Selaat arkistoa kohteelle apu.

Kalaruokaa ja shampoota

18.12.2014 Aikakausi kaksi lasta

Kohta kaksi-vuotiaalle tyttärelleni joulupukki ei ole käsitteenä vielä aivan avautunut. Kun aikuiset kyselevät, mitä hän haluaa joululahjaksi, hän pohtii hetken ja vastaa sitten: ”Ruokaa. Kalaruokaa”. Hänen toiveensa varmasti täytyy ja lisäksi hän saa pukilta myös vaatteita ja leluja. Niin kun monet ovat jo huomanneet, Suomessa on valitettavasti myös paljon niitä perheitä, jotka toivovat pukilta oikeasti sitä jouluruokaa, koska edes siihen ei ole varaa.

Mieheni kertoi eräänä päivänä aamiaispöydässä lukeneensa Jouluapu-nimisestä Facebook-ryhmästä. Hän ei päässyt selostuksessaan kovinkaan pitkälle, ennen kuin kyyneleet nousivat silmiini. Liikutuin ja innostuin heti hankkeesta. Luin aluksi sivuilla olevia tarinoita järjestyksessä. Siitä ei tullut mitään. Itkin liikaa. En pääse yli siitä, että joku maassamme voi toivoa lapselleen joululahjaksi shampoota.

Sitten etsin lähinnä kotiamme olevan avun tarpeessa olevan perheen. Raskaana oleva nainen odottaa tyttövauvaa, isä elää sosiaalituella sairauden takia, 7-vuotias tyttö. Mietin, miltä itse tuntuisi odottaa vauvaa, kun omat resurssit olisivat niin rajalliset.

Sen jälkeen aloin pohtia käytäntöä. Kehtaisinko tarjota vauvalle käytettyjä vauvan vaatteitamme vai pitäisikö ostaa uusia? Ovatko taaperotavarat jo liian kuluneita, kulahtaneita tai poissa muodista? Haluaako perhe tietyn merkkistä tai väristä? Entä millaisia hygieniatarvikkeita? Mieluummin kerrankin arvokkaampaa vai mahdollisimman paljon? Entä mistä tuoksuista ja suklaasta he pitävä? Vieraille ihmisille hankintojen tekeminen ujostutti.

Osa perheistä oli määritellyt toiveensa tarkastikin. Juuri tietynlaisia legoja ja eräs perhe toivoi joulupöytäänsä juuri sitä kalaa, mieluiten graavia. Toki köyhälläkin pitää olla oikeus mieltymyksiin ja makutottumuksiin, mutta tämän tyyppisessä palvelussa on tietysti aina vaarana se, että ihmiset alkavat tilata joulustaan vielä puuttuvia mieleisiä osasia, vaikkei varsinaista puutetta olisikaan. Pieni kyynikko nosti päätään.

Kaupassa valitsin tuotteita: hammastahnaa ja – harjoja, suihkugeelejä, deodoranttia, shampoota ja hoitoainetta, vauvanpesuvaahtoa, rasiallinen konvehteja ja joulupukkisuklaita kuuseen. Kotoa mukaan vielä hyvin vähän käytetty toppahaalari pienokaiselle. Kai tästä ainakin jotain apua on, vaikkei ihan nappiin menisikään? Myyvät vaikka eteenpäin, jos ei ole mieleen.

Sovimme perheen kanssa, että veisin tavarat heille kotiin, jottei rahaa kuluisi postikuluihin. Bussissa matkalla minua jännitti. Mitä tuntuisi perheen tapaaminen? Entä jos he eivät pitäisikään ostoksistani tai suoranaisesti kieltäytyisivät ottamasta niitä vastaan? Omissa mietteissäni ihailin muutamien muiden palvelun kautta vastanneiden jämptejä vastauksia: Ostan Prisman lahjakortin, ostatte sitten itse mitä haluatte.

Perillä vastaanotto oli lämmin. Isä oli mukava, ja tilanne täysin luonteva. Aivan kun olisin ollut toimittamassa heille Huuto.net-pakettia. Emme tehneet numeroa pussukastani, juttelimme mukavia lapsista. Isä huomasi rattaiden koriin unohtuneen korvikepurkin ja tarjoutui puolestaan antamaan meille omiaan, heidän vauvalleen kun ne eivät kuulemma maistuneet. Aivan turhaan olin jännittänyt ja nyt sain vielä itsekin tarpeellista takaisin.

Mietin, miksi minun pitää analysoida auttamista niin paljon. Miksei voi vaan auttaa ja siinä se. Jos joku nyt onkin päässyt palveluun vilpillisen tarinan avulla, on kai kuitenkin parempi, että ne ihmiset, jotka oikeasti toivovat lapsilleen lahjaksi kenkiä ja shampoota saavat apua ilman sen kummempaa harkintaa.

Niille pienille potilaille siellä jossain ja veteraaneille ympäri maan.

28.8.2014 Yleinen

Johanna Kurkela – ”Prinsessalle” (lyrics)

Vaikka biisin nimi on ”Prinsessalle” se ei tarkoita sitä etteikö se olisi myös pojille omistettu laulu pienille Prinseille. Siellä jossain pienet potilaat ja isommat joita on monia. Kaipaavat apua jotta selviäsivät ja saisivat elää normaalia lapsen elämää. Vanhemmat varmasti yrittävät kaiken jotta näkisit lapsensa onnelisina. Ja kun mustan tunnelin pässä näkyy vähänkin valoa jota myös toivoksi kutsutaan herää pieni kipinä siihen, että selviää kaiken sen jälkeen mitä on joutunut kokemaan.

Ja Lohtu kappale on kaunis ja jonka haluasin oppia Pianolla soittamaan en vaan siitä syystä, että se on kaunis vaan myös niiden kaikkien lapsien takia siellä sairaalsa.

Toivon sydämmeni pohjasta, että joka ikinen lapsi parantuisi. Toiveeni suuri … niin on tiedän sen. Mutta toivon että kaikkia heitä kuitenkin yritettäisiin auttaa. Se ei ole mahdotonta … eihän. Kiitos.

LOHTU – Live Aid Uusi Lastensairaala 2017

En kiellä etteikö vanhukset ole tärkeitä. Niin kyllä hekin tärkeitä ovat en vähättele yhtään. He ovat nähneet paljon varsinkin veteraanit suomea puolustaneet. Joka sittemmin itsenäiseksi siunattiin. Ilaman Veteraanien apua suomen vanhimpia meillä ei olisi Suomea eikä suomen kieltä. Kuuluisimme joko Itä naapuriimme Venäjään silloiseen Neuvostoliittoon tai Läntiseen naapuriimme Ruotsiin. Ei olisi meillä omaa jääkiekko joukkuetta LEIJONAT jotka meille toivat MM-kulta mitallin ja Olymppia Pronssi mitallin nyt lähimenneisyydessä. Iäkkäät ihmiset ovat yhtä tärkeässä roolissa kuin meidän vastasyntyneet pienet, ala- ja ylä-asteelaiset, kuten myös nuoret aikuiset. He ovat osa tulevaisuuttamme kuten nykyiset Veteraanit olivat sillon 90-100 vuotta sitten. Sukuni vanhin isoäitini täyttää marraskuussa 96 vuotta kunnioitettava ikä. Asuu vanhimman tätini kanssa Isäni syntymä kodissa aivan naapurissamme vajaa sata metriä on matkaa. Käyn aina häntä katsomassa kun minulla on mahdollisuus. En voi tietää miten kaunan saamme pitää hänet keskuudessamme. Suomen vanhimpia on kunnioitettava. Moni muu meistä ei ole kokenut samaa kuin he. Itsekkin olen vasta 17 en edes täysi ikäinen. Elämääni mahtuu vielä paljon ennen kuin saavutan Isoätini Lydia iän. Isoäitini iässä tiedän jo paljon mutta en läheskään yhtä paljon todennäköisesti, kun hän. Minulla on kokemusta teknologiasta ja hänellä käsitöistä ja muusta sen sellaisesta. On neulonut minullekin monet villasukat en edes muista monet hyvä että kahteen käteen mahtuvat. Ennnen kuin lähden koneen äärestä kerron vielä, että äitini vanhemmat eivät ole veteraaneja vaikka kuvitella saattaa isäni vanhemmat kylläkin ovat. Kunnian suon heille kaikille. Olen saanut nauttia niistä sota ajan kertomuksista mitä isänäiti minulle on kertonut, jotkut jutut olen kuulut jopa kahteen kertaa. Äidinäiti ei ole yhtä iäkäs kuin isän mutta paljon häkin tietää.

Jean Sibelius – Finlandia -Tuntematon sotilas (1955)