Selaat arkistoa kohteelle ericsson.

Sauberilla pientä valoa tunnelin päässä

15.12.2015 F1-koosteet

Kausikoosteen kolmannessa luvussa tarkastellaan vuodesta 1993 lähtien F1-ratoja kiertänyttä Sauber-tallia.

Sauberilla oli ”kasvojen pesun paikka” kaudella 2015, sillä olihan edellinen kausi sveitsiläistallin surkein sen historiassa, kun tiimi jäi ensimmäistä kertaa ilman MM-pisteitä.

Sauberin resursseilla ei ole mahdollisuuksia haastaa kärkiautoja, sillä he eivät pysty tuomaan jatkuvasti uusia osia autoonsa. Sveitsiläistiimin ainoa toivo menestyä on tuoda mahdollisimman luotettava auto alkukauden kisoihin, missä he tänä vuonna onnistuivatkin.

Alkukaudesta Sauber keräsi vielä molempien kuljettajien toimesta MM-pisteitä, mutta syyskuun Italian GP:n jälkeen vain Felipe Nasr pystyi tuomaan niitä.

Nasr oli sensaatiomaisesti viides F1-debyytissään Australiassa, jota varjosti sveitsiläistiimin oikeustaistelu Giedo van der Garden kanssa, jonka sopimus lopulta mitätöitiin korvausta vastaan. Vuoden 2014 GP2-sarjassa toiseksi sijoittunut brassi keräsi MM-pisteitä myös Kiinasta, Monacosta, Singaporesta, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Venäjän GP:ssä hän oli peräti kuudes.

Nasr oli MM-pisteissä 13:s, mikä oli ihan hyvä suoritus debytantille. Brassin tallikaveriksi tuli lopulta Marcus Ericsson. Caterham-tallin raunioista pelastettu Ericsson jäi kyllä pahasti tallikaverinsa varjoon, sillä ruotsalainen keräsi vain neljäsosan tiimin pistepotista.

Ericssonin parhaimmaksi sijoitukseksi jäi Australian GP:n kahdeksas sija. Tulevalla kaudella ruotsalaisen on osoitettava paremmin taitonsa, sillä ei tuolla pitäisi ajaa pelkästään rahasumman suuruudella.

Mercedes palasi voittojen tielle Spassa

24.8.2015 F1-kisat

Lewis Hamiltonista tuli ensimmäinen Mercedes-kuljettaja sitten Juan Manuel Fangion, joka on voittanut Belgian GP:n Spassa.

Hamilton piti lähdössä kärkipaikkansa, eikä luopunut siitä kuin varikkokäyntien ajaksi. Huonon lähdön saanut Nico Rosberg nousi lopulta toiseksi, mutta hän ei missään vaiheessa tosissaan uhannut tallikaveriansa.

Hallitsevalle maailmanmestarille voitto oli uran 39:s ja samalla tämän kauden kuudes. Hamilton nousi samalla palkintosijoissa tasoihin idolinsa Ayrton Sennan kanssa. 28 pisteen MM-johto takaa sen, että vaikka Hamilton keskeyttäisi Monzassa, niin hän silti säilyttäisi MM-sarjan kärkipaikkansa.

Ferrarilla surkea juhlakisa

Ferrari juhli tänä viikonloppuna sen 900. F1-kisaansa. Valitettavasti viikonloppu päättyi pettymykseen. Kimi Räikkönen teki sen, mikä oli mahdollista 16:nnesta lähtöruudusta, ollen seitsemäs. Jos lähtö olisi ollut hieman parempi tai Ferrarissa olisi ollut parempi kisavauhti, niin viides sija olisi saattanut olla otettavissa.

Ferrarin viikonlopun pilasi täydellisesti se, kun Sebastian Vettelin oikea takarengas räjähti vain vajaat kaksi kierrosta ennen ruutulippua Kemmelin suoralla. Vettel oli kolmantena ennen rengasrikkoaan. Saksalaiskuski syytti kovin sanoin Pirelliä kilpailun jälkeen, mutta omasta mielestäni yhden stopin taktiikka taisi olla hieman liian kunnianhimoinen yritys tällä kertaa.

Nelinkertaista maailmanmestaria uhkaa myös rangaistus, sillä Vettel ei suorittanut kilpailun jälkeistä punnitusta. Jäädään odottamaan, että minkä rangaistuksen hän tästä sääntörikkomuksesta saa.

Williamsin varikkomiehistöltä käsittämätön moka

Valtteri Bottas lähti kolmannesta lähtöruudusta haastamaan Mercedes-kuljettajia voitosta, mutta toisin kävi. Bottas ei saanut aivan täydellistä starttia, mutta myös auton yllättävän huono kisavauhti ei myöskään auttanut asiaa.

Bottaksen vaikean kilpailun täydensi varikkomiehistön käsittämätön moka varikkopysähdyksen yhteydessä, kun suomalaiskuskille lyötiin kolmen pehmeän renkaan lisäksi vielä yksi kova. Bottakselle tuomittiin sekarengastuksesta varikon läpiajorangaistus. Williamsin on pakko päästä tämänkaltaisista virheistä eroon, jos he aikovat haastaa kärkitalleja tulevaisuudessa.

Suomalaiskuski oli maalissa lopulta yhdeksäs. Bottas laskeskeli kisan jälkeen, että viidenteen sijaan olisi voinut ilman rangaistusta olla mahdollisuuksia. Tallikaveri Felipe Massa oli maalissa kuudes.

Grosjean palasi podiumille

Lotuksen Romain Grosjean oli yksi kilpailun suurista onnistujista. Kolariherkkänä kuljettajana tunnettu Grosjean näytti sitä parempaa osaamistaan, kun hän teki upeita ohituksia. Ranskalaiskuski palasi palkintokorokkeelle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013 Yhdysvaltain GP:n. Lotus-tallikaveri Pastor Maldonado näytti taas omaa osaamistaan, kun hän oikaisi liian rajusti Eau Rougessa, mikä johti venezuelalaiskuskin keskeytykseen.

Daniil Kvjat nousi upean viimeisen stinttinsä ansiosta neljänneksi. Red Bull-kuski Kvjat teki hienoja ohituksia, kun hän hyödynsi vaihtoehtoisen taktiikkansa, jossa venäläiskuski käytti viimeisellä stintillään pehmeitä renkaita muiden kovia vastaan. Neljännestä lähtöruudusta startannut Sergio Perez sai unelmastartin, mutta hän ei pystynyt pitämään toista sijaansa loppuun asti, vaan Force India-kuski oli maalissa lopulta viides.

Toro Rosson Max Verstappen teki rohkeita ohituksia jälleen kerran, kun nuorukainen nousi kärkikymmenikön ulkopuolelta kahdeksanneksi. Sauberin Marcus Ericsson otti viimeisen pistesijan ollen kymmenes.

F1-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Monzassa ajettavalla Italian GP:llä.

Belgian GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-tilanne 11/19 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne

 

Nico Rosbergista tuli kolminkertainen Monacon GP:n voittaja

25.5.2015 F1-kisat

Mercedeksen Nico Rosberg hyödynsi parhaiten turva-autotilanteen ja ajoi jälleen kerran Monacon GP:n voittoon. Rosbergille voitto ruhtinaskunnan kaduilla oli jo kolmas peräkkäin.

Lewis Hamilton oli matkalla paalupaikalta ylivoimaiseen voittoon, kunnes hienoja ohituksia tehnyt Max Verstappen osui radan avausmutkassa Romain Grosjeanin perään, minkä seurauksena turva-auto kutsuttiin radalle. Toro Rossolla ajanut Verstappen joutui keskeyttämään, kun taas Lotus-kuski Grosjean selviytyi ruutulipulle asti.

Hamilton oli ainoa kärkiviisikosta, joka tuli varikolle vaihtamaan superpehmeät renkaat alleen. Kun Hamilton palasi radalle, niin hän palasikin vasta kolmantena. Sitten kun kilpailua taas jatkettiin, niin alkoi Hamiltonin raivoisa takaa-ajo, mutta ohittaminen oli mahdotonta, vaikka Hamiltonilla oli suuri rengasetu puolellansa. Näin ollen maaliin tultiin järjestyksessä: Rosberg, Sebastian Vettel ja Hamilton.

Kilpailun jälkeen Hamilton osoitti mieltänsä, mutta selvästi pettynyt britti ei lähtenyt haukkumaan talliansa. Vettel maksimoi jälleen tuloksensa ollen erittäin iloinen toisesta sijastaan. Rosberg nousi kolmannella peräkkäisellä voitollaan ruhtinaskunnassa sellaisten legendojen kuin Graham Hill, Alain Prost ja Ayrton Senna rinnalle.

Kimi Räikkönen koki vääryyttä

Ferrarin Kimi Räikkösellä oli vaikea kisa ruhtinaskunnan kaduilla. Kuudennesta ruudusta startannut Räikkönen ei pystynyt parantamaan sijoitustaan lähdössä, mutta nousi ohi Red Bullin Daniel Ricciardon ensimmäisten pysähdysten yhteydessä. Sitten Sauberin Marcus Ericsson ei huomioinut sinisiä lippuja, mikä sai suomalaisen kiihtymään tiimiradiossa.

Kun turva-auto tuli radalle, niin Räikkönen olisi pitänyt ottaa sisään kuten lähes kaikki hänen perässään olleet tekivät. Räikkönen jäi radalle huonosti lämpenevillä renkailla, jolloin Mirabeaun jarrutuksessa Ricciardo työnsi suomalaisen lähestulkoon seinään. Red Bullin Daniil Kvjat otti uransa parhaan sijoituksen olemalla neljäs ennen tallikaveri Ricciardoa ja Räikköstä.

Tuomaritoiminta tänä viikonloppuna oli yhtä outoa kuin hetki sitten päättyneissä jääkiekon MM-kisoissa, sillä tilanteesta ei tuomittu rangaistusta. Kyseessä oli täysin käsittämätön tuomio, sillä Ricciardo ei siitä välistä olisi IKINÄ ilman kontaktia päässyt ohi. Ricciardo pääsi rinnalle vain ja ainoastaan ajamalla sellaisella vauhdilla mutkaan, että ilman Ferraria, niin hän olisi ajautunut päin seinää.

Williamsin taktiikka ei toiminut laisinkaan, sillä takajoukoista lähteneet Valtteri Bottas ja Felipe Massa jäivät 14:nneksi ja 15:nneksi. Tälläisiin viikonloppuihin ei ole Williamsilla varaa, jos he aikovat haastaa Ferrarin taistelussa toisesta sijasta valmistajien sarjassa.

McLaren-Honda avasi pistetilinsä

Jenson Button toi McLaren-Hondalle vihdoinkin kauan kaivatut avauspisteet Monacossa. Button oli maalissa kahdeksas, kun kertaalleen Force Indian Nico Hülkenbergin kanssa kolaroinut tallikaveri Fernando Alonso joutui keskeyttämään pistesijalta vaihdelaatikon hajottua. McLarenin alkukausi jää tallin historiaan sen surkeimpana.

Force Indian Sergio Perez ja Sauberin Felipe Nasr palasivat MM-pisteille. Perez oli seitsemäs oltuaan viimeksi pisteillä Bahrainissa, kun taas Nasr oli yhdeksäs oltuaan viimeksi pisteillä Kiinassa. Carlos Sainz otti Toro Rossolle viimeisen pistesijan. Sainz starttasi kilpailuun varikolta, sillä hän jätti aika-ajoissa ajamatta FIA:n pakolliseen punnitukseen.

MM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Kanadassa.

Monacon GP:n tulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne

Autonvalmistajien pistetilanne

Mercedes tyrmäsi kilpailijat Shanghaissa

13.4.2015 F1-kisat

Mercedes ajoi Lewis Hamiltonin johdolla helppoon kaksoisvoittoon Kiinan Shanghaissa.

Hamilton sai ajaa helppoon voittoon, kun tallikaveri Nico Rosbergista ei ollut haastamaan häntä. Hallitsevalle maailmanmestarille voitto oli kauden toinen ja uran 35:s. Kaksoisvoitto oli Mercedekselle tämän kauden toinen sekä sen F1-historian 18:s.

Mercedes-tallikaverusten välit kuumenivat kilpailun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, jossa pettynyt Rosberg syytti Hamiltonia tahallisesta hidastelusta. Hamilton vastasi takaisin, ettei ole hänen tehtävänsä huolehtia tallikaverinsa kilpailusta. Mielenkiintoista on nähdä, että näkyykö tämä Mercedes-tallikaverusten välinen riita tulevissa kilpailussa.

Ferrarin Sebastian Vettel oli toistamiseen tällä kaudella kilpailun kolmas. Sama kärkikolmikko on nähty nyt kolmessa ensimmäisessä kisassa palkintokorokkeella, mikä on uusi F1-ennätys. Hamilton johtaa MM-sarjaa 13 pisteen erolla Vetteliin, josta Rosberg on neljän pisteen päässä kolmantena. Mercedeksellä on vakuuttava 40 pisteen johto valmistajien MM-sarjassa ennen Ferraria.

Räikkösellä vihdoinkin ongelmaton kisa

Ferrarin Kimi Räikkönen nousi neljänneksi ohittaen avausmutkissa Williams-kaksikko Felipe Massan ja Valtteri Bottaksen. Räikkönen ajoikin tällä sijalla maaliin asti, vaikka hän lopussa lähestyikin uhkaavasti tallikaveri Vetteliä. Suomalaisen hyökkäyksen lopetti Toro Rosson Max Verstappen, jonka voimayksikkö petti pääsuoralle, jolloin turva-auto kutsuttiin radalle vain kolme kierrosta ennen ruutulippua. Verstappenin keskeytyksen myötä Sauberin Felipe Nasr nousi kahdeksanneksi, Red Bullin Daniel Ricciardo yhdeksänneksi ja Sauberin Marcus Ericsson kymmenenneksi.

Bottas menetti viiden sijan tallikaveri Massalle, kun hän taisteli maanmiehensä Räikkösen kanssa avauskierroksella. Massa karkasi tämän jälkeen Bottakselta, eikä brasilialainen enää luopunut sijoituksestaan. Massa on edelleen neljäntenä MM-pisteissä ennen Räikköstä ja Bottasta. Räikkönen on kuuden pisteen päässä entisestä Ferrari-tallikaveristaan, kun vuorostaan Bottas on maanmiehestään kuusi pistettä perässä. Williams jatkaa edelleen kolmantena valmistajien MM-sarjassa.

Lotuksen Romain Grosjean avasi brittitallin pistetilin seitsemännellä sijallaan. Grosjean saalisti ensimmäiset pisteensä sitten viimevuotisen Monacon GP:n. Grosjeanin tallikaveri Pastor Maldonado pilasi omat pistemahdollisuutensa, kun hän ei löytänyt tietä takaisin varikolle. Maldonado vielä kolaroi viimeisillä kierroksilla McLarenin Jenson Buttonin kanssa. Buttonin tallikaveri Fernando Alonso pääsi maaliin ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Alonso oli maalissa 12:s. McLaren-Honda sai ensimmäistä kertaa tällä kaudella molemmat autonsa maaliin kilpailussa, mikä antoi tallille tärkeätä tietoa tulevaisuutta ajatellen.

Marussia sai myös molemmat autonsa maaliin, kun Will Stevens oli 15:s ennen tallikaveriaan Roberto Merhiä. Stevens ajoi tähän mennessä lyhyen F1-uransa parhaimman sijoituksen.

F1-kausi jatkuu jo tulevan viikonloppuna Bahrainin iltakilpailulla.

Kiinan GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pisteet 3/19 kisan jälkeen

Autonvalmistajien MM-pisteet

Suomalaiset taipuivat tallikavereilleen Kiinan GP:n aika-ajoissa

11.4.2015 F1-ennakot

Formula ykkösten kauden 2015 kolmannet aika-ajot eivät sujuneet hyvin suomalaisten kannalta, sillä molemmat suomalaiset hävisivät tallikavereilleen lauantaina.

Kiinan GP:n paalupaikan valloitti Mercedeksen Lewis Hamilton. Hallitsevalle maailmanmestarille paalupaikka oli jo kolmas peräkkäinen. Hamiltonin tallikaveri Nico Rosberg jäi niukasti toiseen lähtöruutuun.

Mercedeksen ainoa haastaja on kolmannesta lähtöruudusta starttaava Ferrarin Sebastian Vettel, joka otti jälleen maksimituloksen irti autostaan. Vettel jätti jälleen taakseen vasta kuudenneksi ajaneen tallikaveri Kimi Räikkösen, joka sortui pieneen ajovirheeseen radan ensimmäisellä sektorilla. Jos Ferrarilla on rengasetu puolellaan, niin Vettel voi pystyä Malesian tapaan haastamaan Mercedekset. Räikkösen on pakko nousta lähdössä mahdollisimman lähelle Mercedes-kuljettajia, jos hän aikoo taistella neljättä sijaa korkeammista sijoista.

Williamsin Felipe Massa ajoi neljänteen lähtöruutuun ennen tallikaveriaan Valtteri Bottasta. Massalta se oli loistava saavutus perjantaina kokemien ongelmiensa jälkeen. Bottas taisteli takapään pidon kanssa, joten toivottavasti pito on parempi sunnuntaina, vaikka suomalainen odottaa vaikeata kisapäivää. Jos kaikki sujuu hyvin, niin vähintään Malesian viidennen sijan uusiminen pitäisi olla mahdollista.

Sauberin vahvat otteet jatkuivat

Viime kauden syvissä vesissä uinut Sauber-talli on kauden alkupuoliskolla ollut kuin uudestisyntynyt. Pisteitä on ropissut hyvällä tahdilla, eikä tilanne tämänpäiväisen aika-ajon jälkeen näytä huonolta. Felipe Nasr oli yhdeksäs ja Marcus Ericsson kymmenes. Jos Sauber-kuljettajat eivät törmää ongelmiin ympäriltä starttaavien Lotus-kuljettajien kanssa, niin Sauber voi saada jopa molemmat autot MM-pisteille jo toista kertaa tällä kaudella.

Red Bullin Daniel Ricciardo ajoi rohkaisevasti seitsemänteen lähtöruutuun, mutta tälläisen ison tehdastallin pitäisi ajaa kuitenkin vieläkin korkeammista sijoituksista. Ricciardon tallikaveri Daniil Kvjat jäi vasta 12. ruutuun. Kvjatin takaa starttaavat sisartalli Toro Rosson Max Verstappen ja Carlos Sainz. Vasta 18-vuotias Verstappen löi jälleen aika-ajoissa tallikaverinsa. Force Indian vaikeuksille ei näy loppua, sillä Sergio Perez jäi vasta 15:nneksi ennen tallikaveri Nico Hülkenbergia.

McLaren-Honda jäi enää vain parin kymmenyksen päähän toisesta aika-ajosta. Jenson Button oli 17:sta ennen tallikaveri Fernando Alonsoa. Button vei maailmanmestarien välisen väännön vain neljällä tuhannesosalla. McLarenin kisatavoitteena on selvitä ensimmäistä kertaa ruutulipulle tällä kaudella.

Marussia selvitti myös tiensä kilpailuun, kun Will Stevens päihitti Roberto Merhin. Tallin tavoitteena on selvitä maaliin molempien autojen voimin.

Kiinan GP:n lähtövalot sammuvat jo aamuyhdeksältä Suomen aikaa.

Aika-ajojen tulokset

Sebastian Vettel palasi voittokantaan Malesiassa

30.3.2015 F1-kisat

Sebastian Vettel onnistui toisessa kisassaan Ferrari-kuljettajana kukistamaan mestarisella ajollaan Mercedes-kaksikon sunnuntaisessa Malesian GP:ssä. Voitto oli saksalaiselle jo uran 40:s, mikä nostaa hänet enää voiton päähän Ayrton Sennasta.

Vettel piti lähtökiihdytyksessä toisen paikkansa, mutta tilanne muuttui, kun Sauberin Marcus Ericsson pyörähti neljännellä kierroksella, mikä toi turva-auton radalle. Molemmat Mercedes-kuskit Lewis Hamilton ja Nico Rosberg kävivät vaihtamassa kovemmat renkaat alleen, mikä oli mielestäni väärä valinta, sillä Mercedes-kaksikko menetti sellaiset kymmenen sekuntia taistelussa pehmeillä renkailla ajaneita vastaan.

Vettel käytti tämän tilanteen hyödyksi täydellisesti, kun hän kontrolloi suorastaan mestarillisella ajollaan tilannetta aina ruutulipulle asti. Näin ollen saksalainen palasi vaikean viime kauden jälkeen voittajaksi ensimmäistä kertaa sitten marraskuussa 2013 ajetun Brasilian GP:n. Ferrari palasi voittajaksi 34 kisan tauon jälkeen, sillä edellisen kerran italialaistalli pääsi juhlimaan ykköstilaa toukokuussa 2013 ajetussa Espanjan GP:ssä. Gerhard Berger oli edellinen turbovoittaja Ferrarin ratissa, kun itävaltalainen juhli voittoa Monzassa kaudella 1988.

Mercedes otti palkintokorokkeen loput paikat, kun Hamilton oli toinen ja Rosberg kolmas. MM-pisteissä Hamilton johtaa enää kolmen pisteen erolla ennen Vetteliä. Rosberg on tallikaveriaan 10 pistettä perässä kahden kisan jälkeen.

Molemmat suomalaiset kärkiviisikossa

Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen starttit sujuivat yskähdellen, kun molemmat suomalaiset menettivät useita sijoja avausmutkissa. Räikkönen sai osuman Lotuksen Pastor Maldonadolta jo lähtösuoralla. Bottas taas ajautui avausmutkassa päin Maldonadoa, joka kärsi tilanteessa rengasrikon. Rengasrikot eivät päättyneet tähän, sillä Sauberin Felipe Nasr rikkoi etusiivellään Räikkösen vasemman takarenkaan lähdettäessä toiselle kierrokselle.

Räikkösellä oli onni tällä kertaa puolellaan, sillä Ericssonin ulosajo toi turva-auton radalle. Näin ollen Räikkönen sai eroa kärkeen kiinni, vaikka Nasr piti huolen, että suomalainen sai lähteä raivoisaan takaa-ajoon suoran mitan takamatkalta muihin. Varikkopysähdykset ja taktiikka toimivat kerrankin kilpailussa, joten Räikkönen onnistui lopulta maksimoimaan päivänsä neljännellä sijallaan.

Bottas onnistui kasaamaan itsensä erittäin vaikean avauskierroksen jälkeen, mikä näkyi maltillisena nousuna kohti kärkeä. Suomalaisen suurin ilonaihe tapahtui aivan kisan lopussa, kun hän ohitti tallikaveri Felipe Massan, joka lähestulkoon yritti ajaa tallikaverinsa ulos radalta. Maltti vei lopulta voiton, kun Bottas ohitti ulkokautta Massan pitkässä vasurissa radan toisella sektorilla.

Bottakselta jäi kauden avauskisa väliin selkävamman takia, joten viides sija ja tallikaverin voittaminen olivat loistava avaus tälle kaudelle. Räikkönen on MM-pisteissä viidentenä ja Bottas jaetulla kuudennella sijalla kahden kisan jälkeen.

Verstappenista nuorin pistemies

Toro Rosson Max Verstappenista tuli seitsemännellä sijallaan historian nuorin pistemies Formula ykkösissä. Verstappen teki debyyttinsä kaksi viikkoa sitten Australiassa F1-historian nuorimpana kuljettajana. Tallikaveri Carlos Sainzista tuli kahdeksannen sijan myötä vasta viides kuljettaja viimeisestä kymmenestä debytantista, joka on saavuttanut MM-pisteitä kahdesta ensimmäisestä F1-kisastaan. Toro Rosso löi myös molemmat Red Bullit ensimmäistä kertaa sitten kauden 2009 Australian GP:n.

McLarenilla oli taas synkkä päivä, kun molemmat kuljettajat joutuivat keskeyttämään. Fernando Alonson kisa päättyi tekniseen vikaan, kun taas Jenson Button menetti autostaan tehoja saavuttaessaan edessä ajavia. McLaren-Hondalla on vielä paljon töitä edessä ennen kuin he pystyvät taistelemaan tosissaan MM-pisteistä.

Marussialle toivoa toi Roberto Merhi, joka toi auton maaliin 15:ntenä kolme kierrosta kärkeä perässä. Tallikaveri Will Stevens ei päässyt osallistumaan kisaan, sillä talli ei pystynyt korjaamaan polttoainejärjestelmässä lauantaina ilmennyttä ongelmaa.

MM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Kiinan Shanghaissa.

Malesian GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pisteet 2/19 kisan jälkeen

Autonvalmistajien MM-pisteet

Malesian kaatosade vesitti suomalaisten aika-ajon

28.3.2015 F1-ennakot

Ferrarin Kimi Räikkönen sekä Williamsin Valtteri Bottas joutuivat pettymään lauantain sateisissa aika-ajoissa Malesiassa.

Ferrari-talli sortui virheeseen, sillä he päästivät Räikkösen mahdottomaan väliin radalle, kun kuljettajilla oli kiire radalle sateenuhan takia. Räikkönen putosi ensimmäisenä ulos viimeisestä aika-ajosta, joten hän starttaa huomiseen kilpailuun 11:stä lähtöruudusta. Ferrari on onnistunut nyt jo kahtena viikonloppuna pilaaman suomalaisen viikonlopun, joten nyt vähän herätystä siellä varikolla!

Hupaisaa luettavaa oli Ferrarin tallipäällikön Maurizio Arrivabenen kommentit aika-ajojen jälkeen, joissa hän syytti Räikköstä huonosta aika-ajosta. Eipä Räikkönen voinut asialle mitään, sillä hän ei voinut pudottautua letkassa taaksepäin, koska sadepilvet leijuivat radan päällä sekä renkaat olisivat olleet kaukana optimilämpötiloista nopealla kierroksella. Kuljettajan tehtävä ei ole myöskään tuijottaa sadetutkaa, jos tallipäällikkö puolustelee seuraavan kerran alaistensa virheitä tässä asiassa.

Tärkein asia Räikköselle huomisessa kilpailussa on selvitä avauskierroksesta ilman osumia, mikäli tämä huomenna tapahtuu, niin suomalaisella pitäisi olla kaikki edellytykset kuuden joukkoon.

Kun Räikkönen putosi taistelusta, niin pöytä oli kuin katettu Williamsille, mutta sade nähtävästi vaikuttaa tälläkin kaudella heidän autonsa suorituskykyyn. Bottas jäi yhdeksänneksi, kun taas tallikaveri Felipe Massa oli seitsemäs.

Lotuksen Romain Grosjean sai kaksi lähtöruutua rangaistusta, sillä hän kiilasi varikkoboksistaan sääntöjenvastaisesti muiden eteen toisen aika-ajon alussa. Grosjean olisi pitänyt pudottaa hännille, sillä hän hyötyi tästä sääntörikkomuksesta merkittävästi sateen ansiosta. Bottas nousee ranskalaisen rangaistuksen myötä kahdeksanneksi.

Williamsit taistelevat kisassa yhdessä Räikkösen kanssa sijoista neljän ja kuuden väliltä.

Vettel säväytti aika-ajoissa

En ymmärrä, että miksi näitä kaukokisoja pitää ajaa niin älyttömän myöhään paikallista aikaa, sillä Malesiassa sataa yleensä useammin illalla kuin päivällä. Ei ole mitään järkeä siinä, että odotellaan sitä sateen loppumista, kun sama oltaisiin voitu välttää aloittamalla ratatapahtuma jo tuntia tai kahta aikaisemmin. Eikä kyseessä ole ensimmäinen kerta, kun sateen loppumista odotellaan Malesiassa.

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi toisen kerran peräkkäin paalupaikalle, mutta tällä kertaa hallitsevan maailmanmestarin kovin kilpakumppani ei tullutkaan oman tallin sisäpuolelta. Ferrarin Sebastian Vettel kiilasi itsensä Hamiltonin rinnalle eturiviin. Mercedeksen Nico Rosberg joutui tyytymään kolmanteen lähtöruutuun.

Vettelin on pakko hyökätä startissa, sillä se on todennäköisesti ainoa tilaisuus haastaa Hamiltonia, joka kärkipaikan pitäessään tulee karkaamaan muilta, jolloin Vettel ja Rosberg ratkaisevat keskenään palkintokorokkeen viimeiset paikat.

Muita aika-ajoissa onnistuneita olivat Red Bull-kaksikko Daniel Ricciardo ja Daniil Kvjat, Toro Rosson Max Verstappen sekä Sauberin Marcus Ericsson. Red Bull hyödynsi täydellisesti Ferrarin ja Williamsin vaikeudet, jolloin Ricciardo oli neljäs ja Kvjat viides. Verstappen ajoi kuudenneksi, kun tallikaveri Carlos Sainz jäi vasta 15:nneksi sateen takia. Ericsson starttaa yhdeksännestä lähtöruudusta, kun viidenneksi Australiassa sijoittunut Felipe Nasr joutuu lähtemään 16:sta lähtöruudusta.

Jenson Button löi kymmenyksellä Fernando Alonson McLaren-tallikaverien kaksintaistelussa. McLaren tarvitsee muiden keskeytyksiä, jos he aikovat avata pistetilinsä Malesiassa. Marussia pääsee ensimmäistä kertaa tällä kaudella kisaan mukaan Roberto Merhin ja Will Stevensin toimesta, vaikka kumpikaan kuljettaja ei alittanut 107 prosentin karsintarajaa.

Malesian GP:n starttivalot sammuvat kesäaikaan siirtymisen jälkeen aamukymmeneltä Suomen aikaa.

Aika-ajon tulokset

Suomalaisilla epäonninen F1-avaus Melbournessa

16.3.2015 F1-kisat

Sekä Ferrarin Kimi Räikkönen että Williamsin Valtteri Bottas joutuivat molemmat poistumaan tyhjin käsin Formula ykkösten kauden 2015 avanneesta Australian GP:stä.

Bottas loukkasi alaselkäänsä jo lauantain aika-ajoissa, eikä saanut sunnuntain kisaan ajolupaa FIA:n lääkäreiltä. Suomalaisen alaselästä löydettiin välilevyn repeämä, mutta hän uskoo olevansa jo Malesiassa ajokunnossa.

Suomalaisittain kilpailu jatkui mollivoittoisena, kun Räikkönen joutui keskeyttämään heti toisen varikkopysähdyksensä jälkeen. Vasen takapyörä ei ollut suomalaisen Ferrarissa kunnolla kiinni varikolta lähdettäessä, joten Räikkönen joutui pysäyttämään autonsa radan varteen. Tämä ripeä reagointi merkitsi sitä, että suomalainen selvisi ilman lähtöruuturangaistusta seuraavan osakilpailuun.

Käsittämätön juttu oli se, että sama mekaanikko pilasi jo Räikkösen ensimmäisen stopin, mikä vaikeutti suomalaisen kilpailua entisestään. Ferrari ei voi heittää tälläisiä pisteitä omaan huolimattomuuteensa, sillä jokainen piste on tärkeä kauden lopussa.

Kisasta vaikean teki avausmutka, jossa suomalainen joutui kahden tulokaskuskin töytäisemäksi, menettäen useita sijoituksia. Räikkönenhän ajoi täysin moitteettoman kisan, sillä varsinkin toinen stintti oli vakuuttava. Tämä antaa uskoa siitä, että parempaa on luvassa, kunhan varikolla kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Hamilton johdatti Mercedeksen kaksoisvoittoon

Paalulta startannut Mercedeksen Lewis Hamilton kontrolloi kisaa lähdöstä maaliin saakka. Hamilton otti vasta toisen voittonsa Melbournen katuradalla, sillä hän on edellisen kerran voittanut Australiassa kaudella 2008. Mercedeksen täydellistä päivää täydensi Nico Rosberg toisella sijallaan. Rosbergin on pakko nostaa tasoaan seuraavissa osakilpailussa, sillä Hamilton vaikuttaa tällä hetkellä todella vahvalta mestarisuosikilta.

Kolmannesta sijasta käytiin kaukana Mercedesten takana kahden kuljettajan välinen kauppa, jossa Ferrarin Sebastian Vettel vei pisimmän korren Williamsin Felipe Massasta. Vettel sai heti onnistumisen uudessa tallissaan, mikä varmasti lisää nelinkertaisen maailmanmestarin itseluottamusta tuleviin kisoihin.

Felipe Nasr onnistui vaikeassa paikassa

Sauberilla debytoinut Felipe Nasr kuului viidennellä sijallaan viikonlopun yllättäjiin. Tiedämme, että Sauberin yllä liikkuu oikeusasioiden myötä tummia pilviä, mutta Nasr suoriutui loistavasti F1-debyytissään.

Nasr päätti sveitsiläistiimin 19 kilpailun mittaisen pisteettömän putken sekä ajoi F1-debyytissään korkeammalle sijoitukselle kuin yksikään brasilialainen debytantti ennen häntä. Ruotsin Marcus Ericsson palautti sinikeltaiset värit F1-pisteille ollen kahdeksas. Ericssonin pisteet ovat ruotsalaiskuljettajalle ensimmäiset sitten Stefan Johanssonin oltua kolmas Portugalin GP:ssä kaudella 1989.

17-vuotiasta Max Verstappenista tuli historian nuorin GP-kuljettaja, mutta hänen Toro Rossonsa petti pistesijalta kilpailun loppupuoliskolla. Näin ollen nuorimman pistemiehen kunnia jäi vielä lähitulevaisuuteen. Verstappenin tallikaveri Carlos Sainz onnistui debyytissään ollen yhdeksäs.

Kotiyleisön suosikki Red Bullin Daniel Ricciardo oli kuudes ennen Force Indian Nico Hülkenbergiä, joka jätti vakuuttavasti taakseen tallikaveri Sergio Perezin, joka taisi muutamaan kertaan osua yhteen entisen McLaren-tallikaverinsa, Jenson Buttonin kanssa.

Lotuksella oli hyvän aika-ajon jälkeen painajaismainen kisa, sillä Pastor Maldonado jäi kolarin seurauksena toiseen mutkaan, eikä Romain Grosjean päässyt paljoa sen pidemmälle, kun tekniset ongelmat iskivät ranskalaisen Lotus-autoon. McLarenilla ei mennyt sen paremmin, sillä Kevin Magnussenin auto pysähtyi radan varteen jo ennen punaisten valojen sammumista. Magnussenin tallikaveri Button sentään pääsi ajamaan, mutta sijoittui 11:nneksi eli koko joukon viimeiseksi. Fernando Alonson pitäisi palata sairaslomalta Malesiaan mentäessä, joten Magnussenin ajot saattoivat olla tältä kaudelta ajettu.

F1-kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Malesian GP:llä.

Australian GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne

Autonvalmistajien pistetilanne

Mercedes selvästi muita edellä Australian harjoituksissa

13.3.2015 F1-ennakot

Mercedeksen Nico Rosberg ja Lewis Hamilton miehittivät tuloslistan kärkisijat Australian GP:n perjantain harjoituksissa. Rosberg oli koko joukon nopein molemmissa osioissa.

Hamilton jäi vain kymmenyksen päähän tallikaverinsa kärkiajasta, joten Mercedekset ottivat odotetusti kaksi ensimmäistä sijaa harjoituksissa.

Paalupaikasta käydään kova taistelu Mercedes-kuskien välillä. Luulen, että Hamilton ei ole viime kauden tyyliin vielä näyttänyt kaikkia korttejaan, joten odotan hallitsevan maailmanmestarin ajavan huomenna paalupaikalle kauden avauskisaan.

Suomalaisilla lupaava harjoituspäivä

Ferrari osoitti, ettei sen talvitesteissä nähty vauhti ole aivan tuulesta temmattua, kun Sebastian Vettel ja Kimi Räikkönen miehittivät sijat kolme ja neljä iltapäivän osiossa.

Räikkönen tuskaili hieman etupään pidon kanssa, mutta olen varma, että sekin saadaan kuntoon huomiseen mennessä. Odotan Ferrarien yltävän kolmanteen lähtöriviin, mutta kaiken osuessa nappiin myös toinen rivi on mahdollinen. Räikkösen on myös saatava muutaman kymmenyksen ero tallikaveriinsa kiinni aika-ajoissa.

Williamsin Valtteri Bottas ei ottanut kaikkea autostaan irti, joten odotettavissa on parannusta huomiselle. Tallikaveri Felipe Massan autossa havaittiin vesivuoto, mikä esti brasilialaisen osallistumisen toiseen sessioon.

Uskon, että Williamsilla on hyvät mahdollisuudet startata toisesta rivistä kilpailuun. Luulen, että Williamsilla on muutama kymmenys takataskussa Ferrariin nähden. Mercedes on vuorostaan sen 0,6 – 0,8 sekuntia edellä.

Puhdas kierros ratkaisevassa asemassa

Harjoituksissa nähtiin myös lukuisia pyörähdyksiä sekä Fernando Alonsoa McLarenilla tuuraavan Kevin Magnussenin ulosajo, joka tuskin jää viikonlopun viimeiseksi.

Joten huomisessa aika-ajossa täytyy onnistua ajamaan virheettömiä kierroksia, ollakseen mukana viimeisessä osiossa. Keltaisia lippuja nähdään varmasti aika-ajon aikana, joten tuurikin voi näytellä oman osansa.

Sauberilla jatkuu myös mielenkiintoinen tilanne, sillä testikuskina toiminut Giedo van der Garde väittää, että hänellä on kautta 2015 kattava sopimus sveitsiläistallin kanssa. Harjoituksissa tallin autoja ohjastivat Marcus Ericsson ja Felipe Nasr. Asian käsittely jatkuu lauantaina.

Australian GP:n aika-ajot käynnistyvät aamukahdeksalta Suomen aikaa.

Perjantain aamupäivän harjoitusten tulokset
Iltapäivän harjoitusten tulokset

F1 Ennakkoasetelmat 2015 osa 1.

11.3.2015 Näkökulma

Formula ykkösten MM-kausi 2015 käynnistyy tulevana viikonloppuna Albert Parkin katuradalta, Australian Melbournesta.

Seuraavassa käydään läpi tulevan kauden ennakkoasetelmia. Tänään ovat vuorossa Manor Marussia, Sauber, Lotus, Toro Rosso ja Force India.

Nimi: Manor Marussia           Voimayksikkö: Ferrari (2014)
Taustaa: Marussialta loppuivat rahat viime kauden loppupuolella, mutta talli pelastettiin uusien sijoittajien toimesta. Samalla tallin nimi vaihtui Manor Marussiaksi.

Talli sai myös uuden kuljettajakaksikon, kun britti Will Stevens sekä espanjalainen Roberto Merhi tekevät debyyttinsä kuninkuusluokassa Australiassa.

Arvio: Manorin autolla ei muita talleja haasteta, sillä kyseessä on vain vähäisesti viimevuotisesta modifioitu auto. Moottoritkin ovat Ferrarin viimevuotisia, joten Manorille ei voi kovin valoisaa tulevaisuutta ennustaa.

Nimi: Sauber C34                   Voimayksikkö: Ferrari (2015)
Taustaa: Sauberilla on takanaan sen yli 20-vuotisen historian huonoin kausi, kun talli jäi kokonaan ilman MM-pisteitä. Tämä tarkoitti sitä, että tallin piti turvata tulevaisuutensa kahdella sarjan rahakkaimmalla maksukuskilla.

Sveitsiläistiimillä on tällä hetkellä kolme kuljettajaa sopimuksen alaisena, kun Giedo van der Garde voitti oikeustaistelun tallipaikasta, mutta Sauber tulee valittamaan oikeuden päätöksestä. Mielenkiintoista on nähdä, että kuka kolmikosta van der Garde, Marcus Ericsson vai Felipe Nasr jää ilman tallipaikkaa. Sauber tarvitsisi ehdottomasti Ericssonin ja Nasrin tuomia sponsorirahoja, jotta he pystyisivät pysymään budjetissaan koko kauden ajan.

Arvio: Sauber keskittyi testeissä uusien yhteistyökumppaneiden toivossa ajamaan vain niin sanottuja pr-kierroksia, joten sveitsiläistiimiltä ei kannata odottaa suurta menestystä alkavalta kaudelta.

Kuljettajakolmikosta yksikään ei ole tulevaisuuden maailmanmestari tai edes GP-voittaja, joten se on periaatteessa täysin sama, että ketkä siellä ajavat.

Nimi: Lotus E23 Hybrid      Voimayksikkö: Mercedes
Taustaa: Lotus lähtee tulevalla kaudella hakemaan paluuta takaisin vakituisiin pistesijakamppailuihin. Viime kausi oli erittäin synkkä verrattuna kahteen edelliseen. Auton suunnittelussa epäonnistuttiin sekä Renaultin voimayksikkö oli liian tehoton ja epäluotettava.

Täksi kaudeksi brittitiimi hyppäsi Mercedeksen leiriin, joten tuntuvaa parannusta odotellaan jo pelkästään voimayksikön puolesta. Tallin kuljettajina jatkavat ranskalainen Romain Grosjean sekä venezuelalainen Pastor Maldonado.

Arvio: Lotuksella on edessään parempi kausi kuin edellinen, mutta paluuta kausien 2012-13 vireeseen ei ole. Tallin kuljettajina on kaksi erittäin kolarialtista kuskia, joten vaikka auto antaisi myöden paremmille sijoille, niin luvassa on katkenneita etusiipiä ja puhjenneita renkaita.

Nimi: Toro Rosso STR 10    Voimayksikkö: Renault
Taustaa: Toro Rossolla starttaa jo kymmenes kausi kuninkuusluokassa. Entisen Minardin raunioille Red Bullin varoilla rakennettu tiimi on saavuttanut yhden voiton sen historiansa aikana, kun Sebastian Vettel hallitsi sadekelin Monzassa kaudella 2008 paremmin kuin muut.

Italialaistiimi päätti aloittaa kauden 2015 puhtaalta pöydältä, sillä molemmat kuljettajat ovat uusia kasvoja kuninkuusluokassa. Vasta 17-vuotias hollantilainen Max Verstappen tulee tekemään historiaa Australiassa, sillä hänestä tulee F1-historian nuorin GP-kuljettaja. Verstappenin tallikaverina ajaa 20-vuotias espanjalainen Carlos Sainz juniori. Molempien kuljettajien isät ovat entisiä kilpakuljettajia. Verstappen on entinen F1-kuljettaja ja Le Mansin 24 tunnin ajon luokkavoittaja, kun taas Sainz on kaksinkertainen rallin maailmanmestari.

Arvio: Varmasti pitkä oppivuosi edessä molemmille kuljettajille varsinkin Verstappenille, jonka ympärillä on ollut valtava mediapyöritys viime syksystä lähtien. Uskon, että Toro Rossolla ajetaan kauden aikana jäännöspisteistä.

Nimi: Force India VJM08     Voimayksikkö: Mercedes
Taustaa: Force Indian tulevaisuus oli pahasti vaakalaudalla talven aikana, mikä näkyi siinä, että tallin uusi auto saatiin testiradoille vasta viimeisellä testijaksolla. Nyt talous on saatu semmoiselle pohjalle, ettei ainakaan alkukausi ole uhattuna.

Tallin kuljettajina jatkavat saksalainen Nico Hülkenberg ja meksikolainen Sergio Perez. Hülkenberg osallistuu juhannuksena myös Le Mansin 24 tunnin legendaariseen kestävyyskisaan.

Arvio: Jos auto on yhtä hyvä säästämään renkaitaan kuin edeltäjänsä, niin autolla voi olla asiaa jopa kärkiviisikon tuntumaan. Luulen vaan, että autolla ei ainakaan ennen loppukauden nopeita ratoja, ole asiaa kuin jäännöspisteistä taisteluun.

Toinen osa on luettavissa tästä.