Selaat arkistoa kohteelle flunssa.

Opiskeluvuosi

10.9.2017 Yleinen

Siinä missä kouluvuoteni alkoi toiveikkaan hyvin, lähti se nopeasti epämiellyttävään laskuun joka pysähtyi vasta vuoden jälkeen, päättäjäispäivän tönäistyä minut liikkumattomaksi mytyksi kuopan pohjalle, kesän juurelle.

 11.10.2015, Sunnuntai klo 19:30
”Koulu on ihan hullua. Nettijärjestelmät kaatuu ja työmäärä kasvaa ja lisääntyy enkä ehdi opettelemaan kaikkea vaikka haluaisin. Kaiken ajan mitä on, joutuu käyttämään siihen että saa nopeasti kaiken tehtyä. Oppiminen jää täysin toisarvoiseksi kun koetan vaan selviytyä kaikesta. Torstaisin on opiskelijabileitä, mutta nekin tuntuu velvollisuudelta kun olen niin väsynyt. Flunssa ja kuumeilu ei ole lähtenyt mihinkään, en muista koska olisin viimeksi ollut terve? Itken iltaisin koska olen niin väsynyt. Itken ihan pienimmistä ja naurettavimmistakin vastoinkäymisistä. Sietokyky on nollassa. Tai ei sitä taida edes olla. Tämä ei voi jatkua näin… Entä jos joudun lopettamaan koulun, jos en vaan jaksa? Mietin sitä usein, mutta sen jälkeen kysyn itseltäni aina sen ratkaisevan kysymyksen: Mitä ihmettä minä sitten tekisin? En tiedä vastausta ja itken taas. Se hetkellinen jakso jossa luulin olevani takaisin elämän kyydissä tuntuu pysähtyneen kuin seinään. Taina sanoo että sairasloma on vaihtoehdoista paras, mutta minusta kaikki vaihtoehdot ovat huonoja. Onko sairasloma edes vaihtoehto? Onko minulla ylipäätään vaihtoehtoja? Tiedän vain että romahdus ei ole kaukana… Kun joka hetki tuntuu pieneltä romahdukselta.”

 18.10.2015, Sunnuntai klo 20:02
”Koulukaverit puhuu paljon siitä mihin haluaisivat suuntautua. Kaikkia vaihtoehtoja punnitaan kätilöstä mielenterveyteen… En tiedä miten olisin niissä keskusteluissa. Tiedän nuorten mielenterveysosaston toiminnasta ja toimintatavoista juuri niin paljon kuin siitä oppii yhdessä kesässä potilaan näkökulmasta, ja osaisin vastata kaikkiin heidän pohtimiinsa kysymyksiin, mutta yleensä istun hiljaa ja koitan näyttää siltä että olen mukana keskustelussa, vaikka en ole enkä halua olla. En silti halua myöskään olla ulkona siitä… Haluan olla normaali, niin kuin muutkin, tässä suhteessa. Mutta en pääse menneisyydestäni eroon ja mietin miten selviän kaikista opinnoista.
Ravitsemuskurssilla tehtiin kokonainen ruokapäiväkirja ja sitä analysoitiin oikeilla ravinto-ohjelmilla jotka kirjaimellisesti kertovat kaiken. Se oli vaikeaa. Ihan tarpeeksi vaikeaa jo pitää sitä päiväkirjaa tämän kaiken keskellä… Olisin voinut vaan keksiä sen päästäni tai antaa Fiian pitää sitä, kuten hän ehdotti. Mutta jokin pakotti minua pitämään sitä totuudenmukaisesti ja vähentämään mahdollisimman paljon jotta se kaikki näyttäisi siedettävältä paperilla. Ja jos Fiia olisi tehnyt sen, olisin vain alkanut verrata itseäni häneen… Analyysin tuloksena oli liian vähän kaloreita, ehkä siksi selvisin siitä.
Jossain vaiheessa täällä alkaa mielenterveysopinnot. Pelkään sitä, miten se vaikuttaa minuun. Joskus mietin että heitettäisiinköhän minut ulos täältä koulusta jos ne tietäisivät kuinka epävakaassa tilassa olen. Siellä hakupapereissa piti silloin hyväksyä kohta: ’Olen henkisesti ja fyysisesti kunnossa kyseiseen ammattiin ja sen opintoihin’. Eihän minun pitänyt edes päästä tänne sisään, niin mitä väliä sillä että rastitin sen ruudun silloin…”

 25.3.2016, Perjantai klo 22:00
”Prioriteeteistäni ensimmäinen on parantuminen, toinen on henkiset pakotiet jotta ensimmäinen mahdollistuu, ja kolmas on koulu, joka välillä tunkee ensimmäiseksi koska yritän niin kovasti pärjätä. Että pääsisin joskus elämässäni jonnekin, vaikka en edes tiedä varmaksi minne haluan, ja vaikka tuolla koulussa mikään ei toimi. Opettajat eivät opeta, tunneilla esitelmöidään toisillemme siitä että hyötyliikunta on hyvä juttu (mikä opetettiin jo ala-asteella), ja silti kokeissa pitäisi tietää kaikki. Tämä epäkohtien lista voisi jatkua ikuisuuksiin.”

 27.3.2016, Sunnuntai klo 20:20
”Olenko oikeassa paikassa? Haluanko tehdä tätä? Vaikka haluaisin, niin valmistunko koskaan osaavaksi tätä menoa? Jaksanko? Tämä kaikki saa minut voimaan pahoin ja kadottamaan kykyni käsitellä asioita. Ei se ole asioiden käsittelyä että oksentaa. Tai että vähentää ruokasuunnitelmasta jotain. Se ei auta tätä koulua tajuamaan että näin ei voida opettaa, eikä se auta minua jaksamaan. Kirjoittaisin yleisönosastokirjoituksen jos olisin normaali minä. Puuttuisin asioihin, yrittäisin ainakin. Tekisin sen muotoilemalla epäkohdat nerokkaasti lauseisiin jotka herättäisivät ihmisissä reaktioita. Mutta en jaksa tehdä sitä nyt.”

 28.3.2016, Maanantai klo 12:48
”Ahdistuskohtaus tuli taas suurena illalla… Luulen että se johtui vaan loputtomasta väsymyksestä. En jaksa enää lukea tenttiin. Minusta ei ole siihen. Eikä siihen että nostan itseni täältä kuopasta… On vaan tosi paha olla.”

9.5.2016, Maanantai klo 19:03
”Vielä 5 tenttiä. Yritän lukea, mutta kun on tarpeeksi kauan lukenut joka päivä vähintään 6 tuntia ja tentti tentin jälkeen palannut aina tähän pöydän ääreen seuraavan koealueen pariin, niin pää ei enää toimi. Sen kasassapitäminen muuttuu hankalammaksi koko ajan.”

 20.5.2016, Perjantai klo 18:43
”2 tenttiä vielä. Tuntuu että teipaan askarteluteipillä päätäni kasaan vielä tulevaksi kuudeksi päiväksi. Sen jälkeen haluan uskoa että kesä kasaa sen itsestään.”

26.5.2016, Torstai klo 18:06
”Se on kaikki ohi nyt. Tein eilen vielä muistiinpanot muistiinpanoistani mutta nyt se on loppu. Pää särki niin kovaa aamulla. Minusta ei ollut mihinkään, mutta tsemppasin viimeiset tunnit ja kirjoitin kokeeseen kaiken mitä tiesin. Olin varma että viimeisen tentin jälkeen olo olisi vähintäänkin huikea, mutta todellisuudessa tuntui että jätin viimeisetkin voimat siihen tenttipaperille. Muut lähtivät juhlimaan. Sanoin että minulla särkee pää ja menin kotiin. En vaan jaksanut, enkä halunnut juoda mitään. Halusin nukkumaan. Nyt se kaikki on tehty. Ihan kaikki. Mutta missä on vapauden tunne? Minä tunnen vain uupumusta. Enkä halua syödä. Ehkä se vapaus tulee huomenna? Haluaisin ravistella itseäni ja huutaa että haloo, kesä on täällä. Mutta ehkä nukun ensin vielä vähän.”

 3.6.2016, Perjantai klo 12:41
”Kuumetta. Ehkä sen piti taas tapahtua, niinhän tapahtuu aina… Loma alkaa, kuume alkaa. Ne kulkee käsikädessä minun elämässäni.”

 12.6.2016, Sunnuntai klo 23:14
”Kroppa on loppu, hiukset lähtee… Fiia letitti niitä ja huudahti miten ne ovat ohentuneet. Niitä lähtee nipuittain ja tupoittain. Syy on ehkä selvä, mutta lämmin ruoka, riisi, pasta, peruna… Puhumattakaan herkuista. En pysty niihin. Syön salaattia ja maitorahkaa, hedelmiä ja marjoja. Tiedän että se ei riitä, mutta en pysty. Tappelen kyllä… Ylemmät voimat tietää kuinka paljon tappelen näiden kanssa joka päivä. Mutta nyt kun en edes liiku kun olen kipeä enkä vaan parannu. Haluaisin tehdä jotain repäisevää, ikimuistoista kesäjuttua. Pelkään että sairastan ohi hyvien aikojen… Että vaikka vielä joskus pääsisinkin kaiken tämän yli niin että huomaan silloin etten tehnyt lainkaan tarpeeksi sellaista mitä tämän ikäisenä tehdään. Sellaista kuin viimekesänä. Toisaalta taas… Olen väsynyt. En vaan haluaisi kohdata sitä totuutta että tämä kesä ei ole sitä mitä ajattelin.”

Ensimmäisen opiskeluvuoteni jälkeinen kesä ei parantanut ongelmiani itsestään, kuten toivoin. Itsensä loppuun ajaminen Anoreksia seuranaan kuuluu niihin asioihin, joiden korjaaminen ei milloinkaan tapahdu itsestään – vaan aina korkeimman omakätisesti itse. Pitkän ajan ja kovan työn kanssa.

Olin koko vuoden yrittänyt niin kovasti. Olin yrittänyt olla normaali, terve, hyvät voimavarat omaava ja omillaan pärjäävä versio minusta. Sitä versiota ei kuitenkaan ollut ehtinyt koskaan syntyä. Sen rakentamisen sijaan olin edeltävänä kesänä päättänyt ottaa vastaan opiskelupaikan, joka nyt näytti minulle todellisen tilani. Vielä tämänkin tajuttuani yritin. En ollut normaali, terve, hyvät voimavarat omaava tai omillani pärjäävä, mutta yritin yhä esittää sellaista. Koulussa ihmisten silmien alla hymyilin omaksumani roolin hymyä, kotona itkin väsymyksensekaista vaihtoehtojen puutetta. Kaikki mahdolliset vaihtoehdot nimittäin esittäytyivät minulle mitä vastenmielisimmän otsikon alla. Tuo otsikko oli luovuttaminen, ja se tuntui nopeasti sulkeutuvan pois koko vaihtoehto –sanan merkityksen piiristä. Niinpä mahdolliset vaihtoehdot kääntyivät silmissäni mahdottomiksi, ja minä en osannut puhaltaa peliä poikki ennen kuin se puhalsi poikki itsensä.

Koulun loputtua haahuilin elämässäni kuin jo siitä pääosin poistunut. Nukuin kaikki yöt sekä suurimmat osat päivistä, ja jäljelle jäävät tunnit purkasin väsymyksen alta puskevaa patoutunutta kouluuni kohdistuvaa vihaa kirjoittamiseen. Minä kirjoitin sen yleisönosastokirjoituksen josta päiväkirjassani kesken kouluvuotta puhuin. Minä tein sen nimettömänä, mutta sain etusivun jutun myötä valtavan ihmislauman puolelleni nostamaan kouluni epäkohtia esiin.

Siinä väsymyksen siivittämässä kesässä ei yleisönosastokirjoitukseni hyvää vastaanottoa lukuunottamatta ollut lainkaan sellaisia piirteitä, jotka olisivat muistuttaneet minua siitä, millaiseksi minä kesän muistin. Sen sijaan tuo kyseinen kesä alkoi näyttää minulle välivuoden puolesta liputtavia merkkejä. Merkkejä, jotka olivat jo tasan vuosi sitten olemassa, mutta jotka silloin lymyilivät piilossa paremman olon alla. Kun uusi syksy lähestyi, minun vartaloni, koko olemukseni ja väsymyksen alle kadotettu itseni anelivat minua ottamaan opikseni viimekerrasta.

 

Vaarallinen PT

8.2.2017 Yleinen

Puhun jälleen naurettavista, pakkomielteen kaltaisista malleista päässäni. Syömisen lisäksi sellaisia liittyy oletettavasti myös liikkumiseen. Anoreksia on kopeloinut kaikkea elämäni varrella keräämääni liikuntaa koskevaa informaatiota ja muunnellut sitä tavoitteisiinsa sopivaksi. Nyt se yleisistä suosituksista kieroutunut informaatio on vakiintunut päähäni ja ruokailumallien tavoin siitä on hankala päästää irti.

Liikuntaan liittyvät pakkomielteisyyteni muistuttavat oikeastaan enemmän sääntöjä, joiden rationaalisuus on kääntynyt ylösalaisin. Toisin sanoen niissä ei terveellä järjellä ajateltuna ole päätä eikä häntää. Ne ovat aivoihini kirjailtuja käskyjä joita sokeasti noudatan, ja joiden vastustamiseen tarvitaan tahdonvoimaa, energiaa, ja sitä nimenomaista tervettä järkeä.

Yksinkertaistettuna minun liikuntamallini on seuraavanlainen: Anoreksian minulta kieltämien oikeiden, valtakunnallisten liikuntasuositusten mukaan se, mikä luetaan hyötyliikunnaksi, ei ole sitä minulle. Kouluun, kirjastoon, kotiin, tai mihinkään muuhunkaan tiettyyn kohteeseen kävelemistä tai pyöräilyä ei lasketa liikunnaksi minun kohdallani. Minulle ne ovat vain matkoja jotka täytyy liikkua. Kävely- juoksu-, tai pyöräilylenkille erikseen lähteminen lasketaan. Vaikka siis juoksisin joka aamu koululleni ja siihen kuluisi 45 minuuttia, sitä ei lasketa. Päivän liikuntasuoritus on silloin yhä tekemättä. Jos lähden koulun jälkeen juoksemaan ja teen saman mittaisen lenkin, se lasketaan. Tästä huolimatta kaikki mahdolliset matkat on tehtävä liikkuen, ja sen seurauksena vähintään tuplaan liikuntamääräni päivittäin.

Urheilusuoritusten aikana ajan itseni äärimmilleni. Lopettaminen on sallittua vasta kun sen on kaikkien fysiikan lakien mukaan pakko tapahtua. Tätä pakkoa ennen tapahtuva sairauteni suunnittelema suoritus voidaan jakaa prosentteihin sen mukaan, kuinka suuri osuus siitä koostuu vartaloni todellisesta jaksamisesta, ja kuinka suuri osa on ainoastaan tahdonvoimalla tehtyä. Se on kunnostani huolimatta aina 50%-50%. Tahdonvoimaa on tervettä ja sairasta, ja kummankin avulla ihminen pystyy ihmeellisiin asioihin. Tahdonvoimalla hypätään sairauden pyörään ja mahdollisesti myös sieltä pois. Sen voima ei kuitenkaan korjaa väsynyttä sydäntä, ja siksi Anoreksia on kohtalokas personaltrainer.

Käyn ruokailuni läpi satoja kertoja päivässä. Sen lisäksi minun on käytävä liikuntasuunnitelmaa läpi, kunnes se on hoidettu päivän osalta. Suunnitelman toteuttaminen tuottaa tuhottomasti tuskaa erityisesti fyysisen sairastamisen, kuten kuumeen, flunssan, tai esimerkiksi juuri rytmihäiriöiden aikana. Levon tarve ei kuitenkaan poista urheiluun ruoskivia ajatuksia. Kyseiset ajatukset aloittavat ensin tehokkaan manipuloinnin, joka ennen sai minut ohittamaan fyysisen sairastamisen tuomat tarpeet. Kipeänä urheilu on sairasta. En tee sitä enää, mutta urheilumallin pakottavat ajatukset ovat yhä olemassa. Kun olen vuoteen oma, ne eivät enää manipuloi minua liikkumaan. Nykyään ne kanavoivat energiansa ruokaan. Niiden mukaan liikkumisen lopettaminen on oltava nähtävissä aterioissa: Jos ei liiku, ei voi syödä.

Haluan korostaa, että kaikki edellämainittu on sairasta, mihinkään perustumatonta, sekä kaikella tavalla erittäin väärin. Ne vääryydet ovat ruokailujen tavoin vain juurtuneet syvälle minuun, ja teen niiden pois kitkemisen eteen töitä päivittäin. Jos ei liiku, ei voi syödä? Se on hyvä esimerkkilause Anoreksian tavasta kääntää kaikki väärin päin. Terveyttä kuunnellakseni minun on ensin asetettava sen sanat oikeaan järjestykseen, koska jossain sen puheissa piilee aina valheisiin naamioitu totuus. Tässä tapauksessa totuus seuraava: Jos ei syö, ei voi liikkua.

Päivä 99, digiboksin tyhjennys

14.12.2015 Yleinen

20151205_200425Vaikka kuvassa onkin glühwein-mukit, en ole tänään ottanut sitä :D Tuo on niin kiva kuvituskuva matkalta.

Päivä on mennyt lepäillessä ja pienien vilunväristysten kera. Toivon todella, ettei pukkaa flunssaa. Pitkään jatkunut päänsärky oli jo jonkin aikaa pois, mutta on oireillut jälleen parina päivänä. Hartiat varmaan niin jumissa?

Katselin digiboksilta siellä pitkään tallessa olleita tallennuksia ja muutaman uudemmankin. Telkkarin katselu ei ole enää oikein mun juttu :D

Ateriat

  • klo 10.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 14.20 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 16.30 Rosollia 100g ja omenaa 100g, 82 kcal
  • klo 19.30 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Rv 19 ja flunssaa pukkaa

10.12.2015 Yleinen

Siis ihan uskomatonta, että täällä porskutetaan edelleen vauva mahassa. Pari viikkoa ois enää jäljellä sinne puoleen väliin. On tämä aika menny aika nopeasti, vaikka tässä on ollu kaikenlaista stressiä pitkin matkaa. Mutta ehkä tuo parin viikon syklissä eläminen ja oleminen on helpottanu ja osaltaan nopeuttanutkin tätä raskautta. Edelleen olen vielä melko varovainen raskauden suhteen. Läheiset tietää kyllä missä mennään, ja muutamat yksittäiset ihmiset. En nyt tiedä haluanko tätä edes koko maailmalle kuuluttaa, kun pelkään kuitenkin loppuun asti. Tänä aamuna heräsin kamalaan kurkku kipuun. No nyt oon sit päivän vetäny vaan kuumaa viinimarjamehua ja väliin jäätelöä tai jogurttia. Ihan jännittää mitä näyttää huomenna paastoverensokeri.(muuten kaikki arvot on olleet loistavia) :/ Mut jospa tämä tauti menis pian ohi, eikä kestäis montaa päivää.

Viime viikolla ahdistuksissani päätin sitten, että tilaan kotiin sen dopplerin. Doppleri tuli eilen ja tietty heti oli pakko kokeilla että kuuluuko ne äänet. Alkuun meinas jo vähän paniikki iskeä, kun löysin vaan istukan äänet, mutta löytyhän ne vauvan sydänäänetkin sieltä. Tai kuulu ne hetken, mutta tyyppi läks karkuun, enkä sit jaksanu enää etsiä niitä uudestaan. Ehkä ne tässä pikku hiljaa alkaa sitten löytymään paremmin, kun itsekin hahmotan että missä kohdassa se pieni siellä möngertää.

Kovasti oon selaillu nettikauppoja ja miettiny, että mitä kaikkea sitä pienelle pitää hankkia jne. Mutta en oo vielä sit uskaltanu tilata mitään. Taidan nyt odotella ihan rauhassa sinne alemyynteihin ja katella sitten pikkuhiljaa. Oon tässä pohtinu myös sitä, että mitähän mä tekisin, kun äitiysloma alkaa huhtikuun alussa. Aikuiskoulutusrahaston opintoraha loppuu helmikuussa. Millähän sitä eläis maaliskuun? Mietin, että pitäiskö vaan hakea sitten Kelan opintotukea siihen yhdelle kuulle, mutta 300€:lla ei paljon siinä juhlita. Jostain täytyis vähän kehitellä lisärahaa… Sit mietin, että jos jäisinkin varhennetulle, mutta sekään ei sit kuitenkaan kattais sitä koko maaliskuuta, ja sit taas se ois tietty pois sieltä toisesta päästä. Vuoden vaihteen jälkeen pitäis varmaan soitella työpaikallekin ja kertoa, että opintovapaa pitäis perua ja muuttaa äitiyslomaksi. Jännittää kyllä vähän. :) Tuntuu, että kauheesti ois tehtäviä asioita, mutta mitään ei uskalla vielä tehdä puoleen eikä toiseen jos kaikki meneekin ihan pipariksi.

Mutta jospa tämä pelko ja ahdistus alkaa tästä helpottamaan. Puolisoni on kans jotenkin hermostunu koko ajan. Se nukkuu yöt tosi huonosti, kun vahtii miten mä voin. Jos herään yöllä vessaan niin heti vierestä kuuluu, että onko kaikki ok? tai mikä hätänä? Mä tosin luulen, ettei tuo helpotu ennen kun vauva on saatu turvallisesti maailmaan. <3 Ens viikolla ois taas neuvola, ihanaa. Jospa siellä ois kaikki ok eikä itelle ois tullu painoakaan nyt lisää. Mutta neuvolakuulumisiin palaamme ens viikolla. :)

Mutta en lopettanutkaan

23.10.2015 Yleinen

Onpa aikaa tuosta viimeisestä kirjoituksesta… Tuntuu välillä kuin kävelisin ohuella langalla. Laihduttamisen voi aina lopettaa, blogin kirjoittamisen voi aina lopettaa ja kuntoilunkin voi aina lopettaa. Näihin kaikkiin löytyy aina syy. Mutta punttiksella käyntiä en lopettanutkaan. Kohta tulee vuosi täyteen treenaamista. Miten onnistuin siinä?

Miksi en onnistunut laihduttamaan, mutta onnistuin käymään salilla 4x viikko vuoden ajan? Kysymys johon en osaa vastata… Kysymys jota pelkään. Olen taas kaksi viikkoa ollut flunsassa ja sali on jäänyt vähemmälle ja pelkään, että se jää kokonaan, mutta nyt jotenkin luotan siihen ettei se jää…

Saan uudesta treeniohjelmasta niin paljon hyvää fiilistä. Hyvää fiilistä lisää vielä musiikin kuuntelu salilla. Tämä on lyömätön yhdistelmä nykyään mun hyvän olon huumeeksi.

 

Päivä 10, nukuttaa

16.9.2015 Yleinen

Omena-kanelipuuroFlunssa pahentunut, en tykkää :/ Pakko varmaan suunnata lekurille tässä joku päivä. Kunnalliselle meno ei vaan houkuta ja saako sieltä edes aikaa?

Päivän ruokailuajat on hieman olleet oudot. Söin ekan aterian vähän ennen yhtä ja uuden tuttavuuden, Omena-kanelipuuron neljän jälkeen. Olen nukkunut niin paljon, ettei ole ehtinyt edes ajatella syömistä.

Ateriat

  • Chocolate Velvet, 153 kcal
  • Omena-kanelipuuro, 148 kcal
  • Kana-herkkusienikeitto, 139 kcal

Tänään on selkeästi ollut sellainen päivä, että tekee mieli suolaista. Siksi vain aamupala on makea.

Fiilisten purkamista

12.9.2015 Yleinen

shakerFlunssa jatkuu, itseasiassa epäilen jo, että olisi poskiontelontulehdus. Huippaa niin noustessa. Hyviä puolia löytää nyt työttömyydestä sekä parin päivän takaisesta vastoinkäymisestä. Ei tarvitse selitellä esimiehelle tai ravata kokoajan lääkärissä, voi vain levätä. Toki välillä on pakko käydä pihalla ulkoiluttamassa koiraani, mutta sekin on tosi vähäistä tällä hetkellä.

Pidän tätä blogia tällä hetkellä anonyymisti. En ole kertonut painonpudotuksestani kuin muutamalle lähimmälle ihmiselle. Tämä siksi, etten halua kokoajan olla vastaamassa kysymyksiin ja että haluan edetä omaan tahtiini. Viimeksi, kun paino viime vuonna tippui, kerroin siitä riemuissani Facebookissa. Kesällä sitten eräs mies sanoi festareilla, ettei huomaa painonpudotustani. Tivasi, miksi olen päivittänyt nettiin sellaista… Hohhoijaa. Luotan vain omiin tuntemuksiini sekä tietysti omaan vaakaan.

Fiilis on hyvä, positiivinen ja odottavainen. Ensi tiistaina nousen valmentajan vaa’alle ja nään mitä viikon Cambailu on tuottanut tulosta :)

Päivä 5, kohta pulkassa…

11.9.2015 Yleinen

MansikkapirtelöEdellisessä päivityksessä mainitsemani vastoinkäyminen jatkuu, joten tästä päivästä jälleen vain listaus.

Ateriat

  • Mansikkapirtelö, 144 kcal (ei minun makuuni)
  • Kana-herkkusienikeitto, 139 kcal (yllättävän hyvää ja täyttävää)
  • Sitruunapatukka, 184 kcal (hieman saippuainen maku)
  • Vettä 3,5-4 litraa, onko liikaa?

Olo on huono, johtuen flunssasta tai tästä taudista, mikä lie… Onneksi ei tartte stressata kaupassa käyntiä tai tuleeko syötyä :)

Kunhan olen maistanut kaikki vaihtoehdot, en tule päivittämään joka päivä blogia. Katsotaan sitten sopiva rytmi.

Painonpudotuksen tueksi – S Health

10.9.2015 Yleinen

samsungVoisi sanoa, että mulla on kaikki tarvittavat laitteet kuntoiluun ja sen seurantaan. Samsungin puhelimessa on S Health -sovellus, johon saan merkittyä syömäni ruuat ja juomani vesimäärät. Samsung Gear Fit -älykello mittaa askeleet ja päivän liikunnan muutenkin. Lisäksi sain juuri langattomat kuulokkeet, jotta lenkeillä ei tule tylsää.

Jahka tämä flunssa helpottaa ja oikea polvi antaa lenkkeillä, kiidän jälleen pitkin pihoja ja mantuja.

Flunssa jatkuu, millainen on olo muuten?

9.9.2015 Yleinen

RuusuKuten aiemmin jo kirjoitin, flunssa piinaa mua. Mulle ei koskaan nouse kuume ja siksi flunssa jyllää usein viikkoja. Tänään olen hytissyt kylmästä, päätä särkee ja väsyttää. Nenää saa niistää. En tosin tiedä, johtuuko osa oireista ENED:stä? Mikä on ENED »

Muuten olo on hyvä, eikä ole ollut kertaakaan nälkä. Vettä tulee juotua ihan kivasti. Koska olin aiemmin Pepsi Maxin suurkuluttaja, piti sitäkin hieman maistaa. Ei ollut enää sellainen tunne, että pitäisi saada litra tai kaksi.

Näihin fiiliksiin.