Selaat arkistoa kohteelle Erityisherkkyys.

Lisää pohdintoja erityisherkkyydestä

12.11.2016 Yleinen

Kirjoitin aiemmin erityisherkkyydestä ja omasta suhteestani siihen (Miksi olen tällainen? Pohdintoja erityisherkkyydestä). Mietiskelin jo aiemmin kirjoittaessani aihetta enemmänkin, mutta päätin tuumailla sitä vielä lisää ja jättää osan havainnoista myöhemmäksi. Jatketaan siis aiheen käsittelyä.

Kirjassaan Sisäinen lepatus Janna Satri kirjoittaa: ”Herkillä on keskimäärin muita heikompi itsetunto. – – Perussyy itsetunnon heikkouteen löytyy erilaisuudesta: herkkä vertaa itseään helposti enemmistönä oleviin vähemmän herkkiin ja päättelee erilaisuudessaan itsensä jotenkin vääränlaiseksi.” Tästä voikin hypätä suoraan listani seuraavaan kohtaan.

Tuntee usein olevansa erilainen, vääränlainen, jopa paha – check!

Aina jotain liikaa tai liian vähän – niin olen usein tuntenut ja ajatellut itsestäni. Koskaan en ole kokenut sopivani kunnolla mihinkään joukkoon. Jopa omassa perheessäni olen kokenut lapsena olevani erilainen kuin muut ja ennen kaikkea vääränlainen, ei-hyväksytty. Minulla on myös hyvin herkkä omatunto, ja kun siihen lisätään tiukka itsekritiikki, niin syyllisyys ei ole koskaan kaukana. Ehkä juuri siksi olen kokenut olevani myös paha; että kaikki on aina minun syytäni.

Pelkää konflikteja, yrittää miellyttää, ei osaa suojella itseään – check!

Jos tiedät, mitä tarkoitetaan liialla kiltteydellä, niin tiedät, millainen minä ainakin olen ollut. Olen ehkä jossain määrin vieläkin. Minun on esimerkiksi vaikea sanoa ei ja saatan uuvuttaa itseni yrittämällä tehdä kaiken, mitä minulta pyydetään. En myöskään osaa – tai en uskalla – riidellä kunnolla kuin oikeastaan yhden ainoan ihmisen kanssa. Sen ihmisen, jonka kanssa ainakin yleensä tunnen olevani turvassa. Muiden kanssa nielen helposti mielipahani ja annan heidän kävellä itseni ja rajojeni ylitse. Toisaalta en suutu kovinkaan helposti, tai suutun vasta sitten, kun mittani tulee täyteen. Loukkaannun kyllä melko herkästi, enkä yleensä saa sanotuksi, jos jokin tuntuu minusta ikävältä – tarpeeksi monta loukkaantumista ja mielipahaa kasaantuvat kyllä aikaa myöten kiukuksi, suuttumukseksi, vihaksi, jopa raivoksi. Niinpä olen yrittänyt opetella välillä suuttumaan edes vähän, jotten keräisi tunteita liikaa sisälleni.

Aistii, lukee ja näkee helposti asioita toisista ihmisistä – check!

Tämä on toisinaan jopa hieman pelottavaa – miten voikin joskus niin tarkkaan tietää, mitä toinen ajattelee tai aikoo sanoa tai tehdä, ihan haluamattaankin. En silti väitä, että osaisin lukea ihmisiä kuin avointa kirjaa, ja pidän enemmän siitä, että toinen avautuu minulle itse kuin siitä, että jään omien mielikuvieni ja arvailujeni varaan, olivatpa ne sitten oikeita tai vääriä. Toisinaan kuitenkin tulee eteen tilanteita, joissa vain tiedän, mutten tiedä, miten tai miksi tiedän jotain sellaista, mitä minun ei pitäisi järjellä ajatellen tietää. Intuitioksi tai vaistoksi sitä voidaan kai myös kutsua.

Ei kestä suuria väkijoukkoja ja pienemmässäkin porukassa voi usein jäädä taustalle, kunnes tuntee olonsa tarpeeksi turvalliseksi tullakseen esille, viihtyy parhaiten kahden kesken – check!

Tätä ei pidä käsittää väärin, sillä minä pidän ihmisistä ja tykkään viettää ihmisten kanssa aikaa. Minusta löytyy myös pulputtava papupata ja höpsöttelevä pelle. Parhaimmillani ehkä kuitenkin olen jonkun kanssa kahdestaan tai ihan muutaman läheisemmän ihmisen seurassa. Tykkään pitää hauskaa, mutta ehkä eniten nautin pitkistä, rauhallisista ja pintaa syvemmälle menevistä keskusteluista tai muunlaisesta kiireettömästä yhdessäolosta. Jos ihmisiä, melua tai vilinää eli ärsykkeitä on liian paljon, en pysty suodattamaan kaikkea, jolloin saatan esimerkiksi vetäytyä omaan maailmaani, ajatuksiini, ihan vain rauhoittuakseni – en siis esimerkiksi siksi, etten olisi kiinnostunut jonkun seurasta tai jutuista, kuten vetäytymiseni voidaan joskus tulkita.

Altis stressille, ja jos ei osaa käsitellä sitä, altistuu myös helposti addiktioille erityisesti jos kuormittavia asioita kasaantuu monia yhtä aikaa – check!

Syöminen on minun paheeni. Syön kaikkiin tunteisiin, mutta erityisesti ahdistukseen, suruun ja muihin negatiivisiin tunteisiin. En kovinkaan helposti puhu syvimmistä ja vaikeimmista tunteistani muille, koska koen silloin olevani taakaksi – suklaa tai jäätelö turruttavat tunteita sen verran, että niitä jaksaa taas hetken kantaa. Jos stressi on kova, saatan kokea sen hyvin fyysisesti: pahoinvointina, kovana päänsärkynä, koko kehon kipuna, vapinana. Onneksi olen myös oppinut käsittelemään ja purkamaan stressiä. Minulle parhaat keinot siihen ovat luonnossa ja hiljaisuudessa oleminen, kirjoittaminen, musiikki ja liikunta. Myös joidenkin ihmisten seuralla on minuun selvästi stressiä purkava vaikutus – silloin, kun voin vapautuneesti olla oma itseni. Toisaalta kuitenkin kestän melko paljon stressiä ennen kuin se alkaa toden teolla näkyä minussa. Taipumus antaa asioiden kasaantua ja vatvoa niitä eestaas kuitenkin lisää stressin kumuloitumista ja sen haavoittavuutta.

Luova, empaattinen, syvällinen – check!

Luovuuteni kanssa olen joskus taistellut. Se ei aina pysy aisoissa ja raameissa – mutta ei sen kai ole tarkoituskaan. Sen suuntaaminen oikeisiin asioihin on kuitenkin haaste. Mitä empatiaan tulee, se menee minulla joskus jo sympatian puolelle, kun saatan elää toisen kivuissa ja ongelmissa niin syvästi mukana. Käsittelen muutenkin kaiken hyvin syvällisesti – joskus sukellan heti niin syvälle, että pintataso jää ehkä liian vähälle huomiolle. Joskus myös turhaudun, jos koen, etten pääse pintaa syvemmälle. Haluan tutkia asioita ja ihmisiä, löytää ja ymmärtää yhteyksiä, lumoutua yksityiskohdista ja nähdä kokonaisuuksia.

Tarvitsee aikaa tehdä asioita omaan tahtiinsa – check!

Inhoan sitä, jos joku hoputtaa tai yrittää pakottaa. Kestän kyllä myös kiirettä ja painetta, mutta huonosti erityisesti tilanteissa, joissa olen muutenkin epävarma. Minulle on usein myös tärkeää saada tehdä asioita omalla tavallani, vaikka toisaalta osaan olla hyvin joustava, joskus ehkä liiankin.

Voimakas tunne-elämä, reagoi emotionaalisesti – check!

Joskus toivoisin, etten kokisi asioita niin syvästi ja voimakkaasti, ja etten olisi niin tunteiden vietävissä. Vaikka eivät ne välttämättä minusta näy ulospäin tai suoranaisesti vaikuta toimintaani – naama voi olla peruslukemilla ja olemus rauhallinen, mutta samaan aikaan sisällä myrskyää. Etenkin positiiviselle tunteelle tulee hyvin usein myös vastatunne: jos on ollut hyvä päivä, olen onnistunut jossakin tai olen iloinen jostakin, pian tulee ”riemukrapula”, eli jonkinlainen epäilys tai pelko, joka kumoaa aiemman tunteen. Toisinaan tunteiden vuoristorata on melko rajua ja se on kuluttavaa. Olen kuitenkin jo jossain määrin tottunut ailahteluun ja osaan suhtautua siihen melko rauhallisesti – tiedän, että tunteet yleensä menevät ohi tai tasaantuvat. Elän niissä silti voimallisesti mukana.

Nyt olen käsitellyt kutakuinkin kaiken sen, mitä tähän mennessä tiedän itsestäni suhteessa erityisherkkyyteen. Joku voi ehkä miettiä, miksi haluan kertoa erityisherkkyydestäni. En tee sitä, jotta ihmiset säälisivät tai alkaisivat varoa minua – sellaiseen ei ole mitään syytä. Erityisherkkyys voi olla ”siunaus ja kirous samassa paketissa ja usein hitaasti kehittyvää sisäistä vahvuutta”. Herkkyydestäni huolimatta kestän aika paljon – ehkä juuri siksi, että olen koko elämäni joutunut sietämään kuormittavia olosuhteita. Itsetutkiskelu kuitenkin auttaa minua sekä oman persoonan että muiden ymmärtämisessä. Ehkä tämä voi auttaa jollain tavalla jotakuta muutakin.

Olen elämäni varrella yrittänyt olla jotain mitä en ole ja hukannut itseni lähes kokonaan. Nyt olen taas matkalla kohti itseäni ja tunnen olevani enemmän oma itseni kuin olen tuntenut moniin vuosiin. Vähän kerrallaan saan uutta rohkeutta ja voimaa olla juuri minä.

Matka jatkuu. Minä muutun. Minä kasvan. Ja silti olen sama.

Miksi olen tällainen? Pohdintoja erityisherkkyydestä

6.10.2016 Yleinen

Otsikossa esitetty kysymys on pyörinyt mielessäni usein lapsuudesta saakka. Siihen on liittynyt paljon muitakin kysymyksiä: Saanko olla tällainen? Olenko vääränlainen? Voiko kukaan hyväksyä minua sellaisena kuin olen – edes minä itse? Kuten ehkä saattaa arvata, nämä kysymykset ovat aiheuttaneet paljon päänvaivaa ja kipuilua.

Joitakin vuosia sitten törmäsin erityisherkkyyden käsitteeseen. Jotenkin se heti kutkutteli, mutta koska olen saanut elämäni aikana paljon negatiivista palautetta liiasta herkkyydestä, kielsin itseäni etsimästä enää lisävahvistusta moiselle epätoivotulle luonteenpiirteelle. Mutta ajan  kuluessa minun oli jälleen kerran tunnustettava, ettei persoonallisuutensa peruselementtejä voi muuttaa, vaikka kuinka tahtoisi ja yrittäisi. Kun sen sijaan opettelee tuntemaan ja ymmärtämään itseään, löytää vahvuutensa ja oppii elämään heikkouksiensa kanssa, voi ehkä vähitellen hyväksyäkin itsensä sellaisenaan. Jos joku muu taas ei hyväksy – no, jääköön se hänen ongelmakseen.

Erityisherkkyydestä, kuten monista uusista niinsanotusti muodikkaiksi muodostuvista ilmiöistä, on tehty jo epäuskottava klisee. On kuulemma jopa ärsyttävää puhua siitä ja ”vedota” siihen. Kaikki eivät usko erityisherkkyyden olemassaoloon tai haluavat selittää sen jotenkin pois. Miksi niin usein haluammekin mitätöidä kaiken sen sijaan, että edes yrittäisimme ymmärtää tai peräti hyväksyä? Aion nyt kuitenkin puhua erityisherkkyyden puolesta, silläkin uhalla, että minusta – jälleen kerran – ajatellaan ties mitä.

Niinpä olen ottanut selvää siitä, mitä erityisherkkyydellä tarkoitetaan. Siihen sisältyy todella paljon kaikenlaista ja vaihtelua ihmisten välillä voi olla paljonkin, aivan kuten jokainen ihminen on yksilö muutenkin. Jos olet kiinnostunut aiheesta, kannattaa lukea esimerkiksi Janna Satrin kirja Sisäinen lepatus; voit lukea erityisherkkyydestä myös esimerkiksi osoitteessa http://www.hspelamaa.net/erityisherkkyys.

Herkkyys on psykofyysinen ominaisuus, joka perustuu hermojärjestelmän herkkään reagoivuuteen. Erityisherkkä havainnoi ympäristöään poikkeuksellisen hienovaraisesti ja käsittelee näitä havaintoja hyvin syvällisellä tavalla. Erityisherkät voidaan karkeasti jaotella kahteen kategoriaan: pohdiskelevat introvertit ja elämyshakuiset ekstrovertit. Sitten on varmasti paljon niitä, jotka jäävät näiden kahden välimaastoon. Itse koen olevani vaihtelevasti vähän molempia, vaikkakin – ainakin opitusti ja sisäisten kokemusten perusteella – enemmän siellä introversion puolella, vaikka turvallisen tuntuisessa seurassa tai tietyssä hyvin omaksutussa roolissa saatan vaikuttaa hyvinkin sosiaaliselta ja avoimelta.

Olen tehnyt listaa sellaisista erityisherkkiin ihmisiin liittyvistä asioista, joiden koen koskettavan itseäni, ja esittelen tässä niistä osan. Yritän myös avata jokaista kohtaa hieman tarkemmin – joihinkin ehkä palaan vielä myöhemmin.

Aistii herkästi ja voimakkaasti todellisuutta ympärillään ja sisällään niin fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti kuin hengellisestikin – check!

Tämä tuntuu minulla esimerkiksi hajuste- ja kemikaaliyliherkkyytenä. Kehoni on myös melkoinen ilmapuntari, erityisesti matalapaine aiheuttaa minussa voimakasta raskauden ja väsymyksen tunnetta – ukkonen onkin sitten ihan oma lukunsa! Joskus myös tuntuu, että olen melkein vaihtolämpöinen, enkä kestä kovin hyvin kuumaa enkä kylmää. Voimakas valo, kirkkaat värit, kovat äänet, ihmisvilinä tai tungos ja muut vastaavanlaiset ärsykkeet voivat joskus aiheuttaa jopa pahoinvointia. Psyykkisesti on välillä enemmän tai vähemmän vuoristorataa – erityisherkillä sanotaan usein olevan ”lyhyt matka alakulosta ekstaasiin” – ja sosiaalisesti olen tavallaan tuntosarvet pystyssä koko ajan. Hengellinen todellisuus on myös ollut minulle jossakin muodossa hyvin läsnä jo lapsuudessa, vaikkei sellaista ole minulle varsinaisesti tuputettu.

Lapsena (ja aikuisenakin) itkee helposti – check!

Ei tarvita kovin paljon, kun kyyneleet jo karkaavat poskilleni – esimerkiksi järkyttävien uutisten näkeminen televisiossa tai vain jokin surullinen ajatus tai muisto riittää. Itkun ei aina tarvitse välttämättä tarkoittaa sitä, että olisin jotenkin hirmu loukkaantunut, ahdistunut, surullinen tai muuta sellaista. Joskus riittää pelkkä laulu, lapsen itku, suloisen liikuttava kuva tai pieni ilonaihe. Mutta toki koen monia itkun laukaisevia tunteita hyvin syvästi ja tunteet ovat toisinaan sen verran pinnassa, että kyyneltulvan voi saada aikaan jokin sinänsä hyvin vähäpätöinen juttu. Inhoan muiden nähden itkemistä, mutta aina en pysty pidättelemään kyyneliä. En kuitenkaan pelkää itkua, sillä tiedän, että se yleensä lopulta puhdistaa ja saa sisimmän solmut vähitellen aukeamaan.

Hidas lämpenemään, jää miettimään ja/tai tarkkailemaan asioita ja tilanteita – check!

Tarvitsen usein aluksi vähän aikaa esimerkiksi uuden oppimisessa sekä sosiaalisissa tilanteissa, niin vieraiden kuin tuttujenkin ihmisten kanssa. Toki olen tuttujen kanssa yleensä lähtökohtaisesti paljon avoimempi ja varmempi, mutta en siltikään pysty aina käsittelemään kaikkea heti, vaan asiat jäävät hautumaan, ja haluaisin joskus palata niihin jälkeenpäin, mutta yleensä en kehtaa tai uskalla. Myös oppimistyylini kuvastaa tätä: asetun mieluiten rauhaan peräpenkkiin ja seurailen sen sijaan, että heti osallistuisin. Haluan käydä asioita läpi itsekseni ja muodostaa selkeän kuvan mielessäni ennen kuin alan vaikkapa keskustella niistä. Haluan tarkastella asioita monelta eri kantilta.

Kun innostuu tai kiinnostuu jostakin, luotaa syvältä, keskittyy, haluaa tietää kaiken – check!

Tämä pätee kohdallani niin asioihin kuin ihmisiinkin. Saatan syventyä johonkin tekemiseen niin, että unohdan kaiken muun, enkä helposti luovu jostakin sellaisesta asiasta, josta pidän, vaikken olisi siinä edes erityisen hyvä – tietenkin silti haluaisin olla hyvä kaikessa, mistä pidän. Ihmisten kanssa myös yleensä etsin ihan luonnostani jotain syvempää yhteyttä ja olen hyvin uskollista laatua – joskus ehkä ainakin itselleni haitaksi asti. Toki minulla on myös kavereita ja tuttuja, joiden kanssa ei välttämättä koskaan ruodita syntyjä syviä tai olla muutenkaan ihan niin sydänystäviä kuin niiden muutamien luottoihmisten kanssa, jotka tietävät minusta suunnilleen kaiken. Joskus jopa enemmän kuin minä itse.

Rikas mielikuvitus – check!

Minä näen tarinoita kaikkialla. Lapsena kuvittelin metsässä kulkiessani näkeväni ties mitä menninkäisiä, keijuja, peikkoja, taikaeläimiä ja mitä lie kaikkea. Tai en vain kuvitellut, vaan oikeasti näin – ehkä jotenkin sieluni silmin. Edelleen näen asioita paljon kuvina ja elokuvina mielessäni. Muutenkin elän elämää paljon sisäisessä maailmassani. Toisaalta se on suojakeino ja pakopaikka, joka auttaa, rauhoittaa ja inspiroi minua, mutta toisaalta se voi joskus myös saada minut kääntymään liikaa sisäänpäin ulospäin suuntautumisen sijaan.

On mielellään yksin ja myös tarvitsee välillä rauhaa ja yksinäisyyttä – check!

Kun pääsen vaikkapa rankan työpäivän tai kaupungilla vietetyn päivän jälkeen metsään kävelylle tai kotisohvalle lepäämään, tunnen miten ikään kuin kiviä karisee yltäni, jännitykset hellittävät, verenpaine laskee, sisin tasaantuu ja mieli kirkastuu. Jos olen ollut useampien ihmisten seurassa, tuntuu joskus, että haluaisin mennä hetkeksi peiton alle piiloon koko maailmaa, jotta pääsen taas tasapainoon itseni kanssa. Vietän paljon aikaa yksin. Se ei tarkoita sitä, etten viihtyisi ihmisten seurassa, sillä viihdyn oikein hyvinkin, mutta se myös väsyttää minua.

Erityisherkkyys on synnynnäinen ominaisuus, jolla on biologinen perusta. Se ei siis ole sairaus, vamma tai häiriö, vaikka sillä onkin yhteisiä piirteitä joidenkin sellaisten kanssa. Kasvatus, ympäristö ja elämänkokemukset toki vaikuttavat myös osaltaan siihen, millaiseksi ihmisen persoonallisuus kehittyy. Herkkyyttä ei tarvitse hävetä ja se voi olla monessa kohdassa jopa vahvuus.

Saan tuskin koskaan täydellistä varmistusta sille, olenko todella erityisherkkä vai en. Omien havaintojeni ja kokemusteni mukaan olen sitä melko suuressa määrin. Olipa määritelmä kuitenkin mikä tahansa, olen sellainen kuin olen. Kaikkia syitä en siihen ehkä koskaan ymmärrä. Yritän silti opetella elämään itseni kanssa sovussa.

Innostuksen lumo ja uhka

16.10.2015 Erityisherkkyys, Masennuksesta toipuminen, Yleinen

Innostus on minulle kaksiteräinen miekka. Toisaalta se antaa energiaa ja hyvää fiilistä, mutta jään siihen helposti kiinni niin, että se alkaakin kuormittaa.

Töissä tätä tapahtuu usein. Käyn ylikierroksilla innostuttuani mielenkiintoisista työtehtävistä ja minulla kestää kauan saadakseni rauhoitettua itseni. Innostuksen vallassa töitä tulee tehtyä tarpeelliset tauot unohtaen, mikä on erityisherkälle vaarallista. Käytän kännykän muistutustoimintoa pitääkseni taukoa tietyin väliajoin. Käytän myös Outlookin tehtävä-toimintoa muistuttamaan asioiden hoidosta ajallaan vähentäen siten aivojen kuormitusta.

Minua rasittaa henkisesti se, että työelämässä on yleisesti hyväksyttyä se, että tehdään työtä ja ollaan tavoitettavissa lähes vuorokauden ympäri. Itse en halua toimia niin. Onneksi kännykän saa äänettömälle, kokonaan kiinni ja sen voi jättää ottamatta mukaan, jos tahtoo olla rauhassa tai keskittyä elämään tässä ja nyt.