Selaat arkistoa kohteelle ammattiylpeys.

Kaikki on mennyttä, kun jo naisetkin tätä tekee

28.10.2014 Yleinen

Kyllä minä niin mieleni pahoitin… siis se herra, ja ehkä minäkin -tai ainakin ajatuksia heräsi. Ammattiylpeyshän siinä taisi kolahtaa meillä kaikilla.

Eilen puhalsimme liikelahjatilaustyönä punakorvaisia puolen litran mittakannuja hytissä. Sisään käveli tuttu reilu 80-vuotias herrasmies, joka itse on tehnyt elämäntyönsä Riihimäen Lasin puhaltajana. Mies jutteli niitä näitä ja päätti sitten istahtaa viereiseen puhalluspenkkiin seuraamaan työtämme. Siinä olimme puhelleet kaikennäköistä, kun sitten seurasi keskustelussa tauko. Sitten vieraamme tokaisi: ”Kyllä nyt kääntyy puhaltajaveljet haudassaan. Kaikki on mennyttä, kun jo naisetkin tätä tekee.”  Huomautus kuulosti murheelliselta huokaisulta lähinnä.

Mittakannut 2 reunuksella  musta pienennetty

Soda Shop Design -mittakannut. Saatavana erivärisillä kahvoilla ja sydän- tai kukka-kuviolla

Voitte kuvitella, että sekä minun että Ainon hämmennys oli melkoinen. Kesti hetken ennen kuin sopivaa sanottavaa tuli ulos. Ensinnäkin meinasi pinna kyllä palaa. Sain pidäteltyä kielen kantani, koska ajattelin, etten ala tapella asiasta kyseisen herran kanssa. Kun sain ensimmäisen kiukun nieltyä, alkoi naurattaa. Ehkä tässä nyt oli sitten rikottu jotain pyhää. Mieskin meni hiukan hämilleen, ja alkoi takellellen selitellä asiaansa, ja sanoi myös ettei millään pahalla tarkoittanut. Kuulemma perhanan hieno kannu tuli, kahvakin ihan kohdallansa.

Eilen siis saimme muistutuksen siitä, kuinka vähän aikaa naiset ovat vasta puhaltaneet lasia Suomessa. Perinteisesti 1700-luvulta asti, jolloin lasihyttejä Suomeen alkoi putkahdella, ovat puhaltajat olleet miehiä. Ammatti periytyi isältä pojalle. Ammattiylpeys on aina ollut alalla suurta. Oli kunniakasta olla taidokas lasinpuhaltaja. Esimerkiksi Riihimäen Lasissa 1900-luvulla, aina 70-luvulle asti, lasinpuhaltajat hioivat taitojaan ja kilpailivat toistensa kanssa parhaasta lasin hallinnasta. Lasinpuhaltajat olivat ennen kaikkea muotoilijoiden työvälineitä: Puhaltajamestarit pitivät huolta siitä, että tekniikka oli hallussa, ja että he pystyivät toteuttamaan muotoilijoiden ja taiteilijoiden visiot mahdollisimman hyvin. Se on tehdasmaailmaa. Naiset saattoivat olla työssä hytissä ainoastaan esineiden uuniin kantajina.

Aino ja Nuutajärvi 50-luku pienennetty

Aino Nuutajärven lasitehtaalla 50-luvulla

1990-luvulla lasialan koulutus saapui Suomeen. Ensimmäistä kertaa oli mahdollisuus opiskella lasinpuhaltajaksi tehtaan ulkopuolella (tätä ennen opiskella pystyi esim. Iittalan lasitehtaalla oppisopimuksella). Lasialan koulutus vetää puoleensa ihmisiä, jotka tahtovat sekä suunnitella että toteuttaa itse omat lasiesineensä. Tehdasmaailmassa suunnittelu ja toteutus oli aina tapahtunut eri henkilöiden toimesta. Minä ja Aino menimme Nuutajärven lasikouluun 2007, opiskelimme siellä kolme vuotta ja sitten vielä Ruotsin Orreforsissa opiskelimme vuoden. Alusta asti tiesimme, että haluamme sekä suunnitella oman mallistomme että toteuttaa sen itse. Tiesimme, että yrittäjyys on ainoa tie tähän. Kunnioitamme suuresti pitkän uran lasitehtaissa tehneitä miehiä, heidän osaamisensa omalla alueellaan on ylivertainen. Mutta tiedämme myös itse olevamme hyviä omien esineidemme suunnittelemisessa ja valmistamisessa. Näkemystä meillä on kiitettävästi ja taitoa riittävästi. Kokemustahan lisää saa vaan tekemällä, sukupuolella en usko lasinpuhaltamisen taidon kanssa olevan mitään tekemistä, toisin kuin motivaatiolla, kunnianhimolla, uutteruudella, hulluudella ja kokeilunhalulla. Suututtaa jos ajatellaan, että pojanklopeille taito laskeutuu kuin itsestään, mutta tytönheitukoiden ei kannattaisi edes kokeilla. Potuttaa! Ja edelleenkin naurattaa, että tällaisesta todella provosoiduin… Höh, ei ole puhaltajaa ryntäisiin katsominen!

Maiju trummelilla pienennetty

Tasa-arvo se siinä puhaltelee…

Maiju ja Aino puhaltaa pienennetty Maiju uunilla pienennetty

Se mikä tässä on suurin pointti mielestäni, on se että maailma on muuttunut 50 vuodessa melkoisesti! Tuskimpa olisimme edes vielä 80-luvullakaan ryhtyneet puhaltamaan omaa lasiamme, tai sitten se olisi varmaankin tapahtunut aivan eri reittejä kuin nyt. Mutta ihan kiva, että voimme tehdä tätä mistä nautimme nyt, hauskaa että miehetkin ryhtyvät vaikka lähihoitajiksi. Ja hauskaa, että vanhemmat ja elämää nähneet ihmiset kertovat asioista oman näkemyksensä ja saavat meidät ajattelemaan asioita oman näkökenttämme ulkopuolelle. Olen ylpeä, että saan olla tämän hienon ammatin perinteen vaalijana!

P.S. Meitin luokalla oli 8 tyttöä ja 1 poika. Opettajakin oli nainen. Go girls!!

-Maiju

Harjoittelijatyttö pienennetty

Harjoittelijatyttö – tulevaisuuden toivo?