Selaat arkistoa kohteelle ärsytys.

Ärsyttävä keskiviikko?

25.5.2016 Yleinen

Hellou!
Kaikki lähti siitä, että puoli vitsillä tein jonkun persoonallisuustestin netistä, sillä muistan, että joskus psykan tunnilla on tullut opettajan ohjeistamana tullut tehtyä sellanen. No, päätin tehdä sellaisen. Ei siinä testissä sinänsä mitään ihmeellistä ollut ja vertailun vuoksi kahlasin nettiä läpi ja tein aika monen erikin sivun persoonallisuustestin, ihan vaan ajan kuluks ja huvin vuoksi.

Kun olin tehnyt ns. ”yhteenvedon” kaikista testeistä ja tarkastellut tuloksia yms ja tullut siihen tulokseen, että tulokset olivat pelottavan paikkaansa pitäviä, löysin jonkun sivun mitä kautta pääsi tekeen jotain ammatinvalintatestejä. Noh, olihan niitäkin pakko koittaa ja oikeestaan ehkä ihan hyväkin.. Muutaman testin kerkesin tekeen, kunnes tuli sellanen tunne, että ei hemmetti sentään, nyt riittää..

Siitä tuli melkeinpä ärsyttävä olo ja eniten ehkä turhautunut.. Ainakin mulle, koska mulla ei oikeesti ole mitään hajua, että mikä mä haluan olla tai mikskä mä haluisin tulla…
Äidistä opoihin tenttaa, että mikä susta tulee isona. Mä en tiedä! Ja mitä lähempänä lukion loppuminen on, sitä enemmän tulee sellanen olo, että voi tsiisus, en mä oikeesti tiiä…

Kun suurin ärsytys oli laantunut, keräsin taas ajatuksia kasaan ja totesin, että ei tää elämä oo niin vakavaa. Minä ja moni muukin, ketkä tuskailee tulevaisuuden suunnitelmien kanssa, löytää varmasti oman ”punasen lankansa”. Jos mietin itse nyt, että missä kuvittelen itteni 10 vuoden päästä, niin voin sanoa, että päässä on vaan pelkkää tyhjää eikä ole mitään käsitystä siitä, mihin elämän polku vie ja kuljettaa. Täytyy vaan luottaa siihen, että oma juttu löytyy kyllä. Jos ei heti, niin erilaisten vaihtoehtojen jälkeen :)

Ei mulla tällä kertaa ollu oikeestaan muuta, halusin lähinnä vaan avautua aiheesta ja toivon, että ehkä joku teistäkin on paininu tai parhaillaan painii saman ongelman kanssa. Mutta juu, sellasia ajatuksia tänään! :)
Huomenna on taas päivä uus ja uudet kujeet, joten eiköhän valmistauduta myös pikku hiljaa perjantaihin ja piakkoin saapuvaan viikonloppuun!

Hyvää loppuviikkoa kaikille :)

Miksi ei kannata hankkia kissaa!!

23.5.2015 Kissani

E L I:  Ä L Ä  I K I N Ä  H A N K I 

S E U R A N K I P E E T Ä  K I S S A A, 

J O S  S I N U N  P I T Ä Ä 

L U K E A  K O K E I S I I N ! ! !

 

Kissa ei nimittäin ikimaailmassa anna sinun lukea. Minulla on nyt koeviikko. Joo vau, ’vaan’ kaksi koetta, siinä on minulle kaksi liikaa. Eilen perjantaina oli uskonnon koe, joka oli tosi vaikea, ja tulevana maanantaina minulla on kemian koe. Torstaina, kun ajattelin, ”Jos minun on pakko lukea, yritän tehdä sen mahdollisimman mieluisalla tavalla”, makasin riippumatossa Auringossa. No ei mennyt kuin minuutti, paikalle tuli Tiikeri, joka kiehnäsi, kehräsi ja puski. Seuraavassa hetkessä se hyppäsi riippumattoon kanssani. Kova äänisttä kehräystä ja leipomista mahaani ja olkaani vasten. Kissa nautti selvästi. Mutta vaikeinta oli päästä kissasta eroon. Näet opetimme sen vastasyntyneestä lähtien todella ihmisrakkaaksi sylikisuksi. Tiikeriä ei selvästi kiinnostanut muu kuin maata mahani päällä ja leipoa tyytyväisyydestä. Kehräyksen taisivat naapuritkin kuulla. xD  Tiikeri makasi ainakin vartin kanssani, kunnes se kyllästyi, ja antoi minun vihdoin hakea kirjan ja lukea kokeisiin.

Maanantaina minulla siis on kemian koe, ja yritän paraikaa lukea siihen. Nyt ongelmanani ei ole Tiikeri, vaan Cissy! Se tykkää muutenkin nukkua huoneessani ja tulee aina iltaisin mielellään viereeni peiton alle. Vaikka sänkyni onkin 200cm x 120cm, tänne ei mahdu opiskelemaan, jos kissa valloittaa sängyn keskeltä kynieni päältä itselleen karhun osuuden. Vaikka Cissy ei ole kovin iso, vain kolmisen kiloinen pikku ruipelo, se tietää mitä se haluaa, eikä se todellakaan suostu lähtemään. Jos työnnän sen pois a) se palaa heti takaisin tai b) se katsoo erittäin kiukkuisesti, kääntää selkänsä ja häipyy. Vartin päästä se palaa taas onnellisena kävelemään papereiden ja muiden tärkeiden tavaroiden päälle ja käpertyy nukkumaan.  Eli tein mitä tahansa, kissani eivät anna minun lukea kokeisiin. Ai ehdotat, että sulkisin sen pois huoneestani? Kuule, vaikka Cissy onkin blondi ja tyhmä, se silti tietää minun olevan huonessani ja huutaa oven takana vaativasti, raapii ovea ja hakkaa päätään oveen niin kauan kuin saa tahtonsa läpi ja tulen avaamaan sille oven, sitten se vasta hiljenee.

 

 

Yritä tässä nyt opiskella!!

 

-Elina

Tahdon nukkua!!

20.5.2015 Nukkumatti

Mä haluan nukkua. Oon ihan väsynyt. Ärsyttää, suoraan sanottuna v*******!

 

Eilen toimin hyvin järkevästi. Eli en todellakaan. Toimin juurikin niin kuin epätoivoinen toimii. Halusin vain sammuttaa itseni tilaan jossa ei tarvitse tuntea mitään. En ’saanut’ tappaa itseäni, joten vedin ronskilla otteella unilääkkeitä naamaan. 4 x 25mg ketipinoria nelin kertaisen määrän kuin yleensä. Sammuin ennätys nopeasti 45 minuutissa. Krista ihmetteli tänään miten ihmeessä olin päässyt sängystä ylös ja liikkeelle. Totesin: ”Pakko oli.”   E.:lle nauroin lenkillä tietäväni nämä pilleri hommat.

Ei. En yritä vaikuttaa siltä että ylpeilisin ’aikaan saannoksellani’. Ei. Yritän vain osoittaa kuinka paljon epätoivoinen voi laittaa peliin halutessaan vain nukkua.

Olin tietenkin tänään koko päivän ihan tokkurassa, vaikken sitä kuulemma mitenkään ulospäin näyttänytkään.

Nyt kun olisi korkea aika nukahtaa: kappas kehveliä ei enää väsytä!! V****!! Mä oikeesti haluun nukkua. Voisin kokeilla ottaa puolikkaan.. Katotaan saanko nukuttua.

 

 

 

-Elina