Selaat arkistoa kohteelle eläinlääkäri.

Kun lemmikki sairastuu

19.10.2019 Yleinen

KUN LEMMIKKI SAIRASTUU

 

 

Jokaisen lemmikkieläimen ottajan on varauduttava siihen, että jossakin vaiheessa edessä on tilanne, kun lemmikki sairastuu.

Jotkut lemmikit sairastuvat jo nuorina, mutta yleensä viimeistään vanhuus tuo mukanaan myös erilaisia kremppoja. Jos sairaudet ovat alussa oireettomia, lemmikin omistaja ei tule välttämättä edes ajatelleeksi, että hänen lemmikkinsä voisi olla sairas. Sairauksista suurin osa paljastuu viimeistään siinä vaiheessa, kun lemmikki viedään tutkittavaksi eläinlääkäriin.

Sairaus tai sairaudet yllättävät usein eläimen omistajan, joka saattaa pohtia sitä, miksi juuri hänen lemmikkinsä on sairas ja mitkä ovat hoitomahdollisuudet. Tässä vaiheessa on hyvä keskustella eläinlääkärin kanssa elinajan odotteesta ja elämänlaadusta. Kannattaa muistaa, että lääkityksen avulla sairauksista osa pysyy hallinnassa. Ruokavaliollakin voidaan hidastaa sairauksien etenemistä ja saada jopa vuosia lisäaikaa. Myös leikkaukset ovat yksi hoitovaihtoehto.

 

Varaudu haasteisiin

Arki voi olla sairastuneen lemmikin kanssa haastavaa. Jos lemmikille määrätään uusi ruokavalio ja perheessä on muitakin eläimiä, sairaan eläimen ruokkiminen pitää hoitaa siten, etteivät muut pääse sen aterioihin käsiksi. Jos sairautta hoidetaan lääkkein, saattaa lääkitseminen osoittautua hankalaksi. Etenkin pillerin antaminen kissalle voi olla vaikeaa. On myös tärkeätä muistaa, että lääkitys on annettava eläimelle joka päivä samaan aikaan – joskus jopa aamuin illoin. Omat aikataulut pitää sovittaa sairaan lemmikin hoidon mukaisiksi: lääkityksestä ei voi luistaa.

Lemmikkieläimen vointia on seurattava. On varmistettava, että eläin syö, juo ja tekee tarpeensa, eli perusasioiden on oltava kunnossa. Jos esimerkiksi kissa on syömättä yhdenkin vuorokauden, sen maksa alkaa vaurioitua. Juominenkin on tärkeätä, ettei eläimen elimistö pääse kuivumaan. Lemmikin suoliston toimintaa on hyvä seurata ja ylös kannattaa kirjata niin löysä ja kova uloste kuin ripulointi ja ummetuskin. Myös lemmikin painoa, turkin kuntoa ja juomisen määrää on seurattava, sillä niissä tapahtuvat muutokset ovat ensimmäisiä merkkejä sairaudesta.

 

Salakavala munuaisten vajaatoiminta

Sain omakohtaista kokemusta lemmikin sairastumisesta, kun ensimmäisellä kissallani Almalla todettiin munuaisten vajaatoimintaa. Sitä ei voida parantaa, mutta sairauden etenemistä kyetään hidastamaan oikealla ruokavaliolla. Munuaisten vajaatoiminnan oireita ovat ruokahaluttomuus, väsymys, pahanhajuinen hengitys, suun haavaumat, lisääntynyt juominen ja virtsaaminen sekä laihtuminen. Sairaus todetaan verikokeilla ja virtsatutkimuksilla. Siksi yli 7-vuotiaat kissat olisi vietävä kerran vuodessa terveystarkastukseen. Mitä aikaisemmin sairaus todetaan, sitä enemmän lemmikkieläimelle voidaan luvata elinaikaa.

Munuaisten vajaatoimintaa on haastavaa hoitaa. Pitää seurata, että lemmikkieläin syö eikä ala paastota. Sairauteen kuuluu laihtuminen, joten lemmikille on usein annettava lisäravintona energiageeliä, jota voi ostaa apteekista. Salakavala sairaus saattaa piillä pitkään: kissa vaikuttaa päällisin puolin terveeltä ja syö täysin normaalisti. Vasta munuaisten petettyä kissan kunto romahtaa ja sairaus aktivoituu.

 

Pahasti oireileva kilpirauhasen liikatoiminta

Seuraavan kerran törmäsin lemmikin sairauteen, kun vein toisen kissani Nellin verikokeisiin. Se oli muuttunut aggressiiviseksi ja alkanut käydä nuorimman kissani kimppuun ja maukua öisin eteisessä. Verikokeista selvisi, että Nellillä oli kilpirauhasen liikatoiminta.

Kissa oireili pahasti. Oli karvanlähtöä, laihtumista, jatkuvaa nälkää ja janoa, vilkastunutta aineenvaihduntaa, hermostuneisuutta ja vilkkautta, kehon lämpötilan vaihtelua ja mouruamista sekä maukumista. Kilpirauhasen liikatoimintaa hoidetaan lääkityksellä, joka ei paranna sairautta mutta pitää oireet kurissa.

Aamuin ja illoin annettavan lääkkeen saamisessa suu kautta perille oli omat haasteensa. Vuoden lääkitsemisen jälkeen tilanne onneksi helpottui, kun Nellille määrättiin kerran päivässä annettava lääkitys. Kissa on vaikea saada nielemään pillereitä, joten ruiskutin tabletit Nellin suuhun veden sekaan murskattuina.

Lääkkeen tehoa seurattiin alussa kuuden kuukauden välein otettavilla verikokeilla. Sitten siirryimme vuosittaiseen terveystarkastukseen ja laajojen verenkuvien ottamiseen. Lääkityksen avulla kilpirauhasen liikatoiminta saatiin hallintaan ja oireet kuriin. Lääkettä piti antaa Nellille joka päivä samaan kellonaikaan, mikä edellytti täsmällistä päivärytmiä.

 

Suun terveydenhuolto tärkeää

Iän myötä Nellillä alkoi olla yhä enemmän vaivoja. Kun Nelli oli 17-vuotiaana röntgenkuvauksessa, eläinlääkäri havaitsi kissavanhuksella alkuvaiheessa olevan hammassyöpymän, jota hoidettiin poistamalla yksi hammas leikkauksessa ja putsaamalla purukalusto hammaskivestä. Jälkihoidosta piti huolen tulehduskipulääke.

Lemmikin suun terveydestä kannattaa pitää huolta. Hampaat on syytä tarkastuttaa eläinlääkärillä säännöllisesti vuosittaisen terveystarkastuksen yhteydessä. Kissan normaaliin syömiseen ja suun toimintaan on hyvä kiinnittää huomiota. Välillä kannattaa itsekin kurkata lemmikin suuhun ja varmistaa, ettei hengitys haise pahalle.

Hammassyöpymähavainnon jälkeen tarkkailin, että Nelli söi normaalisti ja ettei syöminen tuottanut kipua. Kurkkasin sen suuhun säännöllisesti, vaikka kaveri ei siitä alkuun tykännytkään. Kerran sainkin kynsistä kunnolla käteeni.

Nelli ikääntyi ja menetti hampaita, aloin tarjota sille helposti purtavaa monipuolista ravintoa. Pehmeää ja pieneksi pilkottua lihaa sen oli helpompi syödä. Ruokakaupoissakin on tarjolla hyvä valikoima monipuolisia ja maukkaita senioriruokia, jotka kelpasivat nirsolle Nellille.

Monet lemmikin omistajat kauhistelevat aivan turhaan hampaiden poistoa. Esimerkiksi kissa ja koira pärjäävät ihan hyvin ilman purukalustoa ja voivat paremmin, kun kipeät hampaat eivät ole niiden kiusana.

 

Kun nivelrikko vaivaa

Nivelrikko on yleinen mutta vaikeasti havaittava ikäkissojen sairaus. Nivelrikon oireet ovat lievähköjä ja vaikeasti tunnistettavia. Eläimen liikkuminen voi olla jäykkää, ja kissa saattaa olla haluton hyppäämään. Kankeus ja väsymys tupataan yleensä laittaa vanhuuden piikkiin. Nellillä nivelrikko todettiin sen ollessa 16-vuotistarkastuksessa eläinlääkärillä.

Nivelrikkoisen kissan painoa on tarkkailtava, sillä ylipaino rasittaa niveliä ja pahentaa oireita. Nelli oli normaalipainoinen, joten sen painoa ei onneksi tarvinnut alkaa pudottaa. Sairautta hoidettiin tulehduskipulääkkeillä ja omega3-rasvahappovalmisteilla.

Koska Nellin takajalkojen lihaksisto oli surkastunut ja lonkat arat, seurasin sen liikkumista päivittäin. Lelut eivät enää jaksaneet kiinnostaa nivelvaivaista, mutta välillä kissavanhus riehaantui juoksemaan rallia pitkin asuntoa. Kissan kunto vaihteli päivittäin. Toisinaan Nelli kävi vain syömässä ja meni takaisin nukkumaan. Se tykkäsi makoilla iltaisin nojatuolissa ja oleilla ihmisten lähellä. Nelliä sai silitellä ja harjata. Joskus se puri harjaa, jos kampaussessio kesti liian kauan. Kesäisin Nelli viihtyi parvekkeella, jossa se bongaili lintuja.

 

Eläimen ehdoilla

Vielä viimeisimpinä vuosinaan Nelli hyppäsi joka yö nukkumaan viereeni. Iltatoimenaan kissamummo halusi aina pestä perheen nuorimman kissan, jolle se oli kuin emo. Punnitsin Nellin säännöllisesti ja vein sen kerran vuodessa eläinlääkäriin senioritarkastukseen ja verikokeisiin.

Nelli oli hyvin kranttu ruoan suhteen; mikä tahansa ei nirsoilijalle kelvannut. Jos se sai yhtenä päivänä hyytelöä, seuraavana päivänä se ei kelvannut. Toisinaan minun oli käytävä vielä illalla kaupassa ruokaostoksilla, kun rouva ei suostunut syömään mitään tarjolla olevaa vaan vaati esimerkiksi moussea!

Nellillä oli vanhoilla päivillään useita sairauksia, mikä edellytti minulta valppautta. Seurasin, että lääkkeet tehosivat, ettei kissalla ollut kipuja ja ettei mitään poikkeavaa ilmaantunut. Halusin tarjota Nellille pitkän, hyvän ja nautinnontäyteisen elämän. Maaliskuussa 2016 nivelrikko vei voiton ja äityi niin pahaksi, että Nelli lähti kissojen taivaaseen Alma-kissan luokse.

Eläinten ystävät

10.10.2016 Yleinen

Hei! aiheeni käsittelee  eläimiä ja niiden hoitoa.

Valitsin aiheen, koska pidän eläimistä ja toivon, että  muutkin pitäisivät lemmikeistään hyvää huolta ja rakastavaisivat niitä.

 

Blogissa on tietoa eläinten hoidosta, niiden kuluista ja
hankkimisesta.

Suosittelen Blogia eläinten ystäville ja henkilöille jotka miettivät lemmikin hankkimista.

Sai idean Blogiini siitä kun istuin sohvalla ja mietin mistä kirjoittaisin Blogiani niin koirani tuli eteeni ja kallisti päätään hyvin suloisesti, ihan kuin hän olisi puhunut minulle.

 

 

 

Keskiviikkona 12.10 kun tulin koulusta huomasin että koirani Pimu salaili jotain… nimittäin hän oli ottanut leivinpaperin pöydältä ja purskellut sen rikki, huoh! Sentään osa leivinpaperista selvisi ehjänä :D

14.10 lähdimme perheeni kanssa Katinkultaan kylpylään. Perheen eläimetkin piti ottaa huomioon. Äitini ja siskoni veivät koiramme Pimun hoitolaan jossa hän todennäköisesti viihtyi:D on paikkoja joihin voi ottaa lemmikin mukaan niin sanottuja erillisiä lemmikki huoneita tai mökkejä, mutta meille ne eivät sovi sillä Pimu avaa itse ovet. Iso musta saksanpaimenkoira saattaisi herättää hotellin käytävillä kauhua :D Mutta kissoilla oli vähän eri juttu, ne jäivät kotiin ja niille laitettiin nappuloita yllin kyllin, märkäruokaa, puhdasta vettä ja vaihdettiin kissanhiekat. Minun isoveljeni kävi joka päivä ruokkimassa kissat ja puhdistamassa kissanhiekat. Kissat pärjäävät hienosti kotona.

kitten-1397072_640dog-1232299_640

 

 

 

Lauantaina 8.10 pesin siskoni kanssa kaksi meidän kissoistamme ovat       muuten rodultaan Maine Cooneja ja koiramme joka on rodultaan saksanpaimenkoira.

 

Päivä 88, koiran terveys ja kinkkubingo

3.12.2015 Yleinen

lohisalaatti 03122015Aamu oli laiska ja lueskelin, huomioimatta koiralenkkiä. Eli heitin sen aamulla, mutta sen jälkeen menin takaisin peiton alla :) Puolilta päiviltä äitini kyyditsi minut eläinlääkärille, jossa koirani kynnet aina leikataan. Tämä järjestely siksi, että kotona leikkaus on stressi niin koiralle kuin minulle. Koiruudella on myös molempien takajalkojen kynsissä ongelmana anturaa pitkin kasvava kynsi ja eläintenhoitaja saa sen leikattua helpommin. Eläintenhoitaja piti saarnan koiran lihavuudesta. Osoitti oikein, missä vika. Äitini ilme oli kuvaamisen arvoinen (en sitä sillä hetkellä tajunnut kuvata), kun kielsi juuston. Onhan hän ”juustomummo”. Äidilläni oli taskussa juustoa koiralleni :D No, ymmärrän kyllä huolen ja olen itsekin nyt vähän kinkkubiingo0122015huolissani :/ Reissu päättyi siihen, että äitini heitti taskussaan olevan juuston, joka oli tarkoitettu koiralleni, eläinlääkäriaseman roskikseen ;)

Illalla oli vuorossa kinkkubingo Kaskessa. Olin ennen sitä bingoneitsyt :D No, hauskaa oli ja paras ystäväni oli mitä parasta seuraa. Ei vertausta ”kun minun se ja tämä kuoli…” Se on rasittavaa, sillä itse ajattelen, ettei lapsen menettämistä voi verrata vanhemman ihmisen poismenoon. En voi verrata sitä edes pari vuotta sitten 44 vuotiaana kuolleen ystäväni kuolemaan. Ja vaikkei se oma lapsi ole, oli Tuomas perheemme ainoa ”lapsi”. Toivottu, rakastettu ja omien vanhempieni ainoa lapsen lapsi.

Kuten voitte arvata, päivän kalorit meni miten meni…

Ateriat (vai pitäisikö sanoa ”ateriat”?)

  • klo 8.30 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 14.00 Ruispala, kalkkunanakkeja, 153 kcal
  • klo 15.20 Key Lime Pie -pirtelö, 144 kcal
  • klo 17.20  Lohisalaatti paikallisessa, 165 kcal
  • klo 17-20 4 olutta paikallisessa. 620 kcal
  • klo 21.30 Omena, 59 kcal
  • klo 22.30 Kaksi olutta kotona, 264 kcal

Kaloreita kertyi huikeat 1550 kcal. En ole kertaakaan tämän projektin aikana lipsunut tai yltänyt noin korkealle… Mutta en näe tätäkään nyt lipsumiseksi. Vettä olen juonut tänään 3,5 litraa. Normaalisti tällainen ilta olisi vienyt sellaisen 4-6 pullollista skumppaa :D

Sairaus ei katso aikaa

2.11.2015 Yleinen

Joo…o, ei oo tullu vähän aikaan kirjoiteltua. Hyvin meillä on mennyt. Neiti F. on oppinut uusia temppuja ja metsälenkit on edelleen sen lempipuuhaa. Ja siellä se päästeleekin ylimääräisiä virtojaan kun pääsee vapaana juoksemaan. On se pari kertaa lähtenyt oravan ja jäniksenkin perään, mutta tullut ”tyytyväisenä” takaisin kuin sanoakseen: ”Näiksä, mä paimensin sen pois.” Kun ei kerta kiinni saanut. Se onni on, että Neiti F. tulee aina takaisin luokse vaikka olisikin vähän poikennut polulta, kun on tärkeää pitää omaa emäntää silmällä. Loistava marjastus ja sienestys kaveri se on myös. Jää makoilemaan hiukan pidemmälle ja nautiskelee ulkoilmasta kun meikäläinen kyykkäilee ämpärin tai pussin kanssa varvuissa ja sammallissa.
Ai niin ja Neiti F. oppi kulkemaan pyörän vierellä. Ja emäntä innostui lainaamaan isän oikeaa maastopyörää niin ollaan päästy mettäpoluille juoksee ja pyöräilee. Kyllä paranee tasapaino ja kunto kehittyy. Asfalttitiellä en tykkää mennä Neiti F.:n kanssa, ystävä kertoi nuorena saaneensa heidän koirien anturat rikki asfaltin takia, joten haluan välttää sitä ja toiseksi en luota yhtään autoilijoihin. Tullaan niin läheltä ja niin kovaa vauhtia, että jos jotain erikoista sattuisi niin olisimme auton alla. Ei se ihmishenki täällä näytä paljoa maksavan, siksi pysyn mielummin lähi hiekkateillä sekä metsässä.
Tokoa ja agilityä en ole vielä päässyt harjoittelemaan ja ystäväni lupasi tulla opettamaan meitä match showta varten. Ihan vain huvin vuoksi käytäisiin sekarotuisten luokassa kokeilemassa osattaisiinko olla vaikka ympärillä olisi paljon kavereita.
Ollaan myös käyty koirapuistossa leikkimässä kavereiden kanssa ja pian onkin asiaa hakea kennelyskä rokote eläinlääkäriltä.
Niin ja ostin tai siis tilasin sellaisen kura/sadepuvunkin Neiti F.:lle. Sen verran usein jouduin huuhtelemaan, ettei neidin iho siitä tykännyt, ja puku on ollut hyvänä apuna puhtaana pysymisessä. Ei tarvitse kuin tassut putsata.

Niin, mutta itse asiaan. Neiti F. tosiaan sairastui nyt sitten kunnolla ensimmäisen kerran. Lue artikkeli kokonaan →

Hupsista ja mietteitä

2.4.2015 Yleinen

Nonni. Olen tylsä ihminen ja kun olen iltaisin miettinyt että pelaanko facen pelejä vai tulenko tänne kirjoittamaan niin olen valinnut facen pelit (criminal case on vaan NIIN koukuttava) :D

Mutta joo, Fia sterkattiin maanantaina eläinklinikka Ahmassa. Oikein pätevän tuntuvan mieseläinlääkäri, rakastui kylläkin Fiaan ihan totaalisesti eikä välittänyt vaikka neiti päätti vinkua, vikistä ja pomppia ja riekkua ja olla muuten vaan hullu oma itsensä… Leikkauksen jälkeen kun haettiin Fia pois niin leikkaava eläinlääkäri kehui että oli helppo leikata koska a) ei yhtään rasvaa b) nuori koira. Muutenkin saatiin kehuja juuri lihaksista ja kun miesell kysyi luonteesta niin totesi että meillä on tässä kultakimpale käsissä. Ja kyllä, onhan se, omalla tavallaan. Rasittava kylläkin mutta potentiaalia olisi vaikka mihin. Taakanveto on se juttu mitä mä haluan kokeilla ja ell liputtikin sen puolesta (oli myös sitä mieltä että tästä saisi oivan metsästyskoiran). Voimaa ja tahdonvoimaa kun löytyy ja tälle on harvinaisen helppoa rakentaa lihaksia. Se on vaan se että kiinnostaako neitiä itseään, mutta kokeilemallahan se selviää. Sohvaperunaa tästä ei tule.

Ollan me kaikennäköistä keretty tehdä. Ollaan käyty vähän tutkiskelemassa merta mistä todiste alla

Fia

 

 

Fia on aivan hulluna veteen. Se voisi polskia päivät pitkät ja olla suihkussa koko ajan jos itse saisi valita. Sitä odotellessa että päästään oikeasti kunnolla uimaan.

Ollaan myös vuokrattu harjoittelukenttä ja käyty siellä harjoittelemassa peruskäskyjä, plus opetin myös tunnelin ja hypättiin pari estettä vahvistaaksemme kontaktiharjoituksia (jotka meni kyllä ihan persiilleen). Tepikin oli mukana kentällä ja sekin pomppi esteitä ja meni tunnelia, sillä oli kivaa ja oli oikeasti nautinto katsella sitä kun se nautti olostaan. On niin harvoin kun sen näkee siinä mielentilassa, kotioloissa kun se vaatii niin hirveästi töitä.

Fian kanssa myös puistoiltu, käyty metroilemassa ja matkusteltu busseilla ja autoilla ja kaikki sujuu kun vettä vaan.  Työpaikan väijytkin tykkää siitä ;) (tai esittää että ne tykkää siitä koska tietää että ilmaiset kahvit loppuu siihen muuten)

Tällä hetkellä Tepi on harvinaisen kiukkuinen koska ei pääse vapaasti seurustelemaan pikkusiskonsa kanssa. Fia on Tepin paras kaveri, liittolainen ja kaikki kaikessa. Meillä on portti välissä estämässä pahimpia riehumisia ja kumpikaan ei ole tyytyväinen ratkaisuun. No, ei voi mitään, en halua että tikit repeää kun kaksi 30-kiloista rupeaa vähän painimaan. Fia ei myöskään pidä kauluristaan, mutta hyväksyy sen niin kauan kun joku nukkuu yöt hänen kanssaa olkakrissa patjalla. Siinä karisi sitten se mun maine kovana koiranomistajana :D Häkki, joo, mutta se ei mahdu liikkumaan siellä kauluri päässä. Muuten se on palautunut leikkauksesta vähän turhankin hyvin. Haluaisi leikkiä, pomppia, riekkua ja olla yleisesti hullu eikä ymmärrä miksi se ei vaan suju.

 

Ja miksi leikkautin Fian? Koska: Mä en halua menettää koiraani kohtutulehdukseen tms. En myöskään halua Fiasta pentuja koska a) Fia ei ole helppo koira, myöskään sen pennut ei olisi eli ne palautuisi bumerangina mulle b) luopumisen tuska :D c) tiineydessä ja synnytyksessä on omat riskinsä ja mä en ole valmis niihin. Fia on minun lemmikkini. Haluan pitää sen vierelläni niin kauan kuin mahdollista ja tarjota sille hyvän elämän ja samalla pidetään hauskaa. Ymmärrän ihmisiä jotka ei leikkauta koiriansa, se on kallis paukku ja me syödään nyt näkkileipää ja makaroonia seuraavat kaksi viikkoa :D Mutta mun henkinen terveys on pitkälti koirissa. Vasta kun Fia on tullut minä olen päässyt kunnolla yli Edin kuolemasta. Minä elän mielummin vähemmällä kuin että koirani ovat vailla jotakin. Muut tekevät muulla tavalla ja ymmärrän sen. Esim lapsi on paljon tärkeämpi kun koira.

Ps. Raakaruokinnassa (koirien siis) on tapetilla hapankaali. Meidän koirat ei ole ikinä syöneet tätä taika-ainetta :P

Kuvia olkaa hyvä

Fia on sateliitti

tepu

10675694_10205638347453239_4717351231026397812_n

 

Fia katsoo telkkaria

Fia katsoo telkkaria

Fia nukutuksen alaisena kotona

Fia nukutuksen alaisena kotona

Totuus minusta: sadistinen kissa vihaaja

20.2.2015 Fiilikset matalalla

Tilannepäivitys: kissalleni Cindylle tulee näin keväällä super herkästi takkuja. No pyysin äitiäni pitämään Cindyä paikoillaa, jotta saisin leikattua kissan oikean etujalan kainalosta suurehkon takun. Terävät (tosin jo vuosia vanhat) askartelusakset, takun tyvestä kiinni ja klips, Cindy sävähti ja vinkaisi hiljaa. Tiesin heti ettei kaikki ollut kunnossa, Cintti nimittäin suhtautui yleensä suhteellisen hyvin takkujen poistoon, irrottelinhan niitä useana päivänä vikkossa. Katsoessani kohtaa, jota olin alkanut leikkaamaan, totuus paljastui minulle: olin leikannut kissaani! Haavasta ei tunnut verta eikä kissaa näyttänyt sattuvan, Kuningatar ei ainakaan näyttänyt huomaavan koko haavaa. Haavan halkaisija oli ehkä 1,5cm, ei kovin suuri, mutta kun on kyse maailman rakkaimmasta lemmikkistä pienempikin haava voisi olla maailmanloppu.

Luonteeltani olen kova ja kylmä ihminen, en ole empaattinen, enkä muutenkaan ”hyvä” ihminen. En muista yksiäkään hautajaisia, joissa olisin itkenyt en mummuni tai vaarini saati muiden. Minun on vaikea asettua toisen asemaan, kun hänellä on vaikeaa, tai hän vaikka kertoo läheisensä kuolemasta. En minä osaa tuntea myötätuntoa toisen menetyksen vuoksi, en osaa, olen viallinen. ; (

Aluksi olin hieman tokkurassa: olinko todella leikannut parasta ystävääni, rakasta lemmikkiäni. En voinut käsittää, miten se oli voinut käydä niin helposti.  Kun rupesin pääsemään tilanteen tasalle ja ymmärtämään, että olin todella leikannut kissalleni peukalon pään kokoisen haavan, en meinannut millään tuntea surua kissani puolesta, tunsin vain tyhjyyttä, loputonta tyhjyyttä. Vasta kolmen vvartin kuluttua kyyneleet alkoivat hivuttautua kohti silmäpieliäni. En kuitenkaan ole pystynyt itkemään koko iltana, ainoastaan kyyneleet ovat polltelleet luomien takana ja reutoneet pääsyä vapauteen.  Viimeisen tunnin minulla on ollut kauhea olla: miten saatoin leikata rakasta kissaani, en voinut mitenkään olla niin typerä ja ajattelematon, että noin vain leikkaisin kissani auki. Miten minua enää ikinä uskaltaa päästää lähellekään lemmikkejä?

 

 

 

Apein, poissaolevin katsein

-Elina

 

Ps. Äidin kanssa kun äsken Cindyä katsoimme haava näytti vuotaneen vain ihan hieman. Äiti yritti kovasti saada minua vakuuttumaan, ettei Cindyllä ollut mitää  hätää, että se toipuisi helposti, että haava umpeutuisi ilma eläinlääkäriä. En vain voinut uskoa äidin vakuutteluita.