Selaat arkistoa kohteelle alku.

Dan Brownilta uusi kirja!

23.8.2017 Yleinen

Huomasin juuri, että yhdysvaltalaiselta Dan Brownilta (kirjoittanut mm. suositun Da Vinci -koodin) on tulossa uusi kirja. Kirjan nimi on Alku. Se julkaistaan aika pian, 3. lokakuuta. Pituutta kirjalla on ihan mukavasti, 463 s. Sen voi ostaa vaikkapa täältä:

http://www.adlibris.com/fi/kirja/alku-9789510425565

Dan Brown on tulossa myös vierailemaan Suomeen Helsingin Kirjamessuille lauantaina 28. lokakuuta.

Kielletystä tulee sallittua

13.3.2017 Yleinen

Tilani pahenemisen myötä olen palannut alkuun monen asian kanssa. Tappelut ruokailuista, kykenemättömyys asua yksin, sekä fyysisen kunnon jyrkät muutokset ovat palanneet elämääni kutsumattomina vieraina, vaikka todellisuudessa olen korkeimman omakätisesti lähettänyt niille kutsut. Toimin jälleen emäntänä Anoreksian vieraille, ja se saa minut pohtimaan lisää menneisyydessäni sattuneita syitä ja seurauksia.

Vaikka takana oli jo pitkä matka ennen psykoterapiaa, oli sen alkaessa matka todelliseen ymmärrykseen vasta edessä. Se on vieläkin kesken, mutta psykoterapia veti ensimmäisen suuren ja pitkän viivan, joka yhdisti kaksi ymmärryksen kannalta hyvin olennaista seikkaa. Se viiva vedettiin sellaisten asioiden välille, joita en olisi halunnut muistella, myöntää, tai varsinkaan yhdistää toisiinsa. Psykoterapeuttini johdatteli minut kaikkeen siihen askel askeleelta, ja suuren työn jälkeen olen nyt lähes sinut kaiken tapahtuneen kanssa.

23.1.2011, Sunnuntai klo 13:01
”Vielä yksi asia. Se on siskoni. Hän on niin… Täydellinen. En ole kateellinen, sellaiseen en alennu, mutta on se vähän rankkaa. Tai siis… Meitä kiinnostaa samat asiat, mutta hän on aina parempi. Kaunis, sosiaalinen, mieletön laulaja, tanssija… Minä olen aina sen sisko. ’Ihan hyvä’, ymmärrätkö? Se on vaikeaa. Rakastan häntä yli kaiken. Siksi se on vaikeaa.”

 Olen aina seurannut siskoni jalanjälkiä. Siihen on monta syytä. Se on tuntunut luonnolliselta tieltä, minulla on ollut selkeä malli jota seurata, ja kaiken lisäksi olen vilpittömästi nauttinut samoista asioista. Valmis polku kaikelle mitä haluan, mikä voisi olla helpompaa? Asia ei ole lainkaan niin. Sisarusten menestymisen halu ja intohimo samoista asioista tuo perheeseen monta ristiriitaa, jotka hiljaa tekevät tuhoaan. Vanhemmalla sisarella on etuoikeus kaiken tekemiseen ensin. Vanhempi sisko on kaikessa hyvä ensin. Se on luonnollinen tie, josta ei voi syyttää ketään. Kiroukseni ei olekaan ollut siskoni taitavuus tai pikkusiskona oleminen, vaan lahjakkuus kohdistuen samoihin asioihin.

Monia vuosia istuin syrjässä ja kuuntelin kun siskoni lauloi joka puolella. Ihailin häntä. Katselin silmät suurina hänen aikaansaamaansa reaktiota ihmisissä. Seurasin häntä, ja laskin ikäeroa vuosissa suhteutettuna tulevaisuuteen siten, että ajattelin pääseväni kahden ja puolen vuoden päästä tekemään kaiken sen, mitä hän oli päässyt tekemään. Pääasiassa se kohdistui laulamiseen milloin missäkin. Siihen, että kahden ja puolen vuoden päästä joku pyytäisi minua laulamaan, kuten Fiiaa pyydettiin.

Siskoni eteni sukulaisten juhlissa laulamisesta isäni coverbändin solistiksi. En enää katsellut ainoastaan ihmisten ilmeitä kun siskoni aloitti laulamaan, vaan seurasin lähietäisyydeltä myös isäni säihkyviä silmiä. Kun olin yksin, lauloin ja kuvittelin sen kaiken kohdistuvan minuun. Ehkä silloin vielä uskoin, että minun aikani kaikkeen siihen olisi vielä tulossa. Ajattelin sen vain olevan hieman myöhässä aikataulusta.

20.8.2014, Keskiviikko klo 21:57
”Minun pitää koulussa kirjoittaa oma musiikillinen elämänkerta. Se on aika henkilökohtainen juttu… Minulla siihen kuulu vahvasti vaikutus siitä kun Fiia on laulanut kaikkialla ja minä olen piilossa odottanut hetkeäni, mitä jaksoin odottaa koska tiesin että Fiia ja iskä tiesivät että osaan… Vai osasinko edes? No, se hetki ei lopulta tullutkaan Fiian tai iskän johdosta vaan siitä kun lähdin itse eri suuntaan, teatterille. Joka tapauksessa: Tekstit tulevat koulussa näkyviin kaikille. Joo, ei siitä ole pakko tehdä henkilökohtaista, mutta en halua siitä mitäänsanomatonta ja ympäripyöreää. Haluan että tekstistä kuuluu ja näkyy tunne ja intohimo kuten musiikista. Ja valitettavasti se lähtee henkilökohtaisuuksista.”

 Vuodet kuluivat, enkä enää odottanut tilaisuuttani. Olin kyllästynyt olemaan Edenin sijasta ’Fiian pikkusisko’, ja olin kyllästynyt olemaan ihan hyvä. Olin kyllästynyt katsomaan syrjästä kun siskoni toteutti unelmaani. Aloin kokoamaan listoja asioista, joissa voisin olla hyvä. Toivoin, että olisin voinut olla jalkapalloilija, taitoluistelija tai vaikka sellisti. Halusin olla mitä tahansa, mitä siskoni ei ollut. Halusin, että minut huomattaisiin. Koulun musikaali käänsi pääni kohti teatteria, joka antoi minulle paljon, ja auttoi minua henkisesti selviämään monista hetkistä. Silloin oli kuitenkin jo liian myöhäistä. Minun oma juttuni ei ollut enää musiikki, tanssi, teatteri, tai mikään edellämainittu. Minun juttuni oli Anoreksia.

24.9.2014, Keskiviikko klo 21:15
”Olen aina ajatellut että kateus on ehdottoman paha ja suvaitsematon asia. Hirveä sana, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä… Että kateelliset ihmiset ovat itsekeskeisiä eivätkä osaa nauttia toisen onnesta. Sellainen en koskaan halua olla. Minua kuvottaa se. Mutta kyllähän toivoisin että minä olisin 18 vuotiaana päässyt kiertämään siistejä keikkoja feattaamassa iskän bändiä (ja tienata siitä), tai että iskä tekisi minulle tekstejä ja biisipohjia joita yhdessä työstäisimme. Koen että olen aina ollut sivustakatsoja siinä asiassa, jossa haluaisin olla pääroolissa. Musiikissa. En voi kieltää sitä vaikka yritän.”

”Psykoterapiassa heräsin miettimään asiaa jota en ole ennen tietoisesti ajatellut. Mitä jos sairastuin siksi, että halusin jonkun jutun joka on minun? Jutun, joka tuo minulle sen huomion vanhemmilta, jossa jäin varjoon asiassa jota rakastan. Anoreksia. Se on se minun oma juttu, jonka kaikki huomasivat. Ja kuitenkin… Nykyään siitä on tullut vain uusi tekosyy. ’Ei sua voi ottaa tähän mukaan ku et oo kunnossa.’ jne. Mitä jos se meni noin??? Tuntuu että olen paha ihminen. Tai epätoivottu tai vastenmielinen tai… Jotain. Itseni tai muiden mielestä tai en edes tiedä.”

”Sattuu ajatella tätä… Tai lapsuutta. Se on kuitenkin ollut niin onnellinen että tuntuu pahalta sanoa nämä tuntemukset ääneen. Ne ovat vähän niin kuin arvet käsissäni. Ikäviä menneisyyden juttuja joita ei voi paljastaa muille, vaan sen sijaan ne peitetään pitkällä hihalla ja esitetään että niitä ei ole, vaikka todellisuudessa ne ovat vaikuttaneet paljon. Tiedän että minua rakastetaan ja ketään perheestäni ei halua minulle pahaa. Kaikkea ei vaan ymmärrä tai huomaa ja se on normaalia…”

”Vähän niin kuin pato olisi sortunut kun joku sanoo että näin saakin ajatella. Että se ei olekaan kiellettyä. ’Kateus’. Se sana maistuu silti edelleen epäilyttävältä suussani. Kunpa tästä kaikesta terapiassa puhumisesta olisi vielä hyötyä… En halua että kaikki kivulias asioiden esille kaivaminen ja rämpiminen on turhaa… Koska se sattuu enemmän kuin osasin arvata.”

 16.1.2017, Maanantai klo 23:02
”Iskäkin tuli meidän kanssa katsomaan valokuvia ja istuimme siinä kolmestaan äidin ja iskän sängyssä plaraamassa niitä. Tuntui niin mukavalta istua siinä kolmestaan. Siellä oli paljon kuvia Fiiasta. Hän on ollut niin suloinen lapsi pulleineen poskineen. Halusin vain ottaa kuvia niistä kuvista ja lähettää niitä Fiialle kun hän ei ollut paikalla. Me selattiin niin pitkälle että oltiin jo vuoden -95 jälkeisessä ajassa. Minä olin siis syntynyt, mutta minusta ei ollut niin paljoa kuvia. Anoreksia yritti tarttua siihen. Se sanoi että minä en ole niin rakas, mutta en kuunnellut sitä. En halunnut että se pilaa meidän hetkeä. Sanoin sille: Minä olen vanhemmilleni rakas. Sinä et ole rakas kenellekään.

Muistan edelleen psykoterapeuttini sanat päivänä, jona lopetin kateuteen liittyvien asioiden kieltämisen. Hän sanoi miettineensä jo pitkään, että perheeni ei voinut olla niin täydellinen kuin annoin ymmärtää. Hänestä minun luomani perhekäsitys kuulosti kiiltokuvalta. Uskoin todella itse siihen kiiltokuvaan, tai ainakin uskottelin niin itselleni pintapuolisesti, vaikka minusta tuntuikin pahalta. Kuten päiväkirjassani kirjoitin, pidin kateutta vastenmielisenä ja kiellettynä tunteena. En halunnut yhdistää perheeseeni mitään siihen liittyvää, vaikka minun oli alitajuisesti tiedettävä, että siskooni kohdistuneet tunteeni ja kirjoitukseni eivät olleet täysin puhtaita kateudesta. Kateuden täydellinen kieltäminen oli minulle puolustuskeino, ja psykoterapian johdattaessa minut heittämään kaikki aseeni maahan, paljastui kaiken sen puolustuksen alta vaikeita tunteita, joiden selvittämiseen kului paljon aikaa.

Psykoterapeuttini opetti minulle, että kateus on yksi yleisimmistä tunteista. Kateus on luonnollista, terveellistä ja potkivaa. Se on inhimillistä. Kateus on positiivista niin kauan, kun se ei toivo jotakin pois toiselta. Kateutta on kaikkialla, kaikessa, ja kaikissa. Jokaisella on oikeus olla kateellinen. Psykoterapeuttini käynnisti muutosprosessin, jonka myötä mieleni yhdestä suurimmista tabuista tuli hyväksyttävä asia. Muutos ei ollut helppo, mutta tarpeellinen. En enää piilotellut itseltäni kiellettyjä tunteita tai syyttänyt itseäni niiden tuntemisesta. Tiesin, että kateus oli sallittua, koska siskoni oli minulle äärettömän rakas, enkä koskaan eläessäni ollut toivonut häneltä mitään pois.

En syytä tapahtuneesta ketään. En ehkä koskaan edes ilmaissut perheelleni selvästi sitä, mistä todella haaveilin. Harjoittelin laulamista ahkerasti ja intohimoisesti, mutta tein sen kun kukaan ei ollut kotona. Omassa rauhassani istahdin pianon äärelle tuntikausiksi ja lauloin silmät kiinni kuvitellen itseni lavoille joista uneksin. Siskoni ei koskaan ollut hiljaa, vaikka talossa olisi ollut useampikin ihminen. Hän soitti ja lauloi avoimesti, ja mitä enemmän hän sitä teki, sitä enemmän minä vetäydyin.

Vaikka sairastumiseni olisikin johtunut tästä kaikesta, on totta, että se paholainen vei minua vain kauemmas haaveistani. En koskaan halunnut perheeltäni huomiota sairaudella. Kun tajusin mitä oli tapahtunut ja miksi, olin entistä vihaisempi sairaudelleni. Se iski mitä ovelimmin hetkenä, jona luulin tarvitsevani sitä, ja käytti minun kateuttani julmasti hyväkseen.

6.9.2015, Sunnuntai klo 12:22
”Mieti, olen nyt mukana siinä iskän bändissä jossa Fiia on laulanut 18 vuotiaasta asti ja nyt ne otti minutkin siihen messiin… Totta puhuen pelkään kuollakseni. Että en ole tarpeeksi hyvä ja että mokaan ihan totaalisesti tai jotain. Treeneissä tuntuu että olen koeajalla, kaikki pitää tehdä viimeisen päälle ja kaikki tarkkailevat. Todellisuudessa ne kuulemma keskittyy vaan omaan soittamiseensa… En tosiaan tiedä paljonko tästä on minun pääni sisäistä ja paljonko ei! Mutta haluan tätä myös. Olen tehnyt ihan hirvittävästi hommia, opetellut biisejä ja treenannut laulamista. Laulan kokoajan oikeastaan… Kun olen yksin. Yritän kuvitella itseni sinne lavalle iskän, Fiian ja muiden kanssa, mutta se on hankalaa. Tämä on nyt sitä mitä olen halunnut ihan hirveän kauan ja ehkä siksi olenkin niin kauhuissani. Minun on oltava hyvä. Lunastettava paikkani.”

Pääsin kuin pääsinkin isäni bändiin, mutta en pitänyt sitä enää sinä suurena tilaisuutenani jota vuosia aiemmin olin odottanut. Minulle se oli enemmänkin isäni kädenojennus, jonka voimasta nousin ensimmäistä kertaa samalle viivalle siskoni kanssa. Me lauloimme sen bändin riveissä kahdestaan, ja olin siihen tyytyväinen, vaikka isäni kädenojennus ei tuntunutkaan varmalta. Se tuntui koeajalta, joka sai minut jännittämään hullun lailla. Olin koko elämäni yrittänyt todistaa isälleni olevani jotakin, ja tunsin, että nyt minulla oli tilaisuus näyttää hänelle olevani hyvä.

Bändi ei muuttanut mitään. Laulan siinä edelleen, ja huomaan edelleen tavoittelevani isältäni suurta positiivista palautetta kohdistuen erityisesti musiikkiin. Jostakin syystä en koe saavani henkiin sitä katsetta, jonka siskoni on monesti hänessä herättänyt. Jos joskus nään siitä välähdyksen, se tuntuu luvattoman hyvältä. Psykoterapeuttini on monesti kehottanut minua avaamaan silmäni tässäkin asiassa: Maailma on täynnä ihmisiä. Miksi minulle merkitsee eniten juuri isäni mielipide? Ehkä se johtuu siitä, etten tiedä todellista syytä siihen, miksi jään isäni silmissä siskoni varjoon. Ehkä en ole tarpeeksi hyvä. Ehkä se johtuu Anoreksiasta, joka kääntää taas isäni sanoja ja eleitä väärälle tielle. Se tietää, että jos kokisin isäni täydellisen musiikillisen hyväksynnän, se menettäisi ensimmäisen keksimänsä tekosyyn astua päähäni. Minulla olisi taas uusi syy olla tarvitsematta sitä.

Nykyään rakastan taidetta, teatteria ja musiikkia, mutta elän hetkeä, jossa koetan rakentaa uudelleen asioita, jotka ovat olleet raunioita jo pitkään. Niihin asioihin lukeutuu itseluottamukseni. Se on kaunis raunio. Itsetuntoni sen sijaan muistuttaa enemmän homeista taloa. Se täytyy ehkä purkaa kokonaan ennen kuin siitä tulee terve ja kaunis. Terveyteni työmaa tähtää pitkälti myös oman juttuni etsimiseen. Kun korttelini on valmis, voin lähteä rakentamaan kaupunkia suuntaan, josta olen varma.

Katkelmia kaiken alusta

7.9.2016 Yleinen

22.1.2011, Lauantai klo 23:41
”Olen jotenkin alkanut sietämään nälän tunnetta. En tiedä miksi haluan tavallaan aiheuttaa sitä itselleni. Kai minä olen jäänyt siihen jotenkin ’koukkuun’… Tai en sillä tavalla sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta… Sitä on vaikea selittää. Tiedän, että jos joku pääsisi pääni sisään, olisin vaikeuksissa.”

23.1.2011, Sunnuntai klo 11:29
”En ymmärrä. Luulin peittäneeni tämän kaiken niin hienosti. Nyt en enää tiedä… Minulle saarnattiin kaikesta. En tajua! Tätä juuri en halua. En halua, että ihmiset ovat huolissaan minusta. Tämä on minun asiani… Iskä rupesi itkemään puhuessaan. Äiti itki lähes koko ajan. Mitä olen tehnyt? Minäkin itkin lopulta. En kunnolla, kyyneleet vaan valuivat väkisin. En itkenyt itse asiasta, vaan huolesta, jonka olen aiheuttanut. En tiedä kenelle, tai kuinka monelle, enkä todellakaan tehnyt sitä tahallani. Minulta kysyttiin kysymyksiä. Ihan liian laajoja ja vaikeita. En osannut vastata niihin… Muutamaan osasin, mutten vastannut. Mielessäni kumosin joitain juttuja mistä olin iskän puheissa eri mieltä.”

”En tee tätä hakeakseni huomiota. Se on viimeinen asia mitä haluan. Minulle tulee hyvä olo siitä kun pystyn sanomaan itselleni ei. Siitä, että hallitsen itseäni. Olen lukenut niin paljon terveysjuttuja että tiedän kyllä, että kaikki tekemäni jutut eivät ole terveitä. Silti yritän mennä aina vähän rajan yli, koska tunnen itseni paremmaksi kun pystyn siihen. Tässä on niin paljon muutakin. Muitakin syitä, mutten osaa selittää niitä edes itselleni. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö tiedostaisi kontrollointiani, vaan päinvastoin minulle tulee siitä juuri parempi olo. En halua aiheuttaa huolta, mutten halua… – tai pysty  lopettamaankaan.”

”Jotkut asiat iskän puheessa saivat minut miettimään mitä teen. Jotkut kuitenkin myös positiivisella tavalla. Hän sanoi, että nälän tunne pienenee kokoajan, ja kohta sitä ei tunne ollenkaan. Minusta se on tavallaan tosi kiehtovaa.”

”Mitä jos he soittavat kavereilleni ja käskevät heidän vahtia ja raportoida syönkö koulussa vain enkö? Minulla on sellainen olo, että minua tarkkaillaan koko ajan. En uskalla kertoa asioitani enää kenellekään.”

”Ainoa, mikä saa ajatukseni kunnolla pois, on musikaali. Sen tekemistä minä rakastan. Se on kokonaisuus jossa voi uiskennella kuin unessa, ja ajatella että on joku muu. Siitä minä pidän.”

 

IVF vol 3

6.8.2015 Yleinen

No niin, taas ollaan pisteessä 0 ja kaikki on vielä avoinna. Tänään kävin ultrassa, menossa kp3 ja sain luvan aloittaa piikitykset. Muutaman tunnin kuluttua vatsanahkaan tuikataan ensimmäinen annos munarakkuloita kypsyttävää lääkettä ja toivotaan että ensi viikon lopussa niitä ois niin paljon, että homma etenisi punktioon asti. Lääkäri oli kovin luottavainen ja kun annosta on nyt nostettu viime vuodesta niin toiveissa parempi saalis sitten punktiossa.

Kaikki meni siis hyvin. Itsellä on jotenkin sekavat fiilikset. Jännitin tämän päiväistä käyntiä (näin yöllä untakin käynnistä) melko paljon. Nyt on jotenkin outo fiilis… rento, stressitön, ehkä vähän tyhjäkin. En tiedä johtuuko tämä fiilis menneistä tapahtumista vai onko sitä vuosien varrella vaan kasvanut näihin hoitoihin niin, ettei ne oikein tunnu enää miltään. Pieni haikeus on myös tällä kertaa mukana, jotenkin on koko ajan ihan semmonen olo, että voisin muutaman kyyneleen vierittää. Ehkä se itku tuleekin sitten, kun ensimmäisen piikin on ihon alle pistänyt.

On muuten jotenkin jännää kirjoittaa hoidosta reaaliaikaisesti, aiemmat hoitoihin liittyvät kirjoitukset on kirjoitettu kuitenkin jälkikäteen. Mutta ehkä tämä helpottaa omaa oloa, kun hoito tästä etenee.

Yhdessä toisessa lapsettomuusblogissa minut haastettiin miettimään niitä positiivisia kommentteja joita klinikalta on saanut. Tällä hetkellä mielessä on se mitä tänään kuulin ja itselle ne sanat ei ehkä olleet niin tärkeitä vaan tsemppaavaksi ”kommentiksi” muodostui halaus jonka lääkäri antoi minulle lähtiissä. <3 Harva lääkäri sitä potilaitaan taitaa halata. Tai itse en ainakaan ole moista kokenut muualla kuin tuolla klinikalla. Niitä sanoja on kyllä tullut vuosien varrella paljonkin. En muista, että sieltä olisin mitään negatiivista koskaan kuullut. Ehkä palauttelen niitä tässä mieleeni ja kirjoittelen niitä sitten myöhemmin lisää ja nyt voin ainakin jokaisen käynnin jälkeen kirjoitella niitä positiviisia asioita. :)

”katse eteen ja suun pielet ylöspäin” – tällä asenteella mennään. <3

First day…

19.1.2015 Yleinen

Oivoi ja voioi!

Aamu lähti käyntiin sillä et nopeeta sängystä ylös, koira pihalle, vaatteitten vaihto ja autoon. Söinkö? En. Noh sitte pysähyttiin kaupassa ja mukaan tarttu vissypullo ja kolmioleipä. Ei niin hirveen terveellistä. Sit kaupunkii fysioterapiaan ja kotiin. Sit söin makaroonilaatikkoa, salaattia ja raejuustoa. Parempaan suuntaan mentiin. Sit taas kaupunkiin ja kotia tullessa syöpäsin Pinaattikeittoa ja jälkkäriks raejuustoa ja mustikoita.

Liikuinko tänään. En. Mut en syöny suklaata ja voi helekattia sitä tuskaa ko hellu syö hampurilaisen ja suklaakakku ja juopasee vähän kokista… Mut pidin pintani ja en syöny suklaata. En juonu kokista. Vielä pitäs se vedenjuonti opetella. Tänään teki jo mieli lopettaa tää ja ostaa suklaata, mut ei. Päätin etten todellakaan luovuta nyt! Ja voi niitä kirosanojen määrää ko hellu osti itelle suklaavanukasta… minun heikkous!!!

Millonkohan oppisin ottamaan kuvia niin saisitte niitäki?

lataus (1) lataus

 

kuvat netistä.

Katomma miten huominen mennee!!

Have a nice evening ♥

♥Janica

New life, better life, new me and new blog !

11.1.2015 Yleinen

Kerron nyt aluksi mitä meinaan täällä blogissa kirjoitella..

Eli tän postauksen otsikkokin jotain kertoo, eli oon alottamassa ”uutta elämää” terveellisen ruuan ja treenaamisen parissa! Kerron täällä mun tuntemuksia siitä miten enää ei pelkästää löhötäkkään sohvalla kullan kainalossa seurana netflix, vaan käydään salilla ja lenkkeillään. Enää ei syödäkkään pelkästää hampurilaisia ja suklaata, vaan mennäänki terveellisemmän ruuan kans! Kerron täällä myös reseptejä niihin terveellisin ruokiin ja herkkuihin sekä kerron omista treeneistä. Toki jokainen postaus ei kerro vain treeneistä ja ruuasta vaan ihan myös mun arkielämästä.

healthy large (2) large

Minä

18-vuotias, Rovaniemeläinen tyttö (kotoisin tervolasta). Asun omakotitalossa yhdessä poikaystävän, hamsterin ja saksanpaimenkoiran kanssa. En opiskele ja mulla ei ole ammattia. Sellanenki pitäs tässä löytää. Minun luonne on… noh, olen mie ihan kiltti ja kiva, on mulla vissiin aika iso sydänki, ainaki joissaki tapauksissa :D Mie kiihdyn nollasta sataan nanosekunnissa ja mulla ei todellakaan ole kärsivällisyyttä. Ehkä minun pitäis opetella olemaan kärsivällinen ja vähän hitaammin kiihtyvä! Innostun asioista äkkiä, mutta se innostus laantuuki aivan yhtä äkkiä, nyt toivon että tää treenaminen ei ois sellanen joka on vain kahen viikon juttu ja sit se ”lössähtää”

 pepi silja

Mistä into treenaamiseen?

Mulla on pari tuttua jotka on lisänny treeni kuvia Facebookkiin ja oon aina tykänny liikunnasta ja siitä että saan olla kuoleman kielissä ko oon esim. juoksulenkiltä kotiutunu. Se on mahtava tunne ! Mut sit se on jotenki jääny. Nyt ku äiti sano et se alkaa taas käymää salilla yms ja lupas maksaa mun salikortin, innostuin heti! Jeee! Ja toki yks motivaatio on mun ulkonäkö. Mun maha on ihan pallo! Ja liikun kohta pyörimällä jos jotain ei ala tapahtua.

large (1)

Toivon, et mahollisimman moni jaksais jäädä seurailemaan:)

ja tän postauksen kuvat on joko mun ottamia tai weheartit.com sivustolta :)

Näin aluksi!

26.9.2014 Yleinen

Hei! ajattelin tässä kirjoittaa pari tarinaa kommentoikaa, mutta älkää välittäkö kirjoitus virjeistä, sillä en ole kovin taitava kirjoittaja. Sitten vois esitellä teille mun tarinoita ekana on  Five Forces, missä seikkailee neljä noin 16- vuotiasta amerikkalaista tyttöä, jotten johtaja katosi salaperäisesti, joten tyttöjen pitää selvitä keskenään, mikä tuottaa välillä hankaluuksia, sillä tytöilla on salaisuus. sitten on Dead Dragon.