Selaat arkistoa kohteelle Appelsiinivaltakunnan esittely.

Mikä ihmeen ”Appelsiinivaltakunta”?

9.4.2016 Yleinen

Appelsiinivaltakunta on tämä sivu, jolle sinä juuri saavuit. Sen on perustanut 9.4.2016 eräs nimeltä mainitsematon henkilö, joka ei toistaiseksi meinaa millään tulla tekemisiin tietokoneiden, teknologian, tai minkään semmoisen kanssa. Miksipä sitten tein Appelsiinivaltakunnan? Noh, että minä oppisin kenties paremmin pärjäämään tietokoneiden kanssa, voisin kanavoida ajatuksiani ja jakaa ne muiden nähtäväksi antaakseni muillekin ajatuksen aihetta. Toki minä voisin muuallekin kirjoittaa, mutta omasta mielestäni tämä on ihan hyvä ratkaisu, koska näin ollen en tuki ajatuksillani joitakin muita sivuja.

Appelsiinivaltakunta

Appelsiinivaltakunta on paikka, jossa kuka tahansa saa olla oma itsensä, koska appelsiinit eivät syrji. Appelsiinit ovat kirkkaan värisiä, ja näin ollen ne tuovat väriä elämään. Appelsiinit ovat pyöreitä kaikki, joten lihavia ei syrjitä. Tosin ovathan appelsiinit myös sokeita, mikä osin vähentää myös muitakin ulkonäköpaineita, koska ulkonäön perusteella ei voi syrjiä.

Ehkäpä ihmiset voisivat ottaa mallia appelsiineista. Tosin silloin olisimme jähmeitä, emmekä liikkuisi. Älköön kukaan siis ole ottava liikaa mallia, ei ikinä. Se ei toimi.

Risto Rapea

Risto Rapea on Appelsiinivaltakunnan pää. Minä päätän ja määrään. Älköön kukaan silti mallia ottako. Ehei, minä en ole siksi, että minusta mallia otettaisiin. Olkoon jokainen vain oma itsensä.

Mitä Appelsiinivaltakunnassa tulee olemaan?

Appelsiinivaltakunnan tulevasta sisällöstä ei ole vielä tarkempaa tietoa, joten mikäli haluat sisällön tietää, niin pidä tämä sivu mielessä. Tarkoituksenani on kirjoittaa tänne jotain noin pari kertaa kuussa.

Faktoja kirjoittajasta

X. Minä vihaan listoja, joissa on numeroitu järjestys, koska se on niin klisee. Siksi listaan asiat satunnaisessa järjestyksessä olevilla kirjaimilla. Myös siksi, että fiilis siitä, että ensimmäisenä oleva asia on tärkein, vähenee.

Z. Suomen kielen rappio huolettaa minua. Kielioppi on minulle sydämen asia (vaikken siinä hyvä olekaan), joten mielestäni on huolestuttavaa, että suomalaiset osaavat vuosi vuodelta heikommin oman äidinkielensä kielioppia. Voiko kieltä edes äidinkielekseen kutsua, jos sitä ei edes osaa kieliopillisesti edes jokseenkin kunnolla?

Q. Kuten ylempänä olen jo maininnut, niin en tule teknologian kanssa kovinkaan hyvin toimeen.

W. Olen suvaitsevainen ja hyvin avoin uusille vaihtoehdoille, joten oma toimintani voi muuttua äkkiä hyvinkin radikaalisti, mikäli keksin tai minulle kerrotaan johonkin toimeeni vaihtoehtoinen toimintamalli.