Selaat arkistoa kohteelle äitiys.

Hengähdystauko!

30.12.2015 Meidän perhe

20151230_160606Hetki omaa aikaa!

Kuinka tärkeä onkaan edes se pieni hetki omaa aikaa, edes kahvikupin mittainen?! Ja kuitenkin sen koko ajan on oltava valppaana ja valmiina toimimaan, jos joku jotakin tarvitsee – juuri sinulta – ÄITI!

Miten helposti sitä äiti unohtaakaan itsensä, aina menee joku muu edelle. Ja kun jostain tarvitsee säästää, oli se sitten aikaa tai rahaa, niin äidin on helppo säästää itsestään.

Toisaalta, ainakin minä itse, yhden pienen ja kahden teinin äitinä, olen oppinut ottamaan omaa aikaani missä vain ja milloin vain. Se käy helposti, huomaamatta ja etenkin vaatimatta muilta mitään. Mutta se todellakin vaatii elämään hetkessä! Se voi olla minuutin matka postilaatikolle ja takaisin nauttien laatikon kanteen jäätyneistä jääkukkasista, tai aamuinen hetki höyryävän kuuman kahvikupin kanssa pienin pörröpää kainalossa heräämässä, tai iltahämärässä ulko-ovien lukitseminen kehräävä kissa sylissä . Niitä hetkiä on muuten miljoona päivän aikana! Mutta kuinka moni ne pystyy näkemään?

Tänäänkin niitä on ollut monta ihanaa hetkeä, joista olen nauttinut! Oikeastaan minullahan on valtavasti omaa aikaa päivässä, ja miksi se minun oma aikani ei voisi olla jaettua aikaa rakkaitten kanssa, nehän niistä hetkistä kuitenkin parhaimmat tekevät!

 

 

Tervehdys pitkästä aikaa

15.11.2015 Arkipäivien asioita

Hei! En edes muista koska olen viimeksi kirjoittanut. Meillä on ollu niin paljon tekemistä. Esikoisen kouluun lähtö.. Joka aamu. Keskimmäinen kerhoon kahdesti viikossa aamuisin. Esikoinen soittotunnille yhtenä iltana ja kahtena iltapäivänä liikkumaan; toisena jalkapallo ja toisena sähly. Ja vielä minä kaikkien muksujen kans uimahalliin kerran viikossa. Esikoinen on niin sporttispurtti että hänellä on varmaan parempi kunto kuin mulla. Meillä sato lunta ja olis pitäny jo hakea sukset kaapista.. Muuten sit maataan kotona ja ulkoillaan. On mulla hieman taksi kuski olo. Vauva kulkee hyvin mukana ja tottunut liikkumaan mutta voi kamala sitä vierastamista. Omaa isäänsäkkin vierastaa aika ajoin ja mummoa ja vieraita lapsia. Itku on ihan kamalan kova ja sydäntä särkevä enkä tiedä mitä pitäisi tehdä? En haluaisi huudattaa mutta haluaa isäkin pitää tytärtään sylissä. Tyttö on oppinut ryömimään ja menee jo huoneesta toiseen kuin mittari mato. Olen ostanut hänelle luvattoman paljon Pomp de luxilta vaatetta ❤ itselle olen löytänyt silverjunge n ilta vaatetta. Tilasin maksipaidan, maksimekon, tumikamekon, punaraidaillisen paidan joka on auki ja kukkagollege housut. Himoitsen myös lumoan vaatteita ja odotan talven aleja.. Siellä on kolme tunikaa, huivi ja lapsen paita ja hame niin must tp have listalla.

No se Windowshoppingista.. Olen nukkunut viime yöt tosi huonosti verrattuna muihin öihin. Vauvalla on nuha ja ennen sitä ryömimisen oppiminen tuli uniin ja tyttö oli liikkeellä yölläkin. Otamme tytölle myös vesirokkorokotteen kun hän täyttää yksi. Pojan koulussa oli vesirokko eikä pojat saaneet sitä edes lievänä . Rokote oli aika kallis. Taisi olla 80ekpl. He saivat rokotteet elokuussa 2015. Pojat ovat olleet 2krt kuukaudessa parkkihoidossa puolipäivää ja voi sitä ihanuutta kun saa nukkua rauhassa päikkärit vauvan kanssa. Tekee kyllä terää.. Kyllä aika kulkee. Tyttö on kohta jo 8kk. Ihana olla kotiäiti ja pystyy kuljettamaan lapsia ja mahdollistaa heille niin paljon enemmän kuin jos olisin töissä. Voisin olla kotona vielä vuoden ja sitten palata työelämään. Olen alkanut katsomaan kardasianit vai miten se kirjoitetan tv sarjaa ja se on ihanalla hömppäisyydellään juuri sopivaa aivotonta viihdettä iltaan kun ei jaksa ajatella mitään monimutkaista. Joten nyt tv auki. Lapset ovat nukkuneet jo tunnin verran. Pinna on niin kireällä.. Liekkö olisi se aika kuukaudesta mutta hormonikierukan vuoksi ei tule vuotoa. On ollu tosi hyvä ehkäisy. Ei lisännyt migreenejä vaikka pelkäsin. Laastarista sain karmeen ihottuman naamaan (laastari reidessä). Pillerit laukaisivat migreenejä. Meidän lapsiluku on täynnä. Jotenkin vapauttava tunne.pelkäsin että minulla on krooninen vauvakuume mutta ei onneksi. Ajatus vielä uudesta vauvasta tuntui todella raskaalta.

yritän kirjoittaa vähän useammin. Kiitos että seurailette ?

Äitiys

5.9.2015 Äitin asioita

Mietin völillä paljonkin äitiyttäni.. Olen yrittäjän vaimo ja mies on pitkiäkin aikoja (siis päiviä) pois kotoa. Käytännössä kasvatus vastuu on minulla arjessa. Olen innostunut käyttämään lapsia uimahallissa, ja ne reissut sujuvat todella hyvin. Vauva on turvakaukalossa tai sylissäni. Itse olen saanut luvan olla uikkarit päällä pyyhkeen kanssa, jotta vauva voi olla sylissäni. Jos teette noin niin huomioikaa, että uimahallissa on vauvan aika kuuma olla ja kostea, että vaatetta ei ole liikaa. Meidän tytöllä on turvakaukalossa istuessa pää hiestä märkä. Vauva on niin tottunut uimahallissa kävijä että ei pelkää suihkuja yms. Esikoisemmekin oppi uimaan <3 Hän jaksoi uida 70m! Nyt huomaa miten lapset ovat tottuneet veteen. Vaikea kuvitella miten esikoisemme, joka pelkäsi kuollakseen suihkua ja vettä varmaan 3v asti, sukeltelee nyt kuin delfiini.  Ostin pojille myös potkulaudat Lekmerin -70% alesta ja niillä ollaan potkuteltu ja lapset nauttii. Esikoisemme aloittaa rumpujen soiton sekä jalkapallon. Meillä olisi mahdollisuus kunnan järjestemään kerhotaksi kyytiin mutta taidan kuljettaa noin pientä vielä itse. Hän kulkee päivät taksilla jo kouluun ja opettelee huolehtimaan itse itsestään. Olen paljon pohtinut meidän keskimmäistä. Saako hän tarpeeksi huomiota. Hän ei koskaan ole ollut ainoa huomion kohde. On tämä äitiyskin. Harvoin tunnen olevani vuoden mutsi. Tänään kävin lasten kanssa aamulla laavulla paistamassa nakkeja. Silloin tunsin onnistuneeni kun kaikki söivät lämpimiä nakkeja. Sain tulet tehtyä! Esikoiseni totesi, että olet kyllä paras äiti kun teet meidän kanssa kaikkia kivoja juttuja. Samalla tuli haikeus ettei mies ole tätä jakamassa. Mies vei lapset metsään illaksi kun tuli kotiin. Ostin pojille punaiset Po.pin punaiset windstopper fleece lippikset metsästyslippiksiksi.

Tässä harrastusten meressä mietin mikä on liikaa.. onko kaksi harrastusta + viikottainen uimahalli reissu liikaa eskari käyvälle pojalle? Minusta on niin hienoa, että poika saa tulla koulusta kotiin eikä hänen tartte jäädä hoitoon. Minulle on taas tullut ihme suoriutumis tarpeita, että tunnen itseni tarpeelliseksi. Joka toinen päivä siivoamiseni on lipsunut joka päivä siivoomiseen ja kuskaan ja teen lasten kanssa paljon kodin ulkopuolella. Mietin kun monet sanoo, että siivoamiseen käytetty aika on pois lapsilta mutta itse en nää asiaa niin. Lapset ansaitsevat puhtaan kodin ja minulle tulee siitä hyvä mieli. Itseeni minun pitää panostaa.. kuljen liian usein vanhoissa pieruverkkareissa mekittömänä, koska en jaksa välittää/ vaivautua.  Millainen on hyvä äiti? Miten uskallan höllötä ja päästää napanuoraa esikoisesta löysemmällä ja koska se pitäisi tehdä? vauvamme on minussa kiinni ja ujostelee isäänsä. Äitini on kehoittanut luopumaan perhepedistä samoin mies toivoo vauvan nukkuvan omassa sängyssään. Alkuyöt hän nukkuukin. Se on vain niin ihanaa kun pieni tuhisee vieressä. Minua on siunattu suht helpoilla lapsilla. On heillä tempperamenttiä muttei liikaa. He ovat liikkuvaisia ja heitä pitää liikuttaa etteivät kuluta energiaa töllöntöiden tekemiseen. Se on turhaa kieltämistä vain ja siitä saa syyttää vaan itseän jos lapset riitelee koska en ole jaksanut olla heidän kanssa ulkona.

Yritän olla paras äiti lapsilleni ja luoda hyvän pohjan teini-ikään ja aikuisuuteen. Toivoisin, että lapset löytäisivät intohimon johonkin urheiluun yms. tai harrastukseen. Välillä on raskasta ylläpitää arkea koska noin pienet eivät osaa vielä itseohjautua kunnolla. Eikä tarvikkaan. Se on vain pitkä päivä kun he heräävät jo puol kuus aamulla. Nukkumaan menevät kahdeksalta illalla. Aina ovat heränneet niin aikaisin… eivät ole nukkuneet pidempään vaikka ollaan koitettu rytmiä muuttaa.

Selviytymistä ja terapiaa

13.5.2015 Yleinen

Minä selvisin. Niin, selvisin viime viikonlopusta. Loppuviikosta oli jo melko ahdistava olo,  kun media vaan syöksi äitienpäivähehkutusta. Kun lehdistä saa kaksi viikkoa ennen itse H-hetkeä lukea mainoksia äitienpäivälahjoista ja muusta, niin alkaa se hieman ahdistamaan. Itse äitienpäivä olikin astetta helpompi mitä luulin. Facebook ei täyttynyt kavereiden äitienpäivähehkutuksista. Osa jopa yllätti toivottamalla hyvää äitienpäivää niillekin jotka ovat lapsensa menettäneet tai eivät ole koskaan lasta saaneet. Jotenkin se tuntui siinä tilanteessa hyvältä. Itse koin kuitenkin enemmän omakseni tuon Lapsettomien lauantain. Se oli meidän perheelle tärkeämpi päivä, kuin äitienpäivä. Koitin tehdä lapsettomuutta näkyväksi ja rohkaistuin jakamaan myös kuvan meidän taipaleesta (ultrakuva, arkku ja kynttilä). Minulle tuli siitä hyvä olo. Olin ylpeä siitä, että uskalsin jakaa meidän lapsen kuvan muillekin.

Viikonlopun aikana pohdin paljon sitä miten tabu tuo lapsettomuus oikein on. Todella harva uskalsi tykätä minun jakamista teksteistä saatikka että se olisi herättänyt jotain keskustelua. Olen kuitenkin todella iloinen niiden parin ystävän puolesta jotka uskalsivat jakaa tekstin tai julkaista päivityksen Lapsettomien lauantaina. Kiitos! <3 Olin myös kovin pettynyt siihen, että paikallislehdet olivat kovin nihkeitä kirjoittamaan mitään juttua lapsettomien lauantaista. Toivon, että tässäkin tapahtuisi muutos ja asioista alettaisiin puhumaan myös mediassa avoimesti, jolloin asia ei olisi enää niin tabu ja ihmiset uskaltaisivat puhua tästä vaikeasta asiasta. Mutta lapsettomien lauantai jää aina äitienpäivän jalkoihin, koska äitienpäivästä on tullut niin kaupallinen juttu ja lapsettomuudesta on vähän vaikea saada kauhean kaupallista. (apteekit ja lapsettomuusklinikathan vois tietty tehdä jotain näkyvää alennuskampanjaa ;) Viikonloppuna juttelimme paljon Käpy ry:n Facebook-sivuilla äitiydestä. Oli jotenkin ihanaa huomata, että moni muukin pohti sitä onko hän äiti vai ei, kun lapsi on kuollut jo raskausaikana. Joku kirjoittikin sitten todella kauniisti, että äiti on jo heti silloin kun lapsi ilmoittaa tulostaan. Äiti tarjoaa lapselle turvallisen paikan kasvaa ja kehittyä. Tottahan se on. Pitkästä aikaa myös oma äitiys vahvistui, vaikka eihän se koskaan tule olemaan samanlaista kuin että saisi kuulla sen oman lapsen kutsuvan minua äidiksi, tai että lapsi kietoisi kädet kaulalleni jne. Mutta olen ylpeä pienen enkelivauvan äiti <3

Viime viikolla kävin pitkästä aikaa psykiatrian polilla juttelemassa sairaanhoitajan kanssa. Todellinen turhautuminen. Kun se ei toimi niin se ei toimi ja piste. Seuraava käynti laitettiin heinäkuun lopulle, mutta voi olla että me ei olla sillon täällä joten joudun varmaan sen perumaan. Toista oli kuitenkin eilinen vierailu seurakunnassa papin juttusilla. Vähän jännitti, kun en tiennyt mitä odottaa, mutta se oli oikein miellyttävä kohtaaminen. Yksi suurin ero eilisen käynnin ja psykiatrian polilla käynnin välillä oli suhtautuminen meidän vauvaan. Psykiatrian polilla meillä ei ollut vauvaa vaan pelkkä sikiö, kun taas eilen meillä oli vauva ja sillä vauvalla oli kutsumanimi. Ensimmäistä kertaa tuli olo, että joku muukin ymmärtää sen, että meille tuo vauva on tosi. Se tuntui niin hyvältä, että nytkin kirjoittaessa kyyneleet tulee silmiin. Olen siis todella iloinen siitä, että menin juttelemaan papin kanssa. Ja saan mennä vielä uudestaankin. :) Kun kotona kerroin tuosta käynnistä huomasin miten puolisonikin silmät kostuivat kyynelistä. <3

Viimeinkin

9.4.2015 Yleinen

Olen haaveillut blogin kirjoittamisesta kauan ja nyt sain aikaiseksi.

Olen pian 28 vuotta täyttävä nainen. Olen parisuhteessa naisen kanssa, olemme olleet yhdessä vajaan vuoden. Minulla on 4-vuotias poika, olen ollut hänen kanssaan yksin alusta alkaen.

Blogin nimi, Sateenkaarta ja synkkyyttä, viittaa siihen että meille on muodostumassa sateenkaariperhe, uusioperhe. Olemme siinä vaiheessa että tosissaan suunnitellaan yhteenmuuttoa. Se tarkottaisi sitä, että me muutamme lapsen kanssa tyttöystäväni kotikaupunkiin. Synkkyys viittaa siihen, että minulla on krooninen masennus. Yli 10 vuotta sitten diagnosoitu ensimmäisen kerran. Olin hiljattain 2 kuukautta psykiatrisella osastolla. Tällä hetkellä olen sairauslomalla. Ammatiltani olen lähihoitaja ja olen ollut työelämässä oikeastaan aina, paitsi nyt. Minulla on hyviä aikoja, hyviä vuosia. Mutta masennus ja ahdistus asuvat minussa. Syitä ja seurauksia tulen varmasti kirjoittamaan bloggauksieni aikana.

Asumme pienellä, n. 15 000 asukkaan paikkakunnalla, olen täältä kotoisin, äitini asuu meidän naapurissa, samassa rivitalossa. Mummuni asuu myös lähellä. Isäni asuu Oulussa, paikkakunnalla jonne olemme mahdollisesti muuttamassa.

Nykytilanne on se, että olemme tyttöni kanssa äärettömän rakastuneita. Näemme joka viikonloppu kun hän on täällä, välillä hän on vapaapäivien ansiosta useammankin päivän meidän kanssa.Tästä se lähtee…10858381_1574574322758737_7977931006789547465_n..

Äitiys

3.3.2015 Yleinen

Tänään kampaajan tuolissa ehdin lukea hieman naisten lehtiä ja törmäsin (tuntuu, että viime aikoina törmään asiaan joka paikassa) MeNaisissa Milana Misicin haastatteluun, jossa hän kertoi omasta lapsettomuustaustastaan. Seuraavat pari lausetta on suoraan kopioitu Milanan haastattelusta, mutta lauseet sopivat niin hyvin kuvaamaan myös omia ajatuksiani. ”-Synkimmilläni ajattelen, ovatko geenini niin huonot, ettei minun kannata lisääntyä. Ettei kehoni kelpaa lapsen kasvualustaksi. Että tässä käy nyt niin, ettei ole ketään, joka toisi haudalleni kukkia… -Olin orientoitunut siihen, että elämäntehtäväni olisi olla jonkun äiti.”

Olen aina halunnut lapsia, halunnut olla äiti. Kouluikäisestä asti olen hoitanut naapurin- ja sukulaisten lapsia ja viime vuodet olen hoitanut työkseni muiden lapsia. Joku voisi sanoa, että sehän on loistava juttu. Saat olla lasten kanssa päivät, illat ja viikonloput saat viettää kuinka haluat. Saat siis parhaat palat. EI. Ensinnäkin haluan, että joku kutsuu minua äidiksi. Haluan olla äiti 24/7. Haluan, että joku tarvitsee minua. Haluan olla mukana lapseni elämässä, olla läsnä hänen iloissa ja suruissa. Haluan olla se ”tyhmä äiti” joka tuottaa lapsellensa pettymyksiä. Haluan rakastaa lastani ehdoitta. Haluan kokea oksennustaudit, korvatulehdukset, lyhyet yöunet jne. Koen, että äitiys on aina ollut se juttu mitä minä haluan tehdä. Haluan, että meistä kahdesta tulisi oikea perhe, vanhemmat.

Kampaajalta kotiin kävellessäni pohdin juuri tuota äitiyttä. Olenko minä äiti? Olemmeko me vanhempia? Mitä vastaan jos joku kysyy ”onko teillä lapsia?”. Mikä määrittää äitiyden? Voinko olla äiti, vaikka lapseni ei ole täällä? Moni varmaan sanoisi, että minä en ole äiti. Itse koen jossain määrin olevani äiti. Minulla on lapsi, joka on kuollut. Olen synnyttänyt hänet. Äitiyspolin epikriiseissä lukee sana, äiti. Voinko sitten vastata olevani äiti, tai että meillä on yksi lapsi. Luulen, että tuntemattomille on helpompaa vastata, että en ole äiti eikä meillä ole lapsia. Ei tarvitse selitellä mitään tarkempaa. Sydämessäni koen olevani äiti, sanokoon muut mitä tahansa. Olenhan kantanut lastani kohdussani, synnyttänyt ja pitäny häntä sylissäni. <3

 

Keskivahva solumuutos.

4.5.2014 Yleinen

Niin, tuo termi keskivahva solumuutos. Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Syövän esiaste, vai syöpä? Onko se joku muu solupallero, jota ei voi luokitella normaaliksi soluksi. No, muuttunut se ainakin on.

Mun PAPAa alettiin seuraamaan 2011 syksyllä, kun ensimmäisessä joukkopapassa olikin LSIL-muutos ja luokka II. Olin 5-vuotiaan ja 6kk vanhojen poikien äiti ja odotin  kolmatta lasta 12 viikolla. Aluksi laitettiin puolen vuoden takaisen synnytyksen ja sen hetkisen raskauden piikkiin, kunnes kolmas kontrolli kesällä 2012 oli puhdas. Kolmannen pojan syntymästä oli silloin 4kk.

Koska ensimmäinen joukkopapa oli luokka II, mulle tuli kahden vuoden kuluttua kontrolliaika. Tammikuussa 2013 tuli jälleen tulos luokka II. Siitä kontrolli syksyllä 2013 – luokka II.

Tammikuussa mulla oli epämääräistä vuotoa, syksyllä oli ollut mahakipukohtaus, jota epäiltiin gynekologiseksi, mutta syytä ei löydetty. Epäilyksien ja pelon vaivatessa päätin turvautua yksityiseen gynekologiin. Tämä ihana lääkäri teki heti ”sotasuunnitelman”, uusi PAPA ja jos siinä vielä muutosta, niin kolposkopiaan. Muuten kaikki oli ultratessa kunnossa! Hyvä sinänsä

Sain kutsun kolposkopiaan 26.3 jolloin otettiin muutama koepala. Tutkimus ei ottanut kipeää ihmeemmin, onhan sieltä sorkittu jo niin monta kertaa ja kaksi lastakin on alakautta tullut. Gynekologi sanoi, että todennäköisesti ei mitään hätää, keho herää itse parantamaan itseään, kun sitä vähän nipisteli ja herätteli.

Jännitin huomaamattani kolme viikkoa, kunnes tuli kirje. Aika varattu 12.5.14 Loop-konisaatioon, jolloin otetaan kohdun kaulakanavasta pala pois, kyseessä keskivahva solumuutos.

Se aika on ylihuomenna. Paikallispuudutus ja päivä sairaslomaa. Infektioriskin vuoksi kaiken maailman uimakiellot ja seksikiellot kaupan päälle. Mua jännittää,  ihan hirvittävästi. Itkin äsken ensimmäisen kerran. Oon varma, että poistetusta palasta patologi löytää jotain vakavampaa, eikä tämä ole tällä ohi.

Pelkään kuolemaa, en halua kuolla! Mulla on pieniä lapsia, mä oon nuori! Ja näiden kamalien tunteiden keskellä tunnen typeryyttä siitä, että murehdin. Mun pitäisi olla alan ammattilaisena rento ja tyyni. En mä osaa olla potilas. Sama homma ja tunnemylläkkä, kuin silloin, kun juniori syntyi sektiolla keskosena ja alkua siivitti oman ja lapsen kuolemanpelko.

Oli pakko perustaa blogi omille ajatuksille, koska jos puhun tästä asiasta tai tunteista puolisolle, perheelle tai ystäville, he vesittävät pelkoni ja kieltävät mua ajattelemasta näin. En mä voi olla ajattelematta!