Selaat arkistoa kohteelle akupunktio.

Akupunktio

17.4.2015 Yleinen

Kävin tänään kokeilemassa sitä akupunktiota. Kokemuksena oli kyllä ihan miellyttävä. Alkuun hoitaja kyseli taustoja, sairauksia, lääkityksiä, perinnöllisiä sairauksia ja tietenkin sitä, mihin toivon apua. Tämän jälkeen hän katsoi kieltäni ja teki siitä jotain havaintoja. Se oli kyllä vähän epäilyttävää. :) Alkuhöpinöiden jälkeen päästiin sitten itse asiaan. Pääsin pötköttelemään ja sain akupunktioneuloja ranteisiin, nilkkoihin, polvii ja vatsaani. Neulojen ollessa paikalla minut valtasi kauhea väsymys. Olisi tehnyt mieli laittaa silmät kiinni ja nukkua, mutta koitin pitää itseni hereillä. Sitten olikin vuorossa joku puikkojuttu. Puikko näytti sikarilta, jota hoitaja lämmitti. Lämpimällä puikolla hän sitten lämmitti vatsaani, välillä tuntui ihan poltetta, mutta se rentoutti ihanasti. Sitten vielä hetki huilia pelkkien neulojen kanssa. Neulat pois ja kääntyminen vatsalleen. Tuolla samaisella lämpöpuikolla hän sitten lämmitti lapojen välistä joitan pisteitä. Itse hoito kesti noin 30min. Koko sen ajan olo oli rentoutunut ja lämmin. Saa nyt sitten nähdä onko sillä vaikutusta siihen, mihin toivon.

Menen parin viikon päästä käymään uudestaan. Sitten varmaan pidän tauon ja otan seuraavat hoidot vasta lähempänä elokuuta. Hoitaja sanoi, ettei itse lapsettomuushoitojen aikaan suosittele akupunktiota, mutta sitten raskaana, rv 12 jälkeen voi tehdä jonkinlaisen hoidon. En tiedä, välillä sitä miettii että oonko oikeasti pimahtanu, kun syydän rahani tuollaiseen jos siitä ei ole edes mitään apua. Mutta toisaalta tällä hetkellä olen valmis kokeilemaan kaikkea mistä vaan voisi olla edes vähän apua, vaikka kansantanhuja. ;)

 

Kohtaaminen

13.4.2015 Yleinen

Viime viikolla oli ensimmäinen kohtaaminen vauvan kanssa. Kyseessä oli ystäviemme vauva, joka syntyi viikko meidän vauvan syntymän jälkeen. Olin pelännyt tuota kohtaamista, mutta yllätys olikin melkoinen. En tiedä oliko se hyvä vai huono, tilanteeseen nähden, mutta ei se tuntunut oikein miltään. Vaikka pidin vauvaa sylissäkin. En saanut mitään ahdistuskohtausta eikä kyyneliäkään tullut silmiini. Minulla oli hyvin rauhallinen olo ja näin myöhemmin olen ollut siitä hyvin iloinen. :) tosin kaupassa kaikki raskausvatsat saavat minut enemmän ahdistuneeksi ja on pakko katsoa muualle.

Olen koittanut etsiä täältä kotinurkilta akupunktiopaikkaa. Viime aikoina olen lukenut pco:sta ja varsinkin jenkkisivuilla on hehkutettu kovin akupunktion voimaa pco:n hoidossa. Ehkä pitäisi kokeilla. Ja varsinkin jos siitä olisi apua myös ennen hoitoa. Tässä tilanteessa sitä näyttää olevan valmis kokeilemaan melkein mitä tahansa.

Arki menee jo melko rutiinilla, treeniä ja treeniä. Ihanaa kun tuo aurinko paistaa ja päivisin alkaa oleen jo melko lämmintäkin. Se oikein kutsuu treenaamaan. Aloitin myös uuden harrastuksen näin kesän kunniaksi. Jalkapallo. Joukkue on ilmoitettu täksi kesäksi ihan sarjaan, joten kiireinen kesä tiedossa. Siihen päälle vielä pari turnausta ja treenit, joten illat ja viikonloput menee pallon perässä juostessa. :) meillä on kyllä ihan kiva porukka, mutta valmentaja on ehkä vähän eri aaltopituudella meidän kanssa. Höntsääminen ja kikkailu ei ehkä kuulu ihan yhteen, ainakaan tässä vaiheessa. ;) nyt siis palloillaan hoitojen alkuun asti. Sitten on varmaan otettava rauhallisemmin. :)