Selaat arkistoa kohteelle epäkohteliaisuus.

Kohteliaasti – toiset huomioon ottaen vai nöyristellen?

12.2.2016 Aikakausi kaksi lasta

En ole saanut elämäni varrella kovinkaan montaa konkreettista kasvatusneuvoa vanhemmiltani. Yksi niistä kuitenkin on ole kohtelias. Tämän neuvon haluaisin välittää lapsillenikin, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?

Viime päivinä on mediassa ollut paljon keskustelua ujoudesta ja herkkyydestä. Niiden tärkeyttä johtajuudessa ja hyvässä työntekijässä peräänkuulutetaan. Tärkeää ovat myös mielestäni hyvät käytöstavat. Ehkä kysymys onkin osittain samasta asiasta.  Empaattinen ja herkkä henkilö kuulee helposti toisten sanattomatkin viestit ja pystyy asettumaan toisen asemaan ja ymmärtämään tätä. Vaikka hyviä käytöstapoja voisi pitää tietyllä tapaa ulkokultaisina, kertovat ne mielestäni siitä, että on kiinnostunut myös muiden hyvästä olosta.

Voiko kohteliaan käytöksen taakse meneminen sitten aiheuttaa hallaa, jos ei missään tilanteessa halua tai osaa loukata toisen tunteita? Huonoa kohtelua saatan itse päivitellä selän takana muille, mutta itse tilanteessa negatiivisen palautteen anto voi tuntua haasteelliselta. Kun tarjoilija kysyy ravintolassa maistuiko ruoka, mutisen ”kyllä”, vaikka todellisuudessa minun olisi pitänyt sanoa, että cevicheni oli jäässä ja tilaamani pääruoka meni ilmeisesti naapurille.

Mikä on kohteliasta?

Kiitos ruoasta, kiitos kyydistä, kiitos lahjasta. Anteeksi, että huitaisin vahingossa laukulla, anteeksi, että tönäisin, anteeksi että loukkasin tunteitasi.  Tätähän se on, mutta mitä muuta? Varmasti kulttuuri-, aika-, paikka- ja ihmissidonnaista. Itse koen kohteliaisuuden toisten ihmisten huomioimiseksi. Minä olen tällainen, sinä tuollainen, voimme olla erilaisia, mutta silti suvaita toisiamme. Ottaa toisemme huomioon niin, että mahdollisimman monella olisi parempi olla.

Onko sitten kohteliasta huomauttaa jollekulle, tutulle tai tuntemattomalle, että hänen sepaluksensa on auki, ripsari levinnyt poskelle tai suupielessä hammastahnaa? Huomautus saattaa saada kuulijan hämilleen ja nolostumaan, vaikka kommentoijan tarkoitusperät olisivatkin hyvät, saada henkilö korjaamaan epäsiistiä ulkoasuaan. Eräässä työhaastattelussa haastattelija kertoi tekevänsä minulle, lukihäiriöiselle suuren palveluksen. Hän paljasti, että ansioluettelossani oli kirjoitusvirhe. Huomautus ei mitenkään edesauttanut haastattelun sujumista itsevarmoissa ja rennoissa tunnelmissa, mutta sainpahan korjattua virheen häpeästä ja nöyryytyksestä toivuttuani ennen seuraavan hakemuksen lähettämistä.

Meiltä ja muualta

Vieraisiin kulttuureihin liittyy tietysti erilaisia kohteliaisuussääntöjä kuin omaamme, ja joskus käy niin, että toinen tulkitsee toisen viestin epäkohteliaaksi, vaikka toinen ehkä yrittää olla vain avulias tai rehellinen. Nuorempana asuessani Espanjassa kaverini kämppis otti illan aikana pöydällä olevasta tupakka-askistani useita tupakoita kysymättä lupaani. ”Mikä on sinun, on myös minun, eikö niin, kun kerran iltaa yhdessä vietetään”? Lomamatkalla basaarissa myyjä avasi sovituskopin verhon kesken sovituksen, ja totesi ”you are too fat for that dress, try this one”. Hän oli ehkä rehellinen ja pyrki auttamaan minua löytämään sopivamman asun, mutta kaupat jäivät sillä kertaa syntymättä.

Erään kerran taas ulkomaalaistaustainen kaverini kertoi miten tuomaani itsetehtyä lahjaa olisi pitänyt muuttaa, jotta se olisi ollut parempi. Toisaalta Italian lomalla nuoret miehet jaksoivat leperrellä ja kysellä yksivuotiaastamme bussipysäkillä kyllästymiseen asti. Nykypäivän maahanmuuttokeskustelussa olisikin hyvä pitää mielessä, että tapoja on erilaisia, ja vaikka joku tuntuukin meistä oudolle ja ehkä jopa hieman tylylle, ei sen viestin lähettäjä ole välttämättä tarkoittanut sillä pahaa.

Epäkohteliasta kansaa

Suomalaiset ovat tunnettuja epäkohteliaisuudestaan. Ulkomailla tekisikin mieli usein pukeutua paitaan I’m sorry I didn’t mean to sound rude, I’m just from Finland. Kohteliaat korulauseet eivät vain tunnu sopivilta omaan suuhun ja tulee helposti töksäyteltyä ja vastattua yhdellä sanalla vain siihen, mitä kysyttiin.

Omituisia tilanteita saattaa syntyä myös ihan Suomessa kantasuomalaisten kanssa. Raskaana ollessani olin uimahallissa ystäväni kanssa. Hän halusi mennä saunaan. Raskaana oleville ei suositella kovia löylyjä, joten kun eräs keski-ikäinen nainen alkoi muilta kysymättä heittää löylyä kauha toisensa perään, siirryin alimmalle lauteelle. Mielestäni hän oli käyttäytynyt epäkohteliaasti, mutta hänestä huonosti käyttäytyvä  olinkin minä! Hän suuttui tästä siirtymisestäni niin, että alkoi valistaa minua siitä, että saunassa saa kyllä heittää löylyä, jos ei kestä, niin voi lähteä pois ja onko lääkäri edes antanut minulle lupaa saunoa. En ollut sanonut hänelle mitään, saati katsonut pahalla silmällä. Ilman silmälaseja en saunassa edes näe juuri mitään.

Kunnioita minua niin minä jätän arvostamatta sinua?

Vanhus-kohteliaisuus on tietysti oma alalajinsa. Nettikeskustelussa joka sai alkunsa siitä, että mummeli oli kiilannut lastenvaunut bussijonossa, eräs kirjoittaja oli sitä mieltä, että riippumatta kiireen määrästä, hänen mielestä vanhusten tulee aina päästä bussiin rollaattorin kanssa ennen lastenvaunuja. Siis riippumatta siitä, kuinka kauan äiti ja lapsi ovat pysäkillä odottaneet ja kuinka monta täyttä bussia on ajanut ohi. Oma kokemukseni epäkohteliaasta mummosta sattui kymmenisen vuotta sitten lähikaupassa. Kassalle päästyään mummo huomasi, että olikin ottanut mustaherukkapussin mustikkapakasteen sijaan. Hän sitä päivitteli kassalle, joka ei tehnyt elettäkään asian korjaamiseksi. Itselläni oli kiire, joten otin mummon pakasteherukat, vein ne paikalleen ja toin tilalle toivottuja mustikoita. Mummo seisoi hölmistyneenä ja alkoi päivitellä sitä, että kuinka nykyajan nuoret yleensä käyttäytyvät niin huonosti. Kiitosta avustani en saanut, lähinnä tuntui siltä, että mummo oli ärsyyntynyt, kun en täyttänytkään hänen ennakko-oletustaan huonosti käyttäytyvästä teinistä. Toisen kerran taas sain mummon kävelykepistä, kun olin ruuhkaratikassa tullut istuutuneeksi vanhuspaikalle. Hän ei pyytänyt minua nousemaan, tai muutenkaan sanallisesti kommentoinut tilannetta, antoi vain kepin puhua.

Omille vanhemmilleni vanhempien ihmisten kunnioittaminen on ollut aina itsestään selvyys. Itse olen sitä mieltä, että ihmistä tulisi kunnioittaa iästä riippumatta. En nostaisi ikäihmisiä jalustalle vain sen vuoksi, että he ovat eläneet itseäni pidempään. Kolotusta, painavia kasseja, ja istumapaikan tarvetta voi olla myös nuoremmalla. Teitittelemäänkään en ole harjoittelusta huolimatta vielä oppinut. Mieleeni tulee lapsuusmuisto, jossa äitini patisti minut täydessä bussissa syliinsä istumaan, jotta paikkani vapautuisi mummolle. Ymmärsin kyllä, että tämä oli ”oikein tehty” ja kohteliasta, mutta minua ärsytti. Olin jo iso tyttö, eikä minun olisi pitänyt enää istua kenenkään sylissä. Toivoin aina bussilla matkustaessa, ettei kyytiin tulisi mummoja.

Asiakaspalvelu – asiakkaan palvelu?

Asiakaspalveluala on varmasti paikka, jossa kohteliaisuustaitojaan, pinnan venyttelyä ja tekohymyä saa treenata tuon tuosta. Kävin muutama päivä sitten pikaruokapaikassa, jonka siivooja tervehti minua kuitenkin iloisesti hymyillen ja toivotti hyvää huomenta. Poistuessani hän hymyili jälleen ja toivotti hyvää päivän jatkoa. Tuli tunne, että hän aidosti halusi olla ystävällinen. Hänenhän ei olisi tarvinnut sanoa minulle mitään, toisin kuin tiskillä toimineen myyjän.

Kohteliaat ja rehelliset lapset

Onko kyläillessä hyvä käytös sitten ulkoa opittua mielistelyä, jos kotona kuitenkin näytetään tunteet säästelemättä? Sosiaalisesti älykäs lapsi, joka siis osaa ottaa toiset huomioon ja osaa käyttäytyä, tulee elämässä paremmin toimeen, kun alati toisille pahaa mieltä aiheuttava. Joten kyllä, mielestäni kylässä on kiva käyttäytyä paremmin, vaikka tutuille ja tuvallisille vanhemmille tulisikin vähän kenkuteltua.

Jaksan aina ihmetellä kummityttöni ja hänen isosiskonsa (ainakin kylässä näkyvää) hyvää käytöstä. Kun kerran itse vielä lapsettomana olin ostanut heille tiramisu-jäätelöä vierailun kunniaksi, söivät he kulhonsa tyhjäksi, ja ilmoittivat sen jälkeen, ”kiitos, en tarvitse lisää”. Vasta jälkikäteen tajusin, että jäätelön on täytynyt maistua heidän suussaan juuri sellaisen aikuiselta valitsemalta ”herkulta”, joka ei ymmärrä lasten mausta mitään. He eivät kuitenkaan sanalla tai ilmeellä moittineet tarjottavaa jälkiruokaa.  Kotona he kuulemma kuitenkin osaavat olla toisilleen välillä tulisenkin epäkohteliaita. Toisella kertaa lapsivieraita kestitessäni sain kuulla tarjoamani ruoan olevan pahaa, erilaista kuin kotona, siinä oli kasviksiakin ja maitokin oli väärän merkkistä.

Hiljaa tai ainakin hissukseen oleminen on yksi kohteliaisuuden muoto. Jos vieruskaveri lukee kirjaa tai on juuri saanut vauvansa nukuteuksi, ei ole kiva kailottaa. Missä lapsi sitten saa huutaa? Ei kirjastossa, ei rappukäytävässä, kaupassa, kotona eikä kai oikein metsässäkään. Kai lapsella sentään joku paikka pitää olla, missä saa pitää kunnolla meteliä ja purkaa höyryjä? Olla välillä sallitusti huonokäytöksinen?

Huonosti käyttäytyvistä lapsista meillä kaikilla on tietysti kokemusta. Kolme-vuotias heittäytyy kaupan lattialle ja TAHTOO. Ja EI TAHDO. Eivät aikuiset kuitenkaan aina käyttäydy yhtään sen paremmin. Metromatkustaja saattaa kuulla, ettei ansaitse kohteliasta käytöstä, koska ei ole suomalainen ja varmasti monet maahanmuuttajat saavat osakseen paljon sellaisia kommentteja, joita he eivät ansaitsisi.

Johtaja ainesta – ei kiitos

Yksi toinen, huonosti käyttäytyvä ryhmä nousee kuitenkin mieleeni niin sanottujen maahanmuuttokriittisten lisäksi. Nimittäin johtavassa asemassa olevat henkilöt. Osa heistä tuntuu ajattelevan, että heidän asemansa antaa ikään kuin oikeuden toimia epäkohteliaasti vähäisemmässä asemassa olevaa kohtaan. Erään kerran olin tuttavani, toimitusjohtaja, ja hänen vaimonsa kanssa illallisella Espanjassa. Ajelimme useamman tunnin etsien sopivaa ravintolaa ja vierailimme varmaan kahdessakymmenessä eri paikassa, koska mikään ei tuntunut heille kelpaavan. Kun sitten viimein ilmoitin, että minun pitäisi kohta jo päästä muihin askareisiin, päädyimme erääseen tunnelmalliseen paikkaan. Kieltä taitamaton toimari oli tyly tarjoilijalle, joka yritti parhaansa täyttääkseen vaativan asiakkaan toiveet. ”Pienet kalat” olivat liian pieniä, olut liian suuressa tuopissa, pöytä väärässä paikassa, viini väärän lämpöistä, patonki leikattu liian ohuiksi siivuiksi. Ikinä en ole hävennyt niin paljoa seuralaisteni käytöstä, kuin tuona iltana.

Jos olen ollut työporukalla syömässä ulkona niin, että mukana on ollut myös iso kenkäisempiä, olen usein ainoa, joka sanoo ”kiitos” taksikuskille tai tarjoilijalle. Eräs entinen esimieheni, joka allekirjoitti sähköpostiviestinsä aina pelkästään nimellään, oli sitä mieltä, että jos hän joskus on niin hövelillä tuulella, että lähettää terveisiä, ei siihen enää mitään ”ystävällisyyttä” tarvitse lisätä. Saman yrityksen hr-osasto joutui lähettämään koko firmalle viestiä siitä, että jos kollega tulee aamulla hississä vastaan, hänen hyvän huomenen toivotukseen tulee vastata.

Ystävällisin terveisin
Itse Isosisko