Selaat arkistoa kohteelle Elämäni sanoina.

Este vai pelkkä hidaste?

24.8.2014 Yleinen

Musiikki, hiphoppi. Paljon puhuttu aihe juuri nyt.

Olisiko maailma hiljainen paikka ilman musiikki? Olisiko maailmaa ollenkaan jos ei korviin kantautuisi sointuja? Olisin kuollut ilman musiikkia. Se merkitsee minulle enemmän kuin kenellekkään kerron.

En ymmärrä nuotteja, en ymmärrä sointuja, en osaa soittaa instrumentteja, en osaa laulaa. Enkö siis saa nauttia musiikista samalla tavalla kuin muut?

Olympiastadion, Cheek. En käy keikoilla, eilinen oli kolmas kerta kun olen keikalla. En sano ettenkö olisi nauttinut illasta, nautin, paljonkin, enemmän kuin näytin ulospäin. Nautin yhtä paljon kuin kotona kun kuuntelen lempimusiikkiani. Olenko viallinen vai vain erilainen?

Enkö saa käydä keikoilla koska en tanssi ja huuda niinkuin moni muu? Enkö saa nauttia keikasta omalla tavallani? Minusta ei ole mitään merkitystä missä, milloin tai kenen kanssa kuuntelet lempiartistiasi, oli se sitten kotona yksin tietokoneelta, stadionilla huippulaitteista tuhansien ihmisen kanssa, kavereiden kanssa pienestä kaiuttimesta. Sillä ei ole merkitystä minulle. Se mitä sisälläni tunnen kun musiikki kuuluu, se on se tärkein.

Mun oli pakko kirjottaa tästä koska tunnen ettei moni ymmärrä minunlaisiani ihmisiä. Kuten olen aiemminkin sanonut, olemme kaikki yksilöitä ja kaikki tuntevat eritavalla asiat. En ollut edes menossa cheekin stadion keikalle, sain liput viikko sitten huippu paikalta. Kiitän ihmistä joka antoi ne ja mulla ei oo tarvetta kehuskella keneltä ne sain vaikka kaikki tietävät hänet. Pidin asian omana tietonani ja arvostin hänen tekoaan omalla, hiljaisella tavallani.

Pääsin paikan päälle ja katsoin että minun katsomooni ei ole edes jonoa portilla. Näin eri gengren edustajia ja artisteja, julkkiksia. Näin heidät mutta mitä todellisuudessa näin? Tavallisia ihmisiä jotka tekevät omaa työtään, heidän työnsä on vain näkyvämmällä paikalla kuin meillä ’tavallisilla’, olenko siis huonompi vaikka teen paskaduunia, koska minulla on päässä vika, koska olen erilainen, koska en nauti olla huomionkeskipisteenä. Omasta mielestäni en ole, olemme kaikki samanarvosia vaikka tekisimme mitä työtä tahansa.

Jos kysyisin näiden artistien mielipidettä asiaan, en edes haluaisi tietää vastausta, koska se olisi sama asia kuin menisin joltakin tuntemattomalta kysymään samaa asiaa. Koska edelleenkin olemme samanarvoisia. En tiedä mitä artistien päässä liikkuu, en tiedä mitä kenenkään päässä liikkuu, itselläni lähinnä silmät.

Halusin vain kertoa teille että vaikka minunlaiseni ovat hiljaisia, näyttävät ulospäin synkiltä tai tunteettomilta. Me emme ole, minä tunnen kokoajan, en ole tunteeton, osaan nauttia keikoista mutta omalla hiljaisella tavallani oman pienen pääni sisällä. Toivoisinkin että te jotka uskallatte mennä eturiviin hyppimään ja huutamaan ja nauttimaan omalla tavallanne  keikasta, antaisitte silti meille muillekkin oikeuden nauttia omalla tavallamme. Se että istuin hiljaa ja katsoin vain koko keikan läpi. Ei tarkoita ettenkö olisi ollut ihan kikseissä, en vain näyttänyt sitä. Sei tarkoita että eteeni saa tulla hyppimään ja huutamaan niin että minä en näe omalta istumapaikaltani muutakun jonkun selän. En saanut nauttia niinkuin olisin halunnut. Se harmittaa, ja kiitos vian päässäni ajattelin että en ole oikeutettu näkemään tätä spektaakkelia koska en uskalla nousta seisomaan muiden rinnalle. Asia ei saisi olla näin… Mutta olen hyväksynyt omat tapani enkä ajattele että menetän jotain jos en nyt tee samaa mitä muutkin.

Pyydänkin vain että keikoilla arvostaisitte minunlaisiani ja antaisitte meillekkin mahdollisuuden nauttia omalla tavallamme. Kukaan ei ole samanlainen tai tunne samoin, minä satun olemaan minä, en suurempaa, en pienempää, vain minä. Tiedän omat rajani ja tunteeni enkä ymmärrä miksi minun pitäisi muuttaa tapaani toimia että saisin nauttia elämästä. Voin nauttia kaikesta samalla tavalla kuin tekin, mutta eritavalla kuin te, omalla tavallani. Hiljaisuudella. Mulla olis paljon sanottavaa musiikista koska se on ainut elämäni valo, mutta en kyllästytä lukijaa enempää vaan lopetan tähän, toivottavasti sinä ymmärrät edes vähän minua.

Teitpä sitten omaa työtäsi, opiskelet tai olet työtön, kerro ajatuksesi mulle niin ymmärrän ihmisiä taas vähän enemmän kuin ennen. Haluaisin ymmärtää mieltä mutta se on vaikeaa kiitos mielenterveyden. Siksi pyydänkin teiltä apua siinä, jätä kommentti, kerro mitä ajattelet. Se merkitsee minulle todella paljon, kiitos kun jaksoit lukea tämän loppuun asti (:

Hän tietää miltä se tuntuu
Kun hiljaisuuteen jää
Ja savuverhon sameaan huntuun
Kaikki entinen häviää

Mutta niin kauan kuin hän kulkee
Elämä jättää jälkiään

Kaija Koo – Niin kaunis on hiljaisuus

Täysin turha valitus kun ei mikään muutu

6.6.2014 Yleinen

Mä en pysty, mä en halua, mä en uskalla. Jokainen asia ahistaa, jokainen pieni tai iso teko saa mut paniikkiin. Entä jos menen lääkäriin? Hän kertoisi sen saman mitä kaikki muutkin tähän asti: olen sairas, tarvitsen apua, mieleni ei ole terve. Mutta tiedän itse etten ole sairas, olen vain ajatteleva. Se on toisinaan todella rankkaa, oikeastaan joka päivä on mielen taistelu. Pitäisi tehdä töitä, opiskella, olla kavereiden kanssa, keskustella asioista. Miksi en vain saisi olla? Miksi mun täytyy olla osa tätä yhteiskuntaa jos en halua? Miksi mun täytyy olla sosiaalinen ja olla kokoajan tekemässä jotain? Enkö vain saisi olla rauhassa omien ajatuksieni kanssa.. En koska valtio tarvitsee veronmaksajia, jos ei maksa, leimataan ja sorretaan, kerrotaan kuinka huono ihmisenä olet.

Tahdon vapauden. En vain vapautta vaan rauhan. Paljon pyydetty, mitä olen valmis tekemään sen eteen? Satuttamaan läheisiäni, pettämään kannustavan ja mukavan pomoni, hylkäämään ystäväni, tuhoamaan kaiken. Olisin valmis tekemään sen jos tietäisin varmasti että saan sen rauhan ja vapauden mitä haluaisin.

Se ei vain ole mahdollista. Vaikka lopettaisin opiskelut ja työni, mitä sitten? Eläisin sossun rahoilla kuvitellen että olen vapaa? Ei se niin mene.. Olisin silti sidoksissa tähän systeemiin, en olisi sen vapaampi kuin nytkään. En saisi olla rauhassa, pitäisi käydä työkkärissä, täytyisi ruikuttaa sossuille kuinka paskaa elämä on että saisi rahaa. Onko se vapautta? Ei ole vaikka moni niin kuvitteleekin.

Miten siis päästä irti kaikesta? Kuolemalla. Se on ainoa vaihtoehto. Niin kauan kun elät, olet osa tätä kansakuntaa. Karu fakta meille jotka ajattelevat maailmankaikkeutta ja elämää laajemmassa skaalassa. Yksilöt on katoamassa massaan. Kaikkien täytyy tehdä asiat samalla tavalla, jos olet erilainen, sinua katsotaan kuin kulkukoiraa. Ainakin omasta kokemuksesta. Nuorille jauhetaan että täytyy olla oma itsensä, mutta mites vittu voit olla jos samaan aikaan kerrotaan kuinka sinunkin täytyy tulevaisuudessa olla osa tätä kaikkea! Tulee ristiriita: paha olo, haetaan lääkkeet ja vaivutaan aivopesun vietäväksi. Lopputulos on pahoinvointivaltio ja itsemurhat. 

Jotkut haukkuvat näin ajattelevia, ole sitten introvertti, hippi, toisin ajattelija. Tuijotamme omaa napaa, pelkäämme ihmisiä, olemma erakoita, olemme kylmiä sisältä, voimme mukamas muuttaa itseämme niinkuin joku haluaisi. Ei! olemme normaaleja! Emme ole sairaita, meille on vain luotu oma mieli. Ajattelemme jatkuvasti, kokoajan. Itse en tahdo pahaa kenellekkään kuten aikaisemmassa tekstissä kirjoitin. Tahtoisin vain olla rauhassa. Ymmärtäkää se rakkaat ihmiset!

Yritän aina joka kerta kirjoittaa lyhyesti että kyllästyneimmätkin yksilöt jaksaisivat lukea tekstin kokonaan mutta nämä ovat sellaisia asioita joihin liittyy asiahaara jos toinenkin ja ei vaan voi lyhyesti sanoa mitään. Kun tekee mieli kirjoittaa niin minähän kirjoitan. Voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkään mutta itse en jaksaisi keskittyä niin pitkään tekstiin enkä tahtoisi toistaa itseäni. Yksinkertaisesti:

En jaksa ymmärtää enää maailmaa, annan olla, yksilönä en voi tehdä mitään kenenkään eteen. Täytyy olla normaali ja maksaa verot jotta saataisiin pidettyä isot herrat päättämässä mitä meille tapahtuu. Yhtä ja samaa paskaa koko elämä.