Selaat arkistoa kohteelle adoptio.

Joulun odotusta

31.10.2016 Yleinen

Pahoittelut jälleen siitä, että blogi on ollut kovin hiljaa viime aikoina. Ei vaan yksinkertaisesti ole ollut aikaa istua koneelle ja kirjoitella. Aika poitsun kanssa on mennyt vauhdilla. Viikonloppuna juhlimme 6kk synttäreitä. Meidän pikkukirppu on kasvanut hurjaa vauhtia. Viime viikolla neuvolassa paino siirtyi jo kaksinumeroiselle luvulle ja pituuttakin on tullut syntymästä lisää kohta 25cm. Poika on luonteeltaan iloinen ja kovin nauravainen, oikea hurmuri. ”Flirttailee” kaikille uusille ihmisille, varsinkin jos sen saa tehdä jostain turvallisesta paikasta kuten äidin sylistä. Mutta eipä ole tainnut olla kauppareissua, ettei joku tuntematon olisi hymyillyt pojalle leveästi takaisin. On jotenkin ihana nähdä miten poika levittää ympärilleen iloa ja hyvää mieltä. Isovanhemmat ja muut sukulaiset on seonneet. Niistä ei kannata edes enempää kertoa. :)

Arki rullaa siis hyvin. Kampurajalanhoito sujuu mainiosti ja juuri käytiin hakemassa uudet isommat kengät. Kuukausi sitten saimme myös kirurgilta luvan vähentää kenkien käyttöä, ja nyt kengät on käytössä 16tuntia/päivä. Käytännössä silloin kun poitsu nukkuu. Mutta me on nyt pidetty kenkiä niin että yöunien jälkeen pidämme vielä sen aikaa että tunteja tulee n.9-11. Ja illalla sitten laitamme kengät jalkaa klo n. 18-19. Päivällä sit saatamme kerryttää vielä tunteja jos on pidempiä automatkoja jne. Mutta lattialla leikkiessä on pääosin ilman kenkiä ja sekös vasta kivaa on. Melkoiset voimat tuon pojan jaloissa on noiden tankokenkien ansiosta. meillä on olohuoneen lattia pieniä lommoja täynnä, kun poika nostaa jalat ylös ja paiskaa jalat suoraan lattiaan. Täytyy vahtia, että jalkojen alla ois kokoajan jotain pehmeää, mutta valitettavasti se ei enää ole niin helppoa kun poika liikkuu.

Niin, ja meidän pojalla on nyt sitten virallisesti kaksi huoltajaa. Vajaa puolivuotta siihen meni, että saatiin adoptio asia hoidettua. Tai eihän se niinkään meistä ollut kiinni vaan näistä muista tahoista. Mutta pääasia, että se asia on nyt sitten kunnossa. Puolisoni on pitänyt nyt pari viikkoa isyyslomaa ja on ollu kyllä kiva lomailla koko perheen voimin. Mulla äitiysloma jatkuu helmikuun puoleen väliin. Sen jälkeen pidän kertyneet kesälomani pois ja puolisoni on tuolloin isäkuukaudella. Kesäloman jälkeen sitten jään kotiin toukokuuhun 2019 saakka. Tai ainakin töistä olen pois sinne asti. Keväällä pitänee selvitellä noita opintoja, että mitähän sitä niiden kanssa sitten tekisi. No, se on sitten kevään murhe, nyt nautin arjesta pojan kanssa ja valmistelemme pikkuhiljaa pojan ensimmäistä joulua. <3 eilen puolisoni muistuttikin minua, että viimeiseen kahteen jouluun en ole voinut ottaa viiniä, kun olen ollut raskaana. Mutta tänä jouluna aion nauttia jouluruoan kanssa pari lasia punaviiniä. :)

Minä haluan toivottaa teille kaikille jo nyt hyvää joulun odotusta, rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2017! (kun en tiedä milloin tässä taas ehtii istahtaa koneelle)

Paluu arkeen

5.8.2016 Yleinen

Pahoittelut, että blogissa on ollut melko pitkään hiljaista. Yksinkertaisesti ei vaan ole ehtinyt istua sen vertaa koneen ääreen, että olisin jotain ehtinyt kirjoittaa. Kesä on mennyt vauhdilla. Ristiäiset pidettiin viikkoa ennen juhannusta ja ne meni todella hyvin. Saimme paikalle kaikki meille tärkeät ja läheiset ihmiset. Minun omat isovanhemmatkin saapuivat paikalle, mikä oli minulle ehkä tärkein asia. Olin aina toivonut, että saisin lapsen ennen kuin heistä aika jättää. Ja nyt se toteutui ja vielä niin että molemmat tulivat ristiäisiin. Uskoisin kyllä, että ensi keväänä he molemmat juhlivat myös pojan 1-vuotis syntymäpäiviä. Pikku miehemme sai kasteessa nimen Eeli Eino Oskari. Etunimi oli meille ollut selvillä jo pitkään. Muita nimiä jouduttiin vähän hakemaan, mutta helposti nekin sitten löytyivät. Nimen taustaa sen verran, että Eeli tulee minun puolen suvusta. Minun ukkini isä oli Eeli. Eino tulee puolisoni puolelta, oli appiukkoni vaari ja Oskari minun puolelta, isäni ukki. Halusimme nimen tulevan suvusta ja mieluiten jonkun ns. vanhan nimen. Uusilla nimillä kikkailu ei ole meidän juttu. Eeli sai kasteessa viisi kummia, molempien veljet puolisoineen sekä minun ensimmäisestä kummilapsesta tuli nyt sitten minun lapseni kummi. Tilaisuus oli hyvin meidän näköinen. Pappi oli ihana. Pari ystäväämme tuli auttamaan meitä järjestelyissä ja hoitivat keittiötä juhlien ajan. Vanha naapurimme tuli kuvaamaan juhlat. Oli ihanaa kun kenenkään vieraista ei tarvinnut hoitaa kuvausta, vaan kaikki vieraat näkyivät kuvissa. Kasteen lopuksi ystävämme lauloi Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen-biisin, ja silloin näytti monella vieraalla menevän ”roska silmään”.

Kesäkuun lopussa saimme pojalta kipsin pois jalasta ja pääsimme aloittelemaan tankokenkähoidon. Nyt tankoilua takana jo reilu kuukausi ja meidän mielestä kaikki on menny tosi hyvin. Ensi viikolla olisi taas kontrolli sairaalalla, että saa nähdä mitä mieltä kirurgi asiasta on. Iho on pysynyt oikein hyvänä. Mitään hiertymiä ei ole tullut joten kenkiä on voitu pitää se 23tuntia päivässä. Pahimpien helteiden aikaan ollaan kyllä pidetty kenkiä pidempään pois jaloista, kun kiukun määrä on ollut valtava. No tietäähän sen itsekin miltä tuntuu jos lämmintä on +25astetta ja pitäisi olla koko ajan sukat ja kengät jalassa. Nuo kengät tulevat Tampereelta ja edustaja sanoi, että yleensä 3kk pidetään 23tuntia vuorokaudessa jonka jälkeen vähennetään unikäyttöön. Eli elättelen toiveita että meillä edessä enää vajaa pari kuukautta tuota kokopäiväistä kenkäilyä.

Meillä koittaa arki ensi viikolla, kun koulut alkavat ja puolisoni lähtee töihin. Saa nähdä miten saamme Eelin kanssa aikamme kulumaan. ;) Otamme päiväohjelmaan pitkät kävelylenkit. Ilmoittauduin vauvamuskariin mikä on perjantaisin. Alkuviikosta olisi kai tuossa melko lähellä seurakunnan vauvakerho, missä voisi ainakin käydä piipahtamassa.

Neuvolakäynnit on menny vaihtelevasti.6vkon neuvolalääkärikäynti oli hermoja raastava.Nuori lääkäri joka sai mut taas hermostumaan. Käynnin parasta antia oli ehkä se, että viikossa Eeli oli lyhentynyt sentin ja jotta lääkäri sai Eelin käyrille niin laittoi ohjelmaan jonkun keskosmerkinnän. Seuraavalla viikolla kun sit mentiin hakemaan rotarokotetta niin neuvolantäti ihmetteli, kun koneen mukaan sitä ei voikaan vielä antaa. No, poisti sit sen keskostäpän ja saatiin eka rota-annos. Seuraava neuvolakäynti menikin sitten taas hyvin, kun paikalla oli tuo vanhempi neuvolantäti. Pituutta Eeli oli kasvanu kuukaudessa 6cm ja painoa oli tullut lisää vajaa pari kiloa. 3kk neuvolassa komeilee siis lukemat 59,5cm ja 6470g. En tiiä meneekö nyt missä käyrillä, mutta pituus menee ainakin niin pystysuoraan ylöspäin ja paino sit meni alaspäin. :D Tuossa neuvolassa saatiin sit toinen rota-annos ja molempiin reisiin tuikkasivat rokotukset. Hyvin meni, vaikka kauhee huutohan siitä tuli. Äidin sydän hajos kyl vähän. Eikös äidin sylin pitäs olla turvallinen paikka ja nyt sit siinä sylissä tehdään tuommosta ilkeyttä. :( Onnex poika ei tuosta muista enää mitään. Seuraava neuvola ois sit syyskuun alussa ja sillon taas paikalla lääkäri. Mä en ehkä kestä. Onnex paikalla on sillon mun äitiysneuvolantäti. Sille voi sit ihan suoraan sanoo, jos alkaa joku ärsyttään ja se kyllä tietää miten meitä pitää käsitellä. :D

Kesä on muuten menny nopsaan ihan lomaillessa. Oltiin reilu viikko pohjosessa mummulassa. Sit meillä on ollu vieraita ja viimeseks oltiin tuossa muutama päivä Tallinnassa. Nyt sitten kun arki alkaa niin pysymme visusti kotona. ;) Puolisoni sai päätettyä miten pitää isyyslomansa joten niitä tuntuu riittävän. :D Kahden kuukauden odotuksen jälkeen saimme myös kaupungilta maksusitoumuksen adoptioneuvontaan. Parin viikon päästä tulee sitten sosiaalityöntekijä käymään meillä ja sen jälkeen saamme toimittaa kaikki paperit käräjäoikeuteen. Onhan tässä siis kestänyt, mutta tähän mennessä tosiaan se jumitus oli kaupungin päässä. Jos maksusitoumuspaperi ois saatu heti kun PeLa sen pyysi niin meillä olisi nyt jo paperit käräjäoikeudessa ja mahdollisesti päätöskin olisi jo olemassa. Mutta nyt siis mennään näin. Pääasia, että tämäkin asia saataisiin mahdollisimman pian päätökseen.

Tämmöistä siis tänne. Arki rullaa ja vauvamme kasvaa kovaa vauhtia. Koitan taas jossain vaiheessa ehtiä naputtelemaan jotain edes pikaisesti, ettei tulisi näin kauhean pitkiä tekstejä. :D

Kuulumisia tohinan keskeltä

23.5.2016 Yleinen

No niin, eipä sitä ole paljoa ehtinyt tässä tietokonetta availemaan, saatikka kirjoittamaan jotain. :) Ei sillä, poitsu nukkuu kyllä hyvin myös päivällä, mutta jotenkin sitä ei vaan ole saanut sitten aikaiseksi raapustaa teille kuulumisiamme. No yritetään nyt, edes jotain. :)

Arki rullaa täällä ihan mukavasti. Pojan kanssa hengaillaan kotosalla ja nyt kun ilmatkin on näin upeat niin koitetaan ulkoilla mahdollisimman paljon. Elämä kipsin kanssa on sujunut ihan mallikkaasti ja edessä olisi vielä pari kipsin vaihtoa ja sitten kesäkuun alussa tuo minun pelkäämä akillesjänteen tenotomia eli katkaisu. Silloin vietämmekin sitten päivän ja yön sairaalassa pojan kanssa. Tulee olemaan sitten itselleni hyvin raskas päivä. Mikään muu ei itseäni juurikaan pelota, mutta tuo nukutus. Koitin udella kiurgilta nukutuksesta, mutta hän antoi hieman ympäripyöreän vastauksen. Lähinnä kun toimenpide on hyvin pieni, kestoltaan ehkä 2min + kipsaus, että joutuvatko laittamaan hengitysputket jne. Toivoisin niin, että tuo tehtäisiin vaan kevyessä humautuksessa. Mun sydän varmaan hajoaa jos tuolle pienelle laitetaan hengitysputki. :( Tiedän kyllä, että pienempiäkin vauvoja leikataan ja heille tehdään isojakin sydänleikkauksia, mutta nyt täytyy sanoa, että oma on oma. Se pienikin asia tuntuu oman lapsen kohdalla ihan kauhean suurelta ja pahalta. Ja tietenkin tähän liittyy vahvasti myös tuo oma menettämisen pelko, joka vaivasi minua koko raskauden. Leikkaus on aina riski, joten tiedostan myös sen varjopuolet. Ja menettäminen… Se olisi jotain ihan kammottavaa. Itken jo nyt, kun mietinkin tulevaa leikkausta. :(

Synnytyksestä kirjoittaessani en muuten muistanut ollenkaan kertoa kokemuksiani doulasta. No, lyhyesti: Parasta! Siis voi hyvänen aika. Ehkä meidän kohdalla vielä sattui doulan kanssa kemiat niin hyvin yksiin, että vaikkei oltu nähty ennen synnytykseen menoa kuin pari kertaa niin tuntui kuin oltaisi tunnettu pidempäänkin. Aivan loistavaa. Ja mikäli tulevaisuudessa vielä päädyn synnyttämään niin ihan varmasti otan doulan mukaan. Samaa mieltä on myös puolisoni jolle jäi myös tosi hyvä mieli synnytyksestä. :) Että miettikää ihmeessä doulan käyttöä, vaikka se oma puoliso siellä synnytyksessä paikalla olisikin.

Havahduin tässä toissapäivänä siihen, että aloin kaipaamaan sitä pyöreää raskausvatsaani ja sen sisällä potkivaa tyyppiä. Jossain määrin pidin siitä vatsasta. Samaten kolmen viikon aikana olen useaan otteeseen itkenyt sitä, kun näen tuon pienen pojan kasvavan. Eihän minulla kohta enää ole sitä pientä vauvaa… :( Ne pienet tulitikun ohuet sormet ovat saaneet ylleen pienen rasvakerroksen. Samoin leuanalle on tullut toinen leuka ja posketkin ovat nyt niin pyöreät. Poika viettää päivässä jo useamman tunnin hereillä, ärisee, örisee ja päästelee kaikkia ihmeellisiä ääniä. Katselee jo tarkkaan ympärilleen. Niin, ja on muuten poika kietonut jo molemmat vanhemmat pikkusormensa ympärille. Että saa nähdä miten hienosti tässä vielä käy. ;)

Adoptioprosessi ei ole vielä edennyt juuri mihinkään. Paperit on laitettu eteenpäin, mutta nyt siellä PeLassa odottelevat kaupungilta maksusitoumusta ja jotain tietoja. Viime viikolla kävin isyydentunnustuksessa. Kyllä meinasi mennä hermot siihenkin touhuun, kun eka he eivät tienneet mitä sinne pitää kirjoitella kun isyyslaki on muuttunut. Verenpaineet nousi jo melkoisesti jo pelkän puhelinkeskustelun aikana. Onneksi itse käynti lastenvalvojalla oli sitten helpompi nakki, ja hän pyyteli vielä anteeksi sitä säätämistä. No, mutta jospa tämä jossain vaiheessa etenisi mutkattomasti. Onhan tässä kaikkea muutakin huolta ja stressiä, että ei jaksaisi enää noista asioista stressata.

P.S. Ette muuten usko, mutta en ole vieläkään saanut Kelalta päätöstä äitiyslomasta! Katselin juuri tänään noita omia tietojani Kelasta ja edelleen siellä odottelevat työnantajalta sitä yhtä paperia. Pikkusen alkaa kismittämään! Niin, ja nyt kun opintovapaani katkaistaan vaan sairausloman perusteella, mikä on kuitenkin minulle palkallista äitiyslomaa on työnantaja hakenut Kelalta sairauspäivärahaa! Mikähän soppa tästäkin syntyy… Pahoin pelkään, että tämä ei pääty hyvin. :(

 

9.5.2016 Yleinen

Kiitos kaikille onniteluista <3 Lämmittää mieltä kovasti.

Täällä on nyt vietetty jo ensimmäinen äitienpäivä, vaikka täytyy myöntää, että se tuntui ihan päivältä muiden joukossa. Tähän asti jokainen päivä on tainnut olla minulle äitienpäivä. <3

Meille kuuluu oikein hyvää. Pikkumies sai viime viikolla ensimmäisen kipsin jalkaansa. Hän oli kovin reipas, nukkui koko kipsauksen ajan. Ylihuomenna on edessä kipsinvaihto ja samalla reissulla saamme käydä kylvettämässä pojan sitten lastenosastolla. Kotonahan tuo kylvettäminen ei oikein onnistu tosiaan sen kipsin kanssa, joten on tosi kiva että sairaalassa tämä asia on sitten järjestetty. Poika syö todella hyvin. Ollaan naurettukin jo monta kertaa sitä, miten päivittäin syödyn maidon määrä kasvaa. :) Meillä mennään nyt pelkällä korvikkeella. Oma maito on semmosta liurua, ja kun poika on tottunut syömään pullosta jo sairaalasta asti niin imetys oli melkoista huutoa. Muutaman kerran sitten pumppasin maitoa pulloon ja annoin pullosta rintamaitoa, mutta kun se on semmosta liurua niin ei poitsu ollu kovin tyytyväinen. Ja sitten päätin, että miksi kiusaan poikaa tuolla. Ihan varmasti hän kasvaa myös korvikkeella (onhan serkkunsakin kasvaneet) ja itselleni on pääasia, että poika on tyytyväinen ja saa mahansa täyteen. Nyt meillä sitten nukutaan yötkin hyvin. Viime yönä syötiin klo 23, klo 2,30 ja 5.30. Itekin on paljon virkeämpi olo, kun saa nukuttua tuommoisia 3tunnin pätkiä joka yö.

Puolisoni oli viime viikon ja on tämänkin viikon sairaslomalla. Kyllä sekin on melkoista showta. Hän on oikeutettu isyyslomaan, mutta saamme Kelaa varten jonkun lapun vasta sitten kun tämä adoptioprosessi lähtee liikenteeseen. Viime viikon lopulla haimme maistraatista virkatodistukset jotka meidän pitää nyt sitten toimittaa adoptiotoimistoon. Ihan jännä nähdä kuinka kauan tässä seuraavassa projektissa sitten menee. Mutta pääasia on, että poika voi hyvin ja ilman virallisia papereitakin me olemme perhe ja poika on myös puolisoni. :)

Ilmatkin ovat olleet aivan mahtavat, joten olemme päässeet joka päivä ulkoilemaan. On muuten ollut aivan ihanaa päästä kävelemään tuonne ulos. Ei tarvitse pelätä, että vauvalle kävisi jotain ja liitoskivutkaan eivät vaivaa. Mutta onhan tuo kävely vielä semmoista köpöttelyä, mutta kyllä se tästä. ;) Nauttikaahan tekin auringosta! <3

Ajatuksia

27.12.2014 adoptio, lapsettomuus

Olen viime aikoina kirjoitellut enemmän tuonne vanhan blogin puolelle. Se on tuntunut jotenkin luotevammalle. Tosin hiljaista on kyllä sielläkin ollut.

Uusi kierto alkoi ennen joulua. Taas tikutetaan, mutta jotenkin positiivista ovista en jaksa toivoa. Ei se ole tikkuun tähänkään mennessä tullut näkyviin, niin miksi sitten tästäkään kierrosta? Ainut positiivinen asia, joka on testien mukana tulllut on se, ettei pettymykset ole niin suuria.

Sain miehelle kerrottua, niin testeistä kuin siitä suurimmasta pelostakin. Kovinkaan paljoa ei ole tullut asiasta puhuttua. Tosin mies tuumasi, ettei hän tiedä onko hän kuitenkaan valmis adoptioon. Lähinnä hän mietti sitä, että tuntuisiko lapsi omalta, jos ei näyttäisi suomalaiselta.

Tiedä tuosta sitten. Viime päivät on mennyt ajatuksissa ollessa. Joulu tuntui pahalta, kun siskoni oli perheineen myös vanhemmillani. Tuntui pahalta katsoa kuinka hän leikki lapsensa kanssa ja samalla koin itseni niin vajaaksi. Ihan kuin ei olisi kokonainen.

Kunpa tästä kierrosta tärppäisi… Toivon, mutta en uskalla toivoa kuitenkaan liikoja. Entä jos ja kun petyn uudestaan? Miten ihmeessä saan itseni taas kasaan? Miksi ihmeessä minä koen asiat näin? Mitä minussa on vikana?

Joku joskus sanoi..

23.10.2014 adoptio, Yleinen

..että hyvähän sinun on olla kun ei sinulla ole lapsia. Silloin voi kuulemma tehdä juuri sitä mitä haluaa. Eikä kuulemma tarvitse kantaa huolta ja vastuuta mistää. Niin ja samainen ihminen on joskus myös sanonut, etten minä ole sopiva äidiksi. Tuosta viimeisestä on aikaa kyllä jo useampi vuosi. Muistan sen satuttaneen jo silloin, ja se satuttaa edelleen. Tosin nyt eri syystä kuin ennen. Nyt taustalla on se pelko: entä jos…?

Tällä viikolla töissä puhuttiin adoptiosta. Tai siis minä toimin lähinnä hyvä kuuntelijana. Puhuivat adoption motiiveista ja syistä. Adoptio perheen sisältä, tutulta perheeltä vai täysin tuntemattomalta. Pieni katkeruus kävi mielessä, olisivat tyytyväisiä kun heillä on jo yksi. Erotin kiivaasta keskustelusta, että jos Jumala suo. Niin.. Eihän raskaus ole itsestään selvyys. Eikä niitä lapsia tekemällä tehdä. Olen tuon kuullut tuon ennenkin. Sekundarilapsettomuus vs. lapsettomuus? Niin.. Olenko oikeutettu omiin tunteisiin? Molemmathan noista lapsettomuuden kategorioista on ajatuksia vievää..

Siis minä jatkan tärpin odottamista ja toivomista. Yritän muistaa sen, ettei lapsia tehdä tekemällä vaan että ne ovat lahja…