Selaat arkistoa kohteelle DIY.

Ovistopparia vailla

25.4.2016 Sisustusideat, Yleinen

Vaihdoimme alakerran makuuhuoneeseen 80-luvun mäntykaappien tilalle uuden liukuovikaapiston. Liukuovikaappi oli järkevin sijoittaa oven taakse, jotta saimme myös lisää lasku-/työskentelytilaa. Alakerran makuuhuone on melkoinen monitoimitila. Siellä yöpyy vieraat, mieheni opiskelee iltaisin ja minä itse ompelen, askartelen, piirrän, maalaan ja niin edelleen. Säilytystilaa tarvitaan juhlavaatteille, kansioille, askartelu-/sisustuslehdille, materiaaleille, ompelutarvikkeille kuten kankaille ja vaikka mille. Tilaan on sijoitettu iso työpöytä, vierassänky ja perintölipasto. Kaapiston vaihdon yhteydessä liukuovikaapiston ja seinän väliseen tilaan sijoitimme keittiötason ja sen alle kaksi lipastoa. Yläpuolelle lisäksi avohyllyjä. Laitan tämän projektin kokonaisuudessaan tänne blogiin kun saan muutaman ongelman ratkaistua siinä ;)

Tämänkertainen ongelma oli kuitenkin liukuovikaapiston sijainti oven takana. Ovenkahva nimittäin osuu vaarallisesti liukuovikaapiston peiliin avautuessaan. Minulla ei ollut ovistopparia, joten sen virkaa toimitti Ihaa-pehmo :) Monet kerrat muistutin tyttöä, että äiti lainaa sitä hetken ja palauttaa sen heti kuin mahdollista :D Viime viikolla kävin syömässä ystävieni kanssa ja tulomatkalla pyörähdin Anttilassa. Sain idean Annon ovistopparista, joka oli tehty köydestä. Halusin kuitenkin hieman huomaamattomamman version ja päätin kokeilla tehdä itse.

Olin säästänyt matonkudetta, jonka koiramme pentuna ystävällisesti oli päättänyt purkaa räsymatosta. Lisäksi tarvitsin riisiä, minigrip-pussin, palan tytön sukkahousun lahkeesta, neulaa, lankaa ja kuumaliimaa.

030

Aloitin täyttämällä minigrip-pussin sopivalla määrällä riisiä. Riisin määrä riippuu siitä, minkä kokoisen stopparin haluat tehdä.

033

Sitten pussi sujautetaan sukkahousun lahkeen sisään, jonka toinen pää on ommeltu kiinni. Voit myös käyttää tähän kuumaliimapistoolia. 034

Muotoile pussi pyöreäksi. Sitten käännä toinen pää pallon ympärille.

036

Kuumaliimaa matonkuteen pää kiinni ja lähde pyörittämään pallon ympärille. Laita kuumaliimalla sieltä täältä matonkudetta kiinni palloon. Varo sormia!!! Nimimerkillä ”muutaman kerran näpit paloi” ;)

037

Minun valmis työ näyttää tältä

057

Jos innostuit tämän kokeilemaan niin postaa tänne kuva <3 Kiitos!

 

Homman nimi oli sauna!

9.4.2016 Yleinen

Nyt alkaa olla valmista saunan ja kodinhoitohuoneen osalta, joten läväytän silmillenne kuvakollaasin.

Kodinhoitohuoneeseen laitettiin muovimatto. Yllättävän hyvä ratkaisu!

Kodinhoitohuoneeseen laitettiin muovimatto. Yllättävän hyvä ratkaisu!

Ikeasta löydettiin edullisesti allaskaappi sekä taso.

Ikeasta löydettiin edullisesti allaskaappi sekä taso.

Pyyhkeille tehtiin naulakko vanhasta työkalunaulakosta

Pyyhkeille tehtiin naulakko vanhasta työkalunaulakosta

Lakanakaapeiksi (yllättäin) laitettiin Ikeasta aikoinaan ostetut kaapit.

Lakanakaapeiksi (yllättäin) laitettiin Ikeasta aikoinaan ostetut kaapit. Kodinhoitohuoneen seinät maalattiin ja katto uusittiin.

WP_20160409_19_19_14_Pro

Pyyhkeille päädyttiin laittamaan avohylly. Tuli samalla uusittua pyyhkeetkin.

Jarkko teki saunaan kaiteen paksusta köydestä. Minä tuunasin meille laudasta saunavalon :)

Jarkko teki saunan kaiteen paksusta köydestä. Minä tuunasin meille laudasta saunavalon :)

IMG-20160409-WA0002

Lauteilla mahtuu isompikin joukko saunomaan :) Se testataan ensi viikonloppuna naisvoimin ;)

Lauteilla mahtuu isompikin joukko saunomaan. Se testataan ensi viikonloppuna naisvoimin ;)

IMG-20160409-WA0006

Makkarat tirisee kiukaalla...kohta päästään syömään.

Makkarat tirisee kiukaalla…kohta päästään syömään.

WP_20160409_19_22_45_Pro

IMG-20160409-WA0012

Kylpyhuoneen kattoon löytyi valo Ikeasta :D Ei haluttu mitään perusvaloa, joten tämähän sopi meille oikein mainiosti, eikä ollut hinnalla pilattu

Kylpyhuoneen kattoon löytyi valo Ikeasta. Ei haluttu mitään perusvaloa, joten tämähän sopi meille oikein mainiosti, eikä ollut hinnalla pilattu. Tuo katon väritys on vielä mietinnässä. Lauteet jätettiin puun värisiksi, niin ehkäpä kattokin jää tällaiseksi tai sitten sävytämme sen harmaalla.

Pönttökin saatiin kiinni ja se kestää istumista...wuuhuu! :D

Pönttökin saatiin kiinni ja se kestää istumista…wuuhuu! :D Vessapaperit ovat piilossa tuossa astiassa.

WP_20160409_19_20_40_Pro

WP_20160408_21_14_52_Pro

Tehostelaatat olivat kyllä hyvä ostos, tykkään itse noista todella paljon.

WP_20160409_19_22_00_Pro

Ja kuinka ollakaan Ikeasta löytyi pesuaineille kätevä kärry :D

Kissakin viihtyy lämmössä :)

Kissa ottaa lepoa lämmössä…

WP_20160409_19_23_41_Pro

Johan oli urakka taas tämäkin. Nyt voi jo hymyillä.

Nyt lähden saunaan ja jätän turhat runoilut sikseen :) Adioooos!

/Salla

 

Vanhan tuunausta

7.4.2016 Sisustusideat

Minulla on pitkään ollut rottinkikori isolle palmulle. Kori on peittänyt ruman saviruukun täydellisesti ja helpottanut kukan siirtelyä. Kori ei vain viime aikoina ole oikein istunut sisutukseen ja kaipasin siihen jotain…

001

Kukan alla on mieheni papan vanha ”tupakkipenkki”. Pelastin sen kaatopaikkakuormalta, kun mieheni mummola myytiin ja tavaroita jaettiin. Se on siitä asti ollut sisustuksen särmä. Minusta tavarat ovat aina mielenkiintoisempia, jos niillä on jokin tarina. En pidä niin sanotuista ”avaimet käteen”- tai ”kerralla valmiiksi”- sisustuksista. Kodissa saa näkyä ajan kerrokset. Tämäkin penkki on varmaan kuullut monet tarinat aikoinaan.

003

Minulta löytyi vanha valkoinen verho, jonka ajattelin hyötykäyttää tähän projektiin. Suunnittelin ensin miten toteutan korille kangassuojan ja sitten aloin miettiä kuviointia. Tässäpä vaihtoehdot. Tein tulostupaperille kuviot ja muotoilin minikokoisia suojia, jotta näen miten kuvio toimii käytännössä.

060

Tässä voittajakuosi. Kuosi on tehty on tehty kangastussilla, omin kätösin jokainen viiva :D

040

Työskentelyä…

Että viivat sai kohtuudella suoraan, piti lainata tytön pomppupalloa. Pomppupallo kangassuojan sisään ja kangas pysyi oikeassa muodossa ja viivat oli helpompi saada kohdilleen. WP_20160306_16_58_36_Pro__highres

Lopputulos paikallaan

037

Valmis leffahuone, laitteiston budjetti alle 2000 euroa.

4.4.2016 Hifi, Koti ja Sisustus, Kotiteatteri, remontointi, remontti, remonttiblogi, sisustaminen, Sisustusideat, Tee-Se-Itse, Yleinen

Taisin joskus luvata, että kirjoitan blogitekstin valmiista leffahuoneestamme ja laitteistosta jota sieltä löytyy…innostus asiaan meni hetkeksi, kun taistelin pätkivän kuvan kanssa ja mystinen ongelma löytyi monen mutkan kautta. Siitä lisää lopussa.

Kotiteatteri on ollut itsellä haaveina jo pidemmän aikaa, mutta ikinä ei ole siihen sopivia tiloja ollut, nyt ne tilat järjestyi!

Valmiista ei myöskään voida puhua, koska kattopaneelit pitää vielä keväällä vaihtaa (tästä voit lukea syyn: Remontoijan unelmahommia). Mietinpä tuossa yksi päivä ääneen, että samallahan tuon ylätilankin voisi ottaa käyttöön ja sitten jo mietimme sinne parvea tms.!? :D

Kotileffateatteri/-musiikkihuone

Leffahuone on kooltaan n.20 neliötä. Lisäksi vieressä on noin viiden neliön kokoinen baarinurkkaus, joka on leffahuoneesta erotettu baaritiskillä. Huonekorkeus 250cm.

Kahdella seinällä on ikkunat, raakalautaista peräseinää lukuunottamatta materiaali seinissä on lastulevyä. Akustiikkalevyäkin saimme tutun kautta ja ne oli tarkoitus viritellä kattoon, mutta enpä tiedä tuleeko niitä laitettua kun mielestäni homma on toiminut hyvin ilmankin.

WP_20150518_005

Laitteisto:

Videotykki: Acer H6510BD Full HD 3D

Screen: 92″ Itse rakennettu

Vahvistin: Yamaha HTR-4065

Etukaiuttimet: 3 kpl Amphion Ion

Takakaiuttimet: Behringer 1Control

Subwoofer: Audio Pro Addon Sub1

Levysoitin: Pro-Ject Elemental/ Technics SL-D3

+DVD/CD-soitin ja PS3

 

Lähtökohtana oli hyvä äänen- ja kuvanlaatu kohtuullisella budjetilla. Päässäni taisin miettiä kokonaisuudessaan 2000 euron summaa, mutta koska osa laitteista oli jo entuudestaan, niin tonni me taidettiin budjetiksi laittaa.

Olimme jo edelliseen asuntoon hommanneet ”sisustukseen sopivat” pääkaiuttimet. Kiertelin kuuntelemassa eri vaihtoehtoja ja ihastuin Amphionien luonnolliseen ja puhtaaseen soundiin, valintaan taisi myös vaikuttaa se, että nuo soi hyvin myös hiljaisella volume-tasolla. Sopivasti paikallisesta (asuimme silloin Kuopiossa) liikkeestä sain kolme kappaletta kohtuuhintaan, kun heiltä löytyi pari kakkoslaatuisena, tosin minä en ole mitään kauneusvirhettä noissa huomannut vieläkään.

Takakaiuttimet hommattin myös jo aiemmin. Tilasin ne Saksasta eikä valinnassa hirveästi hifistelty, koska mielestäni takakaiuttimien tehtävä täyttyy jo suhteellisen edullisillakin kaiuttimilla. Nämä taisivat maksaa sata euroa posteineen.

Videotykin hankinnassa päädyimme Aceriiin, joka meni alle 600 euron hintaluokkaan ja se kuitenkin oli FULL HD- resoluutiolla sekä lisäksi bonuksena tuli 3D- ominaisuus. Väri sai mielellään olla myös valkoinen ja melutaso mahdollisimman alhainen. Samoissa lukemissa desibelit tuntuikin melkein kaikissa köyhänmalleissa pyörivän joten 34dB pitää vain kärsiä…iltaisin tuon kyllä kuulee kun muuten on äänitaso hiljaisella.

Kangas tilattiin Saksasta (Jago24- verkkokauppa) ja malli oli rullavero-tyyppinen, mutta mehän leikkasimme kankaan irti ja liimasimme kevytlevyyn, joka maksoi parin kympin luokkia. Lisäksi tarvittiin Spray-liimaa ja kylmät hermot, kangas nimittäin meinasi olla jonkun verran rypyssä kun sen ekan kerran levyyn aseteltiin.

WP_20150508_007 WP_20150508_006
WP_20150509_002

Hermoilun jälkeen kangas saatiin kuin saatiinkin suoristettua ilman ryppyjä. Itse levy liimattiin seinään ja kuivumisen ajaksi tein alas pienet tuet kulmaraudoista.

 

Takakaiuttimet on sijoitettu ylänurkkiin, telineet tulivat kaiuttimien mukana.

WP_20160404_11_56_14_Pro

WP_20160404_11_57_10_Pro

Amphion Ion <3

Pienikokoiset pääkaiuttimet ovat olleet kyllä koko rahan arvoinen hankinta, Audio Pro:n Addon Sub1-subwoofer on hoitamassa matalimmat äänet, mutta hyvin noista pääkaiuttimistakin ääntä irtoaa. Soundi on mielestäni edelleenkin hyvin luonnollinen ja nyt kun vinyylilevyharrastus on vienyt mukanaan, niin musiikin kuuntelussa nuo toimii erinomaisesti!

Audio Pro Addon Sub 1

Audio Pro Addon Sub 1

 

Tykin melutaso saisi olla pienempi.

Tykin melutaso saisi olla pienempi.

Vinyylisoitin ei kuulunut tuohon budjettiin, mutta kun tuosta harrastuksesta innostuin, niin soitinkin piti päivittää mieleiseksi. Alle 200 euron hintaluokan soittimista Pro-Ject Elemental vaikutti niin laadun kuin muotoilunkin osalta sopivalta vaihtoehdolta ja kun se vielä oli pärjännyt hyvin testeissä ja saanut paljon kehuja, niin tuota soitinta lähdin metsästämään. Muutaman kympin säästin, kun jaksoin muutaman paikan soittaa lävitse.

Soitin oli valmiina käyttökunnossa, joten mitään ihmesäätöjä ei tarvinnut lähteä tekemään. Kyseisessä laitteessa ei ole mitään automatiikkaa eli äänivarsi pitää itse asettaa levyn alkuun ja myöskin nostaa pois levyn loppuessa.

Tämän rinnalle minulla on kakkossoitinkin jo kaapissa. Virossa käydessämme löysin kirpparilta toimivan vanhan Technincsin SL-D3 soittimen viidellä eurolla! Muut kantoivat olutkeissejä ja minä levysoitinta. Nyt siihen on parempi neula vaihdettu ja puhdistukset tehty.

Levysoitinkin löytyi samalla värityksellä kuin muut laitteet.

Levysoitinkin löytyi samalla värityksellä kuin muut laitteet.

WP_20160403_15_12_38_Pro

Niin se kuvan pätkiminen. Pitkään siinä meni ennen kuin sain kuvan ongelmitta näkyviin. Laitteisto toimi aluksi normaalisti, mutta kuukauden päästä alkoi kuvan pätkiminen. Vikaa etsittiin aluksi kytkennöistä ja laitteiden asetuksista, mitään muutoksiahan ei tuolloin oltu mihinkään tehty. Ei auttanut joten tilasin uuden 10 metrin HDMI-kaapelin, pätkiminen jatkui.  Kotiteatterivahvistin päivitettiin, tykki lähetettiin takuuhuoltoon. Tykki oli täysin kunnossa. Tässä vaiheessa taisin tilata taas uuden HDMI-johdon ja kun sekään ei auttanut niin taas yritettiin löytää netistä ratkaisu. Sitten lähetettiin kotiteatterivahvistin huoltoon ja siihen vaihdettiin joku osa, nyt on homma toiminut! Kyseessä oli uusi vahvistin ja eniten tuossa hämäsi se että ongelma alkoi ”yhtäkkiä”.

Kokonaisuutena  olen pakettiin erittäin tyytyväinen, puhdasta ääntä riittää, tykin kuvanlaatu on hyvä ja  3D-ominaisuus toimii upeasti! Ainoa asia joka ei toimi on liian pieni sohva!

/Jarkko

 

Kylpyhuoneen lattiakaatojen tekeminen

2.2.2016 Huumori, LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, Tee-Se-Itse

Viime viikon lattiavalun jälkeen saimme isäukon kanssa myös kylppäriä levytettyä joten eteenpäin mennään…tosin nyt pari viimeisintä päivää on kyllä ollut todellista puurtamista. Jälkiviisaana täytyy todeta, että mikäli olisimme hommanneet normaalin wc-istuimen (ostimme version, jossa säiliö jää seinän taakse ja vain istuinosa on näkyvissä) niin olisi jotain näkyvääkin tapahtunut. En voi sanoin kuvailla miten voi yksi eto(va) homma pistää mielen maahan, kun ammattitaito ei vaan riitä ja kukaan muukaan ei sitä pönttöä siihen asenna (Doityourfuckinself) niin ainoa asia joka auttaa on se että kiroilee itsekseen ihan liikaa (kovaan ääneen), riehuu ja sitten istuu taas miettimään, että miten tuo tuohon laitetaan! Samaan aikaan tietenkin alkaa päässä pyöriä se että tuon homman lisäksi työvaiheita on vielä ihan liikaa ja sitten iskee toivottomuus.

Jokapojan unelma-asennuskohde.

Jokapojan unelma-asennuskohde.

No, miten voi yksi vessanpöntön asennus olla vaikeaa.

Minäpä kerron. Istuin tulee kiinni kuvassa olevaan metallikehikkoon ja tuo kehikko pitää saada kuvassa olevaan syvennykseen, niin että se on suihkuseinän kanssa samassa tasossa, lattiaan tietenkin on tuohon kohdalle tehty kaadot jotta mahdollinen vesivuoto minimoidaan. Tietenkin toisen jalan vieressä menee myös uudet vesiputket lattiaan valettuna ja takaseinään on matkaa sen verran että kiinnitys suoraan siihen ei onnistu. Piti siis rakentaa kehikolle kehikko, runkoa tulevalle seinälle ja kaikki pitäisi loppupelissä olla suorassa ja sen pitäisi myös kestää ihmisen paino. Lisäksi tuonne kaiken järjen mukaan pitää laittaa vielä vedeneristys taakse ja tottakai sinne pitää koko hoidon päälle saada vessapaperit ja kaikenmaailman kynttilät niin sinnekin tulee lisää kulmia. Ja kaikki ammattitaidottoman miehen tekemänä. Ai eddien eddä!

No se siitä, kyllä se vielä paikalleen tulee ja kun tein taas listan tekemättömistä hommista niin alkoi hommat omassa päässäkin selkeytymään.

Muista hyvät työkalut!

Muista hyvät työkalut!

Täytyy muuten tähän väliin todeta, että kun vahingossa ostimme kymmenen euroa liian kalliin sahan niin se on ollut yksi parhaita ostoksia. Jos johonkin menee hermo niin se on huonot työkalut ja sen huomasi että joka asiassa ei kannata säästää. Vahingossa liian hyvä, sanoi äiti kun minut ensimmäistä kertaa näki.

Viime viikolla valettiin lattia. Ensimmäinen kerta kun tein tuon kokonaan itse, hyvien neuvojen ansiosta homma sujui muitta mutkitta ja itse valutöihin aikaa kului vain viisi tuntia vaikka valmis tavara piti kantaa alakerrasta. Loppupelissä sinne menikin 45 säkkiä eli tasan 900 kiloa (+vesi) ja kannoimme suurimman osan isäukon kanssa kahdestaan, Sallakin ehti koulupäivän jälkeen hommiin mukaan ja Minion olisi hiertänyt illalla lattiaa vaikka kuinka pitkään (kävimme hiertämässä muovirahilla/lastalla heti kun uusi pinta kesti astumista)

Tietenkin tuossa oli paljon alkutöitä ennen itse valutyötä.

Ennen lattiavalua.

Ennen lattiavalua.

Asensin uudet lattiakaivot kun vanhat laatat ja kaivot oli poistettu.
Kunnollisen imuroinnin jälkeen vedin tartuntapraimerin telalla ja pätkin sopivan kokoiset rautaverkot pohjalle. Varmaan tuo massa olisi kestänyt ilmankin tuolla verkon kanssa, mutta tein kuten neuvottiin…mistäs minä itse asiassa mitään tiedän.

Tartunta-aine pohjalle.

Tartunta-aine pohjalle.

Verkkoihin kiinnitettiin lattialämmityskaapeli.

Verkkoihin kiinnitettiin lattialämmityskaapeli.

Lattian ja seinän väliin kiinnitin vaahtomuovisuikaleet, halkeamia ehkäisemään. Lattialämmityskaapelin vastusarvo mitattiin ennen paikalleen laittoa ja se oli ohjearvossa, kaapeli kiinni nippusiteillä ja illalla selkä kiitti hyvästä työasennosta.

WP_20160127_10_08_46_Pro

Seinälle merkkasin uuden lattiapinnan rajan.

Ennen kuin itse valua aloitettiin niin piti tietenkin tietää miten kaatoja lähdetään tekemään. Olin mitannut kaukaisimman kohdan seinästä lattiakaivolle ja sen mukaan tein merkin seinään. Käytin sentti/metri kaatoa ja saunan puolelle tasoitetta tuli aika paljon, koska se oli entisen kylmiön kohdalta jo muutenkin alempana ja tottakai saunan kaivolta kylppärin kaivolle oli pitänyt myös kaadot jo tehdä…eli tuo kaivo oli jo lähtökohtaisesti ylempänä.

ensimmäiset sankolliset kaadettuna.

Ensimmäiset sankolliset kaadettuna.

Sitten vaan tavaraa lattialle ja kaatoja tekemään. Apuvälineenä ei oikeastaan tarvinnut kuin erimittiaisia lautoja (suoria) ja muutama kauha ja lasta. Tein nurkasta kaivolle massasta sillan ja sitten lähdin pikkuhiljaa etenemään. Eikä homma loppupelissä kovin vaikeaa ollut, kun vaan malttoi kärsivällisesti ja järjestelmällisesti edetä…ja teki ohjeiden mukaan oikeanlaisen seoksen.

Pinta oli kävelykuiva aika nopeasti.

Pinta oli kävelykuiva muutaman tunnin päästä.

Pinnasta kannattaa yrittää tehdä mahdollisimman tasainen heti ja myös muutaman tunnin päästä käydä muovisella lastalla läpi niin ei tarvitse hinkata rahinalla kovaa pintaa niska limassa.

Voi kun olisi samanlainen into päällä itselläkin.

Voi kun olisi samanlainen into päällä itselläkin.

Siinäpä se. Nyt ei jaksa enää. Hyvää yötä.

/Jarkko

Do It With The Minion Style

26.1.2016 Huumori, kierrätys, kilpailuttaminen, Koti ja Sisustus, LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, Sisustusideat, Tee-Se-Itse, Uudet blogit, Yleinen

Maanantai. Heti piti aamusta lähteä hakemaan lisää puutavaraa, kun viikonloppuna tuli tehtyä sutta ja sekundaa.

Saunan seinän alalaitaan asennettiin 25cm vanerisoirot johon tulee pari riviä laattaa ja johon uuden lattian kaadot saadaan merkattua näppärästi. No ne on naulapyssyllä sinne nyt laitettu ja on vaaterissa…mutta kun lähdettiin korkeimmasta kohtaa liikenteeseen niin eri tasossa olevan entisen kylmähuoneen lattian kohdilla on nyt yli 5cm raot ja sinne piti siis hakea täytettä. Ammattimies olisi saattanut tehdä toisin.

WP_20160125_10_45_43_Pro

No itsehän sitä piti trukin hyttiin hypätä, kun puutavaraliikkeessä oli ruuhkaa.

Osuu, ei osu, osuu!

Osuu, ei osu, osuu!

Sitten vanerisuikaleet kyytiin ja menoksi, onneksi suikaleet saatiin kaupantekijäisiksi.

WP_20160125_10_49_02_Pro

Sinnehän ne sitten paikalleen laitettiin ja seuraavana oli vuorossa saunan seinien villoitusta. Muutama kohta on vielä laittamatta, jotta sähkö- ja kaiutinjohdot saadaan vedettyä paikoilleen. Kyllä, saunaan tulee Bilteman venekaiuttimet ja kodinhoitohuoneeseen vahvistin sekä cd- ja vinyylisoitin…nuo kaikki on jostakin tullut haalittua/ jäänyt jemmaan joten pitäähän ne hyödyntää.

WP_20160125_18_40_57_Pro

Villoituksen jälkeen tehtiin suihkun vesiputkille lattiaan ja seinään urat. Paineilmatoiminen talttavasara osoittautui jälleen tarpeelliseksi.

Varsinkin seinäurien teossa tarvittiin talttavasaraa.

Varsinkin seinäurien teossa tarvittiin talttavasaraa.

Seinäurat yritettiin tehdä varovaisemmin, kun taustalla oleva seinä on savupiippua ja hormeihin asti ei haluttu uria tehdä.

Parinkympin rälläkkä kesti myös tämän homman vaikka tiilipölyä tulikin aivan tuhottomasti. Myöskin hengityssuojaimet oli käytössä.

Parinkympin rälläkkä kesti myös tämän homman vaikka tiilipölyä tulikin aivan tuhottomasti. Myöskin hengityssuojaimet oli käytössä.

Onneksi nämä likaisimmat hommat pitäisi olla nyt tehtynä.

Onneksi nämä likaisimmat hommat pitäisi olla nyt tehtynä.

Sinnehän pääsee kohta laittamaan jo pintamateriaalia!

Sinnehän pääsee kohta laittamaan jo pintamateriaalia!

Ylä- ja alalauteiden rungoille on tehty vahvikkeet valmiiksi, ei pitäisi notkahdella! Alalaude tulee olemaan melkein koko saunan kokoinen ja ylälauteetkin kiertää kolmella seinällä. Laudetavara on hyvin todennäköisesti 145mm leveää kuusipuuta joka sävytetään kotitekoisella etikkaseoksella harmaaksi. Ai miksi, rahanpaskaa on kulunut nyt jo liikaa joten tuo kuusipuu on edullisinta (ja itse asiassa juurikin leveämpänä) ja harmaa sävy on se mitä haemme.

Sitä ennen kuitenkin pitää saada lattiavalu tehtyä, jotta se ehtii kuivua mahdollisimman pian ja saadaan lattialämmitys päälle. Sitäpä varten lähdemmekin hakemaan lisää laastia…20 kilon säkkejä menee about 35 kpl joten huomenna on tiedossa kuntoilua, kun niitä kellarista valmiina seoksena ylös kannan/kannetaan, riippuen siitä että onko hommassa kaveria apuna.

/Jarkko

Kukkuluuruu, mittee teille kuuluu?

30.12.2015 Huumori, kierrätys, Kierrätys, kilpailuttaminen, Koti ja Sisustus, LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, sisustaminen, Sisustusideat, Tee-Se-Itse, Uudet blogit, Yleinen

Meille kuuluu laiskottamista. Ei olla sitten makkarirempan jälkeen saatu juurikaan aikaiseksi mitään. Tiedättekö sen tunteen kun ei vaan jaksa enää innostua remppahommista? Nyt on kyllä ollut aivan totaallinen innostuksen puute. Eikä tästä syystä kumpikaan meistä ole vaivautunut edes blogia päivittämään.

Mutta, otetaanko katsaus valmiiseen makuuhuoneeseemme?…

Sängynpäädyksi laitettiin vanha koulun rautaportti

Sängynpäädyksi laitettiin vanha koulun rautaportti

Jarkon tekemä kirppislöytö, vanha öljylämmitin

Jarkon tekemä kirppislöytö, vanha öljylämmitin

Valo nappaa mielestäni hienosti tuohon metallinhohtoiseen tapettiin :)

Valo nappaa mielestäni hienosti tuohon metallinhohtoiseen tapettiin :)

Ikealta löytyi musta vaatekaappi, sopivan huomaamaton makkariin ;)

Ikealta löytyi musta vaatekaappi, sopivan huomaamaton makkariin ;)

Uuden Vuoden aaton jälkeen alkaa meillä sauna-kylpyhuone- sekä kodinhoitohuoneremppa. Siinä sitä onkin pientä hommaa taas useammaksi viikoksi.

Täytyy kyllä hattua nostaa ihmisille, jotka rakentavat uutta taloa tai tekevät vastaavanlaista remppaa kuin me vielä täyspitkien työpäivien päälle. Itselläni on jo koulupäivien jälkeen sellainen olo, että ei paljoa tee mieli tarttua remonttivehkeisiin ja viikonloputkin mielummin öllöttelee rauhassa ja tekee kaikkea muuta ”hyödyllistä”. Onhan tässä nyt otettava itseään niskasta kiinni jos meinasi saada tämän kämpän kuntoon joskus…

Onneksi pieni motivaation puraisu on tullut tuon tulevan rempan suhteen :)

Tästä pitäisi taikoja tulevien viikkojen aikana kodinhoitohuone. Lattian materiaali on vielä mietinnässä.

Tästä pitäisi taikoja tulevien viikkojen aikana kodinhoitohuone. Lattian materiaali on vielä mietinnässä.

Mitähän ituja sitä pöllähtää näiden laattojen alta silmille?

Mitähän ituja sitä pöllähtää näiden laattojen alta silmille?

Sweet 80`s

Sweet 80`s

Saunaa on tarkoitus isontaa puhkaisemalla takaseinä auki, jonka takana on keittiön kylmiö

Saunaa on tarkoitus isontaa puhkaisemalla takaseinä auki, jonka takana on keittiön kylmiö

Kylmiön siivosin eilen kaikesta roinasta, jota tuntui olevan pienen asunnon tavaran verran. Kylmiö on ollut meillä se varasto mihin on tullut tungettua aivan kaikki ne tavarat, jotka on haluttu pois silmistä.

Kylmiön siivosin eilen kaikesta roinasta, jota tuntui olevan pienen asunnon tavaran verran. Kylmiö on ollut meillä se varasto mihin on tullut tungettua aivan kaikki ne tavarat, jotka on haluttu pois silmistä.

Loppuun haluaisin vielä muistuttaa, että hirveen halvalla ei saa hyvää. Tilattiin vessaan ulkomailta hieno hana, joka vuoti todella hienosti betonitasolle. Hana oli niin hieno, että sitä ei voinut loppupeleissä edes käyttää.

Käytiin pari viikkoa sitten ostamassa paikallisesta rautakaupasta uusi hana, jonka Jarkko sai eilen tuskan ja kirosanojen saattelemana paikoilleen. Nyt on toimiva hana, joka ei vuoda eikä pidä hitonmoista melua vettä laskettaessa. Opimme siis ainakin tästä sen, että nuo hanat ja suihkuhommat ovat sellaisia, että niissä ei turhaan kannata säästää.

Suhteellisen haastavaa oli löytää sopivaa hanaa tuohon pieneen nurkkaan. Tämä on oikeasti keittiönhana, mutta toimii tässä tarkoituksessa vallan hyvin.

Suhteellisen haastavaa oli löytää sopivaa hanaa tuohon pieneen nurkkaan. Tämä on oikeasti keittiönhana, mutta toimii tässä tarkoituksessa vallan hyvin.

Mukavaa vuodenvaihdetta jokaiselle! :)

tulitus

/Salla

Hyasintin tuoksua joulun odotteluun

11.12.2015 Yleinen

Hyasintti on joulukukka, joka jakaa mielipiteitä voimakkaan tuoksunsa takia. Toisille joulu ei tule ilman hyasintin tuoksua, allergikot ja hajua vierastavat eivät voi sietää sitä. Tiesitkö, että tuoksun voimakkuus riippuu kuitenkin kukan väristä. Sininen hyasintti tuoksuu voimakkaimmin ja valkoinen vähiten. Hyasintti kestää hyvin kylmää, ja jäätyy kauniisti pakkasella joten sen voi laittaa myös ulos tai vaikka jäälyhdyn sisään.

Toin kotiin vaaleanpunaisen hyasintin, kiedoin metallilangalla juuripaakun ympärille sammalkerroksen ja koristelin hillitysti. Liiallinen kastelu saa aikaan varren pituuskasvun, joten hyasinttia ei tarvitse juurikaan kastella. Jos varsi venyy huimasti, voi sen leikata maljakkoon. Hyasintin juuret voi halutessaan pestä kokonaan mullasta ja asettaa lasiseen astiaan, kannattaa kokeilla! :)

hyasintti

hyasintti7

hyasintti4

hyasintti2

hyasintti1

Hyasintti ja muut sipulikukat myydään kukkakaupoissa yleensä melko nuppuisina, joten ne kannattaa ostaa hyvissä ajoin ennen joulua, jotta ehtivät aukeamaan nätisti jouluksi. Ja onhan nuppujen avautumista kiva seurata kotosalla!

Mikä on Sinun suosikkijoulukukkasi? :)

Jouluvalot hamahelmillä!

30.11.2015 Yleinen

PicsArt_11-28-02.21.32Innostuin taas hankkimaan lisää näitä hama helmiä paikallisesta askarteluliikkeestä Kirja-Lahja Alexista. 1000 helmen pussit maksoivat 2,5e ja isompi 5000 helmen vaan 5e. Näin ennen joulua on tullut niin monia erilaisia ideoita vastaan mitä kaikkea jouluun liittyvää näistä voisi askarrella. Viime jouluna innostuin tekemään hamahelmistä  perinteisiä lumihiutale kuusenkoristeita. (joita kyllä tein myös tällä kertaa) ohjeen löydät täältä. Mutta tällä kertaa halusin tehdä jotain vähän erillaista ja löysin idean ”jouluvaloista” jotka voi näppärästi kiepauttaa vaikkapa kuusen ympäri.

 PicsArt_11-30-11.55.53
Simppeliä! Tarvitaan erivärisiä hamahelmiä,silitysrauta,leivinpaperia ja neula ja lankaa.

PicsArt_11-30-10.12.06Kuvasta näkee hyvin mallin. Näitä voi tehdä niin monta kun haluaa/jaksaa. Itse tein noin 14 eli kaksi jokaista väriä. Silityksen jälkeen pujotetaan jokainen yksitellen neulan avulla langalle ja solmitaan kummastakin päästä ja näin ”jouluvalot” on valmiit.

PicsArt_11-30-11.40.58

Tee-se-itse Joulukalenteri!

9.11.2015 Yleinen

PicsArt_11-09-09.28.29Joulu on tunnetusti tekemisen aikaa! Pipareitten,torttujen, laatikoiden ja pakettien väkertämistä. Melkeinpä kaiken jouluun liittyvän saa nykyään kaupasta valmiina jonka takia aika moni on sitä mieltä että joulu on kaupallinen juhla. Mutta, kaikkea ei tarvitse sieltä kaupastakaan hakea koska myös melkein kaikein voi tehdä ihan ite! Ja siitä jos mistä tulee se kunnon Joulu-fiilis! Tästä esimerkkinä tämä helppo joulukalenteri jonka sain toteuttaa yhteistyössä Happy Monday verkkokaupan kanssa josta löytyy kaikkea ihanaa askerteluun,paketointiin ja keittiöön. Kauppaan pääset klikkaamalla tästä!

PicsArt_11-08-10.00.01Joulukalenteriin tarvittavat tarvikkeet

  • Paperipuristimia *
  • Puuvilla nyöriä ja pieniä ruskeita paperi pusseja*
  • Paperiteippiä/koristeteippiä ( Masking tape)*
  • Numero tarroja
  • Paketointi nauhaa

      * Happy Monday

PicsArt_11-09-10.50.46Toteutus on simppeli! Ja kalenterin saa melkeimpä mihin vaan roikkumaan. Leikkasin sopivan pituisen pätkän puuvillanyöristä ja viritin kahden (jo valmiiksi seinällä olleen) ruuvin välille  olohuoneen seinälle. Lahja pussiin,taitetaan pussin suu, paketti nauhaa väliin ja sitten suljetaan koristeteipillä. Paketit ovat s-kokoisia (Leveys 9/Pituus 19/ Vekki sivussa 5) Mitä kaikkea pusseihin voi laittaa? arpoja,tarroja,magneetteja, koruja,leffalippuja, suklaata,runoja, pipareita ja lahjakortteja. Isompiin lahjoihin voi sitten käyttää isompia paperipusseja, mielikuvitus on vaan rajana.

PicsArt_11-09-10.42.55Sitten vain paketit nauhasta roikkumaan puuvilla nyöriin paperipuristinta käyttäen.

PicsArt_11-09-11.35.07