Selaat arkistoa kohteelle elämän asenne.

Jäähyväiset

21.11.2015 Yleinen

11209401_10154060807554316_8230650069947354889_nEilen oli viimeinen päivä työharjoittelussa ja erittäin tunteikkaat jäähyväiset.

Ohjaajieni kanssa olleista erimielisyyksistä huolimatta sain aivan huipun loppuarvostelun. ”Hän osaa toimia herkästi ja arvostavasti kohtaamisissa” oli yksi lause, joka kosketti arvostelussa. Sanallisessa palautteessa tärkeimmäksi itselle muodostui se, että koko työryhmä oli nähnyt, että kiinnostukseni näitä ihmisiä ja heidän hyvinvointiaan kohtaan on aitoa, mikä oli välittynyt myös näille ihmisille. Rakkaudellinen asenteeni näkyi ja välittyi.

Asukkailta sain paljon pieniä lahjoja ja kortteja, jotka todella lämmittivät sydäntä. Itse tehtyjä ja koristeltuja, hyvää jatkoa toivottavia. Sain kiitosta erityisesti läsnäolostani ja siitä, miten hyvää oloa levitän ympärilleni. Asukkaat myös kannustivat minua opinnoissani, kuinka he ovat varmoja valmistumisestani ja että minusta tulee sitten hyvä ohjaaja. Se lämmitti sydäntä ja antaa voimaa koulunpenkille.

Paikan kaksi hankalinta asukasta olivat juuri ne, joiden kanssa olin kaikkien yllätykseksi löytänyt parhaimman yhteyden ja viettänyt paljon aikaa, joten heidän hyvästelyt tuntuivat vaikeimmilta. Toinen järjesti yllätykseksi puolen tunnin jäähyväiskahvihetken jo edeltävänä päivänä Fazerin kahvilassa ja antoi kortin, jossa toivotti kaikkea onnea elämääni. Toinen toi minulle suklaata, kortin ja kiiltokuva-suojeslusenkelin. Kortin teksti sai kyyneleet esiin.

Oma keksimän runon vieressä oli teksti ”Kiitos avusta ja olemassaolostasi.”. En tiedä milloin kenenkään sanat olisivat näin koskettaneet sydäntä. Kiitos olemassaolostani. Sain kiitoksen olemassaolosta, siitä, että olemassa on ihminen, jonka kanssa hän on todella voinut tulla kuulluksi ja voinut olla oma itsensä arvostettuna.

Rikoin sääntöjä ja annoin hänelle lahjan, vaikka niin ei olisi saanut tehdä. Päätin, että olen opiskelija ja voin tätä sääntöä rikkoa, sillä tiedän, ettei tämä asukas mene leveilemään muille siitä. Annoin hänelle mustan, kovakantisen kirjan tyhjillä sivuilla. Kirjoitin sinne, kuinka paljon hän on antanut minulle ajateltavaa ja että arvostan häntä suuresti, sekä että toivon hänen kuuntelevan taiteellista ääntään ja jatkavan kirjoittamista näille tyhjille sivuille. Halusin jättää hänelle muiston meidän molemmin puolisesta arvostuksesta ja hienoista keskusteluista, jollaisia ei saa todellakaan edes ”terveiden ihmisten” kanssa.

Lähdin työharjoitteluun epävarmana ja jännittyneenä, lähden sieltä onnistumisen kokemusten kanssa sydän täynnä lämpöä ja rakkautta.

12002891_10153013439957371_4779587969926838877_n

Rakkaudesta

15.11.2015 Yleinen

Jotain kummallista, jotain hyvää on tapahtunut.

Kävin ostamassa itselleni salikortin. Ja ei, tämä ei ole se kummallinen asia. Kummallista on syy, miksi hankin kortin. Se ei johtunut siitä, etten pidä kropastani. Se ei johtunut pyöreästä pyöreämmäksi muuttuneista muodoista tai sen muodosta. Se ei johtunut edes siitä, että kroppa ei toimi kunnolla.

Se johtui rakkaudesta. Rakkaudesta omaa kroppaani kohtaan. En koe vihaa sitä kohtaan, vaan myötätuntoa. Se on suojannut minua maailmalta ja taistellut sairauksiani vastaan. Se on joutunut venymään ja muuttumaan, mutta se on kestänyt. Se ansaitsee rakkautta ja huolenpitoa, ei arvostelua ja läksytystä.

Elämänkatsomukseni muuttuessa, näen ihmisen koostuvan kolmesta osasta: kehomielestä, egosta ja jostain, mitä voi sanoa perusolemukseksi, sieluksi, valoksi tai rakkaudesta. Kaikki meditointi, kehoharjoitteet, retriitit ja työskentely itseni kanssa on saanut minut tajuamaan tämän kolmijaon. En enää samaistu samalla tapaa kroppaani. Se on koti perusolemukselleni/sielulleni/valolle/rakkaudelle. En ole vain kehoni, kuten en myöskään ole vain egoni, joka toimii usein pelosta ja lapsuuden kokemuksista oppimasta käsin. Olen jotain muuttumatonta, jolle keho tarjoaa kodin tämän elämän ajaksi.

Kun en enää samaistu kehooni, en ajattele arvoni määräytyvän kehoni mukaan. Kehoni, kotini on kokenut kovia ja sen kanssa on välillä vaikeaa, mutta nyt yritän tarjota sille rakkautta. Vaikka ruoka ei maistu, yritän pakolla saada itseni syömään edes jotain. Vaikka kehoni on jäykkä, yritän säännöllisesti venytellä ja se on tuottanut jo tulosta. Vaikka kehoni on kipuja täynnä, yritän sitkeästi löytää keinoja saada siihen liikkuvuutta ja kestävyyttä.

crossiOlen yrittänyt jo montaa eri tapaa saada kehooni liikkuvuutta ja kestävyyttä, mutta asenne ei ole ollut näin kohdallaan. Nyt minulla on uuden asenteen lisäksi uusia keinoja.

Kuntoutuksessa kesällä tehtiin paljon eri testejä ja nyt tiedän millainen syke minulla pitäisi olla harjoitellessa. Oikeaa sykettä seuraamalla en tee kerralla liikaa, jolloin kroppa rasittuu liikaa ja aiheuttaa liikaa kipuja. Nyt minulla on siis sykevyö ja -kello mukana.

Kuntoutuksessa huomattiin, että mikä vaan laite, jossa joudun jotenkin keholla vastustamaan laitetta, on huonoksi minulle. Itse pelkkä laitteeseen vastustaminen aiheuttaa kipua eli moni laite on poissuljettu sen vuoksi. Käytän siis aluksi vain crosstraineria.

Fibromyalgikon keho ei palaudu kunnolla, koska sen hapetusreaktiot eivät toimi kunnolla. Jo tavallisina päivinä kroppa menee helposti maitohapoille normaalista toiminnasta, joten pienikin treeni voi aiheuttaa tavallista enemmän rasitusta kroppaan. Kokeilen siis treenijuomana MSM-rikkijauhetta ja sitruunamehua veteen sekoitettuna, minkä pitäisi edistää palautumista. Kotona juon vielä Valmarin juomaa, joka tehostaa kudoshengitystä, poistaa happamia kuona-aineita ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Eräs toinen fibromyalgiaa sairastava suositteli tätä minulle.

Koska palautuminen on hidasta, aloitan hitaasti. Puoli tuntia alussa, päivänä, jolloin ei ole muuta. En siis yritä edes mennä rankan työharjoittelu-/koulupäivän jälkeen salille, vaan väsyneenä lepään. Liikun levänneenä, esimerkiksi viikonloppuna tai vapaapäivänä. Annan myös tarpeeksi aikaa ennen seuraava treeniä.

Valmistaudun myös seuraavina päivinä varaamaan kipulääkettä tarpeeksi mukaan, jos kivut tuntuvat pahoilta. Toivottavasti teen asiat oikein ja tunnen treeniin kuuluvaa kipua, mikä kertoo kehittymisestä, enkä fibrokipuja pahempina kuin normaalisti.

Nyt on siis uusi asenne ja uudet neuvot käytössä. Ehkä tämä kantaa pidemmälle kuin aiemmin. Ainakin yritystä on. Joka tapauksessa koen olevani jo voiton puolella, koska olen löytänyt jotain hienoa – rakkauden kehoani kohtaan, oli se sitten millainen vaan.

10393655_408545109328163_8280741111281104680_n

Hiljaisuuden retriitti

1.11.2015 Yleinen

retriitti2Nyt on retriitti koettu.

Kokemusta on vaikea pukea sanoiksi, koska jokainen kokee hiljaisuuden omallaan tapaa.

Aluksi olin todella pettynyt paikkaan, sillä minun huoneeni oli navetasta majoitustilaksi kunnostetussa rakennuksessa ja sen ulkonäkö petti minut. Ulkoa kaunis navetta olikin huonoilla materiaaleilla ja ysäri-sisustuksella kyhätty sisältä päin, ilmeisesti myös rakenteet huonosti kyhätty, sillä äänieristys oli olematon. Nukuin yön huonosti, sillä viereisen huoneen nainen kävi yöllä suihkussa ja kolisteli aikansa muutenkin.

Sen sijaan, että olisin antanut rumuuden ja huonojen yöunien vaikuttaa, sain paremman ajatuksen. Esteettisyys on minulle tärkeä arvo, silmä ja sielu lepää kauniissa ympäristössä. Totta, että huoneeni oli ruma ja samoin koko se rakennus, mutta alueella oli myös kaunis kartano, jossa osa ohjelmaa oli. Meillä oli vapaa pääsy kaikkialle, joten tajusin voivani mennä sinne lukemaan ja oleilemaan. Nukuin päiväunet päivällä ja ymmärsin, että ei sillä väliä, jos en nuku kunnolla yöllä. Voin levätä päivälläkin.

Kun nämä ongelmat aukesivat minulle, alkoi nautinto. Ei kelloja, kännyköitä tai muita laitteita. Aamulla meidät herätettiin livemusalla ja muut menot ilmoitettiin isoa, vanhaa vellikelloa soittamalla. Ei hätää aikatauluista. Paljon yhteisiä meditaatioita ja musiikkia.

Kaikista ihaninta oli, että hiljaisuus antoi tilan oikeaan lepoon ja itsensä kuunteluun. Vasta yhteisessä hiljaisuudessa ymmärsin, kuinka paljon energiaa sosialisoiminen normaalisti vie: itsensä esittely, nimien opettelu, taustojen kertominen, persoonien yhteensopiminen, juttuaiheiden keksiminen. Pidän siitäkin, mutta on ihanaa myös omistautua vain itselleen ja omille ajatuksilleen. Mietin vain ja ainoastaan, mikä itsestä tuntuisi hyvältä juuri nyt.

Palasin retriitiltä todella levänneenä, näin rento ja levännyt en tiedä milloin olisin ollut viimeksi. Koin, että sain syvemmän yhteyden itseeni.

Sen enempää en itse kokemuksesta osaa kertoa. Luin paljon erilaista uushengellistä kirjallisuutta ja meditoidessa syntyi ajatuksia, joita ehkä myöhemmin avaan tännekin…

Muuten en sano enempää retriitistä, paitsi että haluan uudestaan. Ja oi, viikon retriitti olisi vielä upeampaa!

Retriitti

29.10.2015 Yleinen

retriittiHuomenna tulee tauko tähän kaikkeen kiireeseen ja kiiruhtamiseen.

Olen jo kauan lukenut kiinnostuneena hiljaisuuden retriiteistä ja uteliaisuus on vain kasvanut. Samalla kun tämä syksy on antanut paljon, mutta myös vaatinut paljon, olen alkanut tutkailla asiaa vakavemmin. Ajatuksena on siis lähteä jonnekin luonnon äärelle hiljentymään, koko aikana ei puhuta yhtään mitään. Retriittiin ei siis mennä sosialisoimaan tai tutustumaan tai tekemään kavereita, vaan lepäämään hiljaisuudessa. Kännykät ja tietokoneet jätetään kotiin, unohdetaan työasiat ja vain ollaan. Retriitissä meditoidaan ja kuunnellaan musiikkia yhdessä, mutta aikaa jää myös itsekseen ulkoiluun ja mietiskelyyn, lukemiseen ja itsensä tutkimiseen. Kuulostaa täydelliseltä.

Huomasin, että retriittien tarjonta on laajaa: tälle syksylle löytyi vaikka kuinka erilaisia hiljaisuuden retriittejä eri puolelle Suomea. Varasin siis jo ajoissa yhden kolmipäiväisen vapaaksi työharjoittelusta ja pohdin useammasta samalle viikonlopulle osuneesta vaihtoehdosta, minnepäin Suomea lähden retriitille. Tällä kertaa Itä-Suomi kutsuu, seurakunnan järjestämänä pääsen aika edullisesti matkaamaan ja hiljentymään yksin täysin uusiin maisemiin.

Aika jännittävää lähteä taas yksin reissuun, tällä kertaa ainakaan ei voi tulla negatiivisia ihmisiä avautumaan minulle, kun kukaan ei puhu mitään. Eli toivottavasti siinä mielessä parempi mahdollisuus itsensä tutkiskeluun kuin esimerkiksi kuntoutus. On myös erilaista olla vain itsensä ja ajatustensa kanssa, muiden ihmisten ollessa läsnä, mutta puhumatta.

Odotan innolla.

Pikkuveikka

28.10.2015 Yleinen

pikkuveliOlen niin onnellinen.

Olen aiemminkin puhunut pikkusisaruksestani täällä, mutta nyt kerron enemmän. Minulla on mitä ihanin pikkuveli, 1 ½ vuotta vanha ja persoonaltaan aivan hurmaava.

Vihdoin ja viimein hän on sen verran vanha, että voin ottaa häntä hoitoon luokseni pidemmiksi aikaa.

Nautin niin paljon yhteisestä ajastamme! Minun kanssa hän on rauhallinen, ottaa sateenkaariperheistä kertovan Minun perheeni-kirjan ja tulee syliin, että lukisin sitä hänelle. Hän leikittää koiraani ja tulee pyydettäessä pöydän päätyyn istumaan, juomaan itse maitoa lasista. Ei huuda tai riehu, vaan on.

On niin ihanaa, kun saa nauttia näin ihanan lapsen seurasta, samalla kun oma kyky saada biologisia jälkeläisiä on todella epävakaa. Maailma ottaa, mutta myös antaa.

Epäreilu maanantai

26.10.2015 Yleinen

maanantaiTämä maanantai tuntui todella epäreilulta.

Sain palautetta työharjoittelussa, minkä koin olevan epäoikeudenmukaista, mutta en kuitenkaan pystynyt puolustamaan itseäni.

Loppupäivän olin lannistuneena ja mieli maassa harjoittelussa. Mietin mitä tekisin. Menisinkö vain kotiin murehtimaan asiaa vai pystyisinkö puhumaan jollekin? Onneksi rakkaan ystäväni harjoittelupaikka on omani melkein vieressä ja päätin kokeilla, ehtisikö hän nähdä. Häneltä tuli heti vastaus ”Mennään viereiselle mäkkärille kahville” ja pääsin puhumaan hänelle.

Kun sitten sain kertoa ”ohjauskeskustelustani”, kyyneleet ja itku nousi pintaan. Onneksi tämä ystävä on rakas ja lohduttamisen lisäksi todella kuunteli minua. Häneltä tuli viisaita ja lohduttavia sanoja, jotka saivat minut ajattelemaan miten asiaa voisin vielä käsitellä. Kun sain vielä halauksen ja ystäväni sai minut vielä nauramaan, olo keveni heti.

On niin rankkaa saada epäreilua palautetta, kun itse tietää tehneensä paljon ja vielä hyvin. Mutta tämäkin on oppimista, kuinka monenlaista ohjaamista on ja että aina haluamaansa ohjausta ei saa, mutta miten sitten toimia. Ja ainakin oppii muistamaan, ettei ole yksin!

Rikkinäinen mieli ja myötätunto

24.10.2015 Yleinen

työharjoittelu2Työharjoittelua on jäljellä alle kuukausi mielenterveyskuntoutujien parissa.

Se tuntuu todella haikealta jo nyt. Olen hyvin kiintynyt näihin asukkaisiin ja heidän kanssaan olemiseen, joten tulee varmasti olemaan vaikeaa lähteä ja palata koulun penkille.

Olen paljon pohtinut näitä ihmisiä, joiden mieli on mennyt rikki. Miksi joku ihminen sairastuu esimerkiksi skitsofreniaan? Siitä on monia teorioita, mutta kun kuuntelee ja oppii tuntemaan siihen sairastuneita ihmisiä, oma tunteeni on seuraava: he ovat olleet herkkiä. Muut ihmiset oppivat rakentamaan kuorta aidon itsensä ympärille. Se miten paksu kuoren on hyvä olla, on toinen asia. Mutta kuori suojaa siltä, että ei ota kaikkea niin syvästi henkilökohtaisesti, osaa huolehtia myös itsestään, osaa puolustautua ja suojata itseään. Kun sitten kuuntelee sairastuneita ihmisiä, toistuu niissä samat teemat: on herkkä ja tunteellinen, kantaa paljon muiden taakkoja, ei saa tukea, ei saa puolustautua tai suojata itseään. Tulee kova stressi ja yhtäkkiä kaikki katkeaa. Takana varmasti on geneettisiä taipumuksia sairauteen, näillä ihmisillä sairaus on mielen sairaus.

Rikkinäinen mieli ei ole mikään helppo asia. Oma pää saattaa muuttua vankilaksi, joka on täynnä hirviöitä. Joillakin voi olla ääni, joka koko ajan kiusaa ihmistä ja toisilla voi olla epärealistinen kuva siitä, että kaikki vihaavat sinua. Toisilla menneisyyden traumat tulevat mieleen niin aitoina, ettei aina erota mikä on nykyisyyttä ja mikä menneisyyttä. Oma toimintakyky laskee ja ihmiset ympäriltä vähenevät. Etkä pääse mieltä pakoon.

Onneksi nykyään on myös hyviä lääkkeitä, mutta nämä kokemukset eivät unohdu. Se näkyy heissä vieläkin.

Mutta onneksi myös se aitous on tallella, mitä he eivät ole peittäneet suojakuorilla. Aitouden saa kokonaisena pakettina, sisältäen sen hyvät ja huonot puolet, mutta minä todella nautin näin aitojen ihmisten kanssa olemisesta. He saattavat ilmaista tunteensa todella suoraan, milloin pitää auttaa heitä ymmärtämään, miten tunnetta kannattaa missäkin ilmaista. Joskus se tarkoittaa huutoraivareita bussissa, mutta se voi tarkoittaa myös ihania keskusteluja.

Edeltävällä viikolla olen esimerkiksi keskustellut siitä, onko hyvä osata viihtyä itsekseen. Onko terveillä ihmisilläkin stressiä ja huolia. Miten vain itse voi motivoitua tekemään elämänmuutoksia. Millaisia asioita elämältä toivoo. Mitä ulkonäkö merkitsee. Mistä tunnistaa ystävän. Millainen elämänasenne on hyvä. Miltä yksinäisyys tuntuu. Mitkä asiat voivat tuoda onnellisuutta.

Näin upeita keskusteluja, joissa asukkaat myös haastavat minua pohtimaan asioita.

työharjoittelu3”Käytä ääntäsi kiltteyteen, korviasi myötätuntoon, käsiäsi hyvän tekemiseen, mieltäsi totuuteen ja sydäntäsi rakkauteen.”

Kaikki ne upeat keskustelut ja hetket saavat minut pohtimaan myös omaa olemistani heidän kanssaan. Miten olla aidosti läsnä ja aitona ihmisenä, kuitenkin muistaen työn rajat?

Pyrin tukemaan puheellani näitä ihmisiä kohti ehjempää mieltä, kuuntelemaan myötätuntoisesti, auttamaan käsilläni kun unohtuu miten vaikka nappi suljetaan, pitämään mielessäni totuuden ”Olen täällä tukemassa, en tekemässä puolesta. Jokaisella on oma tiensä kuljettavana ja voin vain auttaa löytämään sitä.” ja sydämelläni toteuttaaman rakkautta. En romanttiseen rakkauteen, vaan universaaliin rakkauteen, joka kuuluu kaikille.

Uskon ihmisen elämän menevän niin, että ei ole olemassa terveitä ja sairaita, vaan on olemassa jana:

Terve —————————————————— Sairas

ja jokainen meistä sijoittaa tuolle janalle johonkin kohtaan. Ei siis ole oleellista miettiä voiko joku tulla täysin terveeksi, vaan minne kohtaan janaan hänet voidaan tukea pääsemään. Jokaisen ihmisen, myös meidän ”terveiden”, paikka janalla voi muuttua eri elämäntilanteiden mukaan. Silti me kaikki olemme itsessämme arvokkaita ja rakkauden arvoisia.

työharjoittelu4Oikeastaan minua on helpottanut fibromyalgian kanssa tähän liittyvä ajatus, jonka sain Dalai Laman kirjasta.

Yleensä kun jotain ikävää tapahtuu, ensimmäinen ajatus on, että ”miksi juuri minä?”. Mitä jos ajattelisit ”miksi en minä?”. Tässä maailmassa on miljardeja ihmisiä ja kaikilla on kaksi samaa perustoivetta: haluamme olla onnellisia ja välttää kärsimystä. Jokainen joutuu kuitenkin kohtaamaan ikäviä asioita elämässään, joten miksi käyttää energiaa oman osansa vastusteluun, vaan ymmärtää, että tämä on minun osani maailmasta. Jotkut kärsii kodittomuudesta, minä fibromyalgiasta. Turha käyttää energiaa sen vastusteluun, vaan siirtyä eteenpäin, miten voin selvitä tämän asian kanssa, miten löytää myötätunto tässäkin tilanteessa.

Se helpotti ”kärsimyksen hyväksymistä”, mistä puhuin aiemmin. Kipuun sisältyy usein kaksi osaa: kipu ja tuska mikä tulee ajatuksista kivusta. Jos minua sattuu, kärsin kivusta, mutta jos vielä käytän energiaa voivotteluun ”miksi juuri minuun sattuu” kärsin myös itse kivun lisäksi tästä reaktiosta. Jos pystyn jättämään tämän reagoinnin väliin, hengittämään syvään ja tutkailla kipua kipuna, huomaan kärsiväni vähemmän.

Olen harjoittanut kesästä lähtien tätä uutta tapaa. Palautan mieleeni Dalai Laman kirjan ajatuksen ja näpäytän itseäni ”Mikä minusta tekee paremman kuin muista, että jonkun muun pitäisi kärsiä ja minun ei ollenkaan?”. Se saa unohtamaan voivottelun ja pärjään kivun kanssa paremmin. Koen tämän asennemuutoksen, joka on tullut Mielekkäästi eroon kivusta ja kärsimyksestä- sekä Dalai Laman Myötätunto-kirjoista, auttaneen minua todella, todella paljon. Se on tuonut mielenrauhaa.

Kun ymmärtää, että kaikki haluaa olla onnellisia ja välttää kärsimystä, mutta tajuaa kaikkien kuitenkin joutuvan kohtaamaan erilaista kärsimystä, voi tuntea myötätuntoa kaikkia kohtaan. Myös kipua tuntevaa itseään kohtaan, jolloin voi itseään näpäytettyään tarjota itselleen lempeyttä ja mahdollisuuksia lievittää kipua. Silloin ei niin helposti arvota itseään tiedostamattaan muita ylemmäs.

Silloin kokee myös esimerkiksi mieleltään rikkoutuneet myötätunnon kautta, eikä jaottelun me-ne tai terveet-sairaat kautta.

12106885_10153068352667371_8280531575383305910_nKamalasti pohdintaa.

Sitä se kaikki mielenterveyskuntoutujien kanssa vietetty aika on tehnyt.

Ja se että näitä asioita pohtii ja vertaa omaan elämään, näkyy myös minussa. Olen saanut viime viikolla myös palautetta työstäni, suoraan näiltä asukkailta.

”Kun sinun kanssa puhuu, tunnut tosi kypsältä ja ymmärrät.”

”Olet empaattinen.”

”Tykkään puhua sinun kanssa.”

”Lähdetkö kanssani?”

Nämä lauseet merkitsevät todella paljon. Tiedän, että sovin työhön ja että jatkuva pohdinta saa minut olemaan vain enemmän ja aidommin läsnä. Ja tiedän sen myös välittyvän heille. En tiedä, kumpi saa näistä kohtaamisesta enemmän: minä vai asukkaat.

Tai tiedänpäs.

Ehdottomasti minä.

Paluu juurille

24.10.2015 Yleinen

kukaMinulla oli eilen ystävä kylässä.

Keskustelimme tuntikausia kaikesta lapsuudesta nykyisyyteen, parisuhteista perheisiin. Teimme samalla ruokaa ja hän jäi vielä yöksi, kun juttua vain riitti ja riitti. On ihanaa, kun on ystäviä, joiden kanssa voi puhua kaikesta ja jotka ovat niin älykkäitä, että keskustelut vain löytävät uusia uria toistensa jälkeen.

Ymmärsin meidän keskusteluista yhden ihanan asian. Olen löytänyt paluun juurille.

Kun olin pieni, sain lahjaksi todella hienon nukketalon. Se oli iso kartano ja sen mukana tuli perhe: isä, äiti, tyttö, poika ja kaksi vauvaa. Ensi töikseni heitin perheen pois ja pidin vain sen mukana tulleen tytön, joka vastasi iältään omaa silloista ikääni ja vähän näyttikin minulta. Laitoin tämän tytön asuttamaan yksin kartanoa useiden erilaisten eläinten kanssa. Tyttö perusti myös omia yrityksiä, löytöeläinkodin ja eläinlääkäriaseman, ja hänen elämäänsä kuului läheisiä ystäviä, sekä paljon erilaisia seikkailuja.

Se oli oma tulevaisuuden haaveeni silloin. Ja puhuessani ystävälleni eilen, tajusin sen vastaavan aikalailla omia haaveitani tällä hetkellä. Välissä on ollut jos jonkinlaista itsensä ulkopuolelta etsittyä onnellisuutta ja hukassa olemista, nyt etsin ja löydän onnellisuutta sisältäni. Toivon viihtyväni itseni kanssa ja voivani toteuttaa itseäni, myös kokea olevani rakastettu. Mutta jos puhutaan näistä maallisista haaveista: pieni puutalo omasta rauhasta, vielä toinen pikkukoira ja yksi iso laumanvartija vahtimaan taloa ja luonnon rauhaa. Ei sen tosiaan ihan kartano tarvitse olla enää, hih.

Mutta koen päässeeni siihen tilaan, että ne ulkoa esitetyt tavoitteet ovat kuoriutuneet mielestäni ja olen niiden haaveiden äärellä, jotka olivat minulla jo pienenä. Ei ulkopuolisten asettamaa tavoitejanaa: mies, kaksi lasta, noutaja, volvo ja rivarinpätkä. Vaan minä itse, omat koirat, oma rauha, rakkaus ja mahdollisuus toteuttaa itseään. Ja se puoliso olisi sitten nainen, eikä mies.

Elän tätä elämää itseäni varten, eikä se olisi minun elämää, jos eläisin sitä muiden asettamien tavotteiden mukaisesti.

11953376_882478925140031_2778708204089830405_o

I love me

20.10.2015 Yleinen

PhotoGrid_1445195292058_resizedPuputyttöjä, Minna Parikan kenkiä, ilmaisnäytteitä, terveystuotteita, laukkuja, luentoja, vaihtoehtohoitoja…

Arvatenkin puhutaan siis I love me-messuista!

Ystäväni soitti minulle perjantaina, että hänellä olisi minulle vapaalippu, lähtisinkö hänen ja hänen toisen ystävänsä kanssa sunnuntaina messuille. Olin todella iloinen, sillä olin toivonut pääseväni messuille, mutta varaa minulla ei olisi ollut lippuihin. Nyt sain yllättäen ihanaa seuraa ja ilmaisen sisäänpääsyn.

Messuilla on kiva kävellä ja tutustua eri kojuilla myytäviin tuotteisiin, vaikka en olekaan mikään muotifani. Kävimme katsomassa muotishown, mistä kaverini oli ihan innoissaan. Itse tykkäsin katsella Minna Parikan kenkiä, kuunnella hyvää musaa ja katsella yleisön reagointia, mutta langanlaihat mallit ja muu muoti ei sytyttänyt minua. Osa malleista oli järkyttävän laihoja, osa taas kuitenkin tasapainoisen näköisiä. Katselin malleja ja totesin, että minua nämä ”puput” eivät vaan hetkauta. Arvostan naisessa persoonallisuutta ja terveitä muotoja, eikä tälläiset tusinamallit herätä minussa oikein mitään. Olivat siis hyviä ”vaateripustimia”, kun tälläinen antimuotifani ja naisfani kiinnitti paljon mielummin huomionsa vaatteisiin kuin itse naisiin, hehe.

aura3

Shown jälkeen siirryimmekin hyvinvointi-puolelle toiveestani ja siellä intoni pääsi esille, kun päästiin vähän pois tältä pinnallisuus-alueelta. Mindfullness-harjoitukset, asentovirheiden tutkimiset, suolaionit, kirjakojut, akupunktio, kristallit… Ihanaa tutkailla ja katsella, tämä osasto on sitä minun kiinnostuksen kohdetta!

Hyvinvointi-osastolla kävellessä törmäsin aurakuvaukseen ja -luentaan. Sama kuvaus ja luenta on ollut joka messuilla, missä olen käynyt ja aina olen sitä kiinnostuneena katsellut. En tiedä uskonko siihen tai onko se huijausta, mutta minua se kiinnostaa. Ajattelin mennä siihen, mutta huomasin hinnan olevan 20€, kun minulla oli rahaa messuilla mukana enää 16€. Huomasin kuitenkin samalla yhdistyksellä olevan arpajaiset ja päätin ostaa 2€:n arvan, samalla toivoen kaikella mielenvoimallani aurakuvausta ja -luentaa. En tiennyt olisiko se edes palkintona, koska palkinnoissa näkyi vain kristalleja ja muita luontaistuotteita, mutta en välittänyt. Käytin kaiken mielenvoimani ja toivomisen, nostin arvan ja kerroin nostaneeni numeron 26. Ihmeissään oleva nainen pyysi minua vielä näyttämään arpaani ja totesi sitten itsekin yllätyneenä voittaneen päävoiton! Ja mikäs muukaan se oli kuin aurakuvaus ja -luenta.

Olin niin onnellinen.

Pinnallisesta pinnan alle. Mikä on aura? Aura on ihmistä ympäröivä elektromagneettinen voimakenttä. Se toimii fyysisen, psyykkisen ja henkisten toimintojen mallina, se on yksilöllinen kuin sormenjälki. Aura värähtelee eri taajuuksilla, jotka vastaavat eri värejä. Kuvauksessa herkkä elektroninen mittauslaite mittaa aura-värähtelyä ja tietokoneohjelma työstää tuloksen, muuntaa värähtelyt niitä vastaaviksi väreiksi ja näin saat kuvan aurastasi. Paikalla oli myös asiaan perehtyneitä lukijoita, jotka selvensivät mitä kuva kertoo elämästäsi.

Huomattavaa näissä aura-asioissa on, että jos uskoo ajatusten, kehon toiminnan ja toimintojen olevan energiaa, joka värähtelee ja näkyy aurana, että ymmärtää myös auran muuttuvan. Energian kuuluu liikkua ja jos tukoksia tulee, toivottavaa on käsitellä miksi esimerkiksi ei halua tuntea joitain tunteita tai mitä tunnelukkoja itsellä on. Jos tutustuu ja työskentelee itsensä kanssa, on tukoksia mahdollista avata ja tällöin energia vapautuu. Elämä muokkaa meitä ja auran ollessa malli meistä muutoksineen, sekin muuttuu. Eli jos tälläiseen aurakuvaukseen ja -luentaan menee, vaikka sieltä paljastuisi mitä, ei saa antaa sen lannistaa. Se on vain mahdollisuus huomata, että joitain asioita, tunteita ja traumoja tulee työstää.

vibeKuva napattiin ja sain luennan.

En vieläkään osaa sanoa tai halua sanoa, onko tässä aura-touhussa todenperää. Mutta ainakin itselleni kuvasta ja luennasta tuli todella koskettava, ihana muisto.

Kuvassani ympärilläni oli kolmea väriä. Oikealla puolellani oli paljon oranssia, mikä kertoo, että minun on helppo auttaa ja huolehtia muista, se on luontevaa minulle. Vasemmalla puolellani taas oli paljon vaaleanpunaista, mikä kertoo, että minun on helppo antaa rakkautta, mutta sen puute oikealla puolella kertoo vaikeudesta vastaanottaa rakkautta. Päälläni oli sekä vaaleanpunaista ja oranssia, mikä kertoo, että minulla on elämässäni paranemisprosessi menossa: minun elämässä on jo rakkautta ja huolehtimista, kasvavissa määrissä. Muutama tummentuma kertoi väsymyksestä ja kivusta, viitaten sairauteeni elämässä. Kuvassa näkyi myös energiatukoksia, joita työstän terapiassa.

Kaikki tähän asti kuulosti paikkaansa pitävältä ja kosketti minua.

Eniten minua kuitenkin kosketti valkoinen väri pääni yläpuolella. Se kertoo ajatus- ja henkimaailmasta. Valkoinen oikein loisti siinä, kertoen puhtauden, läsnäolon ja voiman olemassaolosta. Luennassa minulle kerrottiin, että se kertoo parantumisen prosessista, positiivisesta elämänasenteesta ja keveydestä.

Kuvassa oli todella kaunis värimaailma, näiden kolmen värin loistaessa ympärilläni. Luennasta taas sain ihanan kokemuksen, miltä energiani näyttää ja mitä se viestii sisältäni ulospäin.

Minulla on kaunis energia, hih.

Huolehtimalla ja rakastamalla itseäni voin vaikuttaa energiaani yhä enemmän ja enemmän. Koko ajan yritän opetella tätä pehmeämpää elämää itseäni kohtaan ja se näkyy jo nyt aurassani. Muutama vuosi taaksepäin se olisi voinut näyttää erilaiselta, kun olin vielä kova ja vaativa itseäni kohtaan. Olisi ihana ottaa vaikka vuoden tai pidemmänkin ajan päästä uusi kuva. Voihan olla, että se loistaa yhä kirkkaampana ja kauniimpana silloin.

aura2

Kehomieli

26.9.2015 Yleinen

ihanaKun olen ollut koulun sijaan työharjoittelussa, ei ole tarvinnut stressata koulukirjojen lukemisesta, vaan olen voinut keskittyä lukemaan itseapuoppaita, joita rakastan. Kaikki henkinen kehittyminen kiinnostaa, mutta nyt olen valinnut kipuun liittyviä täsmäopuksia.

Löysin nettikirpputorilta Deb Shapiron kirjoittaman kirjan ”Kehosi paljastaa mielesi – Mitä oireesi ja sairautesi kertovat sinusta”. Olen aiemmin haaveillut tästä opuksesta, mutta nyt se löytyi naapurissa asuvalta naiselta kahdella eurolla. Pääsin siis vihdoin tutustumaan aiheeseen.

Kirja lähtee liikkeelle siitä, ettei kiistä lääketiedettä tai sen mahdollisuuksia parantaa, vaan tarjoaa syvempää mahdollisuutta tutkia omaa kehoaan. Eli tätä kirjaa ei tarvitse lukea sillä mentaliteetilla, että nyt kun minulla on tämä ja tämä sairaus, niin en tarvitse siihen hoitoa vaan luen täältä mitä pitää tehdä. Päin vastoin, kirja kehottaa hyödyntämään kaikkia eri hoitomuotoja, esimerkiksi länsimaalaista lääketiedettä ja syömään tarvittavaa lääkettä, mutta myös pohtimaan sairautta kehomielen kautta ja edesauttamaan paranemista.

healingKirjan näkökulma paranemiseen on erilainen, mitä normaalisti ajatellaan sen olevan. Paraneminen ei ole jonkin sairauden tai oireen häviäminen, vaan prosessi. Kirjan näkökulman mukaan jokaisella meillä on kehomieli, eli ajatuksemme vaikuttaa kehoomme:

”Keho ja mieli eivät ole kaksi vaan yksi – yksi ainoa kehomieli – ja mieli ilmentää itseään jokaisen kehon osan kautta. Kun jokin menee vikaan, se johtuu yhdistelmästä fyysisiä ja psykoemotionaalisia syitä.”

Tunteet ja ajatukset ovat solutason signaaleja, jotka muuttuvat neuropeptideiksi eli informaatiolähettiläisiksi. Tunteet ja ajatukset liikkuvat kehossa energiana, joka voi joko tulla tunnistetuksi ja tunnetuksi, tai sitten se energia jää kiertämään kehoosi, uppoutuen siihen. Tämä mentaalinen, emotionaalinen paine ei kuitenkaan voi jäädä ikuisiksi ajoiksi uppoutuneeksi kehoon vaan se etsii heikoimman kohtasi ja tulee ulos sitä kautta – aiheuttaen oireita ja sairauksia. Voimme hoitaa näitä oireita ja sairauksia lääketieteellä, mutta jos emme halua ymmärtää ja nähdä mitä sen takana on, emme parannu.

”Parantuminen ei takaa pitkää ja tervettä elämää tai edes oireista vapautumista. Se ei takaa mitään, mitä tavallisesti pidämme parantumisena. Sen sijaan se tuo tarkoituksemme, ajatuksemme ja tunteemme yhteen kehossa niin, että esiin nousee eheä ymmärrys torjunnan syvimmistä tasoista. Tällä tavoin voit vapautua rajoituksista ja vastustuksesta, jotka pitävät sinua tuskan kourissa.”

Kuulostaako hankalalta ymmärtää? Annan esimerkin omasta elämästäni. Olen kasvanut epävakaissa olosuhteissa ja pelännyt erilaisia asioita jo pienenä. En kuitenkaan ole voinut näyttää pelkoani, vaan kehittänyt selviytymismekanismin. Olen rauhoitellut epävakaita aikuisia ja varastoinut pelon sisääni. En voinut tunnustaa itselleni pelkoa, vaan jouduin keskittymään selviytymiseen. Kehoni ei kuitenkaan voinut ikuisesti kestää tätä emotionaalista painetta, pelon tuottamaa energiaa varastoituneena kehooni, vaan etsi keinoa päästä ulos. Kivut alkoivat, vatsa ärtyi, polvi petti… Oireet tulivat ja ravasin vuosia eri lääkäreillä, mutta mitään fyysistä suoraa syytä ei kaikille oireille löytynyt. Lääketiede yritti hoitaa oireitani pois, mutta en alkanut parantua. Vasta kun pääsin terapiaan puhumaan lapsuuden ongelmista ja sairaudestani, alkoi paranemisen prosessi. Aloin ymmärtää, että tunteet ovat energiaa, joka pitää vapauttaa tai se varastoituu ja aiheuttaa oireita. Aloin harjoittelemaan tunteiden tunnistamista, nimeämistä ja tuntemista. Kiinnostuin aiheesta ja esimerkiksi juuri tälläisten kirjojen kautta hakemaan tietoa.

menovinkit-vk38Tältä kehomielen kannalta oireet ja sairaus ovat aina myös mahdollisuus oppia itsestään lisää, löytää merkitys niille. Kyse on taas samalla pelon ja rakkauden välillä valitsemisesta.  Jos et löydä rohkeutta rakastaa itseäsi ja kohdata oireitasi, sairauttasi, pysyt pelon ja oireidesi, sairautesi hallinnassa. Jännität kehoasi, mikä lisää kipua, rasittaa kehoa ja rajoittaa liikkumiskykyäsi. Jos taas pystyt löytämään rakkauden itseäsi kohtaan, voit löytää paranemisen prosessin

Parantuminen voi tapahtua, kun annat itsellesi anteeksi, hyväksyt oman käyttäytymisesi ja vapaudut syyllisyydentunnostasi. Tai se voi tapahtua hyväksymällä ja antamalla anteeksi toiselle ihmiselle ja päästämällä irti syyttämisestä. Tälläisen anteeksiannon voima on valtava”

Anteeksiannon kautta voi kohdata alueita itsessään, jotka pitävät kiinni vanhoista traumoista ja vapauttaa tuskan.

”Anteeksianto tarkoittaa sen sanomista, että välitän itsestäni riittävästi, etten halua itseeni enää koskevan enkä halua enää kuljettaa tätä tuskaa mukanani.

Eli itseään kohtaan lempeämmän, rakkaudellisen asenteen löytäminen on avain parantumiseen.

fibroMitä kaikki tämä kehomielestä puhuminen tarkoittaa sitten kivun ja fibromyalgian kohdalla, mitä kehomme yrittää viestittää meille niistä?

Kipu on signaali epätasapainosta eli esimerkiksi liiasta tekemisestä, tunteiden tukahduttamisesta tai vaikka kaltoinkohtelusta itseään kohtaan. Se pakottaa huomioimaan. Fibromylagiaan taas kuuluu alentunut kivun sietokyky, joka taas voi johtua siitä että havaintokyky on vääristynyt kaikesta tukahdetusta psyko-emotionaalisesta jännityksestä. Tämä voi kertoa siitä, että kyky sietää itsessään tai maailmassa tapahtuvia asioita on lähes olematon. Fibro voi kertoa tarkoituksen tai suunnan, sisimmän olemuksen kadottamisesta.

”Yleisiä ominaispiirteitä on ajatus, että et ole tarpeeksi hyvä ja että sinun on jatkettava ponnistelua ollaksesi parempi tai saavuttaaksesi enemmän; tai että luovuttaminen ja sisäinen uupumus tukahduttavat kaiken elämän merkittävyyden; taipumus olla imago- ja itsetietoinen; voimakas halu pitää langat käsissä, jolloin on hyvin vaikea pyytää apua; samoin kuin vastustus omien velvollisuuksien kohtaamista kohtaan. Toisaalta kyseessä on sekä ponnistelua menestymiseksi että epäonnistumisen pelkoa, toisaalta yrittämisen tai itsekunnioituksen puutetta.”

Ainakin itse tunnistan paljon tuosta itseäni. Kun lapsena pelkäsin, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä, pitää langat itselläni, enkä olisi edes saanut apua, vaikka olisin pyytänyt. Näistä selviytymismekanismeista tuli tapani olla maailmassa, myös näin aikuisena, kun pelolle ei olisi syytä. Sairastuttuani olin hukassa, ilman suuntaa. Menin eteenpäin jonkin ulkoisen perusteella, enkä kuunnellut itseäni ja mitä oikeasti halusin. Nyt yritän opetella kuuntelemaan itseäni ja toimimaan toisin, hellittämään, rakastamaan itseäni. Anteeksiantamaan itselleni. Olen myös kuunnellut itseäni, vaihtanut alaa ja opiskelen sosiaalialaa, alaa jota oikeasti haluan opiskella ja missä oikeasti haluan työskennellä.

parantuaMitä sitten konkreettisesti tehdä, kun alkaa ymmärtämään mitä psyko-emotionaalista tuskaa on pidättänyt ja mikä on purkautunut oireiden ja sairauden mukaisesti?

Olen lukenut myös ”Mielekkäästi irti kivusta ja sairaudesta – tietoisen läsnäolon menetelmä kärsimyksestä vapautumiseen”-kirjaa. Siinä puhutaan aivan samoista asioista, kuinka olemme kehomieli, emmekä keho ja mieli, mutta keskitytään asiaan juuri kivun näkökulmasta, eikä yhtä yleisellä tasolla kuin toisessa kirjassa.

Kirjassa puhutaan kahdesta nuolesta. Ensimmäinen nuoli on kipu ja toinen nuoli on negatiivinen suhtautumisemme siihen. Esimerkiksi ensimmäinen nuoli voi minulla olla paha alaselkäkipu ja toinen nuoleni voi olla suhtautumiseni siihen: voin alkaa pohtia että ”apua nyt taas särkee, tämä ei koskaan lopu, en pärjää, tämä vain pahenee, elämäni vaikeutuu…”. Eli sen sijaan, että vain ensimmäinen nuoli, kipu itsessään, satuttaisi minua, aiheutan lisää tuskaa omilla ajatuksillani. Keskeistä onkin oppia pysäyttämään toinen nuoli ja löytämään vaihtoehtoinen suhtautuminen.

Yleensä kun kipu iskee, alat hengittämään pinnallisesti, jännittämään lihaksia ja näin aiheutat lisäkipua, kun kudokset eivät saa happea, muut lihakset jumiutuvat ja kehosi on jäykkä. Jäykkyys taas tekee liikkumisen vaikeammaksi. Kirja esitteleekin erilaisia vaihtoehtoja toimia ensimmäisen nuolen iskettyä.

1) Tietoinen läsnäolo: Ei menekkään toisen nuolen ajatuksiin, vaan pysäyttää nämä ajatukset. Keskittyy huomioimaan kipua ja kehoa neutraalisti ”Ahaa, tähän kohtaan nyt sattuu. Miten kuvailisin kipua, missä kohtaa se on ja miten se muuttuu?”. Eli arvostelun sijaan alkaakin tutkimaan kipua. Silloin sen voi huomata olevan jatkuvassa muutoksessa ja huomaa, että ilman toista nuolta kärsimys ei olekaan niin paha. Oman tarkkailun voi suunnata kivun sijaan myös ympäristöön, huomioida neutraalisti ilman tunteita eri asioita. Huomion suuntaaminen muualle auttaa toista nuolta pysymään poissa.

2) Hengittäminen:  Keskittymällä hengitykseen, oman keskittymisen saa pois kivusta. Hengittämällä palleahengitystä, lihakset saavat happea ja mahdollisuuden rentoutua ja jännityksen vapautua. Se auttaa kivun lieventymisessä.

3) Tietoinen liikkuminen: Se että ei anna kehon liikkuvuuden huonontua lisää jännittämällä ja pysymällä jännittyneenä, auttaa myöhemmin kivun hallinnassa ja ettei se pahennu. Tärkeintä on tehdä liikkeitä ajatuksella, eikä suorittamalla. Kirjassa oli erilaisia liikkeitä, mitä voi tehdä, mutta itse olen keskittynyt säännöllisten venytysten (jotka olivat myös täällä kuvina aiemmin) tekemiseen. Kun venyttelen, kehoni pysyy liikkuvampana ja olen voinut vähitellen lisätä myös kävelyä ja muuta liikuntaa. En saanut kuntoutuksesta kovin hyviä vinkkejä liikuntaan, mutta olen itse keksinyt vesiliikunnan eri muodot ja esimerkiksi tanssinut yksin kotona hikeen asti. Tärkeintä siis on kuunnella itseään ja pysyä liikkeessä – ei se miten paljon ja hyvin voit tehdä jotain tiettyä asiaa.

4) Pysähtyminen: Toisin sanoen kirjassa, meditaatio. Se, että pysähtyy ja hiljentyy. Hiljentymisen kautta oppii hyväksymään ja rakastamaan itseään, eikä ole niin tunteiden vallassa. Keskittymiskyky paranee ja maailmaa havainnoi neutraalimmin, eikä vain tunteidensa kautta.

eeeeeeNämä asiat ovat todella auttaneet minua viimeisen kuukauden aikana.

Olen harjoittanut tietoista läsnäoloa, tarkkaillut kipua ilman arvostelua. Se on auttanut sietämään kipua paremmin. Olen myös pystynyt työskentelemään paremmin tunteiden kanssa, mitä kivun takana on.

Olen tehnyt palleahengitystä päivittäin ja aina kivun iskiessä pahemmin. Olen kestänyt paremmin kipua ja selvinnyt kipukohtauksista työharjoittelussa ilman täyttä lamaantumista.

Olen venytellyt ja venyn paljon paremmin. Venymisen avulla myös kehoni osat liikkuvat paremmin ja tekevät liikkumisesta hieman helpompaa, mikä auttaa liikunnan lisäämisessä. Koen oloni paremmaksi, kun voin liikkua vapaammin ja vähän kivuttomammin.

Olen tietoisesti hiljentynyt ja meditoinut säännöllisesti. Olen käynyt hiljaisessa rukouksessa kerran viikossa. Olen löytänyt myötätuntoa ja rakkautta, tasapainoa arkeeni.

Näillä asioilla pysyn paremmin tasapainossa itseni kanssa ja paranemisprosessi on päässyt alkuun. Hitaasti, mutta varmasti näitä ohjeita seuraamalla etenen… Ja seuraavien itseapuoppaiden avulla, hih.

kirjoja