Selaat arkistoa kohteelle avioliitto.

Avioliittolaki 1.3.2017

21.2.2017 Ihmisoikeudet ja ihmisarvo, Politiikka ja yhteiskunta

Avioliittolaki 1.3.2017 alkaen.
Miksi ei olla huolissaan moraalisesta rappeutumisesta: viina, huumeet, verojen kierto, huoraaminen, avio-/avoerot, saastuttaminen jne. Maapallolla on miljardi nälkäänäkevää. Kun joku vuosi sitten kyselin samaa, minulle vastattiin: ”Kunhan saadaan tämä asia hoidettua (joku rekisteröintiin liittyvä), niin sitten keskitytään noihin suurempiin kysymyksiin.” Näin ei käynyt. Seuraavaksi on väläytelty ainakin moniavioisuutta. (Naispapit oli eniten homoliittoja kannattava ryhmä.) Ovat keksineet uusia sukupuolia (Seta etunenässä). Ei ole kauan kun feministit (ainakin osa) väittivät, ettei miehillä ja naisilla ole muuta eroa, kuin hammastahnapurkin puristaminen. Nainen puristaa keskeltä mies päästä. Nyt tietyt ominaisuudet kuuluvat vain toiselle sukupuolelle. Lisäksi esiintyy kaiken karvaisia välimuotoja (tai trans ym). Jos pojassa on tarpeeksi tytön ominaisuuksia tai poika kokee olevansa tyttö niin, eikun sukupuolenvaihto leikkaukseen yhteiskunnan varoilla tietenkin. Aiemmin sukupuolielinten silpomista vastustettiin ja vastustetaan vieläkin, kun se liittyy johonkin uskontoon. (Mieli muuttuu turhan usein.)
Lakimuutosta puolustettaessa vedottiin kuinka suuresti he rakastavat toisiaan. Miten tämä suuri rakkaus homojen välillä on sallinut heidän menetellä niin huolimattomasti, että se toi AIDSin Ameriikoista Suomeen ja sitten levitti sitä edelleen niin, että sitä esiintyy nyt myös heteroilla? Ja yhteiskunta maksaa viulut. Homojen täytekakku tapaus Irlannissa osoittaa, miten suvaitsemattomia ja rakkaudettomia ko homot olivat. Täytekakun koristelukiistan takia he kävivät oikeutta kaksi vuotta ja saivat korvausta muutamia satoja puntia. Todellista lähimmäisrakkautta yrittää pakottaa toiset tekemään juuri niin kuin he haluavat? (vastaavia tapauksia USA:ssa monia) Tämä saa epäilemään, onko heillä muutakaan todellista rakkautta? Myös väitettiin homouden ja lesbouden olevan synnynnäistä (periytyvää). Miten niin periytyvää, eiväthän ko parit yksin saa lapsia, ja kun lukee tutkimusprofessori Kontulan jutun? Lesboilu 7-kertaistunut 15 vuodessa, alle 30 vuotiaiden naisten keskuudessa. ”Liite 1”
Koulussa häiriöitä aiheuttaneen oppilaan taustalta löytyi useimmiten vanhempien avioero, vaikka lapsen huoltajaksi jäänyt vanhempi olisi solminut uuden liiton. Näin ollen eihän mitenkään voi olla hyväksi kaikille lapsille isän tai äidin puuttuminen kokonaan.
Mitä sitten seuraa, jos uusi avioliittolaki 1.3.2017 alkaen tulee voimaan? Minun ymmärtääkseni evlut kirkossa tapahtuu hajoamista pappien ”irtiottojen” takia. (Kansanedustajat olivat todella paljon vartioina tässä asiassa.) Jos taas laki olisi hylätty, kirkko olisi pääsyt pälkähästä toistaiseksi, tuskin ”irtiottoja”. Toinen paljon pahempi juttu on se, että tämä edistää edelleen kunnon ihmisten maksutaakkaa ja on poissa esimerkiksi vanhusten hoidosta ja lasten koulutuksesta. Samoin tekevät alkoholin käyttö, ylensyönti, tupakointi, huoraaminen ja huumeiden käyttö (erityisesti kun kannabis vapautetaan). ”Liite 2”
Eli tämä vie meidät turmioon ja ainoiksi vaihtoehdoiksi jää USA:n tapaan valita kahden pahan välillä: moraalittomuus tai ”Trump”. Eipä näy olevan enää miehisiä miehiä, jotka hillitsisivät tätä naishegemoniaa.
Kyllä on maailma mallillaan. Ennen oli ihan toisin. Minun pari lähisukulais-miestä olivat parhaat kaverit keskenään, vaikka toinen oli enimmäkseen yksityisyrittäjä ja sotaveteraani, toinen taas kommunisti. Minun parhaita kavereita oli vapaakirkollinen liikemies. Itse kuulun evlut kirkkoon. Silloin sai kukin pitää poliittisen tai uskonnollisen näkemyksensä, eikä erottavista asioista yleensä keskusteltu. Mutta sitten tuli feminismi vapaine kasvatuksineen ja komplekseineen, nyt traumoineen ja sukupuolineutraalisuuksineen. 2016 ennen kiitospäivän sukukokoontumisia piti ensi kerran USA:ssa sopia riitojen välttämiseksi, ettei puhuta politiikasta (Trump). Itsekin huomasin, että ensi kerran minulta puuttui ennen joulua 2016 sellainen hyvänolon, ystävällisyyden ja rauhan tuntu (joulumieli), jonka edellisinä jouluina aina olin kokenut (olen 70 v.). Olen melko varma suurimpana syynä olevan homohypetyksen. Eka kerran pari vuotta sitten tuli jonkinlaisia riitoja jopa parin lähisukulaisen kanssa (kasvatus ja homous). Elämänhaluni on kadonnut, haluaisin päästä mahdollisimman pian pois täältä. Kuitenkin uskon, että joku ihminen tarvitsee minua lähimmäisekseen ja joudun odottamaan kuolemaani toistaiseksi.
Kuuma linja Savon Sanomat 24.8.2016 Ei se ole ihme, että maailma muuttuu aina vaan sairaammaksi paikaksi elää, kun lueskelin (SS 19.8.) Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pauliina Lyttisen ohjeita, miten selittää tiettyjä asioita lapsille. Meillä ei puhuta tuollaisista asioista lapsille, eikä todellakaan anneta ymmärtää, että kaiken maaiman kieroutumat ovat ”ihan hyvä juttu, eikä niissä ole mitään väärää”. Tyrmistynyt
16.2.2017 Aki Kaurismäki mm totesi, ettei ole olemassa mitään henkistä ilmapiiriä eikä miehiä. ….Ja että hän on väsynyt sekä että jossain välissä pitäisi elääkin.
Taidemaalari ym Katja Tukijainen oli iloinen, kun sai viettää lapsuutensa ajassa, jolloin ei tarvinnut tietää onko tyttö vai poika, vaan voi leikkiä molempien leikkikaluilla. (elokuu 2016 yle1)
”Liite 1” Tutkija naisten halusta toisiin naisi …Keskiviikko 1.6.2016 klo 10.18 Iltalehti jutun alkua
Tuoreen tutkimuksen mukaan naisten halu toisia naisia kohtaan on kasvanut rajusti. Tulos yllätti tutkimusprofessori Osmo Kontulan. Väestöliiton tuoreimman FINSEX-tutkimuksen tulokset kertovat suomalaisen sukupuolielämän mullistavasta muutoksesta. Vuonna 2015 noin 35 prosenttia alle 30-vuotiaista naisista kertoi tuntevansa seksuaalista vetoa oman sukupuolensa edustajiin. Ennen 2000-lukua näin vastasi vastasi vain noin viisi prosenttia tutkimukseen osallistuneista. ((Myöhemmin jutussa: Tutkimukseen osallistuneista nuorista naisista noin joka viides kertoi harrastaneensa seksiä toisen naisen kanssa. 1990-lukuun verrattuna näin vastanneiden määrä oli kaksinkertaistunut.)) HILKKA TIENHAARA
(( jokaista tällaista kahden naisen välistä suhdetta kohti syntyy lisäksi kaksi miestä, jotka jäävät ilman puolisoa))
”Liite 2” Ma 28.11.2016 Jari Ehrnrooth: Vähemmän hoitoa – enemmän terveyttä Lopputoteamus:
Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että tervettä ja hyvää elämää elävät vastuulliset yksilöt kustantavat oman hoitonsa lisäksi sairasta ja huonoa elämää elävien vastuuttomien yksilöiden moninkertaisia terveydenhoitokuluja.
J. Kurosen aavistelua: Kunnon ihmisten kärsivällisyys poliitikkoihin ja ay- ym johtajiin, suvakkeihin, tasa-arvo ja ihmisoikeus ihmisiin, jotka eivät saa aikaan muuta kuin eriarvoisuutta (erityisesti maailman laajuisesti ajatellen) ja itselleen kovat liksat, alkaa olla lopussa.

Miten rakastua Raamattuun? 

12.6.2015 Raamatusta

Mieleeni nousi tänään ajatus kirjoittaa tänne ajatuksia siitä, miten voimme uskoutua, rakastua, päästä syvemmälle Jumalasuhteessamme. Tänä vuonna Seinäjoen Helluntaiseurakunta juhlii 80 vuotis taivaltaan ja yksi kohta jonka johtava pastorimme Markku Tuppurainen on nostanut on se, että hoidamme Jumalasuhdettamme. Tahdomme myös kertoa hyvät uutiset Jeesuksesta ihmisille, ja siksi tässä kohtaa toivotan sinut arvoisa lukijani lämpimästi tervetulleeksi Keskellä elämää konferenssiin heinäkuun 15-19. päivinä! Olemme rukoilleet tapahtuman puolesta ja uskomme, että Jumala tulee pelastamaan, parantamaan, vapauttamaan ja täyttämään Pyhällä Hengellä ja tulella jokaisen janoisen sydämen, joka tulee Seinäjoki areenalle! Laita nyt kalenteriin merkintä ja tule paikallle!

Mutta palataanpa tähän asiaan, miten voimme päästä sisälle Jumalan tuntemiseen. Otan esimerkin, joka ei imartele ollenkaan: En osaa kommunikoida ruotsiksi, mutta jos muuttaisin Ruotsiin, joutuisin opettelemaan kielen, jotta tulisin toimeen paikallisessa kulttuuriympäristössä. 

Jos tahdomme päästä syvälle Jumalan tuntemiseen, kokea hänen läsnäoloaan jatkuvasti elämässämme, meidän täytyy uhrata aikaa ollaksemme hänen läsnäolossaan. Silloin Raamattu tuloo rakkaaksi. Tahdotko tulla oikeasti läheiseksi Jumalan kanssa? Siihen ei ole oikotietä, ei sinulla eikä minulla. Jos sanot uskovasi Jeesukseen, seuraavasi häntä, tule hänen kaltaisekseen intohimoisen rakkaussuhteen kautta :) 

Otetaan toinen esimerkki. Harva, paremmin: ei kukaan, mene naimisiin kenenkään kanssa, ellei todella tahdo tuntea häntä syvällisellä tavalla: viettämällä aikaa, keskittymällä lukuisissa tapaamisissa häneen, näkemällä millainen ihminen todella on, miten hän toimii erilaisissa elämäntilanteissa, pettymyksissä ja voitoissa. Kun aviopuolisot ovat nähneet vaivaa tutustuen, he sitoutuvat toisiinsa, myös silloin, kun on vaikeaa. He ovat päättäneet rakastaa toinen toisiaan, he tuntevat toistensa heikkoudet ja vahvuudet, elekieli paljastaa heille toisessa, miten menee. Jumala antaa voiman hyväksyä toinen puutteineen päivineen, koska tiedostamme myös oman vajavaisuutemme, ja sitoutumisen siunaus antaa voimallisen kuvan vaikutusalassa oleville ihmisille, kuinka hyvin avioliitto todella voi. Itse ihailen monia aviopareja, joihin törmään kotiseurakunnassani, nuorempia ja vuosikymmeniä yhdessä olleita. Heistä paistaa syvä arvostus sekä Jumalaa, että aviopuolisoa kohtaan. He tuottavat avioliitoillaan kunniaa Jumalalle, joka on keksinyt sen. 

Maallinen rikkaus on katoavaa

Luukas 12:13-21

Joku kansanjoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, sano veljelleni, että hän jakaisi kanssani perinnön.” Mutta Jeesus vastasi hänelle: ”Ihminen! Kuka on asettanut minut teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?” Sitten hän sanoi heille: ”Olkaa valppaat ja karttakaa kaikenlaista ahneutta, sillä ihmisen elämä ei riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä olisi ylen määrin.” Ja hän kertoi heille vertauksen: ”Rikkaan miehen maa tuotti hyvin. Hän mietti mielessään: Mitä minä teen, kun minulla ei ole paikkaa, mihin kokoaisin satoni? Sitten hän sanoi: Minäpä teen näin: puran aittani, rakennan suuremmat ja kokoan niihin kaiken viljani ja omaisuuteni. Sitten sanon itselleni: Sieluni, nyt sinulla on varastossa paljon hyvää moneksi vuodeksi. Lepää, syö, juo ja iloitse! Mutta Jumala sanoi hänelle: Sinä mieletön! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois. Kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut? Näin käy sen, joka kerää aarteita itselleen mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan luona.

En voi käsitellä jokaista yksityiskohtaa tässä yhteydessä, sillä en minä etkä sinä jaksaisi lukea sitä, ja toiseksi en ole perehtynyt juutalaistaustoihin, jotta voisin maalata kuvan tästä jaejaksosta kuin Ilkka Puhakka. Mutta joitan pointteja löysin, kun luin tämän muutamia kertoja:

Mielestäni Jeesus korostaa riiteleville veljeksille sitä tosiasiaa, ettei kannata riidellä perinnöstä kynsin hampain, koska se on katoavaa, ei iankaikkista, pahimmassa tapauksessa voi menettää välit myös veljeensä siksi, että niin kovasti himoitsi omaisuutta. Tästä lähtökohdasta katsomme tähän vertaukseen. Ensimmäinen seikka jonka huomamme, on se, että rikkalla miehellä oli ongelmia. Hänellä ei näytä olevan läheisiä joiden kanssa hän jakaisi ilonsa ja osoittaisi laupeutta ihmisille menestyksestään. Hän on itsekeskeinen, en edes viitsi laskea, kuinka monta kertaa hän näissä jakeissa viittaa itseensä! Niitä on yksikertaisesti liikaa. Kuinka helposti lankeamme tähän samaan ansaan tänä päivänä. Antakoon Herra meille anteliaan sydämen, joka iloitsee, kun voimme auttaa läheisiämme ja tukea Jumalan valtakunnan työtä. Aivan kuten rakas pastorini Jacob Huttunen on sanonut muutamia kertoja seurakunnan keskellä: Rukoilen, että sinusta tulisi antaja. Se on juuri näin! 

Voimme todeta, että rikas mies oli yksinäinen ja jos olen jotain tuosta kulttuuriympäristöstä ymmärtänyt, sellainen ihminen oli yksi säälittävimmistä tapauksista tuon ajan keskellä juuri sen takia. Ilman perhettä hänellä ei ollut tulevaisuutta. Tästä seurauksena oli ahneus, joka oli vienyt hänen huomionsa, omaisuudesta oli tullut hänelle epäjumala. Voimme katsoa tässä kohtaa peiliin ja kysyä, onko tässä materiaalivallankumousta elävässä yhteiskunnassamme käynyt samoin myös meidän elämässämme? Kun rikas mies lopettaa pohdintansa siihen, kuinka hyvin hänellä mielestään asiat ovat, Jumalan vastaus pysäyttää. Hänen kysymyksensä jää vaille vastausta, koska rikas mies ei ollut varautunut siihen, että hänen elämänsä päättyy yllättäen. 

Vertaus päättyy rakkaan Jeesuksemme sovellukseen, siitä kuinka tärkeää meidän on ymmärtää aikamme rajallisuus, panostaa Jumalasuhteeseemme, kerätä aarteita taivaaseen, eikä maan päälle. Tähän yhteyteen sopii samasta luvusta myös pari muuta jaetta:

12:4-5

Minä sanon teille, ystävilleni: älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät sen jälkeen voi tehdä mitään enempää. Minä osoitan teille, ketä teidän tulee pelätä: pelätkää häntä, jolla on valta tappaa ja sen jälkeen syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille: häntä pelätkää. 

12:29-31, 34

Älkää siis etsikö, mitä söisitte tai joisitte, älkääkä murehtiko. Näitä kaikkia maailman kansat tavoittelevat. Teidän Isänne kyllä tietää, että te näitä tarvitsette. Etsikää hänen valtakuntaansa, niin teille annetaan lisäksi myös nämä. Missä on teidän aarteenne, siellä on myös sydämenne. 

Lähtökohta Jumalan palvelemiseen nousee arvostuksesta, kunnioituksesta, eli Herran pelosta, johon viitataan jakeissa neljä ja viisi. Toisin sanoen, rakastamme samoja asioita ja arvoja kuin Kuninkaamme ja vihaamme sitä, mitä hänkin vihaa. Jeesuksen päämäärä näyttää olevan näissä jakeissa se, että alistamme tahtomme hänen alleen, ollen kuuliaisia hänelle, jolloin sijoitamme taivaan pankkiin :) Jos päätämme olla kuuliaisia, uskollisia Jumalan hyvälle tahdolle elämässämme, sydämemme muuttuu ja alamme nauttimaan uskostamme Jeesukseen päivä päivältä enemmän. Ole siunattu lukijani :)

Tasa-arvoinen avioliitto vai pitäisikö sanoa sukupuolineutraali?

2.12.2014 elämä

Tasa-arvoinen vai sukupuolineutraali avioliittolaki

 

Perjantaina (28.11.2014) eduskunnan äänestyksessä äänin 105–92 läpi mennyt tasa-arvoinen avioliittolaki on herättänyt jo ennen äänestystä suurta huomiota mediassa. Onhan kyse tärkeästä asiasta, ja lain mentyä läpi on myös maailma nähnyt tämän sekä uutisoinut asiasta. Silti tulee mieleen että onko tasa-arvoinen avioliittolaki oikea nimitys kyseiselle lakimuutokselle, joka sallii saman sukupuolen edustajien mennä naimisiin.

Nimitys

Onko nimitys tasa-arvoinen avioliittolaki paras mahdollinen? Koska kun miettii, jos olet lakimuutosta vastaan, niin silloinhan joku voisi kysyä: ”Oletko tasa-arvoa vastaan?” Vaikka oikeasti kyse olisikin siitä että et vaikkapa uskosi takia sitä hyväksy. Nimi on harhaan johtava, jonka takia lain nimeä pitäisi mielestäni muuttaa, esimerkiksi sukupuolineutraaliksi avioliittolaiksi. Silloin nimestäkin kävisi ilmi että avioliitto sallitaan myös saman sukupuolenedustajien välillä, mutta jos joku ei ole sen kannalla ei tulisi mahdollisuutta kysyä että oletko tasa-arvoa vastaan.

Oma mielipiteeni, puolesta tietenkin

Oli ihanaa kuulla että laki hyväksyttiin, sillä ei siitä edes olisi tarvinnut olla äänestystä. Eikö sen pitäisi olla itsestäänselvyys, että kaikkien pitäisi päästä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa? Se olisi ollut itsestään selvää, jos politiikkaa ja uskontoa ei olisi sekoitettu. Mielestäni se on yksi eduskunnan ongelmista, he eivät osaa pitää politiikkaa ja uskontoa erillään niin kuin ne pitäisi. Lisäksi yksi asia mikä sai minut ristiriitaisiin tunteisiin, oli kun kuuntelin poliitikkojen perusteluja, sille miksi lakia ei pitäisi muuttaa. Siis miten uimahallit liittyvät avioliittoon? Tai miten homoavioliitto rikkoo luonnonlakeja? Luonnonlait ovat ihmisten tekemiä ja määrittelemiä, eikä se edes ole vastoin luontoa. Tai sitten jotkut poliitikot sanoivat vain että koska ei voi, missä ovat perustelut rakkaat poliitikkomme?

Miksi jotkut vastustavat?

Useimmiten kyse on uskonnosta tai tietämättömyydestä. Jotkut uskonnot eivät hyväksy homoseksuaaleja, ja mikäli kuuluu kyseiseen uskoon, muiden tulisi ymmärtää se. Silti puhe ei ole ollut missään kohtaa että kirkon täytyisi vihkiä homoparit, joten en ymmärrä miksi se haittaa kristittyjä. Toiset on kasvatettu eri tavalla kuin toiset. Mutta vaikkei itse sitä hyväksy, niin silti tarvitseeko sitä muilta riistää? Usein ihmiset vastustavat ja hyökkäävät jotain vastaan jos eivät tiedä asiasta paljoa, usein tietämättömyys aiheuttaa pelkoa jonka takia asiaa vastaan täytyy puolustautua.

Hyvät ja huonot puolet, nyt kun laki on menossa läpi

Suomi on menossa oikeaan suuntaan. Jo se yksin on ihana asia, sillä kaikkialla maailmalla sanotaan Suomen olevan tasa-arvoinen maa, missä asiat on hyvin. No aivan näinhän ei ole, mutta olemme menossa oikeaan suuntaan tämän lain myötä. Hyviä puoliahan tästä löytyy vaikka kuinka paljon, ja suurin osa kansasta on iloinen sekä juhli perjantaina. Mutta silti on tämä osa, jotka eivät ole iloisia. Silti älkää huoliko koska vaikka laki menee läpi, kaikki heterot eivät muutu homoiksi ja lesboiksi, eikä mikään päällepäin muutu elämässäsi jos et mene naimisiin saman sukupuolen edustajan kanssa. Joten onko se paha jos toinen tulee iloiseksi, kun sinun elämäsi ei muutu mitenkään?

 

Mitä jos ei kuitenkaan?

Pyydän rakkaat poliitikot, nyt koko maailma on jo tiedottanut että Suomessa avioliittolakia muutetaan, joten älkää enää menkö perumaan tätä muutosta. Suuren valiokunnan käsittely sekä toinen äänestys on toki vielä jäljellä, mutta nyt muutos on jo ollut niin monessa lehdessä ulkomaillakin että muutoksen peruminen näyttäisi vain tyhmälle. Toivotaan että tämä menee nyt kerralla läpi kokonaan eikä jää roikkumaan, koska nyt on enää ajan kysymys milloin se menee läpi.

 

 

 

Itse olen toivonut tätä lakimuutosta jo pitkään, ja nyt olen iloinen tästä. Sillä rekisteröityparisuhde ei ole kuitenkaan sama kuin avioliitto, joten olen iloinen siitä että Suomesta on tullut näin suvaitseva, että kaikille annetaan oikeus avioliittoon henkilön kanssa jota rakastaa.

 

Parisuhdepohdintaa

23.8.2014 Sekoseko, Vakavasti otettava, Yleinen

On se jännä, miten erilailla me ihmiset suhtaudumme parisuhteeseen. Ja hyvä niin että olemme erilaisia, muuten elo täällä Telluksella olisi melko tylsää. Seuraava ”diagnoosi” on ihan vain mun oman pään kehitelmä, ei muuta. Tämä ei ole lopullinen totuus, ainoastaan mun oma näkemys vaikeasta aiheesta. Kirjoitus on suht pitkä ja ymmärrän hyvin, jos et halua sitä lukea loppuun.

Ihminen A ei osaa tai kykene elämään yksin, ja siksi hakeutuu parisuhteeseen miltei väkisin. Lähes kuka tahansa kelpaa kumppaniksi. Elää usean eri kumppanin kanssa vuosien varrella.

Ihminen B etsii itselleen jotakuta, joka edes etäisesti muistuttaisi sitä omien unelmien kohdetta, josta on nuoruudesta asti haaveillut. Pääsee todennäköisesti suhteeseen, mutta saattaa joutua pettymään, tai kumppani pettyy häneen. Ero on todennäköinen.

Ihminen C etsii sitä todellista sielun toveria, sydänystävää, muttei löydä, ja elää miltei koko elämänsä yksin tai puoliväkisin pettyneenä väärässä suhteessa.

Ihminen D etsii myös sitä todellista sielun toveria, löytää hänet, ja elää elämänsä onnellisena hautaan asti.

Ihminen E on pettynyt suhteissaan tai muuten vaan joutunut olemaan yksin, ja tyytyy kohtaloonsa. On usein onneton, vaikkei sitä välttämättä ulospäin näytäkään.

Ihminen F ei kerta kaikkiaan edes halua parisuhteeseen. Käy ulkona ja kerää yhden yön kokemuksia. On omalla tavallaan onnellinen.

Ihminen G ei myöskään halua parisuhteeseen, ja ei halua edes yhden yön suhteita, koska on helpompaa elää yksin. Näyttää päällepäin onnelliselta, muttei sitä sisimmässään ole, on vaan kerta kaikkiaan tottunut yksineloon.

Ihminen H on sama kuin G, mutta sillä erotuksella, että on kuitenkin aidosti onnellinen.

Ihminen I ei pääse parisuhteeseen, ei edes yhden yön juttuihin, koska hän on epäsosiaalinen, epäsiisti, jollain tapaa outo ja erilainen, jota muut vieroksuvat.

Ja taatusti on myös ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään näistä mainitsemistani kategorioista, tai ovat kenties eri ”kirjainten” sekoituksia. Älkää ampuko minua, tämä ei ole tieteellinen tutkimus, ainoastaan mun pienen mutta isomahaisen turjakkeen näkemys. Tämä turjake kuuluu itse ”kirjaimeen” B, mutta osiltaan myös C ja E. Olen myös omasta tahdostani jollain tapaa ”kirjain” G, tosin muiden silmissä lienen ilmiselvästi ”kirjain” I.

 

Mikä ”kirjain” sinä olet?