Selaat arkistoa kohteelle elokuva.

TEE NÄMÄ

24.12.2017 Yleinen

13.2.2017, Maanantai klo 15:46
”Kaikki langat pitää olla koko ajan käsissä. En voi rentoutua jos jokin asia on tekemättä, oli se sitten koulutehtävä tai imurointi. On totta että nuo asiat kuuluvat myös Anoreksiaan, mutta ne ovat kuitenkin peräisin minusta itsestäni, eivät sairaudestani. Ne ovat luonnettani. Sitä osaa minusta, johon Anoreksian oli helppo tarttua kun se muutti minuun asumaan. Perfektionismi on ehkä oikea sana kuvaamaan sitä kaikkea.”

 Perfektionismin kautta loin itselleni tapoja joilla pidin langat helpommin käsissäni. Tapoja, joilla sain vaadittavat tehtävät tehtyä jo kuukausia ennen deadlinea, ja joilla elämäni pysyi mielenrauhaa tavoittelevassa järjestyksessä. Samalla nämä mielenrauhaan pyrkivät tavat lipsahtivat kuitenkin helposti pakkomielteisyyden puolelle ja aiheuttivat pyrkimyksissään päinvastaisen reaktion.

Useimmat lankoja järjestävät tapani kulkivat ’TEE NÄMÄ’ –nimisen otsikon alla. Ne olivat listoja joihin merkitsin kohta kohdalta kaiken mitä minäkin päivänä piti saada aikaiseksi. Listani eivät pitäneet sisällään järkeviä, vireystilaa ja yleistä jaksamista ylläpitäviä aikatauluja. Minun henkilökohtainen aikatauluni tarkoitti listan asioiden tekemistä niin nopeasti ja niin hyvin kuin mahdollista. Kouluaikoina opettajien antamat deadlinet olivat minulle aina liian kaukana. Minun oli saatava tehdä koulutehtävät pois alta välittömästi jos halusin nukkua yöni rauhassa. Listoillani komeili myös koulutehtävien ulkopuolisia asioita, jotka oli toistettava päivittäin. Tällaisiin asioihin kuului esimerkiksi juuri siivoaminen. Asuntoni tuli olla täydellisessä järjestyksessä jotta pystyin hengittämään vapaasti.

Kun jäin sairaslomalle, huomasin elämäni suorituskeskeisyyden uudessa, jännittävässä valaistuksessa. Yhtäkkiä minulla oli kädessäni lista, jossa ei ollut enää yhtäkään pakollista koulutehtävää. Mielenrauha oli kuitenkin saavutettava. Jotakin oli tehtävä, eikä siivoamiseen saanut kulumaan täyttä päivää vaikka olisin putsanut asuntoni hammasharjalla. Asioita oli hoidettava järjestelmällisesti. Aloitin uuden listan, joka kulki samalla otsikolla: TEE NÄMÄ. Mitä sairaslomalla tehdään? – kysyin itseltäni, ja listasin lopulta ylös kaiken, mistä olin kuullut olevan hyötyä. Minua oltiin kehotettu rentoutumaan. Katsomaan telkkaria ja elokuvia, lukemaan kirjoja ja lehtiä, kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan olostani. Tekemään sellaisia asioita joita normaalit ihmiset tekevät päivittäin arjenkin keskellä. Asioita, joita minä en sallinut itselleni ennen kuin kaikki pakollinen oli tehty. Asioita, joihin ei kuitenkaan ollut koskaan jäänyt aikaa sen pakollisen jälkeen.

Olen kirjoittanut siitä, miten sairaslomani aktiviteetit latasivat akkujani ja mahdollistivat taas uusia askeleita parantumisen tiellä. Niiden aktiviteettien parantavaan vaikutukseen päästäkseni, oli minun kuitenkin ensin opeteltava tekemään niitä oikeista syistä ja oikealla tavalla.

Aloitin televisiosta. Tuijotin sitä värikästä ruutua jota olin siihen asti pitänyt turhana, elämää hukkaavana päänsärkylaitoksena. Tein jotakin sellaista, minkä tekeminen oli minusta aina tuntunut elämän roskapussittamiselta. Tein sen kuitenkin tutulla ’TEE NÄMÄ’ –tyylilläni. Sarjat oli katsottava säännöllisesti ja järjestelmällisesti. Kanavaa ei saanut vaihtaa jos ohjelma oli kesken. Jos tv-sarjan aloitti, se oli katsottava loppuun jokaista jaksoa ja lopputekstiä myöten, vaikka kiinnostusta ei olisi ollut lainkaan. Minulla oli lista elokuvista joita olin kuullut kehuttavan. Ne piti katsoa järjestyksessä, analyyttisellä otteella.

Luin kirjoja ja lehtiä. Kaivoin esiin vaarini vanhat Suomen Kuvalehdet ja päätin perehtyä politiikkaan ja maailman menoon uudella tavalla. Nyt kun oli aikaa, se oli käytettävä hyödyksi. Lehdet oli luettava kannesta kanteen ajatuksella. Yhtäkään artikkelia ei saanut jättää välistä. En kysynyt itseltäni mikä otsikko minua kiinnosti, koska koko lehden lukeminen oli jo suuremman, merkittävämmän, ’TEE NÄMÄ’ –otsikon alla.

Kuuntelin musiikkia. Valitsin artistin kerrallaan ja kuuntelin kyseisen muusikon tuotannon alusta loppuun. Kaikki kappaleet ja levyt oli kuunneltava ennen kun sai siirtyä seuraavaan. Valitsin artistit oppimisnäkökulmasta ja kuunnellessani lajittelin kappaleita asianmukaisiin soittolistoihin vain järjestääkseni jotakin. En koskaan palannut niihin soittolistoihin. Niiden uudestaan kuunteleminen olisi tuntunut ajan hukkaamiselta. Koin kuitenkin tekeväni jotakin hyödyllistä, kun näin silmieni alla siistejä listoja täynnä otsikoiden mukaisesti lajiteltua musiikkia.

Huomasin nopeasti suorittavani sairaslomaani. Suoritin tv-sarjoja, suoritin lukemista ja suoritin musiikkia. Suoritin sitä aikaa, jonka lääkäri oli minulle lausunnossaan kirjoittanut toipumiseen. Suoritin toipumista. Tein asioita joista useimmat ihmiset nauttivat, jotta oppisin rentoutumaan, mutta tapa jolla tein niitä, vei minua päinvastaiseen suuntaan. Elin sairaslomaa minut sairaslomalle ajaneella elämäntyylillä.

14.9.2016, Keskiviikko klo 18:31
”Kun välivuosi alkoi, tein tyypilliseen tapaani listan kaikesta mitä pitää sen vuoden aikana tehdä, ettei vuosi mene hukkaan. Mutta olen tähän aivan liian väsynyt ja tuo kyseinen lista on juuri vastoin koko välivuoden ideaa… Vaikka ne olisivat kivojakin asioita mitä siinä listassa on. Hiiteen sellaiset listat… Ne ovat enemmän tai vähemmän Anoreksiaa. Revin sen listan tänään. Heitin roskikseen.”

Kaikkea mahdollista voi suorittaa. Sairaslomani osoitti minulle, miten jopa lepoa on mahdollista suorittaa. Kaikki suorittaminen muuttaa kuitenkin suorittamisen kohteen hohtonsa menettäneeksi massaksi jonka alkuperäinen idea jää pakkomielteisyyden jalkoihin ja unohtuu lopulta kokonaan. Koulutehtävien suorittamisessa oppiminen unohtuu. Yhdessäolon suorittamisessa todellinen kontakti muihin ihmisiin unohtuu. Nauttimisen suorittamisessa itse nautinto unohtuu. Lepäämisen suorittamisessa lepo unohtuu. Ennenkaikkea kaikessa mahdollisessa suorittamisessa unohtuu ihmisen olemassaolon perimmäinen tarkoitus: Eläminen.

Halusin alkaa elämään. Halusin viimein lopettaa suorittamisen. Halusin tehdä juuri sitä, mikä minäkin hetkenä tuntui hyvältä. Ongelma oli, etten tiennyt mitä sellainen olisi. Listani oli määrännyt päiväohjelmani puolestani vuosien ajan. Miten voisin yhtäkkiä tietää mikä tuntuisi hyvältä, kun en ollut kuunnellut mielitekojani vuosiin? Mietin, voisiko olla olemassa listaa, josta olisi hyötyä Anorektikolle ja perfektionistille. Listaa, joka kannustaisi elämään, ja jolla pääsisin alkuun.

23.12.2016, Perjantai klo 9:45
”En harrasta joululahjoja, mutta tänä vuonna ostin meille pienet, valkoiset, nahkakantiset vihkoset. Miksi? Olen sairauteni myötä miettinyt paljon kuolemaa, ja enemmän vielä nyt kun sydämeni reistailee. Samalla etsin edelleen tietä ulos suorittamisen jäykästä maailmasta. Se kaikki on saanut minut ajattelemaan asioita joita en ole vielä tehnyt, mutta haluaisin tehdä. Ennen kuin kuolen. Sitä kutsutaan nimellä Bucket list. Ensin ajattelin tehdä sellaisen vain itselleni. Sitten aloin kuitenkin miettimään myös perhettäni. Etenkin iskää… Hän on väsynyt töistään mutta painaa hullun lailla menemään päivittäin. Hänellekin tekisi hyvää miettiä mitä hän vielä oikeasti haluaa elämältään… Ei sen tarvitse olla mitään suurta ja mieletöntä (voi se sitäkin olla), mutta pieniä juttuja jotka saavat meidät tuntemaan itsemme eläväksi. Tuskin kukaan perheestäni ottaa tätä mitenkään hirveän vakavasti, saatika sitten jatkaa sitä myöhemmin elämässään kuten itse haluan tehdä. Idea on kuitenkin saada heidät pysähtymään hetkeksi ja ajattelemaan. Niin se teki minulle. Jos onnistun siinä heidänkin kohdallaan, olen tyytyväinen.”

 Minun Bucket listini pitää sisällään mm. Suomiroadtripin, hostellin makuusalin, kirjan kirjoittamisen, Bruno Marsin keikan, teltan pystyttämisen sisätiloihin, ja niin, New Yorkin. Sen valkoisen vihkon kansien väliin mahtuu suuria unelmia ja pieniä elämää värittäviä kokemuksia. Tätä listaa ei pysty suorittamaan. Sen olemassaolo auttaa minua kuitenkin pääsemään vapaaksi mieltäni rajoittavista kaavoista ja säännöistä. Se auttaa minua vastaamaan kysymykseen: Mitä minä oikeasti haluan? Se muistuttaa minua elämästä, ja avaa silmäni mahdollisuuksille.

Ei minun sairaslomani päättynyt elämäni hurjimpiin kokemuksiin. Se päättyi ulkoisesti samoin kuin alkoikin: Katselin elokuvia, kuuntelin musiikkia ja luin lehtiä ja kirjoja. Sisäisesti kaikki oli kuitenkin muuttunut. Olin löytänyt rauhan, jonka myötä aloin vapauttamaan mieltäni suorituskeskeisyydestä.

 

The Martian (elokuva katsottu)

4.8.2017 Yleinen

Katsottiin äsken isoveljen kanssa The Martian. Tehtiin tosin muuta samalla, että meni paljon ohi. Mutta tykkäsin silti, veljeni ei.

Osta elokuva täältä DVD:nä (hintaa 7,95 euroa):

https://www.discshop.fi/elokuvat/dvd/the_martian_yksin_marsissa/P107291

Looper (elokuva katsottu)

2.8.2017 Yleinen

Katsoin juuri Looper nimisen elokuvan. Ei ollut hyvä, vaikka sitä on kovasti kehuttu jossakin. Elokuvan voi katsoa Netflixistä. Tai ainakin joskus pystyi, en tiedä onko se siellä enää.

Alle vitosella saat sen myös täältä DVD:nä:

https://www.discshop.fi/elokuvat/dvd/looper/P91731

Pawn Sacrifice (elokuva katsottu)

1.8.2017 Yleinen

Isoveljeni sanoi, että tämä oli huono elokuva. Osaksi siksi, että Tobey Maguire ei hänen mielestään ollut yhtään Bobby Fischerin näköinen. Hänen mielestään dokumentti Fischeristä oli parempi. Itse tykkäsin elokuvasta sen verran, että katsoin sen nyt jo tokan kerran. Elokuva on saanut IMDB:ssä kävijöiltä arvosanan 7,0.

Elokuva perustuu siis tositapahtumiin ja sen pääosassa on yksi maailman suurimmista shakkineroista, eli Robert James ”Bobby” Fischer. Hänestä löytää tietoa Wikipediasta:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Bobby_Fischer

Elokuvan voi ostaa täältä (DVD:nä hintaan 5,95 €):

http://cdon.fi/elokuvat/pawn_sacrifice-36069056

Elokuvan lopussa pelataan peli, jota sanotaan kaikkien aikojen peliksi. Sen voi katsella Youtubesta (eli tästä).

Huomenta

26.7.2017 Yleinen

Heräsin juuri. Kello on 6:06. Sokeri/herkkulakkoni on ohi. Tänään on tarkoitus mennä lounasta hakemaan Kotipizzasta ja katsoa jokin hyvä elokuva americanaa syödessä. Iskän kanssa on sopimus, että lähden huomenna hänen luokseen. Huomenna myös pitäisi mennä liikkeeseen äidin kanssa päivittämään oman puhelimeni nettiyhteys nopeampaan.

Näin juuri äsken unta, että olin pelaamassa vanhan joukkueeni kanssa jalkapalloa. Oli sen verran todentuntuista, että sanoin muille, että tuntuu ihmeelliseltä olla tässä, koska olen nähnyt tilanteesta niin monta kertaa unta. Olin sitten muutaman sekunnin kentällä ennen kuin heräsin. Unissani minun on jotenkin vaikea kontrolloida liikkeitäni, joten ei siitä pelaamisesta mitään tullut taaskaan. Oikeassa maailmassa en ole koskenutkaan jalkapalloon varmaan useampaan vuoteen. Mutta olisihan sitä futista kiva taas joku päivä kokeilla!

Olen katsellut useita naisten jalkapallo-otteluja viime aikoina. Niitä on tullut paljon ja tänäänkin tulee yksi. Eli Sveitsi – Ranska tänään kakkoselta kello 21:35 – 23:45.

Pelasin eilen pitkästä aikaa netissä shakkia, tosin vain tietokonetta vastaan. Vastus oli helppo, mutta silti teki tiukkaa. Ehkä jos miettisin siirtoja vähän pitempään, tulisi parempaa tulosta. Jos olet shakissa aloittelija (tai vaikka kokenutkin), niin suosittelen sellaista sivustoa kuin chess.com. Siellä saa tietokoneen tason niinkin alhaiseksi, että suurinpiirtein jokaisen on helppo voittaa.

Latasin tuossa pari päivää sitten uuden pelin, Quake Championsin. Vaikuttaa mukavalta ja vauhdikkaalta peliltä. Ajattelin, että siihen keskittyisin nyt ja jättäisin vielä joksikin aikaa ainakin Counter-Striken. Pelin voi imuroida ilmaiseksi täältä:

https://quake.bethesda.net/

Taidan nyt palata vielä takaisin pehkuihin. Hyvää uuden päivän alkamista lukijoilleni! :)

Logan

17.3.2017 Elokuva-arviot, Yhteiskunta, Yleinen

Hypätäänpä vaihteeksi elokuvabisneksen puolelle. Näin pari viikkoa takaperin ensi-illassa elokuvan, joka onnistui puhuttelemaan mielenkiintoisilla tavoilla: Logan. Jossa haetaan inhimillisyyttä Hugh Jackmanin ikääntyvälle Wolverine-hahmolle. Marvelille uskollisesti action on vahvasti läsnä, ja mukana on kosolti väkivaltaa, kuten näissä elokuvissa pitääkin, mutta väkivalta jää loistavan tarinan varjoon. Mikä on aivan yhtä oikein. Liian moni toimintaelokuva on järjetön, ja on sitä kautta verrattavissa toiseen suurkulutusalaan, jota en tässä edes mainitse.

Silloin muinoin kun uudet Wolverineen perustuvat elokuvat tulivat eetteriin, en ollut kasoinenkaan supersankarielokuvien diggari, Batmania lukuunottamatta. Batman on ristiriitainen hahmo, joka kaipaisi oman bloginsa, eikä se liity tähän, joten asiaan..

Yhdyn Loganin tiimoilta siihen kööriin, jotka ihannoivat kykyä siirtyä X-Menin kategoriasta kuvaamaan Wolverinen poikasuhdetta ”isäänsä” (Professor X). Mukaan mahtuu myös DNA:taan omaava jälkipolven edustaja, jolle on luontevaa odottaa jatkoa lähitulevaisuuden päätähtenä. Action kääntyy osuvasti perheen yhteiseksi road tripiksi halki Amerikan, jossa isä ja poika muistelevat menneitä, ja poika opettaa tytärtään maailman tavoille. Humoristisen vivahteen elokuvaan tuo kauppakohtaus, josta selviää, mistä tytär on käytöstapansa oppinut. Myyjää ei saa rusikoida, mutta tavaraa on ok ottaa.. Kaksinaismoralismi, tuo päivän sana.

Erityismaininnan arvoinen asia on elokuvassa vahvasti läsnä oleva Johnny Cashin musiikki. Musiikki on minulle tärkeä asia, ja sen lisäksi että Johnny puhuttelee aina, se tekee sen todellakin tässä elokuvassa. Rohkea, mutta onnistunut veto.

Yhtä kaikki. Elokuva on huikea. Antaisin neljä tähteä, ellen jopa neljä puoli. Toivottavasti tällaista saadaan vielä lisääkin. Tuolla koostumuksella tuskin, mutta Marvel osoitti suuruutensa.

Hyvää elokuvakevään jatkoa toivottaa,

DaMaestro

Oikeanlaisia kyyneleitä

24.1.2017 Yleinen

Mielestäni yksi tärkeimpiä asioita Anoreksiasta selviytymiseen ja ahdistuksen syrjäyttämiseen on kyky itkeä oikealla tavalla. Väite siitä että itkeminen ei auta, on yksi suurimmista valheista joita olen kuullut.

Ahdistus tuo tullessaan tietynlaisia kyyneleitä. Ne kyyneleet muodostavat pakonomaisen ja kauhuntäyteisen itkun, joka ei tunnu helpottavalta. Monta vuotta sairastumiseni alusta olin kykeneväinen itkemään vain ahdistuksen koittaessa. En osannut itkeä elokuvissa tai herkistyä häissä, sillä minulle itkeminen oli vain pakollinen osa ahdinkoa. Mitä sitten on oikeanlainen itkeminen? Se on itkua, joka puhdistaa. Se koostuu kyyneleistä jotka purkavat tunteita ja olotiloja.

Anoreksia vei minulta oikeanlaiset kyyneleet pitkäksi ajaksi, mutta muistan edelleen päivän, jona sain ne takaisin. Makasin sohvalla ja katsoin Ed Stonen elokuvaa Love in Manhattan. Elokuvassa vakavasti sairaat nainen ja mies rakastuvat tietämättään toistensa lyhyestä elinajasta. Suhde etenee, ja vähitellen päähenkilöiden kohtalot paljastuvat puolin ja toisin. Kokonaisuudessaan se on hieno tarina, mutta kaiken kauniin surun keskeltä elokuvasta paistaa läpi selkeät Amerikkalaisen romanttisen elokuvan kiillotetut pääpiirteet.

Itkin lähes koko elokuvan ajan, eikä itku loppunut edes lopputeksteihin. Itkin vielä sulkiessani televisiota, ja lopulta nauroin sitä että itkin. Tuntui sanoin kuvaamattoman hyvältä itkeä pitkästä aikaa syystä, joka ei koskettanut minua tai sairauttani millään lailla. En ollut ahdistunut, mutta itkin. Minusta tuntuu, että itkuni perimmäinen syy ei tosiasiassa edes ollut tuo kyseinen elokuva. Love in Manhattan oli vain oikeanlainen laukaiseva tekijä oikealla hetkellä. Siitä päivästä lähtien olen osannut itkeä elokuvissa ja herkistyä elämän tarjoamien hetkien edessä. En ole hullu kun sanon että itkeminen voi olla ihanaa.

Oikeanlaiseen itkuun tarvitaan siis oikeanlainen laukaiseva tekijä. Mielestäni parhaita elokuvia ovat juuri ne, jotka saavat ihmisen itkemään. Ne herättävät tunteita joihin voi ehkä samaistua, mutta tärkeintä on, että ne syntyvät ulkopuolisten tekijöiden voimasta. Nuo ulkopuoliset tekijät ovat syy siihen, miksi rakastan taidetta. Taide on elokuvia, musiikkia, kuvia, performansseja ja kaikkea sitä, mikä koskettaa meitä. Sairaan näkökulmasta taide on ulottuvuus, joka luo mahdollisuuksia löytää uusia tunteita paikoista, joissa sairautemme ei asu. Se antaa meille kosketuspinnan tunteisiin, joihin sairautemme ei pääse käsiksi, ja sellaiset tunteet ovat puhdistavia. Niiden tunteiden mukana tulee oikeanlaiset kyyneleet. Minulla on ipodissani soittolista, johon olen koonnut kaiken sen musiikin, joka herättää minussa tunteita. Niin tragikoomiselta kuin se kuulostaakin, laitan joskus sen soittolistan soimaan vain itkeäkseni vuolaasti.

Toiset meistä osaavat itkeä luonnostaan. Se on terveyden merkki. Toisille, kuten minulle, itku on taito joka täytyy ehkä opetella, mutta joka auttaa käsittelemään asioita kuin itsestään. Kyyneleet käsittelevät asioita. Jos ne eivät pääse ulos, ne patoutuvat ja kasaantuvat niiden asioiden ympärille, jotka oikeasti ovat ongelmallisia. Siitä seuraa ahdingollinen itku, joka ei käsittele asioita, vaan osoittaa niiden yliotteen. Oikeanlainen itkeminen ja herkistyminen on siis tervettä, vapauttavaa, ja ennenkaikkea merkki siitä, että ihmisen mahdollinen sisäänpäin kääntyneisyys on päässyt kierähtämään oikeaan suuntaan. Siksi koen sen erityisesti Anorektikoille tärkeäksi taidoksi sekä paranemisen mahdollistajaksi.

Lyhytelokuva

18.10.2016 Yleinen

KERRON LYHYT ELOKUVAN TEKEMISESTÄ

Tein kaverini kanssa lyhytelokuvan. Elokuvissa on ainajuoni ja elokuvaa kuvataan juonen mukaa. Siinä voi olla vaikka 10 näyttelijää tai enemmän tai jopa vain 2. Meidän videossa oli vain 2 näyttelijää. Sen tekemisessä ei kestänyt kauvvaan siksi siitä tuli aika lyhyt. Meidän juonessa oli vanki karkuri joka karkaa vankilassa ja poliisit etssii häntä voit kattoa videon tässä ostteessa Nypikx.                           food-686922_960_720

 

NÄYTTELY

Jos näyttelet sinun on eläydyttävä elokuvaan eikä vaan nauraa ja pelleillä.

Minä tykkään olla näytteliä ja kuvaaja olen mielestäni hvä näyttelemään koska osaan hyvin eläytyä rooliiniin

 

Päivä 125, leffaa ja yhdessäoloa

9.1.2016 Yleinen

leffa09012016Käytiin tänään katsomassa uusi Star Wars, päivänäytöksessä. Oheisesta kuvasta näkee leffaevääni. En edes kaipaa nykyisin pop corneja tai mitään muuta naposteltavaa.

Leffan jälkeen käytiin syömässä malesialais-thaimaalaista ruokaa Lime Leafissa. Oli kyllä hyvää, enkä usko, että on kovin raskastakaan.

Ateriat

  • klo 9.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 12.15-14.15 Babyporkkanoita, 82 kcal
  • klo 14.45 Malesialaista/thaimaalaista ruokaa buffetista, 300 kcal
  • klo 19.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 21.20 Ruispala ja kalkkunanakkia, 153 kcal

Elämän minimaalisia ilon hetkiä

1.7.2015 jotain positiivista

Katselin veljen kanssa äsken kirjastosta lainaamani elokuvan The Gray ~ Suden Hetki. Lentokone putoaa keskelle Alaskan hyistä erämaata. Koneen matkustajina oli pohjois-Alaskassa öljynporauksen parissa työskenteleviä ihmisiä, vain pieni joukko selviää turmasta. Elokuvassa kerrotaan kuinka nämä miehet yrittävät epätoivoisesti päästä kotiin, ja aivan heidän kintereillään ovat niin äärimmäiset sääolot sekä verenhimoinen susilauma.  Okei ttakakansitekstistä ja tosta mun kuvailusta tulee ainaki mulle mieleen et toi olis oikeesti joku loistava selviytymistarina, mutta sitä se ei ainakaan mun mielestä oo, odotin enemmän. Mutta tunnetustihan mielipiteistä on turha kiistellä.

No leffan jälkeen jäin viel veljen kans katteleen Foxilta eläinkunnan massakuolemista kertovaa dokumenttia. Hiljaiseks veti ainakin mut. Pakostakin tulee mieleen kuinka paljon paremmin asiat ihmisillä oli esim. 200 vuotta sitten, verrattuna nyky hetkeen: ihmiskunta tappaa itse itsensä sukupuuttoon tajuamatta edes mitä tekee. En ymmärrä mikseivät ihmiset voi herätä huomaamaan että lähestymme tuhoa jokaikinen sekunti.

Nuo eivät olleet vielä postaukseni syy, vaan tämä:  vähän ennen yhtä kapusimme yläkertaan. Koska ikkunat olivat auki kuulimme kuinka läheisestä talosta peräisin oleva harmaavalkoinen kolli mourusi serenaadia pihallamme. Kyseinen kolli on ärsyttänyt meitä viimeksi about yli neljä vuotta sitten. Arvailujen perusteella juuri se halmaavalkoinen kissa laittoi meidän Kuningattaremme neljästi paksuksi ja muutenkin ruikki eri paikkoihin pitkin pihaa. Ymmärrätte siis varmasti lievän ärtymykseni. No yhtäkkiä kekkasin, että voisimme jälleen toivottaa kayin terveMENNEEKSI ja häätää sen pihaltamme. Yleensähän tähän aikaan kaikki ovat nukkumassa, eikä kenenkään pitäisi olla keskeyttämässä kollin laulua. Väärin meni. Teimme kaksois hyökkäyksen molemmista ulko-ovista, taisi kisu saada sätkyn. Ajoimme kissaa vielä hetken, yritimme osoittaa sille ettei se ollut missään suhteessa tervetullut. Juoksin avojaloin hiukset ja yöpaita hulmuten pienen heinittyneen metsätienpätkämme, minulle ei tullut pieneen mieleenikään varoa käpyjä tai kiviä yms. Yleensä olen ollut sellaisista tarkka, ainakin joskus pari vuotta sitten. Se oli vain niin mahtavaa juosta lähes täysikuun loisteessa pitkin pihaa kesäyönä yhden aikaan. Ulkona oli aivan ihana: tyyntä, valoisaa, hiljaista, raikasta.. Nautin siitä pienestä ehkä kolmen minuuttin irtiotosta. Sellaista elämän kuuluisi olla, edes välillä.  Okei tuon hienon hetken muistoa latistaa hieman se että löysin jalkaani pitkin ryömineen pienen pienen punkin. Hyi. En pidä punkeista tippaakaan, joudeun näet yhtenään irroittamaan niitä kissoistani. Inhottaakin että se olisi imenyt minusta verta ja kasvanut sellaiseksi 0,5-1, 0 cmentin kokoiseksi. Parhaassa tapausessa se olisi kantanut jotain vaarallista saurautta ja olisi tartuttanut sen minuun. Okei joo mahdollisuus olisi ollut aika pieni varsinkin sen vuoksi, että olen pari vuotta sitten rokottautunut punkkeja vastaan.

 

Okei ja nyt voisin jättää tämän inhottavan puheenaiheen ja ruveta nukkumaan. Mutta nyt te rakkaat lukijani saitte piiiitkästä aikaa kuulla minun kirjoittavan edes pienestä ilon hetkestäni. <3  Hyvää yötä :)

ZZZzzz…

 

– Elina

 

Ps. Parhaat hetket (samoin kuin pahimmatkin) syntyvät hetken mielijohteesta. Niiden erona on se että parhaita hetkiä ehtii ajatella muutamia sekunteja, mutta kamalimmat tapahtuvat kuin sokaistuneina, huomaamme vasta jälkeenpäin mitä olimmekaan menneet tekemään.   Mutta juuri niin kuin ”kaikki suuret” opettavat: pitää elää hetkessä ja nauttia täysillä.  Joten teoteuttakaa ainakin kerran kuussa joku hetken mielijohteenne. Ja muistakaa parhaita asioita ei saa rahalla (ystävyyttä, onnea, kissan silkin pehmeää tyytyväistä ja rakkautta osoittavaa kehräystä..), mutta toiseksi parhaita voi jo saadakin, pikku rahalla! xD