Selaat arkistoa kohteelle ero.

Soivia hetkiä

14.4.2017 Yleinen

Musiikki tarjoaa minulle haaveita ja heittää tielleni jopa paineita, mutta samalla se on avun ja lohdun lähde. Musiikissa hienointa on sen tapa muokkautua kuulijaansa varten. Tietyn tyylinen musiikki ei voi miellyttää kaikkia, ja aluksi musiikin onkin läpäistävä kuulijan portti, jota vartioi kaiketi musiikkimauksi leimattu hahmo. Kun vastaanottavaisuus on saavutettu, muuttuu kappale ihmisen sisällä uudeksi tarinaksi. Artistin kirjoittaessa kappaletta, sillä on vasta yksi muoto. Se on yhden ihmisen näkökulma tarinasta. Kuulijoiden määrä muuttaa tarinan kirjaksi ja kertoo kuinka monta näkemystä yhdestä laulusta voi syntyä.

Hieno esimerkki musiikin ulottuvuuksista on Sara Bareillesin kappale Gravity. Se kertoo epätoivoisesta ja epäterveellisestä rakkaudesta, joka on epäilemättä alun perin sijoitettu kahden ihmisen välille. Kappale on kirjoitettu parisuhteen toisen osapuolen näkökulmasta. Henkilö kamppailee tunteidensa kanssa eikä osaa päästää irti vaikka tietää, että suhde painaa häntä painovoiman tavoin alas.
Kun kuulin kappaleen ensimmäistä kertaa, rakastuin sen herkkään ja haavoittuvaiseen melodiaan. Sanat muodostuivat heti minun näkökulmaani sopivaksi: Suhteen epäterveellinen osapuoli on Anoreksia, ja vaikka kuinka yritän edetä eteenpäin, se hallitsee minua kieron rakkauden tavoin.

Something always brings me back to you
It never takes too long
No matter what I say or do
I’ll still feel you here ’till the moment I’m gone

 You hold me without touch
You keep me without chains
I never wanted anything so much than to drown in your love
And not feel your reign

 Set me free, leave me be
I don’t want to fall another moment into your gravity
Here I am, and I stand
So tall, just the way I’m supposed to be
But you’re on to me and all over me

 Oh, you loved me ’cause I’m fragile
When I thought that I was strong
But you touch me for a little while
And all my fragile strength is gone

 I live here on my knees as I try to make you see
That you’re everything I think I need here on the ground
But you’re neither friend nor foe though I can’t seem to let you go
The one thing that I still know is that you’re keeping me down
You’re on to me, on to me, and all over

– Sara Bareilles, ”Gravity”, 2004

Artisti pystyy tuskin itsekään aavistamaan mihin hänen lyriikkansa mahdollisesti taipuvat. Rivit kuuntelevat elämäntilanteita kuulijoidensa korvien välissä ja muuttavat muotoaan tavoitellen samaistuttavuutta. Se koskettaa. Harmonia ja melodia säestävät sanomaa ja kuljettavat sitä korvakäytävien kautta sydämeen. Minulle useat epätoivoisessa valossa näyttäytyvät rakkauslaulut muovautuvat Anoreksiaan päin. Musiikki on ainoa asia joka koskee Anoreksiaa muuttumatta sairaaksi, ja siksi sen vaikutus on niin voimaannuttava. Se tiedostaa sairauteni läsnäolon, mutta saa aikaan vain oikeanlaisia kyyneleitä, lohtua ja voimaa.

Musiikki osaa esittää elämän koettelemuksia eri värisissä valoissa. Se on hienoa, sillä musiikin avulla kokemuksia pääsee myös käsittelemään uudella tavalla. Tämä ei koske ainoastaan negatiivisia muistoja. Parhaimmillaan musiikki vahvistaa unohtumattomia hetkiä ja kykenee palauttamaan ne myöhemmin jokaista tunnetta myöten takaisin. Tajuttuani sen takaumia käsittelevän voiman, olen alkanut tietoisesti yhdistää biisejä hetkiin. Sen myötä minulle on kerääntynyt soittolistallinen musiikkia, joka on erikoistunut muistojeni soittamiseen. Minulla on kappaleita hyville ja huonoille oloille, eroille ja ihastumisille. Tietyille hetkille.

3.8.2016, Keskiviikko klo 21.45
”Luulen että vielä vuosienkin päästä tämä levy soi minulle kesänä 2016. Vähän niin kuin Olavi Uusivirran Ollaanko tämä kesä näin on ikuisesti kesä 2015. Ne fiilikset kun kaiken muuttuminen on vain muutamien askelten päässä… Kaikki se palautuu tuon biisin myötä. Tämä Years & Yearsin albumi tulee palauttamaan minut maisemaan jonka äärellä kirjoitan nyt. Kaikkeen lohduttomaan, mutta myös kaikkeen toivoon mitä tässä kesässä on. Tyhjyyteen ja liian moniin fiiliksiin yhtä aikaa. Ja siihen miten tämä musiikki nimenomaan tuo minulle lohtua niihin asioihin ja tunteisiin, joissa sitä ei muuten ole. Se sanoo että lopulta kaikki on hyvin. Vaikka siihen loppuun menisi koko elämä. Ja niinhän siihen menee, mutta haluaisin ehtiä elämään sitä onnellista loppua ennen kuin se todella loppuu.”

 

Elämääkö?

27.9.2016 Yleinen

Tiiättekö sen tunteen kun tuntuu ettei enää vaan yksinkertasesti jaksa.

Mulla periaatteessa on kaikki mitä ihminen vois toivoa; koti, mies, pari koiraa.. yms Mutta kuitenki alkaa vaan olla semmonen olo et mitä tästä puuttuu ja miksi kaikki tuntuu niin turhalta. 

Mä oon reilu parikymppinen nainen, opiskelen mulle omalta tuntuvaa alaa. Mä käyn säännöllisesti salilla ja yritän pitää elämän kunnossa, vaan entäs kun ei tunnu enää omalta elämältä? Tuntuu niikö eläis omia unelmia mutta ihan turhaan, ettei millään oo merkitystä MULLA ei oo merkitystä ONKO tää ees mun unelmaa. Oon miettiny tässä moneen otteeseen monen monta vaihtoehtoa miten tästä selviäis sillai kunnialla. Ihan sama mitä päätänkään ni johonki sattuu, joko muhun itteeni tai sitte tuohon parisuhteen toiseen osapuoleen (jos sillä on enää tunteitakaan, jota vahvasti oon epäilly jo tovin) Mun kaverit on ns. hylänny mut siinä vaiheessa ku muutettii poikakaverin kans yhteen. Ne ei halua tulla kahville ku ollaan molemmat kotona, enkä toisaalta yhtään ihmettele miksi.. Toinen ku vaa istuu hiljaa eikä ees moikkaa näyttää vaan vittumaiselta tietokoneen ääressä. 

Minä joka ennen olin itseni herra ja tein  kaiken ajatellen vaan itteä ja sitä kuinka kaikki asiat oli hallinnassa. Olin oman elämäni kuningatar jolla oli valta toisessa kädessä ja toisessa oli itsetunto jota ilman en selvinny. Olin ulospäin fiksu, filmaattinen, flirttaileva miesten nielijä, KUNNES TULI AMOR JA VALTASI MUT.. Loppu tuloksena kaikki pari kk mitä kerettiin seurustella meni ku siivillä ja kaikki oli vaaleenpunasen väristä. Todellisuus ku aukes asuttaan samankaton alla jossa asun yksin 2vk kk ku ukko on reissuhommissa. Mitä mä tein väärin ku asiat meni siihe pisteesee ettei seksiä enää nää ku jouluna tai juhannuksena, Lämpö on peräisin patterista, nukutaan eri huoneissa, Muttei meillä oo koskaan riidelty tai tapeltu. 

Oon aatellu että muuttasin yksin enkä alkas millekkään parisuhteelle missään vaiheessa enää. Vaan tiiän itestäni että jossain vaiheessa sitä alkaa kaipaamaan semmosta kainaloa ja turvaa elämään, mutta sitten menee hetki ja oon taas tässä pisteessä. Tää ei nimittäin oo eka kerta ku mulle käy täysin samalla tavalla.  

Tai sit jään tähän parisuhteeseen ja elän nurkkaan ajettuna hiirenä loppuelämäni.. 

 

♥ Kommentteja odottelen muiltakin!

Satu, jossa ei ollutkaan onnellinen loppu

9.12.2015 Ihmiset

Hypätään ensirakkaudesta reilu kymmenen vuotta eteenpäin.. jostain syystä halusin kertoa tämän ihmisen tarinan satuna.

Olipa kerran nainen, kutsutaan häntä tässä sadussa vaikka nimellä Siiri. Luonnollisesti satuun kuuluu myös mies. Hänen nimi olkoon vaikka Teppo.  Tämä on siis satu Siiristä ja Teposta.

Siiri oli nuori ja kaunis nainen, joka oli vauhdikas käänteissään ja aina menossa johonkin suuntaan. Töitä hän teki paljon, mutta osasi ottaa vapaa-ajasta kaiken ilon irti. Ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan. Jossain siinä kiireen keskellä Siiri lähti kavereiden kanssa laivalle ja tapasi siellä Tepon. Se ei varsinaisesti ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Siirillä ainakin taisi olla tarkoituksena pitää vaan hauskaa sen risteilyn ajan, niinkun taisi Tepollakin olla mielessä. Ja hauskaa he pitivätkin. He valvoivat koko yön, nauroivat ääneen, tanssivat ja taisivat käydä kannella leikkimässä Titanic elokuvan romanttista kohtausta. Sen enempää ennalta suunnittelematta, juhlat jatkuivat vielä maissa ja kotona seuraavaan päivään. Silloin Siiri ja Teppo vietti ensimmäisen yhteisen yön. Siiri oli varma, että Teposta ei sen yön jälkeen kuulu mitään, mutta Teppo olikin enemmän kiinnostunut Siiristä kuin hän osasi arvata. Niinpä he alkoivatkin pitää yhteyttä joka päivä. Kun nuoret olivat viettäneet ensimmäiset päivät ilman juhlimista yhdessä, heräsi Siirin kiinnostus Teppoa kohtaan aidosti ja Siiri huomasi tunteidenkin nousseen Teppoa kohtaan. Siinä oli jo vahvaa ihastusta ilmassa, puolin ja toisin. Siiriä hieman kuitenkin mietitytti Tepon aikaisemmat kuviot. Hän oli seurustellut vuosia yhden Pirkon kanssa ja heillä oli edelleen sama osoite. Teppo kuitenkin vakuutti Siirille sen suhteen olleen ohi jo ajat sitten ja hänen asuvan Pirjon kanssa vain kun omaa asuntoa ei ollut vielä löytynyt.

Noin kuukausi oli mennyt risteilystä ja Siiriä vaivasi kokoajan oudot vatsakivut, jotka repivät välillä häneltä jalat alta. Siiri naureskeli ystävilleen, että on tullu juhlittua sen verran rankasti, että maksa se siellä viheltää peliä poikki. Siirin kämppis oli kuitenkin erimieltä ja patisti naisen lääkäriin. Siiri tuskin koskaan unohtaa sitä hetkeä kun lääkäri tuli kaikenmaailman testien ottamisen jälkeen huoneeseen ja laittoi oven kiinni samalla sanoen ”onneksi olkoon Siiri, sinä olet raskaana”. Sen jälkeen lääkärin sanat kuulosti Siirin korvissa suunnilleen ”plaaa plaa plaa plaaa” Siiri kävi mielessään läpi hetkeä siitä ensimmäisestä yhteisestä yöstä Tepon kanssa, kun kortsupaketti ei auennut ja Siiri heitti sen lattialle..  ”ei sitä tarvii, en oo ennenkään tullut raskaaks”. Aamulla Siirin kämppisen poikaystävä oli noukkinut kortsupaketin lattialta ja vitsaillut, ettei ne sieltä lattialta asti ehkäise. Siiri palasi ajatuksissaan takaisin lääkärin huoneeseen ja keskeytti lääkärin ”anteeksi, mutta en tajua mitään mitä puhut, voinko pyytää lapsen isän tänne?” Kun Siiri avasi lääkärin huoneen oven ja katsoi Teppoa, hänen ilmeestään näki heti, että hän arvasi mistä on kyse. He tuijottivat toisiaan silmiin ja pitivät käsistä kiinni, kumpikin vapisevin käsin ja kyynelistä silmät kostuneina. Siitä hetkestä lähtien ei ollut enää mitään -kunhan tässä katsellaan mitä tästä tulee- juttua, siitä hetkestä lähtien he alkoivat rakentaa yhdessä perhettä. Pientä, nuorta perhettä.

Teppo kosi seuraavalla viikolla Siiriä. He istuivat työporukalla tutussa kuppilassa iltaa viettämässä ja Teppo osti kiertävältä ruusumyyjältä ruusun, pyysi kovaan ääneen koko ravintolaan hiljaisuutta. Polvistui Siirin eteen ja kosi. Siiri oli niin otettu ujon miehen rohkeasta teosta ettei meinannut muistaa vastata myöntävästi. Se onnen määrä mitä siinä naisessa sinä iltana oli.. ei siihen ole sanoja.

Oli juhannus tulossa ja Siirin raskaus oli edennyt hyvin. He olivat muuttaneet Tepon kanssa yhteen ja varovasti jo vähän hankkinut vauvalle vaatteita. Kihlasormukset oli kaiverrutettevana kultasepällä. Ne piti saada juhannuksen jälkeen sormeen. Tepolla oli koko juhannus töitä, joten Siiri päätti lähteä kotikaupunkiinsa, vanhempiensa mökille rentoutumaan ja nauttimaan vähän erillaista juhannusta. Lähtiessään Siiri ei varmasti osannut aavistaa miten erillainen juhannuksesta tulikaan. Teppo olikin lähtenyt kavereiden kanssa vähän viettämään juhannusta, kun työt alkoi seuraavana päivänä niin myöhään. Ja uskomatonta, mutta totta. Teppo petti Siiriä toisen naisen kanssa. Hän oli vielä yrittänyt viedä naisen Siirin ja Tepon kotiin, heidän yhteiseen sänkyyn, mutta naisella oli siinä kohtaa edes vähän omatunto soimannut eikä ollut siihen suostunut. Siirin kotimatka meni sellaisessa tunnemyllerryksessä ja usvassa, ihme että hän selvisi kotiin asti. Hänellä oli kaikki, lapsi tulossa, ihana mies, ihana koti, onnellinen parisuhde… Siiri toisteli itselleen ”mitä pahaa olen tehnyt, että Teppo halusin pilata kaiken” ”miksi?” Ja tietenkin Teppo oli vielä pettänyt juuri sen naisen kanssa josta Siiri oli ennen juhannusta viimeksi sanonut, että se olisi kaikista pahin vaihtoehto ikinä, siitä ihmisestä olisi vaikein päästä yli. Kyseessä oli sellainen varattujen miesten kyttääjä ja Siirillä oli Teppoon täysi luotto, ettei Teppo lankeaisi siihen samaan ansaan mihin jo aika moni oli langennut. Mutta sitäkin pahemmalta tuntui, että Teppo pystyi pettämään raskaana olevaa puolisoaan.  Mutta niin siinä vaan kävi. Siirin elämä tuntui murenevan alta, nainen oli niin rikki Tepon luottamuksen rikkoutumisesta.

Mutta Siiri päätti olla vahva ja kestää pettymyksen, niellä ylpeytensä perheensä vuoksi ja antaa anteeksi Tepolle. Sopu syntyi ja sormukset laitettiin sormeen. Siiri teki kaikkensa unohtaakseen Tepon petturuuden ja yritti vain keskittyä tulevaan vauvaan ja sen tuomaan onneen. Sisimmässään Siiri kuitenkin suri vielä pitkään. Häntä oli loukattu niin pahasti. Tepon piti olla se ihminen joka suojelee häntä kaikelta pahalta, rakastaa ehdoitta ja olla  se ihminen, johon Siiri voi aina luottaa. Monta kertaa yksin ollessaan Siiri itki ja mietti, pystyykö kuitenkaan luottamaan koskaan enää Teppoon ja unohtamaan mitä on tapahtunut.

Siiri pysyi kuitenkin vahvana ja jatkoi arkea Tepon kanssa normaalisti. Vauva syntyi ja toi tietenkin säkkikaupalla onnea ja iloa ja naurua. Hetkittäin Siiristä jopa tuntui, että perheensä ja sen onnen vuoksi hän voi unohtaa Tepon teon ja antaa anteeksi. Aina kuitenkin tuli jokin asia joka palautti Siirin muistiin mitä oli tapahtunut. Jos Teppo lähti juhlimaan ilman Siiriä, eikä vastannut puhelimeen, oli Siiri heti ihan varma että taas se on pettämässä. Jossain vaiheessa Siirin oli pakko myöntää itselleen, ettei elämä voi jatkua niin. Hän ei pysty elämään suhteessa, jossa toisella ei jää varaa virheisiin koska on kerran mokannut ja hän ei vaan pysty luottamaan. Siiri oli täysin kyllästynyt epäilemään, kyttäämään, olemaan luottamatta. Hänellä ei kuitenkaan riittänyt pokkaa lähteä kävelemään suhteesta ja jättää lapsensa isää. Arki yksinhuoltajana ei houkutellut ihan kauheasti. Siiri koitti ensin toista tapaa. Hän alkoi nähdä enemmän omia kavereitaan ja tehdä omia juttuja. Yritti hän kostaakkin Tepolle pettämistä jossain vaiheessa, kuitenkaan pystymättä siihen. Hän kuitenkin kaikesta huolimatta rakasti Teppoa paljon.

Lopulta heidän parisuhde kuitenkin päättyi eroon. Heidän tytär oli kaksi vuotias. Se oli Siirin toiseksi raskain päätös mitä hän koskaan oli tehnyt. (raskaimman kerron toisella kertaa) Tietenkään hän ei sitä näyttänyt Tepolle miten vaikeaa se hänelle oli. Siirille oli muodostunut jo jonkinlainen suojakuori ja hän oli oppinut peittämään todelliset tunteesta ja näyttämään kovemmalta kuin olikaan. Hän esitti Tepolle välinpitämätöntä vaikka samaanaikaan hänen sisällä kuohui vuoroin viha, katkeruus, suru ja pelko. Siiri yritti tukahduttaa omaa pahaa oloaan olemalla lisää erossa perheestään, tapaamalla mahdollisimman paljon uusia ihmisiä, tekemällä paljon töitä, ihan mitä vaan mikä auttoi edes hetkellisesti siihen raastavaan pahaan oloon mikä Siirin sisällä myllersi ihan koko ajan.

Käytännön syistä he joutuivat asumaan yhdessä eron jälkeen muutaman kuukauden ja ne kuukaudet oli yhtä helvettiä. Todella paljon riitelyä ja puolin ja toisin toisen loukkaamista. Siiri kuitenkin veti siinä homman ihan yli. Hän kävi suhteeseen työkaverinsa kanssa loukatakseen Teppoa ja se sotku mikä siitä ihmisestä tulikaan.. siitä kerron ihan oman tarinan. Jossain vaiheessa kesken sen kaiken kaaoksen ja sotkun, Siiri kuitenkin tajusi että ei tämä näin voi jatkua ja mennä. Nyt on pakko tehdä jotain ja yrittää korjata, jos jotain vielä korjattavissa on. Hän keräsi kaiken rohkeutensa, nieli ylpeytensä ja nöyränä tyttönä asteli Tepon eteen ja pyysi kaikkea eron aikana tapahtunutta sotkua anteeksi koko sydämestään. Hän kertoi katuvansa ero päätöstä ja että olisi valmis ihan mihin tahansa, jotta heidän perhe olisi taas yhdessä ja voisi jatkaa elämää. Teppo oli kuitenkin ehdoton. Hän ei antanut enää Siirille, eikä heidän perheelle uutta mahdollisuutta. Vaikka Siiri oli antanut hänelle pettämisen anteeksi.

Se on päivä, jonka Siiri muistaa varmasti ikuisesti. Se tunne kun Siiri tajusi siinä sohvalla itkiessään, että heidän perhe on lopullisesti mennyttä. Hänen ja Tepon suhde oli lopullisesti ohi.

Se rikkoi Siirin niin täysin, että vielä melkein kymmenen vuoden päästäkään tapahtuneesta Siiri ei pysty kuivin silmin muistelemaan tapahtunutta. Siitä jäi ikuinen jälki Siirin sydämeen. Pahin on ehkä se kaipaus, joka ei tunnu katoavan koskaan. Ja katkeruus. Siiri oli silloin niin nuori ja niin tyhmä, kokematon ja ei osannut katsoa huomista pidemmälle tulevaisuuteen. Eli kaikessa niin hetkessä ja antoi tunteen kuljettaa, kuuntelematta järkeä yhtään. Ja Teppo oli niin ehdoton, ei osannut hänkään ajatella miten isoista asioista siinä oli kyse.  Miten Siiri tekisikään asiat nyt toisin. Miten kaikki se paska mitä elämä on eteen tuonut, on opettanut että yksi pettäminen kännissä on hiiren paska meressä ja sen voi kyllä antaa anteeksi ja siitä voi päästä yli jos tarpeeksi yrittää. Mutta on Siiri oppinut senkin, ettei jossittelut mitään auta. Jos tädillä olis munat ni se olis setä.

Teppo on nykyään sen saman Pirjon kanssa naimisissa, kenestä erosi ennen Siiriä ja heillä pyyhkii sen verran hyvin, ettei Tepon ja Siirin tytär mahdu siihen kuvioon mukaan. Se on harmi Tepolle. Se tytär on nimittäin kaunis, erittäin fiksu ja aivan mahtava nuoren naisen alku ja siitä asiasta Siiri on ikionnellinen, että on saanut niin ihanan tyttären ja sitä onnea ei häneltä yksikään ihminen voi viedä pois.

Sen pituinen se.

M

 

 

 

Rakkaustarinani

29.4.2015 Rakkaus

Koska blogini koskee rakkautta, nykyistä ja menetettyä, näin tarpeelliseksi kertoa omat rakkaustarinani.

Niitä on kaksi.
Toinen on hullu, katkera ja täynnä itkua.
Toinen on turvallinen, arkinen ja täytetty tulevaisuuden suunnitelmilla.
Toinen on tähänastisen elämäni suurin intohimo.
Toinen on osa minua.
Toinen alkoi, kun toinen päättyi.

Ensimmäinen

Ensimmäinen rakkaustarinani alkoi jo lapsena. Olin 13 ja aloittanut yläasteen uudessa koulussa.
Tulin heti toimeen kaikkien kanssa, niin vanhojen kuin uusienkin tuttavuuksien.
Poikkeuksena oli yksi poika.
Löysät vaatteet ja jo kerran luokalleen jääneen kovanaaman asenne olivat viimeisiä asioita, jotka kaltaistani tyttöä kiinnostivat. Ensimmäisiin viikkoihin en edes muistanut pojan nimeä. Vähitellen opin pojan nimeksi R.

Muutaman viikon jälkeen äidinkielen tunnilla sain R:ästä parin tehtävää varten, jossa oli tarkoitus tutustua luokkatovereihin kysymysten avulla, jonka jälkeen opettajalle kerrottiin, mitä oltiin opittu.
”S rakastaa musiikkia ja rämpyttää kitaraa.” Se oli R:n vastaus ja sillä sekunilla kiinnostuin tästä tylystä, virnistelevästä pojasta. Ensin vain ystävänä, mutta se tulisi pian muuttumaan.

R oli ensimmäinen, joka paritti minut kaverinsa kanssa treffeille. Hän oli myös ensimmäinen, joka oli minusta mustasukkainen. Hän oli ensimmäinen, joka kaatoi minut lattialle nauramaan painin lomassa. Hän oli ensimmäinen, joka sanoi että haluaa minut. Hän oli ensimmäinen suudelmani, ensimmäinen kertani, ensimmäinen riitani ja ensimmäinen eroni. Mitä tärkeintä, hän oli ensimmäinen rakkauteni, ensimmäinen poikaystäväni.
R oli kaikki nämä asiat vain kuudessa kuukaudessa. Rakastin häntä tavalla, jolla lapsi voi rakastaa.

article-1209288-0631A908000005DC-186_468x226

Tämä ei kuitenkaan ole rakkaustarinani. Tämä on se, mikä edelsi rakkaustarinaani. Tämä antoi pohjan jokaiselle tunteelle, joita tulisin koskaan tuntemaan R:ää kohtaan. Pohja jokaiselle tunteelle, jotka edelleen, 7 vuoden jälkeenkin tunnen. Vasta näiden vuosien aikana ymmärsin, kuinka R:ää todella rakastin.

 

You were the biggest mistake I ever made, but I still don’t regret it.

 

R ja minä, molemmilla oli suhteita, molemmilla oli kokemuksia. Näimme joka päivä. Välillä meni viikkoja, kun emme puhuneet sanaakaan, välillä nauroimme ja tuijotimme toisiamme.
Vuoden päivät menivät, kun näin puhelimessani tutun nimen. R soittaa.

Vastasin samalla tehden elämäni suurimman virheen, jota en tule koskaan katumaan.

Seksi, rakkaus, salailu ja mustasukkaisuus täytti elämäni äkkiä. Viikonloppuisin rakastin, halasin ja hyppäsin R:n syliin. Viikkoisin teeskentelin, että en ole R:n kanssa missään tekemisissä. Iltaisin riitelimme muista, toisista, jotka ottivat paikkamme. Emme kuitenkaan koskaan yrittäneet ottaa paikkojamme takaisin.
Emme kertaakaan.
Koska molemmat tiesivät, ettei meitä ole tarkoitettu yhteen.
Tätä tunteiden vuoristorataa jatkui kolme ja puoli vuotta. Tänä aikana en hylännyt R:ää kertaakaan. Se olin aina minä, joka jäi yksin, koska R halusi jotain muuta.
Tästä huolimatta minä olin se, joka lopetti sen lopullisesti. Muistan edelleen, kuinka hän itki ja huusi rakastavansa, kun tajusi, että olen saanut tarpeekseni. Laitoin puhelimen kiinni ja itkin.

 

adsdsd

Tämä oli ensimmäinen rakkauteni kiteytettynä.
Toinen rakkauteni seuraavassa postauksessa.

-Touched

Pohdintaa

23.1.2015 Yleinen

fibroaFibromyalgian sairastaminen on herättänyt paljon pohdintaa tässä väsymyksen keskellä.

Koko ajan särkee ja jäytää kivut nivelissä. Välillä itkettää, välillä pystyn unohtamaan kivun hetkeksi. Unta pukkaisi jatkuvasti ja nukunkin paljon, mutta haluan kuitenkin pysytellä vähän hereilläkin. Päivät ovat menneet siis sairastaessa, fibron kanssa yhteiselämää viettäen.

Olenkin pohtinut fibromyalgian kulkua elämässäni. Kipua on aina ollut, tai ainakin niin kauan kuin muistan. Kun sitä ei kuitenkaan uskottu, kun lääkärit eivät löytäneet mitään fysiologista syytä, aloin itsekin epäilemään keksinkö koko kivun. Pitkään, vuosia tein kaikkeni harhauttaakseni itseäni kivulta. Täytin elämääni asioilla, joilla unohdin kivun.

Seurustellessani kivut alkoivat näkyä arjessa paremmin, kun en enää keskittynyt unohtamaan ja välttelemään niitä. Silloinen kumppanini ei oikein uskonut kipujeni todellisuuteen, vaan ajatteli minun olevan todella herkkä ja valittavan helposti. Kun diagnoosi tuli, oli tieto tavallaan helpotus. Vihdoinkin joku uskoi ja tälle kaikelle, vuosien kivuille löytyi nimi. Toisen takia en kuitenkaan voinut vieläkään näyttää täysin kipuja ja niiden vaikutusta, vaan yritin pärjätä. Vähättelin ja välttelin kipuja sekä niistä puhumista niin paljon. En halunnut säikyttää tai väsyttää toista kivuillani. En itsekkään täysin hahmottanut tilannettani, kun yritin olla reippaampi kuin olin.

Eron jälkeen tilanne onkin ollut kiinnostava. Kivut ovat pahentuneet ja sairaus vaikuttanut moniin asioihin elämässäni. Tilanne ei siis sairauden kannalta ole parantunut. Enää ei kuitenkaan ole tarvetta esittää, vähätellä tai olla reipas. Vaikka kipua ja muita oireita on enemmän, niiden kestäminen on suhteessa helpompaa näin sinkkuna. Kun ei mene ylimääräistä energiaa kivun peittämiseen, vaan voi vaan olla, vaikka valittaa ääneen tai itkeä, se onkin helpompaa.

Eli näin sinkkuna ollessa kipu on lisääntynyt, mutta sen sietäminen helpottunut. Plus-miinus-nolla-suhdeluku taitaa olla siis sairauden kanssa tämän suhteen.

Elämäntilanteen muuttuminen muuten on vaikuttanut sairauden kulkuun. Ennen tein osapäivätyötä, minkä jaksoin ihan kohtuullisen hyvin. Kun sain tietää opiskelupaikasta, jouduin tekemään koko kesän kokopäiväisesti töitä, ilman lomaa. Tai olihan minulla viikon loma, joka menikin sairaalassa tutkimuksissa. Tästä jatkoin suoraan kokopäiväiseksi opiskelijaksi, mikä olikin isompi muutos kuin olin uskonut. Yhdeksästä neljään kestävät koulupäivät, kirkkaasti valaistut luokat, isot opiskelijaryhmät, paljon uusia ihmisiä, jatkuvaa keskittymistä, sosiaalista aktiivisuutta ja uusien asioiden muistiin painaminen veivätkin paljon enemmän energiaa mitä olin ajatellut.

Kun miettii minkälainen muutos näin lyhyessä ajassa on ollut elämäntilanteeni suhteen, ei ole ihmekkään että nyt väsyttää ja särkee erityisen paljon. Pitää ottaa siis kaikki irti näistä viimeisistä etäopiskelupäivistä ja toivoa lisää energiaa opiskeluiden jatkuessa. Yritän olla erikseen miettimättä ja pelkäämättä ensi kesää, sillä en tiedä miten jaksan ilman lomaa taas työskennellä. Se murhe kuuluu kuitenkin tulevaisuuteen ja nyt pitäisi keskittyä vain selviytymään kivuista päivä kerrallaan.

Tällä hetkellä minun ei tarvitse yrittää mitään, vaan olla itselleni armollinen. Minä riitän, minulla on tarpeeksi ja minä teen tarpeeksi. Se riittää, pitää mennä päivä kerrallaan.

riität

Itsenäisyyttä

6.12.2014 Yleinen

itsenaisyytta3Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Itselle itsenäisyyspäivä merkitsee jouluruokien syömistä ensimmäistä kertaa ennen joulua, yleensä peruna- ja porkkanalaatikoita sekä lihapullia, sekä linnanjuhlien katsomista. Aion mennä vanhemmilleni ja katsomaan pikkusisarustani, joka on jo onneksi toipunut viikko sitten käyneestä onnettomuudesta.

itsenaisyytta2Tämän aamun pyhitin kuitenkin omalle itsenäisyyspäivälleni, jolloin juhlin omaa itsenäisyyttäni. Erosta on nyt yli puoli vuotta. Samalla tuntuu, että aika on mennyt todella nopeasti ja huomaamatta, toisaalta miettii miten paljon on tapahtunut…

Vaikka olin aika rikki eron tapahduttua, asiat järjestyivät nopeasti. Näin ihanan ilmoituksen vuokrattavasta yksiöstä ja syntyi tunne siitä, että se on minun tuleva koti. Tunne piti paikkaansa ja sain pian avaimet käteeni. Rakensin ihanan harmonisen, rauhallisen kodin turvapaikaksi minulle ja koiralleni. Sain uusia ystäviä ja paransin suhdetta joihinkin vanhoihin ystäviin. Sain mielettömästi tukea ja konkreettista apua ystäviltä. Sain uuden opiskelupaikan, josta olen todella motivoitunut ja jossa olen saanut uusia ystäviä. Olen oppinut paljon itsestäni ja huomannut, että pärjään ja oikeasti viihdyn itsekseni. Ja että yksinolo ei ole sama asia kuin yksinäisyys.

Kaikki tämä, kun ymmärsin olevani arvokas omana itsenäni ja pitämällä omaa puoltani. Minä en määrity kenenkään muun kautta tai kenenkään muun teot eivät määritä minua.  Pidin pitkään kiinni ajatuksesta, että vielä kannattaa yrittää ja että asiat muuttuvat, pelkäsin päästää irti. Mutta joskus joistakin asioista pitää vain luopua voidakseen paremmin. Silloin saattaa yllättyä huomatessaan kuinka hyvin voi ja kuinka onnellinen voi olla myös ihan itsekseen, itsenäisesti.

itsenaisyytta

Irti Ihmishuumeesta

22.11.2014 Yleinen

Tästä lähtien vagina erittää kyyneleitä.

Sillä irti ihmishuumeesta -blogi postaus neuvoi et pitää alkaa kirjoittaa EROPÄIVÄKIRJAA…niin se alkaa tästä hetkestä – kunnes uus gulli ilmestyy. Yksinkertaista.

Siis ero mun exästä. Vihdoinkin.

VDesperado – tuleva VDivarado

 

 

Nukkumattia odotellessa…

24.9.2014 Yleinen

nukkumattiTriptylistä huolimatta Nukkumattia ei ole näkynyt vielä… Ja muinakin öinä on tainnut unihiekka olla heikompaa laatua tai sitä on tullut vähemmän kuin normaalisti?

Kirjoitin viime aikoina vaivanneesta kipuväännöstä ja se on tämän huono-unisuudenkin takana. Se kipukohtaus saattaa herättää, ensin kun kipu on lonkassa, sitten polvien kohdalla ja vielä nilkan kohdalla. Juuri ehtii niiden välissä ehkä taas nukahtaa ja taas yhtäkkiä herää. Tai sitten kylkeä vaihtaessa jollekin kipeälle kohdalle tulee enemmän painetta ja siitä tuleva kipu herättää.

Turhauttaa, kun uni on niin heikkoa laadultaan muutenkin ja kaikki tälläinen ylimääräinen uniongelma lisää kipuherkkyyttä. Mutta miten estää, ettei siitä tule itseään ruokkiva kehä?

Rentoutusharjoitukset auttaa jonkin verran itsellä, jos ei meinaa nukahtaa. Haen youtubesta rentoutumis-sanalla eri videoita, jos mieli on muuten liian levoton.

Lämpimät vaatteet ja painava peitto auttaa myös.

Paras apu itselle on kuitenkin oma koira. Eron jälkeen meistä kahdesta on tullut yhä läheisempiä koirani kanssa. Kaikki sen nähneetkin ovat sanoneet sen näyttävän ja vaikuttavan hyvinvoivalta ja tasapainosemmalta nyt uudessa elämäntilanteessa. Me ollaan kaksin uudessa kodissa, uudessa ympäristössä ja se vaatii pientä vaivannäköä saamaan kaikki toimimaan, mutta se on sen arvoista. Koirani kotiutui todella nopeasti uuteen kotiin ja uuteen ympäristöön, ja saatiin niin paljon uusia lenkkikavereita, että kavereitakin sillä piisaa. Uudet ulkoilumaastot ovat huikaisevia, luontoa riittää heti ovesta lähtiessä. Päivieni ollessa pitkiä auttavat sisko ja ystävät. Siskollani on avain luokseni ja hän käy välillä viemässä koiran ulos, kun minulle sattuu pidempi päivä. Yksi ystäväni lainaa välillä avaintani ja vietyään koiran päivällä, jää viettämään aikaa luokseni, että voimme kotiin tullessa vielä vaihtaa rauhassa kuulumisia teekupposen äärellä. Toinen ystäväni taas asuu kouluni vieressä ja hänellä on mahdollisuus ottaa välillä karvainen hoitolapsi luokseen.

Ja kaikista parhainta on, että laumamme muodostuttua kolmesta kahteen, meistä on tullut tiiviimpi lauma. Yhdessäolo-aikaa on vähemmän kuin ennen, mutta se käytetään laadukkaammin. Koira hakeutuu enemmän kontaktiin kanssani ja tulee oma-aloitteisesti syliin. Öisin nukumme tiiviisti kiinni toisissamme. Kun vaihdan yöllä asentoa, vaihtaa koirakin perässä, jotta hän pääsee lähemmäs minua. Kun yöllä herään kipuun tai joskus jopa kivun aiheuttamiin kyyneliin, on pieni nappisilmä katsomassa minuun. Se reagoi kipuuni, tulee nuolaisemaan kättä ja yrittää päästä mahdollisimman lähelle. Usein se myös hakeutuu nukkumaan kipeiden paikkojeni lähelle, kuin yrittäen lämmöllään helpottaa kipua.

Ehkä kuitenkin tärkein apua siinä on, että keskellä yötä herätessään tai valvoessaan ei ole yksin. Toisen lempeä läsnäolo on aina heti siinä, kun vain herkistää aistinsa. Ei tarvitse edes avata silmiään, kun tuntee toisen sydämen tykytyksen kättään vasten, polvitaipeessa tuntuulämmin pikkuinen tai kuulee pienen tuhinan vierestään.

Ja kyllä, olen hulluna koiraani. Kyllä, suhtaudun siihen melkein kun lapseeni. Ei, en silti kohtele häntä lapsena, vaan koirana. Kyllä, luit oikein, koira nukkuu sängyssäni. Jos se tuntuu oudolta, kokeilkaapa itse, miten ihanaa on nukkua pienen, tuhisevan koiran kanssa!

puppyKauniita unia, toivottavasti Nukkumatti löytää meidät taas tänä yönä…

Parisuhdepohdintaa

23.8.2014 Sekoseko, Vakavasti otettava, Yleinen

On se jännä, miten erilailla me ihmiset suhtaudumme parisuhteeseen. Ja hyvä niin että olemme erilaisia, muuten elo täällä Telluksella olisi melko tylsää. Seuraava ”diagnoosi” on ihan vain mun oman pään kehitelmä, ei muuta. Tämä ei ole lopullinen totuus, ainoastaan mun oma näkemys vaikeasta aiheesta. Kirjoitus on suht pitkä ja ymmärrän hyvin, jos et halua sitä lukea loppuun.

Ihminen A ei osaa tai kykene elämään yksin, ja siksi hakeutuu parisuhteeseen miltei väkisin. Lähes kuka tahansa kelpaa kumppaniksi. Elää usean eri kumppanin kanssa vuosien varrella.

Ihminen B etsii itselleen jotakuta, joka edes etäisesti muistuttaisi sitä omien unelmien kohdetta, josta on nuoruudesta asti haaveillut. Pääsee todennäköisesti suhteeseen, mutta saattaa joutua pettymään, tai kumppani pettyy häneen. Ero on todennäköinen.

Ihminen C etsii sitä todellista sielun toveria, sydänystävää, muttei löydä, ja elää miltei koko elämänsä yksin tai puoliväkisin pettyneenä väärässä suhteessa.

Ihminen D etsii myös sitä todellista sielun toveria, löytää hänet, ja elää elämänsä onnellisena hautaan asti.

Ihminen E on pettynyt suhteissaan tai muuten vaan joutunut olemaan yksin, ja tyytyy kohtaloonsa. On usein onneton, vaikkei sitä välttämättä ulospäin näytäkään.

Ihminen F ei kerta kaikkiaan edes halua parisuhteeseen. Käy ulkona ja kerää yhden yön kokemuksia. On omalla tavallaan onnellinen.

Ihminen G ei myöskään halua parisuhteeseen, ja ei halua edes yhden yön suhteita, koska on helpompaa elää yksin. Näyttää päällepäin onnelliselta, muttei sitä sisimmässään ole, on vaan kerta kaikkiaan tottunut yksineloon.

Ihminen H on sama kuin G, mutta sillä erotuksella, että on kuitenkin aidosti onnellinen.

Ihminen I ei pääse parisuhteeseen, ei edes yhden yön juttuihin, koska hän on epäsosiaalinen, epäsiisti, jollain tapaa outo ja erilainen, jota muut vieroksuvat.

Ja taatusti on myös ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään näistä mainitsemistani kategorioista, tai ovat kenties eri ”kirjainten” sekoituksia. Älkää ampuko minua, tämä ei ole tieteellinen tutkimus, ainoastaan mun pienen mutta isomahaisen turjakkeen näkemys. Tämä turjake kuuluu itse ”kirjaimeen” B, mutta osiltaan myös C ja E. Olen myös omasta tahdostani jollain tapaa ”kirjain” G, tosin muiden silmissä lienen ilmiselvästi ”kirjain” I.

 

Mikä ”kirjain” sinä olet?

Naisen viha

20.6.2014 Yleinen

vilkulle

Kun ensin sai itkeä oman kodin turvassa kaikkea pahaa mieltä pois, olo helpottui. Mutta tilalle jäi jotain, jotain mikä tuntui paineena rinnassa, kihersi ja ahdisti. Jotain mitä ei itkun ja itkutulvan alta uskaltanut eikä voinut nähdä. Vihaa.

Rupesin miettimään vihaa ja erityisesti naisen vihaa. Tuntuu, että länsimaisessa kulttuurissa naisen vihan tunteminen ja näyttäminen on vähemmän sallittua kuin miehen. Jos nainen purkaa vihaansa, häntä paheksutaan, kun taas miehen toimiessa samoin, harva edes reagoi. Yhteiskunta odottaa naisen yhä kuuluvan enemmän kodin piiriin ja olemaan hillitympi kuin miesten, jotka taas perinteisesti mielletään enemmän kodin piirin ulkopuolelle, esimerkiksi bisnesmaailmaan ja työelämään. Olisiko tässä yksi syy miksi naiset helpommin kääntävät tunteet ja paineet itseensä? …minkä on myös osaltaan sanottu olevan fibromyalgiankin yksi syntysyy…

Onko siis naisille vihaa ehkä tutumpi itsesääli yksi vihan muoto? Kun vihaa ei ole niin sallittua purkaa itsestään ulos, näyttää sitä, kääntää vihan helposti itseensä. Ja itseensä käännetty viha on usein juuri itsesääliä. Kun itsesääliä rupeaa ajattelemaan, niin sehän on itsensä vähättelyä. Jos asiaa miettii niin, että miten puhuisit vastaavassa tilanteessa olevalle ystävälle, puhuisitko hänelle itsesääli-puheella? Esimerkiksi itse itkutulvani jälkeen huomasin sortuvani itsesääliin, mietin että ”miksi juuri minulle kävi näin, miksi juuri minua satutettiin näin, kaikki tuntuu kauhealta, en pysty mihinkään, nyt jäin vielä yksin…” ja niin edes päin. Rupesin miettimään, puhuisinko ystävälleni noin, jos hän olisi samanlaisessa tilanteessa? Tuskin, sillä sehän olisi hänen vähättelyään. Mitä siis sanoisin, jos puhuisinkin ystävälleni? En vähättelisi hänen tunteitaan, mutta kannustaisin lannistamisen sijaan. ”On ihan hirveätä, että sulle tapahtui näin paskamaisesti ja että sua sattuu nyt, tietenkin sattuu, et ole mikään tunteeton robotti! Ja hyvä niin. Nyt anna aikaa itsellesi käydä kaikki tunteet läpi, pura sitä vihaa pois itsestäsi ja ole lempeä itsellesi. Kyllä sä pärjäät, oot ihana tyyppi ja mä kyllä tuen sua!” Miksen siis puhuisi itselleni näin, itsesääli-puheen sijasta? Itsesääli on itseensä käännettyä vihaa, enkä halua harjoittaa sitä itseeni. Saan olla surullinen ja käydä tunteitani läpi, mutta en alkaa vähättelemään itseäni.

vilkulle2

Etsiessäni tähän aiheeseen kuvia, huomasin, että vihaa käsittelevät kuvat olivat melkein kaikki samanlaisia. Päästä irti vihasta, älä näytä vihaa, hallitse itseäsi, jne. Tämä ärsytti minua suunnattomasti, miksi ihmeessä vihaa ei saisi käsitellä! Viha on tärkeä tunne, se auttaa käsittelemään vaikeita asioita, se on väline, millä päästää asioista irti ja päästä eroon asioista, jotka ovat huonoksi sinulle. Se ei siis ole mikään turha tunne, jota pitäisi vähätellä. En tarkoita tällä, että ihmisten pitäisi lähteä toimimaan ja tekemään tekoja vihasta käsin. Siinä on riskinä, että tekee jotain, mitä myöhemmin katuu ja soimaa itseään siitä, ehkä häpeää tekoaan. Silloin mennään taas takapakkia itsensä kanssa.

 Mutta sen sijaan, että sen tunteet yrittää kieltää itseltään tai kääntää itseensä, niin vihaa pitää käsitellä. Se pitää nähdä, kuulla ja huomioida. Kun tunnistaa vihan itselleen, on jo askeleen edessä päin vanhasta. Itsellä on sellainen olo, että haluaisi mennä lyömään nyrkkeilysäkkiä ja huutamaan kaikki ajatukset ulos itsestään. Ei kuulosta – eikä olisi- kovin fibroystävälliseltä, joten miten sitten purkaa vihaa? Itse olen iloinnut uudesta, omasta kodista ja tilastani senkin takia, että voin rauhassa purkaa tunteinani ilman muiden kummastelua. Paiskin tyynyjä, huudan, potkin patjoja, poljen lattia, ihan mitä vaan, kunhan se viha tulee ulos. Ja se todella helpottaa, kun viha ei jää sisälle painamaan. Varmasti paljon tälläisiä viha-harjoituksia on edessäpäin, mutta jokainen niistä purkaa jotain sisältäni ulos ja auttaa minua eteenpäin. Ei siis pidä pelätä vihaa sisällään, vaan osata nähdä myös sen tarkoitus ja kieltämisen sijaan, etsiä oma tapansa purkaa sitä pois.

Viha tarvitsee paikan mihin mennä, jos et päästä sitä ulos, se jää sisällesi painamaan ja polttamaan – muista se!

vilkulle4