Selaat arkistoa kohteelle freelancer.

Mitäs maaliskuussa?

8.3.2017 Yleinen

Voimistelupuvut ovat valmiit ja toimitettu asiakkaalle. Palautetta olenkin jo osittain saanut sekä myöskin kuvamateriaalia, kun puvut ovat tyttöjen päällä: näyttivätpä sieviltä! Mitoitus oli kuulemma pitkälti onnistunutta ja tytöt tyytyväisiä pukuihinsa. Jatkossa osaan kuitenkin huomioida hihojen pituutta sen verran, että voin lyhentää kaavassa hihaa muutamia senttejä ilmoitetusta mitasta, olivat siis hieman liian pitkät, mutta eivät onneksi haittaa tekemistä mikä on tärkeintä :) On ihana kuulla, kun omasta työstä tykätään, mutta on tärkeää myös pyytää palautetta, jotta omaa työtään ja tieto-taitotasoaan voi kehittää. Onnea ja menestystä näille joukkueille kisoihin! Kuvia pääsen näyttämään täälläkin kisojen jälkeen.

Seuraavaksi siis purkamaan yksittäisten asiakastöiden jonoa: takin muokkauksen olen jo tehnyt (kavennus ja lyhennys), tänään on luvassa verhojen lyhennystä. Muutamia voimistelupukukorjauksia myös tiedossa kuten myös yhden keltamustan haalarin valmistus, kun aiempi asiakasjoukkue kasvoi yhdellä jäsenellä :) Sitten on sekalaista hommaa vielä kuten vaatteiden tuunausta ja tanssillisen voimistelun pukujen kaavoitusta ja valmistamista huhtikuun lopulle. Mielenkiintoisena yksittäisenä työnä minulla on myös steampunk-henkisen hartiaviitan tekeminen, jossa on korkea, miltein koko kasvot peittävä kaulus.

Galleriassa on myös päivitystä: Kevät 2016 kohtaan lisätty kuva siskolleni valmistamasta kokopitkästä valmistujaismekosta, vilkaise tästä.

Etsy-kaupan päivitystä ja uusia myytäviä tuotteita, tsekkaa!

5.2.2017 Yleinen

Olen lisännyt uusia tuotteita Etsy-kauppaani!

Etsy-kauppaan pääset sivulla olevasta mainosbannerista tai klikkaamalla TÄSTÄ. Etsy on maailmanlaajuinen nettikauppa, jonne ovat kerääntyneet erityiset luovat ja käsistään taitavat ihmiset. Siellä myydään tuotteita laidasta laitaan ja ostoksia tehdessä kaikki yleisimmät maksuvälineet käyvät :) Käykää ihmeessä kurkkaamassa!

Olen hieman tuunannut aiemmin myynnissä olleita tuotteita ja lisännyt uutuuksina mm. pitsiliina-koristeisen kangaskassin ja pussukan sekä uutena tuoteryhmäkokeiluna uniikit sukkanauhat morsiammille tai rooliasuihin: on rock-henkistä, hempeän romanttista ja leikkisää maatuskaa :) Teen sukkanauhoja myös tilauksesta eli jos haluat sukkanauhan sinulle mieluisalla teemalla, ota reippaasti yhteyttä!

Nojatuolin irtopäällinen

3.2.2017 Yleinen

Asiakas toivoi nojatuolilleen irtopäällistä. Irtopäällisellä voi helposti muuttaa huonekalunsa ulkonäköä niin, että se sopii uuteen sisustukseen ostamatta kokonaan uusia huonekaluja. Irtopäällinen on pestävä ja sen voi halutessaan ottaa pois, kun värimaailma sisustuksessa taas muuttuu :) Näppärää eikö?

Nojatuoli näytti tältä ennen irtopäällistä. Kaunis ja hyväkuntoinen tuoli :)

Asiakas oli hankkinut hempeän kukallisen, jämäkän oloisen kankaan irtopäällistä varten. Kaavoitin irtopäällisen tuolia apuna käyttäen: muotoilin kaavat kankaasta suoraan tuolin päälle. Ompelin ”kaavakankaasta” testipäällisen varmistuakseni kappaleiden olevan sopivan muotoisia ja kokoisia. Tämän jälkeen leikkasin kaavan kappaleet kukkakankaasta reiluilla saumanvaroilla, jotta ommellessa olisi vielä tarvittaessa pelivaraa väljyyksien ja saumojen sijaintien suhteen. Lopputulos näkyy alla:

Tuoli uudella irtopäällisellä varustettuna. Oikein sievähän siitä tuli ja muuttaa varmasti huoneen ilmettä, johon tuoli sijoitetaan :)

Tuolin käsinojat ovat ruuvattavissa irti edestä, joten ompelin napinlävet ruuvien kohdalle irtopäällisen. Näin ollen päällisen saa asetettua napakasti paikoilleen käsinojien alle :) Päällisen ”pukeminen” ja ”riisuminen” tapahtuu takaa vetoketjulla ja molemmilla sivuilla olevilla tarranauhoilla.

Keskellä takana pitkä vetoketju sekä takana molemmilla sivuilla tarranauhakiinnitys :)

 

Valmistuneita asiakastöitä ja uusien aloitusta

21.1.2017 Yleinen

Nojatuolin irtopäällinen on valmistunut ja toimitettu asiakkaalle. Kertalaakista muuttui tuolin ulkonäkö tumman puhuvasta romanttisen hempeään :) (Kuvan saanen julkaista piakkoin täällä.) Näppärää irtopäällisissä on se, että voit milloin vain ”vaihtaa takaisin”, kun sisustuksen väri seuraavan kerran muuttuu. Kannattaa siis pitää tämä kikka mielessä ;)! Ei tarvitse aina ostaa uutta huonekalua, vaan istuvalla irtopäällisellä saa kummasti uutta ilmettä!

Voimistelupukuprojekti on startattu: molempien joukkueiden puvut on kaavoitettu ja kangashankinnat yhtä vaille kaikki tehty! Seuraava vaihe onkin sitten leikkuu, jonka jälkeen valmistus voi alkaa. Pääsen ompelemaan mukavasti yksityiskohtiakin näihin pukuihin, se on mielekästä puuhaa, vaikka toki se vie oman aikansa :) Tällä kertaa koristelun (=strassien ja paljettien kiinnitys) hoitavat joukkueet itse.

Pitkästä aikaa ehdin ommella kaiken tämän ohella myös uuden rennon mekon itselleni. Olen menossa Desucon Frostbite -animetapahtumaan viikon päästä ja sinne ajattelin tehdä veikeän ötökkäkankaisen mekon :) Tarkoitus on pukea ylle myös peruukki ja ketun korvat eli varsinaisesta cosplay-asusta ei ole kyse, joskin tavallaan itse keksitystä hahmosta kuitenkin (kuvia luvassa!). En malta odottaa! Edellisestä animetapahtumasta on jo vierähtänyt aikaa. Mukavaa lähteä reissuun hyvällä porukalla~

Miltäs alkuvuosi 2017 näyttää?

3.1.2017 Yleinen

Joululoma meni rattoisasti vanhempien luona koko perheen kokoontuessa yhteen. Syömistä, lepoa, lautapelejä… Eipä se muuta tarvitse ollakseen onnistunut joulu :) Nyt on taas virtaa uutta vuotta ja uusia haasteita varten!

Luvassa näin vuoden alkajaisiksi ainakin voimistelupukujen kaavoitusta ja ompelua, kassillinen vaatteita korjattavaksi, verhojen ompelua, nojatuolin päällisen kaavoitusta ja ompelua sekä muutaman takin muokkaamista. Lisäksi keväämmällä on luvassa myös kuukauden mittainen ompelutyö eräässä projektissa, johon pääsin mukaan. Mukavasti on siis ommeltavaa ja siitä olen iloinen :) Olkaa vain rohkeasti yhteydessä, jos tarvitsette ompelupalveluita!

Myös toinen työni, porrassiivous, jatkuu kevään 2017 loppuun saakka. Saan mukavasti vaihtelua työpäiviin, kun teen siistin  (nooh langanpätkiä on jokapaikassa!) sisätyön rinnalla fyysistä siivoojan työtä :)

Joukkuevoimistelupukujen kuvasatoa

12.12.2016 Yleinen

Edellisestä blogikirjoituksestani on kulunut tovi, mutta nyt sitä vasta kannattaakin kirjoitella tänne, kun minulla on julkaistavana niin monta upeaa kuvaa tekemistäni voimistelupuvuista :)! Sain kaikki valmiiksi aivan äskettäin ja nyt on voittajafiilis!

Tällä kertaa minulla on esitellä teille kaikki joukkuevoimistelupuvut, tanssillisen voimistelun puvut julkaisen sitten seuraavalla kerralla :)

Aikuisten joukkuevoimistelupuvut tulevat tässä (päivitän myös Galleriaan lisää kuvia näistä kaikista puvuista!):

Puvuissa on käytetty kirjavaa galaksikuvioista lycraa sekä ihokasta. Voimistelijat ovat itse koristelleet sekä puvut että nauhat.

Takana ihokasta on käytetty enemmän. Pukeutumista helpottamaan on ommeltu piilovetoketju keskitakasaumaan.

Kirjava galaksikuvioinen lycra tilattiin USA:sta ja se tuokin pukuihin todella paljon voimaa ja energiaa. Leikkauksien ja puvun mallin ei tällöin tarvitse olla kimurantti, vaan näiden pukujen tapaan kauniin yksinkertainen tyyli tuo parhaiten kankaan kuosin esiin. Voimistelijat koristelivat puvut sekä esityksessä käyttämänsä nauhat itse.

Seuraavaksi vuorossa tyttöjen kaksi joukkuetta, joille valmistin haalarimalliset voimistelupuvut :) Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein tällaisia pukuja, mutta lopputuloksesta tuli todella veikeä:

Marsupilamipuvuista tuli pirteät ja eläimelliset. Haalaripuvuissa on käytetty aikuisten pukujen tapaan hieman ihokasta keskivartalon kohdalla.

Klovnimaiset puvut ovat taiteellisen näköiset kuvioilla leikittelyn ansiosta. Valkoisen ja mustan kontrasti toimii näyttävästi!

Haalaripuvut valmistin samasta kaavasta molemmille joukkueille ja materiaaleina käytin tuttua lycraa ja ihokasta. Riittävä joustavuus on näissä puvuissa tärkeää, jotta kaikki liikkeet ovat mahdollisia tehdä.

Tämä alla oleva tyttöjen voimistelujoukkue sai ylleen kauniin vihreät puvut:

Sievissä puvuissa yhdistyvät vihreä lycra ja valkoinen pitsikangas. Joukkueen valmentajien kiinnittämät koristelut viimeistelevät puvut täydellisesti!

Näissä puvuissa vihreä lycra sai kaverikseen kauniin valkoisen pitsikankaan, josta valmistetut yksityiskohdat tuovat pukuun eleganssia :) Helma on täyskello, joten se elää liikkeen mukana kauniisti.

Näiden parissa vietin siis syksyni ja vaikka työtä oli todella paljon, nautin tekemisestä täysillä :) Ne ovat niitä parhaimpia hetkiä työssäni, kun saan joukkueilta kisakuvia, joissa voimistelijoilla on yllään koristellut puvut ja heillä on kauniit meikit ja kampaukset viimeistelemässä kisatyyliä <3

Monipuolisesti erilaisia ompelutöitä

23.9.2016 Yleinen

Missäs nyt mennään? Työn alla on joukkuevoimistelupuvut neljälle eri joukkueelle, morsiuspuvun muokkaus, talvitakin hihojen lyhennys ja verhojen ompelua. Mukavasti siis laidasta laitaan kaikenlaista :)

Joukkuevoimistelupuvut tulevat marraskuun kisoihin eli liikkeellä ollaan hyvissä ajoin, jotta kaikki ehditään tehdä koristeluita myöten valmiiksi. Kaikkien joukkueiden puvut ovat erilaisia ja saan ensimmäistä kertaa kokeilla aivan uudenlaisen voimistelupukumallin toteuttamista. Jännää! Peukut pystyyn, että kaavoitus menee nappiin!

Morsiuspuku vaatii kavennusta ja helman lyhennystä, jolloin puku istuu morsiammelle paremmin ja siinä on helpompi liikkua ja tanssia tärkeänä päivänä. Tanssimista helpottamaan virittelemme pukuun myös helman nostamista varten nappikiinnityksen, jolloin helman kanssa on helpompi valssata :) Tällaisissa tilanteissa on todella hienoa voida olla avuksi!

Talvitakki on kunnon toppatakki eli kerroksia löytyy, mutta loppuunsa hihojen lyhentäminen tapahtuu samaan tapaan kuin muidenkin takkien kohdalla. Onhan se mukavempi käyttää takkia, jossa hihat eivät ole kamalalla rypyllä ja näyttäähän se paremmalta päällä, kun hihat ovat oikean mittaiset :)

Verhoasiakkaalle tein tavallisesta verhosta kaksi paneeliverhoa ja seuraavaksi pääsen tekemään elämäni ensimmäiset laskosverhot! Laskosverhoissa on niin nosto- ja laskumekanismi, jolla verhon laskostumista ja samalla pituutta voi säätää :) Innolla siis uutta kokeilemaan! Kuvia taatusti tulossa, kun verhot ovat valmiit.

Ainutlaatuinen morsiuspuku ja kiireinen heinäkuu

4.8.2016 Yleinen

Morsiuspuku valmistui ja oikein tyytyväinen morsian kävi sen eilen luotani hakemassa. On aina yhtä ihanaa nähdä ilo asiakkaan kasvoilta :) Lopputulos on upea ja ainutlaatuinen, kantajansa näköinen eikä toista samanlaista ihan heti vastaan tule! Lopputulokseen olen itsekin todella tyytyväinen, sillä pukui istui hyvin ja materiaalit toimivat upeasti yhteen. Puolen vuoden mittainen projekti tuli nyt päätökseen ja toisaalta oli ilo luovuttaa valmis puku asiakkaalle ja toisaalta taas iski haikeus, että nytkö se loppui? Oli oikein mukavaa olla mukana tekemässä pukua. Eipä siis muuta kuin paljon onnea tulevalle avioparille! (Kuvia morsiuspuvusta tulossa myöhemmin Galleriaan).

Vilskettä on pitänyt ja siksi viimeisimmästä kirjoituksestanikin on ehtinyt vierähtää jo kuukausi. Heinäkuussa keskityin lähinnä morsiuspuvun työstämiseen ja pukijan työhöni Kuopion uudessa kesäteatterissa. Teatterityö on ollut todella mielekästä: joka päivä on kiva mennä töihin ja aina siellä saa nauraa! Pukuvaihdot sujuvat ja samoin hiustenlaitot, vaikka kampausten teko olikin ennalta tuiki tuntematon alue minulle. Niin sitä vaan oppii, kun alkaa tekemään! :) Esityskautta on jäljellä enää tämä ja seuraavaa viikko.. Vähiin käy ennenkuin loppuu. Kipin kapin siis katsomaan, ettei jää esitys näkemättä! ”Tapsan tähti” on saanut hyvät lehtiarvostelut ja katsojat ovat kovasti kiitelleet hyvästä esityksestä.

Mitäs seuraavaksi? Asiakastöitä on odottelemassa vuoroaan ja jonossa on muun muassa erilaisia korjaus- ja muokkausompelutöitä sekä syksymmällä on luvassa uusi joukkuevoimistelu-projekti! Kivaa! Tänään pidän kuitenkin huilipäivän, mutta pyörähdän sen verran töissä, että käyn kuuntelemassa, että mitä minun seuraava teatterihommani pitää sisällään. Kyseessä on pienempi projekti ja toimenkuvani on valmistaa esityksessä käytettävät asut.

Teatteritohinaa ja morsiuspuvun tekoa

28.6.2016 Yleinen

Kesäteatterissa kuhisee! Huomenna on ensi-ilta ja tänäänkin jo ennakkonäytös, jossa on yleisö paikalla! Eilen pääsimme treenaamaan harjoitusyleisöllä, kun henkilökunnan omaisia oli paikalla. Olen alkanut omaksumaan roolini pääpukijana mikä edelleen luo jännitystä, mutta kauden edetessä kaikki menee varmasti jo rutiinilla. Uutena osa-alueena on toimenkuvaani tullut hieman kampausten ja meikkien tekoa, joka on aiemmin ollut täysin tuntematon maailma minulle. Tässäpä sitä oppii :)

Ohessa etenee myös morsiuspuku sovitusnuken yllä. Sovittelimme jokunen viikko sitten puvun vuorin, jonka kavennustyöt on tehty ja varsinaisten kankaiden muotoilu ja ompelu aloitettu! On mukavaa nähdä miten puku päivä päivältä rakentuu :) Kuvia olen ottanut eri vaiheista, jotta voi sitten jälkikäteen muistella kuinka ideasta syntyi valmis morsiuspuku. Jospa tämän viikon lopulla tai ensiviikolla pääsisimme pukua jo morsiammen kanssa sovittelemaan.

Tästä onkin pikkuhiljaa ruvettava valmistautumaan töihin lähtöön. Teatterilla minun ja toisen pukijan toimenkuvaan kuuluvat erilaiset ”esivalmistelut”, jotka tehdään ennen näyttelijöiden saapumista. Kannattaa tulla katsomaan ”Tapsan tähti” -musiikkinäytelmä Kuopion Rauhanlahteen! Teatterin kotisivuilta löydät lisää tietoa esityksestä ja esityspäivistä.

Valmistujaismekko valmiina! Ja mitäs kesäksi onkaan luvassa?

6.6.2016 Yleinen

Valmistujaismekko oli todella kaunis kantajansa yllä :) Yläosa oli istuva ja helman pituus juuri sopiva. Helma hulmusi kauniisti asiakkaan liikkuessa ja halkio helpotti kävelemistä. Strassit kimaltelivat pitkänkin matkan päähän, ne olivat täydellinen loppusilaus sievälle puvulle. Kuvia luvassa lähitulevaisuudessa!

Kesäkauden työskentelenkin jälleen Kuopion uudessa kesäteatterissa pukijana. Näytösten ajan vastuullani on yhdessä toisen pukijan kanssa auttaa näyttelijöitä asuvaihdoissa kohtauksien välillä, joskus jopa sen aikana! Pidän myös huolen tarpeistosta ja vaatehuollosta eli jos nappi irtoaa tai vaatteet hikoontuvat/likaantuvat, minun tehtäväni on korjata ja pestä ne. Vauhdikas kesä luvassa täynnä työtä ja huumoria :) Odotan jo innolla!

Koska teatterityö on kokopäivätyötä, en valitettavasti voi ottaa vastaan suuritöisiä ompelutilauksia. Työstän pukijan töiden ohella morsiuspukua asiakkaalle, johon haluan panostaa kaikkeni, jotta asiakkaalla on erityinen olo elämänsä tärkeimpänä päivänä :) Elokuun puolella pystyn palaamaan takaisin normaaliin ompelutyörutiiniin, joten silloin olette jälleen erittäin tervetulleita ottamaan yhteyttä minuun ompelu- ja suunnittelutöiden tiimoilta :)

Artikkeleita on toki edelleen luvassa kesän ajan liittyen enemmän teatterityöskentelyyni ja hääpukuprojektiin.

Ps. Etsy-kaupassa on muutama uusi retromainen tuote!

retroa