Selaat arkistoa kohteelle eurooppa.

Marine le Pen – Eurooppa kokenee trumpinaation

7.2.2017 Likainen peli, Maailma, Maailman tila, Talous, Yhteiskunta, Yleinen

Vastakkainasettelun aika ei ole todellakaan ohi. Tuntuu, että mitä ”suvaitsevaisempaan” suuntaan mennään, sitä enemmän vastakkainasettelua on. Mahdollista toki myös on, että nykyään kaikki taistelut käydään median eturintamassa, ei piilossa, kuten vanhaan ”parempaan” aikaan. Näkemykseni mukaan suvaitsevaisuus ei ole maailmassa kasvanut nykyaikana, ihmiset vihaavat vastakkaisia näkemyksiä verisemmin kuin ennen. Paljon parjatut kristityt ovat tässä mielessä maltillista osastoa. Poliittiset ääripäät ja ääri-islamilaisuus niittävät tuhoa senkin edestä. Kun mukaan vielä vedetään ravintojeesustelijat, kuten äärikarppaajat, olemme asian ytimessä. Kaukana ovat ne ristiretkien ajat, joista kristittyjä nykyäänkin syytetään. Kristityt ovat pieni pelaaja tällä kentällä. Suorastaan olematon, ellemme laske sellaiseksi Saksan kristillisdemokraatteja, ja miksemme laskisi.

Euroopalla on edessään rajuja ongelmia, joista osa on omissa käsissä ja osa ei. Turhankin avokätinen suhtautuminen turvapaikkabisnekseen on kostautunut suurimmille eurooppalaisille kansakunnille, jotka ovat vaalineet vapautta turvallisuuden kustannuksella. Asiat menevät omien ennusteideni mukaisesti, joten itse en ole kovinkaan yllättynyt. Suomen tilanteeseen on vaikeaa ottaa kantaa, sillä radikaalimuslimit tuskin edes tietävät mikä Suomi on, saati välitä meistä edes terrori-iskun vertaa, mutta Keski-Eurooppa on kriisissä suvaitsevaisuutensa kanssa. Britit saivat jo tarpeekseen ja haluavat jättää EU:n, Saksa on alkanut kääntää kelkkaansa tajutessaan, että tämä suunnitelma potkii Merkeliä munille. Tuoreiden uutisten mukaan Marine le Pen on ottanut keulapaikan Ranskan presidentinvaalien gallupeissa. Linjaukset ovat suurin osin Trumpin linjausten kaltaisia, eli trumpinaatio on ottamassa vahvaa jalansijaa myös Euroopassa. Trump kiittää ja toivottaa Euroopan tervetulleeksi tekemään kannaltaan surkeita sopimuksia myös tulevaisuudessa!

Pysyäkseni aiheessa, ja jokseenkin inhimillisissä tekstimitoissa, linjaan tekstini Ranskaan. Ranskan tapaukset kuvastavat hyvin moderniakin eurooppalaisuutta. Haluamme myöntää, tai emmme, Eurooppa on hyvin nationalistinen paikka, eikä kansallisidentiteeteistä olla takuulla valmiita luopumaan, oltaisiin sitten liittovaltiossa, tai emme. Olisi vaikeaa nähdä Ranska, Iso-Britannia, Saksa, Puola, Espanja, Italia,… osana jotain yhteistä suurta identiteettiä. Kaikki haluavat luoda yhteisen identiteetin omiensa mukaiseksi. Nyt keulapaikka on Saksalla. Tämä on suuri ongelma esimerkiksi Ranskalle. Hallitsematon maahanmuutto, velkaantuminen ja identiteettikriisi ajavat Ranskan kaltaisen maan helposti taipumaan nationalistisempaan ja protektionistisempaan politiikkaan. Joku voi kutsua populistiseksi. Joku voi kutsua viisaaksi. Toinen tyhmäksi. Itse kutsun suureksi riskiksi maailmantaloudelle ja Euroopalle suhteissaan Yhdysvaltoihin.

Le Penin yksi tuore pääargumentti on valtion ylipaisuneen velan muuttaminen frangeiksi euromääräisyyden sijaan, samalla valtion muuttaessa valuuttansa kelluvaksi frangiksi. Nykytilanne on peruskansalaisen kannalta kurja, ja kurjemmaksi se kelluttamisessa muuttuisi vuosiksi, mutta kansakunnalla olisi toivoa paremmin kuin nyt ylivahvan euron alla. Tämä tarkoittaisi samalla euron kuoppaamista, tai ainakin radikaaleja muutoksia siihen, joilla olisi radikaalit seurauksen euroon jääviin maihin. Ymmärtääkseni Suomen olisi syytä jättää euro samalla rysäyksellä ja holtiton euroero johtaa katastrofiin, joka ei ole edes meidän aiheuttamamme. Joku kärsii, aina..

Le Penin suunnitelma on siinä mielessä mielenkiintoinen, että se olisi nykyisessä maailmassa ensimmäinen kerta, kun sivistysvaltio ilmoittaa ensimmäisen kerran täysin suoraan, ettei aio maksaa velkojaan. Esimerkkinä Kreikka ei ole tätä suoraan koskaan myöntänyt, vaikka samaa on pitkään jo yrittänytkin. Ranskan mallin myötä siinä lopulta onnistuisikin, ja pääsisi eroon suuresta osasta velkojaan. Niin, ja takuista Suomelle. Suomihan ei näin tule koskaan toimimaan, sillä eihän velkoja nyt voi jättää maksamatta, kun ei olla ennenkään jätetty. Emme elä samassa maailmassa yhteistyövaltioidemme kanssa.

Seuraus?

Radikaali. Eurooppa tulee jakautumaan pienempiin kokonaisuuksiin, jollaiseen Eurooppa on nykytilaa soveltuvampi. On myös riski, että Ranska tulee menettämään alueitaan Kataloonialle, joka tulee lumivyöryn lailla irtautumaan Espanjasta. Myös Belgia tulee jakautumaan kahtia, sillä liitto natisee jo. Saksa menettää entouragensa, mutta löytää uuden pohjoismaisesta talousliitosta, jossa saa edelleen olla kukkona tunkiolla. Lopulta Ranska ja Skotlanti itsenäisyytensä myötä seuraavat perässä. Englanti tehnee tiiviimpää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa, joihin heillä aina ollut parempi tunneside muutenkin. Jyrki Kataiselle tämä on katastrogi, sillä TTIP-sopimus nykyisellään tullaan kuoppaamaan. Jyrkille lohdutukseksi voidaan sanoa, että tämä helpottaa Yhdysvaltain pyrkimystä tehdä itselleen vieläkin edullisempia kahdenkeskisiä sopimuksia, tai yhteissopimus voidaan tehdä suuremmin myönnytyksin. Suhtaudun varautuneesti yhteenkään vapaakauppasopimukseen kyseisen instituution kanssa. Se on kuin pikkuputiikki mafian kanssa kauppaliitossa. Tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä, tulee liikaa. Näin siis tapahtuu, ellei eripura johda toisiin konflikteihin, jotka muokkaavat karttaa rankemmalla kädellä. Sellaisiin, joihin trumpinaatio Amerikkaa tälläkin hetkellä vie.

Dreamhack Winter Counter-Strike-turnaus

27.11.2015 Yleinen

Euroopan suurimpiin pelitapahtumiin lukeutuva Dreamhack Winter järjestetään tänä viikonloppuna Jönköpingissä Ruotsissa. Sen yhteydessä pelataan myös Counter-Strike: Global Offensive -turnaus. Asiasta lisää täällä:

http://www.gamereactor.fi/uutiset/297803/Dreamhack+Winter+kaynnissa+YLE+striimaa+suorana+Counter-Strike-turnauksen/?noad

Kisoja voi seurata osoitteessa (selostus suomeksi!):

http://areena.yle.fi/1-3161260