Selaat arkistoa kohteelle bullmastiffi.

Niin se elämä voittaa

28.6.2016 Yleinen

Pitkään kestänyt hiljaisuus ei tässä tapauksessa tarkoittanut pahaa.

Lily kävi tosiaan kontrollissa puolivuotta sitten ja lääkäri vahvisti sen mitä epäilinkin, koira on täysin sokea. Näköhermon pää oli tuhoutunut lopullisesti. Se oli musta.

Talven vaihtuessa kevääksi huomasimme kuitenkin pikkuhiljaa kuinka helpolta koiramme elämä vaikutti. Vaikka sitä sokeutta niin paljon pelättiin. Otin Lilyä paljon mukaan päivittäisille vaunulenkeille ja se ei ollut moksiskaan enää ohi suhauttavista pyöristä tai kovista äänistä. Sen kanssa oli helppo mennä. Helppoa on myös se, että aikanaan opetettua ohi-käskyä ei tarvitse enää käyttää kun neiti haistaa ohi menevän koiran vasta kun se on jo mennyt menojaan, hihi. Se on aina ollut niin kovin kiinnostunut ja innoissaan vieraista ihmisistä ja koirista että työtä on saanut tehdä jotta ohitukset löysällä hihnalla onnistuu. Toki mieluummin sellainen ongelma kuin haukkuva tai hyökkäilevä koira!

Takapihan tarhassa Lily osaa väistää, kyllä, se väistää jo kaukaa tietyt kivet. Lisäksi se osaa kävellä ihan suoraan terassin portaille aitauksen kivikkoisimmasta ja puskaisimmasta kolkasta. Nykyään jo ilman minun ääniohjausta. Välillä se saattaa erehtyä siitä mistä kohti ovi aukeaa tai missä oven karmit menee. Jotkut ovat ihmetelleet kuinka se tietää että ovi on nyt auki ja sisään voi astella: sisäilma (tai ulkoilma) tietenkin tuoksuu ja tuntuu aina erilaiselta, lämmön ja ilmavirtojen avulla suunnistaminen tuntuu olevan ainakin koiralle helppoa!

Talvella Lily oppi kävelemään ulkona sutjakasti lumen tekemissä urissa. Sitä oli kiva pitää tällä tavalla vapaana. Se ei vielä silloin tuntenut oloaan itsevarmaksi ja lähtenyt hötkyilemään hankeen kuten näkevä koira varmasti tekisi. Nyt kesällä mökillä sen ollessa vapaana se hötkyili mennen tullen nurmella ja niityillä, kaikki hajut, äänet ja tuntemukset viiksissä antoi niin suurta nautintoa tutkivalle koiralle että ei siinä paljon kukkia enää tarvinnut katsella!

Itse koiran sokeus ei vaikuta arkeemme oikeastaan ollenkaan. Olemme käyneet myös kylässä ja lenkkeilleet vieraassa maastossa, muutamia törmäilyjä lukuunottamatta elo niissäkin paikoissa onnistuu. Vauhti on hieman hidastunut entisestä joten haavereita ei ole sattunut. Kotonamme Lily ei törmää mihinkään, jos se pyörii keittiössä niin käskyllä ”oma paikka” se hyvin laskelmoivasti menee aina sitä samaa reittiä suoraan omaan petiin. Se navigoi mm. eteisen maton reunan avulla petiin. Ei ole montaa kertaa tarvinnut katsoa kuinka se ottaa tasan samat askelmäärät juuri tuossa maton reunan kohdalla ja tietää siitä kääntyä vasemmalle ja nostaa etutassuja juuri oikeaan aikaan pedin laidan vuoksi.

Lilyn sopeutumisesta sokeana koirana kertoo ehkä parhaiten se kuinka välillä joudun miltein sanaharkkaan ihmisten kanssa jotka väittävät minulle että ”kyllä se varmaan vielä jotain näkee”. Olen oppinut itse seuraamaan sen taitavaa muiden aistien käyttöä ja voinen todeta että se on aika uskomatonta. Koiran kuulo on tietenkin vertaansa vailla, vaikka Lily katsoo juuri sinun suuntaasi se ei näe sinua mutta ei vaatteiden kohina jää siltä huomaamatta. Tai lentävä kärpänen. Tai hengitys. Lily osaa etsiä ihmiset kodista ja ulkoa, se kävelee ihan suoraan meitä kohti vaikkemme päästä ääntäkään koska haisemme.

Kaikenkaikkiaan voinen todeta että meillä on siis edelleen tallella oma elinvoimainen ja elämänhaluinen höpsö bullamuffinssi. Silloin tällöin joku säälii koiraamme mutta uskon vakaasti että Lilyä ei säälitä eikä se kärsi. Pitänee muistaa että me järjellä ja sydämellä tuntevat ihmiset annamme hyvin suuren arvon omalle näkökyvyllemme. Koira ei sitä niin ajattele..

Aiemmin perheenjäsenet olivat kovin huolissaan kuinka meidän pienen lapsen käy kun talossa löntystää yli 40 kiloinen sokea rotkale! No ei ole käynyt kuinkaan. Tai ainakaan mitään sellaista mitä ei voisi käydä ison näkevän koiran kanssa. Aina on syytä varovaisuuteen mutta mitään törmäyksiä tai kumoon juoksemisia ei ole tapahtunut. Lily leikkii edelleen paljon poikamme kanssa ja se on ihan kaunista katseltavaa.

image

image

image

image

image

Lilyn ”onni” tapauksessamme oli ehdottomasti se että sen sokeutumisprosessi alkoi jo 9 kuukauden iässä eli se on tottunut hyvin varhaisesta asti siihen kuinka rajoittunut näkö sillä on. Toinenkin silmä sai sokeutua ihan rauhassa lääkkeiden avulla (mikäli silmätipat eivät olisi auttaneet niin toinen silmä olisi pitänyt kasvavan paineen vuoksi leikata heti). Lääkkeet eivät tietenkään näköä pysty säilyttämään koska tila on etenevä. Lily saa edelleen kahta eri tippaa päivittäin useamman kerran yhteen silmäänsä. Jos Lilyn tilan olisi huomannut aiemmin, ehkä sillä olisi nyt kaksi silmää edelleen mutta eihän se olisi kuin kosmeettinen etu, tiedä häntä menisikö se esim näyttelyissä tuomarille läpi. Toisaalta kaikista helpointa meille hoitajille olisi tietenkin se että toistakaan silmää ei olisi: tippojen laittamisessa on oltava tietty aikataulu ja täytyy sanoa että se on monesti rajoittanut ja hankaloittanut meidänkin elämää.

Harmikseni tästä blogista ei kuitenkaan tullut koulutus -ja harrastuspäiväkirjaa mutta mikäli jokin aihe koskien rotua kiinnostaisi niin jätä kommetteihin aihetoive!

Lilyn kuulumisia tuskin tulee jatkossa postatattua – edes nykyistä tahtia – useammin mutta toivottavasti rodusta kiinnostuneet ovat saaneet jotakin irti. Itse aikanaan etsin nimenomaan blogeja tästä rodusta koska ei näitä koiria jokaisella vastaantulevalla ole hihnanpäässä. Harmikseni en niitä kyllä tainnut löytääkään. Jatkossa poikani, tuleva muutto ja uudet opiskelut pitävät minut sen verran kiireisenä että Lilylle tuskin tulee keksittyä uutta harrastusta josta voisin sokean koiran näkö(tai siis kuulo)kulmasta kertoa.

– Jasu & Kuin viimeistä päivää elävä-niminen koira –

Koiranpidon kustannukset

21.1.2015 Yleinen

Ajattelin luoda katsauksen aiheeseen joka on kiinnostanut muita. Muistan itsekin kuinka olisin halunnut ennen ison koiran hankintaa tietää enemmän konkreettisia lukuja siitä mitä isoon koiraan uppoaa vaikka onhan se tiedossa että kyllä uppoaa. Perehtyminen ja ennakkoon varautuminen ei voi koskaan olla pahasta!

Selväähän on se että Lily (tai isot koirat yleensä?) maksoi vähemmän kuin kääpiökoirani. Joka tapauksessa hankintahinnassa on hyvä varautua siihen tonniin puoleentoista. Paras sanontahan koiran hintoihin ja rahanmenoon on aina ollut, että ei se koiran hankinta vaan sen hoito..

Harrastamisessa maksut ei onneksi mene painon mukaan, heh. Olen harrastanut yhtä paljon tai vähän on minulla sitten ollut pieni taikka iso koira. Lajit ovat toki muuttuneet.

No rahaa ei sentään tarvitse säästää vuosia sitä varten että ison koiran pystyy kunnollisesti hoitamaan mutta täytyy myöntää että on se hienoa etten keksinyt hankkia bullmastiffia opiskeluaikoina. ;) Kolme chihua vielä meni, vaikka hankintahinta oli siihen aikaan helposti 2000 euroa per lihakimpale.

Ensimmäinen kauhistus oli vakuutukset. Silloisesta yhtiöstä tarjousta pyydettäessä hinta olisi ollut 600 euroa per vuosi eli enemmän kuin oman autoni vakuutukset, otin ne kuitenkin muualta noin 400 euron vuosimaksulla. Vakuutus korvaa eläinlääkärikulujen lisäksi hengen, tosin siitä aion luopua nyt kuin koira ei ole enää sijoitussopimuksella. Vertailun vuoksi mainittakoon että esimerkiksi tuohon 600 euron hintaan saan mahdutettua kaikkien kolmen chihun vakuutukset.

Pedit, pannat ja hihnat maksavat myös enemmän koska ne ovat isompia. Toisekseen vaikka kääpiöilläkin olen aina nahkaa suosinut niin 60 cm kaulanympäryksen omaavan koiran nahkapanta on jo todella arvokas. Ja koska nyt on meidän Lily kyseessä niin mainittakoon että se tuhoaa aina uuden pedin yhdessä yössä joten en osaa sanoa kuinka monta petiä olen sille hankkinut tässä reilun vuoden sisään. Tästä voisi kirjoittaa hulvattoman postauksen erikseen! :D

Kolmas ja se suurin tosiasia on tietenkin ruoanmäärä. Lily syö kaksi kertaa päivässä aika jäätävät satsit. Meillä koirat syö paljon koirapuuroa, lihaisia luita ja lihoja. Niitä saa edullisesti tehtyä itse, sekoiteltua ja haettua Kennelrehun rekasta 20 kiloa lihaa kerralla muutamalla kympillä, myös metsästysseurat kannattaa käyttää hyväksi. Mutta esimerkiksi nappulasäkki jota minulla on aina sivuruokana (mm. aamupala ja mökkireissut) on Lilyllä vähintään 15 kg kokoinen ja se kestää vain noin kuukauden jos sitäkään. Varsinkin kuin itse suosin markkinoiden parhaimpia laatuja ja merkkejä niin hintaa säkille kertyy äkkiä 60-70 euroa. Verrattakoon että chihut syövät myös laatumerkkiä yleensä noin 8 kg säkistä joka kestää niillä helposti kuukausia (muistaakseni 3-4 kuukautta)!

Autoa ei sentään ole tarvinnut Lilyn takia laittaa vaihtoon, meillä on miehen iso farmari jossa se matkustaa mukavasti ja oma autoni on pieni sedan mutta valittu tarkoituksella viistoperäiseksi jolloin hattuhylly on poistettu ja koira pystyy istua ja maata tilavassa takakontissa.

Mukavaa talvea toivottelee Lilyn lisäksi pikkujengi!

10689925_902434523115144_8540663650348806287_n

10881687_901612406530689_1909974028841411860_n

EVA:sta ERI:ksi!

17.10.2014 Yleinen

Meillä on jo tovin ollut käynnissä projekti nimeltä ”Evasta Eriksi! And we did it, kirjaimellisesti! :D Kaikki lähti elokuisista kotinäyttelyistä jolloin kaikki ei mennyt ihan putkeen..

Kiitos kaikille lähimmille tuesta ja neuvoista, että ei saa ottaa näitä asioita liian vakavasti. Varsinkaan koiran ollessa nuorikko. Mutta kyllä se show oli minulle aikamoinen shokki.. Ja tiesinhän minä itse että koira käyttäytyy kyllä muualla juuri niin kuin pitää (mutta hyvähän se niin on sanoa). Mutta mitä ja miksi näin sitten tapahtui? Koiranäyttelyt ovat olleet Lilyllä vähän hankala nakki, koska siellä pitäisi olla hillitty. Toisaalta sille ollaan kuitenkin tehty siitä ympäristöstä kiva ja hauska, jotta sille jää tietty kokemus näyttelyistä. Sana hillitty ei tosiaan kuvaa meidän iloista koiruutta! Siihen kuin lisää 50 kiloa niin hallinta kärsii huomattavasti.. Mutta toisaalta sen jo hyvin tuntevana, sitä ei olisi pitänyt villitä niin paljon tai muutenkaan vahvistaa ”mukavia kokemuksia liikaa”. Sitä olisi pitänyt puhtaasti, tylsästi ja tiukasti vain kouluttaa, näyttelyissäkin. Muutamat häpeän hetket ja itkut kehän laidalla koettuna päätin että tämä ei jää tähän, me ei luovuteta ja me korjataan asia. Emme halua häpäistä rotua ja varsinkaan Lilyn kasvattajaa. ;)

Lähemmin tarkasteltuna oli aika onni että kävi miten kävi! Lily oli juuri tuolloin sen ikäinen että se testasi minua selvästi ja vaati tiukkaa koulutusjaksoa. Olisiko sitä tullut ilman tätä? Oli hyvä että pääsin puuttumaan asioihin samaisella hetkellä. Samalla sainkin koirasta aivan erilaisen kuin mitä se oli, niin kliseeltä kuin kuulostaakin niin emäntä kasvoi mukana ja taidot taas karttuivat. Niin paljon kun Lily välillä ottaakin, niin se antaa kaiken tuplana takaisin!

En kovinkaan paljon valmentanut Lilyä näyttelyitä varten. Muita omia koiriani ei ole niihin tarvinnut erityisesti kouluttaa, joten kehään ollaan vain menty ja taidot on koirillekin harjaantunut sitä mukaan kuin näyttelyissä ollaan käyty. Ensimmäinen virhe.

Toisekseen koiralle täytyy aina yleistää opittua erilaisiin ympäristöihin. Kaikki mikä tutussa ympäristössä onnistuu, ei välttämättä onnistu häiriöiden vuoksi muualla, ilman yleistämistä. Toinen virhe.

Teinkin ensimmäistä kertaa koulutussuunnitelman ja päiväkirjan, sen mukaan lähdimme treenaamaan ankarasti kohti seuraavia näyttelyitä, seuraavat noin 50 päivää. Sisällä kotona kiinnitimme huomiota siihen, että koira pääsee ajattelemaan ja tekemään jopa ruokansa eteen töitä. Kokeilimme myös eri aktiviteettien kautta väsyttää koiraa ja katsoa millainen vaikutus sillä on. Tämä uusi ”ruotu” teki Lilystä nopeasti hyvin kuuliaisen ja terävän kaverin.

20141005_143912

Lähdin siis perustaidoista liikkeelle ja hoidin niitä päivittäin kuntoon. Joy of learning:n kursseilla opin että koiran koulutuksessa perustaidoiksi voisi kuvata mm. lähellä pysymisen, luokse tulemisen, irtaantumisen jne. Kun ne ovat kunnossa koiran saa toimimaan haluamallaan tavalla, missä vain. Ei tarvita monimutkaisia oppeja, ihmiset monesti ajatteleekin asiat koiran koulutuksen suhteen aivan liian pitkän kaavan kautta. Kun massaa on tarpeeksi takana oikean palkkion turvin, koiran toiminta voi olla hyvinkin automaattista pelkästään käskysanan kuullessaan.

Kyseiseen taulukkoon lisäsin erikseen myös harjoitteet jotka tukee nimenomaan näyttelykäyttäytymistä eli hampaiden katsominen, näyttelyravi ketjussa (Lilyn ongelmana oli peitsaus) jne.

Keskivaiheille otin tulikokeeksi mätsärit, näkisimme onko edistymistä tapahtunut vai jätetäänkö suoraan menemättä seuraaviin näyttelyihin. Mätsärit menivät kaikesta siitä stressaamisesta huolimatta täysin nappiin, joka oli aikamoinen yllätys: hampaita annettiin katsoa kauan ja seisottiin hienosti ihanista ympäröivistä ihmisistä ja koirista huolimatta. Tuloksena punainen nauha ja pääsy vielä viiden parhaan joukkoon loppukehään!

IMG_20140914_165839

Jännitys tiivistyi kun lokakuu läheni ja varsinainen testi eli näyttelyt oli tulossa. Miten meidän kävi? No oikein hyvin, olisin ollut iloinen pelkästään siitä että koira toimi täydellisesti, näytti hampaat ja oli mitä mahtavin esittää mutta me vedettiin paremmaksi ja saatiin mahtavan arvostelun lisäksi tulokseksi junnuluokassa ERI, olimme myös kilpailuluokan kolmansia.

Joskus tulee eteen tilanne kuin koira on vain hyväksyttävä sellaisena kuin se on. Se on tällöin helpompaa sekä koiralle että omistajalle että kaikkea ei voi eikä kannata korjata, mutta poppakonstit voi silti ottaa käyttöön. Meillä ne on nyt kokemuksen kautta seuraavat joita suosittelen lämpimästi vilkkaalle isolle koiralle:

1. Ei aamuruokaa! Näyttelypäivän aamuna herään aikaisin ja vien Lilyn ”kontaktilenkille”. Noin puolen tunnin lenkki tehdään tässä naapurustossa täyskontaktilla, mieluiten vielä oma-aloitteisella.

2. Lenkin perään vielä vapaata juoksua pellolla että koira saa irroiteltua ja varsinkin raskasrakenteinen koira väsyy fyysisesti näin.

3. Näyttelypaikalle saavumme vähintään tuntia aikaisemmin. Lily saa haahuilla ja haistella ympäriinsä. Kontaktia koiraan ei vielä oteta vaan annan sen rauhassa purkaa mielenkiintoaan kaikkeen mikä liikkuu..

4. Olen nyt kaksi kertaa huomannut Lilyssä tietyn terävöitymisen ja kontaktihaluisuuden juuri tiettyyn aikaan. Tällöin vaihdan ketjun kaulaan ja alan tekemään sille näyttelyissä vaadittavia harjoitteita.

5. Näyttelypaikalla ei haistella muita koiria eikä kosketa ihmisiin! Pois-käsky on ahkerassa käytössä jolloin Lily ottaa etäisyyttä kohteesta joka kiinnostaa.

Ja voilá! ;) .. Lily ja varsinkin minä, jäämme nyt näyttelytauolle kehittymään ja kasvamaan. Meillä on niin mielenkiintoinen ja hyödyllinen projekti alla että keskitymme muihin harrastuksiin.

Jasu & kaikille näyttelymenestystä toivova pikku Lily joka ei ota näyttelyitä liian tosissaan (kuvassa kesäkuussa ryhmänäyttelyissä).

IMG_20140608_182926

Hakuharrastus

30.9.2014 Yleinen

”Hakukoe on muiden palveluskoiralajien tapaan sotilaallista alkuperää. Sodan aikana hakukoiria käytettiin haavoittuneiden etsintään. Hakukoiran nykyiset tehtävät ovat lähinnä eksyneiden etsintää. Haku on jakautunut pelastusetsintään (PEHA) ja palveluskoirien hakukokeeseen (PAHA).

Haku tarkoittaa, että koira etsii nopeasti ja järjestelmällisesti ilmavainunsa avulla metsään piiloutuneita ihmisiä eli ”maalimiehiä”. Hakualueen keskellä kulkee pituussuunnassa keskilinja, jota ohjaaja kulkee eteenpäin ja josta koira lähetetään etsimään järjestelmällisesti vuorotellen kummallekin puolelle. Hakualue on tallattu, eikä koiran pitäisi jäljestää, vaan etsiä nimenomaan ilmavirtojen mukana kulkeutuvien hajujen perusteella. Hakualueen pituus ja työskentelyaika riippuu koiran kilpailuluokasta.

Maalimiehen löydettyään koiran tulee ilmaista hänet, joko haukkumalla tai rullalla. Haukkumalla ilmaiseva koiran tulee haukkua koetilanteessa niin kauan, kunnes ohjaaja saapuu paikalle. Rullailmaisu tarkoittaa sitä, että löydettyään maalimiehen, koira ottaa pannassaan roikkuvan rullan suuhunsa ja vie sen ohjaajalle. Tämän jälkeen ohjaaja kytkee koiran näyttöliinaan ja koira vie ohjaajan maalimiehen luo.” (Lähde KPSH:n nettisivut)

Kursseilun ja perustottelevaisuuden opettelun jälkeen on luonnollista lähteä hakemaan sitä päälajia ja omaa harrastusta itselle ja koiralle. Ajattelin että innostuisin Lilyn kanssa erityisesti jäljestämisestä, verijälkeä pellolle sille ei kuitenkaan koskaan ole ehditty vielä tekemään koska hakuilu vei mennessään!

Tiesin myös että mitään kovin vakavaa lajia ei voi Lilyn kanssa alkaa harrastaa mun hermoilla saati atleettista agilityä kun tuota massaa löytyy. Rotu on toisaalta aika itsenäinen ja täysin vastakohta paimenkoirille eli varmasti joku muukin rodunedustaja on samaa mieltä kanssani jos sanon että bullit tuppaa kyseenalaistamaan välillä käskyt, ”aivan turhuutta istua nyt tältä seisomalta” ne murmattaa, ”onko pakko, kannattaisko..”. Bullit ovat sen verta fiksua sakkia että ihan huvikseen ne ei ala ihmistään takapuolesta nuolemaan. ;) Ja varmaan jokunen bullmastiffi sopii tokon viimeistellyn täydelliseen maailmaan mutta ei Lily, haha. Olen myös niin paljon harrastanut näyttelyitä että turhanpäiväinen hienostelu ei tunnu nyt omalta jutulta (Lily on täysin samaa mieltä!) vaan haluan merkityksellistä äksöniä.

JA MÄ NIIN TIESIN että Lily loistaa tässä, rodun tausta huomioiden. Rodulla ei tietenkään ole kilpailuoikeutta palveluskoirakokeissa mutta meidän tavoitteet olikin alusta asti ”korkeammalla”, ei vaan tiedetty että ne nopeutuu. Ja harrastaminen on äkkiä kivempaa ilman kisastressiä! Lähdin siis etsimään lähialueiden koirakerhoista ryhmää jossa treenit saisi aluilleen ja sainkin hauskat ja opettavaiset treenit pk-haun tiimoilta. Oli myös hienoa päästä seuraamaan kisakoiria treeneissä, hienoja otuksia. :) Rämpiminen metsässä, hirvikärpästen seassa ja istuminen märällä mättäällä on kyllä sitä jotain.. Kaikki se on sen arvoista kun koira oikeasti nauttii maalimiehen löytämisestä eikä ainakaan Lilylle hirveästi tarvinnut suuntaa näyttää että mitä täällä nyt oltiin tekemässä, lähdettiin aikalailla ihan kylmiltään liikenteeseen loistavin tuloksin. Ollaan myös puolison kanssa tehty muutama omatoimitreeni.

Lily käyttää ilmavainua automaattisesti kuten kuuluu, se ei hauku ollenkaan joten ilmaisun kanssa opetteluun täytyy ottaa rulla kuvioihin. Nyt kuitenkin emme tule enää lähiaikoina käymään hakuharkoissa, koska..

10626829_826213380737259_1247970253980605277_n – Kopio

.. äkkiä se meni siihen hakuharrastuksen laajentamiseen omassa mielessä, on kuitenkin perus pk-haun lisäksi enemmänkin pelastukseen liittyvää rauniohakua, metsähakua, vesipelastusta jne. Noh, tiesinhän minä että tie tulee olemaan pitkä ja hakeutuminen ylipäätään koulutukseen voi olla kiven alla. Minulla on kuitenkin ilo ilmoittaa että olemme päässeet alkeiskurssille Pirkanmaan etsijäkoirat ry:n! Kyllä siitä riemu repesi ja edessä on pitkä matka mamman mussukasta pelastuskoiraksi.

10670187_845595988798998_875458649792861945_n

Ensimmäiset teoriat on takana enkä voi tarpeeksi painottaa kuinka paljon nyt tiedän ylipäätänsä koirien hajutunnistukseen liittyvistä asioista saati kuinka paljon tulen oppimaan koiran kielen tulkintaa, koirat ovat aivan korvaamattomia tässä tehtävässään, täytyy sitten löytää kuolleeksi epäillyn lemmikin olinpaikka, karannut lemmikki, kadonnut lapsi taikka huume-tai rahakätkö! Eli tästä alkaa aktiivinen harjoittelu Tampereen seudun metsissä. Itse innostuin myös etsijäavustajan kurssista, joka on tarkoitettu nimenomaan jalkaväelle (ilman koiraa etsinnöissä avustava henkilö). Varsinaiseksi etsijäkoiraksi pääsemisessä on upeampi taso ja jatkokurssille mennessä vaaditaan myös pääsykoe.

Pääset blogin kautta seuraamaan meidän taivalta! :) Tämä laji poikkeaa sitten aivan täysin pk-hausta, joten senkin vuoksi jätän sen nyt taka-alalle toistaiseksi.

Jasu & Tarkkanenu (väsyneenä treenistä)

10632856_837410479617549_1644231834632542780_n – Kopio – Kopio

Iso koira tuli taloon

15.9.2014 Yleinen

Kohta siitä on vuosi kuin iso toive toteutui ison pennun myötä, sen kunniaksi sen aiheinen postaus. Laumamme hauska kokoonpano on herättänyt kiinnostusta ja ulkona vähän huvitustakin, varsinkin kun mieheni taluttaa yleensä chihut ja minä Lilyn! :)

Olen saanut monenlaisia kysymyksiä koskien ison koiran tulemista pienten koirien talouteen: mistä tiedät että rotu on sopiva pienille koirille? Entä jos ne ei tule toimeen? Mitä jos iso koira satuttaa pieniä? Vietkö ne kaikki samaan aikaan ulos? Miten totutit ne toisiinsa? Voiko niitä sitten pitää samassa tilassa keskenään? Eihän bullmastiffi tykkää saman sukupuolen edustajista? Teidän chihuillahan on huonoja kokemuksia isoista koirista? Jaan mielelläni meidän omat kokemukset tiedonjanoisille.

Muistan vieläkin sen syksyisen pimeän illan kun tulimme kotiin niin oudon uuden tuttavuuden kanssa. Koira oli pieni pentu mutta chihuahua kokoinen! Siinä oli itse emännällekin totuttelemista, saati meidän neideille. Koska oli jo myöhäinen ilta niin päätimme että näytämme koirat vain toisilleen koirahuoneen portin takaa ja menin kodinhoitohuoneeseen touhuamaan pennun kanssa koska siitä paikasta tulisi Lilyn oma huone. Siihen se sitten leikin ja syönnin jälkeen nukahti, minun jaloilleni. Siirsin sen pieneen petiin ja hipsin hiljaa pois..

Seuraavana päivänä aloitimme tutustumisen talon muihin koiriin! Yllätyksekseni chihut eivät haukkuneet yhtään, haistelivat kovasti. Kaikki oli yhdessä lattialla jolloin ajattelin vaikuttaa tilanteeseen positiivisesti syöttämällä heille nakkeja vuorotellen. Siitä se sitten lähti. Vähitellen myös ulkoiltiin yhdessä, nukuttiin yhdessä jne.

1396854_660584757300123_1487536401_o

1399841_660586227299976_730184349_o

1404657_660586630633269_1816192410_o

Meidän chihut eivät koskaan ottaneet Lilyä yhdeksi ”chihuksi”. Lilyn erilainen käyttäytyminen ja koko ajan kasvava olemus on pitänyt ne kaikki aina hieman etäämmällä toisistaan. Lily on pennusta asti osannut kunnioittaa kuitenkin niitä kaikkia ja niiden välinen kieli ja kommunikaatio on ollut mielenkiintoista seurattavaa.

Itse olen vakaasti sitä mieltä että rotua enemmän itse koira yksilönä, muut lauman koirat persoonineen sekä ympäristö (omistajien ”taidot” ja viitseliäisyys) vaikuttaa enemmän tähän asiaan kuin rotu? Aiheesta tuskin on suoraa tilastotiedettä, mikä rotu olisi suopein pienten koirien talouteen. Mikä taas olisi paras rotu isojen koirien laumaan otettavaksi? On ollut hauskaa seurata mm. chihujen kautta millaisia kokoonpanoja muilla harrastajilla ja kasvattajilla on. Itse olen luovuttanut yhden chihukasvattini tätä nykyää 3 ison koiran laumaan (alla kuva heidän yhteisistä touhuistaan, jossa myös mukana pieni soopeli chihuahua). Yhteiselo on sujunut moitteettomasti ja on ollut hauska saada kuvia joissa chihu nukkuu muiden koirien päällä jne. Meillä yhteiselo ei ole niin tiivistä koirien kesken, asia olisi varmasti eri jos chihumme olisi nuorempia ja niillä ei olisi niin paljoa huonoja kokemuksia isoista koirista. Ne eivät todellakaan arvosta Lilyn suurta massaa ja osaavatkin onneksi olla se fiksumpi osapuoli joka väistää, koska Lily ei osaa väistää ja varoa.

12506_10152343310094372_989005056965921446_n

Sitähän kukaan ei tiedä mitkä koirat tulee toimeen ja mitkä ei. Sama kysymys joka tapauksessa joudutaan esittämään minkä tahansa kokoisen ja rotuisen koiran yhdistämisessä uuteen laumaan. Kärjistetysti voisi kuitenkin sanoa että tällaiset asiat on voi olla tottumiskysymyksiä ja ehkäpä oman lauman koirat hyväksytään mutta koirapuiston muiden koirien kanssa voi mennä tappeluksi? Lily on vielä nuori, mutta tällä hetkellä luonteeltaan kaikkia koiria ja ihmisiä rakastava. Bullmastiffihän ei perinteisesti ole ns. koirapuistokoira, mutta meidän sosiaalinen ja alistuva höpelö on!

Niin, mitä jos iso koira satuttaa pieniä koiria? Riski on aina olemassa. Eläinten ollessa kyseessä kaikki on mahdollista. Meillä lähinnä Lilyn roikkuvat huulet ovat saaneet osumaa hieman tulisesta toiseksi vanhimmasta chihunartusta joka kerran jos toisen on roikkunut Lilyn huulissa. Kerron kuitenkin taas meidän kokemuksistamme, heti alussa chihut osasivat kyllä antaa kyytiä Lilylle jos se yritti käpälöitä käyttäen leikkiä. Pentu tottakai koostaan huolimatta kunnioitti vanhempia. Luistaan ja leluistaan chihut ovat aina osanneet pitää huolta eli ärinämurina piti Lilyn poissa eikä se nyt vuotiaanakaan ole koskaan kyseenalaistanut minkään luun tai lelun sen hetkistä mutustajaa. Sama toimii toisinpäin, paitsi että Lily ei murise lainkaan, se vain on ja mutustaa itsevarmasti. :) Eläimestä ei koskaan voi sanoa mitään varmasti, mutta vihainen koira Lily ei kyllä ole. Se jopa nöyrtyy omasta tahdostaan joskus näille röyhkeille.. Meillä yleinen näky on se, että kaikki neljä on vuorollaan jonkin luun mutustajana (vaikka jokaiselle olisi kyllä omatkin). Ja se joka hetkellisesti luun luota pois lähtee niin seuraava saa jatkaa.. Lilyn mutustaessa luuta, yksi chihu seuraa vierestä ja toinen yrittää hivuttautua lähemmäs. Kolmas kärkkyy ympärillä ja se vierestä seuraaja murisee tälle kolmannelle jos lähestyy luuta joka kuitenkin on vielä Lilyllä. Sekalainen soppa! :D

Talvella Lilyn saadessa vauhtia alle ja kokoa kroppaan sen meno oli taannoin aika villiäkin. Chihut eivät todellakaan arvostaneet sen rallia kotona tai sitä kuinka se haukkua louskutti nurkassa nukkuvalle chihulle, kutsuessaan tätä leikkiin tai saadakseen vain liikkeelle. Tässäkin vaiheessa oma toiminta oli suuressa roolissa! Meidän oli oltava se leikkivä osapuoli pentukoiralle ja toisaalta taas osattava puuttua tiettyyn käytökseen. Joka tapauksessa aika korjaa, nimenomaan sen liian pentumaisen käytöksen. Tuolloin chihut varmaan tajusi että ”voi luoja, tuo on tullut tänne jäädäkseen”: aikamoinen riesa mutta siedettävä sellainen eli ylimpiä ystäviä heistä ei koskaan tullut mutta helliä hetkiä on aina välillä havaittavissa. Minulle oli alusta asti myös selvää että Lilyä ei olla hommattu meille chihujen leikkikaveriksi. Meillä oli myös selvät sävelet sen suhteen, että kotona ei rallata ja chihuja ei jahdata ulkona. Se minkä nuorena opettaa koiralle, kantaa hedelmää aikuisena. Meillä koirien oleminen ja eläminen on siis tätä nykyä helppoa ja rauhallista.

Meidän talossa koirat ovat aina samassa tilassa. Lilyn paikka kuitenkin on lattialla vaikka chihut pääsisivätkin sohvalle. Tälläkin periaatteella on helppo torjua sitä riskiä että joku koirista jää 50 kilon alle. Jos lähdemme töihin tai muuten pidemmäksi ajaksi pois niin Lily ja chihut eivät jää samaan tilaan. Meillä on onneksi puitteet siihen, että molemmille ”puolueille” löytyy talosta omat siivet.

Läheltä piti-tilanteilta ei olla säästytty, mutta ne ovat minimissään. Yksi päivä kaikkien koirien ollessa piha-aitauksessa chihut juoksivat yhdessä tuumin haukkumaan jotakin mielenkiintoista toiseen päähän aitaa ja Lily seuraa tietenkin perässä, 50 kiloa jyräsi täysin meidän pienimmän 2 kilon chihun. Onneksi kaveri pyöri vain jaloissa muutaman kerran ympäri vinkuen, mitään ei tapahtunut. Toisena päivänä taas useamman koiran kertyessä vieraan lähelle Lily tallasi vanhimman chihun varpaille, voi sitä huudon määrää, mutta kaikki hyvin! :)

Meillä oli yksi chihupentuekin talvella, niiden kanssa oli heti selvää että pienet 500 gramman pennut eivät tule olemaan samassa tilassa kuin Lily. Se kuitenkin oli hyvin hienosti pentujen kanssa meidän vahtiessa.

Lyhyesti kiteytettynä voisin sanoa että näin ison koiran oleminen ja eläminen näin pienten koirien laumassa vaatii hieman hienosäätöä mutta olemme hyvin onnellisia siitä kuinka laumamme toimii ja on nyt viimeinkin on kokonainen. Ja oli meillä ehkä vähän sattuman suomaa onneakin, Lily oli ja on hyvä yksilö juuri meille!

Jasu & Mindy, Fanny, Cissy sekä Lily

10369198_834630073228923_240779526624112851_n