Selaat arkistoa kohteelle abu dhabi.

Hamilton päätti mestaruuskautensa voittoon

27.11.2018 F1-kisat

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi paalulta voittoon sunnuntaisessa Abu Dhabin GP:ssä. Hamilton sai palkintokorokkeelle seurakseen Ferrarin Sebastian Vettelin sekä Red Bullin Max Verstappenin. Kauden 11. voitto kruunasi jo aiemmin maailmanmestaruuden varmistaneen Hamiltonin kauden.

Sunnuntain kisan piti olla eturivistä lähteneen Valtteri Bottaksen päivä, mutta suomalainen ei syystä tai toisesta pystynyt katsomaan renkaidensa perään yhtä hyvin kuin tallikaveri Hamilton. Bottaksen alkukausi oli vahva, mutta kauden toinen puolisko ei hirveästi huonompi olisi voinut olla. Kun tallikaveri ajaa mestariksi ja voittaa 11 kisaa, Bottaksen jäädessä ilman voittoja ja viidenneksi, niin tästä kaudesta on pakko parantaa ensi kaudella, mikäli suomalainen mielii pitää paikkansa.

Kimi Räikkösen Ferrari-ura päättyi tekniseen vikaan Abu Dhabissa. Räikkönen piti siitä huolimatta kolmannen sijansa kuljettajien MM-pisteissä tällä kaudella. Kausi oli kokonaisuutena suomalaisen paras sitten Lotus-vuosien. Suomalainen pääsi jo tiistaina kokeilemaan Sauberin tämänvuotista ajokkia Abu Dhabin rengastesteissä.

Hülkenbergin kisa päättyi voltteihin

Renault’n Nico Hülkenberg osui yhteen Haasin Romain Grosjeanin avauskierroksella, minkä seurauksena Hülkenberg lensi volttisarjan päätteeksi rengasvallin päälle. Onneksi Hülkenberg selvisi tilanteesta säikähdyksellä. Tästä keskeytyksestä huolimatta Hülkenberg oli pisteissä seitsemäs eli paras kolmen kärkitiimin ulkopuolelta. Ensi kaudeksi saksalainen saakin kirittäjäkseen Daniel Ricciardon, jolloin nähdään, että onko hänestä haastamaan moninkertaista GP-voittajaa. Renault oli jo aiemmin varmistanut neljännen sijan valmistajien sarjassa ennen Haasia.

Charles Leclerc päätti Sauber-uransa seitsemänteen sijaan. Leclerc korvaa ensi kaudesta alkaen Räikkösen Ferrari-tallissa. Sauber jäi niukasti valmistajien taulukossa kahdeksanneksi, vaikka sekä Force India että McLaren olivat vielä lähituntumassa.

F1-kausi 2019 käynnistyy tuttuun tyyliin ensi maaliskuussa Australian Melbournessa.

Lopputulokset

Kuljettajien MM-pisteet

Merkkimestaruuspisteet

Bottas voittoon kauden päätöskisassa

27.11.2017 F1-kisat

Mercedeksen Valtteri Bottas ajoi voittoon F1-kauden 2017 päättäneessä Abu Dhabin osakilpailussa sunnuntaina. Bottas piti lähdössä kärkipaikkansa ja ajoi lopulta voittoon ennen tallikaveri Lewis Hamiltonia.

Lauantainen kauden neljäs paalupaikka auttoi Bottaksen ajamaan sunnuntaina kauden kolmanteen osakilpailuvoittoonsa. Hamilton oli kisavauhdissa nopeampi, mutta Yas Marinan radalla oli lähes mahdotonta ohittaa kuten ennakkoon pelättiin. Ensi kaudella Bottaksen täytyy pystyä haastamaan Hamilton läpi koko pitkän kauden. Tämänvuotinen kolmas sija yhteispisteissä oli sitä, mikä oli tälle kaudelle realistista.

Ferrarilla mietinnän paikka talven aikana

Ferrari-tallille kisa oli tyypillinen kauden jälkimmäiselle puoliskolle, sillä he eivät pystyneet Mercedestä haastamaan, mutta he olivat selvästi Red Bulleja nopeampi. Sebastian Vettel oli kolmas ja lopulta piti yhteispisteissä toisen sijansa.

Tallikaveri Kimi Räikkönen nousi Daniel Ricciardon keskeytyksen myötä neljänneksi, joka oli myös suomalaisen sijoitus yhteispisteissä tällä kaudella Red Bull-kuskin keskeytyksen myötä. Harmittavasti Ferrarin alkukauden uhraukset eivät kannattaneet, sillä ne maksoivat Räikköselle kaksi osakilpailuvoittoa, minkä ovat useammat mediat tyystin unohtaneet jo tässä vaiheessa. Toivottavasti ensi kaudella suomalainen ei kärsisi teknisistä ongelmista tai muiden ajovirheistä.

Räikkönen kritisoi kovasti kisan jälkeen, että Abu Dhabissa joutui säästämään bensaa lähes koko kisamatkan ajan, jolloin kisaaminen ymmärrettävästi kärsii. Toivottavasti ensi kaudella ei vastaavaa nähdä GP-kisoissa, jotta kuskit voisivat ajaa mahdollisimman kovaa läpi kisan.

Max Verstappen sentään sai toisen Red Bullin ruutulipulle viidentenä.

Tuomariston turhat rangaistukset osa 1001

Renault-tallin Nico Hülkenberg ohitti avauskierroksella Force Indian Sergio Perezin oikaisemalla shikaanin. Tuomaristo tuomitsi tästä viiden sekunnin aikarangaistuksen, joka oli aivan yhtä tyhjän kanssa, sillä Hülkenberg pääsi yli viiden sekunnin päähän Perezistä. Ennen vastaavasta rikkeestä joutui joko päästämään toisen ohitseen tai sai varikon läpiajorangaistuksen, jotka molemmat olivat huomattavasti parempia linjauksia kuin tämä nykyinen.

Hülkenberg nosti kuudennen sijansa myötä Renaul-tallin pisteissä kuudenneksi ohi Toro Rosson, jonka molemmat kuskit jäivät ilman pisteitä. Tämä tarkoittaa ranskalaiselle tehdastiimille useita miljoonia palkintorahoissa enemmän verrattuna Red Bullin junioritiimiin.

Perez oli siis seitsemäs ennen tallikaveri Esteban Oconia. McLaren-Hondan viimeisessä kisassa Fernando Alonso nousi upeasti yhdeksänneksi. On mielenkiintoista nähdä, että mitä McLaren-talli pystyy tekemään Renault-moottorilla ensi kaudella.

Williamsin Felipe Massa päätti hienosti pitkän F1-uransa, kun brasilialainen tuli ruutulipulle kymmenentenä. Huhut ovat viemässä Robert Kubicaa Massan tilalle ensi kaudeksi. Kubica testaa jälleen kerran Williams-autoa tällä viikolla Abu Dhabissa.

Abu Dhabin GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-loppupisteet

Autonvalmistajien MM-pisteet

Bottaksen paaluputkelle jatkoa Abu Dhabissa

26.11.2017 F1-ennakot

Mercedeksen Valtteri Bottas jatkoi paaluputkeaan Abu Dhabin GP:n aika-ajoissa lauantaina. Bottakselle paalu oli toinen peräkkäinen sekä samalla kauden neljäs.

Bottas kävi kovan taistelun paalusta tallikaveri Lewis Hamiltonin kanssa, mikä päättyi suomalaisen eduksi. Mercedekset olivat ylivoimaisia aika-ajoissa, joten lähdöllä on jälleen suuri merkitys, sillä ohittaminen tulee olemaan vaikeata Yas Marinan radalla. Jos Bottas pitää kärkipaikkansa lähdössä, niin luulen hänen ajavan uransa kolmanteen voittoon sunnuntaina.

Bottaksen kanssa MM-hopeasta taisteleva Ferrarin Sebastian Vettel starttaa kisaan kolmantena. Suomalaiskuski tarvitsee todennäköisesti Vettelin keskeytystä, jos hän aikoo nousta pisteissä toiseksi, sillä vaikka Bottas voittaisi, niin Vettelin täytyy silti silloin jäädä kahdeksan parhaimman ulkopuolelle.

Jatkuuko Räikkösen palkintokorokeputki?

Ferrarin Kimi Räikkönen jäi harmillisesti vasta viidenneksi aika-ajoissa, kun Red Bullin Daniel Ricciardo pystyi kiilaamaan Ferrareiden väliin. Toivottavasti Räikkönen pystyisi korjaamaan tilanteen itse kisassa, sillä vaikea kausi olisi mukava päättää neljän kisan mittaiseen palkintokorokeputkeen.

Nico Hülkenberg jatkoi jälleen vahvoja otteitaan aika-ajoissa, kun hän oli nopein kuski kolmen kärkitallin ulkopuolelta. Toivottavasti Hülkenberg pystyisi tällä kertaa hyödyntämään seitsemännen lähtöruutunsa, sillä hän on päässyt maalin vain kertaalleen viimeisestä neljästä osakilpailusta.

Williamsin Felipe Massa ajaa viimeistä viikonloppuaan kuninkuusluokassa. Massa starttaa iltakisaan hienosti kymmenennestä lähtöruudusta. On mielenkiintoista nähdä, että kuinka kokenut brasilialainen lähestyy tämänpäiväistä kisaa.

Niko Kari voittoon GP3-kisassa

Formula ykkösten oheisluokkana toimivassa GP3-sarjassa vietettiin Abu Dhabissa suomalaisjuhlia, kun Red Bull-juniori Niko Kari ajoi lauantain lähdössä kauden avausvoittoonsa. Vaikean kauden läpikäyneelle Karille voitto maistui makealta. Suomalaislupauksen ensi kauden kuviot ovat vielä auki, sillä hän sai elokuussa tiedon lähtöpasseista Red Bullin nuorten kuljettajien ohjelmasta heikon alkukauden seurauksena

Sunnuntain sprinttikisassa Kari osui yhteen kilpakumppanin kanssa ja oli ruutulipulla kuudes.

F1-kauden päätöskilpailu käynnistyy Abu Dhabin keinovaloissa klo 15 Suomen aikaa.

Lähtöjärjestys