilan kangasosastolta bongattu: yksinkertaisen tyylikäs puuvillakangas sopii monenlaiseen käyttöön~ Vuori on jämäkämpää ruskeaa Loneta-kangasta, joka tukee ohuempaa päällikangasta. Pohjassa on leveyssuuntaiset laskokset tuomassa pussukkaan lisää tilavuutta.

Sekä kettu- että ruutukangasta minulta vielä jonkin verran löytyy, joten ole yhteydessä mikäli haluat tällaisia tuotteita myös :) Kummastakin kankaasta saa tehtyä niin pussukoita kuin patalappuja. Valmistan näitä myös sinun omavalintaisista kankaista! 

 

Kangasta kaikkialla

14.3.2016 Yleinen

Kankaiden hankintaa ja kankaiden leikkaamista. Kankaiden tilaamista ja työjärjestyksen suunnittelua. Siinäpä lähinnä puuhani viimeaikoina :) Tänään pääsin jo vähän ompelemaankin joukkuevoimistelupukuja, mutta odottelen vielä yhtä kangasta saapuvaksi, jotta pääsen kunnolla touhuamaan nuiden parissa. Värisävyt olivat hieman haastavia löytää, mutta loppu hyvin kaikki hyvin! Kaikki toivotut sävyt löytyivät.

Työntäyteiset pari viikkoa edessä pukujen parissa, mutta mie tykkään :) Pienessä kiireessä monesti ylittää itsensä ja huomaa pystyvänsä suoriutumaan työtehtävistä arvioitua nopeammin. Tosin kyllähän sitä tulee välillä huomattua sekin, että jokin simppeliksi oletettu ompelutyö venähtääkin useamman tunnin taistoksi. Mutta eipä siinä mitään, ommellaan sitten niin kauan, että valmista tulee: se on niin yksinkertaista :D

korjausompelua_blogi

Kuvassa vähän aikaa sitten tekemäni korjausompelutyö eli vetoketjun vaihto urheilutakkiin. Vetoketjun vaihtamisessa menee useimmiten eniten aikaa vanhan vetoketjun irrottamiseen: vetoketju saattaa olla monella (tiheällä) ompeleella kiinni. Oikealla olevan muotoilunuken sain joululahjaksi ja se onkin ollut hyötykäytössä jo muutaman kerran. Muotoilunukke tulee olemaan jatkossakin tärkeä työväline vaatteiden sovituksessa ja muotoilussa, myös kaavojen testaamiseen se on verraton apuri.

Sovitusrumbaa

3.3.2016 Yleinen

Sovitin eilen voimistelupuvut ja kaavoittamani malli on menossa kohti oikeaa suuntaa :) Sitä ei koskaan muista miten paljon lycra oikeasti joustaa, joten kavennuksia tuli kaikkiin kokoihin. Myös helman muotoa täytyy vielä pohtia ja saankin heiltä siihen malliksi vanhemman puvun, jossa on toivotunlainen helma. Siitä on iso apu ja näin saadaan puvuista juuri sellaiset kuin joukkue toivoo :)

Uusin asiakkaani toivoo itselleen valmistujaismekkoa kesäkuun juhlaansa. Malli on yläosan osalta jo selvä, helman muotoa ja materiaalia mietimme vielä. Kaavoitin yläosan ja valmistin siitä sovitusversion, jonka sovitan tulevana viikonloppuna. Yläosan pitää olla napakka, sillä siitä tulee olkaimeton. Puvun on pysyttävä vaivatta päällä, jotta asiakkaallani on kaikin puolin mukava ja itsevarma olo koko juhlapäivänsä ajan :)

Sur rur sanoi saumuri

26.2.2016 Yleinen

Eilen kuosittelin loppuun voimistelupuvut ja tänään leikkasin sovituskappaleet ja surruutin ne kasaan saumurilla. Kauaa siinä ei nokka tuhissut, kun saumurilla on niin kätevä valmistaa vaatteita joustavista materiaaleista. Seuraavana olisi siis vuorossa sovitukset, joissa tarkistan perusasiat: istuuko puku hyvin, onko se tarpeeksi napakka ja ovatko hihojen sekä helmojen pituudet ok. Testasin yhden puvun kohdalla kuinka voisin toteuttaa joukkueen suunnitteleman kuvion, jotta he näkevät miltä lopputulos tulee näyttämään.

Aikaisempi morsiuspuvun vuorin sovitus meni oikein hyvin ja kaava oli toimiva miltein sellaisenaan, tarvitsee tehdä vain muutama pikkumuokkaus. Morsiuspuvun materiaalit ovat selvillä ja löysimme tapaamisessa idean puvun takapuolelle. Seuraavalla kerralla käymme hankkimassa kankaat ja puvun varsinainen valmistus voi alkaa :)