Selaat arkistoa kohteelle ekakirjoitus.

Aloituskirjoitus

20.6.2016 Yleinen

En osaa kirjoittaa hyvin (koittakaa kestää), mutta kerron nyt teille mitä päässäni liikkuu ja mitä haluan teille kertoa. Ensinnäkin, peruskouluni loppui noin kuukausi sitte, joka tarkoittaa että on aika aikuistua ja mennä opiskelemaan lisää. Minulla on melkein aina ollut hyvä suhtautuminen elämään ja sen kulkuun. Pienenä ei ollut huolia, paitsi jos sukkahousuissa oli ryppyjä, tai jos ei ollut jälkiruokaa, se oli maailman loppu. Ala asteella mietittiin että mihin ammattiin haluaa isompana, tai sitten leikittiin hyppynaruleikkejä joissa maagisesti selvisi koko loppuelämä. Minkälainen puoliso tulee olemaan, missä asussa menee naimisiin ja monta lasta tulee saamaa. Kun kasvaa, alkaa miettimään miten sopeutua joukkoon ja miten saada ystäviä. Ulkonäköpaineet iskevät päälle ja kaikki mitä peilistä näkyy on kamalaa. Kukaan ei huoli minua. Olen yksin. Ahdistaa. Pelottaa, en halua elää. Miksi joku ei halua elää? Miksi jollakin on asiat niin huonosti? Minkä sille voi jos ei osaa huolehtia itsestään? Nyt moni sanoisi että pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa huolehtimaan itsestään, vai mitä? Entä jos se ei olekkaan niin helppoa? Entä jos elämä tuntuu siltä, että sillä ei ole merkitystä? Entä jos tuntuu kuin eläisi kuplassa? Poissa muiden katseilta. Ei halua muiden apua, vaikka tietää tarvitsevansa sitä. Mietin näitä asioita lähes päivittäin, sillä ne ovat minulle ajankohtaisia kysymyksiä. Olen kamppaillut itseni kanssa jo ala asteelta lähtien. Minua on kiusattu, syrjitty, haukuttu, uhkailtu ja naurettu päin naamaa. Kaiken sen aiheuttamana minulla oli, kyllä vain, ala-aste ikäisenä itsetuhoisia ajatuksia. Uskokaa tai älkää, ylä-asteella kaikki perkelöityi entisestään ja muuttuu pahemmaksi. Kirosanoja käytettiin enemmän. Alettiin rakentamaan itselleen kovaa ulkokuorta polttamalla tupakkaa, juomalla, hakkaamalla muita, esittämällä kovaa. Kun pääsin ylä-asteelle, alkoi minullakin kovan ulkokuoren rakennusvaihe. Poltin, kapinoin, menetin hyvän koulumenestyksen ja pari ystävää. Itsetuhoiset ajatukset eivät lähteneet. Kaikki aikuiset sanovat aina että, kyllä se siitä kun sopeudut ja saat uusia ystäviä. Se ei aina mene sillätavalla. Kikilla on oma tapansa selviytyä. Muistakaa se.

Tällä tekstillä en halua aiheuttaa kenellekkään pelkoa tai vastaavaa. Yritän vain avata ajatusmaailmaani teille jotta tiedätte minkätapaista blogia aijon pitää. Sanottakoot vielä että en puhu vain ja ainoastaan synkistä aiheista. En nimittäin ole vain ja ainoastaan se jolla on asiat huonosti ja masentaa. Vietän myös aikaa perheeni ja rakastamieni asioiden ympärillä. Minulla on ihana perhe, ystäviä ja harrastus, joiden kanssa haluan viettää aikaa aina vain kun siihen on mahdollisuus.

Kuulette minusta pian. Varmasti iloisemmalla tekstillä :)

-247kuplassa-