Selaat arkistoa kohteelle deep.

Deep shit bro

18.12.2014 Yleinen

”Jotenki vaikeeta hengittää. Tuntuu silt et kaikki mitä on sisällä nii nousis ylös. Jokainen askel pelottaa. Apua, sitä mä tarvitsen. En mitään voivottelevaa psykiatria joka ei osaa tehä työtänsä. Mä toivon että sit ku teen päätöksen nii ihmiset osaa antaa mulle anteeks, annoinhan mäkin niille. Pystyn seisomaan täydessä huoneessa ja hymyillä, mutta silti tuntea olevani yksin kaiken keskellä. Maailmassa joka on täymmä harmautta. Ehkä tän kaiken jälkeen ihmiset huomaa että mä en olekkaan enää siinä kun mua hädässä tarvitaan. Syytöksiä syytäksien perään, kaikki tietää et oon aika räjähdysaltis. Taas mä istuin mun pehmeellä sängyllä ja tuijotin punaista pyyhettäni jossa oli veri tahroja. Ei ne huomaa.

Tiedätkö miltä tuntuu olla ainut jäljellä polttopallossa jossa palloja on pelissä useita? Mä olen se joka seisoo yksin siellä keskellä. Ne muut reunalla nauraa ja kuvittelee heittävänsä mua pehmeillä ja värikkäillä palloilla, oikeesti ne pallot on täynnä paskaa ja mä en pysty liikkua. Ne nauttii siitä kun kärsin, ne nauraa mulle. Siltä musta nyt tuntuu.

Se ääni josta oon puhunu, se on taas mun päässä. Tälläkertaa se on kovempana ku koskaan aikasemmin. Se sanoo mulle että oon arvoton. Syke nousee. Ei kukaan musta välitä, ei kiinnosta vaikka lähtisin nyt lopullisesti. Sitä se hokee. Kohta mä en enää jaksa taistella sitä vastaan, SAANKO MÄ LÄHTEÄ? Mä tajusin yhen henkilön kenelle mennä puhumaan,  mut liian myöhään. Se ei oo paikalla. Taas se ääni tuli, se ei lopeta. Mitä teen?

En muista koska mä oon itkeny näin paljon turhaan olemattoman jutun takia. Kaikki tuntuu katoavan ja muuttuvan mustaksi, olenko mä hullu? Mitä sä teet tilanteessa kun ahistaa, pahat asiat pyörii päässä ja tuntuu että kaikki toivo on menetetty? Tuntuu etten saa henkeä. Mä en jaksa enää taistella

Ja nyt se hymy. Kuivuneet silmät kyyneleistä kirvelee, verestävät ja tyhjä katse. Itku räät valuu nenästä ja tuntuu siltä että voisi vaipua syvään uneen. Voisi nukkua vaikka pariviikkoa ja katsoa sitten uudestaan. Se ääni mun päässä ei lopeta. Vaikka peitän korvat, vaikka kuuntelen musiikkia. Se ääni on siellä ja pysyy. Näköharhat, nyt ne taas tuli takaisin. Kirjoittaminen on vaikeaa. Mä en ansaitse maata tässä tuntematta mitään ulkoista kipua, kun muut kärsii. Otanko vai enkö ota?… Otin.

Nyt helpottaa. Mä näin mun oman veren valuvan. Se tuntui hyvältä. Lopulta viillot ei sattunutkaan enää. Käärin siteen käteni  ympärille. Pistelee. Nyt on hyvä. Mä tiedän että tästä koituu harmia. Ihan sama. Voisin mennä nyt nukkumaan. Sain sen äänenkin loppumaan.

Tää on vaa yks iso tyhjiö. Ja me kaikki ollaan yksin.”

ne jotka ei sano mitään, ne pelkää.

ne jotka ei sano mitään, ne pelkää.